Aviomies tyytymätön elämäänsä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M54 täällä. Ei liene yllätys ettei meitä hirveästi syvälliset keskustelut kiinnosta, toki jos ne liittyy esim kalastukseen, metsästykseen tai autoiluun niin toki, mutta varmaan harvemmin näin. Taitaa olla jonkinlainen kriisi päällä, kyllä sellainen tyhjäkäynti on täälläkin, odottaa vaan et pääsee eläkkeelle. Kaikkea haluaisi tehdä mutta töissä joutuu vielä käymään, ei ole enää kunnianhimoa tai halua oppia juuri uuttakaan. Mietin vain, että oletko mahdollisesti kova puhumaan, kokoajan äänessä. Itse en jaksa sellaista ollenkaan ja väsyn nopeasti sellaisessa seurassa. 

No, puhun kyllä paljon. Eli suu kiinni ja mahdollisimman paljon pois kotoa. Kuulostaa tosi ihanalta..

Ap

Ei pidä ottaa itseensä. Lähipiirissä on henkilöitä, jotka jatkuvasti äänessä ja todella raskasta. Jos toinen ei osallistu keskusteluun niin sitten kommentoidaan ääneen omaa tekemistään sillä hetkellä, ihan vaan että voi olla äänessä. Tämä voi olla höpöttäjälle joku psyykkinen juttu, en mä tiedä. Rasittavaa kuitenkin.

tunnistan tuon. Oma puoliso aina mumisee jotain ja minä siihen aina "MITÄH?". 'No ei mitään, mietin tässä ääneen'. Joka toisen kerran taas toistaa kovaan ääneen uudestaan sen muminan tai pahimmillaan olettaa että kuulin. Ikinä ei ole sellainen olo, että olisi oma rauha. On kuin hän olisi tän leikkaussalin kirurgi ja minä assistentti. Yleensä mua ei tarvita mut koko ajan on hyvä olla hereillä.

No ei ihme jos masentaa jos haaveet on tota luokkaa. Voi jumalauta että ihmiset ovat tylsiä.

Vierailija kirjoitti:

Puutun siihen, etteivät miehet puhu. Tämäkin aloitus osoittaa, että asia ei todellakaan pidä paikkansa, vaan ap:n mies puhui tunteensa suoraan ja kaartelematta ja osoitti sillä tavalla kunnioitusta pitkäaikaista vaimoaan kohtaan. Hän oli aloitteellinen tilanteesta ja tunteista sekä omista asioistaan puhumisessa. 

Kaikki kokeneet paripsykoterapeutit tietävät, että naisilla on vaikeuksia puhua tunteistaan. On paljon ns. psykopuhetta, missä sanoja kyllä tulee paljon, mutta siihen oikeaan, taustalla olevaan tunteeseen on erittäin vaikea päästä kiinni puolustusmekanismien takia. Tarvitaan puheen pysäyttämistä, kehollisiin aistimuksiin keskittymistä, jotta voidaan saada kiinni siitä oikeasta tunteesta, joka itsessä on. 

Naiset on koulittu jo pienestä pitäen aistimaan muiden tunteita ja reagoimaan niihin, jolloin heidän käytöksensä ja tunteista puhumisensa on reaktiivista eikä omista todellisista tunteista viestimistä. He pelästyvät suorasta kommunikoinnista, koska hallinta omiin projektiivisiin defensseihin (=tunnepuhe) katoaa. Naisten on vaikea tunnistaa tunteita ja puhua niistä suoraan, koska he peilaavat niin paljon muita. Sen vuoksi terapiassa monesti joudutaan tekemään paljon töitä sen eteen, että nainen puhuisi omista tunteistaan eikä keskittyisi niinkään miehensä tunteisiin ja ajatuksiin. 

Parisuhteessa on vaikea saada aikaan kontaktia, jos siinä on paljon turhaa, hallinnan ja kontrollin leimaamaa "psykopuhetta". Se ei johdu tyhmyydestä ja ilkeydestä, vaan on kehittynyt turvattomuuden tunteen takia, jota pyritään hallitsemaan tunkeutumalla toisen alueelle "psykopuheen" avulla. Se saa toisen osapuolen (yleensä miehen) vetäytymään kauemmaksi, koska hän haluaa suojata itseään vääriltä tulkinnoilta ja kontrollilta. Molemmat siis pelkäävät, mikä pitäisi saada purettua, jotta päästäisiin keskustelemaan oikeista, todellisista asioista.

on kyllä itselle ihan vieraan kuuloisia puheita. Me puhutaan  ajankohtaisista tapahtumista, uutisista, harrastuksista ja läheisten ihmisten kuulumisista. Tuleehan siinäkin sitä arvokeskustelua ja juttua tunteista kun joku uutinen herättää jotain jaettavaa toisen kanssa. Outoa olisi suhde jossa puhutaan vain arkisista asioista ja sitten kerran viikossa istutaan sovittuun tunteitten jako -tilaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Puutun siihen, etteivät miehet puhu. Tämäkin aloitus osoittaa, että asia ei todellakaan pidä paikkansa, vaan ap:n mies puhui tunteensa suoraan ja kaartelematta ja osoitti sillä tavalla kunnioitusta pitkäaikaista vaimoaan kohtaan. Hän oli aloitteellinen tilanteesta ja tunteista sekä omista asioistaan puhumisessa. 

