Parisuhdemielipiteesi, jota kaikki eivät ymmärrä -peukutusketju

Jotkut etsivät ikuisesti sitä yhtä oikeaa.

Itse voisin kuvitella olevani naimisissa n.20% ikäluokkani vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Siis yhden heistä.

Vierailija kirjoitti:

Nyt en puhu kaikista nuorena solmituista parisuhteista, vaan osasta:

Moni jää tottumuksesta nuoruuden parisuhteeseen, vaikka ei kannattaisi. Vaikka se kumppani olisi nuorena ollut sopiva, niin moni muuttuu aikuistuessaan ja käsitys ihannekumppanista ei ole enää sama kuin lukioikäisenä. Myös ihmisen persoona ja arvomaailma voi muuttua paljon siitä, kun on ollut nuori. Osa jää pitkäksikin aikaa tuollaiseen suhteeseen, vaikka suhteessa on eroavaisuuksien myötä isoja haasteita. Osa pelkää jäävänsä yksin, jos eroaisi. Osa ei tiedä paremmasta, kun on nuoresta asti ollut yhden kumppanin kanssa ja ajattelee, että tällaista kaikissa suhteissa nyt on. Sitten ero koittaa päälle kolmekymppisenä/nelikymppisenä asuntolainan ja lasten jälkeen, vaikka ero olisi kannattanut jo ennen naimisiin menoa ja lapsia.

Ei elämää voi elää noin. Jälkiviisaana on paljon helpompi sanoa että olisi pitänyt erota silloin ja silloin, mutta siinä kohtaa kun sitä elämää elää se ei ole niin yksiselitteistä. Lisäksi ne lapset aika harvoin on asia jota katuisi, päin vastoin, itsestäni on eron jälkeen ollut lohduttavaa kun koko entinen elämä ei ole ollut turhaa ajan haaskausta vaan siitä on sentään jäljellä ihanat lapset.

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen ja sivusta olen seurannut itseäni vanhempien n. 50 v ikäisten naisten elämää avioerojen jälkeen. Moni nainen on jäänyt yksin ja harmittelee, kun sopivaa kumppania ei ole löytynyt. Sitten on muutamia viisikymppisiä naisia, joilla vientiä riittää aivan hirveästi. Ensimmäiset kuvailemani naiset ovat olleet reippaasti ylipainoisia (siis monta kymmentä kiloa ekstraa) ja jälkimmäiset kuvailemani naiset ovat olleet hoikkia.

Miehille on siis todella iso merkitys naisen painolla. Silti moni nainen ei ole valmis laihduttamaan, vaikka se parantaisi mahdollisuuksia parisuhteen saamiseen. Ja tiedostan toki, että kaikille laihduttaminen ei ole helppoa ja on sairauksia/lääkityksiä, jotka lihottaa. Mutta olen huomannut, että miehille naisen paino on todella iso juttu. Tuon valossa en ymmärrä, miksi jotkut naiset eivät laihduta, jos toivoisivat parisuhdetta.

Laihduttaminen ei ole helppoa kenellekkään ja vaikka mediassa on juttuja kehopositiivisuudesta, kukaan tuskin varta vasten haluaa olla ylipainoinen. Lisäksi kumppanin ylipaino häiritsee myös naisia. Naiset vaan laittaa silmät kiinni ja ajattelee isänmaata, eikä vihapostaa siitä pitkin nettiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt en puhu kaikista nuorena solmituista parisuhteista, vaan osasta:

Moni jää tottumuksesta nuoruuden parisuhteeseen, vaikka ei kannattaisi. Vaikka se kumppani olisi nuorena ollut sopiva, niin moni muuttuu aikuistuessaan ja käsitys ihannekumppanista ei ole enää sama kuin lukioikäisenä. Myös ihmisen persoona ja arvomaailma voi muuttua paljon siitä, kun on ollut nuori. Osa jää pitkäksikin aikaa tuollaiseen suhteeseen, vaikka suhteessa on eroavaisuuksien myötä isoja haasteita. Osa pelkää jäävänsä yksin, jos eroaisi. Osa ei tiedä paremmasta, kun on nuoresta asti ollut yhden kumppanin kanssa ja ajattelee, että tällaista kaikissa suhteissa nyt on. Sitten ero koittaa päälle kolmekymppisenä/nelikymppisenä asuntolainan ja lasten jälkeen, vaikka ero olisi kannattanut jo ennen naimisiin menoa ja lapsia.

