Ihan hirveää kun ei ole ystäviä!

Oma kohtaloni on aina parhaimmassakin tai huonoimmassa päästä tai joutua niinkuin sanotaan friendzonelle e. päästä (tai joutua) olemaan naisille aina vain kaveri, joidenkin kanssa jopa ystävä mutta parisuhteeseen he ovat aina halunneet edetä ja kuleka jonkun toisen kanssa.

Toisinaan on harmittanut. Harmittanut paljonkin. Mutta jos tänään, joku kysyisi haluaisinko mieluummin jatkaa sinkkuna vai löytää ja kohdata sen yhden ja erityisen ja hylätä ja kääntää selkäni nais-  kavereilleni tai ystävilläni ei tarvitsisi hetkeäkään miettiä pätöstä,, koska tietäsin jo nyt että valitsisn sinkkuuden. 

On vähän harmillsita kun olen laittavinani merkille, joillekin kumppani on kaikki kaikessa ja enemmän. Harmillista siksi,että ainakin itse kokisin paineita, jos itse olisin ainoa ihminen maailmassa, johon mahd. kumppanini saattaisi tukeutua ja jakaa ja kokea asioita.    

Vierailija kirjoitti:

Juoruaminen ja toisten ongelmien vatvominen, elleivät ole nimeltä mainitsemattomia, tunnistamattomia ihmisiä, saavat minut hikeentymään. Tekisi mieli katkaista pari suhdetta.

Ja tämä liittyi aiheeseen siten että?

Ota viis donaa fyrkkaa käteisenä fikkaan ja mene baariin levittelemään niitä ja tarjoilemaan juomaa. Varmasti riittää ystäviä.

Tai no joo ystäviä ja ystäviä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SPR:n kautta voi saada vapaaehtoisen ystävän.

Vaihtoehtoisesti jokin pienryhmä. Jos ei ystävää, niin ainakin tuttavia.

Käsitykseni ystävyydestä poikkeaa siitä, että joku satunnainen järjestön lähettämä vapaaehtoinen suostuu viettämään aikaa kanssani tunteakseen olevansa parempi ihminen vapaaehtoistoiminnan kautta.

Olisiko aika oikaista käsitystä? Ei vapaaehtoistoimintaan mennä sen takia, että kokisi olevansa parempi ihminen. Se ei ainakaan saisi olla motiivina. Minä ainakin menisin sen vastavuoroisuuden vuoksi, sekä antamisen että saamisen vuoksi. Myönnetään, että tämä ei sovi sinulle.

Aloittajalle, oletko katsonut peiliin miltä näytät? Jos olet hyvin kurttuinen, myrtsi naaman ilme ja ylipainoinen keski-ikäinen nainen niin ei kukaan halua olla sun kaveri tai ystävätär. Tsemppiä sulle kuitenkin tulevaan kesään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juoruaminen ja toisten ongelmien vatvominen, elleivät ole nimeltä mainitsemattomia, tunnistamattomia ihmisiä, saavat minut hikeentymään. Tekisi mieli katkaista pari suhdetta.

Ja tämä liittyi aiheeseen siten että?

Nämä ovat yksinäisiä ihmisiä, jotka valittavat, ettei heillä ole ketään. Jos nostan kytkintä, heille ei jää ketään.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalle, oletko katsonut peiliin miltä näytät? Jos olet hyvin kurttuinen, myrtsi naaman ilme ja ylipainoinen keski-ikäinen nainen niin ei kukaan halua olla sun kaveri tai ystävätär. Tsemppiä sulle kuitenkin tulevaan kesään!

