Perinnötkin menee jatkossa hoitomaksuihin
Olen järkyttynyt. Isäni on hoidossa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella palvelutalossa. Aikaisemmin hoitomaksu määräytyi niin, että eläkkeestä piti jäädä pieni summa ihmiselle käyttövaraa, esim. puhelin- ja parturikuluja varten. Muistaakseni summa oli n. 150 €.
Eipä ole näin enää. Hoitomaksuun voi mennä koko eläke, jos tilillä on yli 4000 euroa. Isäni on saanut äidiltään pienen perinnön, n. 20 000 euroa. Nyt siis tämä ei nauti mitään suojaa, vaan hyvinvointivaltio syö sen omiin kuluihinsa. Eipä mummi olisi säästänyt, jos olisi tämän tiennyt. Isän hoitokulut on tosiaan yli hänen eläkkeen, ja mitään alennusta niihin ei voi saada, koska hänellä on tilillä nyt noita "säästöjä". Isäni on vasta 71-vuotias ja hoitokodissa aivovamman vuoksi. Hänen kohdallaan ei ole siis kyse tyypillisestä palveluasumisesta, joka kestää vain 2-3 vuotta, vaan voi kestää jopa esim. 20 vuotta. Säästöillään hän pystyisi tekemään pieniä matkoja ja siten hyödyntää perintöään.
Pitääkö tässä nyt sitten nostaa isän tililtä 16 000 "piirongin laatikkoon" vai siirtää tili ulkomaille? Tämä on hullua. Auttakaa.
Kommentit (867)
Vierailija kirjoitti:
Jos henkilö haluaa jättää perintöä, kaikki tilillä olevat varat kannattaa muuttaa käteiseksi ja laittaa jemmaan ja jemman sijainti lapsille tiedoksi. Muuten kaikki menee sen siliän tien hoitomaksuihin eikä perillisille jää mitään. Karua mutta totta.
näin on, ennakoida ennenku on siinä tilassa että pitää olla holhooja tai kauniimmin edunvalvoja
Vierailija kirjoitti:
Hoitomaksuun voi mennä koko eläke, jos tilillä on yli 4000 euroa. Isäni on saanut äidiltään pienen perinnön, n. 20 000 euroa. Nyt siis tämä ei nauti mitään suojaa, vaan hyvinvointivaltio syö sen omiin kuluihinsa. Eipä mummi olisi säästänyt, jos olisi tämän tiennyt. Isän hoitokulut on tosiaan yli hänen eläkkeen, ja mitään alennusta niihin ei voi saada, koska hänellä on tilillä nyt noita "säästöjä".
Sinua siis harmittaa, että isäsi, jolla on rahaa, joutuu maksamaan käyttämistään palveluista, eikä yhteiskunta maksakaan tulevaa perintöäsi? Asia selvä.
Eihän tuota perintöä mikään yhteskunta ole maksamassa, vaan ap:n isä joka on säästänyt palkastaan ja eläkkeestään lapselleen kuten on järkevää tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Selittää kokoomuksen ja pörriäisten kiinnostuksen vanhuspalveluihin, eikö.
Selittää myös Kokoomuksen halun tuoda maahan halpatyövoimaa, joiden palkat maksaa valtion (=veronmaksajien) rahoittama palkkatuki, asunnot kela ja muut kommervenkit myös veronmaksajat.
Viivan alle jää niin paljon enemmän pörriäisille kun yhteiskunta hoitaa kulut ja omistaja korjaa voitot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tossa tilanteessa meillä jaettiin ennakkoperintö. Osteltiin näillä rahoilla sitten äidille "lahjaksi" mm. ulkomaan matkoja jne.
Miksi hoitokoti hoivaa tarvitse vanhus pitää raahata ulkomaille. ja ne rahat joita vanhus omistaa tulee käyttää ensisijaisesti vanhuksen hoitoon, ei perillisten huvitteluun.
mummo ja pappa vaan kanarioille lämpöön talvella ja lapset mukaan
Vierailija kirjoitti:
"Isäni on vasta 71-vuotias ja hoitokodissa aivovamman vuoksi. Hänen kohdallaan ei ole siis kyse tyypillisestä palveluasumisesta, joka kestää vain 2-3 vuotta, vaan voi kestää jopa esim. 20 vuotta. Säästöillään hän pystyisi tekemään pieniä matkoja ja siten hyödyntää perintöään."
Miten hoitokodissa aivovamman takia oleva matkailee?
