Lue keskustelun säännöt.
Oliko teillä vauva-aikana omaa aikaa?
Minulla ei yhtään. Mies oli töissä. Oli raskasta.
Sitten menin itse töihin, se oli ihanaa.
En tajua näitä, jotka kertovat käyneensä kampaajalla vauva-aikana.
Kommentit (230)
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Se vauva-aika on sitä omaa aikaa. Ei tarvitse olla töissä. Harvassa maassa kotona olemisesta maksetaan.
Siinä maksetaan lapsen hoitamisesta kotona, joka voi olla hyvinkin yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavaa. Omaa aikaa lapsen hoito ei ole. Oma aika tarkoittaa sitä, että voidaan tehdä ihan mitä itse halutaan se aika. Vauvan imettäminen ja hoivaaminen on työtä.
Tuolla kriteerillä minulla ei ole koskaan omaa aikaa. "Voidaan tehdä mitä itse halutaan" - ei taida suurimmalla osalla onnistua koskaan, resurssit ei yksinkertaisesti riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva-aika oli ihmeellistä eli täydellistä lepoa kaikesta pakollisesta! Tuplat söivät ja nukkuivat, minä ryhdyin aikaa tappaakseni opiskelemaan ja ihmettelin, että mikä tässä nyt on niin kamalaa ja turhauttavaa. Kyllä, lapset oli helppoja ja ovat edelleen, heitä on aina ollut helppo "lukea". Kun oppi ennakoimaan, oli koko porukka tyytyväinen.
Tiedän olevani pienen vähemmistön edustaja, monelle muulle lasten vauva-aika vertautuu vankilaan. Minä nautin tietoisena siitä, että seuraavan kerran olen yhtä vapaa eläkkeellä.
1-vuotiaan pukeminen ulos keväällä, odotukset ennen kuin oli lapsia: otetaan vaatteet valmiiksi ja puetaan. Lapsi toisinaan vastustelee ja itkee. Aikaa kuluu noin 5 minuuttia
Todellisuus: etsitään vaatteita ensin 10 minuuttia, koska joku hanska tai kenkä on hukassa ja löytyy lopulta sohvan alta, jonne lapsi on sen vienyt. Jahdataan lasta, joka juoksee karkuun samalla tehden jotain tuhoa joka pitää korjata tai muuten se jokin kaatunut maito on lattialla pari tuntia. Saadaan lopulta tuhot korjattua ja lapsi syliin. Huomataan, että joku vaatekappale unohtuikin ottaa. Sitä joudutaan taas pari minuuttia etsimään. Jarrusukkaa ei saakaan sujautettua kenkään, kun se ei vain luista. Etsitään uudet sukat ja lopulta päädytään parittomiin sukkiin. Lapsi rimpuilee koko ajan. Kun lopulta ulkovaatteet on päällä, tulee kakka.
Välillä joo, välillä ei. Jossain kohtaa vauvat nukkui hyvät päikkärit, sit oli kausia kun eivät nukkuneet. Toki illalla miehen tultua kotiin saattoi lähteä lenkille tai jonnekin jos halusi. Ja toisaalta pystyi aika vapaasti suunnittelemaan päivänsä ja esim tapaamaan kavereita, mut ainahan ne lapset oli sit mukana. Varsinkin kuopuksen vauva-aika oli rankkaa, kun yöt oli levottomia, oli myös kolmevuotias kotihoidossa ja mies oli paljon työmatkoilla. Lisäksi koira hoidettavana. Silloin oli kyllä aikoja jolloin sitä omaa aikaa ei ollut yhtään ja arki melkoista suorittamista. En ole ikinä sairastellut yhtä paljon kuin sillon, varmaan sitä oli fyysisestikin niin rasittunut että vastustuskyky oli heikko ja tuntui että flunssat vaan pitkittyy.
Kaffebulla kirjoitti:
Eikö se lasten hankkiminen ole ihan oma valinta? Voisin minäkin vaikka hankkia kymmenen koiraa ja käyttää aikani niihin ja sitten valittaa, että omaa aikaa ei ole.
Eikö kaikki aika ole lähtökohtaisesti omaa? Jokainen valitsee, mihin sen käyttää. Jos sen valitsee käyttää lapsiin niin se on ihan samalla tavalla omaa aikaa kuin kaikki muukin aika.
Niin samoilla perusteilla myös työssäkäynti on omaa aikaa, itsehän sitä valitsee käydä töissä. Voisi myös lojua kotona. Jos menee töihin, on työaika samalla tavalla omaa aikaa kuin kaikki muukin aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisen vauva-aikana oli omaa aikaa/parisuhdeaikaa tarjolla lähes aina, kun viitsin apua pyytää. Imetyksen rinnalla oli käytössä myös pulloruokinta, mikä helpotti hoitoon jättämistä tai isän olemista vauvan kanssa. Lapsi oli molemmille isovanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi, eikä meidän kavereillakaan ollut vielä omia lapsia, joten innokkaita hoitajia oli melkein jonoksi asti.
