Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteen eteen tehtävä työ/parisuhde vaatii "työtä"
Kertokaahan nyt ikisinkulle mitä ihmettä tällä tarkoitetaan? Siis konkreettisesti, mitä se pitää sisällään?
N32
Kommentit (454)
Minä kritisoin tätä ajatusta siitä, että "parisuhteen eteen täytyy tehdä työtä". Huono sanonta. Totta kai toista pitää huomioida pikkuylläreillä ja yhteistä aikaa järjestää, mutta ei se kyllä työnteolta saisi tuntua.
Olin itse pitkään toimimattomassa parisuhteessa, jossa sinnittelin vuosia tämän "yritetään vielä, yritetään nyt, pitkässä parisuhteessa on tällaisia vaiheita, täytyy tehdä parisuhteen eteen työtä" -mantran avulla.
No, ei se toiminut. Etenkin, kun huomasin olevani useinmiten se ainoa ihminen parisuhteessa, joka yritti ja teki työtä.
Jossakin vaiheessa sitten tajusin, että hyvänen aika, parisuhteen ei todellakaan kuulu olla mikään työleiri. Ei ole onnellisen suhteen merkki, jos monta kertaa viikossa ajattelee, että yritetään vielä ja tämän eteen nyt vain on tehtävä työtä.
Eropäätöksen jälkeen helpotus oli valtava. En enää ikinä halua päätyä suhteeseen tai tilanteeseen, jossa vain yritetään ja tehdään työtä suhteen eteen kaiken aikaa. Jos asiat ovat kunnossa ja ihmiset edelleen toisilleen sopivia, niin yhdessä olemisen pitäisi olla helppoa, luontevaa ja molempia energisoivaa. Ei mitään työntekoa ja yrittämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se tarkoittaa vain sitä, ettet voi alkaa pitää parisuhdetta itsestäänselvyytenä ja elellä miten itseä huvittaa, vaan pitää muistaa huomioida myös se puoliso. Eihän se mitään oikeaa työtä normaalissa, hyvinvoivassa suhteessa ole, vaan tulee ihan luonnostaan, mutta toki suhteessa voi tulla haastavampia vaiheita jolloin sen suhteen ylläpito ja kehittäminen vaatii enemmän vaivaa ja esim sitä kommunikaation opettelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos parisuhde ei ikinä kenelläkään vaatisi työtä, miksi meillä sitten on parisuhdeterapioita ynnä muuta sellaista? Mihin tarvitaan parisuhdetyöpajoja, jos parisuhde ei vaadi koskaan työtä?
Olen käynyt parisuhdeterapiassa. Ainoa, joka teki siellä työtä, oli terapeutti. Me olimme hakemassa apua. Vähän sama kuin jos tilaan putkimiehen, hänhän siinä töitä tekee, ja minä saan putket kuntoon.
No ei kyllä pariterapia toimi ihan niin, että pariskunta ei tee mitään ja terapeutti korjaa kaiken. Hullua verrata parisuhdetta johonkin putkiin. Ennemmin se on kuin vaikka fysioterapiassa käynti, fyssari auttaa alkuun mutta itse on nähtävä se vaiva että saa itsensä kuntoon. Toki parisuhdetta ei aina saa kuntoon vaikka mitä tekisi.
Tämäkin jankkaus juontaa juurensa vain ja ainoastaan siihen, että ihmiset käsittää sanan "työ" eri tavoin. Vähän sama kuin koti- tai metatyökeskusteluissa inttää kivenkovaan ettei ne mitään töitä ole ja mitään metatöitä ei olekaan, kun työ mielletään lähinnä ansiotyöksi tai sitä muistuttavaksi toiminnaksi. Toiset taas pitää sitä huomattavasti laajempana käsitteenä. Tämä parisuhteen hoito on sikäli sama homma, että eihän se "työ parisuhteen eteen" ole mitään raskasta puurtamista, vaan sitä normaalia elämää jossa toinen huomioidaan ja asioista keskustellaan. Niinkuin ne "metatyöt" on normaaleita asioita jotka pitää hoitaa. Joskus se vaatii vähän enemmän vaivannäköä, joskus se tapahtuu ihan itsestään. Toki parisuhteen ei jatkuvasti pitäisi tuntua siltä, että pitää nähdä kauheasti vaivaa sen eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä että suhdetta pitää vaalia ja toista ihmista ei saa pitää itsestäänselvyytenä.
