Isäksi vasten tahtoaan (yhden illan jutusta vs parisuhteessa)
Ehkäisyn pettäessä yleensä nainen päättää yksin, pitääkö lapsen vai ei, sattuipa tilanne parisuhteessa tai yhden yön jutussa. Tilanne ei ole tasa-arvoinen biologisista syistä, vain koska naispuolisella sattuu olemaan se kohtu jossa lapsi alkaa kasvaa. Oletetaan vielä, että mies on käyttänyt kondomia, eli ei ole sokeasti luottanut naiseen hänen sanoessaan että huolehtii ehkäisystä, ja nainen sanonut itsekin ettei missään nimessä halua lapsia.
Yhden illan jutussa vahingon sattuessa, on melko yleistä, että isä ei juurikaan osallistu lapsen elämään, tai osallistuu vain vähän. Tätä ei valtaosa pidä mitenkään ihmeellisenä asiana, koska mies ei ole ollut yhdessä lapsen äidin kanssa, eikä täten 100% varmuudella ole halunnut lasta hänen kanssaan.
Jos taas parisuhteessa sattuu vastaava tilanne, että mies on tehnyt hyvin selväksi ettei lasta halua, ja lisäksi käyttänyt kumia ja silti vahinko sattuu ja nainen päättääkin yksin, että lapsi pidetään. Mies jää usein hetkeksi parisuhteeseen lapsen takia vaikka tietää, että lasta ei halua elämäänsä eikä varsinkaan tuon ihmisen kanssa. Kun sitten mies jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin (ellei heti) haluaa erota, ja muuttuu viikonloppuisäksi, tästä seuraa kauhea syyllistäminen, suunnilleen perheen hylkääjäksi nimitellään, ainakin sen äidin toimesta, ellei jopa ulkopuolistenkin suulla. Kuiskitaan selän takana, tyhmä tuokin pariskunta kun lapsi piti tehdä ja sen jälkeen heti erota. Kenelläkään ei käy mielessä että ehkäpä juuri siksi ero tulikin. Muussa tapauksessa olisi tullut vain vähän myöhemmin.
Näettekö tässä mitään ristiriitaa? Kummassakin tilanteessa mies on ilmaissut raskausuutisen jälkeen ettei lasta halua, ja sen vuoksi käyttänyt kondomiakin. Toisessa tilanteessa edellä mainituista mies saa paljon enemmän syyllistämistä osakseen. Eikö luulisikin, että siinä vaiheessa kun mies ilmaisee että hän ei lasta halua, ja nainen silti päättää sen pitää, täytyy naisen myös silloin ottaa se riski, että hän kasvattaa lapsen yksin, eikä lapsi välttämättä saa isäsuhdetta ollenkaan? Miten se on mieheltä hylkäämistä siinä vaiheessa, kun on alusta asti tehnyt selväksi, ettei halua isäksi?
Eikä tänne mitään ehkäisystä viisastelijoita kiitos, kaikki tietää sen että aina on seksissä raskauden mahdollisuus vaikka olisi kolme eri ehkäisymenetelmää käytössä samanaikaisesti, ja silti suunnilleen jokainen ihminen sitä seksiä ehkäisyn kanssa uskaltaa harrastaa. Nyt on kyse lähinnä moraalisesta näkökulmasta, onko mielestäsi oikein syyllistää miestä asiasta, johon hän on selkeästi kantansa ilmaissut siinä vaiheessa, kun aborttikin on vielä ollut mahdollinen? Entä onko ok olettaa, että tilanteen sattuessa parisuhteessa, miehen pitäisi tämän luottamuksen pettämisen jälkeen vielä luottaa naiseen? Parisuhteessa vielä luulisi, että kiinnostaa se oman rakkaan kumppanin kanta asiaan, eikä sitä sivuuteta täysin. Yhden yön jutussa tuon vielä ymmärtää, ettei naista sen tuntemattoman kanta kiinnosta. Asiallisia ajatuksia kiitos :)
Kommentit (1976)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä elätän jo kolmea omaa lastani. Minä en ala verovaroista elättämään niiden lapsia, joita ei vaan huvita kantaa vastuuta. Ei käy. Jos miehet pääsisivät vastuusta, niin sitten tehdään niin, että kaikkien isättömien lasten elatus menee lapsettomien piikkiin. Ne, jotka todistetusti kantavat vastuunsa omistaan olisi vapautettu muiden sekoilujen kustantamisesta.
En minäkään ala elättämään muiden lapsia, kun en omiakaan halua. Todellakaan en maksaisi enempää veroja sen vuoksi, että miehet laistaa vastuusta. Ei me velatkaan niistä tuntemattomien hunsvottien lapsista vastuussa olla.
