Muusikko EVELIINA on AUTISTI! Mielipiteitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla autisti tietämättään kuolemaansa saakka, jos on yksinäinen ihminen eikä kukaan osaa huomata asiaa. Oikeastaan aika surullista, olla koko elämänsä väärin ymmärretty.

Ei siinä mitään surullista ole, jos osaa elää oman näköistä elämää loppuun asti eikä edes häiritse ketään muuta. Mitä merkitystä amerikkalaisten psykiatriyhdistysten äänestyspäätöksiin perustuvilla tautiluokituksilla olisi ollut tällaiselle henkilölle?

Ehkä ei olisi elänyt elämäänsä niin yksinäisenä jos olisi saanut tiedon olevansa erityispiirteinen ja ymmärtävänsä että miksi on millainen on?

Kun sain sairaudelleni nimen, löysin vertaistukea. Ilman sitä en olisi tavannut uusia ihmisiä ja elämä helpottui huomattavasti.

Vierailija kirjoitti:

Ystävälläni on ihan selvästi ADHD. Kaikki käytös ja oire viittaa siihen, mutta hänen toimintansa ei tunnu häntä itseään vaivaavan, aiheuttaa vaan hallaa ympäristölle ja muille ihmisille, mutta uskon että jossain vaiheessa tulee seinä vastaan ja hakeutuu tutkimuksiin.

Mee ite tutkimuksiin ja anna toisten elää elämäänsä omalla tavallaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavoin myös autismidiagnoosi tehdään siten että "luotetaan ihmisen omaan kertomukseen". Ei ole mitään aivokuvaa tai verikoetta tai vastaavaa.

Olisikin se niin helppoa, että nepsyys näkyisi verikokeissa tai tavallisissa aivokuvissa.

Tarkemmilla menetelmillä on kyllä tutkittu esim. autismille ja ADHD:lle tyypillisiä piirteitä.

Mitään sellaista ei ole löydetty mikä olisi autisteilla "aivoissa". Kyse on siis inhimillisistä ominaisuuksista joiden kerromusen perusteella diagnoosi tehdään. Siitä on luotettavuus kaukana.

Juuri näin! Eikä varsinkaan sellaista, mikä olisi todistettavasti ollut "aivoissa" syntymästä saakka. Aivojen kehitykseen vaikuttaa perinnöllisten tekijöiden lisäksi elinympäristö. Vaikka muutaman vuoden iässä ilmenevien oireiden vuoksi tehdyissä tarkoissa tutkimuksissa pystyttäisiinkin löytämään aivoista jotakin, mikään ei osoita pitävästi, onko se synnynnäistä vai ensimmäisten elinvuosien seurausta.

Kyse on ikiaikaisesta psykologien ja psykiatrisen käsityskannan välisestä koulukuntakiistasta. Joitakin vuosikymmeniä sitten "autismin" syynä pidettiin varhaislapsuuden läheissuhteiden häiriöitä, mutta kun äityleitä ei enää saa syyllistää, syy vieritetään nykyisin lapselle itselleen leimaamalla hänet synnynnäisesti vialliseksi. Kannattaisi kuitenkin miettiä, keneltä synnynnäiset ominaisuudet on peritty. Aivan, vanhemmilta. Olisivatko nämä samat ominaisuudet ehkä mahdollisesti ilmenneet vanhempien käyttäytymisessä lapsiaan kohtaan?

Se on kieltämättä kummallista, miten etiologialtaan tuntemattomat oirepohjaiset luokitukset selittävät sekä ammattilaisille ja potilaille asioita oireiden ja poikkeavuuden syistä. Ainoa keino erottaa synnynnäiset ja ei-synnynnäiset piirteet psykiatriassa on haastattelu ei muistikuvat siitä, milloin kaikki alkoi. Ja kaikki tietävät, että niiden erottaminen on kuitenkin oikeasti täysin mahdotonta eikä ihmisten tulkintojen ja muistikuvien perusteella voi tehdä lääketieteellisesti valideja diagnooseja.