Kaikki kokeneet paripsykoterapeutit tietävät, että naisilla on vaikeuksia puhua tunteistaan. On paljon ns. psykopuhetta, missä sanoja kyllä tulee paljon, mutta siihen oikeaan, taustalla olevaan tunteeseen on erittäin vaikea päästä kiinni puolustusmekanismien takia. Tarvitaan puheen pysäyttämistä, kehollisiin aistimuksiin keskittymistä, jotta voidaan saada kiinni siitä oikeasta tunteesta, joka itsessä on. 

Naiset on koulittu jo pienestä pitäen aistimaan muiden tunteita ja reagoimaan niihin, jolloin heidän käytöksensä ja tunteista puhumisensa on reaktiivista eikä omista todellisista tunteista viestimistä. He pelästyvät suorasta kommunikoinnista, koska hallinta omiin projektiivisiin defensseihin (=tunnepuhe) katoaa. Naisten on vaikea tunnistaa tunteita ja puhua niistä suoraan, koska he peilaavat niin paljon muita. Sen vuoksi terapiassa monesti joudutaan tekemään paljon töitä sen eteen, että nainen puhuisi omista tunteistaan eikä keskittyisi niinkään miehensä tunteisiin ja ajatuksiin. 

Parisuhteessa on vaikea saada aikaan kontaktia, jos siinä on paljon turhaa, hallinnan ja kontrollin leimaamaa "psykopuhetta". Se ei johdu tyhmyydestä ja ilkeydestä, vaan on kehittynyt turvattomuuden tunteen takia, jota pyritään hallitsemaan tunkeutumalla toisen alueelle "psykopuheen" avulla. Se saa toisen osapuolen (yleensä miehen) vetäytymään kauemmaksi, koska hän haluaa suojata itseään vääriltä tulkinnoilta ja kontrollilta. Molemmat siis pelkäävät, mikä pitäisi saada purettua, jotta päästäisiin keskustelemaan oikeista, todellisista asioista.

Olen ihan eri planeetalta kuin tämän lainaamani viestin kirjoittaja. 

Kursivoidussa kappaleessa on paljon arvelua naisten puheen motiiveista ja sisällöstä ja myös siitä mistä naiset eivät puhu ja syitä siihen. Itse näkisin, että moni nainen kokee, että häneen on kasvatettu jo lapsesta sovittelijan rooli ja omien tarpeiden syrjäänpistämisen vaade. Mikäli naiselle annetaan lupa ja tila puhua omista tunteista ja tarpeista, moni tarttuu tilaisuuteen hanakasti eikä pelkää. Jos siitä huolimatta pelkää ja kiertelee, olisi pieni terapia tai muu lisätuki tarpeen.

Lihavoitu kappale puolestaan on minun silmälaseillani luettuna täysin persoonallisuushäiriöisen maailmasta. Terve, kiintymään kykenevä ja tasapainoiseen ihmissuhteeseen kykenevä ihminen ei ajattele eikä toimi noin. 

Vierailija kirjoitti:

Ok, asia ymmärretty. En siis yritä enää ja jätän miehen rauhaan. Eiköhän hän sitten ilmoita minulle, jos hänen ajatuksensa eron suhteen muuttuu. Itse en halua erota, joten jatkossa keskustelen vain normikaupassakäynnit ja ruuanlaitot.

Ap

Onneksi voi valita sinkkuuden eikä tarvitse kestää elämää missä toinen ei edes halua puhua minulle. Itse ainakin tuntisin ettei minulla ole mitään arvoa jos toinen puhuu minulle vain sanoakseen mitä ruokaa haluaa tänään tai pyytäkseen seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puutun siihen, etteivät miehet puhu. Tämäkin aloitus osoittaa, että asia ei todellakaan pidä paikkansa, vaan ap:n mies puhui tunteensa suoraan ja kaartelematta ja osoitti sillä tavalla kunnioitusta pitkäaikaista vaimoaan kohtaan. Hän oli aloitteellinen tilanteesta ja tunteista sekä omista asioistaan puhumisessa. 

Kaikki kokeneet paripsykoterapeutit tietävät, että naisilla on vaikeuksia puhua tunteistaan. On paljon ns. psykopuhetta, missä sanoja kyllä tulee paljon, mutta siihen oikeaan, taustalla olevaan tunteeseen on erittäin vaikea päästä kiinni puolustusmekanismien takia. Tarvitaan puheen pysäyttämistä, kehollisiin aistimuksiin keskittymistä, jotta voidaan saada kiinni siitä oikeasta tunteesta, joka itsessä on. 