Jaa. Minulle on äärimmäisen tärkeää, että voin luottaa toisen pysymiseen rinnalla tapahtui mitä tahansa. Todellakin haluan, että voin pitää toista itsestäänselvyytenä. Ilman tätä turvallisuuden tunnetta parisuhteessa olisi todella raskasta elää. En ymmärrä miksi toiset haluavat pitää kumppanin jatkuvasti varpaillaan.
Ehkäpä tässä taekoitettiin sitä, ettei toista saa kohdella itsestäänselvyytenä.
Minä taas tarkoitan, että haluan voida luottaa toiseen, vaikka kohtelisin häntä itsestäänselvyytenä.
Ainahan sitä haluta saa. Mutta käytännössä kukaan ei jaksa pidemmän päälle parisuhdetta, jossa tulee kohdelluksi itsestäänselvyytenä. Kyllä siinä alkaa niin sanotusti vihreämmät niityt kiinnostella.
Älä puhu kaikkien puolesta. Esim. minä jaksan ja kommentoimasi henkilö jaksaa.
-eri
Täällä nyt voi väittää mitä tahansa, mutta totuus on, että ihmisen perustarpeisiin kuuluu tulla nähdyksi ja kuulluksi. Ja se ei toteudu, jos toista pitää itsestäänselvyytenä. Toki osa roikkuu parisuhteessa vain parisuhteen takia, koska pelkää olla yksin, mutta se on eri asia.
Olen eri minäkin, mutta väistämättä tuosta kuvauksesta tulivat mieleen masentuneiden ihmisten parisuhteet. Masentunut ei jaksa tehdä töitä parisuhteen eteen. Jos masentuneen kumppani siitä huolimatta roikkuu parisuhteessa, johtuuko se tosiaan siitä, että hän pelkää olla yksin?
Vai olisiko sittenkin olemassa sellainen ihme kuin rakkaus ihmistä itseään kohtaan, rakkaus joka ei ole vaihtokauppaa?
Onko rakkaus sinulle sitä, että antaa toisen kohdella itseä miten sattuu ja laittaa omat tarpeensa jäihin?
Rakkaus voi olla sitäkin. Vanhemman rakkaus lastaan kohtaan on itse asiassa juuri sitä. Parisuhteessa toivottavasti ei ainakaan koko ajan. Tämä keskustelu saa minut miettimään, kuinka moni on kokenut puolison vakavan fyysisen tai henkisen sairauden. Itselläni on jonkinmoista kokemusta tällaisista elämänvaiheista. Silloin täytyy löytää mielekkyys siitä omasta rakkaudestaan, ei siitä miten puoliso pystyy kunakin päivänä huomioimaan.
Silloinhan se parisuhde varsinkin vaatii sitä "työtä" eli sopeutumista toiselta, jos toinen on sairas eikä kykene antamaan toiselle oikein mitään. Motivaatio siihen toki tulee rakkaudesta, ja se että saa olla rakkaansa kanssa (ja toki toivo paremmasta ja muistot menneistä hyvistä ajoista) on ikään kuin palkka siitä, että laittaa omat tarpeensa sivuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos parisuhde ei ikinä kenelläkään vaatisi työtä, miksi meillä sitten on parisuhdeterapioita ynnä muuta sellaista? Mihin tarvitaan parisuhdetyöpajoja, jos parisuhde ei vaadi koskaan työtä?
Olen käynyt parisuhdeterapiassa. Ainoa, joka teki siellä työtä, oli terapeutti. Me olimme hakemassa apua. Vähän sama kuin jos tilaan putkimiehen, hänhän siinä töitä tekee, ja minä saan putket kuntoon.
No ei kyllä pariterapia toimi ihan niin, että pariskunta ei tee mitään ja terapeutti korjaa kaiken. Hullua verrata parisuhdetta johonkin putkiin. Ennemmin se on kuin vaikka fysioterapiassa käynti, fyssari auttaa alkuun mutta itse on nähtävä se vaiva että saa itsensä kuntoon. Toki parisuhdetta ei aina saa kuntoon vaikka mitä tekisi.
Joo kyllä me oltiin eniten äänessä siellä pariterapiassa ja piti tosissaan miettiä niitä asioita. Mulle se pariterapia avasi silmät, ettei meillä ole mitään yhteisä tulevaisuutta ja sain voimaa eropäätökseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy kehittää itseään ja luonnettaan.