Ei elämää voi elää noin. Jälkiviisaana on paljon helpompi sanoa että olisi pitänyt erota silloin ja silloin, mutta siinä kohtaa kun sitä elämää elää se ei ole niin yksiselitteistä. Lisäksi ne lapset aika harvoin on asia jota katuisi, päin vastoin, itsestäni on eron jälkeen ollut lohduttavaa kun koko entinen elämä ei ole ollut turhaa ajan haaskausta vaan siitä on sentään jäljellä ihanat lapset.

Ne lapset voisi olla jonkun itselle sopivamman kumppanin kanssa ja saisi elää ehjää ydinperhe-elämää, jos olisi osannut erota nuorena riittävän aikaisin.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä ihmisiä, jotka puolustelee pettämistä.

Pettäminen hajoittaa ihan kaiken sen, minkä päälle parisuhde on rakennettu: Luottamus, välittäminen toista kohtaan ja turvan tunne. Tuhoa nuo eikä sillä suhteella ole sen jälkeen kunnollista ja hyvää tulevaisuutta.

Puhumatta siitä, että pettäminen on vakavaa henkistä pahoinpitelyä.

Kuulostat itkuntuhruiselta takertujamarttyyrilta.

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen ja sivusta olen seurannut itseäni vanhempien n. 50 v ikäisten naisten elämää avioerojen jälkeen. Moni nainen on jäänyt yksin ja harmittelee, kun sopivaa kumppania ei ole löytynyt. Sitten on muutamia viisikymppisiä naisia, joilla vientiä riittää aivan hirveästi. Ensimmäiset kuvailemani naiset ovat olleet reippaasti ylipainoisia (siis monta kymmentä kiloa ekstraa) ja jälkimmäiset kuvailemani naiset ovat olleet hoikkia.

Miehille on siis todella iso merkitys naisen painolla. Silti moni nainen ei ole valmis laihduttamaan, vaikka se parantaisi mahdollisuuksia parisuhteen saamiseen. Ja tiedostan toki, että kaikille laihduttaminen ei ole helppoa ja on sairauksia/lääkityksiä, jotka lihottaa. Mutta olen huomannut, että miehille naisen paino on todella iso juttu. Tuon valossa en ymmärrä, miksi jotkut naiset eivät laihduta, jos toivoisivat parisuhdetta.

Sanosin kyllä tähän miehenä (sinkkuna, tosin parikymmentä vuotta nuorempana) että jos tuossa ikäluokassa (50+ vuotiaat) kohtaa parin, jossa nainen on huomattavsti hoikempi uutta miestä, jonka kanssa asettuu uuteen parisuhteeseen niin mies on toki voinut viehättyä naisen hoikkuudesta enempi kuin ylipainoisemmista verrokeista. Mutta valinnan on tehnyt kyllä tällöin enempi nainen; hänellä on ollut paremmat mahdollisuudet valita miesten jouksota. Ja jos tuo valinta osuisi häntä huomattavasti tukevampaan mieheen, niin miehessä tai miehellä täytyy olla, jotain muuta hyvin erityistä, kuten paksu lompakko tai asemaa ja tai molempia, ellei sitten todella hyvä supliikki.

Mutta tavallisen pulskea punakan kalpea 50+ vuotias mies, joka etsii  uutta parisuhdekumppania päätyy ja asettuu todennäköiemmin parisuhteeseen itsensä kanssa suunnilleen samaa kaliperia olevan naisen kanssa, vaikka haaveksisi itseään hoikemasta kumppansita.

- Ellei sitten "löydä" itselleen kumppania jostain Suomen rajojen ulkopuolelta. Mutta jotta tällainenkin suhde kantaisi, niin miehellä tulsii olla kielitaitoa ja mahd. vielä palkkaa sen verran, että pystyy palkallaan maksamaan molempien menoja,   

Suunnilleen samanikäisen kumppanin kanssa pariutuminen on järkevää. Jakaa saman kokemusmaailman, kun on saman sukupolven kasvatti. Ja pidän samanikäisiä tasavertaisempina kumppaneina kuin Antti 35 veetä ja Aada 20 veetä.

