Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteen eteen tehtävä työ/parisuhde vaatii "työtä"
Kertokaahan nyt ikisinkulle mitä ihmettä tällä tarkoitetaan? Siis konkreettisesti, mitä se pitää sisällään?
N32
Kommentit (454)
No me ei työskennellä.
Jos toista kohtelee paremmin kuin parasta ystävää niin se riittää.
Meillä ei arvostella, valiteta, piikitellä eikä nalkuteta.
Toki puhutaan asioista jos jokin harmittaa ja analysoidaan ehkä että mistä johtuu ja mitä keksittäis.
Mies on kyllä ihana tavallinen supermies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle parisuhteen hoitaminen on harrastus, erittäin mieluinen harrastus, vieläpä. Tärkein ja rakkain harrastus.
t. 25 vuotta saman miehen kanssa.
Minulle se on samanlainen harrastus kuin vapaaehtoistyö. Vaatii totta kai panostamista, mutta antaa enemmän kuin ottaa. Siksi sitä jaksaa ilman palkkaa.
Selvä, sä voit pitää parisuhdettasi yhtä kivana kuin vapaaehtoistyötä ja laskeskella, antaako se enemmän kuin ottaa.
Mä olen hulluna mieheeni 17 vuoden jälkeenkin. Kukin tavallaan.
Mitä oikein horiset? En ole missään kohtaa puhunut mitään laskeskelemisesta. Minulla on sellainen asia kuin tunteet ja niiden avulla pystyn laskematta havaitsemaan, milloin joku asia antaa enemmän kuin ottaa ja päinvastoin. Siksi esimerkiksi erosin exästä, koska se suhde otti enemmän kuin antoi. Surullista, että sinulle maailma on niin mustavalkoinen, ettet pysty ajattelemaan, että "hulluna oleminen" ei ole ainut tapa ilmaista, että parisuhteessa on hyvä olla.
Niin, mitä sinun mielestäsi tarkoittaa, että kukin tavallaan?
Sinun viestissäsi se tarkoitti sitä, ettet ymmärtänyt yhtään, mitä kirjoitin. Kuvittelit, että meillä on kaksi erilaista tapaa, vaikka oikeasti niin ei ole, vaan olemme kumpikin "hulluna" miehiimme". Minä vain sanoitin sen syvemmin kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Kaikki tekeminen on työtä, koska työtä on moni muukin asia kuin vain palkkatyö. Se ohimennen silittäminen on pieni teko kokonaisuudessa nimeltä "teen töitä parisuhteen eteen". Jos et tekisi, jättäisit silittelyt väliin ja pitäisit puolisoa itsestäänselvyytenä.
OK, voit ajatella, että puolison silittäminen on työtä. Kerrassaan outo näkemys itselleni.
Etkö osaa lukea vai etkö vain halua ymmärtää, mitä tarkoittaa "pieni teko kokonaisuudessa"?
Mulle kokonaisuudessa kumppanini huomioiminen ei ole työtä :)
Eli et halua ymmärtää. Niin arvelinkin. Sekin kun on sinulle täysin epäselvää, mitä työ kaikkinensa kattaa.
Olen täysin samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa, ettei kumppanin huomioiminen ole mitään työtä vaan mukavaa yhdessä oloa, josta työ tosi kaukana.
Eri.
Miksi täällä on niin vahvasti vallalla ajatus, että työ ei voi olla mukavaa ja nautinnollista yhdessäoloa? Miten ankeissa paikoissa teette palkkatyötänne, jos käsitys työstänne on mukavuuden vastakohta?
Työpaikkani on oikein kiva. Mutta parisuhteeni on silti erilaista kuin työnteko, ja parempaa kuin kivaa.
Eli et pysty ajattelemaan työtä muuna kuin ansiotyönä. Aika yksiulotteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä että suhdetta pitää vaalia ja toista ihmista ei saa pitää itsestäänselvyytenä.
Jaa. Minulle on äärimmäisen tärkeää, että voin luottaa toisen pysymiseen rinnalla tapahtui mitä tahansa. Todellakin haluan, että voin pitää toista itsestäänselvyytenä. Ilman tätä turvallisuuden tunnetta parisuhteessa olisi todella raskasta elää. En ymmärrä miksi toiset haluavat pitää kumppanin jatkuvasti varpaillaan.
Ehkäpä tässä taekoitettiin sitä, ettei toista saa kohdella itsestäänselvyytenä.
Minä taas tarkoitan, että haluan voida luottaa toiseen, vaikka kohtelisin häntä itsestäänselvyytenä.
Ainahan sitä haluta saa. Mutta käytännössä kukaan ei jaksa pidemmän päälle parisuhdetta, jossa tulee kohdelluksi itsestäänselvyytenä. Kyllä siinä alkaa niin sanotusti vihreämmät niityt kiinnostella.