Kommunikaatio ei synny itsestään, iän ja elämäntilanteen mukaan on opiskeltava kommunikoimaan paremmin. Parin vuoden yhdessäolon jälkeen rakastumisvaihe alkaa mennä ohi ja täytyy opetella rakastamaan, se ei yleensä tapahdu itsestään.Miehille on usein vaikea opetella puhumaan tunteista, siihen kaatuu moni parisuhde. Eikä mies voi sitä yksinään opetella, se täytyy kumppanin kanssa tehdä.
Lisäksi tulee kaikki käytännön asiat, seksi myöskin.
Millaiseksi pitää kehittyä? Entä miten ja ennen kaikkea MIKSI luonteeni pitää muuttua? Eikö ihmisen luonne ole aika perustavanlaatuinen osa ihmisen psyykettä, ja sen muutokset yleensä kerro esim traumoista tai mielenterveysongelmista?
Ehkä sillä tarkoitetaan sitä, että siitä itsekkyydestä on päästävä eroon ja opittava elämään parisuhteessa.
Ihan kuten nainen oppii äidiksi, kun saa lapsen. Jos jatkaa sinä samana vanhana itsenään, joka ajattelee aina vaan itseään nämä läheiset parisuhteet eivät tule koskaan toimimaan. Joku tulee aina olemaan onneton.
Jos luonne on kovin itsekeskeinen sitä kuuluu kehittää vähemmän itsekeskeisemmäksi. Jos taas on riippuva, niin ehkä itsenäisemmäksi. Jos taas on ilkeä, niin kehittää sitä ystävällisemmäksi jne. Onhan noita luonteen piirteitä paljonkin, jotka eivät sovi kovin hyvin parisuhteisiin tai ihmissuhteisiin ylipäätään.
Tietenkin meillä kaikilla on mahdollisuus olla se luonne mitä olemme ja tuoda se aina esille. Mutta kun ja jos se luonne on huono, se tuo huonoja asioita mukanaan kaikille. Valitettavasti kaikki luonteenpiirteet eivät ole mukavia tai helppoja ja jos meinaa edes millään tasolla saavuttaa onnellisen parisuhteen niin niistä kaikkien pahimmista luonteenpiirteistä pitäisi kehittyä ulos.Tämä taas on näitä haitallisia stereotypioita, että lapseton sinkku ajatteli vain itseään. Kyllä moni perheellinen parisuhteessa elävä on paljon itsekkäämpi ja lapsellisempi. Ei se parisuhde ja lasten saaminen ole mitään ultimaattisia henkisiä kasvattajia vaan on paljon vaikeampiakin ja haastellisimpiakin asioita kuin itse valittu puoliso ja itse valittu perhe-elämä. Ikisinkku voi oikeastikin olla ensimmäisessä suhteessaan henkisesti kypsempi kuin henkilö joka on mennyt suhteesta suhteeseen.
Sinä luit tuosta lauseesta stereotypian jota siinä ei lue. Ensin siinä ei edes puhuta sinkuista. Siinä puhutaan parisuhteessa olevasta ihmisestä, joka toimii itsekkäästi. Tai naisesta, joka on voinut vain aiemmin ajatellut pelkästään itseään, koska hänen ei ole tarvinnut ajatella muita, koska hänellä ei ole aiemmin ollut lasta, jota on ollut pakko ajatella.
Me tiedämme, että maailmassa on lukemattomia epäitsekkäita ihmisiä, sinkkuja, joiden ei tarvitse kehittyä tai työstää sitä puolta itsestään kun he menevät parisuhteisiin tai saavat lapsen. Ei ole mitään minkä kohdalla pitäisi tehdä töitä, kun se on jo valmis homma. Tasapuolinen, kummatkin huomioonottava.
Mutta, jos on itsekäs, niin ne parisuhteet eivät ole koskaan kovin onnellisia, koska parisuhde on kahden kauppa. Jos se on vain yhden kauppa, niin silloin pitää työskennellä sen eteen, että siitä tulee kahden kauppa.
En tiedä mitä puolisoa se sinkku tai mitä omaa lasta se lapseton voisi ajatella? Koska jos hänellä tällainen henkilö elämässä on, hän ei ole sinkku tai lapseton.
Yleisellä tasolla ihminen voi tietenkin olla itsekäs tai epäitsekäs ja sekin vielä eri eri olosuhteissa. Kotona itsekäs, töissä epäitsekäs jne.