Rehellisesti? Minä olen omasta mielestäni ikäisekseni aika kaunis. Toisekseen; en ole ikinä tullut ajatelleeksi, että ulkonäkö vaikuttaisi aikuisena kaveruuteen/ystävyyteen? Siis oikeasti, vaikuttaako sellainen jollakin? 😳

Tosi epäilyttävää jos ei ole ystävättäriä. Oletko työtön? Lomautettu? Sitten asian ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalle, oletko katsonut peiliin miltä näytät? Jos olet hyvin kurttuinen, myrtsi naaman ilme ja ylipainoinen keski-ikäinen nainen niin ei kukaan halua olla sun kaveri tai ystävätär. Tsemppiä sulle kuitenkin tulevaan kesään!

Sinäpä vasta kaunosielu olet. Oletko varma, että sinulla on ystäviä?

Täällä yksi. Aviomies on, mutta niitä ystäviä ei. Aikani pidin yhteyttä ystäviin, tai niihin, joiksi ystäviksi luulin, mutta yksipuolista oli, eikä vastavuoroisuudesta tietoakaan. Ennen oli ollut jotain vastavuoroisuuden tynkää, mutta hiipui sekin. Enpä jaksa sitten minäkään. Yksi entinen ystävä on, joka soittaa tai tekstaa silloin, kun tarvitsee kaveria johonkin, mutta olen alkanut torpata niitä pyyntöjä, kun selvästi olen se, jota voi viimeisenä kysyä, kun ketään muita ei ole saatavilla. Ei jaksa olla se varavaravara. Yksin sinun on täällä oltava poloinen, aivan yksin.. mutta joo, mies siis löytyy, mutta eipä se ole sama, kuin samaa sukupuolta olevan ystävän kanssa esim. käyt parantamassa maailmaa viinilasillisen tai parin seurassa..

Kaikki kunnia ystävätoiminnalle, siitä on varmasti apua jollekin yksinäiselle vanhukselle. Mutta terve, yksinäinen ihminen kaipaa muutakin, kuin kerran viikossa palvelun kautta käyvän vieraan ihmisen seuraa. He ovat vieraita, ei heihin synny oikeata ystävyyssuhdetta. Ei ole yhteistä historiaa, ei vältyämättä samaa ajatusmaailmaa yms. Ystävyys on syvällisempää, sitä, että tuntee jonkun pidemmältä ajalta ja voi olla oma itsensä hänen seurassaan, teeskentelemättä. En voisi rentoutua, jonkun palvelun kautta tulevan vieraan ihmisen seurassa. Ei se ole ystävyyttä, vaan palvelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SPR:n kautta voi saada vapaaehtoisen ystävän.

Vaihtoehtoisesti jokin pienryhmä. Jos ei ystävää, niin ainakin tuttavia.

Käsitykseni ystävyydestä poikkeaa siitä, että joku satunnainen järjestön lähettämä vapaaehtoinen suostuu viettämään aikaa kanssani tunteakseen olevansa parempi ihminen vapaaehtoistoiminnan kautta.

Olisiko aika oikaista käsitystä? Ei vapaaehtoistoimintaan mennä sen takia, että kokisi olevansa parempi ihminen. Se ei ainakaan saisi olla motiivina. Minä ainakin menisin sen vastavuoroisuuden vuoksi, sekä antamisen että saamisen vuoksi. Myönnetään, että tämä ei sovi sinulle.

1

Ei käsitykseni ystävyydestä on syvällisempi, kuin se että lykätään kuka sattuu seuraksi ja oletetaan ystävyyden syntyvän vain ja ainoastaan yksinäisyyden perusteella. Kyllähän siinä on aina jotakin vinksallaan, kun kyse on järjestön kautta toimivasta henkilöstä, joka varaa kalenteristaan tapaamisen kerran kahdessa viikossa ja sitten ollaan tunti "ystäviä".  Ja ei mielestäni vapaaehtoistoimintaan ei mennä siksi, että kokisi olevansa parempi ihminen, mutta ystävyys ei ole vapaaehtoistoimintaa tai ystävyydessä kumpikaan ei ole almuja saava kohde.