3,5 vuotta myöhemmin toisen lapsen syntyessä myös kaverit alkoivat saada ensimmäisiä lapsiaan. Hoitajia ei ollut enää niin paljon tarjolla, mutta toisaalta vertaistukea oli silloin toisin kuin esikoisen vauva-aikana. Vauvalle ei kelvannut tuttipullo ollenkaan, joten senkin takia omaa aikaa oli vähemmän. Oli myös eri asia pyytää isovanhemmilta hoitoapua kolmevuotiaalle ja vauvalle kuin pelkästään vauvalle silloin esikoisen vauva-aikana. Miehen työmatka oli osan tuosta toisesta vauvavuodesta n. 200 km suuntaansa, joten olin paljon yksin lasten kanssa. Olin välillä aivan loppu ja vähän sumuisia on muistot tuosta vuodesta.
Kolmas syntyi 9 ja 6 vuoden ikäerolla sisaruksiinsa ja hänen vauvavuotenaan koin vauvan kanssa olemisen omaksi ajaksi. Nautin ihan täysillä päivistä vauvan kanssa ja koin ne omaksi ajaksi, kun sisarukset olivat koulussa ja eskarissa. Ei kelvannut tuttipullo hänellekään, mutta eipä tuo haitannut.
Vierailija kirjoitti:
Ilman anoppia ei olisi ollut omaa aikaa yhtään, kiitos anoppi! Kaksosvauvojen äitinä olen ihmetellyt, kuinka monet yhden vauvan äidit ovat mielestään täystyöllistettyjä ja uupuneita.
Kaikilla ei ole anoppia joka auttaa ja tarjoaa omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut. Olen ns. itsellinen nainen ja sain vauvan yksin. Tukiverkostoni asui kaukana, joten olin vauvan kanssa 24/7. Lapsen ollessa 1,5 vuotta muutin lähemmäs omia vanhempiani, jolloin myös alkoi olla vähän omia menoja, kuten kaupassa käyntiä itsekseen jne.
Vierailija kirjoitti:
Esikoisen vauva-aikana oli omaa aikaa/parisuhdeaikaa tarjolla lähes aina, kun viitsin apua pyytää. Imetyksen rinnalla oli käytössä myös pulloruokinta, mikä helpotti hoitoon jättämistä tai isän olemista vauvan kanssa. Lapsi oli molemmille isovanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi, eikä meidän kavereillakaan ollut vielä omia lapsia, joten innokkaita hoitajia oli melkein jonoksi asti.
3,5 vuotta myöhemmin toisen lapsen syntyessä myös kaverit alkoivat saada ensimmäisiä lapsiaan. Hoitajia ei ollut enää niin paljon tarjolla, mutta toisaalta vertaistukea oli silloin toisin kuin esikoisen vauva-aikana. Vauvalle ei kelvannut tuttipullo ollenkaan, joten senkin takia omaa aikaa oli vähemmän. Oli myös eri asia pyytää isovanhemmilta hoitoapua kolmevuotiaalle ja vauvalle kuin pelkästään vauvalle silloin esikoisen vauva-aikana. Miehen työmatka oli osan tuosta toisesta vauvavuodesta n. 200 km suuntaansa, joten olin paljon yksin lasten kanssa. Olin välillä aivan loppu ja vähän sumuisia on muistot tuosta vuodesta.
Kolmas syntyi 9 ja 6 vuoden ikäerolla sisaruksiinsa ja hänen vauvavuotenaan koin vauvan kanssa olemisen omaksi ajaksi. Nautin ihan täysillä päivistä vauvan kanssa ja koin ne omaksi ajaksi, kun sisarukset olivat koulussa ja eskarissa. Ei kelvannut tuttipullo hänellekään, mutta eipä tuo haitannut.
Joo, toisen lapsen kohdalla tuntui ihan omalle ajalle, kun esikoinen oli joskus hoidossa tai kerhossa ja sai olla rauhassa pelkän vauvan kanssa. Toinen olikin tosin ns helppo vauva, joka viihtyi katsellen varpaitaan, joten hänen kanssaan pystyi tosiaan tekemään mitä itse huvitti. Ihan erilainen kuin esikoinen, joka kaipasi vauvana paljon enemmän syliä ja huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäisen lapsen kanssa melko vähän, vaikka välillä tein niin, että ilmoitin vaan miehelle meneväni kaverin kanssa kahville ilman vauvaa. Kotona en saanut koskaan olla yksin ja se sapetti. Usein mies teki hirveän numeron siitä jos lähti vaikka lähikauppaan vauvan kanssa ja näin antoi ruhtinaalliset 10 min minulle omaa aikaa.