Joo, en minä oikeasti ajatellutkaan että niistä kukaan muukaan haluaa maksaa. Mutta jos tällainen kieltäytymisoikeus tulisi, niin minusta ihmiset pitäisi voida jakaa kahteen pooliin. Niihin, jotka kantavat itse vastuun lapsistaan ja niihin, jotka eivät halua yksilötason vastuuta kantaa vaan kantaisivat sen kollektiivisesti. Ei ole reilua, että niiden omat lapsensa mukisematta elättävien niskaan kannetaan vielä näiden vastuuttomien häntäheikkienkin lapset. Kerätköön häntäheikit sitten keskenään kolehdin sen lehtolapsiarmeijansa elättämiseksi. Voisiko se olla vähän niinkuin työttömyyskassa? Joko maksat jäsenyyttä tai olet omillasi kun p*ska osuu tuulettimeen. Jossain muodossahan ne lapset tulee joka tapauksessa elättää.
Ethän sä sen häntäheikin vuoksi maksa niistä lapsista vaan sen äidin, joka on tehnyt lapsen voimatta sitä ilman tukea elättää.
Nythän tilanne on sekä että. Me maksetaan tuista tälle äidille ja sit vielä niiden häntäheikkien elarit, jotka ei niitä maksa. Päälle sit vielä elarit niille itsellisesti synnyttäneiden lapsille, joiden siittäjää ei ole saatu kiinni ja muumimukilasten elarit. Silkkaa säästöä olisi poistaa valtion maksama elatustuki kokonaan.
Maksanhan häntäheikin vuoksi koska hän on pannut nuo naiset raskaaksi? Ilman häntä ei olisi mitään lasta mistä tarvisi maksaa?
Voisi hyvinkin olla silti lapsi. Jos nainen noin päättäväisesti haluaa lapsen, niin eiköhän se olisi sen sitten hommannut vaikka itsellisesti. Ja sittenkin me kaikki maksettaisiin.

Maksat sen synnyttäneen äidin vuoksi. Ilman häntä, lasta ei olisi.
No ei olisi ilman häntäheikkiäkään. Johtopäätös: lapsen tekeminen vaatii molempien panosta joten molemmat ovat elatusvelvollisia, halusivat tai ei.

Ei nainen ole välttämättä halunnut lasta sen enempää kuin häntiskään. Ikävää molemmille, mutta reilua yhteiskunnalle että maksavat itse eivätkä maksata muilla.

No sittenhän sen homman olisi voinut hoitaa ilman lapsen synnyttämistä, tai antaa sen vaikka pois. Eihän lasta haluamattoman nyt kannata alkaa lasta kasvattamaan. Sehän on julmaa lastakin kohtaan... te naisethan täällä aina puhutte siitä lapsen edusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missään nimessä näiden ei pidä sallia yleistyvän pelkästään sillä perusteella, ettei miehiä huvita kantaa mitään vastuuta.
Tästäkin on hyvä syyttää miehiä, vaikka nainen on ihan itse ne haaransa levittänyt.
Niin? Molemmat on harrastaneet sitä seksiä, mutta tässä tapauksessa vain toinen vaatii sitä myöhäistä aborttia. Kyllähän se silloin sen syy on, jonka mielestä on ihan okei tappaa lähes valmis vauva vain siksi että "muaeihuvita".
Vierailija kirjoitti:
Raskauden riski on aina olemassa kun hedelmällisessä iässä olevat ihmiset alkavat naimaan. Ketjun "miehet" kuitenkin vaativat, että heidän pitäisi saada päätösvalta tai vastuuvapautus mahdollisesta raskaudesta sen jälkeen kun ovat itse suostuneet tällaisen mahdollisuuden sisältävään yhdyntään.
Mikäli tämmöinen käytäntö tulisi voimaan, ei kukaan syyntakeinen nainen suostuisi enää yhdyntään kuin sellaisten kumppaneiden kanssa, jotka jotenkin erikseen ilmoittavat kantavansa vastuunsa myös mahdollisen raskauden sattuessa. Syyntakeettomien suhteen taas vastuu olisi kokonaan miehellä.
Jos minä työnnän rautanaulan pistorasian toiseen reikään mulla on 50% mahdollisuus sääda sähköisku. Epäreilua? Varmaan sitten niin, mutta ihan 100% varmuudella mulla tiedossa etukäteen.
Ei raskaudesta tietenkään, turha itkeä kun paska on jo tuulettimessa. Omasta vanhemmuudestaan sen sijaan kyllä. 42 sivua etkä vieläkään tiedä mistä puhutaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missään nimessä näiden ei pidä sallia yleistyvän pelkästään sillä perusteella, ettei miehiä huvita kantaa mitään vastuuta.
Tästäkin on hyvä syyttää miehiä, vaikka nainen on ihan itse ne haaransa levittänyt.