Aivan, ei se parisuhde tee kenestäkään epäitsekästä, mutta tätä yritän juuri sanoa, että kun itsekäs ihminen on parisuhteessa, se on onneton suhde. Sellaisten ihmisten kuuluu tehdä töitä itsensä kanssa, jotta heistä muodostaa vähemmän itsekkäitä ja myös muut huomioon ottavaksi tai näiden ihmisten suhteet on ja pysyy onnettomina..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se tarkoittaa vain sitä, ettet voi alkaa pitää parisuhdetta itsestäänselvyytenä ja elellä miten itseä huvittaa, vaan pitää muistaa huomioida myös se puoliso. Eihän se mitään oikeaa työtä normaalissa, hyvinvoivassa suhteessa ole, vaan tulee ihan luonnostaan, mutta toki suhteessa voi tulla haastavampia vaiheita jolloin sen suhteen ylläpito ja kehittäminen vaatii enemmän vaivaa ja esim sitä kommunikaation opettelua.
Synnynnäisesti lahjakkaille kaikki on helppoa. Kun on hyvä ja kiva luonne, kunnon käytöstavat, perusarvot kohdalla ja sopivan ambivertti, niin ei se mitään työtä vaadi olla parisuhteissa.
Kun kaikki puolisoissa on hankalaa, vaikeaa ja sisäänpäinkääntynyttä, niin kaikki ja itse suhde on vaikeaa ja täynnä ongelmia, joita pitää ratkaista.
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin jankkaus juontaa juurensa vain ja ainoastaan siihen, että ihmiset käsittää sanan "työ" eri tavoin. Vähän sama kuin koti- tai metatyökeskusteluissa inttää kivenkovaan ettei ne mitään töitä ole ja mitään metatöitä ei olekaan, kun työ mielletään lähinnä ansiotyöksi tai sitä muistuttavaksi toiminnaksi. Toiset taas pitää sitä huomattavasti laajempana käsitteenä. Tämä parisuhteen hoito on sikäli sama homma, että eihän se "työ parisuhteen eteen" ole mitään raskasta puurtamista, vaan sitä normaalia elämää jossa toinen huomioidaan ja asioista keskustellaan. Niinkuin ne "metatyöt" on normaaleita asioita jotka pitää hoitaa. Joskus se vaatii vähän enemmän vaivannäköä, joskus se tapahtuu ihan itsestään. Toki parisuhteen ei jatkuvasti pitäisi tuntua siltä, että pitää nähdä kauheasti vaivaa sen eteen.
Jankkaus johtuu siitä, että joidenkin on näköjään mahdotonta hyväksyä, ettei parisuhde kaikilta vaadi työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on esimerkiksi sitä toisen huomioimista, mutta minusta suuri työ on myös se, mitä tekee itsensä kanssa. Läheisimmissä ihmissuhteissa tulee näkyviksi omat ongelmakohdat, joita ei sinkkuna ollessa tarvitse samalla tavalla välttämättä kohdata tai työstää. Moni ei kyllä työstä myöskään parisuhteessa, mikä sitten johtaa eroihin. Esimerkiksi mustasukkaisuuden, addiktion, huonon taloudenhallinnan, epäystävällisyyden, epäsiisteyden tai raivoamisen työstäminen vaatii paljon henkisiä resursseja. Nuo ongelmat eivät välttämättä tule näkyviksi tai haittaa itseä jos elää yksin, mutta läheisessä ihmissuhteessa toinen voi kärsiä niistä paljonkin.
Se sanonta, että parisuhde vaatii työtä, kammoksutti mua hirveästi sinkkuna. En todellakaan halunnut lisätä taakkaani sellaisella varsinkin, kun en erityisemmin edes kaivannut parisuhdetta vaan olin tyytyväinen itsekseni.
Menin lopulta yhteen ihan tunnepohjalta miehen kanssa, johon rakastuin hulluna. Vuosien mittaan suhde on hiipunut ja nykyään mietin aika usein, että vieläkö se antaa tarpeeksi, jottei kannata erota. Välillä olen hyvin vakavasti miettinyt eroakin. Jos hässä joku alkaisi vaatia tekemään työ parisuhteen eteen, niin se tippa varmaan kaataisi veneen, olisi liikaa vaadittu. Asenteeni on siis vähän parisuhdevastainen sikäli, että mietin herkästi eroa, en ole kovin sitoutunut ajatulseen, että avioliitto kestäisi loppuiän.