Lasketaanko lapsiluku?

Meillä on yksi lapsi, eikä enempää ole terveydentilani ja meidän molempien vanhempien jaksamisen vuoksi tulossa. Silti ihmiset tyrkyttävät "pitäähän sitä kaksi lasta olla, että sisaruksilla on seuraa toisistaan" -mantraa. Ei käsitetä, että kaikille se sopivin perhekuvio ei ole se isä, äiti ja 2 lasta. Parisuhde ja perhe voi olla oikein toimiva, vaikka perheessä ei kahta lasta olekaan. Meillä parisuhde kärsisi paljon, jos tähän kuvioon yritettäisiin toista lasta. Mieluummin toimiva parisuhde ja onnellinen arki yhden lapsen kanssa kuin väkipakolla toinen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko lapsiluku?

Meillä on yksi lapsi, eikä enempää ole terveydentilani ja meidän molempien vanhempien jaksamisen vuoksi tulossa. Silti ihmiset tyrkyttävät "pitäähän sitä kaksi lasta olla, että sisaruksilla on seuraa toisistaan" -mantraa. Ei käsitetä, että kaikille se sopivin perhekuvio ei ole se isä, äiti ja 2 lasta. Parisuhde ja perhe voi olla oikein toimiva, vaikka perheessä ei kahta lasta olekaan. Meillä parisuhde kärsisi paljon, jos tähän kuvioon yritettäisiin toista lasta. Mieluummin toimiva parisuhde ja onnellinen arki yhden lapsen kanssa kuin väkipakolla toinen lapsi.

Voinet, ehkä vain kuvitella miltä sitten tuntuu meistä,- kuten vaikka minusta itsestäni- jo(t)ka olisimme kyllä aina halunneet ja toivoneet saavamme lapsia tai edes sen ensimmäisen lapsen mutta emme ole onnistuneet saamaan toiveistamme yrityksistämme ja saamastamme erilaisista avusta ja tuesta  huolimatta, kuten lapsettomuus hoidosita.  Mutta ei  lapsen saantiani ole helpottunut myöskään tivaamisesta ja huomauttelusta, että milloinkas on teidän vuoro saada lapsi(a). Tai kai ymmärrät, että lapsi(a) pitäsi (tai minun olisi pitänyt) hankka jo nuorempana. - Vai pitäsikö nämä huomauttelut ottaa vain luottamuksena siitä, että joku haluaa uskoa, että minusta(kin) saattaisi olla vanhemmaksi. - Luonto, kohtalo, mikä lie on vain tosinaan aika julma. En minä valinnut lapsettomuutta. Se valitsi enempi minut(!)

- Itse olen jo sisäistänyt jo sen, ettö on hyvin mahdollista, että jään lopulta lapsettomaksi, koska isteltäni puuttuu viimeajat myls kumppani, jonka kanssa saattaisin jakaa haaveeni ja unelmani laps(i)en saannista.

Tiedän kyllä, ettei se, että on parisuhteessa laps(i)en saamisen hetkellä ole yksin tae ja lupaus mistään tulevasta, kun aina voi tapahtua ja sattua jotain ennalta arvaamatonta niin itselle kuin kumppanille kuin totta kai lapselle.

Mutta silti koen vahvasti, että haluaisin saada lapsen jonkun kanssa yhdessä silloin kun olen ja elän parisuhteeessa. - Näin koen, vaikka yhtä hyvin tiedän erinomaisen hyvin senkin, että on myös, heitä, jotka eivät halua saada ensimmäistäkään lasta ja jotka yhtä lailla saattavat joutua vastailemaan kysymykseen, että milloonkas saavat jälkikasvua.

Ei laps(i)en saanti saati parisuhde voi tai saa olla elämässä onnistumisen mittoja tai päämääriä, jotka jokaisen tulisi toteuttaa.

Up

Vierailija kirjoitti:

Naisen seksihistorialla on merkitystä.

Nainen, jolla on ollut 3 kumppania on aina parempi kuin nainen, jolla on ollut 5 tai enemmän.

Haluaisko joku selittää mulle tän kun en ymmärrä logiikkaa: eli nainen jolla on ollut kolme (pitkäaikaista) kumppania ja harrastanut seksiä esim. 1000 kertaa tänä aikana, vai nainen jolla on ollut viisi kumppania ja kertoja yhteensä vaikka alle 20.

