Miten ja kuinka nopeasti erosta toipuu? Vai toipuuko täysin koskaan?

Mies ilmoitti haluavansa eron 20 vuoden avioliiton jälkeen noin 2 vuotta sitten. Koko homma tuli minulle aika lailla puskista. Jälkikäteen ajatellen merkkejä oli ollut ilmassa jo muutaman vuoden ajan, mutta luulin haluttomuuden yms. johtuvan miehen työ- ja sukulaishuolista - tai niin hän sanoi joka kerta, kun kysyin onko muutakin murhetta. Koko tuon ajan tuin häntä ja yritin tehdä hänen arjestaan mahdollisimman stressitöntä.

Miehellä oli sitten ollut peliä toisen naisen kanssa ja kaiken lisäksi hän haukkui minut aivan lyttyyn sekä sanoi, että oli viimeiset 10 vuotta ollut kanssani vain lapsien takia. (Tosin jälkikäteen perunut sanomisiaan.)
Tähän kahteen vuoteen minulla on sitten mahtunut ensin vuokralle muutto, sitten oman talon osto ja remppa. Lisäksi töissä on ollut todella kiirettä + opiskelin ohessa loppuun toisen korkeakoulutitkinnon, jonka olin aloittanut jo hieman aiemmin.

Nyt, kun remppa on valmis, töissä helpottanut ts. kaikki tuntuu olevan valmista, olen huomannut, että viikonloput/vapaapäivät yksin ilman lapsien seuraa (kun ovat isällään) ovat todella vaikeita ja tunnen itseni yksinäiseksi sekä hylätyksi. Ystäviä minulla on, mutta kaikki ovat perheellisiä, joten livenä tulee tavattua ja juteltua jotakuta heistä ehkä pari kertaa kuussa. Olen tuttava- ja perhepiiriin ainoa eronnut, joten verataistukea en ole oikein saanut, enkä muutenkaan viitsi vaivata heitä itkuillani, vaan vaikutan ulospäin reippaalta ja vahvalta selviytyjältä.

Kyllähän minulla arki sujuu hyvin, ja on pakko sujua lasten takia, mutta minusta tuntuu, että olen vaan porskuttanut eteenpäin autopilotilla. Edelleen kuitenkin pari-kolme kertaa kuussa minut valtaa haikeus/ikävä ja itken, jos kuulen vaikkapa surullisen biisin radiosta. Lisäksi minusta on alkanut tuntua siltä, etten enää koskaan tapaa uutta elämänkumppania - ja toisaalta minusta tuntuu myös siltä, etten uskalla enää luottaa kehenkään, koska perusturvallisuus ikään kuin vedettiin pois jalkojen alta.

Onko nämä ihan normaaleja tuntemuksia vielä näin kauan eron jälkeen vai pitäisikö hakea jotain asiantuntija-apua? Jos joo, niin mitä? Toisaalta, jos arki sujuu, elän terveellisesti jne., onko mitään syytä huolestua näistä melankolian hetkistä?