Ehkä ne ajattelevat parisuhteen vaativan työtä, jotka kovasti haluavat olla parisuhteessa ja joille se on tärkeä ja jotka ovat henkisesti sitoutuneet siihen. Puolin ja toisin meillä se sitoutuminen on kai puuttunut. Kummallakin on ehkä asenne, että sitten vaan erotaan, kun ei ole enää tarpeeksi kivaa. Tämä meidän suhde on kai esimerkki siitä, miten käy, kun kumpikaan ei halua parisuhteen vaativan työtä.
Miten se näkyy? Riidat jäävät selvittämättä kunnolla, ei ole sitoutumista yhteiseen hyvään, vaan olen kokenut, että mies on ikäänkuin lähtökohtaisesti eri puolella kuin minä. Ihan kuin olisimme vastustajia, jotka kilpailevat keskenään jostain, emmekä kumppaneita, jotka puhaltavat yhteen hiileen. Ehkä ne jotka puhaltavat yhteen hiileen, ovat niitä, jotka nimittävät sitä puhaltamista työksi parisuhteen eteen.
Negatiivista se on silloin, jos vain toinen osapuoli puhaltaa, eli esim nainen tekee hirveästi työtä parisuhteen eteen ja mies ei. Sellainen mielikuva mulle kyllä yleensä tulee, jos joku nainen alkaa puhua siitä, miten parisuhde vaatii työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on esimerkiksi sitä toisen huomioimista, mutta minusta suuri työ on myös se, mitä tekee itsensä kanssa. Läheisimmissä ihmissuhteissa tulee näkyviksi omat ongelmakohdat, joita ei sinkkuna ollessa tarvitse samalla tavalla välttämättä kohdata tai työstää. Moni ei kyllä työstä myöskään parisuhteessa, mikä sitten johtaa eroihin. Esimerkiksi mustasukkaisuuden, addiktion, huonon taloudenhallinnan, epäystävällisyyden, epäsiisteyden tai raivoamisen työstäminen vaatii paljon henkisiä resursseja. Nuo ongelmat eivät välttämättä tule näkyviksi tai haittaa itseä jos elää yksin, mutta läheisessä ihmissuhteessa toinen voi kärsiä niistä paljonkin.
Yllättävän monelle toisen huomioiminen käy työstä.
Täällähän on ihan samanlaista katkeruutta ilmassa kuin muissakin työttömiä koskevissa keskusteluissa. Itsekin olen (ehkä liikaa romanttisia elokuvia katsoneena) ajatellut, että sitä työtä on tehtävä. Aiempi parisuhteeni oli kaatunut miehen pettämisiin, joista syyllistin pitkään itseäni. Enhän ollut tehnyt suhteemme eteen tarpeeksi TÖITÄ, joten hän haki huomiota muualta.
Nykyisen suhteen alkuvuosina muistan suunnitelleeni piknikkiä, jolloin mies kysyi vähän jo kyllästyneen kuuloisesti, että mitä varten pitää nähdä vaivaa syödäkseen ulkona, että eikö kotona voi syödä ja mennä sen jälkeen käymään ulkona. No, itkuksihan se osaltani meni, ja myöhemmin kerroin, etten halua pitää häntä itsestäänselvyytenä. Mies vastasi hölmistyneenä, että hänhän on itsestäänselvyys, ei hän ole mihinkään lähdössä.
Siis melkein pystyin tuntemaan sen loksahduksen päässäni! Kaikki epävarmuudet huuhtoutuivat niskastani ja kehon valtasi äärimmäinen helpotus. Ja nyt vielä lähes kymmenen vuotta myöhemmin tunnen sen samankaltasen, pulppuavan onnellisuuden, kun edes ajattelenkaan parisuhdettamme. Hän on rakas itsestäänselvyyteni, jota hellin joka päivä. En siksi, että tekisin työtä parisuhteemme eteen, vaan siksi, että haluan nähdä hänen kasvonsa, koskettaa hänen poskeaan, tuntea hänen huulensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos parisuhde vaatii työtä, on se vain yksi näistä väkisin väännetyistä parisuhteista ja avioliitoista, joita pidetään yllä, kun ei uskalleta olla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on esimerkiksi sitä toisen huomioimista, mutta minusta suuri työ on myös se, mitä tekee itsensä kanssa. Läheisimmissä ihmissuhteissa tulee näkyviksi omat ongelmakohdat, joita ei sinkkuna ollessa tarvitse samalla tavalla välttämättä kohdata tai työstää. Moni ei kyllä työstä myöskään parisuhteessa, mikä sitten johtaa eroihin. Esimerkiksi mustasukkaisuuden, addiktion, huonon taloudenhallinnan, epäystävällisyyden, epäsiisteyden tai raivoamisen työstäminen vaatii paljon henkisiä resursseja. Nuo ongelmat eivät välttämättä tule näkyviksi tai haittaa itseä jos elää yksin, mutta läheisessä ihmissuhteessa toinen voi kärsiä niistä paljonkin.