Kun ihmisiä laitetaan normaalijakaumalle, jokaisella on varmasti ns. normaalista poikkeavia piirteitä jossain asiassa. On myös huomattavan paljon ihmisiä, joilla on paljon normaalista poikkeavia ominaisuuksia jollain ulottuvuudella, eikä sekään ole itsestään selvästi sairaus tai häiriö. Se miten kompulsiivisesti ihmisten ominaisuuksia ja poikkeavaa käytöstä halutaan medikalisoida on itsessään häiriintynyttä. Tuollaisista vahvoista diagnooseista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita, koska ihmiset leimautuivat niihin niin vahvasti. Lisäksi rahaa kuluu massiivisesti siihen, kun esimerkiksi käytöshäiriöistä rajattomia lapsia hoidetaan erinäisillä mömöillä sen sijaan, että niitä uskallettaisiin kasvattaa johdonmukaisesti normien, sääntöjen ja auktoriteetin avulla. Esimerkiksi amfetamiinistimulanttien kylväminen nuorisoon on paikoin täysin holtitonta, vaikkei niiden tehosta pitkällä aikavälillä ole minkäänlaista näyttöä ja ainoa näyttö tulee lääkeyhtiöiden rahoittamista, meta-analyysien mukaan usein hyvin heikkolaatuisista tutkimuksista.

Puhut ihmisistä, tapauksista, jutuista joita olet kuullut ja lukenut, kun ja jos ihan oikeasti joutuisit olemaan ja elämään näiden diagnoosin saaneiden ihmisten kanssa, et jauhaisi jostain ylimääräisestä ja turhasta. Päinvastoin monesti se on ollut äärettömän hankalaa saada diagnoosi ja lääkitys ja ihmiset heidän ympärillä ovat kärsineet ja paljon.

Näissä asioissa ei puhuta siitä, ettei joku kiitä pöydästä noustessaan. Eikä siitä, että suuttuu, jos ei saa uusinta pleikkaria. Eikä siitä, ettei äiti pidä kiinni nukkumaanmeno ajoista ja aamulla kiukuttaa kun on väsynyt tai tykkää kerätä pikkuautoja.

Ihminen joka shoppaa maniassa ja ihminen, joka tykkää käydä ostoksilla ja on materialistinen, niin heissä on täysin selkeä ero. Eikä sitä ole vaikea edes taviksen huomata, jos hänelle annetaan mahdollisuus seurata asiaan. Mutta ei se ero näy ehkä jossain kirjoituksessa tai lehtijutussa.

Kuten myös autistien kohdalla. Se miten pieleen he voivat tulkita asioita, ei koskaan pysty välittymään muiden kertomana, kun mitä sen tuntee ja kokee sen kohteeksi joutuva ihminen.

Puhun siitä, miten diagnooseja tehdään en siitä, miltä paha mieli tuntuu tai miten maaninen ihminen häiritsee läheisiään. Sinun kokemuksissa on kyse kokemuksissa, sitten on erikseen se miten lääketieteelliset diagnoosit rakennetaan ja millaisille teoreettisille oletukselle ne pohjautuvat. Ei syöpää diagnosoida pahan mielen eikä edes sen oireiden perusteella, mutta psykiatriset diagnoosit eivät oikeastaan muuhun pohjaudukaan. Löydetään joukko vaikka sosiaalisesti kömpelöitä ihmisiä ja klusteroidaan janan ääripäätä edustavasta joukosta erinäisiä oireklusteteita, jotka tilastollisesti esiintyvät näillä ihmisillä useammin ja tehdään oletuksia, että taustalla on jokin yhtenäinen selittäjä kuten synnynnäinen kehityshäiriö. Oikeasti yhdelläkään psykiatrisella häiriötä ei ole tunnettua etiologiaa, vaikka tällainen vaikutelma voi syntyä kielestä jota käytetään ammattilaisten toimesta ja valtamediasta. Oireyhtymä on tautologinen selitys oireyhtymälle, se ei todellisuudessa anna mitään lisäinformaatiota oireyhtymän syistä.

Niin, on niitä jotka ajattelevat, että on yli miljoona eri patalogiaa, tautia, sairautta ja oireyhtymää ja niitä, joista niitä on vain kolme : syövät, 1 tyypin diabetes ja joku kolmas jota en muista. Kaikki muu on vain sitä, että raja-arvot on asetettu tiukoiksi, mikä on normaalia ja mikä ei.

Totta, en minä tiedä mikä on oikea raja-arvo. Milloin ihminen ei kykene keskittymään tarpeeksi ollakseen tavistasolla. Milloin jonkun raivokohtaukset ovat niin pahoja, ettei se mene enää tavallisuuden piiriin tai kuinka paljon on normaalia stimmata itseään. Voimme sanoa, että kaikki on normaalia, ellei se johda lyhyen ajan sisällä ilman hoitoa potilaan menehtymiseen.

Minä en ole mikään diagnoosien tai edes lääkityksen suuri kannattaja, mutta kokemus on opettanut, että maanisen ja muuten vaan aktiivisen eri on aika selkeä.