Lähdet polkupyörällä lenkille ( ei millään köyhälistön duunarimerkkisellä ) ja laitat kalliit ja ihonmyötäiset persvakotrikoot päälle, kyllä sulle seuraavassa mutkassa tulee myös yksinäinen mies juttelemaan.

Tsemiä 👍

Minä olen menettänyt ystävinäni pitämiäni ihmisiä aika monta ihan ilman omaa vikaa. Olen oikeasti yrittänyt olla ihmisille johdonmukaisesti ja asian tiedostaen huomaavainen ja kohtelias, kysellä aina toisten kuulumisia, muistanut joulut ja synttärit, pitänyt huolta että varmasti hiljaisemmatkin saisivat päättää, mitä tehdään yhdessä jne. 

Lopuksi olen kuitenkin saanut päälleni jo useammalta jonkun ihme ryöpytyksen, jossa ei yhtään ole ajateltu minun tunteitani. Yhtä kiusasi vielä aikuisenakin se, että joutui juuri minun seurassani olemaan koulussa, kun ei kelvannut suositumpien porukkaan. Toinen taas ryhtyi niin uskovaiseksi, että ei kelpuuttanut enää minua joulukortinkaan lähettäjäksi vääräuskoisena. Kolmas piti jotenkin normaalina sitä, että lapsiperheellisenä hän karsi minut tuttavapiiristään pois. Ja niin edelleen.

Monta kertaa vain olen toivonut, että olisin oikeasti sattunut löytämään itselleni kasvuiässä ja opiskeluiden aikana jotenkin tasapainoisempia ja joustavampia ihmisiä kavereiksi. Ehkä niin olisikin käynyt, jos en itse olisi aina yrittänyt niin kovasti ottaa muita huomioon. En tiedä.

Hyvin voin kuvitella, että jollekin toiselle kävisi vielä kurjempi tuuri. Joillekin meistä vain sattuu todella virheellisiä kaverivalintoja, jotka selviävät vasta sitten, kun se tiivis nuoruuden ystävystymisvaihe on jo mennyt ohi eikä normaalimpiin porukoihin ole enää asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Ei ketään ketä pyytää käymään.

Ja silloin kun vielä oli niin kukaan ei koskaan ehtinyt/halunnut vaan aina oli jokin muu meno ja este tai muuten vaan väärä ajoitus. Jopa siis vaikka en edes ollut ehdottanut mitään tiettyä aikaa.

Sama juttu kun ehdotin, että lähdettäisiin kahville tai käytäisiin terassilla, lenkillä tai syömässä. Aina sama, ei ehdi, ei nyt ja palataan ja täytyy sopia paremmalla ajalla. Blaablaablaa.

Sekään ei sopinut sen paremmin sovittuna eikä ohimennen extempore-ideana, että jos minä tulen käymään ja tuon samalla meille vaikka viinerit (tai siiderit, jäätelöpaketin..)

Sen sijaan sen kyllä oletettiin sopivan kysymättäkin, että lähden kuskiksi tai tulen jeesaamaan muutossa. Tupareihin ei sitten kutsua tullutkaan.

Tuttua. Jossakin kohtaa jätettiin myös vastaamatta viestiin/siihen vastattiin kuukauden (!) päästä. Siinä kohtaa yleensä annoin viimeistään olla. Joku roti on siinäkin, millaista käytöstä kannattaa katsella.

Tuttua tosiaan. Ja sitten aina valistetaan kuinka yksinäisyys on ihan vaan omaa syytä koska yksinäiset on vaan niin passiivisia eikä itse pistä tikkua ristiin vaan odottaa että muut tulee hakemaan kotoa mukaansa..

Näitä moitteita saa aina lukea ihan hämmennyksen vallassa. Muiden nahkoihin toki on mahdotonta kenenkään päästä asioita kokemaan (tai no, ei-yksinäisiltä tämä usein onnistuu ongelmitta), mutta itsellä on vahva tunne siitä että harva ei-yksinäinen on oikeasti nähnyt puoltakaan siitä vaivasta mitä yksinäiset on nähneet, jotta tutustuisivat uusiin ihmisiin.