Niin? Molemmat on harrastaneet sitä seksiä, mutta tässä tapauksessa vain toinen vaatii sitä myöhäistä aborttia. Kyllähän se silloin sen syy on, jonka mielestä on ihan okei tappaa lähes valmis vauva vain siksi että "muaeihuvita".
Mitä sä puhut?

Ei ole millään tavalla eettisesti perusteltavissa, että lasta rangaistaan siitä ettei isää kiinnosta. Jonkun se pitää elättää, jos ei äidin rahat riitä. Katuojaanko sinä ne kärräisit kuolemaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin? En todellakaan ymmärrä mielipidettäsi. Lapsen tekoon tarvitaan kaksi. Mies ja nainen. Miksi mies on heikommassa asemassa? Helpommallahan nuo pääsevät.
Nainen huolehtii lapsesta, jonka haluaa synnyttää
Mies maksaa 17v elareita lapsesta, jota ei halunnut ja jonka kanssa ei ole missään tekemisissä
Mies pääsee helpommalla? Niinpä niin.
Voiko olla mitään helpompaa kuin korvata rahalla OMAN toimintansa seuraukset?
Rahahan se naisille aina kaiken ratkaisee. Mutta milloin naiset alkavat maksamaan miehille jotain? Sitä päivää odotellessa...
Lapsella. Raha ratkaisee lapsella, sillä se ei elä pyhällä hengellä.
Nainen maksaa miehelle elareita ihan samalla tavalla, jos mies on pääasiallinen lapsen hoitaja. Mutta kun se ei maistu, maksat elarit.
Eipä maksakaan. Puhut nyt erosta, joka on tapahtunut sen jälkeen kun lapsi on tunnustettu. Se on ihan eri asia kuin se että mies pakotetaan elareihin ja tunnustamaan lapsensa vaikkei hän sitä halua tehdä.
Puhu ihan rauhassa elareista, muut puhuu vanhemmuuslaista, joka on joissakin kohdin täysin persiillään.
Juu eivät kaikki halua maksaa tilaamistaan tuotteistakaan, ja siksi meillä on laki joka panee maksamaan.
Miten vaikeaa on pitää se pippeli housuissa tai omissa tai toisten miesten hoivissa - tai hankkia vasektomia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missään nimessä näiden ei pidä sallia yleistyvän pelkästään sillä perusteella, ettei miehiä huvita kantaa mitään vastuuta.
Tästäkin on hyvä syyttää miehiä, vaikka nainen on ihan itse ne haaransa levittänyt.
Niin? Molemmat on harrastaneet sitä seksiä, mutta tässä tapauksessa vain toinen vaatii sitä myöhäistä aborttia. Kyllähän se silloin sen syy on, jonka mielestä on ihan okei tappaa lähes valmis vauva vain siksi että "muaeihuvita".
Eihän naisen nyt helvetti aborttia tarvitse tehdä, jos ei sitä halua. Mutta kasvattakoon sen lapsen sitten sitä niin kovasti halutessaan yksin, ja maksakoon myös itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä elätän jo kolmea omaa lastani. Minä en ala verovaroista elättämään niiden lapsia, joita ei vaan huvita kantaa vastuuta. Ei käy. Jos miehet pääsisivät vastuusta, niin sitten tehdään niin, että kaikkien isättömien lasten elatus menee lapsettomien piikkiin. Ne, jotka todistetusti kantavat vastuunsa omistaan olisi vapautettu muiden sekoilujen kustantamisesta.
En minäkään ala elättämään muiden lapsia, kun en omiakaan halua. Todellakaan en maksaisi enempää veroja sen vuoksi, että miehet laistaa vastuusta. Ei me velatkaan niistä tuntemattomien hunsvottien lapsista vastuussa olla.
Joo, en minä oikeasti ajatellutkaan että niistä kukaan muukaan haluaa maksaa. Mutta jos tällainen kieltäytymisoikeus tulisi, niin minusta ihmiset pitäisi voida jakaa kahteen pooliin. Niihin, jotka kantavat itse vastuun lapsistaan ja niihin, jotka eivät halua yksilötason vastuuta kantaa vaan kantaisivat sen kollektiivisesti. Ei ole reilua, että niiden omat lapsensa mukisematta elättävien niskaan kannetaan vielä näiden vastuuttomien häntäheikkienkin lapset. Kerätköön häntäheikit sitten keskenään kolehdin sen lehtolapsiarmeijansa elättämiseksi. Voisiko se olla vähän niinkuin työttömyyskassa? Joko maksat jäsenyyttä tai olet omillasi kun p*ska osuu tuulettimeen. Jossain muodossahan ne lapset tulee joka tapauksessa elättää.
Ethän sä sen häntäheikin vuoksi maksa niistä lapsista vaan sen äidin, joka on tehnyt lapsen voimatta sitä ilman tukea elättää.