En tiedä oletko, koskaan puhunut ihmisen kanssa, joka on psykoosissa? Kun sitä Jesusjuttua alkaa pukkaamaan ja linnut keskustelevat heidän kanssaan, niin helposti sitä alkaa miettimään, että kenen todellisuus ei nyt oikein täsmää. Minun vai sen toisen.

Nämä diagnoosit ovat paljon harvinaisempia todellisuudessa kuin mitä lehtiä lukemalla kuvittelisi. Ja vaikka olisi jonkun mielestä muotidiagnoosi, niin siltikin kysyn yhä, että kuinka monta autistia te oikeasti tunnette? Niitähän pitäisi nyt sitten olla jokaisen tuttavapiirissä useita. Me tunnemme varmaan satoja ellei tuhansia ihmisiä. Sukulaiset, entiset työ/koulu/harrastuskaverit. Ystävät, naapurit jne. Näistä kuinka monella se autistidiagnoosi on nyt sitten annettu, kun se kerran kaikille on annettu?

Me emme tiedä monenkaan patologian perimmäistä syytä. Mutta se ei estä sen toteamista ihan vaan vertaamalla vastaavassa iässä ja tilanteessa oleviin muihin ihmisiin. Tiedämmekö mistä selektiivinen mutismi johtuu? Emme, mutta voimme silti erittäin hyvin sen todeta ja aika hyvin myös määritellä ettei se ole taviskäyttäytymistä. Ainakaan nykyisellä raja-arvoilla.

Lääketieteessä näin lähtökohtaisesti oletetaan, että a) sairaus on toimintakykyä huomattavasti heikentävä b) poikkeava patologinen prosessi ihmisen kehossa. Näin myös psykiatria väittää operoivansa, mutta lääketieteenä se on yhtä kehittynyt kuin kardiologia, joka hoitaa närästystä sydänkohtauksena tai biologia, joka pitää varista ja lepakkoa samaan sukuun kuuluvina, koska molemmat lentävät ja niillä on siivet. Oletko koskaan pohtinut, miksi psykiatriassa käytetään niin paljon lääketieteen muihin erikoisalojen viittaavia rinnastuksia? Masennus on diabetes ja skitsofrenia on kuin kolesteroliepätasapaino. Nämä metaforien erityisasiantuntijat eivät nimittäin omaa yhtäkään kliinisesti hyödyllistä biomarkkeria, joilla kytkeä käyttäytymisen poikkeavuus psykologisiin prosesseihin ihmisen kehossa. Se että toinen ihminen on vaikea, kamala, sekaisin ja paha eivät riitä lääketieteellisen diagnoosin pohjaksi. Se että elämä on joillekin yhtä helvettiä ei välttämättä ole medikaalisesti hallittava ilmiö, kyse on myös kulttuurista, moraalista, arvoista ja olosuhteista joihin ihmiset syntyvät ja joita he itselleen luovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla autisti tietämättään kuolemaansa saakka, jos on yksinäinen ihminen eikä kukaan osaa huomata asiaa. Oikeastaan aika surullista, olla koko elämänsä väärin ymmärretty.

Ei siinä mitään surullista ole, jos osaa elää oman näköistä elämää loppuun asti eikä edes häiritse ketään muuta. Mitä merkitystä amerikkalaisten psykiatriyhdistysten äänestyspäätöksiin perustuvilla tautiluokituksilla olisi ollut tällaiselle henkilölle?

https://www.vauva.fi/keskustelu/5099611/karsiiko-aspergerlieva-autisti-…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavoin myös autismidiagnoosi tehdään siten että "luotetaan ihmisen omaan kertomukseen". Ei ole mitään aivokuvaa tai verikoetta tai vastaavaa.

Olisikin se niin helppoa, että nepsyys näkyisi verikokeissa tai tavallisissa aivokuvissa.

Tarkemmilla menetelmillä on kyllä tutkittu esim. autismille ja ADHD:lle tyypillisiä piirteitä.

Mitään sellaista ei ole löydetty mikä olisi autisteilla "aivoissa". Kyse on siis inhimillisistä ominaisuuksista joiden kerromusen perusteella diagnoosi tehdään. Siitä on luotettavuus kaukana.

Juuri näin! Eikä varsinkaan sellaista, mikä olisi todistettavasti ollut "aivoissa" syntymästä saakka. Aivojen kehitykseen vaikuttaa perinnöllisten tekijöiden lisäksi elinympäristö. Vaikka muutaman vuoden iässä ilmenevien oireiden vuoksi tehdyissä tarkoissa tutkimuksissa pystyttäisiinkin löytämään aivoista jotakin, mikään ei osoita pitävästi, onko se synnynnäistä vai ensimmäisten elinvuosien seurausta.

