Voiko työsopimuksen purkaa koeajalla niin, että ilmoittaa aamulla ettei enää tule töihin?
Siis esim. niin, että tiistai kun olisi työpäivä, niin soittaakin pomolle, ettei tulekaan vaan purkaa sopparin koeajalla. Saman vielä sitten kirjallisena sähköpostilla perään.
Olen pari viikkoa ollut ja se paikka on ihan hirveä. Ei perehdytetä, kyttäillään ja kyräillään.
Olen nyt koko viikonlopun vaan maanut sängyssä ja itkenyt. Olo on ihan kamala. Oksettaa pelkkä ajatus töihinmenosta tiistaina.
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit, mutta lain mukaan sinulla pitää olla purkamisperuste. Kyllä, myös työntekijän tulee pystyä kertomaan, miksi purkaa työsopimuksen. Syyksi riittää toki sekin, että ei sopeudu työyhteisöön, mutta jos selviää, että lähtee paremminpalkattuun työhön, niin on korvausvelvollinen. Tästä on KO:n päätös.
No tuohonhan voi laittaa perusteluna, että työpaikan ilmapiiri on niin huono, ettei pysty työskentelemään. Se kyllä riittää. Lisäksi kannattaa mainita, että työhön perehdyttäminen puuttui. . Nuo riittää hyvin ja ovat hyvää palautetta työnantajalle ihan kehitysmielessä
Ettei sopeudu työyhteisöön.
No, ennemmin, työnantaja ei huolehdi velvollisuuksistaan!
Vierailija kirjoitti:
Voit, mutta lain mukaan sinulla pitää olla purkamisperuste. Kyllä, myös työntekijän tulee pystyä kertomaan, miksi purkaa työsopimuksen. Syyksi riittää toki sekin, että ei sopeudu työyhteisöön, mutta jos selviää, että lähtee paremminpalkattuun työhön, niin on korvausvelvollinen. Tästä on KO:n päätös.
Eihän kukaan niin torvi ole, että tuolla tavalla vastaisi. Meinaatko, että laittavat stalkkerit perään 24/7 minne työllistyy seuraavaksi? Ehkä jossain matrixissa, mutta aikuisten oikeesti ei.

Höpö höpö, tämä on täyttä pask*aa, koeaika on koeaika, työntekijä ole mikään korvausvelvollinen. Olen itse työnantaja ja esimies, ja jos joku päätää lähteä koeajalla, niin ei todellakaan soitella perään, menikö paremminpalkattuun työhön.
Käytännössä ei, eihän se on työnantajankaan etu yrittää pitää väkisin töissä ihmistä joka ei siellä halua olla. Se ei silti tarkoita ettei työntekijä voisi olla korvausvelvollinen mikäli lopettaa laittomasta syystä. -eri
Ja mikähän tämä laiton syy olisi?? Älä jaksa suoltaa skeidaa.
Minä olen syytön siihen jos sinä et pysty ymmärtämään faktoja. Katso tuo aiempi linkki äläkä kiroile.
Luuletko tosiaan, että työantajat selvittelevät jonkun koeajalla työnsä lopettavan henkilön uuden paikan palkkoja?
Miksi eivät selvittelisi, jos työntekijä on kilpailijan palveluksessa? Kyllä näitä on ihan oikeudessa asti käyty selvittämässä ja paremminpalkattuun työhön lähteneet on maksaneet edelliselle työnantajalle rekrytointikulut ja parin kuukauden palkan sivukuluineen.
Kannattaa muistaa, että työsopimuksessa on 2 osapuolta, sama laki koskee molempia. Ei voi olla niin, että sopimusrikkomuksissa vain toinen olisi korvausvelvollinen.
Niin no. Siksi työntekijän onkin hyvä pitää suu supussa jatkosuunkitelmistaan ja/tai ottaa syyt niskoilleen koeaikapurkupäätöksestään ( se hivelee usein pomon ja varsinkin pikkupomon narsistista minää).