Eli onko nyt kyse siitä, että miehille on tärkeää vain se kuinka monen eri kumppanin kanssa nainen on harrastanut seksiä, ei se kuinka paljon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisen seksihistorialla on merkitystä.

Nainen, jolla on ollut 3 kumppania on aina parempi kuin nainen, jolla on ollut 5 tai enemmän.

Haluaisko joku selittää mulle tän kun en ymmärrä logiikkaa: eli nainen jolla on ollut kolme (pitkäaikaista) kumppania ja harrastanut seksiä esim. 1000 kertaa tänä aikana, vai nainen jolla on ollut viisi kumppania ja kertoja yhteensä vaikka alle 20.

Eli onko nyt kyse siitä, että miehille on tärkeää vain se kuinka monen eri kumppanin kanssa nainen on harrastanut seksiä, ei se kuinka paljon?

Luulen, että kumppanien määrä on se ratkaiseva, eikö se kuinka monta kertaa seksiä on harrastanut seksiä  - itseäni mieheä ihmetyttää se, että edelleen säännöllsien epäsäännöllisesti törmää asetelmaan, jossa halutaan ylläpitää uskomusta, että miehen arvo muka nousisi niin naisten kuin miesten silmissä, jos hänellä tiedetään tai ostakustaan olleen useita seksikumppaneita, jso nyt määrä pysyy alle alle tuhannessa / vuosi -

Kun taas nainen, jolla uskotaan olleen useita seksikumppaneita on edelleen osalle niin muille naisille kuin miehille nainen, jolle ei paljoa arvoa anneta e, juuri päinvastoin kuin miesten osalta.

- Ei nyt ehkä enää odoteta, että naisen tulisi olla neitsyt ja omistautua vain yhdelle miehelle mutta jos naisella otaksutaan olleen yli kymmenen seksi kumppania elinikänsä aikana, niin mielikuvat ja kuvaukset siitä millianne naien on vs. millainen mies olisi tällä määrällä on aivan päinvastainen. 

Aamulla koettua. Oltiin miesystävän kanssa lenkillä. Miehellä oli yllään ihonmyötäiset urheiluhousut. - Joku hyväkäs halusi purkaa tuntemuksiaan ja mielikuviaan nähtyään meidät ja halsui kysyäe mitä v...a varten hyysään tuota trikoopelle (kaappi)ho-moa. - Onko tämä yleistäkin, että miehiä jotka käyttävät juoksutrikoita lenkkeillessään pidetään homoina? - Ja meitä naisia, jotka vietämme aikaamme heidän kanssa heidän kavereina, tai jonain muuna kuin parisuhdekumppanina

Jos puhutaan aikuisista ihmisistä, ei tarvitse seurustella viittä vuotta ennen kuin päättää hankkia lapsia. Jos ensin nautiskelee vuosia kahdestaan ja sitten hankkii lapset, päässä kummittelee koko ajan se mielikuva "siitä oikeasta parisuhteesta", ja lasten kanssa tuntuu raskaalta. Tietysti pitää nyt vähän katsoa. 

Niitäkin on nimittäin nähty, että se toinen näyttää kuitenkin ne karmeimmat puolet vasta kun on lapsia, vaikka olisi oltu monta vuotta yhdessä ennen sitä. 

Minun mielestäni kumppanin sukulaisten kanssa ei tarvitse olla jatkuvasti tekemisissä ja tavata sukulaisia aina yhdessä pariskuntana.

Toimeen on hyvä tulla tietenkin ja jos tulee todella hyvin juttuun, tietenkin saa viettää paljon aikaa yhdessä myös toisen suvun kanssa. Mutta en ymmärrä tässä sellaista pakkoa ja pahimmillaan loukkaantumista ja riitoja jos joka ikiseen anopin/mummon/serkun/jne kanssa kahvitteluun ja kyläilyyn ei tahdo osallistua.

Varsinkin vanhemmat ihmiset tuntuvat loukkaantuvan tästä jos jonakin kertana ei ehdi/tahdo mennä jollekin sunnuntai lounaalle puolison mukaan. "Miksi se Mirkku ei nyt taaskaan tullut, eikö se välitä, onpa epäkohteliasta, onko sillä joku toinen kun ei ikinä ehdi käymään".