Nythän tilanne on sekä että. Me maksetaan tuista tälle äidille ja sit vielä niiden häntäheikkien elarit, jotka ei niitä maksa. Päälle sit vielä elarit niille itsellisesti synnyttäneiden lapsille, joiden siittäjää ei ole saatu kiinni ja muumimukilasten elarit. Silkkaa säästöä olisi poistaa valtion maksama elatustuki kokonaan.
Maksanhan häntäheikin vuoksi koska hän on pannut nuo naiset raskaaksi? Ilman häntä ei olisi mitään lasta mistä tarvisi maksaa?
Maksat sen synnyttäneen äidin vuoksi. Ilman häntä, lasta ei olisi.
No ei olisi ilman häntäheikkiäkään. Johtopäätös: lapsen tekeminen vaatii molempien panosta joten molemmat ovat elatusvelvollisia, halusivat tai ei.
Häntäheikki on tasan siittänyt, ei mitään muuta. Ja sitä paitsi elatusvelvollisuus syntyy vasta lapsen synnyttyä, ei siittämishetkellä. Elatusvelvolliseksi ei tarvitsisi joutua yhdenkään, joka sitä lasta ei ole päättänyt elämäänsä ottaa.

Jos äidin rahat ei riitä, hakee hän tukia. Yksinkertaista. Jos hän haluaa ratkaista asian katuojalla, sit ratkaisee, jos on niin löyhäpää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä elätän jo kolmea omaa lastani. Minä en ala verovaroista elättämään niiden lapsia, joita ei vaan huvita kantaa vastuuta. Ei käy. Jos miehet pääsisivät vastuusta, niin sitten tehdään niin, että kaikkien isättömien lasten elatus menee lapsettomien piikkiin. Ne, jotka todistetusti kantavat vastuunsa omistaan olisi vapautettu muiden sekoilujen kustantamisesta.
En minäkään ala elättämään muiden lapsia, kun en omiakaan halua. Todellakaan en maksaisi enempää veroja sen vuoksi, että miehet laistaa vastuusta. Ei me velatkaan niistä tuntemattomien hunsvottien lapsista vastuussa olla.
Joo, en minä oikeasti ajatellutkaan että niistä kukaan muukaan haluaa maksaa. Mutta jos tällainen kieltäytymisoikeus tulisi, niin minusta ihmiset pitäisi voida jakaa kahteen pooliin. Niihin, jotka kantavat itse vastuun lapsistaan ja niihin, jotka eivät halua yksilötason vastuuta kantaa vaan kantaisivat sen kollektiivisesti. Ei ole reilua, että niiden omat lapsensa mukisematta elättävien niskaan kannetaan vielä näiden vastuuttomien häntäheikkienkin lapset. Kerätköön häntäheikit sitten keskenään kolehdin sen lehtolapsiarmeijansa elättämiseksi. Voisiko se olla vähän niinkuin työttömyyskassa? Joko maksat jäsenyyttä tai olet omillasi kun p*ska osuu tuulettimeen. Jossain muodossahan ne lapset tulee joka tapauksessa elättää.
Ethän sä sen häntäheikin vuoksi maksa niistä lapsista vaan sen äidin, joka on tehnyt lapsen voimatta sitä ilman tukea elättää.
Nythän tilanne on sekä että. Me maksetaan tuista tälle äidille ja sit vielä niiden häntäheikkien elarit, jotka ei niitä maksa. Päälle sit vielä elarit niille itsellisesti synnyttäneiden lapsille, joiden siittäjää ei ole saatu kiinni ja muumimukilasten elarit. Silkkaa säästöä olisi poistaa valtion maksama elatustuki kokonaan.
Maksanhan häntäheikin vuoksi koska hän on pannut nuo naiset raskaaksi? Ilman häntä ei olisi mitään lasta mistä tarvisi maksaa?
Voisi hyvinkin olla silti lapsi. Jos nainen noin päättäväisesti haluaa lapsen, niin eiköhän se olisi sen sitten hommannut vaikka itsellisesti. Ja sittenkin me kaikki maksettaisiin.
Ei nainen ole välttämättä halunnut lasta sen enempää kuin häntiskään. Ikävää molemmille, mutta reilua yhteiskunnalle että maksavat itse eivätkä maksata muilla.
No sittenhän sen homman olisi voinut hoitaa ilman lapsen synnyttämistä, tai antaa sen vaikka pois. Eihän lasta haluamattoman nyt kannata alkaa lasta kasvattamaan. Sehän on julmaa lastakin kohtaan... te naisethan täällä aina puhutte siitä lapsen edusta.