Naiset on koulittu jo pienestä pitäen aistimaan muiden tunteita ja reagoimaan niihin, jolloin heidän käytöksensä ja tunteista puhumisensa on reaktiivista eikä omista todellisista tunteista viestimistä. He pelästyvät suorasta kommunikoinnista, koska hallinta omiin projektiivisiin defensseihin (=tunnepuhe) katoaa. Naisten on vaikea tunnistaa tunteita ja puhua niistä suoraan, koska he peilaavat niin paljon muita. Sen vuoksi terapiassa monesti joudutaan tekemään paljon töitä sen eteen, että nainen puhuisi omista tunteistaan eikä keskittyisi niinkään miehensä tunteisiin ja ajatuksiin. 

Parisuhteessa on vaikea saada aikaan kontaktia, jos siinä on paljon turhaa, hallinnan ja kontrollin leimaamaa "psykopuhetta". Se ei johdu tyhmyydestä ja ilkeydestä, vaan on kehittynyt turvattomuuden tunteen takia, jota pyritään hallitsemaan tunkeutumalla toisen alueelle "psykopuheen" avulla. Se saa toisen osapuolen (yleensä miehen) vetäytymään kauemmaksi, koska hän haluaa suojata itseään vääriltä tulkinnoilta ja kontrollilta. Molemmat siis pelkäävät, mikä pitäisi saada purettua, jotta päästäisiin keskustelemaan oikeista, todellisista asioista.

Olen ihan eri planeetalta kuin tämän lainaamani viestin kirjoittaja. 

Kursivoidussa kappaleessa on paljon arvelua naisten puheen motiiveista ja sisällöstä ja myös siitä mistä naiset eivät puhu ja syitä siihen. Itse näkisin, että moni nainen kokee, että häneen on kasvatettu jo lapsesta sovittelijan rooli ja omien tarpeiden syrjäänpistämisen vaade. Mikäli naiselle annetaan lupa ja tila puhua omista tunteista ja tarpeista, moni tarttuu tilaisuuteen hanakasti eikä pelkää. Jos siitä huolimatta pelkää ja kiertelee, olisi pieni terapia tai muu lisätuki tarpeen.

Lihavoitu kappale puolestaan on minun silmälaseillani luettuna täysin persoonallisuushäiriöisen maailmasta. Terve, kiintymään kykenevä ja tasapainoiseen ihmissuhteeseen kykenevä ihminen ei ajattele eikä toimi noin. 

nooo, jotenkin tuokin kuulostaa tutulle. En tiedä onko se yleistä, mutta nainen saattaa joskus tulla tuollaiseen tunnekeskusteluun joku agenda takataskussa. Miehet on kertoneet, että tuntevat sellaisessa keskustelussa jäävänsä jotenkin alakynteen ja pelkäävät, että tulee suostuttua johonkin mitä ei oikeasti halua tai sanottua jotain "väärin", jolloin tulee riita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puutun siihen, etteivät miehet puhu. Tämäkin aloitus osoittaa, että asia ei todellakaan pidä paikkansa, vaan ap:n mies puhui tunteensa suoraan ja kaartelematta ja osoitti sillä tavalla kunnioitusta pitkäaikaista vaimoaan kohtaan. Hän oli aloitteellinen tilanteesta ja tunteista sekä omista asioistaan puhumisessa. 

Kaikki kokeneet paripsykoterapeutit tietävät, että naisilla on vaikeuksia puhua tunteistaan. On paljon ns. psykopuhetta, missä sanoja kyllä tulee paljon, mutta siihen oikeaan, taustalla olevaan tunteeseen on erittäin vaikea päästä kiinni puolustusmekanismien takia. Tarvitaan puheen pysäyttämistä, kehollisiin aistimuksiin keskittymistä, jotta voidaan saada kiinni siitä oikeasta tunteesta, joka itsessä on. 

Naiset on koulittu jo pienestä pitäen aistimaan muiden tunteita ja reagoimaan niihin, jolloin heidän käytöksensä ja tunteista puhumisensa on reaktiivista eikä omista todellisista tunteista viestimistä. He pelästyvät suorasta kommunikoinnista, koska hallinta omiin projektiivisiin defensseihin (=tunnepuhe) katoaa. Naisten on vaikea tunnistaa tunteita ja puhua niistä suoraan, koska he peilaavat niin paljon muita. Sen vuoksi terapiassa monesti joudutaan tekemään paljon töitä sen eteen, että nainen puhuisi omista tunteistaan eikä keskittyisi niinkään miehensä tunteisiin ja ajatuksiin. 

Parisuhteessa on vaikea saada aikaan kontaktia, jos siinä on paljon turhaa, hallinnan ja kontrollin leimaamaa "psykopuhetta". Se ei johdu tyhmyydestä ja ilkeydestä, vaan on kehittynyt turvattomuuden tunteen takia, jota pyritään hallitsemaan tunkeutumalla toisen alueelle "psykopuheen" avulla. Se saa toisen osapuolen (yleensä miehen) vetäytymään kauemmaksi, koska hän haluaa suojata itseään vääriltä tulkinnoilta ja kontrollilta. Molemmat siis pelkäävät, mikä pitäisi saada purettua, jotta päästäisiin keskustelemaan oikeista, todellisista asioista.

