Lue keskustelun säännöt.
Ihan hirveää kun ei ole ystäviä!
21.04.2023 |
Aina välillä tulee tällainen todella vaikea kuoppa asian kanssa, vaikka sen suurimmaksi osaksi onkin jo hyväksynyt
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Minua ei enää säälitä joidenkin yksinäisyys.
Yksi tuttu on aina valittanut yksinäisyyttään. Kun minä tutustuin häneen, niin aloin pitämään yhteyttä ja kysymään kuulumisia. Olemme olleet vuosia vaihtelevasti tekemisissä, ajoittain tiiviistikin. Silti oleminen ei koskaan kehittynyt ystävyydeksi. Vaan kaikesta yrittämisestäni huolimatta sain niskaani vain tylyyttä ja ohittamista.
Olkoon yksin sitten, jos se on niin paljon kivempaa. Samalla totean, että olen osani tehnyt, ja minua ei enää kiinnosta yksinäisyysruikutukset. Jokainen voi halutessaan itse tehdä asialle jotain. Ja jos ei tee, niin turha ruikuttaa.
On tuossa silleen vinha perä, että kyllä se on yksin jääneen keskenään pohdittava, miksi aina jää yksin, ja tehtävä sille asialle jotain.
Yhden yhdistävän tekijän olen huomannut, selvästi juttuseuraa vailla oleviin törmätessäni. Niiden kanssa on hyvin yksipuolista, puhuvat omansa ja häipyvät. Usein negatiivisia juttuja vielä. Se on uuvuttavaa kuunnella, ja ymmärrän hyvin miksi terapeutit laskuttaa moisesta satasen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua taas rasittaa, että on "ystävinä" kusipäisiä tyhjännillittäjiä, joiden kanssa saa varoa mitä sanoo ja tekee ja jotka pahoittavat mielensä milloin mistäkin, mutta itse arvostelevat mua kyllä mielellään.
Ja kun näiden kanssa on toistaiseksi pakko olla väleissä.
Joten älä välitä, ei niillä tyhmillä kavereilla mitään tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää ihmiset kylään, kun pyydetään. Älkää olko niin itsekkäitä. Kuka tahansa, joka luet tämän.
Ihmiset ovat jotenkin vieraantuneita kyläilykilttuurista. Sääli. Minulle ei ole mikään vaiva keittää kahvi/teetä, voin leipoakin, jos tiedossa on mielenkiintoisia keskusteluja. Mutta kun ei.
Oletko keskivertoa älykkäämpi? Monesti nimittäin älykkäiden on vaikeaa löytää ystäviä, koska muiden kanssa ei synny riittävän mielenkiintoisia keskusteluja. Suuri osa ihmisistä elää vain arkeaan ja puheenaiheetkin liittyvät tavalliseen arkeen.
Sivusta kommentoin, että ainakin minusta monenlaiset aihepiirit ja keskustelut voi olla mielenkiintoisia eikä sen aiheen tosiaan tarvitse olla mitenkään erikoinen. Ihan sitä tavallista arkea se yksinäinenkin elää.
Muutenkin erikoinen tämä ennakkoasenne mikä monella on yksinäisiä ihmisiä kohtaan ja oletukset siitä kuinka yksinäinen on varmasti sitä ja tätä. Eihän se yksinäinen tietenkään ole normaali tai keskiverto tavis vaan jotenkin erilainen ja nimenomaan yleensä vielä jotenkin negatiivisella tavalla. Ihan siis omaa syytä koko yksin jääminen eikä sellaista tapahdu meille hyville ihmisille. Kuvitteleekin varmasti olevansa muita jotenkin parempi ja älykkäämpi,
Kuitenkin nämä samat ihmiset yleensä opastaa kuinka yksinäinen ei saa olla niin tuomitseva ja asenteellinen muita kohtaan ja muutenkin syyllinen kaikkeen löytyy omasta peilistä. Ihan kuin nämä itsekään olisi sen parempia tai täydellisempiä ihmisiä mitä yksinäiseksi jääneet. Usein tuntuu, että ovat jopa ilkeämpiä muita ihmisiä kohtaan.
Jostain syystä silti yksinäisen olisi oltava jokin yli-ihminen, robotti, joka ei saisi kokea sen paremmin iloa, surua kuin takellella edes sanoissaan eikä varsinkaan kertoa kokemastaan, koska muut kyllä tietää paremmin mitä yksinäisen kuuluu tuntea kun eihän yksinäiset osaa edes olla ja kokea yksinäisyyttään oikein eikä niille edes kelpaa mikään.
Nimittäin, se yksinolohan on aivan mahtavaa ja on ainoastaan vaan ihanaa, kun saa olla yksin kotona eikä kukaan halua minulta mitään muutamaan tuntiin!