Yksinäinen nimenomaan on usein ollut just se, joka on viitsinyt poistua sieltä omalta mukavuusalueeltaan ja yksipuolisella aktiivisuudellaan saanut edes ne kaverisuhteet ja tuttavat joita hänellä on (ollut).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SPR:n kautta voi saada vapaaehtoisen ystävän.

Vaihtoehtoisesti jokin pienryhmä. Jos ei ystävää, niin ainakin tuttavia.

Käsitykseni ystävyydestä poikkeaa siitä, että joku satunnainen järjestön lähettämä vapaaehtoinen suostuu viettämään aikaa kanssani tunteakseen olevansa parempi ihminen vapaaehtoistoiminnan kautta.

Olisiko aika oikaista käsitystä? Ei vapaaehtoistoimintaan mennä sen takia, että kokisi olevansa parempi ihminen. Se ei ainakaan saisi olla motiivina. Minä ainakin menisin sen vastavuoroisuuden vuoksi, sekä antamisen että saamisen vuoksi. Myönnetään, että tämä ei sovi sinulle.

1

Ei käsitykseni ystävyydestä on syvällisempi, kuin se että lykätään kuka sattuu seuraksi ja oletetaan ystävyyden syntyvän vain ja ainoastaan yksinäisyyden perusteella. Kyllähän siinä on aina jotakin vinksallaan, kun kyse on järjestön kautta toimivasta henkilöstä, joka varaa kalenteristaan tapaamisen kerran kahdessa viikossa ja sitten ollaan tunti "ystäviä".  Ja ei mielestäni vapaaehtoistoimintaan ei mennä siksi, että kokisi olevansa parempi ihminen, mutta ystävyys ei ole vapaaehtoistoimintaa tai ystävyydessä kumpikaan ei ole almuja saava kohde.

Ystäväpalvelun kautta on syntynyt aitoja ystävyyssuhteita. Jos ei synkkaa, sitä ei tarvitse jatkaa. Se on vähän kuin deittailu. Joskus kolahtaa. Mutta onpas säälittävää mennä deittipalveluun? Siellähän voi treffeillä olla kuka tahansa.

Hyvää iltaa! Ystävät ovat loppujen lopuksi aika raskaita ylläpitää. Miten viihdyt yksinäsi, mitä teet, mistä pidät, mistä et pidä. Onko tapahtunut jotain sellaista, ettet esim. luota ihmisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SPR:n kautta voi saada vapaaehtoisen ystävän.

Vaihtoehtoisesti jokin pienryhmä. Jos ei ystävää, niin ainakin tuttavia.

Käsitykseni ystävyydestä poikkeaa siitä, että joku satunnainen järjestön lähettämä vapaaehtoinen suostuu viettämään aikaa kanssani tunteakseen olevansa parempi ihminen vapaaehtoistoiminnan kautta.

Olisiko aika oikaista käsitystä? Ei vapaaehtoistoimintaan mennä sen takia, että kokisi olevansa parempi ihminen. Se ei ainakaan saisi olla motiivina. Minä ainakin menisin sen vastavuoroisuuden vuoksi, sekä antamisen että saamisen vuoksi. Myönnetään, että tämä ei sovi sinulle.

1

Ei käsitykseni ystävyydestä on syvällisempi, kuin se että lykätään kuka sattuu seuraksi ja oletetaan ystävyyden syntyvän vain ja ainoastaan yksinäisyyden perusteella. Kyllähän siinä on aina jotakin vinksallaan, kun kyse on järjestön kautta toimivasta henkilöstä, joka varaa kalenteristaan tapaamisen kerran kahdessa viikossa ja sitten ollaan tunti "ystäviä".  Ja ei mielestäni vapaaehtoistoimintaan ei mennä siksi, että kokisi olevansa parempi ihminen, mutta ystävyys ei ole vapaaehtoistoimintaa tai ystävyydessä kumpikaan ei ole almuja saava kohde.