Vierailija kirjoitti:
Mitään syytä ei tarvitse edes sanoa. Eikä ole mitään merkitystä mitä sanoisi työnantaja.
Syyksi riittää koeaika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit, mutta lain mukaan sinulla pitää olla purkamisperuste. Kyllä, myös työntekijän tulee pystyä kertomaan, miksi purkaa työsopimuksen. Syyksi riittää toki sekin, että ei sopeudu työyhteisöön, mutta jos selviää, että lähtee paremminpalkattuun työhön, niin on korvausvelvollinen. Tästä on KO:n päätös.
Eihän kukaan niin torvi ole, että tuolla tavalla vastaisi. Meinaatko, että laittavat stalkkerit perään 24/7 minne työllistyy seuraavaksi? Ehkä jossain matrixissa, mutta aikuisten oikeesti ei.
Ei ne laita stalkkeria perään, mutta kun kilpailevassa yrityksessä (tai yhteistyöyrityksessä) on meiltä viime kuussa koeaikana lähtenyt työntekijä, niin on mahdollista hakea korvauksia. Etenkin, kun lähtiessään ei ole kertonut lähdän syytä. Irtisanoutuneella ei tätä ongelmaa ole, hänen ei tarvitse kertoa, miksi lähtee.

Sanot isoimmalle pomolle, että sun firmas on paska ja sä olet idiootti, niin sut irtisanotaan koeajalla.
Kun lappu on kädessä sanot kiitos, anteeksi ja heippa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä olla mitään perustetta. Riittää ettei halua jatkaa. On siis ilmoitusluontoinen asia eikä tarvi perustella.
Eihän työnantajankaan tarvitse perustella koeaikapurkua.
Tarvitsee
Voi. Onpa meillä yksi työntekijä lopettanut niinkin, että lähti lounaalle eikä kuulunut takaisin. Kun alettiin ihmetellä, löytyi pöydältä avaimet ja lappu, että ottaa loparit. Itse kyllä laittaisin purkuilmoituksen sähköpostilla, jotta siitä jää sinullekin joku todiste, jos vaikka palkanmaksusta tulee myöhemmin erimielisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Olin täysin samassa tilanteessa pari viikko sitten. Opetettiin kaksi asiaa yhtäaikaa (ja lisää olisi tulossa), lähes olematon perehdytys, vastuullinen työ ja ns. Perehdyttäjä joka oli tässä toisessa tehtävässä odotti että opin kerralla kaiken ja virheitä EI saanut tulla. Oppimista vaikeuttu vielä se että minun vaadittiin olemaan alusta asti itseohjautuva mutta se oli vaikeaa kun työssä ei ollut selvää logiikkaa vaan siinä oli PAKKO kysyä ettei tapahdu virheitä. Olin aivan ahdistunut työstä ja menetin yöunenikin. Onneksi tuli työtarjous toisesta hommasta niin tosiaan irtisanouduin koeajalla ilmoittamalla että tämä homma on liian vaativa ja seuraavana päivänä ei tarvinnut tulla. Pelkkää soittoa en viitsinyt tehdä, mutta periaatteessa mikään ei estä tekemästä niin jos pokkaa on.
Etkö tosiaan ymmärtänyt irtisanoutumisen ja koeaikapurun eroa?
Jos irtisanouduit = olit irtisanomisajan eli yleensä 2 viikkoa töissä.
Koeaikapurku = lopetit heti.
Irtisanoutuminen oli epäilemättä parempi vaihtoehto, jos syy oli toinen työpaikka, sillä irtisanoutuminen voi työntekijän puolelta olla ihan mikä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Voit, mutta lain mukaan sinulla pitää olla purkamisperuste. Kyllä, myös työntekijän tulee pystyä kertomaan, miksi purkaa työsopimuksen. Syyksi riittää toki sekin, että ei sopeudu työyhteisöön, mutta jos selviää, että lähtee paremminpalkattuun työhön, niin on korvausvelvollinen. Tästä on KO:n päätös.
