Lue keskustelun säännöt.
Jumissa suhteessa ja perhe-elämässä ilkeän ihmisen kanssa
25.04.2023 |
Kokemuksia? Voiko ilkeä ihminen muuttua? Mieheni on kovin ilkeä ja pahansuopa ihminen pohjimmiltaan ja se heijastuu moniin asioihin. On empatiakyvytön paitsi minua kohtaan, myös lapsia kohtaan. Erota ei tietenkään halua, mutta pelkään että teen vielä suuremman virheen jos jatkan suhdetta.
Kommentit (36)
Mies on narsisti. Se on PERSOONALLISUUShäiriö. Persoona ei tuosta vaan muutu. Persoona on pysyvä. Mies sairastuttaa omat lapsensa ja sinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muutu. Ainoastaan joku todella iso kriisi, kuoleman porteilla käyminen tms. voi sysätä itsetutkiskeluun.
Tällainen kriisi on ollut tässä, nimittäin miehellä mennyt välit lapsuudenperheeseen. Ovat oikeastaan hyvin samantyyppisiä kuin mies itse. Käytännössä tosi vaikeaa tulla toimeen. Ovat hyvin omaehtoisia, aina itse oikeassa, eivätkä edes halua kuulla toisten näkemyksiä. Jollain tavalla hyvin tunnekylmiä ja myrkyllisiä ihmisiä, saattavat loukata muita toistuvasti, mutta eivät osaa mennä itseensä yhtään.
Mies jossain määrin tiedostanut näitä asioita ja haluaisi muuttua, mutta onko se edes mahdollista? Jos on tunnekylmä äiti kasvattanut ja se on se normi ollut aina, niin voiko ihan täysin tiedostaa niitä omia ajatuksia ja asenteita? Kun tämä asenne näkyy ihan arjen pikkujutuissakin. Lähtökohtaisesti kaikesta ajatellaan hyvin itsekkäästi ja toisten ihmisten huomioiminen ei tule ollenkaan luonnostaan. T. Ap
Oletko itse empaattinen? Kovasti olet valmis haukkumaan miehesi vanhempia ja heidän poikaansa. Oletko sinä manipuloija joka aina on oikeassa ja et kykene näkemään omia virheitäsi. Katso peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut kyselee miksi teette lapsia tuollaisten ihmisten kanssa. Jos kyseessä on narsisti niin se oikea luonne ei heti näy. Pystyvät esittämään Ihanaa niin kauan kun saavat mitä haluavat. Sitten oletkin jumissa kun on yhteinen talo, lapset ja kaikki. Siinä on yht'äkkiä ihan ihmeissään muuttuneesta käytöksestä.
Eikä tarvitse olla edes narsisti! Ihminen voi olla kiva ekat vuodet, kun elämä on kivaa ja helppoa. Jotkut ihmiset eivät osaa käsitellä stressiä ja painetta mitä esimerkiksi lapset tuo elämään. Sitten raivotaan ja ollaan hirveitä.
Hän ei muutu.
Hän muuttuu vain omasta tahdostaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muutu. Ainoastaan joku todella iso kriisi, kuoleman porteilla käyminen tms. voi sysätä itsetutkiskeluun.
Tällainen kriisi on ollut tässä, nimittäin miehellä mennyt välit lapsuudenperheeseen. Ovat oikeastaan hyvin samantyyppisiä kuin mies itse. Käytännössä tosi vaikeaa tulla toimeen. Ovat hyvin omaehtoisia, aina itse oikeassa, eivätkä edes halua kuulla toisten näkemyksiä. Jollain tavalla hyvin tunnekylmiä ja myrkyllisiä ihmisiä, saattavat loukata muita toistuvasti, mutta eivät osaa mennä itseensä yhtään.