Älä puhu kaikkien puolesta. Esim. minä jaksan ja kommentoimasi henkilö jaksaa.
-eri
Täällä nyt voi väittää mitä tahansa, mutta totuus on, että ihmisen perustarpeisiin kuuluu tulla nähdyksi ja kuulluksi. Ja se ei toteudu, jos toista pitää itsestäänselvyytenä. Toki osa roikkuu parisuhteessa vain parisuhteen takia, koska pelkää olla yksin, mutta se on eri asia.
Olen eri minäkin, mutta väistämättä tuosta kuvauksesta tulivat mieleen masentuneiden ihmisten parisuhteet. Masentunut ei jaksa tehdä töitä parisuhteen eteen. Jos masentuneen kumppani siitä huolimatta roikkuu parisuhteessa, johtuuko se tosiaan siitä, että hän pelkää olla yksin?
Vai olisiko sittenkin olemassa sellainen ihme kuin rakkaus ihmistä itseään kohtaan, rakkaus joka ei ole vaihtokauppaa?
Onko rakkaus sinulle sitä, että antaa toisen kohdella itseä miten sattuu ja laittaa omat tarpeensa jäihin?
Rakkaus voi olla sitäkin. Vanhemman rakkaus lastaan kohtaan on itse asiassa juuri sitä. Parisuhteessa toivottavasti ei ainakaan koko ajan. Tämä keskustelu saa minut miettimään, kuinka moni on kokenut puolison vakavan fyysisen tai henkisen sairauden. Itselläni on jonkinmoista kokemusta tällaisista elämänvaiheista. Silloin täytyy löytää mielekkyys siitä omasta rakkaudestaan, ei siitä miten puoliso pystyy kunakin päivänä huomioimaan.
Minusta ei ole lainkaan tervettä, jos vanhempi lapsen myötä unohtaa omat tarpeensa. Sehän on käytännössä sama kuin eläminen pelkästään lapsen kautta. Ja se on lapselle äärimmäisen ahdistavaa etenkin sitten, kun on aika muuttaa omilleen. Ihmisen ei ikinä pitäisi unohtaa itseään ja omia tarpeitaan tai rakentaa elämäänsä toisen ihmisen varaan. Totta kai pikkuvauva tarvitsee paljon aikaa äidiltään, mutta edes vauvakuplassa ei saa unohtaa omia tarpeitaan.
Minä taas väitän, että ihminen on onnellisimmillaan unohtaessaan omat tarpeensa. Täytyy vain ymmärtää, että aidosti itsensä unohtaminen on eri asia kuin itsensä tietoinen taka-alalle asettaminen.
En tiedä, mutta ollaankin oltu vasta 29v yhdessä ja hyvin tyytyväisinä.
Meillä on kyllä sanaton sopimus, että passataan välillä toista, mistään ei nalkuteta eikä toiselle huudeta. Ei myöskään loukata toista ,ja kun toisella on huono päivä niin, toinen osaa antaa tilaa.
Puhutaan ja pussataan, joka päivä.
Hyvin on mennyt näillä eväillä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se välillä vaatii työtä, mutta mielestäni se ei ole mitenkään paha asia. Päinvastoin. Hyvä välillä tajuta, että mikään ei ole itsestäänselvää eikä rakkauden kukkakaan pysy hengissä, jos ei sitä välillä lannoita ja kastele. Mitään ihmetekoja ei vaadita kuitenkaan, mutta etenkin erittäin haasteellisilla hetkillä huomaa, että työtä on tehtävä sekä kummankin yksinään että yhteisesti, ettei kasveta erilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Kaikki tekeminen on työtä, koska työtä on moni muukin asia kuin vain palkkatyö. Se ohimennen silittäminen on pieni teko kokonaisuudessa nimeltä "teen töitä parisuhteen eteen". Jos et tekisi, jättäisit silittelyt väliin ja pitäisit puolisoa itsestäänselvyytenä.
OK, voit ajatella, että puolison silittäminen on työtä. Kerrassaan outo näkemys itselleni.
Etkö osaa lukea vai etkö vain halua ymmärtää, mitä tarkoittaa "pieni teko kokonaisuudessa"?
Mulle kokonaisuudessa kumppanini huomioiminen ei ole työtä :)
Eli et halua ymmärtää. Niin arvelinkin. Sekin kun on sinulle täysin epäselvää, mitä työ kaikkinensa kattaa.
Olen täysin samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa, ettei kumppanin huomioiminen ole mitään työtä vaan mukavaa yhdessä oloa, josta työ tosi kaukana.
Eri.