Olen eri, mutta ehdoin tahdoin haluamisen ja täyden vastenmielisyyden välille mahtuu aika paljon. Aiemmassa kommentissa sanottiin "Jos nainen noin päättäväisesti haluaa lapsen, niin eiköhän se olisi sen sitten hommannut vaikka itsellisesti". Mutta on aika paljon tilanteita, joissa nainen nimenomaan ei ole halunnut raskautta ja ehkäisyäkin on käytetty, mutta raskaaksi tultuaan nainen valitsee kuitenkin pitää lapsen mieluummin kuin tehdä abortin. Ei se tarkoita sitä, että nainen olisi huono äiti tai lasta ei rakastettaisi. Eikä sitä, että nainen olisi alunperinkin päättäväisesti halunnut lapsen. Se kertoo vaan siitä, mikä on naisen todellisuus vahinkoraskauden alettua. Hyviä ja psyykkisesti helppoja ratkaisuja ei vaan ole. Tämä on se, mitä miehet eivät kertakaikkiaan tunnu sisäistävän.

Siittäminen on se tapahtuma millä lapsi tehdään. Siitä ei pääse enää pois muuten kuin abortilla, joka ei aina ole vaihtoehto. Nyt vasta alan tajuta että täällä miehet luulevat että omat tekemiset voi aina saada tekemättömiksi abortilla. Tämä on väärinkäsitys ja vihdoin keskustelu voidaan lopettaa kun tämä väärinkäsitys korjataan. Abortti ei ole ehkäisykeino eikä aina sitä voida tehdä vaikka molemmat sen haluaisivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä elätän jo kolmea omaa lastani. Minä en ala verovaroista elättämään niiden lapsia, joita ei vaan huvita kantaa vastuuta. Ei käy. Jos miehet pääsisivät vastuusta, niin sitten tehdään niin, että kaikkien isättömien lasten elatus menee lapsettomien piikkiin. Ne, jotka todistetusti kantavat vastuunsa omistaan olisi vapautettu muiden sekoilujen kustantamisesta.
En minäkään ala elättämään muiden lapsia, kun en omiakaan halua. Todellakaan en maksaisi enempää veroja sen vuoksi, että miehet laistaa vastuusta. Ei me velatkaan niistä tuntemattomien hunsvottien lapsista vastuussa olla.
Joo, en minä oikeasti ajatellutkaan että niistä kukaan muukaan haluaa maksaa. Mutta jos tällainen kieltäytymisoikeus tulisi, niin minusta ihmiset pitäisi voida jakaa kahteen pooliin. Niihin, jotka kantavat itse vastuun lapsistaan ja niihin, jotka eivät halua yksilötason vastuuta kantaa vaan kantaisivat sen kollektiivisesti. Ei ole reilua, että niiden omat lapsensa mukisematta elättävien niskaan kannetaan vielä näiden vastuuttomien häntäheikkienkin lapset. Kerätköön häntäheikit sitten keskenään kolehdin sen lehtolapsiarmeijansa elättämiseksi. Voisiko se olla vähän niinkuin työttömyyskassa? Joko maksat jäsenyyttä tai olet omillasi kun p*ska osuu tuulettimeen. Jossain muodossahan ne lapset tulee joka tapauksessa elättää.
Ethän sä sen häntäheikin vuoksi maksa niistä lapsista vaan sen äidin, joka on tehnyt lapsen voimatta sitä ilman tukea elättää.
Nythän tilanne on sekä että. Me maksetaan tuista tälle äidille ja sit vielä niiden häntäheikkien elarit, jotka ei niitä maksa. Päälle sit vielä elarit niille itsellisesti synnyttäneiden lapsille, joiden siittäjää ei ole saatu kiinni ja muumimukilasten elarit. Silkkaa säästöä olisi poistaa valtion maksama elatustuki kokonaan.
Ei ole millään tavalla eettisesti perusteltavissa, että lasta rangaistaan siitä ettei isää kiinnosta. Jonkun se pitää elättää, jos ei äidin rahat riitä. Katuojaanko sinä ne kärräisit kuolemaan?
Jos äidin rahat ei riitä, hakee hän tukia. Yksinkertaista. Jos hän haluaa ratkaista asian katuojalla, sit ratkaisee, jos on niin löyhäpää.
Tai sit ihan vaan isä osallistuu myös oman lapsensa elättämiseen. Jotkut pitää tähän pakottaa, mutta onneksi niin tehdäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mikä olikaan ratkaisu niihin tilanteisiin, missä aborttia ei enää saa raskauden ollessa liian pitkällä?
Kyllä sen saa, täysin keksitty tilanne.
Ai viikolla 16-25, sikiön ollessa terve?
Kyllä.