Kyse on ikiaikaisesta psykologien ja psykiatrisen käsityskannan välisestä koulukuntakiistasta. Joitakin vuosikymmeniä sitten "autismin" syynä pidettiin varhaislapsuuden läheissuhteiden häiriöitä, mutta kun äityleitä ei enää saa syyllistää, syy vieritetään nykyisin lapselle itselleen leimaamalla hänet synnynnäisesti vialliseksi. Kannattaisi kuitenkin miettiä, keneltä synnynnäiset ominaisuudet on peritty. Aivan, vanhemmilta. Olisivatko nämä samat ominaisuudet ehkä mahdollisesti ilmenneet vanhempien käyttäytymisessä lapsiaan kohtaan?

Se on kieltämättä kummallista, miten etiologialtaan tuntemattomat oirepohjaiset luokitukset selittävät sekä ammattilaisille ja potilaille asioita oireiden ja poikkeavuuden syistä. Ainoa keino erottaa synnynnäiset ja ei-synnynnäiset piirteet psykiatriassa on haastattelu ei muistikuvat siitä, milloin kaikki alkoi. Ja kaikki tietävät, että niiden erottaminen on kuitenkin oikeasti täysin mahdotonta eikä ihmisten tulkintojen ja muistikuvien perusteella voi tehdä lääketieteellisesti valideja diagnooseja.

Kun ihmisiä laitetaan normaalijakaumalle, jokaisella on varmasti ns. normaalista poikkeavia piirteitä jossain asiassa. On myös huomattavan paljon ihmisiä, joilla on paljon normaalista poikkeavia ominaisuuksia jollain ulottuvuudella, eikä sekään ole itsestään selvästi sairaus tai häiriö. Se miten kompulsiivisesti ihmisten ominaisuuksia ja poikkeavaa käytöstä halutaan medikalisoida on itsessään häiriintynyttä. Tuollaisista vahvoista diagnooseista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita, koska ihmiset leimautuivat niihin niin vahvasti. Lisäksi rahaa kuluu massiivisesti siihen, kun esimerkiksi käytöshäiriöistä rajattomia lapsia hoidetaan erinäisillä mömöillä sen sijaan, että niitä uskallettaisiin kasvattaa johdonmukaisesti normien, sääntöjen ja auktoriteetin avulla. Esimerkiksi amfetamiinistimulanttien kylväminen nuorisoon on paikoin täysin holtitonta, vaikkei niiden tehosta pitkällä aikavälillä ole minkäänlaista näyttöä ja ainoa näyttö tulee lääkeyhtiöiden rahoittamista, meta-analyysien mukaan usein hyvin heikkolaatuisista tutkimuksista.

Puhut ihmisistä, tapauksista, jutuista joita olet kuullut ja lukenut, kun ja jos ihan oikeasti joutuisit olemaan ja elämään näiden diagnoosin saaneiden ihmisten kanssa, et jauhaisi jostain ylimääräisestä ja turhasta. Päinvastoin monesti se on ollut äärettömän hankalaa saada diagnoosi ja lääkitys ja ihmiset heidän ympärillä ovat kärsineet ja paljon.

Näissä asioissa ei puhuta siitä, ettei joku kiitä pöydästä noustessaan. Eikä siitä, että suuttuu, jos ei saa uusinta pleikkaria. Eikä siitä, ettei äiti pidä kiinni nukkumaanmeno ajoista ja aamulla kiukuttaa kun on väsynyt tai tykkää kerätä pikkuautoja.

Ihminen joka shoppaa maniassa ja ihminen, joka tykkää käydä ostoksilla ja on materialistinen, niin heissä on täysin selkeä ero. Eikä sitä ole vaikea edes taviksen huomata, jos hänelle annetaan mahdollisuus seurata asiaan. Mutta ei se ero näy ehkä jossain kirjoituksessa tai lehtijutussa.

Kuten myös autistien kohdalla. Se miten pieleen he voivat tulkita asioita, ei koskaan pysty välittymään muiden kertomana, kun mitä sen tuntee ja kokee sen kohteeksi joutuva ihminen.