Tässä taitaa olla kyse siitä, että pelkäät SINUN perintösi hupenevan.
voithan mennä isäsi kanssa ulkomaille muutamaksi viikoksi, lämpöön talvella tai ottaa isäsi asumaan niin säästyy rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos henkilö haluaa jättää perintöä, kaikki tilillä olevat varat kannattaa muuttaa käteiseksi ja laittaa jemmaan ja jemman sijainti lapsille tiedoksi. Muuten kaikki menee sen siliän tien hoitomaksuihin eikä perillisille jää mitään. Karua mutta totta.
ei kotona kannata säilyttää jos tulee murtovaras tai tulee tulipalo. Menkää mailmanympärysmatkalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos on palvelukotiin muuttaessa myynyt asuntonsa ja tilillä on vaikka 150 000?
Meneekö palvelutalon maksuihin vain eläke vai myös asuntorahat?Ap trollaa tuolla keksimällään.
Mietin vain, kun itsellä tulee tuo tilanne eteen, että meneekö sitten eläkkeen lisäksi ne asuntorahatkin. Kyllä haluaisin jättää lapsilleni perintöä.
Ainoa varma keino tähän on se, että jaat lapsillesi ennakkoperintönä nyt, kun vielä voit.
Väestön vanhetessa ja julkisen sektorin köyhtyessä valitettavasti todennäköinen kehityskulku on se, että yhä vähemmän pääsemme vanhoina yhteiskunnan rahoittamia palveluita nauttimaan. Eli suomeksi, uskon, että joskus vielä kunta takavarikoi ne asuntorahatkin.
Me 70 -luvulla syntyneet olemme tämän maan koulutetuin ikäluokka. Ikinä enne tule saavuttamaan omien vanhemiemme elintasoa, ei ole kesämökkejä ja kaksia autoja. Omat vanhempamme ovat eläkkeellä vuosikymmeniä. Meille eläkeikä on nyt 68 ja nousee siitä varmuudella sellaiseen, että emme tule eläkkeille pääsemään. Omat vanhempamme ovat perineet omat vanhempansa, moni ennätti periä ihan kivojakin summia. Ei tule menemään niin, että meiltä viedään elintaso, mahdollisuus eläkkeeseen ja vielä perinnötkin, jotta koko ikänsä velttoilleet saisivat hoidon ilmaiseksi. Ihan tiedoksi, meidän ikäluokkamme myös äänestää, aina.
Mitä perinnöt?
Ei kaikilla 70-luvulla syntyneillä ole tulossa mitään perintöjä, ja mekin äänestämme, aina.
Ei ole reilua, että meidänkin verorahoista tai jopa eläkkeidemme verorahoista maksetaan teille palveluita, jotta perintöihin ei tarvitse koskea.
Etkö sinä näe ongelmaa, että jossain palvelutalossa makoilee kaksi vanhusta. Toinen maksaa hoidostaan isolla eläkkeellään ja vielä talollaan ja vanhemmilta saamallaan perinnöllään. Toinen ei maksa latin latia. Onko se sinusta reilua sille suvulle, jossa on yritetty elää yhteiskuntaa hyödyttävästi?
Totta kai se on reilua, miksei olisi? Se maksaa, jolla on varaa, ja yhteiskunta auttaa sitä, jolla ei ole varaa. Mikä voisi olla väärin? Ymmärrät koko asian aivan väärin päin. Ilmainen / maksuton hoito kuuluu niille, jotka eivät voi sitä itse maksaa. Jos rahaa on, maksat itse.
Ihan samalla tavalla tämä toimii vauvasta vaariin:
- kaksi lasta päiväkodissa, joista toisen vanhemmat (tulottomia, varattomia) eivät maksa päivähoitomaksua ja toisen vanhemmat (työssäkäyviä normaalituloisia) maksavat hoitomaksun
- kaksi henkilö asuu vuokraasunnossa, joista toinen maksaa koko vuokran itse (tuloja) tai toinen saa asumistukea (pienet tulot)
- kaksi henkilö, joista toinen maksaa elämisensä palkkatuloista tai muusta varallisuudesta, toinen saa toimeentulotukea, koska hänellä on liian pienet tulot ja ei varallisuutta.Vai näkeekö tässä joku jotain ongelmaa?
Kyllä näen siinä ongelmia. Isoin ongelma on se, että sille, joka ei itse maksa, on saman tason palvelut kuin sille, joka maksaa. Yhteiskunnan varoilla pitäisi tarjota heikommat ja halvemmat palvelut.
Sitten pitää olla eri laitokset näille ryhmille: rikkaat ja köyhät eri laitoksiin asumaan. Onnistukohan se? Epäilen. Kuvitella nyt kivalta näyttävää päiväkotia ison henkilökunnan kera hyvin varakkaiden lapsille ja sitten silminnähden nuhjuista ja alimitoitetulla henkilökunnalla toimiva yhteiskunnan vähimmille...Se ei näytä kauniilta.