Ystäväpalvelun kautta on syntynyt aitoja ystävyyssuhteita. Jos ei synkkaa, sitä ei tarvitse jatkaa. Se on vähän kuin deittailu. Joskus kolahtaa. Mutta onpas säälittävää mennä deittipalveluun? Siellähän voi treffeillä olla kuka tahansa.

Siis minusta kumpikaan ei ole mitenkään säälittävä palvelu. - sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene netti punasen ristin sivuja selamaan.Löytyy linkki ystävä yksinäiselle ikään ja sukupuolen katsomatta.Netistä löydät seurakuntasi yhteystiedot.Ota ylös kirkon diakoni.Sama asia järjestää ystävän yksinäiselle,vaikka et kuuluisi kirkkoon.Heillä kumallakin on ilmanen kurssi ystäväksi yksinäiselle.Mikä estää kursille meno? Sairaalat tarvitsee ystäviä vuodeosastoille.Kysy lähin sairaala tai palvelutalo asiasta.Heilläkin siihen kurssit ilmaset.Mene netti Diakoinsa laitos sivuille ja selaa mitä kaikea on juuri sinulle yksinäinen heillä tarjotavana.

Ei helvetti nyt taas. Miten tämä liittyy siihen, että joku kaipaa kahville ja juttuseuraksi samankaltaisia kiinostuksenkohteita/aiheita jakavan ihmisen? Eihän tuo ole mitään ystävyyttä, vaan avustustoimintaa! Aivan väärä sanakin!

Sitä voisi verrata deittipalveluun. Harrastukset ja toiveet otetaan huomioon. Luonteenpiirteet otetaan huomioon. Kaksi samanhenkistä ihmistä kohtaavat, ja jos ei yhteensopivuutta löydy, jatketaan matkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SPR:n kautta voi saada vapaaehtoisen ystävän.

Vaihtoehtoisesti jokin pienryhmä. Jos ei ystävää, niin ainakin tuttavia.

Käsitykseni ystävyydestä poikkeaa siitä, että joku satunnainen järjestön lähettämä vapaaehtoinen suostuu viettämään aikaa kanssani tunteakseen olevansa parempi ihminen vapaaehtoistoiminnan kautta.

Olisiko aika oikaista käsitystä? Ei vapaaehtoistoimintaan mennä sen takia, että kokisi olevansa parempi ihminen. Se ei ainakaan saisi olla motiivina. Minä ainakin menisin sen vastavuoroisuuden vuoksi, sekä antamisen että saamisen vuoksi. Myönnetään, että tämä ei sovi sinulle.

1

Ei käsitykseni ystävyydestä on syvällisempi, kuin se että lykätään kuka sattuu seuraksi ja oletetaan ystävyyden syntyvän vain ja ainoastaan yksinäisyyden perusteella. Kyllähän siinä on aina jotakin vinksallaan, kun kyse on järjestön kautta toimivasta henkilöstä, joka varaa kalenteristaan tapaamisen kerran kahdessa viikossa ja sitten ollaan tunti "ystäviä".  Ja ei mielestäni vapaaehtoistoimintaan ei mennä siksi, että kokisi olevansa parempi ihminen, mutta ystävyys ei ole vapaaehtoistoimintaa tai ystävyydessä kumpikaan ei ole almuja saava kohde.

Ystäväpalvelun kautta on syntynyt aitoja ystävyyssuhteita. Jos ei synkkaa, sitä ei tarvitse jatkaa. Se on vähän kuin deittailu. Joskus kolahtaa. Mutta onpas säälittävää mennä deittipalveluun? Siellähän voi treffeillä olla kuka tahansa.

Deittiapeissa kumpikin tekee aktiivisen valinnan. Siinä se ero.