Yllättävän monelle toisen huomioiminen käy työstä.
Totta tuokin. Ikävä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ne ajattelevat parisuhteen vaativan työtä, jotka kovasti haluavat olla parisuhteessa ja joille se on tärkeä ja jotka ovat henkisesti sitoutuneet siihen.
Niinhän täällä joku aiemmin lainaili, että työ on tehtävän suorittamiseen tähtäävää toimintaa. Joillekin parisuhde näyttää olevan se tehtävä, jota suoritetaan kumppania huomioimalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se tarkoittaa sitä, ettei pidä toista itsestään selvyytenä. Pitää edelleen olla kiinnostunut toisesta, viettää aikaa yhdessä, jutella muustakin kuin kaurapuurosta jne. Esimerkiksi yhteinen aika pitää lapsiperheessä järjestämällä järjestää. Jos ei yhtään näe vaivaa yhteyden säilyttämiseksi, eräänä kauniina päivänä huomaa olevansa kimpassa vieraan ihmisen kanssa.
Ei sen työn pitäisi tarkoittaa mitään hampaat irvessä raatamista kuitenkaan. Vaan semmoista vaivannäköä, joka on lopulta kivaa itsellekin.
"Pitää" olla kiinnostunut toisesta... Luulisi tulevan luonnostaan, kun on yhteen halunnut.
Hei et arvaakkaan kuinka moni nainen, ehkä yli 90% on suhteessa sen ihmisen kanssa joka on tehnyt aloitteen, ei sen ihmisen kanssa jonka haluaisi.
Maikkis kirjoitti:
Jos parisuhde vaatii työtä, on se vain yksi näistä väkisin väännetyistä parisuhteista ja avioliitoista, joita pidetään yllä, kun ei uskalleta olla yksin.
Taas yksi kemisti, jolla ei ole ikinä ollut toimivaa suhdetta.:D
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on ihan samanlaista katkeruutta ilmassa kuin muissakin työttömiä koskevissa keskusteluissa. Itsekin olen (ehkä liikaa romanttisia elokuvia katsoneena) ajatellut, että sitä työtä on tehtävä. Aiempi parisuhteeni oli kaatunut miehen pettämisiin, joista syyllistin pitkään itseäni. Enhän ollut tehnyt suhteemme eteen tarpeeksi TÖITÄ, joten hän haki huomiota muualta.
Nykyisen suhteen alkuvuosina muistan suunnitelleeni piknikkiä, jolloin mies kysyi vähän jo kyllästyneen kuuloisesti, että mitä varten pitää nähdä vaivaa syödäkseen ulkona, että eikö kotona voi syödä ja mennä sen jälkeen käymään ulkona. No, itkuksihan se osaltani meni, ja myöhemmin kerroin, etten halua pitää häntä itsestäänselvyytenä. Mies vastasi hölmistyneenä, että hänhän on itsestäänselvyys, ei hän ole mihinkään lähdössä.
Siis melkein pystyin tuntemaan sen loksahduksen päässäni! Kaikki epävarmuudet huuhtoutuivat niskastani ja kehon valtasi äärimmäinen helpotus. Ja nyt vielä lähes kymmenen vuotta myöhemmin tunnen sen samankaltasen, pulppuavan onnellisuuden, kun edes ajattelenkaan parisuhdettamme. Hän on rakas itsestäänselvyyteni, jota hellin joka päivä. En siksi, että tekisin työtä parisuhteemme eteen, vaan siksi, että haluan nähdä hänen kasvonsa, koskettaa hänen poskeaan, tuntea hänen huulensa.
Juuri näin :)
Väkisinkin joskus käy niin.