Itse ajattelen, että tuollaiset ajatukset projisointia. Kun yksinäiset ovat erilaisia kuin minä, niin olen itse turvassa siltä, että tulisin itse joskus yksinäiseksi. Koska yksinäiset ovat erilaisia, niin minulla ei ole tarvetta empatiaan, tai toisen olemassaolon huomiointiin. Yksinäiset voivat olla keskenään, hehän ovat erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Kiltti mies kirjoitti:
Parempi niin. Ystävät pettää ja valehtelee ja puhuu pahaa selän takana. Olen elänyt ilman ystäviä lähes koko elämäni.
Siltäpä se vaikuttaa. Eräskin minulle juoruaa kaiken kavereistaan, joille luultavasti on myös sanonut että ovat bestiksiä ja niin hiton luotettavia ja rehellisiä.
Minullakin on "bestis" joka kyllä on kovasti yhteyksissä silloin kun ketään muita ei ole kuvioissa, mutta äkkiä unohdun taka-alalle kun tulee uusia ja jännittäviä ihmisiä eteen. Tajuaakohan itsekään miten toimii, kun se mielenkiinto pomppii noin kepeästi ihmisestä toiseen. Toisinaan minun viesteihinikin voi aivan hyvin mielin jättää vastaamatta samalla kun roikkuu linjoilla jonkun jännemmän seurassa. Minä luulin, että bestikset on sellaisia jotka pitää aina yhtä, eikä se paras ystävyys ole mitään kausiluonteista.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kunnia ystävätoiminnalle, siitä on varmasti apua jollekin yksinäiselle vanhukselle. Mutta terve, yksinäinen ihminen kaipaa muutakin, kuin kerran viikossa palvelun kautta käyvän vieraan ihmisen seuraa. He ovat vieraita, ei heihin synny oikeata ystävyyssuhdetta. Ei ole yhteistä historiaa, ei vältyämättä samaa ajatusmaailmaa yms. Ystävyys on syvällisempää, sitä, että tuntee jonkun pidemmältä ajalta ja voi olla oma itsensä hänen seurassaan, teeskentelemättä. En voisi rentoutua, jonkun palvelun kautta tulevan vieraan ihmisen seurassa. Ei se ole ystävyyttä, vaan palvelua.
Mutta nollastahan ne vanhatkin ystävyydet ovat aikoinaan lähteneet. Kannattaa antaa mahdollisuus monenlaisille uusille mahdollisuuksille. Tietenkään upouutta ystävyyttä ei voi verrata 30 vuoden ystävyyteen yhteisellä historialla, mutta jostain on alettava.
No siinä kyllä lähdetään ihan jostain muusta kuin edes nollasta jos ainoa yhdistävä tekijä ja syy yhdessä vietetylle ajalle on se, että kumpikin on ystävätön tai sitten niin, että yksinäinen on lähinnä hyväntekeväisyysprojekti toiselle ihmiselle.
Joku jo vertasi tuota tinderiin ja sehän se varsinainen menestystarina onkin kun sitä selatessa ihmisillä alkaa jo hämärtyä sellainenkin tosiasia, että ne muutkin siellä on ihan oikeita ihmisiä eikä vain hyödykkeitä omien tarpeiden tyydyttämiseen joista sitten valitaan aina se kaunein/komein hetkeksi. Muille sitten ilkutaan ja irvaillaan jopa porukalla, että kato nyt tätäkin mikä kammotus..
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta miksi oletat, että tuo olisi jatkossakin ainoa yhdistävä tekijä? Mä olen ystävystynyt ihmisen kanssa, jonka kanssa alussa ainoa yhdistävä tekijä oli se, että molemmilla oli koira. Kun tutustui lisää, huomasi, että on muitakin yhdistäviä tekijöitä. Olen myös saanut kavereita ihmisistä, joihin tutustuin alunperin siksi, että meillä kaikilla oli polvessa tekonivel. Kun tutustui lisää, huomasi, että on muitakin yhdistäviä tekijöitä.
No koiran kauttakin tutustuessa on normaali ja luonteva syy vaihtaa se pari sanaa ja tulla tuttaviksi pikkuhiljaa. Tosin suurimman osan kanssa sekin on kokemukseni mukaan lähinnä sitä, että korkeintaan nyökätään ja ne koirat moikkaa ja se toinen räplää puhelintaan siinä ja nykii remmistä, että nyt mennään jo.
Ja siis tuossahan jos vaihtaa sen pari sanaa tänään ja kenties ensi viikolla pari jne niin siinä ei ole sitä sellaista "väkisinvääntämistä" eikä niiltä kohtaamisilta kumpikaan odota lähtökohtaisesti mitään, vaan se kohtaaminen on seurausta vain siitä, että on koiran kanssa lenkillä. Siellä lenkillä kun käydään myös niinä päivinä/kertoina kun ei nokikkain osuta.