Erohan siinä tuli heti vauvavuoden päätteeksi, kun en jaksanut enää.
Kuusi vuotta myöhemmin sain vauvan nykyisen puolisoni kanssa. Silloin oli itsestään selvää, että vauva-aikana vapaa-aika menee tasan. Mies meni joka ikinen ilta vauvan kanssa pitkälle yli tunnin lenkille, jolloin sain palautua. Mies otti myös vauvan usein mukaan, jos meni vaikka syömään kavereiden kanssa. Kävi kyllä yhtä usein ilman vauvaakin, mutta molemmat saimme siis omaa aikaa, ja vauvavuosikin oli huonosti nukkuvasta vauvasta huolimatta kevyempi kuin ensimmäisen kohdalla. Miehelle tämä oli ensimmäinen lapsi. Ei käynyt ero mielessäkään vauvavuoden jälkeen, ja nythän lapsi menee jo eskariin. Paras puoliso ja isä!
Mies hoiti töistä tultuaan iltasyöttöön asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa mitä tarkoittaa toi oma aika?
Olen isä. Mulla on kaksi lasta. Olen ollut isyys ja hoitovapaalla kummankin kanssa n 8-9 kk ollaan puolison kanssa vuoroteltu. Kun olin vauvojen 4kk - 1,5 vuotta välisenä aikana kotona, niin minä en kotona ollessa kauheasti stressanut kodin siiteydestä. Puuhasin muksujen kanssa, syötiin yhdessä, ja mentiin yhdessä päikkäreille. Koin että se oli hyvin merkittävää ja antoisaa ja leppoisaa ja hauskaa ja kivaa aikaa.
Sitten muksut meni päiväkotiin, ja arki sen jälkeen oli normaalia lapsiperhearkea; töistä kotiin ja lapset tarhasta, ehkä kaupassa, ruoanlaitto, jotain puuhailua, iltahommat ja lapset nukkumaan, sitten muutama tunti omaa aikaa. Tai yhdessä jotain.
Jos tarkotat että oliko sellasta omaa aikaa, että randomina olisi voinut lähteä vaikka viikonloppuristeilylle tai ekstempore baariin, niin ei ollut. Kaikki piti tietty sopia puolison kanssa ja koittaa olla tasapuolinen. Mutta eipä meitä kumpaakaan kauheasti kiinnostanut enää biletys. Riitti että iltaisi sai just sen muutaman tunnin ottaa vaikka lasi viiniä ja katella aivot narikassa jotain tyhjänpäivästä viihdettä.
Nyt kun toinen on jo täysikänen ja toinen teini, niin se meneekin niinpäin että me vanhemmat usein kysellään että tehtäiskö jotain yhessä ja muksut vetäytyy mielellään viettämään omaa aikaansa. No onneks ne jaksaa ainakin sillon tällön vielä meidänkin kanssa viettää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli omaa aikaa sen jälkeen kun erosin viimeisimmästä kumppanistani ja tajusin, etten ollut koko 37 ikävuoden aikana viettänyt ikinä vuorokautta yksin. Ei ihme että mielenterveys meni. Olin vain niin helvetin uupunut kaikkeen. Ei ollut vauva aikana omaa aikaa, ei edes aikuista aikaa. Aina oli 24/7 joku passattava näköpiirissä mitä piti palvella. Vessassa sai olla yksin, jos se lasketaan omaksi ajaksi.
Eikö toi ole ihan oma valinta?
Äitylit suuttuu ja alapeukuttaa, kun vihjaa että muiden passaaminen on oma valinta. Samalla tavalla se koko lisääntyminen, jonka seurauksista sitten niin kovasti kaivataan päästä eroon (=OmAa AiKaA), on ihan oma valinta.
Vähälahjainen tajuaa liian myöhään... :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Eikö se lasten hankkiminen ole ihan oma valinta? Voisin minäkin vaikka hankkia kymmenen koiraa ja käyttää aikani niihin ja sitten valittaa, että omaa aikaa ei ole.
Eikö kaikki aika ole lähtökohtaisesti omaa? Jokainen valitsee, mihin sen käyttää. Jos sen valitsee käyttää lapsiin niin se on ihan samalla tavalla omaa aikaa kuin kaikki muukin aika.Niin samoilla perusteilla myös työssäkäynti on omaa aikaa, itsehän sitä valitsee käydä töissä. Voisi myös lojua kotona. Jos menee töihin, on työaika samalla tavalla omaa aikaa kuin kaikki muukin aika.