Olen ihan eri planeetalta kuin tämän lainaamani viestin kirjoittaja. 

Kursivoidussa kappaleessa on paljon arvelua naisten puheen motiiveista ja sisällöstä ja myös siitä mistä naiset eivät puhu ja syitä siihen. Itse näkisin, että moni nainen kokee, että häneen on kasvatettu jo lapsesta sovittelijan rooli ja omien tarpeiden syrjäänpistämisen vaade. Mikäli naiselle annetaan lupa ja tila puhua omista tunteista ja tarpeista, moni tarttuu tilaisuuteen hanakasti eikä pelkää. Jos siitä huolimatta pelkää ja kiertelee, olisi pieni terapia tai muu lisätuki tarpeen.

Lihavoitu kappale puolestaan on minun silmälaseillani luettuna täysin persoonallisuushäiriöisen maailmasta. Terve, kiintymään kykenevä ja tasapainoiseen ihmissuhteeseen kykenevä ihminen ei ajattele eikä toimi noin. 

nooo, jotenkin tuokin kuulostaa tutulle. En tiedä onko se yleistä, mutta nainen saattaa joskus tulla tuollaiseen tunnekeskusteluun joku agenda takataskussa. Miehet on kertoneet, että tuntevat sellaisessa keskustelussa jäävänsä jotenkin alakynteen ja pelkäävät, että tulee suostuttua johonkin mitä ei oikeasti halua tai sanottua jotain "väärin", jolloin tulee riita.

Mikä ihmeen peikko se riita on? No, tuli riita, hui. Mitä sitten? Sitäkö ne miehet pelkäävät, että riidan yhteydessä tulee ilmi, että he ovat sosiaalisilta taidoiltaan lapsen tasolla eivätkä ole kehittäneet henkistä kapasiteettiaan kuten he ovat kehittäneet kuntoaan salilla ja ladulla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puutun siihen, etteivät miehet puhu. Tämäkin aloitus osoittaa, että asia ei todellakaan pidä paikkansa, vaan ap:n mies puhui tunteensa suoraan ja kaartelematta ja osoitti sillä tavalla kunnioitusta pitkäaikaista vaimoaan kohtaan. Hän oli aloitteellinen tilanteesta ja tunteista sekä omista asioistaan puhumisessa. 

Kaikki kokeneet paripsykoterapeutit tietävät, että naisilla on vaikeuksia puhua tunteistaan. On paljon ns. psykopuhetta, missä sanoja kyllä tulee paljon, mutta siihen oikeaan, taustalla olevaan tunteeseen on erittäin vaikea päästä kiinni puolustusmekanismien takia. Tarvitaan puheen pysäyttämistä, kehollisiin aistimuksiin keskittymistä, jotta voidaan saada kiinni siitä oikeasta tunteesta, joka itsessä on. 

Naiset on koulittu jo pienestä pitäen aistimaan muiden tunteita ja reagoimaan niihin, jolloin heidän käytöksensä ja tunteista puhumisensa on reaktiivista eikä omista todellisista tunteista viestimistä. He pelästyvät suorasta kommunikoinnista, koska hallinta omiin projektiivisiin defensseihin (=tunnepuhe) katoaa. Naisten on vaikea tunnistaa tunteita ja puhua niistä suoraan, koska he peilaavat niin paljon muita. Sen vuoksi terapiassa monesti joudutaan tekemään paljon töitä sen eteen, että nainen puhuisi omista tunteistaan eikä keskittyisi niinkään miehensä tunteisiin ja ajatuksiin. 

Parisuhteessa on vaikea saada aikaan kontaktia, jos siinä on paljon turhaa, hallinnan ja kontrollin leimaamaa "psykopuhetta". Se ei johdu tyhmyydestä ja ilkeydestä, vaan on kehittynyt turvattomuuden tunteen takia, jota pyritään hallitsemaan tunkeutumalla toisen alueelle "psykopuheen" avulla. Se saa toisen osapuolen (yleensä miehen) vetäytymään kauemmaksi, koska hän haluaa suojata itseään vääriltä tulkinnoilta ja kontrollilta. Molemmat siis pelkäävät, mikä pitäisi saada purettua, jotta päästäisiin keskustelemaan oikeista, todellisista asioista.

Olen ihan eri planeetalta kuin tämän lainaamani viestin kirjoittaja. 

Kursivoidussa kappaleessa on paljon arvelua naisten puheen motiiveista ja sisällöstä ja myös siitä mistä naiset eivät puhu ja syitä siihen. Itse näkisin, että moni nainen kokee, että häneen on kasvatettu jo lapsesta sovittelijan rooli ja omien tarpeiden syrjäänpistämisen vaade. Mikäli naiselle annetaan lupa ja tila puhua omista tunteista ja tarpeista, moni tarttuu tilaisuuteen hanakasti eikä pelkää. Jos siitä huolimatta pelkää ja kiertelee, olisi pieni terapia tai muu lisätuki tarpeen.