Raskaus voidaan raskaana olevan pyynnöstä keskeyttää kahdennentoista raskausviikon jälkeen, kun raskauden jatkuminen tai lapsen synnyttäminen hänen sairautensa, ruumiinvikansa tai heikkoutensa vuoksi vaarantaisi hänen henkensä tai terveytensä.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voi lisäksi myöntää luvan raskauden keskeyttämiseen raskaana olevan pyynnöstä kahdennentoista raskausviikon jälkeen, kun:
1) hänen tai hänen perheensä elämänolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen lapsen synnyttäminen ja hoito olisi hänelle huomattava rasitus;
2) jommankumman tai kummankin vanhemman sairaus tai muu niihin verrattava syy vakavasti rajoittaa heidän kykyään hoitaa lasta;
3) raskaana oleva on saatettu raskaaksi olosuhteissa, joita tarkoitetaan rikoslain (39/1889) 17 luvun 22 :ssä, 20 luvun 1, 2, 5, 12, 13 tai 16 :ssä;
4) on syytä otaksua, että lapsella olisi tai lapselle kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika;
5) raskaana oleva raskaaksi saatettaessa oli täyttänyt neljäkymmentä vuotta tai kun hän on jo synnyttänyt neljä lasta; tai
6) raskaana oleva raskaaksi saatettaessa ei ollut täyttänyt seitsemäätoista vuotta.
Jos raskauden keskeytystä haetaan 3 momentin 15 kohdassa tarkoitetun perusteen nojalla, hakemuksessa on lisäksi tuotava esiin ja perusteltava, miksi raskaus on havaittu myöhään tai miksi raskauden keskeytys on viivästynyt.
Höpö höpö.
Erityisillä perusteluillakin voi hakea lupaa aborttiin, mutta silloinkin raskauden ollessa alle 20 viikkoa. Ja syyksi ei tosiaan riitä varsinkaan siellä myöhemmillä viikoilla, että en haluakaan vauvaa. Mikään ei siis takaa, että sen luvan saa. On myös ihan eri, haetaanko abortille lupaa viikolla 13 vai 19.
Viikosta 20 eteenpäin sikiöllä pitää olla jokin kehityshäiriö, että lupaa voi edes hakea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä elätän jo kolmea omaa lastani. Minä en ala verovaroista elättämään niiden lapsia, joita ei vaan huvita kantaa vastuuta. Ei käy. Jos miehet pääsisivät vastuusta, niin sitten tehdään niin, että kaikkien isättömien lasten elatus menee lapsettomien piikkiin. Ne, jotka todistetusti kantavat vastuunsa omistaan olisi vapautettu muiden sekoilujen kustantamisesta.
En minäkään ala elättämään muiden lapsia, kun en omiakaan halua. Todellakaan en maksaisi enempää veroja sen vuoksi, että miehet laistaa vastuusta. Ei me velatkaan niistä tuntemattomien hunsvottien lapsista vastuussa olla.
Joo, en minä oikeasti ajatellutkaan että niistä kukaan muukaan haluaa maksaa. Mutta jos tällainen kieltäytymisoikeus tulisi, niin minusta ihmiset pitäisi voida jakaa kahteen pooliin. Niihin, jotka kantavat itse vastuun lapsistaan ja niihin, jotka eivät halua yksilötason vastuuta kantaa vaan kantaisivat sen kollektiivisesti. Ei ole reilua, että niiden omat lapsensa mukisematta elättävien niskaan kannetaan vielä näiden vastuuttomien häntäheikkienkin lapset. Kerätköön häntäheikit sitten keskenään kolehdin sen lehtolapsiarmeijansa elättämiseksi. Voisiko se olla vähän niinkuin työttömyyskassa? Joko maksat jäsenyyttä tai olet omillasi kun p*ska osuu tuulettimeen. Jossain muodossahan ne lapset tulee joka tapauksessa elättää.
Ethän sä sen häntäheikin vuoksi maksa niistä lapsista vaan sen äidin, joka on tehnyt lapsen voimatta sitä ilman tukea elättää.
Nythän tilanne on sekä että. Me maksetaan tuista tälle äidille ja sit vielä niiden häntäheikkien elarit, jotka ei niitä maksa. Päälle sit vielä elarit niille itsellisesti synnyttäneiden lapsille, joiden siittäjää ei ole saatu kiinni ja muumimukilasten elarit. Silkkaa säästöä olisi poistaa valtion maksama elatustuki kokonaan.
Ei ole millään tavalla eettisesti perusteltavissa, että lasta rangaistaan siitä ettei isää kiinnosta. Jonkun se pitää elättää, jos ei äidin rahat riitä. Katuojaanko sinä ne kärräisit kuolemaan?
Jos äidin rahat ei riitä, hakee hän tukia. Yksinkertaista. Jos hän haluaa ratkaista asian katuojalla, sit ratkaisee, jos on niin löyhäpää.