Mies jossain määrin tiedostanut näitä asioita ja haluaisi muuttua, mutta onko se edes mahdollista? Jos on tunnekylmä äiti kasvattanut ja se on se normi ollut aina, niin voiko ihan täysin tiedostaa niitä omia ajatuksia ja asenteita? Kun tämä asenne näkyy ihan arjen pikkujutuissakin. Lähtökohtaisesti kaikesta ajatellaan hyvin itsekkäästi ja toisten ihmisten huomioiminen ei tule ollenkaan luonnostaan. T. Ap
Haluaisin uskoa että on mahdollista muuttua. Kaikilta se ei onnistu vaikka tulisi mikä kriisi. Omille vanhemmille tuli talousvaikeuksia ja vakavia sairauksia. Eivät muuttuneet, jatkoivat itselleen ja muille valehtelua ja muiden syyttelyä omista ongelmista. Sisko ja hänen perhe nostettiin entistä korkeammalle korokkeelle, kaiken arvostelun yläpuolelle. Kuvittelivat vielä ulosotossakin olevansa fiksuja ja vakavaraisia ihmisiä. Kaikki muut olivat huijanneet heitä, mukaanlukien pankki. Perheneuvoja sanoi meille että kannattaa varautua siihen että he eivät koskaan muutu ja näin kävi. Emme ole enää väleissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit yrittää lyödä nyrkkiä pöytään ja kertoa että sua ei kohdella noin. Puoliso saattaa ottaa siitä onkeensa ja yrittää muuttua tai sitten ei, mutta hetkessä se ei tapahdu. Jos häntä ei kiinnosta, tai ei onnistu parantamaan tapojaan vaikka haluaisi, niin eikai tuossa aita kuin erota. Mutta jos et itse ole valmis tekemään peliliikkeitä on turha jäädä toivomaan että hän itsestään alkaisi kohdella sinua niinkuin toista ihmistä kuuluu kohdella. Ja tosiaan mieti millaisen parisuhdemallin haluat antaa lapsillesi? Tuleeko heistä ilkeilijöitä jotka eivät edes huomaa loukkaavansa toista toistaessaan lapsuudessa näkemäänsä käytösmallia? Vai oppivatko alistumaan hiljaa kun toinen nälvii ja vähättelee?
Mitä sanoisit ystävällesi, joka olisi tuossa tilanteessa?
Mieti miltä tuntuu eläkeiän kynnyksellä, jos olet hukannut oman elämäsi jatkamalla liittoa. Elämättä jäänyt elämä luonnehäiriöisen varjossa.
Jos kyse on kiltin tytön syndroomasta, voisitko asettaa omat rajasi ja selkeästi kertoa miehelle mitä et enää siedä? Hankalaa, mutta sen jälkeen sitten voi poistua omaan elämäänsä jos/kun tahti ei muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muutu. Sun tehtävä äitinä on nyt heivata lapset sen luota jonnekin muualle, jotta mies ei pääse lyttäämään lasten minäkuvaa ja itsetuntoa alusta lähtien. Suurin virhe on jäädä, koska sillä kärsit itse ja opetat lapsille että ilkeyteen alistuminen (tai ilkeily) on ok.
Jos lähtee, niin lapset on pakko jättää vuoroviikkoina tms isän luokse ihan ilman muiden aikuisten valvontaa. Moni jää paskaan suhteeseen sen takia, että lapset kärsisivät noista kiusaamisviikoista vielä enemmän.
Itse ainakin sinnittelin suhteessa niin kauan kunnes ajattelin lasten pärjäävän isänsä kanssa ja toisaalta hyötyvän rauhallisesta kodista minun luona. Nuorempikin oli alakouluikäinen, niin että pystyi itse liikkumaan.
Onneksi ex-miehelle avioero oli iso kriisi, joka sai hänet kasvamaan henkisesti ja hän on parempi isä nykyisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teette lapsia näiden luonnehäiriöisten kanssa? Oma isäni kuuluu tähän kategoriaan, enkä tule koskaan ymmärtämään, kuinka tyhmä äitini saattoi olla perustaessaan perheen sellaisen ihmisen kanssa.
Yliempaattiset ihmiset ei usko, että niin pahoja voi olla kuin jotkut on. Empaattiset pyrkii loputtomasti "ymmärtämään" ja selittämään asioita parhain päin ja siirtää omat tarpeensa sivuun. Traumataustaa sekin. Ei ole ollut tilaa niille omille tarpeille. On opittu, että mitä tahansa p-kaa pitää sietää, jotta saa olla osa laumaa.
Saman oppii ap:n lapset jos tuollaisessa kodissa kasvaa.
Tämä on varmaan oma syntini. Olen aina yrittänyt ymmärtää, että miehellä rankka tausta, on ollut kaikenlaisia vaikeuksia (mistä johtuu?) kukaan ei ole opettanut tiettyjä asioita jne jne. Olen kyllä tosi paljon käyttänyt energiaa siihen, että olen ihan perusasioita yrittänyt häntä saada ymmärtämään. Vähän tilanne on vuosien aikana parantunut, mies tekee sentään jotain kotona ja lasten kanssa, mutta silti pitää paljon asioita ihan täysin itsestäänselvyytenä että hoidan. Eikä hän juurikaan mieti jaksanko tms. Tuntuu että joku palikka puuttuu kokonaan päästä. Onko se vaan välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä? Ihan hirveästi olen yrittänyt tosiaan ymmärtää. Mutta kuten miehen perheestäkin olen tajunnut, jotkut ihmiset ovat vaan mahdottomia, eivätkä koskaan muutu, turha edes tuhlata aikaa niiden miettimiseen. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muutu. Sun tehtävä äitinä on nyt heivata lapset sen luota jonnekin muualle, jotta mies ei pääse lyttäämään lasten minäkuvaa ja itsetuntoa alusta lähtien. Suurin virhe on jäädä, koska sillä kärsit itse ja opetat lapsille että ilkeyteen alistuminen (tai ilkeily) on ok.
Jos lähtee, niin lapset on pakko jättää vuoroviikkoina tms isän luokse ihan ilman muiden aikuisten valvontaa. Moni jää paskaan suhteeseen sen takia, että lapset kärsisivät noista kiusaamisviikoista vielä enemmän.
Tämä on kans yksi mitä olen miettinyt. Voinko jättää lapsia viikoksi yksin isänsä kanssa? Todennäköisesti soittelisivat vähän väliä (kuten nytkin tekevät) että isä sanoi sitä ja tätä, kun on jotain tylyttänyt tai ollut ilkeä, ja vaikea minun olisi mihinkään sitten edes puuttua. T. Ap
Mun miesystävä muuttui vuosien mittaan.
Pahemmaksi ja on nykyään ex. Minä olen edelleen kuin vampyyrin jäljiltä, mikään ei oikein tunnu miltään tai tuntuu vähän pahalta. Toisaalta ihana oma rauha, kun ei ole enää sitä vampyyriä elämässä.
Nimim. Ei ikinä enää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jäät suhteeseen, niin ajattele, että säästät monta ihmistä samalta kohtalosta ja yhteiskunta kiittää. Etsi kuitenkin lapsille päiväkoti- ja/tai kouluympäristö, jossa mieshahmoja joihin samaistua ja puhu heistä hyvää lapsille. Miestä kohtaan voit olla välinpitämätön, niin kasvaa ehkä jonain päivänä ja palkitse silloin hyvästä käytöksestä.
Ehkä mies ei edes halua lapsiaan vuoroviikoiksi. Mieti miten voit suojella lapsiasi parhaiten. Et ehkä selviä siitä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mies ei edes halua lapsiaan vuoroviikoiksi. Mieti miten voit suojella lapsiasi parhaiten. Et ehkä selviä siitä yksin.
Voi olla, vaikka sanoo että ei halua erota, koska ei sitten näe lapsia enää niin paljoa. Ehkä tajuaa itsekin, ettei jaksa/pysty huolehtia lapsista viikkoa putkeen. Lisäksi on puhunut, ettei hänellä ole varaa pitää isoa asuntoa, jonne lapset mahtuisi? Ihmettelen näitäkin puheita. Olenhan itse ihan samassa tilanteessa jos tulee ero. Jonnekin on vaan muutettava silti lasten kanssa. T. Ap
Kauanko olette olleet yhdessä ja onko muuttunut? Niinpä... Sinulla on kyllä vastaus itselläsikin esittämääsi kysymykseen.
Miten typerä kysymys!!??
Kun lapset saavat etäisyyttä tilanteeseen he näkevät miten sairas ja väärin tilanne on heidän äitiään kohtaan!
Onneksi erosin kun lapset olivat 4-13v. Mieheni ei ollut ilkeä mutta tunnekylmä eikä arvostanut. Toki lapsilla oli jo sama mielikuva että äiti oli vain talouskone ja puoliorja.
Kun sitten tapasin nykyisen mieheni murrosikäiselle pojalleni oli ihmetyksen paikka kun minut nostettiinkin perheen tärkeimmäksi henkilöksi, mieheni näytti lapsille miten paljon rakasti ja arvosti minua äitinä ja vaimona. Opetti miten toista kohdellaan oikein.
Luojan kiitos, juuri ajoissa! Pojastani kasvoi fiksu ja rakastava mies vaimollern ja ihana isä pienille tyttärilleen.