Tuollainen järjestetty ystäväpalvelu on aivan eri asia koska ei siinä ole kahta tasaveroisessa asemassa olevaa kohtaamassa toisiaan. Lisäksi tässäkään asiassa ei huomioida lainkaan sitä, että ihmiset on erilaisia. Myös yksinäiset ja se mikä sopii jollekin mainiosti ei sovikaan jollekin toiselle. Silti tässäkin asenne on sellainen, että turha sitten kenenkään valittaa yksinäisyyttään, kun kerran ei kelpaa vaikka me tällainen palvelu järjestettiin ihan hyvää hyvyyttään eikä ollut edes pakko.
Mä en varsinaisesti ajatellutkaan mitään SPR:n ystäväpalvelua vaan yleensä. On jokin syy, miksi kaksi ihmistä kohtaavat toisensa. Se voi olla jokin harrastus, illalla koirankusetusreissu, työpaikka, somessa jokin ryhmä tai jokin muu. Ihmiskunnan historiassa ei ole koskaan ollut näin helppoa tutustua uusiin ihmisiin. Ihmisiin vaikka maapallon toiselta puolelta. 100 vuotta sitten Tuppukylän Perämetsässa saattoi olla vain kaksi samaan ikäluokkaan kuuluvaa ja niiden kanssa ystävystyttiin, vaikka ei ollut mitään muuta yhteistä kuin se, että asuttiin Tuppukylän Perämetsässä. Tai sitten ei ystävystytty vaan päätettiin olla yksin.
Ihmiset ovat tietenkin erilaisia, mutta kuinka samanlainen toisen pitää olla, jotta vaivautuu edes tutustumaan? Ja mistä edes tietää etukäteen, onko toinen ihan eri aaltopituudella, jos ei edes tutustu? Entä, jos toinen onkin hyvin samanlainen, mutta asia alkaa ilmetä vasta puolen vuoden tai vuoden päästä? Aikuisena ystävyyssuhteet harvoin syntyvät kovin nopeasti. Ensin tarvitaan se tutustuminen, sitten tullaan ehkä kavereiksi ja - jos hyvin käy - ystäviksi. Mulla on kyllä kokemusta parissa päivässä ystävystymisestäkin, mutta se oli täysin poikkeuksellinen tilanne. Ja sekin alkoi siitä, että oli yksi ainoa yhdistävä tekijä. Sattui vaan olemaan niin harvinainen tekijä, että tämän ystäväni kanssa monesti ollaan mietitty, että joku jossain tuolla Universumissa päätti saattaa kaksi entuudestaan toisilleen tuntematonta ihmistä yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tämä minullekin jo liian tuttu asia. Olin jo nuoruudessa yksin ja kiusattiin. Toisaalta nyt aikuisena korostuu se jonkun mainitsema juttu eli jos olet jo nuorena jäänyt ulos porukoista niin pitäisi sitten aikuisena aloittaa kaikki alusta. Monille voi jäädä kuitenkin ystäviä matkan varrelta. Itselle ei jäänyt ketään, kun ketään ei edes ollut. Samalla kyllä se rohkeas ja itsevarmuus karisee nopeasti. Ainakin jos mietin itseäni niin kyllä minun on vaikeaa tutustua muihin varsinkin syvällisemmin. En luota helposti. Toisaalta moni tietysti kirjoittaa, että syy on sitten minun. En sitä kiistä. Silti koen asian niin, että olen muutenkin hidas tutustumaan yms ja en oikein käy missään sellaisessa harrastuksessa tai muussakaan jutussa paikassa niin ei minulla ole kovin suuria mahdollisuuksia edes löytää ystäviä. Moni sitten taas tietysti kysyy, että miksi en käy missään. Ei vaan yksin tule lähdettyä ja toisaalta en muutenkaan tykkää mistään kovin vilkkaasta elämästä. Monesti rauhallinen arki omassa olossa on ihan ok.
Silti kaiken tämän lisäksi olen silti surullinen ja ahdistaa koko yksinäisyys välillä paljon. Nuoruuden kokemukset vaikuttavat myös. Olin ennen vähän erilainen ihminen. Nyt taas jännitän kaikkea. Olen tavallaan kasvanut siihen yksinäisyyteen ja siihen ettei ole ketään. Samalla en toisaalta halua kuormittaa ketään ikävillä jutuilla tai ole mikään ikävä ihminen. Kaikki vaan on mennyt elämästäni näin. Pahinta on tunne siitä etten ole olemassa ns kenellekään tai olen kuin näkymätön.
En todellakaan ole suosittu, ja ihan tylsäkin olen. Jos on ronkeli ystävien kanssa, ja jos on tuollaiset mittarit ystävyydelle, niin todellakin joutaa olla yksin.