Puhun siitä, miten diagnooseja tehdään en siitä, miltä paha mieli tuntuu tai miten maaninen ihminen häiritsee läheisiään. Sinun kokemuksissa on kyse kokemuksissa, sitten on erikseen se miten lääketieteelliset diagnoosit rakennetaan ja millaisille teoreettisille oletukselle ne pohjautuvat. Ei syöpää diagnosoida pahan mielen eikä edes sen oireiden perusteella, mutta psykiatriset diagnoosit eivät oikeastaan muuhun pohjaudukaan. Löydetään joukko vaikka sosiaalisesti kömpelöitä ihmisiä ja klusteroidaan janan ääripäätä edustavasta joukosta erinäisiä oireklusteteita, jotka tilastollisesti esiintyvät näillä ihmisillä useammin ja tehdään oletuksia, että taustalla on jokin yhtenäinen selittäjä kuten synnynnäinen kehityshäiriö. Oikeasti yhdelläkään psykiatrisella häiriötä ei ole tunnettua etiologiaa, vaikka tällainen vaikutelma voi syntyä kielestä jota käytetään ammattilaisten toimesta ja valtamediasta. Oireyhtymä on tautologinen selitys oireyhtymälle, se ei todellisuudessa anna mitään lisäinformaatiota oireyhtymän syistä.

Niin, on niitä jotka ajattelevat, että on yli miljoona eri patalogiaa, tautia, sairautta ja oireyhtymää ja niitä, joista niitä on vain kolme : syövät, 1 tyypin diabetes ja joku kolmas jota en muista. Kaikki muu on vain sitä, että raja-arvot on asetettu tiukoiksi, mikä on normaalia ja mikä ei.

Totta, en minä tiedä mikä on oikea raja-arvo. Milloin ihminen ei kykene keskittymään tarpeeksi ollakseen tavistasolla. Milloin jonkun raivokohtaukset ovat niin pahoja, ettei se mene enää tavallisuuden piiriin tai kuinka paljon on normaalia stimmata itseään. Voimme sanoa, että kaikki on normaalia, ellei se johda lyhyen ajan sisällä ilman hoitoa potilaan menehtymiseen.

Minä en ole mikään diagnoosien tai edes lääkityksen suuri kannattaja, mutta kokemus on opettanut, että maanisen ja muuten vaan aktiivisen eri on aika selkeä.

En tiedä oletko, koskaan puhunut ihmisen kanssa, joka on psykoosissa? Kun sitä Jesusjuttua alkaa pukkaamaan ja linnut keskustelevat heidän kanssaan, niin helposti sitä alkaa miettimään, että kenen todellisuus ei nyt oikein täsmää. Minun vai sen toisen.

Nämä diagnoosit ovat paljon harvinaisempia todellisuudessa kuin mitä lehtiä lukemalla kuvittelisi. Ja vaikka olisi jonkun mielestä muotidiagnoosi, niin siltikin kysyn yhä, että kuinka monta autistia te oikeasti tunnette? Niitähän pitäisi nyt sitten olla jokaisen tuttavapiirissä useita. Me tunnemme varmaan satoja ellei tuhansia ihmisiä. Sukulaiset, entiset työ/koulu/harrastuskaverit. Ystävät, naapurit jne. Näistä kuinka monella se autistidiagnoosi on nyt sitten annettu, kun se kerran kaikille on annettu?

Me emme tiedä monenkaan patologian perimmäistä syytä. Mutta se ei estä sen toteamista ihan vaan vertaamalla vastaavassa iässä ja tilanteessa oleviin muihin ihmisiin. Tiedämmekö mistä selektiivinen mutismi johtuu? Emme, mutta voimme silti erittäin hyvin sen todeta ja aika hyvin myös määritellä ettei se ole taviskäyttäytymistä. Ainakaan nykyisellä raja-arvoilla.

Lääketieteessä näin lähtökohtaisesti oletetaan, että a) sairaus on toimintakykyä huomattavasti heikentävä b) poikkeava patologinen prosessi ihmisen kehossa. Näin myös psykiatria väittää operoivansa, mutta lääketieteenä se on yhtä kehittynyt kuin kardiologia, joka hoitaa närästystä sydänkohtauksena tai biologia, joka pitää varista ja lepakkoa samaan sukuun kuuluvina, koska molemmat lentävät ja niillä on siivet. Oletko koskaan pohtinut, miksi psykiatriassa käytetään niin paljon lääketieteen muihin erikoisalojen viittaavia rinnastuksia? Masennus on diabetes ja skitsofrenia on kuin kolesteroliepätasapaino. Nämä metaforien erityisasiantuntijat eivät nimittäin omaa yhtäkään kliinisesti hyödyllistä biomarkkeria, joilla kytkeä käyttäytymisen poikkeavuus psykologisiin prosesseihin ihmisen kehossa. Se että toinen ihminen on vaikea, kamala, sekaisin ja paha eivät riitä lääketieteellisen diagnoosin pohjaksi. Se että elämä on joillekin yhtä helvettiä ei välttämättä ole medikaalisesti hallittava ilmiö, kyse on myös kulttuurista, moraalista, arvoista ja olosuhteista joihin ihmiset syntyvät ja joita he itselleen luovat.