Lihavoitu kappale puolestaan on minun silmälaseillani luettuna täysin persoonallisuushäiriöisen maailmasta. Terve, kiintymään kykenevä ja tasapainoiseen ihmissuhteeseen kykenevä ihminen ei ajattele eikä toimi noin. 

nooo, jotenkin tuokin kuulostaa tutulle. En tiedä onko se yleistä, mutta nainen saattaa joskus tulla tuollaiseen tunnekeskusteluun joku agenda takataskussa. Miehet on kertoneet, että tuntevat sellaisessa keskustelussa jäävänsä jotenkin alakynteen ja pelkäävät, että tulee suostuttua johonkin mitä ei oikeasti halua tai sanottua jotain "väärin", jolloin tulee riita.

Olen monesti riidassa alakynnessä. Mitä sitten? Ei silti kannata taipua tekemään sellaista mtä ei halua. Riidassa ei ole pointtina katsoa, kumpi voittaa riidan vaan hakea ratkaisua asiaan. 

Seurustelin jonkin aikaa ulkomaalaisen miehen kanssa ja oli jotenkin virkistävää tämän suomalaisen konfliktinvälttelyn rasittamana huomata, että toisinkin voi olla ja elää. Riita ei tarkoita sitä, että heti ollaan eroamassa. Se, että riitaa ei osata käsitellä on se, joka johtaa eroon. 

pitäsikö sun aloittaa joku harrastus, että olet enemmän pois kotoa tai matkustella yksin/kavereiden kanssa ihan vaikka Suomessa viikonlopuksi jonnekin. Tuo sisältöä sulle ja mies saattaa havahtua, että toi on aika menevä nykyään.

Anna sille miehelle tilaa ja ota sitä tilaa samalla itsellesikin. Siinä teille molemmille hahmottuu, mikä on tärkeää ja saatte vähän kasvaa ihmisinä ja katsoa, haluatteko kasvaa samaan suuntaan vai eri suuntiin. 

Vierailija kirjoitti:

pitäsikö sun aloittaa joku harrastus, että olet enemmän pois kotoa tai matkustella yksin/kavereiden kanssa ihan vaikka Suomessa viikonlopuksi jonnekin. Tuo sisältöä sulle ja mies saattaa havahtua, että toi on aika menevä nykyään.

Tätä minäkin suosittelisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M54 täällä. Ei liene yllätys ettei meitä hirveästi syvälliset keskustelut kiinnosta, toki jos ne liittyy esim kalastukseen, metsästykseen tai autoiluun niin toki, mutta varmaan harvemmin näin. Taitaa olla jonkinlainen kriisi päällä, kyllä sellainen tyhjäkäynti on täälläkin, odottaa vaan et pääsee eläkkeelle. Kaikkea haluaisi tehdä mutta töissä joutuu vielä käymään, ei ole enää kunnianhimoa tai halua oppia juuri uuttakaan. Mietin vain, että oletko mahdollisesti kova puhumaan, kokoajan äänessä. Itse en jaksa sellaista ollenkaan ja väsyn nopeasti sellaisessa seurassa. 

No, puhun kyllä paljon. Eli suu kiinni ja mahdollisimman paljon pois kotoa. Kuulostaa tosi ihanalta..

Ap

Oletko oikeasti noin lapsellinen? Teidän pitää rakas lapsi löytää se kultainen keskitie. Teillä on nyt menossa se elämän siirtymävaihe, jossa on vaan mietittävä millaista elämään haluatte elää. 

No miehelle ei ap:n mukaan sovi se että molemmat asuu eri osoitteissa, vaikka ap on sitä ehdottanut, ap:n pitäisi vaan olla vähemmän kotona. Ap:tä ahdistaa ajatus siitä että pitäisi olla kokoajan jossain muualla eikä saa rentoutua omassa kodissa töiden jälkeen. Ukko se tässä on joka ei osaa tulla puolitiehen vastaan. Ei myöskään suostu lähtemään lomalle yksin vaikka ap on sitäkin ehdottanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M54 täällä. Ei liene yllätys ettei meitä hirveästi syvälliset keskustelut kiinnosta, toki jos ne liittyy esim kalastukseen, metsästykseen tai autoiluun niin toki, mutta varmaan harvemmin näin. Taitaa olla jonkinlainen kriisi päällä, kyllä sellainen tyhjäkäynti on täälläkin, odottaa vaan et pääsee eläkkeelle. Kaikkea haluaisi tehdä mutta töissä joutuu vielä käymään, ei ole enää kunnianhimoa tai halua oppia juuri uuttakaan. Mietin vain, että oletko mahdollisesti kova puhumaan, kokoajan äänessä. Itse en jaksa sellaista ollenkaan ja väsyn nopeasti sellaisessa seurassa. 

No, puhun kyllä paljon. Eli suu kiinni ja mahdollisimman paljon pois kotoa. Kuulostaa tosi ihanalta..

Ap

Oletko oikeasti noin lapsellinen? Teidän pitää rakas lapsi löytää se kultainen keskitie. Teillä on nyt menossa se elämän siirtymävaihe, jossa on vaan mietittävä millaista elämään haluatte elää. 