Miksi täällä on niin vahvasti vallalla ajatus, että työ ei voi olla mukavaa ja nautinnollista yhdessäoloa? Miten ankeissa paikoissa teette palkkatyötänne, jos käsitys työstänne on mukavuuden vastakohta?
Työpaikkani on oikein kiva. Mutta parisuhteeni on silti erilaista kuin työnteko, ja parempaa kuin kivaa.
Eli et pysty ajattelemaan työtä muuna kuin ansiotyönä. Aika yksiulotteista.
Ei varmaan sen yksiulotteisempaa kuin ajatella kaikkea ihmissuhteiden sisäistä toimintaa työntekona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä että suhdetta pitää vaalia ja toista ihmista ei saa pitää itsestäänselvyytenä.
Jaa. Minulle on äärimmäisen tärkeää, että voin luottaa toisen pysymiseen rinnalla tapahtui mitä tahansa. Todellakin haluan, että voin pitää toista itsestäänselvyytenä. Ilman tätä turvallisuuden tunnetta parisuhteessa olisi todella raskasta elää. En ymmärrä miksi toiset haluavat pitää kumppanin jatkuvasti varpaillaan.
Ehkäpä tässä taekoitettiin sitä, ettei toista saa kohdella itsestäänselvyytenä.
Minä taas tarkoitan, että haluan voida luottaa toiseen, vaikka kohtelisin häntä itsestäänselvyytenä.
Ainahan sitä haluta saa. Mutta käytännössä kukaan ei jaksa pidemmän päälle parisuhdetta, jossa tulee kohdelluksi itsestäänselvyytenä. Kyllä siinä alkaa niin sanotusti vihreämmät niityt kiinnostella.
Älä puhu kaikkien puolesta. Esim. minä jaksan ja kommentoimasi henkilö jaksaa.
-eri
Täällä nyt voi väittää mitä tahansa, mutta totuus on, että ihmisen perustarpeisiin kuuluu tulla nähdyksi ja kuulluksi. Ja se ei toteudu, jos toista pitää itsestäänselvyytenä. Toki osa roikkuu parisuhteessa vain parisuhteen takia, koska pelkää olla yksin, mutta se on eri asia.
Olen eri minäkin, mutta väistämättä tuosta kuvauksesta tulivat mieleen masentuneiden ihmisten parisuhteet. Masentunut ei jaksa tehdä töitä parisuhteen eteen. Jos masentuneen kumppani siitä huolimatta roikkuu parisuhteessa, johtuuko se tosiaan siitä, että hän pelkää olla yksin?
Vai olisiko sittenkin olemassa sellainen ihme kuin rakkaus ihmistä itseään kohtaan, rakkaus joka ei ole vaihtokauppaa?
Onko rakkaus sinulle sitä, että antaa toisen kohdella itseä miten sattuu ja laittaa omat tarpeensa jäihin?
Rakkaus voi olla sitäkin. Vanhemman rakkaus lastaan kohtaan on itse asiassa juuri sitä. Parisuhteessa toivottavasti ei ainakaan koko ajan. Tämä keskustelu saa minut miettimään, kuinka moni on kokenut puolison vakavan fyysisen tai henkisen sairauden. Itselläni on jonkinmoista kokemusta tällaisista elämänvaiheista. Silloin täytyy löytää mielekkyys siitä omasta rakkaudestaan, ei siitä miten puoliso pystyy kunakin päivänä huomioimaan.
Minusta ei ole lainkaan tervettä, jos vanhempi lapsen myötä unohtaa omat tarpeensa. Sehän on käytännössä sama kuin eläminen pelkästään lapsen kautta. Ja se on lapselle äärimmäisen ahdistavaa etenkin sitten, kun on aika muuttaa omilleen. Ihmisen ei ikinä pitäisi unohtaa itseään ja omia tarpeitaan tai rakentaa elämäänsä toisen ihmisen varaan. Totta kai pikkuvauva tarvitsee paljon aikaa äidiltään, mutta edes vauvakuplassa ei saa unohtaa omia tarpeitaan.
Minä taas väitän, että ihminen on onnellisimmillaan unohtaessaan omat tarpeensa. Täytyy vain ymmärtää, että aidosti itsensä unohtaminen on eri asia kuin itsensä tietoinen taka-alalle asettaminen.
Ihminen kuolee unohtaessaan omat tarpeensa. Mitä perustavammalaatuisista tarpeista puhutaan, sitä kriittisempää niiden muistaminen on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Kaikki tekeminen on työtä, koska työtä on moni muukin asia kuin vain palkkatyö. Se ohimennen silittäminen on pieni teko kokonaisuudessa nimeltä "teen töitä parisuhteen eteen". Jos et tekisi, jättäisit silittelyt väliin ja pitäisit puolisoa itsestäänselvyytenä.
OK, voit ajatella, että puolison silittäminen on työtä. Kerrassaan outo näkemys itselleni.