Kuten sanoin, en ole mikään lääkkeiden suuri kannattaja ja olen samaa mieltä, ettei kaikkea voi todellakaan lääkkeillä korjata. Minä en ole erikoistunut psykiatriaan, enkä tiedä millä kriteereillä he niitä diagnooseja antavat.

Puhun ihan kokemuksen rintaäänellä. En tiedä onko se sattumaa vai mitä, koska olen törmännyt niinkuin useaan henkilöön elämäni aikana jolla on jotain häikkää ajattelun ja käyttäytymisen puolella. Muistan hyvin kun kerran olin puistossa ja eräs nainen alkoi selittämään kun linnut keskustelevat hänen kanssaan. Hän oikeasti ajatteli niin. Mietin pitkään sen jälkeen, että ovatko nämä ihmiset vain herkempiä, ehkä heillä on radio kehossaan, joka nappaa näitä lintujen puheita., kuten radio radioaaltoja, minä en niitä kuule, mutta tosiaan, ehkä se on vain minun vajaavaisuuttani?

Se, että joku stimmaa itseään ei ole minulle mikään ongelma. Ei mikään. Eikä sitä minusta tarvitse mitenkään lääkitä, mutta tiedostan kyllä ettei se ole jokaisen ihmisen käytösmalli stressitilanteissa ja tarviiko sen ja samanaikaisesti useamman muun vastaavan asian takia tälle ihmiselle antaa diagnoosi, on kai makukysymys.

Voi kun se olisikin niin helppoa, että elämän helvetillisyys poistuisi lääkkeillä heiltä tai olisi edes hallittavissa sellaisilta, jotka sellaisessa elävät. Todennäköisesti minusta tulisi siinä vaiheessa suuri lääkkeiden kannattaja. Mutta niin ei ole, lääkkeet saattavat parantaa tai poista kehon ja mielen oireita, mutta helvettiä se ei muuksi muuta.

Kirjoitat kuinka toinen on kamala, eikä sitä pidä välttämättä lääkitä tai diagnostisoida. Olen sitä mieltä, että määrätyissä tapauksissa ehdottomasti. Minusta esimerkiksi paranoidi skitsofrenia, joka voisi aiheuttaa väkivaltaista käytöstä muita kohtaan, koska ihminen harhoissaan kuvittelee jotain. Eli henkilö on kamala muita kohtaan siksi, tulisi jotenkin lääkitä tai hoitaa.

Mutta ei meidän tietenkään kuulu lääkitä lapsia vain, koska heidät on ehkä laitettu kouluun liian aikaisin ja siksi eivät jaksa istua tuntikausia paikallaan ja alkavat tehdä kamalia asioita. Kuten vaikka kiusata eläimiä, kun pääsevät välitunnilla ulos koulun lähimetsään.

Koska tätäkin on. Eräs autisti heitti koiransa kuudennesta kerroksesta alas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaikki pitää nykyään diagnosoida?

Jos sinulla ei ole mitään diagnosoitavaa, ole tyytyväinen. Olet normaali, tavallinen, keskiverto, jne. Me kaikki emme ole sellaisia.

Joillakin meillä on ongelmia sellaisten asioiden kanssa, jotka ovat normaaleille, tavallisille keskivertoihmisille niin itsestäänselvyyksiä, ettei niitä tarvitse edes ajatella.

Olisi hyvä saada diagnoosi että ei kohdeltaisi kuin roskaa

Ei paranna tilannetta olla dokumentoitu roska.

Kun on diagnoosi niin ihmiset ymmärtävät miksi on erilainen ja vaikea sopeutua yhteiskuntaan. Ilman sitä olet laiska tyhmä ja saamaton

Tämän palstan väki ei tajua diagnoosejakaan. Katso noita kaikkia ketjuja joissa ihmetellään ADHD ja muiden nepsylasten ja heidän vanhempiensa (äitien) käytöstä.

ja R lykkii sairastunutta E:aa

Vierailija kirjoitti:

ja R lykkii sairastunutta E:aa

Hyiolkoon

Kuka on Eveliina?

Selittää hänen "ylimielistä" käytöstä.

Jos se onkin sairaus eikä luonteen piirre.

Evelina ei minusta vaikuta autismin kirjolaiselta yhtään. Joku kommentoi, että onko autismin kirjo vain rumilla ihmisillä, niin ei, mutta kyllä sen ulkoisesta habituksesta näkee myös. On sellanen vähän huolittelematon ja homssuinen look. Se johtuu siitä, että autismin kirjolaisilla on vaikeuksia ja/tai välinpitämättömyyttä huolehtia ulkonäöstä ja jopa hygieniasta. Voisin vaikka lyödä vetoa, että Evelina ei ole oikeasti kirjolla, on saanut varmaan diagnoosinsa julkisuuden avulla... Tai en tiedä miksi on saanut, mutta kirjolla ei oikeasti ole. Ärsyttää ihan!