Työaika on rahallista korvausta vastaan työnantajalle myytyä aikaa. Näin ollen se on työnantajan aikaa.
Lapsen hankkiminen on henkilökohtainen valinta joka tehdään omasta tahdosta. Itseensä, omiin harrastuksiin tai perheeseen käytetty aika on omaa aikaa. Sitä aikaa ei käytetä kenenkään ulkopuolisen hyväksi tai kenenkään ulkopuolisen säätelemillä ehdoilla.
Omaa aikaa olen alkanut saada nyt 15 vuoden jälkeen. Olen lapseni täysin yksinhuoltajana kasvattanut tähän päivään kun isää ei lapset ole kiinnostaneet. Hän tajusi alkumetreillä ettei tämä perhe-elämä ole hänen juttu ja muutti kauas lapsistaan elämään omaa elämäänsä rauhassa ilman velvoitteita. Vaivautunut pariksi minuutiksi lapsiaan tapaamaan viimeksi 10 vuotta sitten. Sukulaisistakaan ei ole juuri apua ollut kun heillä omat elämät, työt ja perheet.
Raskasta on ollut mutta nyt jo helpottaa, omaa aikaa otan nyt harrastuksiin, kavereiden tapaamisiin jne. Lapseni olen opettanut tekemään ruokaa ja hoitamaan kotia jos apuja välillä tarvitsen, itsenäisesti ovat lähteneet aina kouluun ja ilmoittelevat menoistaan. Elämä siis helpottunut kovasti lasten kasvettua, vuosi vuodelta, kun yhdessä tehtiin kaikenlaista ja opeteltiin arkihommia. En heitä siis velvoita tekemään väkisin mitään että itse pääsisin esim. kavereita moikkaamaan vaan kannustavat minua menemään ja hoitavat itsenäisesti ruuan laitot ym silloin.
Vierailija kirjoitti:
Mies hoiti töistä tultuaan iltasyöttöön asti.
Ei sekään ole reilu tapa. Jos miestä odottaa raskaan työpäivän jälkeen heti perään "toinen työvuoro". Mutta tietysti ihan miten missäkin perhessä halutaan asia keskustella ja sopia.
Vierailija kirjoitti:
1-vuotiaan pukeminen ulos keväällä, odotukset ennen kuin oli lapsia: otetaan vaatteet valmiiksi ja puetaan. Lapsi toisinaan vastustelee ja itkee. Aikaa kuluu noin 5 minuuttia
Todellisuus: etsitään vaatteita ensin 10 minuuttia, koska joku hanska tai kenkä on hukassa ja löytyy lopulta sohvan alta, jonne lapsi on sen vienyt. Jahdataan lasta, joka juoksee karkuun samalla tehden jotain tuhoa joka pitää korjata tai muuten se jokin kaatunut maito on lattialla pari tuntia. Saadaan lopulta tuhot korjattua ja lapsi syliin. Huomataan, että joku vaatekappale unohtuikin ottaa. Sitä joudutaan taas pari minuuttia etsimään. Jarrusukkaa ei saakaan sujautettua kenkään, kun se ei vain luista. Etsitään uudet sukat ja lopulta päädytään parittomiin sukkiin. Lapsi rimpuilee koko ajan. Kun lopulta ulkovaatteet on päällä, tulee kakka.
Kiitos tästä erinomaisesta ehkäisystä.
En käsitä että joku haluaa tuollaista elämää!
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa vain omaa aikaa, niin silloin ei kannata tehdä lapsia. Lapsistaan on kuitenkin juridisesti vastuussa 18 vuotta. Siis itsekkään ihmisen ei pidä hankkia lasta.
Eipä ole tullut vastaan vielä yhtään epäitsekästä syytä lisääntyä.
Yleensä alkavat sanoilla "Koska halusin...", eikä lasta hankkiessa koskaan ajatella sen syntyvän parasta.
Lapsettomuus on jo lähtökohtaisesti epäitsekästä, koska ei siinä ole ketään, ketä kohtaan lapseton olisi itsekäs. Jotain syntymätöntäkö?? Ei se välitä :D
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa vain omaa aikaa, niin silloin ei kannata tehdä lapsia. Lapsistaan on kuitenkin juridisesti vastuussa 18 vuotta. Siis itsekkään ihmisen ei pidä hankkia lasta.
Suurin osa haluaisi varmaan edes vähän omaa aikaa jolloin voi tehdä mitä haluaa.Se ei ole itsekäs toive.
Jos haluaa vain omaa aikaa, niin silloin ei kannata tehdä lapsia. Lapsistaan on kuitenkin juridisesti vastuussa 18 vuotta. Siis itsekkään ihmisen ei pidä hankkia lasta.