Etkö osaa lukea vai etkö vain halua ymmärtää, mitä tarkoittaa "pieni teko kokonaisuudessa"?
Mulle kokonaisuudessa kumppanini huomioiminen ei ole työtä :)
Eli et halua ymmärtää. Niin arvelinkin. Sekin kun on sinulle täysin epäselvää, mitä työ kaikkinensa kattaa.
Olen täysin samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa, ettei kumppanin huomioiminen ole mitään työtä vaan mukavaa yhdessä oloa, josta työ tosi kaukana.
Eri.
Miksi täällä on niin vahvasti vallalla ajatus, että työ ei voi olla mukavaa ja nautinnollista yhdessäoloa? Miten ankeissa paikoissa teette palkkatyötänne, jos käsitys työstänne on mukavuuden vastakohta?
Työpaikkani on oikein kiva. Mutta parisuhteeni on silti erilaista kuin työnteko, ja parempaa kuin kivaa.
Eli et pysty ajattelemaan työtä muuna kuin ansiotyönä. Aika yksiulotteista.
Ei varmaan sen yksiulotteisempaa kuin ajatella kaikkea ihmissuhteiden sisäistä toimintaa työntekona.
Sehän juuri on moniulotteista, että näkee työn muunakin kuin mekaanisena suorittamisena tai palkan ansaitsemisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Kaikki tekeminen on työtä, koska työtä on moni muukin asia kuin vain palkkatyö. Se ohimennen silittäminen on pieni teko kokonaisuudessa nimeltä "teen töitä parisuhteen eteen". Jos et tekisi, jättäisit silittelyt väliin ja pitäisit puolisoa itsestäänselvyytenä.
OK, voit ajatella, että puolison silittäminen on työtä. Kerrassaan outo näkemys itselleni.
Etkö osaa lukea vai etkö vain halua ymmärtää, mitä tarkoittaa "pieni teko kokonaisuudessa"?
Mulle kokonaisuudessa kumppanini huomioiminen ei ole työtä :)
Eli et halua ymmärtää. Niin arvelinkin. Sekin kun on sinulle täysin epäselvää, mitä työ kaikkinensa kattaa.
Olen täysin samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa, ettei kumppanin huomioiminen ole mitään työtä vaan mukavaa yhdessä oloa, josta työ tosi kaukana.
Eri.
Miksi täällä on niin vahvasti vallalla ajatus, että työ ei voi olla mukavaa ja nautinnollista yhdessäoloa? Miten ankeissa paikoissa teette palkkatyötänne, jos käsitys työstänne on mukavuuden vastakohta?
Voihan se olla. Miksi joidenkin on niin vaikea hyväksyä, ettei se mukava yhdessäolo ja kumppanin huomioiminen ole toisille työtä laisinkaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle parisuhteen hoitaminen on harrastus, erittäin mieluinen harrastus, vieläpä. Tärkein ja rakkain harrastus.
t. 25 vuotta saman miehen kanssa.
Minulle se on samanlainen harrastus kuin vapaaehtoistyö. Vaatii totta kai panostamista, mutta antaa enemmän kuin ottaa. Siksi sitä jaksaa ilman palkkaa.
Selvä, sä voit pitää parisuhdettasi yhtä kivana kuin vapaaehtoistyötä ja laskeskella, antaako se enemmän kuin ottaa.
Mä olen hulluna mieheeni 17 vuoden jälkeenkin. Kukin tavallaan.
Mitä oikein horiset? En ole missään kohtaa puhunut mitään laskeskelemisesta. Minulla on sellainen asia kuin tunteet ja niiden avulla pystyn laskematta havaitsemaan, milloin joku asia antaa enemmän kuin ottaa ja päinvastoin. Siksi esimerkiksi erosin exästä, koska se suhde otti enemmän kuin antoi. Surullista, että sinulle maailma on niin mustavalkoinen, ettet pysty ajattelemaan, että "hulluna oleminen" ei ole ainut tapa ilmaista, että parisuhteessa on hyvä olla.
Niin, mitä sinun mielestäsi tarkoittaa, että kukin tavallaan?
Sinun viestissäsi se tarkoitti sitä, ettet ymmärtänyt yhtään, mitä kirjoitin. Kuvittelit, että meillä on kaksi erilaista tapaa, vaikka oikeasti niin ei ole, vaan olemme kumpikin "hulluna" miehiimme". Minä vain sanoitin sen syvemmin kuin sinä.
Ai nyt me jo rakastamme miehiämme ihan samalla tavalla?
Mutta jos olemme kuin kaksi marjaa, niin varmaan se merkitsee sitä, että myös sinä horiset, et ymmärrä, ajattelet mustavalkoisesti ja niin edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä että suhdetta pitää vaalia ja toista ihmista ei saa pitää itsestäänselvyytenä.