Minä ymmärsin, että lainaamani kommentin mukaan niitä tukia ei olisi tarkoitus yhteiskunnankaan maksaa. Ja häntäheikkien sekoilun maksattaminen yhteiskunnalla ei kyllä todellakaan käy. Onneksi ei näytä käyvän yhteiskunnallekaan.
Mites se ehdottomani työttömyyskassatyyppinen malli? Ne miehet, jotka haluavat säilyttää oikeuden livetä vastuusta maksavat kollektiivisesti näiden lehtolasten elatuksen? Epäreilua sitä minusta on niille veronmaksajille sälyttää, jotka elättävät jo omansa niinkuin kuuluukin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä elätän jo kolmea omaa lastani. Minä en ala verovaroista elättämään niiden lapsia, joita ei vaan huvita kantaa vastuuta. Ei käy. Jos miehet pääsisivät vastuusta, niin sitten tehdään niin, että kaikkien isättömien lasten elatus menee lapsettomien piikkiin. Ne, jotka todistetusti kantavat vastuunsa omistaan olisi vapautettu muiden sekoilujen kustantamisesta.
En minäkään ala elättämään muiden lapsia, kun en omiakaan halua. Todellakaan en maksaisi enempää veroja sen vuoksi, että miehet laistaa vastuusta. Ei me velatkaan niistä tuntemattomien hunsvottien lapsista vastuussa olla.
Joo, en minä oikeasti ajatellutkaan että niistä kukaan muukaan haluaa maksaa. Mutta jos tällainen kieltäytymisoikeus tulisi, niin minusta ihmiset pitäisi voida jakaa kahteen pooliin. Niihin, jotka kantavat itse vastuun lapsistaan ja niihin, jotka eivät halua yksilötason vastuuta kantaa vaan kantaisivat sen kollektiivisesti. Ei ole reilua, että niiden omat lapsensa mukisematta elättävien niskaan kannetaan vielä näiden vastuuttomien häntäheikkienkin lapset. Kerätköön häntäheikit sitten keskenään kolehdin sen lehtolapsiarmeijansa elättämiseksi. Voisiko se olla vähän niinkuin työttömyyskassa? Joko maksat jäsenyyttä tai olet omillasi kun p*ska osuu tuulettimeen. Jossain muodossahan ne lapset tulee joka tapauksessa elättää.
Ethän sä sen häntäheikin vuoksi maksa niistä lapsista vaan sen äidin, joka on tehnyt lapsen voimatta sitä ilman tukea elättää.
Nythän tilanne on sekä että. Me maksetaan tuista tälle äidille ja sit vielä niiden häntäheikkien elarit, jotka ei niitä maksa. Päälle sit vielä elarit niille itsellisesti synnyttäneiden lapsille, joiden siittäjää ei ole saatu kiinni ja muumimukilasten elarit. Silkkaa säästöä olisi poistaa valtion maksama elatustuki kokonaan.
Maksanhan häntäheikin vuoksi koska hän on pannut nuo naiset raskaaksi? Ilman häntä ei olisi mitään lasta mistä tarvisi maksaa?
Voisi hyvinkin olla silti lapsi. Jos nainen noin päättäväisesti haluaa lapsen, niin eiköhän se olisi sen sitten hommannut vaikka itsellisesti. Ja sittenkin me kaikki maksettaisiin.
Ei nainen ole välttämättä halunnut lasta sen enempää kuin häntiskään. Ikävää molemmille, mutta reilua yhteiskunnalle että maksavat itse eivätkä maksata muilla.
No sittenhän sen homman olisi voinut hoitaa ilman lapsen synnyttämistä, tai antaa sen vaikka pois. Eihän lasta haluamattoman nyt kannata alkaa lasta kasvattamaan. Sehän on julmaa lastakin kohtaan... te naisethan täällä aina puhutte siitä lapsen edusta.
Olen eri, mutta ehdoin tahdoin haluamisen ja täyden vastenmielisyyden välille mahtuu aika paljon. Aiemmassa kommentissa sanottiin "Jos nainen noin päättäväisesti haluaa lapsen, niin eiköhän se olisi sen sitten hommannut vaikka itsellisesti". Mutta on aika paljon tilanteita, joissa nainen nimenomaan ei ole halunnut raskautta ja ehkäisyäkin on käytetty, mutta raskaaksi tultuaan nainen valitsee kuitenkin pitää lapsen mieluummin kuin tehdä abortin. Ei se tarkoita sitä, että nainen olisi huono äiti tai lasta ei rakastettaisi. Eikä sitä, että nainen olisi alunperinkin päättäväisesti halunnut lapsen. Se kertoo vaan siitä, mikä on naisen todellisuus vahinkoraskauden alettua. Hyviä ja psyykkisesti helppoja ratkaisuja ei vaan ole. Tämä on se, mitä miehet eivät kertakaikkiaan tunnu sisäistävän.
