Ranska aloittaa kansalaisten massavalvonnan tekoälyn avulla
Järjestöt varoittavat, että Ranskassa sallittu kansalaisten tekoälyvalvonta voi levitä kuin huomaamatta myös muihin EU-maihin.
Ranskasta tuli viime kuussa ensimmäinen EU:n jäsenmaa, joka laillisti tekoälyn käytön väestön massavalvonnassa. Ranskan kansalliskokous eli parlamentti hyväksyi väliaikaisena lain, jonka perusteella se voi harjoittaa historiallisen laajaa ja tekoälyn tukemaa kameramassavalvontaa ensi vuoden Pariisin olympialaisissa.
Väliaikaiseksi tarkoitetun lain pelätään kuitenkin jäävän pysyväksi myös olympialaisten jälkeen.
LOPETTAKAA TÄMÄN POISTAMINEN YLLÄPITO
Kommentit (118)
Vierailija kirjoitti:
Meitä täällä Suomessa valvotaan jo, vaikkakin se tehdään laittomasti. Salakuuntelu,someseuraaminen,tietojen kerääminen "epäilyttävistä" yksilöistä.. Oi mikä uljas tulevaisuus meitä odottaakaan..
Eikö jengille ole tullut mieleen mitä on sen yhden henkilön gang stalking seuraamisen taustalla. P.s seurataan myös ilman kännyä. Huipputarkkaan ja vuosikausia myös ulkomailla.
Ai folion tarve, mutta kun noin on ja moni tietää. Laittakaas hyviä syitä kehiin tuollaiselle ja epäilijät olisi voinut tulla messiin seuraamaan, niin olisivat nähneet koko sirkuksen omin silmin. Tyhmimmät eivät kyllä huomaisi mitään mutta jos on tilannetajua nähdä että jotain mätää ja kummallista on, niin ei jää huomaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP, teidän kotimaassannehan tuollainen on ollut käytössä iät ajat, tosin vasta Dzukasvili vei sen nykytasolle.
Olen eri, mutta tunnistan kyllä wokeltajan ryssäkortteineen. (Joo, enkä ole tosiaankaan ryssäfani)
En ole minäkään, olen huolestunut teknologian väärinkäytöstä enkä halua Eurooppaan samanlaista valvontajärjestelmää joka on jo Kiinassa käytössä kansalaisia vastaan. Joku ilmeisesti haluaa, koska ilmiantaa tätä ketjua ja väittää minua venäläiseksi.
T: Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP, teidän kotimaassannehan tuollainen on ollut käytössä iät ajat, tosin vasta Dzukasvili vei sen nykytasolle.
Ja nyt alkaa tämä venäläiseksi haukkuminen. Mikä sinun ongelmasi tämän asian kanssa on? Tämä aloitus koskee Ranskaa ennakkotapauksena jossa valtio väärinkäyttää tekoälyä ihmisoikeusjärjestöjen ja EU:n parlamentin kannan vastaisesti ja sen pelätään leviävän. Mikä tässä tekee minusta venäläisen? Oletko ihan realiteeteissa? Mitä sinä oikein kuvittelet?
T: Ap
Ranska on nato-maa, ja kavereita ei morkata /s
Hyvä uutinen! Toivottavasti saadaan koko maan kattava 5G verkko ja tekoälyvalvonta koko Suomeen mahdollisimman pian.
"6G-signaali tietää kohta, miten voit kotona – tästä on kyse biosignaalien mittaamisessa"
Ja ei muuta kun tekoäly vahtimaan tälllaistakin...
Mitä väliä normaaleille ihmisille.
Jatkossa estetään hullujen hyökkäykset ajoissa ja ihmiset saavat elää rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP, teidän kotimaassannehan tuollainen on ollut käytössä iät ajat, tosin vasta Dzukasvili vei sen nykytasolle.
Ja nyt alkaa tämä venäläiseksi haukkuminen. Mikä sinun ongelmasi tämän asian kanssa on? Tämä aloitus koskee Ranskaa ennakkotapauksena jossa valtio väärinkäyttää tekoälyä ihmisoikeusjärjestöjen ja EU:n parlamentin kannan vastaisesti ja sen pelätään leviävän. Mikä tässä tekee minusta venäläisen? Oletko ihan realiteeteissa? Mitä sinä oikein kuvittelet?
T: Ap
Ranska on nato-maa, ja kavereita ei morkata /s
Millainen kaveri sinä olet, jos kaverisi on tekemässä valtavan munauksen ja sinä et sano mitään?

/s = sarcasm
Aggressiiviset ihmiset takuuvarmasti vierastavat muutosta.

Voi yksinkertaista sinisilmäisyyttä!

Ahaa, en tiennyt mitä tuo tarkoitti. Nykyään ei tiedä enää ovatko ihmiset tosissaan vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Aggressiiviset ihmiset takuuvarmasti vierastavat muutosta.
Ahaa. Miksi EU:n parlamentti ja ihmisoikeusjärjestöt vastustavat tätä? Mikä heidän motiivinsa mahtaisi olla?
Vierailija kirjoitti:
Erittäin hyvä asia. Esim Tanskassakin voisi ottaa käyttöön, siellähän se pedari juuri kidnappasi alaikäisen.
Tuollaisilla jutuilla sitä massavalvontaa voi yrittää perustella. Kuulostaa liian kovalta keinolta jos yksityisyys viedään turvallisuuden perustelulla. Tai siis kun se viedään ei päättäjät voi vastustaa tilaisuutta massavalvontaan.
Vierailija kirjoitti:
Äärivassarin unelma.
Mitä v....a sössötät? Miksi vassari haluaisi älyvalvontaa? Ääliö.
Eiköhän tämä saada täälläkin lopulta läpi kun on ensin täytetty maa kaiken maailman "insinööreillä" ja desanteilla ja näin saatu turvallisuutta heikennettyä. Sitten media jauhamaan propagandaa miten olet valtion vihollinen jos vastustat (vrt. koronapropaganda)
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä normaaleille ihmisille.
Jatkossa estetään hullujen hyökkäykset ajoissa ja ihmiset saavat elää rauhassa.
Ne hullut ja turvallisuusuhat voitaisiin jättää ottamatta Eurooppaan jo ihan alkuvaiheessa. Mutta ehei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äärivassarin unelma.
Mitä v....a sössötät? Miksi vassari haluaisi älyvalvontaa? Ääliö.
Stasi+
Kuulemma kaikkiin S- ja K-ketjun ruokakauppojen yleisimpiin elintarvikkeisiin on laitettu mikrosirut. Se tulee pötkyn mukana aina ulos, mutta kaikki saa uuden aina kun sieltä ruokaa ostavat ja syövät. Nämä sirut voivat myös muokata kansalaisten ajatuksia tarvittaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äärivassarin unelma.
Mitä v....a sössötät? Miksi vassari haluaisi älyvalvontaa? Ääliö.
Samasta syystä kuin vassari ei halua vääriä mielipiteitä tai epämiellyttäviä faktojakaan sallittavan massoille. Ihan perussettiä nykyään vassarimaailmassa.