Jaa. Minulle on äärimmäisen tärkeää, että voin luottaa toisen pysymiseen rinnalla tapahtui mitä tahansa. Todellakin haluan, että voin pitää toista itsestäänselvyytenä. Ilman tätä turvallisuuden tunnetta parisuhteessa olisi todella raskasta elää. En ymmärrä miksi toiset haluavat pitää kumppanin jatkuvasti varpaillaan.
Ehkäpä tässä taekoitettiin sitä, ettei toista saa kohdella itsestäänselvyytenä.
Minä taas tarkoitan, että haluan voida luottaa toiseen, vaikka kohtelisin häntä itsestäänselvyytenä.
Ainahan sitä haluta saa. Mutta käytännössä kukaan ei jaksa pidemmän päälle parisuhdetta, jossa tulee kohdelluksi itsestäänselvyytenä. Kyllä siinä alkaa niin sanotusti vihreämmät niityt kiinnostella.
Älä puhu kaikkien puolesta. Esim. minä jaksan ja kommentoimasi henkilö jaksaa.
-eri
Täällä nyt voi väittää mitä tahansa, mutta totuus on, että ihmisen perustarpeisiin kuuluu tulla nähdyksi ja kuulluksi. Ja se ei toteudu, jos toista pitää itsestäänselvyytenä. Toki osa roikkuu parisuhteessa vain parisuhteen takia, koska pelkää olla yksin, mutta se on eri asia.
Olen eri minäkin, mutta väistämättä tuosta kuvauksesta tulivat mieleen masentuneiden ihmisten parisuhteet. Masentunut ei jaksa tehdä töitä parisuhteen eteen. Jos masentuneen kumppani siitä huolimatta roikkuu parisuhteessa, johtuuko se tosiaan siitä, että hän pelkää olla yksin?
Vai olisiko sittenkin olemassa sellainen ihme kuin rakkaus ihmistä itseään kohtaan, rakkaus joka ei ole vaihtokauppaa?
Onko rakkaus sinulle sitä, että antaa toisen kohdella itseä miten sattuu ja laittaa omat tarpeensa jäihin?
Rakkaus voi olla sitäkin. Vanhemman rakkaus lastaan kohtaan on itse asiassa juuri sitä. Parisuhteessa toivottavasti ei ainakaan koko ajan. Tämä keskustelu saa minut miettimään, kuinka moni on kokenut puolison vakavan fyysisen tai henkisen sairauden. Itselläni on jonkinmoista kokemusta tällaisista elämänvaiheista. Silloin täytyy löytää mielekkyys siitä omasta rakkaudestaan, ei siitä miten puoliso pystyy kunakin päivänä huomioimaan.
Minusta ei ole lainkaan tervettä, jos vanhempi lapsen myötä unohtaa omat tarpeensa. Sehän on käytännössä sama kuin eläminen pelkästään lapsen kautta. Ja se on lapselle äärimmäisen ahdistavaa etenkin sitten, kun on aika muuttaa omilleen. Ihmisen ei ikinä pitäisi unohtaa itseään ja omia tarpeitaan tai rakentaa elämäänsä toisen ihmisen varaan. Totta kai pikkuvauva tarvitsee paljon aikaa äidiltään, mutta edes vauvakuplassa ei saa unohtaa omia tarpeitaan.
Minä taas väitän, että ihminen on onnellisimmillaan unohtaessaan omat tarpeensa. Täytyy vain ymmärtää, että aidosti itsensä unohtaminen on eri asia kuin itsensä tietoinen taka-alalle asettaminen.
Ihminen kuolee unohtaessaan omat tarpeensa. Mitä perustavammalaatuisista tarpeista puhutaan, sitä kriittisempää niiden muistaminen on.
Nyt taidat liikkua aika konkreettisella tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle parisuhteen hoitaminen on harrastus, erittäin mieluinen harrastus, vieläpä. Tärkein ja rakkain harrastus.
t. 25 vuotta saman miehen kanssa.
Minulle se on samanlainen harrastus kuin vapaaehtoistyö. Vaatii totta kai panostamista, mutta antaa enemmän kuin ottaa. Siksi sitä jaksaa ilman palkkaa.
Selvä, sä voit pitää parisuhdettasi yhtä kivana kuin vapaaehtoistyötä ja laskeskella, antaako se enemmän kuin ottaa.
Mä olen hulluna mieheeni 17 vuoden jälkeenkin. Kukin tavallaan.