No miehelle ei ap:n mukaan sovi se että molemmat asuu eri osoitteissa, vaikka ap on sitä ehdottanut, ap:n pitäisi vaan olla vähemmän kotona. Ap:tä ahdistaa ajatus siitä että pitäisi olla kokoajan jossain muualla eikä saa rentoutua omassa kodissa töiden jälkeen. Ukko se tässä on joka ei osaa tulla puolitiehen vastaan. Ei myöskään suostu lähtemään lomalle yksin vaikka ap on sitäkin ehdottanut.

Kuulostaa väsyneelle lapselle, joka kiukuttelee. Kaikki on vähän vinossa eikä mikään auta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puutun siihen, etteivät miehet puhu. Tämäkin aloitus osoittaa, että asia ei todellakaan pidä paikkansa, vaan ap:n mies puhui tunteensa suoraan ja kaartelematta ja osoitti sillä tavalla kunnioitusta pitkäaikaista vaimoaan kohtaan. Hän oli aloitteellinen tilanteesta ja tunteista sekä omista asioistaan puhumisessa. 

Kaikki kokeneet paripsykoterapeutit tietävät, että naisilla on vaikeuksia puhua tunteistaan. On paljon ns. psykopuhetta, missä sanoja kyllä tulee paljon, mutta siihen oikeaan, taustalla olevaan tunteeseen on erittäin vaikea päästä kiinni puolustusmekanismien takia. Tarvitaan puheen pysäyttämistä, kehollisiin aistimuksiin keskittymistä, jotta voidaan saada kiinni siitä oikeasta tunteesta, joka itsessä on. 

Naiset on koulittu jo pienestä pitäen aistimaan muiden tunteita ja reagoimaan niihin, jolloin heidän käytöksensä ja tunteista puhumisensa on reaktiivista eikä omista todellisista tunteista viestimistä. He pelästyvät suorasta kommunikoinnista, koska hallinta omiin projektiivisiin defensseihin (=tunnepuhe) katoaa. Naisten on vaikea tunnistaa tunteita ja puhua niistä suoraan, koska he peilaavat niin paljon muita. Sen vuoksi terapiassa monesti joudutaan tekemään paljon töitä sen eteen, että nainen puhuisi omista tunteistaan eikä keskittyisi niinkään miehensä tunteisiin ja ajatuksiin. 

Parisuhteessa on vaikea saada aikaan kontaktia, jos siinä on paljon turhaa, hallinnan ja kontrollin leimaamaa "psykopuhetta". Se ei johdu tyhmyydestä ja ilkeydestä, vaan on kehittynyt turvattomuuden tunteen takia, jota pyritään hallitsemaan tunkeutumalla toisen alueelle "psykopuheen" avulla. Se saa toisen osapuolen (yleensä miehen) vetäytymään kauemmaksi, koska hän haluaa suojata itseään vääriltä tulkinnoilta ja kontrollilta. Molemmat siis pelkäävät, mikä pitäisi saada purettua, jotta päästäisiin keskustelemaan oikeista, todellisista asioista.

Olen ihan eri planeetalta kuin tämän lainaamani viestin kirjoittaja. 

Kursivoidussa kappaleessa on paljon arvelua naisten puheen motiiveista ja sisällöstä ja myös siitä mistä naiset eivät puhu ja syitä siihen. Itse näkisin, että moni nainen kokee, että häneen on kasvatettu jo lapsesta sovittelijan rooli ja omien tarpeiden syrjäänpistämisen vaade. Mikäli naiselle annetaan lupa ja tila puhua omista tunteista ja tarpeista, moni tarttuu tilaisuuteen hanakasti eikä pelkää. Jos siitä huolimatta pelkää ja kiertelee, olisi pieni terapia tai muu lisätuki tarpeen.

Lihavoitu kappale puolestaan on minun silmälaseillani luettuna täysin persoonallisuushäiriöisen maailmasta. Terve, kiintymään kykenevä ja tasapainoiseen ihmissuhteeseen kykenevä ihminen ei ajattele eikä toimi noin. 

nooo, jotenkin tuokin kuulostaa tutulle. En tiedä onko se yleistä, mutta nainen saattaa joskus tulla tuollaiseen tunnekeskusteluun joku agenda takataskussa. Miehet on kertoneet, että tuntevat sellaisessa keskustelussa jäävänsä jotenkin alakynteen ja pelkäävät, että tulee suostuttua johonkin mitä ei oikeasti halua tai sanottua jotain "väärin", jolloin tulee riita.

Mikä ihmeen peikko se riita on? No, tuli riita, hui. Mitä sitten? Sitäkö ne miehet pelkäävät, että riidan yhteydessä tulee ilmi, että he ovat sosiaalisilta taidoiltaan lapsen tasolla eivätkä ole kehittäneet henkistä kapasiteettiaan kuten he ovat kehittäneet kuntoaan salilla ja ladulla? 