Mistä päättelet etteivät miehet asiaa sisäistä? Pidätkö heitä tyhminä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä elätän jo kolmea omaa lastani. Minä en ala verovaroista elättämään niiden lapsia, joita ei vaan huvita kantaa vastuuta. Ei käy. Jos miehet pääsisivät vastuusta, niin sitten tehdään niin, että kaikkien isättömien lasten elatus menee lapsettomien piikkiin. Ne, jotka todistetusti kantavat vastuunsa omistaan olisi vapautettu muiden sekoilujen kustantamisesta.
En minäkään ala elättämään muiden lapsia, kun en omiakaan halua. Todellakaan en maksaisi enempää veroja sen vuoksi, että miehet laistaa vastuusta. Ei me velatkaan niistä tuntemattomien hunsvottien lapsista vastuussa olla.
Joo, en minä oikeasti ajatellutkaan että niistä kukaan muukaan haluaa maksaa. Mutta jos tällainen kieltäytymisoikeus tulisi, niin minusta ihmiset pitäisi voida jakaa kahteen pooliin. Niihin, jotka kantavat itse vastuun lapsistaan ja niihin, jotka eivät halua yksilötason vastuuta kantaa vaan kantaisivat sen kollektiivisesti. Ei ole reilua, että niiden omat lapsensa mukisematta elättävien niskaan kannetaan vielä näiden vastuuttomien häntäheikkienkin lapset. Kerätköön häntäheikit sitten keskenään kolehdin sen lehtolapsiarmeijansa elättämiseksi. Voisiko se olla vähän niinkuin työttömyyskassa? Joko maksat jäsenyyttä tai olet omillasi kun p*ska osuu tuulettimeen. Jossain muodossahan ne lapset tulee joka tapauksessa elättää.
Ethän sä sen häntäheikin vuoksi maksa niistä lapsista vaan sen äidin, joka on tehnyt lapsen voimatta sitä ilman tukea elättää.
Nythän tilanne on sekä että. Me maksetaan tuista tälle äidille ja sit vielä niiden häntäheikkien elarit, jotka ei niitä maksa. Päälle sit vielä elarit niille itsellisesti synnyttäneiden lapsille, joiden siittäjää ei ole saatu kiinni ja muumimukilasten elarit. Silkkaa säästöä olisi poistaa valtion maksama elatustuki kokonaan.
Maksanhan häntäheikin vuoksi koska hän on pannut nuo naiset raskaaksi? Ilman häntä ei olisi mitään lasta mistä tarvisi maksaa?
Voisi hyvinkin olla silti lapsi. Jos nainen noin päättäväisesti haluaa lapsen, niin eiköhän se olisi sen sitten hommannut vaikka itsellisesti. Ja sittenkin me kaikki maksettaisiin.
Ei nainen ole välttämättä halunnut lasta sen enempää kuin häntiskään. Ikävää molemmille, mutta reilua yhteiskunnalle että maksavat itse eivätkä maksata muilla.
No sittenhän sen homman olisi voinut hoitaa ilman lapsen synnyttämistä, tai antaa sen vaikka pois. Eihän lasta haluamattoman nyt kannata alkaa lasta kasvattamaan. Sehän on julmaa lastakin kohtaan... te naisethan täällä aina puhutte siitä lapsen edusta.
Tässä nyt isoin näkemysero syntyy varmastikin siitä, että miehet eivät todellakaan ole kykeneviä näkemään tätä asiaa naisen näkökulmasta. Mielestäni tästä kertoo jo se, että mielestäsi abortti ja lapsen "antaminen pois" ovat jotenkin yhtäläisiä tapoja ratkaista asia. Niinkuin ne varmasti miehelle ovatkin, koska miehelle raskaus ei oikeastaan aiheuta mitään muuta konkreettista haittaa, kuin ehkä taloudellisen jos nainen synnyttää lapsen ja mies joutuu maksamaan elatusmaksuja. Miehen fyysinen terveys ei ole millään tavalla missään vaiheessa vaarassa ja mies voi aina lähteä suhteesta katsomatta taakseen. Naiselle raskaaksi tuleminen on aina terveydellinen riski ja nainen kantaa seuraamukset joka ikisestä ratkaisusta, mihin päätyykään.
Lisäksi, vaikka joku ei lähtökohtaisesti halua lasta, niin asian realisoituessa (raskaaksi tullessa) kanta voi muuttua ja vaikka joku ei alunperin olisi lasta halunnut, niin hän voi olla ihan kelpo vanhempi. Samalla tavalla kuin aina lapsista ja perhe-elämästä haaveillut henkilö voikin sitten haaveiden toteutuessa olla ihan täysin riittämätön/paska vanhempi.