Mitä oikein horiset? En ole missään kohtaa puhunut mitään laskeskelemisesta. Minulla on sellainen asia kuin tunteet ja niiden avulla pystyn laskematta havaitsemaan, milloin joku asia antaa enemmän kuin ottaa ja päinvastoin. Siksi esimerkiksi erosin exästä, koska se suhde otti enemmän kuin antoi. Surullista, että sinulle maailma on niin mustavalkoinen, ettet pysty ajattelemaan, että "hulluna oleminen" ei ole ainut tapa ilmaista, että parisuhteessa on hyvä olla.
Niin, mitä sinun mielestäsi tarkoittaa, että kukin tavallaan?
Sinun viestissäsi se tarkoitti sitä, ettet ymmärtänyt yhtään, mitä kirjoitin. Kuvittelit, että meillä on kaksi erilaista tapaa, vaikka oikeasti niin ei ole, vaan olemme kumpikin "hulluna" miehiimme". Minä vain sanoitin sen syvemmin kuin sinä.
Ai nyt me jo rakastamme miehiämme ihan samalla tavalla?
Mutta jos olemme kuin kaksi marjaa, niin varmaan se merkitsee sitä, että myös sinä horiset, et ymmärrä, ajattelet mustavalkoisesti ja niin edelleen.
Voimme sopia niin, jos et pysty mitenkään hahmottamaan, että "olemme kumpikin" ei tarkoita "rakastamme samalla tavalla". Helpottaako tämä sinun elämääsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Kaikki tekeminen on työtä, koska työtä on moni muukin asia kuin vain palkkatyö. Se ohimennen silittäminen on pieni teko kokonaisuudessa nimeltä "teen töitä parisuhteen eteen". Jos et tekisi, jättäisit silittelyt väliin ja pitäisit puolisoa itsestäänselvyytenä.
OK, voit ajatella, että puolison silittäminen on työtä. Kerrassaan outo näkemys itselleni.
Etkö osaa lukea vai etkö vain halua ymmärtää, mitä tarkoittaa "pieni teko kokonaisuudessa"?
Mulle kokonaisuudessa kumppanini huomioiminen ei ole työtä :)
Eli et halua ymmärtää. Niin arvelinkin. Sekin kun on sinulle täysin epäselvää, mitä työ kaikkinensa kattaa.
Olen täysin samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa, ettei kumppanin huomioiminen ole mitään työtä vaan mukavaa yhdessä oloa, josta työ tosi kaukana.
Eri.
Miksi täällä on niin vahvasti vallalla ajatus, että työ ei voi olla mukavaa ja nautinnollista yhdessäoloa? Miten ankeissa paikoissa teette palkkatyötänne, jos käsitys työstänne on mukavuuden vastakohta?
Työpaikkani on oikein kiva. Mutta parisuhteeni on silti erilaista kuin työnteko, ja parempaa kuin kivaa.
Eli et pysty ajattelemaan työtä muuna kuin ansiotyönä. Aika yksiulotteista.
Ei varmaan sen yksiulotteisempaa kuin ajatella kaikkea ihmissuhteiden sisäistä toimintaa työntekona.
Sehän juuri on moniulotteista, että näkee työn muunakin kuin mekaanisena suorittamisena tai palkan ansaitsemisena.
Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse nähdä työnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä että suhdetta pitää vaalia ja toista ihmista ei saa pitää itsestäänselvyytenä.
Jaa. Minulle on äärimmäisen tärkeää, että voin luottaa toisen pysymiseen rinnalla tapahtui mitä tahansa. Todellakin haluan, että voin pitää toista itsestäänselvyytenä. Ilman tätä turvallisuuden tunnetta parisuhteessa olisi todella raskasta elää. En ymmärrä miksi toiset haluavat pitää kumppanin jatkuvasti varpaillaan.
Ehkäpä tässä taekoitettiin sitä, ettei toista saa kohdella itsestäänselvyytenä.
Minä taas tarkoitan, että haluan voida luottaa toiseen, vaikka kohtelisin häntä itsestäänselvyytenä.
Ainahan sitä haluta saa. Mutta käytännössä kukaan ei jaksa pidemmän päälle parisuhdetta, jossa tulee kohdelluksi itsestäänselvyytenä. Kyllä siinä alkaa niin sanotusti vihreämmät niityt kiinnostella.
Älä puhu kaikkien puolesta. Esim. minä jaksan ja kommentoimasi henkilö jaksaa.
-eri
Täällä nyt voi väittää mitä tahansa, mutta totuus on, että ihmisen perustarpeisiin kuuluu tulla nähdyksi ja kuulluksi. Ja se ei toteudu, jos toista pitää itsestäänselvyytenä. Toki osa roikkuu parisuhteessa vain parisuhteen takia, koska pelkää olla yksin, mutta se on eri asia.