Rikkaille on jo omat laitokset. Niitä kutsutaan yksityisiksi hoitokodeiksi.
yksityisiä hoitokoteja on maaseudullaskin ja siellä on ripirinnan köyhää ja varakasta, muistisairasta ja enemmän muistavaa ja siltäväliltä.
Vierailija kirjoitti:
Jos henkilö haluaa jättää perintöä, kaikki tilillä olevat varat kannattaa muuttaa käteiseksi ja laittaa jemmaan ja jemman sijainti lapsille tiedoksi. Muuten kaikki menee sen siliän tien hoitomaksuihin eikä perillisille jää mitään. Karua mutta totta.
Ilmoitin poistettavaksi. Karua mutta totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos henkilö haluaa jättää perintöä, kaikki tilillä olevat varat kannattaa muuttaa käteiseksi ja laittaa jemmaan ja jemman sijainti lapsille tiedoksi. Muuten kaikki menee sen siliän tien hoitomaksuihin eikä perillisille jää mitään. Karua mutta totta.
ei kotona kannata säilyttää jos tulee murtovaras tai tulee tulipalo. Menkää mailmanympärysmatkalle.
Pankin tallelokero voisi olla myös hyvä paikka säilyttää rahoja. Matkallekin kannattaa kyllä lähteä vielä kun pystyy.

Jaa.
Te joiden mielestä vanhusten pitää omaisuudellaan maksaa hoidostaan. Miten on, kierretäänkö verot ja vanhus kirjaa omaisuutensa hyvissä ajoin turvaan lapsilleen? Muuttaako mummo omaisuuksineen turvaan esim Viroon? Jättääkö jo nuoresta lähtien työuran tekemättä kun ei lapsillekaan voi miyään kerätä? Itsemurha on myös mahdollisuus kkn ei enää jalat kanna. Mikä olisi sopiva keino vanhuksen valita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kai tyhmä, mutta ihmisen ei pidä elättää itseään myös vanhana, jos on varaa?
Olen kai tyhmä, mutta ajattelen, että lapsiperheiden pitäisi maksaa itse elämisensä ja vanhempainlomailunsa.
Joo, olet.
Siinä on nimittäin se olennainen ero, että lapsista lasketaan olevan yhteiskunnalle hyötyä, kun niistä voi vielä kehkeytyä tuottavia työntekijöitä. Lapset eivät yhteiskunnan silmissä siis ole vain vanhempiensa yksityinen ilonaihe. Siksi yritetään kannustaa ihmisiä hankkimaan lapsia.
Toista se on elämänsä ehtoopuolelle päätyneen vanhuksen kanssa. Hänen elämästään ei yhteiskunta hyödy enää mitään, päinvastoin.
Onko yhteiskunnalle hyötyä vammaisista,pitkäaikaistyöttömistä,pitkäaikaissairaista,mielenterveyspotilaista,elintasopinnareista,narkkareista,alkoholisteista yms. Hyödyttömät yhteiskunnalle-vanhat ,keski-ikäiset,nuoret-kaikki vaan kaatopaikalle,jos ei ole varaa kustantaa olemistaan vai miten ajattelit päästä eroon hyödyttömistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos henkilö haluaa jättää perintöä, kaikki tilillä olevat varat kannattaa muuttaa käteiseksi ja laittaa jemmaan ja jemman sijainti lapsille tiedoksi. Muuten kaikki menee sen siliän tien hoitomaksuihin eikä perillisille jää mitään. Karua mutta totta.
ei kotona kannata säilyttää jos tulee murtovaras tai tulee tulipalo. Menkää mailmanympärysmatkalle.
Pankin tallelokero voisi olla myös hyvä paikka säilyttää rahoja. Matkallekin kannattaa kyllä lähteä vielä kun pystyy.
eihän pankki tiedä mitä siellä on. Laitoksessa ei tarvi rahaa,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MIhin tuota pientä perintöä oikein pitäisi säilöä? Veikkaan että sitä varten että te voisitte saada sen sitten aikanaan perintönä.
Jos ennen isällesi jäi se 150e jäljelle eläkkeestä niin jatkossa siis se 150e pitää kattaa omista varoista. Aika pieni summa lopulta eikä estä mitenkään sitä että isäsi käyttää siä rahaa myös matkustamiseen ja muuhun mitä haluaa. Eihän niiden omien varojen käyttöä ole mitenkään nyt kielletty tai niitä korvamerkitty johonkin. Sen kuin matkustaa ja tekee mitä haluaa ja sitten kun tilillä on enää se 4000e niin sittenhän tilanne jälleen muuttuu.