Eräs esim kertoi jostain miehestä työpaikallaan kuinka on surkeaa kun ero ja muuttanut pois kotoa ja on keskusteluseuraa vailla kertonut asioistaan ja niin edelleen.. "mitä sinä tekisit jos meille tulisi ero, etsisitkö jonkun uuden" oli tulokulma. Kun mies kertoi, että tuskin ainakaan heti etsimällä etsisi ja ettei varmasti kuitenkaan loppuelämäksi jäisi yksin, ja siirtyi seuraavaan aiheeseen, tuli kauhea draama; "sinä et välitä yhtään ollaanko yhdessä vai ei". Päivän ja yön murjotuksen, itkun ja uhriutumisen jälkeen selvisi, että olisi pitänyt vähän mustistaa tuosta työpaikan miehestä.

Eli tullaan keskusteluun joku agenda valmiina ja kun toisen reaktio ei miellytä seuraa draamaa. Huvittaa siinä sitten keskustella "henkeviä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puutun siihen, etteivät miehet puhu. Tämäkin aloitus osoittaa, että asia ei todellakaan pidä paikkansa, vaan ap:n mies puhui tunteensa suoraan ja kaartelematta ja osoitti sillä tavalla kunnioitusta pitkäaikaista vaimoaan kohtaan. Hän oli aloitteellinen tilanteesta ja tunteista sekä omista asioistaan puhumisessa. 

Kaikki kokeneet paripsykoterapeutit tietävät, että naisilla on vaikeuksia puhua tunteistaan. On paljon ns. psykopuhetta, missä sanoja kyllä tulee paljon, mutta siihen oikeaan, taustalla olevaan tunteeseen on erittäin vaikea päästä kiinni puolustusmekanismien takia. Tarvitaan puheen pysäyttämistä, kehollisiin aistimuksiin keskittymistä, jotta voidaan saada kiinni siitä oikeasta tunteesta, joka itsessä on. 

Naiset on koulittu jo pienestä pitäen aistimaan muiden tunteita ja reagoimaan niihin, jolloin heidän käytöksensä ja tunteista puhumisensa on reaktiivista eikä omista todellisista tunteista viestimistä. He pelästyvät suorasta kommunikoinnista, koska hallinta omiin projektiivisiin defensseihin (=tunnepuhe) katoaa. Naisten on vaikea tunnistaa tunteita ja puhua niistä suoraan, koska he peilaavat niin paljon muita. Sen vuoksi terapiassa monesti joudutaan tekemään paljon töitä sen eteen, että nainen puhuisi omista tunteistaan eikä keskittyisi niinkään miehensä tunteisiin ja ajatuksiin. 

Parisuhteessa on vaikea saada aikaan kontaktia, jos siinä on paljon turhaa, hallinnan ja kontrollin leimaamaa "psykopuhetta". Se ei johdu tyhmyydestä ja ilkeydestä, vaan on kehittynyt turvattomuuden tunteen takia, jota pyritään hallitsemaan tunkeutumalla toisen alueelle "psykopuheen" avulla. Se saa toisen osapuolen (yleensä miehen) vetäytymään kauemmaksi, koska hän haluaa suojata itseään vääriltä tulkinnoilta ja kontrollilta. Molemmat siis pelkäävät, mikä pitäisi saada purettua, jotta päästäisiin keskustelemaan oikeista, todellisista asioista.

Olen ihan eri planeetalta kuin tämän lainaamani viestin kirjoittaja. 

Kursivoidussa kappaleessa on paljon arvelua naisten puheen motiiveista ja sisällöstä ja myös siitä mistä naiset eivät puhu ja syitä siihen. Itse näkisin, että moni nainen kokee, että häneen on kasvatettu jo lapsesta sovittelijan rooli ja omien tarpeiden syrjäänpistämisen vaade. Mikäli naiselle annetaan lupa ja tila puhua omista tunteista ja tarpeista, moni tarttuu tilaisuuteen hanakasti eikä pelkää. Jos siitä huolimatta pelkää ja kiertelee, olisi pieni terapia tai muu lisätuki tarpeen.

Lihavoitu kappale puolestaan on minun silmälaseillani luettuna täysin persoonallisuushäiriöisen maailmasta. Terve, kiintymään kykenevä ja tasapainoiseen ihmissuhteeseen kykenevä ihminen ei ajattele eikä toimi noin. 

nooo, jotenkin tuokin kuulostaa tutulle. En tiedä onko se yleistä, mutta nainen saattaa joskus tulla tuollaiseen tunnekeskusteluun joku agenda takataskussa. Miehet on kertoneet, että tuntevat sellaisessa keskustelussa jäävänsä jotenkin alakynteen ja pelkäävät, että tulee suostuttua johonkin mitä ei oikeasti halua tai sanottua jotain "väärin", jolloin tulee riita.

Mikä ihmeen peikko se riita on? No, tuli riita, hui. Mitä sitten? Sitäkö ne miehet pelkäävät, että riidan yhteydessä tulee ilmi, että he ovat sosiaalisilta taidoiltaan lapsen tasolla eivätkä ole kehittäneet henkistä kapasiteettiaan kuten he ovat kehittäneet kuntoaan salilla ja ladulla? 