T. Kirjolainen

Vierailija kirjoitti:

Evelina ei minusta vaikuta autismin kirjolaiselta yhtään. Joku kommentoi, että onko autismin kirjo vain rumilla ihmisillä, niin ei, mutta kyllä sen ulkoisesta habituksesta näkee myös. On sellanen vähän huolittelematon ja homssuinen look. Se johtuu siitä, että autismin kirjolaisilla on vaikeuksia ja/tai välinpitämättömyyttä huolehtia ulkonäöstä ja jopa hygieniasta. Voisin vaikka lyödä vetoa, että Evelina ei ole oikeasti kirjolla, on saanut varmaan diagnoosinsa julkisuuden avulla... Tai en tiedä miksi on saanut, mutta kirjolla ei oikeasti ole. Ärsyttää ihan!

T. Kirjolainen

Älä jaksa! Minulla on diagnoosi, ja lääkärinlausunnoissani lukee, että olen ylihygieeninen! Sen lisäksi olen tarkka sekä siisteydestä että ulkonäöstäni. Tiedän myös monta kaltaistani autistinaista! Kodit tiptop kuten meikki ja hiuksetkin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Evelina ei minusta vaikuta autismin kirjolaiselta yhtään. Joku kommentoi, että onko autismin kirjo vain rumilla ihmisillä, niin ei, mutta kyllä sen ulkoisesta habituksesta näkee myös. On sellanen vähän huolittelematon ja homssuinen look. Se johtuu siitä, että autismin kirjolaisilla on vaikeuksia ja/tai välinpitämättömyyttä huolehtia ulkonäöstä ja jopa hygieniasta. Voisin vaikka lyödä vetoa, että Evelina ei ole oikeasti kirjolla, on saanut varmaan diagnoosinsa julkisuuden avulla... Tai en tiedä miksi on saanut, mutta kirjolla ei oikeasti ole. Ärsyttää ihan!

T. Kirjolainen

Älä jaksa! Minulla on diagnoosi, ja lääkärinlausunnoissani lukee, että olen ylihygieeninen! Sen lisäksi olen tarkka sekä siisteydestä että ulkonäöstäni. Tiedän myös monta kaltaistani autistinaista! Kodit tiptop kuten meikki ja hiuksetkin!

Tämä. Tunnen todella tarkkoja ja siistejä aspergereita, mutta toisaalta aivan jäätäviä sottapyttyjä; jopa oma hygienia tosiaan valskaa, haistaan pesemättömyydelle ja jotenkin ei edes itse sitä tajuta/noteerata. Nämä ovat kyllä kieltämättä vähän karmivia tapauksia.

Suomalainen iskelmälaulaja ei ole muusikko!

On runsaasti näyttöä siitä, että autismilla on neurobiologinen perusta. Esimerkiksi eläinkokeissa on havaittu, että tietyn synaptisen proteiinin toiminnan estäminen aiheuttaa autismin oireita ja NMDA-reseptorien häiriöitä. Autismia koskeva tutkimus on edennyt paljon viime vuosikymmeninä, joten monet tässäkin ketjussa esitetyt mielipiteet ovat vanhentuneita. Nykyään tiedämme jo, että autismi ilmenee kovin eri tavoin (ja tasoisena) riippuen esimerkiksi ympäristöstä, älykkyydestä, sukupuolesta.

Diagnoosia ei anneta huvin vuoksi tai turhaan: vaaditaan mm. kattavaa ja monipuolista näyttöä siitä, että kirjon oireet ovat näkyneet jo ennen kouluikää ja säilyneet aikuisuudessa. Tutkimuksissa huijaaminen edellyttäisi lähipiirin kesken sovittua, keksittyä tarinaa ja todisteiden väärentämistä. Sen pitäisi myös olla uskottava koko moniammatillisen tiimin mielestä (psykiatri-neuropsykologi-toimintaterapeutti-psykiatrinen sairaanhoitaja yms).

Näin siis Suomessa, ulkomaiden käytännöistä en osaa sanoa. Olen toki pannut merkille, että autismista on tullut ilmiö mm. tiktokissa, ja julkisuus vetää puoleensa huomiohakuisia ihmisiä. Suomessa kuitenkin tutkitaan niin perusteellisesti, että täällä saatuun diagnoosiin voi luottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Diagnoosi vaatii kyllä tietääkseni niin vakavat oireet, että ne selvästi haittaavat arkea ja ihmissuhteita. Ihan lieviä tapauksia ei pitäisi diagnosoida, sillä me kaikki olemme jossain määrin kirjolla. Jotkut todella vähän tai lähes ei lainkaan ja osa sitten vähän enemmän. Kyse on kirjosta.