Olen eri minäkin, mutta väistämättä tuosta kuvauksesta tulivat mieleen masentuneiden ihmisten parisuhteet. Masentunut ei jaksa tehdä töitä parisuhteen eteen. Jos masentuneen kumppani siitä huolimatta roikkuu parisuhteessa, johtuuko se tosiaan siitä, että hän pelkää olla yksin?
Vai olisiko sittenkin olemassa sellainen ihme kuin rakkaus ihmistä itseään kohtaan, rakkaus joka ei ole vaihtokauppaa?
Onko rakkaus sinulle sitä, että antaa toisen kohdella itseä miten sattuu ja laittaa omat tarpeensa jäihin?
Rakkaus voi olla sitäkin. Vanhemman rakkaus lastaan kohtaan on itse asiassa juuri sitä. Parisuhteessa toivottavasti ei ainakaan koko ajan. Tämä keskustelu saa minut miettimään, kuinka moni on kokenut puolison vakavan fyysisen tai henkisen sairauden. Itselläni on jonkinmoista kokemusta tällaisista elämänvaiheista. Silloin täytyy löytää mielekkyys siitä omasta rakkaudestaan, ei siitä miten puoliso pystyy kunakin päivänä huomioimaan.
Minusta ei ole lainkaan tervettä, jos vanhempi lapsen myötä unohtaa omat tarpeensa. Sehän on käytännössä sama kuin eläminen pelkästään lapsen kautta. Ja se on lapselle äärimmäisen ahdistavaa etenkin sitten, kun on aika muuttaa omilleen. Ihmisen ei ikinä pitäisi unohtaa itseään ja omia tarpeitaan tai rakentaa elämäänsä toisen ihmisen varaan. Totta kai pikkuvauva tarvitsee paljon aikaa äidiltään, mutta edes vauvakuplassa ei saa unohtaa omia tarpeitaan.
Minä taas väitän, että ihminen on onnellisimmillaan unohtaessaan omat tarpeensa. Täytyy vain ymmärtää, että aidosti itsensä unohtaminen on eri asia kuin itsensä tietoinen taka-alalle asettaminen.
Ihminen kuolee unohtaessaan omat tarpeensa. Mitä perustavammalaatuisista tarpeista puhutaan, sitä kriittisempää niiden muistaminen on.
Nyt taidat liikkua aika konkreettisella tasolla.
Tarpeet ovat hyvinkin konkreettisia. Erityisesti perustarpeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Kaikki tekeminen on työtä, koska työtä on moni muukin asia kuin vain palkkatyö. Se ohimennen silittäminen on pieni teko kokonaisuudessa nimeltä "teen töitä parisuhteen eteen". Jos et tekisi, jättäisit silittelyt väliin ja pitäisit puolisoa itsestäänselvyytenä.
OK, voit ajatella, että puolison silittäminen on työtä. Kerrassaan outo näkemys itselleni.
Etkö osaa lukea vai etkö vain halua ymmärtää, mitä tarkoittaa "pieni teko kokonaisuudessa"?
Mulle kokonaisuudessa kumppanini huomioiminen ei ole työtä :)
Eli et halua ymmärtää. Niin arvelinkin. Sekin kun on sinulle täysin epäselvää, mitä työ kaikkinensa kattaa.
Olen täysin samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa, ettei kumppanin huomioiminen ole mitään työtä vaan mukavaa yhdessä oloa, josta työ tosi kaukana.
Eri.
Miksi täällä on niin vahvasti vallalla ajatus, että työ ei voi olla mukavaa ja nautinnollista yhdessäoloa? Miten ankeissa paikoissa teette palkkatyötänne, jos käsitys työstänne on mukavuuden vastakohta?
Työpaikkani on oikein kiva. Mutta parisuhteeni on silti erilaista kuin työnteko, ja parempaa kuin kivaa.
Eli et pysty ajattelemaan työtä muuna kuin ansiotyönä. Aika yksiulotteista.
Ei varmaan sen yksiulotteisempaa kuin ajatella kaikkea ihmissuhteiden sisäistä toimintaa työntekona.
Sehän juuri on moniulotteista, että näkee työn muunakin kuin mekaanisena suorittamisena tai palkan ansaitsemisena.
Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse nähdä työnä.
Missä joku väitti, että on tarvitsee?
Vierailija kirjoitti:
Iso osa parisuhteista pysyy kasassa tottumuksesta, käytännön asioiden esim. lasten takia tai siksi, että aikuisen nyt vain kuuluu elää parisuhteessa. Totta hemmetissä se alkaa tuntua työltä, kun oikeasti ei ole puolison kanssa samalla aaltopituudella ollenkaan. Erimielisyyksiä tulee jatkuvasti rahankäytöstä lastenkasvatukseen, kumpikaan ei ymmärrä toisen huumoria, seksi ei suju koska halut eivät kohtaa jne.