Perusteluksi riittää kysyttäessä se että työ ei vastannut kaikilta osin odotuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä olla mitään perustetta. Riittää ettei halua jatkaa. On siis ilmoitusluontoinen asia eikä tarvi perustella.
Eihän työnantajankaan tarvitse perustella koeaikapurkua.
Ei, mutta tarvittaessa pitää pystyä todistamaan, että purun syy on joku muu kuin esim. työntekijän raskaus, sairaus, uskonnollinen tai seksuaalinen suuntautuminen. Varsinkin viimeksi mainittu on todettu epäasialliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Koeaikanakin voi ihan vapaasti irtisanoutua normaaleja irtisanomisaikoja noudattaen, jos parempi paikka osuu kohdalle.
Näin on, jos on määräaikaisessa irtisanomispykälä tai toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Silloin ollaan irtisanomisaika joko töissä tai lomalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit, mutta lain mukaan sinulla pitää olla purkamisperuste. Kyllä, myös työntekijän tulee pystyä kertomaan, miksi purkaa työsopimuksen. Syyksi riittää toki sekin, että ei sopeudu työyhteisöön, mutta jos selviää, että lähtee paremminpalkattuun työhön, niin on korvausvelvollinen. Tästä on KO:n päätös.
Eihän kukaan niin torvi ole, että tuolla tavalla vastaisi. Meinaatko, että laittavat stalkkerit perään 24/7 minne työllistyy seuraavaksi? Ehkä jossain matrixissa, mutta aikuisten oikeesti ei.
Ei ne laita stalkkeria perään, mutta kun kilpailevassa yrityksessä (tai yhteistyöyrityksessä) on meiltä viime kuussa koeaikana lähtenyt työntekijä, niin on mahdollista hakea korvauksia. Etenkin, kun lähtiessään ei ole kertonut lähdän syytä. Irtisanoutuneella ei tätä ongelmaa ole, hänen ei tarvitse kertoa, miksi lähtee.
No höpö höpö. Kyllä töihin saa mennä muualle vaikka heti seuraavana päivänä. Joskus on tehty sellainen aivopierutuomio, ettei paremman työn löytäminen ole asiallinen peruste tehdä koeaikapurkua, joten syyksi pitää keksiä jotain muuta jos haluaa kertoa syyn. Työntekjänhän ei tarvitse kertoa syytä koeaikapurulle.
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä ei, eihän se on työnantajankaan etu yrittää pitää väkisin töissä ihmistä joka ei siellä halua olla. Se ei silti tarkoita ettei työntekijä voisi olla korvausvelvollinen mikäli lopettaa laittomasta syystä. -eri
Joo mutta ei ole laiton syy lähteä, jos ei viihdy työpaikassa. Sehän on nimenomaan se hyväksytty syy lähteä pois koeajalla.
Hyvä syy on ympäripyöreä "työ ei vastannut odotuksiani", jos jotain perustetta tivataan.
Tuon selityksen jälkeen on myös ihan sama, vaikka seuraavassa työssä olisi kymppitonnin palkka. Kunhan vaan ei tätä kerro syyksi koeaikapurkuun. Naama peruslukemilla on vaan väitettävä, että "en minä rahan perässä juokse".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen sanon näin työnantajan edustajana, että kukaan työnantaja ei lähde viemään mitään koeaikapurkuja oikeuteen eikä soittele minnekään. Rekryt ja koeaikapalkat ovat ihan normikauraa, eikä hetkauta yhtään. Työntekijöitä tulee ja menee, kukaan ei ole korvaamaton.
Tietyillä aloilla purun syy selvitetään kyllä. Aloilla, joissa liikkuu rahaa ja firmat kilpailevat headhunterien avulla kunnon tekijöistä. Näillä aloilla ei ole mitään järkeä lähteä työntekijänä pelleilemään vaan rehellisesti hoitaa homma.
Voi olla, mutta ei puhuta enää siivoojista, tarjoilijoista, kaupankassoista tai kiinteistöhuoltomiehistä.
Entä sitten? EN-TÄ-VI-TUN-SITTEN???