Olen ensisijaisesti mennyt yhteen kumppanini, en hänen sukunsa kanssa. Varsinkin joulut on joillakin perheillä aivan hirveän stressaavia kun on pakko joka paikkaan ehtiä yhden vuorokauden aikana nimenomaan pariskuntana, kun muuten Pirjo mummu saattaa loukkaantua jos ei molemmat saavu paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on varmasti ihan äärimmäisen epäsuosittu mielipide, mutta en usko monikulttuurisiin parisuhteisiin. No, ehkä jos molemmat ovat asuneet pitkään samassa maassa, niin juttu voi toimia mutta silloinkin vaikuttaa että on vaikea päästä aidosti lähelle toisen ajatuksia ja sisintä. On varmasti pariskuntia joilla menee hyvin, mutta luulen että monet monikulttuuriset parit elävät yhteiselämäänsä vähän sellaisella pinnallisella tasolla. Ja jotkut toki voivat olla siitä tyytyväisiä, eivätkä hae mitään syvää yhteyttä. Joka tapauksessa uskon että pääsääntöisesti suomalainen on tarkoitettu suomalaiselle.

Kulttuurieroja voi olla ihan maan sisälläkin. Joku voi olla niin kaupunkilainen, ettei koskaan voisi asua maalla/korvessa, ja toinen taas ei voisi kuvitellakaan asuvansa edes maakunnan keskustassa. Tai uskovainen/ateisti -pariskunnalla näkisin haasteita. Tosin tiedän tällaisiakin pariskuntia, mutta toisen on kyllä joustettava todella paljon. Minulla olisi vahva murre, mutta koska en asu kotipaikkakunnallani, ihmiset työyhteisössäni tai puolisoni eivät ymmärtäisi minua, ellen puhuisi yleiskieltä tai niin kuin he puhuvat täällä.

Ymmärrän mitä tarkoitat ja onhan esim. suomalaiset ja somalit hyvin erilaisia kulttuureiltaan ja haluat typistää suomalaiset tiettyyn kulttuuriin, mutta näinkin pienessä maassa on paljon eroja ihmisten välillä. Jopa saman perheen sisällä voi olla niin isoja eroja, että perheenjäsenet eivät tule keskenään toimeen.

Etäsuhde on ihan oikea suhde, varsinkin jos on tavattu ja vietetty aikaa keskenään..ei se ole jotain 'poissa silmistä, poissa mielestä' tai että kaukana asuva ei ole sydäntä lähellä. Tai että olisi sinkku.  Vaikeaa se toki on toisinaan, eikä sovi kaikille. Tavoitteena tietysti että jonain päivänä etäisyys loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisessä on jotain vialla, jos hän haluaa parisuhteeseen merkittävästi itseään nuoremman ihmisen kanssa. Olen 33 v nainen ja jos olisin sinkku, ei kävisi mielessäkään parisuhde esim. 10 v nuoremman miehen kanssa. Oltaisiin aivan eri elämäntilanteessa ja eri sukupolvea.

On kai ihmisessä jotain muutakin kuin pelkkä ikä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on varmasti ihan äärimmäisen epäsuosittu mielipide, mutta en usko monikulttuurisiin parisuhteisiin. No, ehkä jos molemmat ovat asuneet pitkään samassa maassa, niin juttu voi toimia mutta silloinkin vaikuttaa että on vaikea päästä aidosti lähelle toisen ajatuksia ja sisintä. On varmasti pariskuntia joilla menee hyvin, mutta luulen että monet monikulttuuriset parit elävät yhteiselämäänsä vähän sellaisella pinnallisella tasolla. Ja jotkut toki voivat olla siitä tyytyväisiä, eivätkä hae mitään syvää yhteyttä. Joka tapauksessa uskon että pääsääntöisesti suomalainen on tarkoitettu suomalaiselle.

Kulttuurieroja voi olla ihan maan sisälläkin. Joku voi olla niin kaupunkilainen, ettei koskaan voisi asua maalla/korvessa, ja toinen taas ei voisi kuvitellakaan asuvansa edes maakunnan keskustassa. Tai uskovainen/ateisti -pariskunnalla näkisin haasteita. Tosin tiedän tällaisiakin pariskuntia, mutta toisen on kyllä joustettava todella paljon. Minulla olisi vahva murre, mutta koska en asu kotipaikkakunnallani, ihmiset työyhteisössäni tai puolisoni eivät ymmärtäisi minua, ellen puhuisi yleiskieltä tai niin kuin he puhuvat täällä.