Yleensä tätä "parisuhde vaatii työtä" -mantraa hokevat ne tavan vuoksi pariutuneet. Parisuhde, jossa molemmat puolisot nauttivat aidosti toistensa seurasta, ei ole mikään työleiri eikä siinä jatkuvasti väännetä joistain "kompromisseista", jotka yleensä ovat väkisin väännettyjä pakkoratkaisuja, jotka eivät palvele kummankaan tarpeita. Toisen oudot pikku tavat osataan suhteuttaa molemmin puolin ja toisen huomioiminen on itsestäänselvyys. Vaikeuksien iskiessä molemmat haluavat puhaltaa yhteen hiileen ja olla toistensa tukena. Jos se ei jostain syystä luonnistu heiltä keskenään, se ei ole heille mikään häpeä vaan he etsivät tarvittaessa apua esimerkiksi parisuhdeterapiasta.
Tärkeä parisuhdetta sujuvoittava seikka on sekin, että molemmat antavat toisilleen tilaa kehittyä ihmisinä ja panostaa omiin mielenkiinnon kohteisiinsa. Täten suhde pysyy elävänä ja terveet rajat huomioivana. Harmillisen moni aikuinen ei vain tunne mitään motivaatiota kehittyä itse eikä toisaalta sallisi sitä kumppanilleen. Jämähtänyt ja vanhentuneita kaavoja toistava suhde alkaa ihan varmasti tuntua pakkotyöltä jossain vaiheessa.
Tämähän se on, toisen oudot pienet tavat arjessa ja niiden kanssa eläminen. Hyvin kiteytetty! Parisuhdeterapiastakin on tehty jokin mörkö, mitä pelätään ihan turhaan. Kerran kauhukseni mies lopetti harrastuksensa parisuhteen aloittamisen myötä. Halusi mieluummin jäädä istumaan sohvalle viereeni, kuin lähteä urheilemaan kavereidensa kanssa. Ei olla enää yhdessä, mutta harmitti kuinka toinen omasta halustaan luopui harrastuksista, ihan kuin asia olisi ollut joko-tai. Harrastusten loppuminen vaikutti myös henkilön omaan jaksamiseen ja virkeyteen. Loukkaantui, kun yritin keskustella asiasta. Teki kärpäsestä härkäsen, kun luuli oman ajan tarkoittavan lopullista eroa tai tyytymättömyyttä parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Kaikki tekeminen on työtä, koska työtä on moni muukin asia kuin vain palkkatyö. Se ohimennen silittäminen on pieni teko kokonaisuudessa nimeltä "teen töitä parisuhteen eteen". Jos et tekisi, jättäisit silittelyt väliin ja pitäisit puolisoa itsestäänselvyytenä.
OK, voit ajatella, että puolison silittäminen on työtä. Kerrassaan outo näkemys itselleni.
Etkö osaa lukea vai etkö vain halua ymmärtää, mitä tarkoittaa "pieni teko kokonaisuudessa"?
Mulle kokonaisuudessa kumppanini huomioiminen ei ole työtä :)
Eli et halua ymmärtää. Niin arvelinkin. Sekin kun on sinulle täysin epäselvää, mitä työ kaikkinensa kattaa.
Olen täysin samaa mieltä tuon edellisen kirjoittajan kanssa, ettei kumppanin huomioiminen ole mitään työtä vaan mukavaa yhdessä oloa, josta työ tosi kaukana.
Eri.
Miksi täällä on niin vahvasti vallalla ajatus, että työ ei voi olla mukavaa ja nautinnollista yhdessäoloa? Miten ankeissa paikoissa teette palkkatyötänne, jos käsitys työstänne on mukavuuden vastakohta?
Työpaikkani on oikein kiva. Mutta parisuhteeni on silti erilaista kuin työnteko, ja parempaa kuin kivaa.
Eli et pysty ajattelemaan työtä muuna kuin ansiotyönä. Aika yksiulotteista.
Ei varmaan sen yksiulotteisempaa kuin ajatella kaikkea ihmissuhteiden sisäistä toimintaa työntekona.
Sehän juuri on moniulotteista, että näkee työn muunakin kuin mekaanisena suorittamisena tai palkan ansaitsemisena.
Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse nähdä työnä.
Ei toki. Elämää voi elää vain hauskanpito mielessä. Mutta sitten on turha parkua, jos se parisuhde ei pysykään kasassa pelkällä hauskuudella.
Jos parisuhde ei ikinä kenelläkään vaatisi työtä, miksi meillä sitten on parisuhdeterapioita ynnä muuta sellaista? Mihin tarvitaan parisuhdetyöpajoja, jos parisuhde ei vaadi koskaan työtä?
Työpaikkani on oikein kiva. Mutta parisuhteeni on silti erilaista kuin työnteko, ja parempaa kuin kivaa.