Aivan. Autismin oireet näkyvät aikuisen ihmisen toiminnassa niin voimakkaasti, ettei sitä tarvitse vuosikausia pohtia ja arvuutella. Laaja-alaisuutensa vuoksi kirjollaolo vaatii pidempää ja tarkempia tutkimuksia.

Entäpä, jos ne eivät näy niin voimakkaasti, koska ihminen käyttää valtavasti aikaa ja energiaa ollakseen kiva, sosiaalinen ja normaali ja siksi ei edes osallistu sellaisiin rientoihin, joissa outoudet tulisivat välttämättä esille. Tajuaako kukaan välttämättä, että se kiva ja ystävällinen mirja ei osallistu koskaan firman juhliin tai opiskelijarientoihin tai joutuu palautumaan paljon yksin.

En tiedä, onko itsellä lievä autismi vai ei, mutta sen tiedän, että kedki-iässä tämä ihan tavallisessa elämässä selviäminen on vienyt valtavan määrän energiaa eikä muiden elämä näytä olevan yhtä vaikeaa. He ovat pariutuneet, muodostavat ystävyyssuhteita, osaavat irrottaa niistä, suoriutuvat arjen pyörityksestä (vaikka väsyneinä, mutta suoriutuvat), itsellä ei pysy kaikki pallot ilmassa yhtä aikaa.

Mikä on tarkempi diagnoosi?

Lapsuusiän autismi on eri asia. Ei heitäkään saisi nimitellä" autisteiksi".

Aspergerin oireyhtymäkö?

Onhan se vaikeaa hyväksyä piirteitä, jotka eivät ole mieleisiä. esim. sosiaalinen kömpelyys laitetaan mieluummin diagnoosin piikkiin, kuin että hyväksytään osaksi omaa luonnetta. Kaikki pitää diagnosoida nykyään, neurotyypillisilläkin on neuroepätyypillisen piirteitä. Ja nimenomaan piirteitä. Läheiseni on autisti ja esim. vihaa julkisia paikkoja metelin ja ihmisten takia. Kuormittuu todella paljon tällaisista tilanteista ja viettää suurimman osan ajasta kotona yksin tai keskustelee netissä ihmisten kanssa. Toki koulussa on täytynyt käydä. Ja se on ollut raskasta. On äärimmäisen vaikea kuvitella että kukaan autisti haluaa valita esiintyvän artistin ammattia. 

Kiusaamaan!

T: Marko

On hyvä, että autismin kirjoa tuodaan päivänvaloon enemmän. Hienoa, että myös julkkikset uskaltavat tuoda diagnooseja esille. Se auttaa hyväksymään itsensä, sillä uskon että meitä on paljon. 

Minulla on todennäköisesti autismin kirjoa. Se oireilee etenkin isoissa ihmisjoukoissa. Olen joutunut vaihtamaan alaa, koska ihmistyö ei kertakaikkiaan sopinut minulle. Olen yliherkkä äänille, valoille ja paineille- saan siis helposti "meltdown"-kohtauksen, eli kohtauksen jossa en pysty toimia vaan pakenen paikalta. Näitä kohtauksia on ollut moniakin, juuri paineisissa tilanteissa joissa on paljon ihmisiä ja aistikuormitusta.

Minulta meni monta vuotta hukkaan nuoruudesta, kun vain syyttelin itseäni siitä etten pärjää normaalisti yhteiskunnassa. Nyt kun tunnistan autismin kirjon piirteitäni, en esim. hakeudu alalle, jossa tiedän olevan ihmisjoukkoja (ja niiden hallintaa) tai ääniylikuormitusta. (Esim. baarit tai kaupat / vaatekaupat joissa musiikki soi aina täysillä) Nykyään hyväksyn itseni. Ja autismini. 

Ihmisten olisi helpompi olla nahoissaan, jos autismin kirjoa tunnistettaisiin vielä enemmän. Mikään trendidiagnoosi tämä tuskin on. Autismin oireille ei "siedäty". Esim. ääniyliherkkyys pysyy aina ja on kamala, vaikka kuinka pakottaisi itsensä olemaan melussa ja ihmisjoukoissa. Autismin kirjon diagnoosiakaan ei helposti saa. 

Älkää tuomitko. Ymmärtäkää.