Ei, vaan hoitomaksu menee YLI sen eläkkeen. Jos on "alijäämäinen" - tätä termiä hyvinvointialueen henkilö minulle puhelimessa käytti - sitten voi hakea harkinnanvaraista alennusta, mikäli tilillä on alle 4000 €. Eli jos sinulla on tilillä 3500 € hautajaisia varten, siltikin sinun koko eläkkeesi voi mennä hoitomaksuihin. Et tarvitse enää hiustenleikkuuta tai puhelinta tai taskurahaa ristikkolehtien ostoa varten. Mitään muita kuluja ei näköjään huomioida, pelkästään hoitomaksut.
Siis mikä estää teitä rahoittamasta niitä hiustenleikkuta, puhelinta, taskurahaa ja ristikkolehtiä noista 20 000 eurosta jotka isälläsi on tilillä rahaa?? Eihän niitä ole kukaan häneltä ottamassa, ne ovat hänen vapaassa käytössään.
Minun oikeustajuni sanoo, että hänen äitinsä pienestä eläkkeestään säästämät pojalleen perintönä jättämät rahat pitäisivät olla pojalleen HYÖDYKSI. Nyt mummo on säästänyt aivan turhaan, sillä jos jos perintöä ei olisi, poika saisi puhelimen, hiustenleikkuun ym. verovaroista. Tässä on se ongelma.
Raha tilillä on rahaa tilillä, ei sillä ole siinä vaiheessa merkitystä onko se perintöä vai palkasta säästetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos henkilö haluaa jättää perintöä, kaikki tilillä olevat varat kannattaa muuttaa käteiseksi ja laittaa jemmaan ja jemman sijainti lapsille tiedoksi. Muuten kaikki menee sen siliän tien hoitomaksuihin eikä perillisille jää mitään. Karua mutta totta.
ei kotona kannata säilyttää jos tulee murtovaras tai tulee tulipalo. Menkää mailmanympärysmatkalle.
Pankin tallelokero voisi olla myös hyvä paikka säilyttää rahoja. Matkallekin kannattaa kyllä lähteä vielä kun pystyy.
eihän pankki tiedä mitä siellä on. Laitoksessa ei tarvi rahaa,
Ei tiedä eikä pidäkään tietää. Tallelokerossa saa säilyttää melkeinpä mitä vain, myös käteistä.
Pienet perinnöt kannattaa hassata ennenku muisti menee.
Kyllähän ne mummot ja papat jotka vielä ovat normaalin rajoissa niin matkustelevat ympäri ämpäri ja hassaavat perinnöt. Käydään Aurinkorannikolla Fogessa, Torressa, saatetaan viettää koko talvi, kesällä mökillä ja taas lähdetään Epsanjaan niin kauan kunnes jalka ei kapsaa enään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestetään lisää kokoomusta niin homma ratkeaa.
Kai te köyhät ymmärrätte että ne saa hoitoa kenellä on siihen varaa.
Jos 20 000€ on iso raha niin joutaakin kärsiä.T. Orpo P
Et taida ymmärtää, että nimenomaan porvaripuolueet ajavat omaisuudensuojaa. Vasemmistopuolueet taas haluavat sosialisoida ihmisten perinnöt, ja nyt tämä sitten realisoituu hyvinvointialueiden aloittaessa.
Siis sä väität, että vasemmistopuolueet ajavat sitä, että yksityiset hoitokodit saa kupattua yksityisiltä ihmisiltä (asiakkailtaan) mahdollisimman isot rahat? Mietipä uudelleen.
Ei ihme, että kokoomuksen kannatus on näin korkeaa, jos ihmiset todella on näin tyhmiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos henkilö haluaa jättää perintöä, kaikki tilillä olevat varat kannattaa muuttaa käteiseksi ja laittaa jemmaan ja jemman sijainti lapsille tiedoksi. Muuten kaikki menee sen siliän tien hoitomaksuihin eikä perillisille jää mitään. Karua mutta totta.
ei kotona kannata säilyttää jos tulee murtovaras tai tulee tulipalo. Menkää mailmanympärysmatkalle.
Pankin tallelokero voisi olla myös hyvä paikka säilyttää rahoja. Matkallekin kannattaa kyllä lähteä vielä kun pystyy.
Pankin tallelokero avataan ainakin kuollessa pankin toimesta ja pankki katsoo mitä siellä on.
En tiedä, katsooko muulloin..
pieni eläke, mistä otat ja iso ekäke ersim 6000 euroa niin en tiedä meneekö miten paljon vai kaikki ja ei piisaakkaan jos verotiedoissa näkyy tuottoja sijoituksista jne