Eräs esim kertoi jostain miehestä työpaikallaan kuinka on surkeaa kun ero ja muuttanut pois kotoa ja on keskusteluseuraa vailla kertonut asioistaan ja niin edelleen.. "mitä sinä tekisit jos meille tulisi ero, etsisitkö jonkun uuden" oli tulokulma. Kun mies kertoi, että tuskin ainakaan heti etsimällä etsisi ja ettei varmasti kuitenkaan loppuelämäksi jäisi yksin, ja siirtyi seuraavaan aiheeseen, tuli kauhea draama; "sinä et välitä yhtään ollaanko yhdessä vai ei". Päivän ja yön murjotuksen, itkun ja uhriutumisen jälkeen selvisi, että olisi pitänyt vähän mustistaa tuosta työpaikan miehestä.

Eli tullaan keskusteluun joku agenda valmiina ja kun toisen reaktio ei miellytä seuraa draamaa. Huvittaa siinä sitten keskustella "henkeviä".

Olen niin paljon keskivertoa fiksumpi sekä älyllisesti että tunneälyllisesti, että unohdan aina, missä todellisuudessa moni ihminen elää eikä edes yritä kehittää itseään yhtään korkeammalle tasolle. Kiitos muistutuksesta. 

(Jos minulle tapahtuisi kuvaamasi tilanne, en pitäisi sitä minään oletusarvona vaan merkkinä siitä että henkilö on manipuloiva (syytä nostaa kytkintä suhteesta) tai hänellä on erittäin huono päivä ja hän tuon väärällä jalalla käydyn keskustelun jälkeen kertoo, että oikeasti hänellä oli surkea olo ja olisi kaivannut vahvistusta sille, että hänestä tykätään suhteessa ja että hänet nähdään erityisenä.)

Toinen esimerkki. Soittaa työpaikkakunnaltaan, että on saanut huonoa palautetta työstä ja sen seurauksena jonkinlaisen paniikkikohtauksen joka käytätti terveyskeskuksessa. Jutellaan siitä miten töissä on yleisesti mennyt, rauhotellaan, koitetaan laittaa asioita mittasuhteisiin. Seuraavana päivänä estot päällä ja myöhemmin hirveä verbaalihyökkäys kuinka mies ei yhtään välitä kun ei lähtenyt kesken viikon ajamaan 450 kilometrin päähän lohduttamaan, vaan luotti, että on siellä perheenjäsen lähellä.

Mä olen nyt viisikymppisenä huomannut, kuinka erilaisia ollaan mieheni kanssa. Aikanaan olin niin tajuttoman rakastunut, sitten tuli lapsi etten oikein ajatellut asiaa. Esim nyt kun lapsi on teini ja aina välillä yökylässä, minä haluaisin bilettämään ja mies haluaisi olla vaan kotona/mökillä. Mies ei kuitenkaan halua ns antaa minun yksin mennä. Kuitenkin eroaminenkin hankalaa, koska meillä on yhteinen toimeentulo ja työ sekä tietysti velat.

Lisää. Jutellaan raskaasta työviikosta, tai oikeastaan koko keväästä. On pitkä työmatka, joka väsyttää. Lisäksi etäsuhde eri kaupungeissa. Tsempataan, jaksaajaksaa, kesälomatkin kohta ja voit sitten tulla tänne minun luokse lepäämään pidemmäksi aikaa.

-> raivari. Agendalla oli, että mies tarjoaisi yhteisasumista niin, ettei naisella olisi ollenkaan työpaikkaa, vaikka oli sovittu erillään asumisesta heti aluksi. Miehen olisi siis pitänyt tarjoutua elättämään.

Pikkuisen alkaa varomaan kaikenlaisia keskusteluja tuollaisen jälkeen ja lopulta sitä hankkiutuu eroon koko suhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Toinen esimerkki. Soittaa työpaikkakunnaltaan, että on saanut huonoa palautetta työstä ja sen seurauksena jonkinlaisen paniikkikohtauksen joka käytätti terveyskeskuksessa. Jutellaan siitä miten töissä on yleisesti mennyt, rauhotellaan, koitetaan laittaa asioita mittasuhteisiin. Seuraavana päivänä estot päällä ja myöhemmin hirveä verbaalihyökkäys kuinka mies ei yhtään välitä kun ei lähtenyt kesken viikon ajamaan 450 kilometrin päähän lohduttamaan, vaan luotti, että on siellä perheenjäsen lähellä.

Ihan jos et tajunnut niin kuulostaa persoonallisuushäiriöisen (epävakaa) käytökseltä. Onko kotitaustassasi jotain häikkää? Äiti liian heikko tai ylivahva tai ylirakastava? Alkoholismia? Väkivaltaa? Miesten on jostain syystä vielä paljon vakavampi tunnistaa epänormaaleja ja epäterveitä tilanteita kuin naisten. Tuo on epäterve ihminen, jonka kanssa suhde on siitä syystä aina epäterve. Et voi yleistää kokemaasi normaaleihin parisuhteisiin.