Ymmärrän mitä tarkoitat ja onhan esim. suomalaiset ja somalit hyvin erilaisia kulttuureiltaan ja haluat typistää suomalaiset tiettyyn kulttuuriin, mutta näinkin pienessä maassa on paljon eroja ihmisten välillä. Jopa saman perheen sisällä voi olla niin isoja eroja, että perheenjäsenet eivät tule keskenään toimeen.

Vaikka tässä keskustelu koskettaa ennen muuta parisuhteita, niin kommenttisi toi mieleen sanonnan: lika barn leka bäst. - Vosiko siis olla niin, että samanlaiset ihmiset muodostavat parhaimman parisuhteen?  - Vaikka toisinaan kuulee väitteitä senkin suuntaan, että vastakohdat täydentäiisivät toisiaan. - Molemmissa sanonnoisssa on varmasti, jotani perää. Vaikka ajatus siitä, että yrittäsin parisuhdetta itseni täysin kaltaisen kanssa hirvittää. - Hirvittää vaikka eromme muodistuisi siitä, että olisimme "vain" erisukupuolta. 

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on varmasti ihan äärimmäisen epäsuosittu mielipide, mutta en usko monikulttuurisiin parisuhteisiin. No, ehkä jos molemmat ovat asuneet pitkään samassa maassa, niin juttu voi toimia mutta silloinkin vaikuttaa että on vaikea päästä aidosti lähelle toisen ajatuksia ja sisintä. On varmasti pariskuntia joilla menee hyvin, mutta luulen että monet monikulttuuriset parit elävät yhteiselämäänsä vähän sellaisella pinnallisella tasolla. Ja jotkut toki voivat olla siitä tyytyväisiä, eivätkä hae mitään syvää yhteyttä. Joka tapauksessa uskon että pääsääntöisesti suomalainen on tarkoitettu suomalaiselle.

Kulttuurieroja voi olla ihan maan sisälläkin. Joku voi olla niin kaupunkilainen, ettei koskaan voisi asua maalla/korvessa, ja toinen taas ei voisi kuvitellakaan asuvansa edes maakunnan keskustassa. Tai uskovainen/ateisti -pariskunnalla näkisin haasteita. Tosin tiedän tällaisiakin pariskuntia, mutta toisen on kyllä joustettava todella paljon. Minulla olisi vahva murre, mutta koska en asu kotipaikkakunnallani, ihmiset työyhteisössäni tai puolisoni eivät ymmärtäisi minua, ellen puhuisi yleiskieltä tai niin kuin he puhuvat täällä.

Ymmärrän mitä tarkoitat ja onhan esim. suomalaiset ja somalit hyvin erilaisia kulttuureiltaan ja haluat typistää suomalaiset tiettyyn kulttuuriin, mutta näinkin pienessä maassa on paljon eroja ihmisten välillä. Jopa saman perheen sisällä voi olla niin isoja eroja, että perheenjäsenet eivät tule keskenään toimeen.

Vaikka tässä keskustelu koskettaa ennen muuta parisuhteita, niin kommenttisi toi mieleen sanonnan: lika barn leka bäst. - Vosiko siis olla niin, että samanlaiset ihmiset muodostavat parhaimman parisuhteen?  - Vaikka toisinaan kuulee väitteitä senkin suuntaan, että vastakohdat täydentäiisivät toisiaan. - Molemmissa sanonnoisssa on varmasti, jotani perää. Vaikka ajatus siitä, että yrittäsin parisuhdetta itseni täysin kaltaisen kanssa hirvittää. - Hirvittää vaikka eromme muodistuisi siitä, että olisimme "vain" erisukupuolta. 

Sinkkumies

Onhan se kiva olla kuitenkin aika monessa asiassa samalla aaltopituudella. Tai että joka asiaa ei tarvitse selittää millimetrintarkkuudella. Sen takia perusarki on tärkeää, kun on rutiineja ja ei tarvitse joka asiaa ajatella uusiksi joka hetki.