Lue keskustelun säännöt.
Uusioperheen rahat
18.04.2023 |
Elämme uusioperheessä kahden erillisen talouden piinallista todellisuutta.
Itse olen matalapalkka-alalla, mieheni on hyvin korkeapalkkainen.
Tilanne on alkanut piinata, sillä miehen työsuhde-edut alkaa olla maan huippua. Eli luxusta riittää ihan arkisessa työnteossa. Ja minun työetuihin kuuluu bussilippu.
Mitä olette tehneet vastaavissa tilanteissa?
En pysty olla enää iloinen yhdestäkään hänen uudesta jutusta. Palkankorotuksesta, autosta, bonuksesta, osingosta, ökylahjoista.
Minua loukkaa että hän haluaa pitää selvästi omat rahat vaikka koko elämä on yhteistä. En haikaile ökyä, mutta joku raja tällaisessa kahden kerroksen perheessä olisi oltava.
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse suosin erilliset asunnot, erilliset taloudet, erilliset elämät ja yhteinen elämä filosofiaa.
Kolme ensimmäistä eivät ole neljännen este, jollei itse siitä sellaista tee.
Toki tällä filosofialla yhteinen elämä ei vältä ole kaikille se, mitä haluaa, mutta silloin ehkä pitää luopua jostain kolmesta ensimmäisestä, jotta saa mitä haluaa.
Minullakin on erilllinen elämä ja eri elintaso varmaan satojentuhansien suomalaisten miesten kanssa, sillä en asu yhdessä heidän kanssaan. :) . Mutta aloituksessa puhutaan avioliitosta tai avoliitosta, siis kahden aikuisen yhteisestä elämästä, perheestä.
Olen kyllä naimisissa, vaikka meillä on erilliset asunnot, erilliset taloudet ja erilliset elämät. