TE-toimiston mukaan minun pitäisi hakea työpaikkaa 40 kilometrin päästä ilman autoa. Kulkuyhteydet työpaikalle aivan järjettömät
Työt alkaisivat kello 06.30.
Linja-auto täältä työpaikalle lähtisi kello 04.50 ja olisin 05.40 työpaikkakunnalla. Sitten pari kilometriä kävelyä sinne töihin.
Seuraava linja-auto lähtisi kello 06.30 eli en voi ottaa sitä.
Iltapäivällä on niin, että sopivin eka bussi lähtee kello 16.10. Siihen kello 15.10 bussiin en ehdi millään.
Kotona olisin siis kello 17.00. Kun olen herännyt neljältä niin 13 tunnin jälkeen olenkin vihdoin kotona.
Kommentit (749)
Vierailija kirjoitti:
Haet vain paikkaa. Kerrot työnantajalle suoraan tilanteesi ja ettet pääse millään töihin. Kun hän kysyy että miksi hait niin sano suoraan että kela velvoitti hakemaan paikkaa. Jos saat työpaikan niin työnantajasi tietää ettet pääse millään töihin joten ei tule yllätyksiä.
Periaatteessa noin, mutta jotkut ihmiset eivät millään voi ymmärtää, ettei kaikilla ole autoa, ei mahdollisuutta hankkia sellaista, eikä edes ajokorttia. Työnantajakin voi olla sitä sorttia.
Tietysti jos järjestyisi jokin kimppakyytimahdollisuus, tuossakin paikassa voisi päästä käymään töissä.
Kannattaa joka tapauksessa hakea, niin ei tule työkkärin kanssa ongelmia. Käsittääkseni nykyään ei työkkäri kannalta ratkaisevaa ole työmatkan sijainti kilometreissä, vaan kuinka kauan työmatkoihin kuluisi päivässä. Muistelen (en ole varma; korjatkaa jos erehdyn), että kolme tuntia työmatkoihin päivässä olisi se raja kokoaikatyössä.
Mutta siinähän sitä bussissa istuessa sitten hoitaa somettelut... Vauvan kotimatkalla, kun on töihin mennessä vielä kiinni.
Jos se työpaikka on kiinnostava ja/tai edes kohtuullisesti palkattu, kulkemisen saa varmasti tavalla tai toisella järjestettyä. Jos se taas on jokin pienipalkkainen hanttihomma, niin ei todellakaan mitään järkeä tuollaisessa työmatkassa.
Itsellä työmatka kymmenen kilsaa, jonka pääsee yhdellä bussilla.
Omassa autossa ainut hyvä puoli on se, että sillä voi lähteä pidemmällekin, vaikka Kolilla käymään. Mutta siihen ne hyvät puolet jäävätkin. Niin valtava rahareikä, ettei sitä viitsi yksin liikkumisen vapauden takia ostaa.
Välillä käy mielessä, että olisi kiva ostaa auto, niin pääsisi käymään jossain kauempana, missä ei ole käynyt aikoihin. Mutta kun rupee vähänkin miettimään sitä, että minne kaikkialle sitä on sitten elatusvelvollinen, kun on mennyt auton ostamaan, niin ei tee kyllä yhtään mieli ostaa autoa. Niskavillat nousee oikein pystyyn, kun ajattelee sitä, että sitten kun siitä hajoaa jokin, niin se on monta sataa. Sitten tuon yli 2 euroa litra maksavan bensan tankkaus. Ei ole minkäänlaisia auton ostohaluja. Pysyköön painajaiset unina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen töissä sairaalassa, jonne lääkärit tulevat 70 km päästä eivätkä valita työmatkaa. Harva helsinkiläinen saisi hoitoa, jos lääkärit toteaisi työttömien tavoin, että kävellen on töihin päästävä ja max 10 minuutissa.
Lääkärin liksoilla voi jo hankkia auton jolla työmatka sujuu mukavasti.
Jossain toisessa työssä palkka vi olla bruttona 1800e/kk ja siitä verot pois niin et paljoa autoja ostele. Hyvä kun elät sen jälkeen, kun olet uhrannut näillä bensanhinnoilla polttoaineet tankkiin, että pääse tienaamaan tuon valtavan palkkasi. Käteenhän siitä jää noin 1350-1400e/kk
Ja nyt olemme ydinkysymyksen äärellä: miksi työttömänä on aina niitä, joita ei opiskelu kiinnosta, mutta palkkaa pitää saada paljon.
Siksi, että työpaikkoja on suhteessa työttömiin niin onneton määrä. Joku putoaa aina pois. Jos kaikilla olisi AMK-tutkinto, siitä huolimatta olisi työttömiä sama määrä - ja jotkut valittamassa.
Sitä paitsi, ettekö te asumistuista kitisijät ole olleet kitisemässä täällä myös turhista koulutuksista? On kuulemma pula tekijöistä eikä käsienheiluttelijoista. Juuri nyt puuhaavat kaksivuorista ammattikoulua.
Siinä on kans yksi vakio, työttömyys on aina työttömän syy. Ei näytä muuttuvan mantra vuosien saatossa.
Kerrot työkkärille hakeneesi paikkaa, vaikka et haekaan. Eihän ne mitään kopioita vaadi sähköposteista?
Vierailija kirjoitti:
Olen töissä sairaalassa, jonne lääkärit tulevat 70 km päästä eivätkä valita työmatkaa. Harva helsinkiläinen saisi hoitoa, jos lääkärit toteaisi työttömien tavoin, että kävellen on töihin päästävä ja max 10 minuutissa.
kyllä minäkin lääkärinpalkalla ajelisin vaikka neljäsataa km päivässä uusilla tesloillani, joita olisi eri värinen joka viikonpäivälle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä palsta on tällainen? Toisissa ketjuissa pienituloisille saarnataan, että auto pitää karsia heti pois, ei pienituloisilla ole sellaiseen varaa ja oikeutta, saatikka sitten työttömillä. Nyt sitten työttömän pitäisi heti paikalla ostaa auto, jos 50 kilometrin päässä on yksikin pätkätyö tarjolla.
Tai että rääkytään siitä, miten syrjäpaikkakunnille on muutettu, kun eihän siellä ole työtäkään. Sama joukko rääkkyy asumistuesta, joka pitää poistaa työttömiltä. Työttömät voivat asua maaseudulla, missä siis ei ole työpaikkoja tarjolla.
Ja nämä vielä kokevat olevansa luojan lahjoja maailmalle, tietävät kaiken jopa toisten elämästä.
Joidenkin mielestä Helsingin ulkopuolella ei ole muuta kuin syrjäseutuja.Voi muuttaa vaikka lähelle kaupunkia ja siellä kaupungissa on työpaikkoja.Jopa linja-autot kulkee.
Ja höpöjä. Esim. pirkanmaalla Tampere on vetovoimatekijä. Esim. Sastamalan kämpät on hinnoiteltu täysin sen mukaan, millaiset liikenneyhteydet on Tampereelle. Onko onnibussi-pysäkki kävelymatkan päässä. Toinen kriteeri on palvelut. Esim. asutko kävelymatkan päässä marketeista. Kämpät on hinnoiteltu sijaintinsa puolesta ihan Tampereen lähiöiden hinnoin plus tietty "luonnonrauha-lisä". Esim. Vammalan kämpät on samaa hintatasoa Tampereen lähiökämppien kanssa, johtuen hyvistä liikenneyhteyksistä onnibussilla ja intercityllä. Kulkevat monta kertaa päivässä. Tampereelle n. 50 km. työmatka, jota itse teen ja sujuu hyvin.
Mutta sitten Sastamalassa esim. Suodenniemi on "jumalan seläntakana". Siitä olisi myös reilu 50 km. tampereelle. Reilu10v. sitten siellä vielä oli kauppoja ja terveyskeskus, apteekki ja useampi pankki. Nykyään siellä ei ole mitään! Ei edes pankkiautomaattia, onnibussi-tai muista linja-autoyhteyksistä puhumattakaan. Siellä ei ole muuta kuin halpoja rivareita ja omakotitaloja joista ihmiset haluaa epätoivoisesti eroon. Lyhin matka Suodenniemeltä Tampereelle on Mouhijärven kautta.
Sääli, koska Suodenniemi on luonnon puolesta huikean kaunista seutua kahden järven välissä. Ihan älyttömän kauniilta alueelta saisi omakotitaloja halvalla, alle 50 000€. Ongelma on, että sieltä ei ole pikatieyhteyttä ym. Siellä on vain huonokuntoisia pikkuteitä joita itse en ihan lähtisi ajaan... Siellä auto on välttämätön. Ainoa palvelu on joku K-kauppa, joka on tosin ihan laadukas plus ystävällinen palvelu, kun joskus olen sinne eksynyt, että kiitosta vaan, mutta se kauppakin suljetaan jo viideltä arkena.
Kun menet bensa-automaatille, niin kortilla et voinut maksaa ja automaattia ei ollut missään. Jos tarvitset terveyskeskuspalveluita, ne löytyy 30km päästä.
Suodenniemen kunnantalokin on myynnissä 0€.
Eli jos asut Vammalassa tai Mouhijärvi-Häijää seudulla, kämpätkin on hinnoiteltu liikenneyhteyksien ja palveluiden mukaan yhtä "suolaisiksi" kuin isojen kaupunkien lähiöiden kämpät. Suodenniemeltä, joka on yhtä kaukana Tampereesta, mutta josta puuttuu pikatiet ja joukkoliikenneyhteydet saa kämppiä pilkkahinnalla, mutta siellä sitten olet jumissa.
Orivesi sama juttu kuin Suodenniemellä.
Onko sinnekin tullut joku Koskenkorvan kunnansihteeri?
Meillä täällä Ruunalammella neliöhinnat vaan laskee. Tilaston valossa löytyy yhtäläisyys. "Kaupunginjohtajan" valintaan ja asuntojen hinnanmuodostukseen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et aja ajokorttia ja hommaa autoa?
Aika triviaalia kuitenkin, jopa naisilta onnistuu
Älä sitten valita, jos jok hermoherkkä kolaroi kanssasi ja joudut päättömänä sairaalaan.
Sanotko että naiset ovat lähtökohtaisesti huonoja kuskeja?
No, muutenkin tuo tuntuu asuvan korvessa. Millä lienee opiskelut onnistuneet :)
elämäm koulun voi suorittaa etänä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen töissä sairaalassa, jonne lääkärit tulevat 70 km päästä eivätkä valita työmatkaa. Harva helsinkiläinen saisi hoitoa, jos lääkärit toteaisi työttömien tavoin, että kävellen on töihin päästävä ja max 10 minuutissa.
kyllä minäkin lääkärinpalkalla ajelisin vaikka neljäsataa km päivässä uusilla tesloillani, joita olisi eri värinen joka viikonpäivälle
Varmasti joo. 24 tunnin päivystysvuoron päätteeksi ajaisit??
Joskus TE-toimisto soitti minullekin että sinulla on työhaastattelu huomenna, paikkakunnalla joka oli 40 kilometrin päässä kotoa. Sanoin ettei minulla ole autoa ja virkailija vakuutteli puhelimessa että paikalle on hyvät bussiyhteydet. Puhelun jälkeen katsoin reittioppaasta että miten pääsen seuraavana päivänä perille, matkaa olisi pitänyt taittaa kolmella bussilla, aikaa tähän olisi kulunut muistaakseni 1,5-2 tuntia ja päätepysäkiltäkin oli matkaa vain vaivaiset 6 kilometriä työpaikalle. Ei ollut vissiin virkailija huomannut että tälle pikkupaikkakunnalle menee kyllä busseja, muttei lähellekään tätä työpaikkaa.
No sain lainattua autoa että pääsen edes haastatteluun etten saa karenssia, työhaastattelussa selvisi että työt alkaisivat kuudelta, vaikka olisin käyttänytkin tuon 3 tuntia matkustamiseen niin en olisi ollut perillä kuin muistaakseni kahdeksan aikaan. Työnantajakin ilmeisesti huomasi käytännön ongelman kun haastattelu oli hyvin lyhyt enkä saanut työpaikkaa. Tuntui silti turhalta koko tällainen pakollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä ihmettä ap valittaa. Työt alkaisi klo 6.30. Hän tulisi paikkakunnalle klo 5.40 ja siitä sitten olisi vielä pari kilometriä kävelyä töihin. Siis tuo bussivuorohan on ihan ihanteellinen. Riippuu toki, mikä se työ on, mutta jos pitää vaikka pukukopissa vaihtaa vaatteet yms., niin se, ap hyvä, ei vielä ole työaikaa muutenkaan. Pitäisikö olla bussi, joka vie portaan päähän 2 min ennen töiden alkua?
Monessa pikkupaikassa on niin, että mitään busseja ei vaan kulje. Tässä tapauksessa kulkee ja matkakin on vain 40 km. Turhaa valitusta.
Hoitoalalla vaatteet pitää vaihtaa ennen työvuoroa. Tiedoksi sinulle. Eikä ole ainoa ala.
Miksi haluat kertoa tämän minulle tiedoksi? Juurihan minä kerroin, että jos pukukopissa pitää vaihtaa vaatteet, niin se ei ole työaikaa.
Vierailija kirjoitti:
No älä ole avuton ja hanki se auto.
Kaikilla ei ole ajokorttia ja millä rahalla työtön auton ostaa-
Hae pois. Ei pelkoa, että työnantaja olisi niin tyhmä että palkkaa työntekijän, jonka kulkeminen on julkisten varassa noin hankalan matkan päästä.
:)[/quote]elämäm koulun voi suorittaa etänä[/quote]
Onko joku ennenkin lohkaissut näin sattuvasti? Hauska!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen töissä sairaalassa, jonne lääkärit tulevat 70 km päästä eivätkä valita työmatkaa. Harva helsinkiläinen saisi hoitoa, jos lääkärit toteaisi työttömien tavoin, että kävellen on töihin päästävä ja max 10 minuutissa.
kyllä minäkin lääkärinpalkalla ajelisin vaikka neljäsataa km päivässä uusilla tesloillani, joita olisi eri värinen joka viikonpäivälle
Varmasti joo. 24 tunnin päivystysvuoron päätteeksi ajaisit??
lääkäri saa yhdestä 24h vuorosta enemmän palkkaa buranareseptejä kirjoittelemalla ilmastoidussa toimistossa kuin duunari tienaa kuukaudessa raskaissa ja likaisissa töissä. joten joo. kyllä ajelisin.
Tyypillinen työhaluton. On naurettavaa väittää, että kaikki työttömät kyllä menisivät töihin, jos töitä olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No älä ole avuton ja hanki se auto.
Kaikilla ei ole ajokorttia ja millä rahalla työtön auton ostaa-
jos on niin laiska ja saamaton, ettei viitsi edes ajokorttia hankkia, niin sitten kannattaa muuttaa johonkin lähiöön, josta pääsee julkisilla sossuun ja siiderikauppaan
Kaikilla ei ole varaa ostaa autoa, varsinkaan jos on työtön. Itse ostin auton kun sain työpaikan, mutta jäin siinä miinukselle kun työ ei jatkunutkaan. Kaikki pätkätöissä hankitut säästöt kului työttömyyden (ja varsinkin sen auton) myötä.
Autossa kulut on muutakin kuin hankintahinta, eikä kaikilla ole takataskussa sitä hankintahintaa. Auton ostaminen autoliikkeestä ei ole tae auton toimivuudessa.
Monella paikkakunnalla ei ole ollenkaan joukkoliikennettä tai jos se on, aikataulut saattavat mennä vain aamusta. Eli kotiin ei pääsisi bussilla takaisin. Kaikenlisäksi paikkakunnat, joiden bussiliikenne on olematon, niin bussilippu on liian kallis.
Lisäksi moni työ alkaa niin lyhyellä varoitusajalla, ettei siihen ehdi löytää autoa. Se autoliikekin voi olla vaikka kuinka kaukana.
Eli mitään tekosyitä nuo eivät ole. Itse olen harkinnut autosta luopumista, kun se on työttömänä kallista pitää. Tääkin siitä huolimatta että omalla alalla oman auton pitäminen on välttämätön useimpien työnpaikkojen kohdalla, ihan jo työnkuvan takia. Mutta kun ei ole ollut varaa autolla ajella huvikseen niin ei se auto pysy yhtä hyvässä kunnossa.
Tällä hetkellä olen opiskelija ja kävelen kouluun niin en ole ajellut paljoa..
Saat työn niin ostat auton. Missä ongelma?
Niin siis miksi ei voi muuttaa lähemmäs työpaikkaa? Jos syy on esim., että puolison työpaikka on nykyisessä asuinkunnassa, niin olisiko mahdollista muuttaa työpaikkojen puoliväliin?
Sain nykyisen työpaikkani 15 vuotta sitten. Asuin 30 kilometrin päässä työpaikasta ja työmatkaan kului kahdella bussilla 2 tuntia suuntaansa. Olen hyvin matkapahoinvointinen, joten tuollainen määrä bussissa istumista oksennus kurkussa oli täyttä tuskaa. Jaksoin sitä hullutusta kolme vuotta. Koska olen surkea kuski eikä yksityisautoilu muutenkaan istu arvomaailmaani, ainut vaihtoehto oli muuttaa lähemmäs työpaikkaa. Viimeiset 12 vuotta olen siis kulkenut 3 kilometrin työmatkaa (suuntaansa) kävellen. Ei tarvitse kulkea bussilla, ei tarvinnut hankkia autoa eikä tarvitse stressata että pitäisi jaksaa lähteä työpäivän jälkeen erikseen lenkille kun sekin hoituu siinä samalla. Olisihan sitä tietysti voinut vaikka irtisanoutua, mutta kuka hullu lähtee hyvästä ja kivasta työpaikasta jos asian voi järjestää muullakin tavalla.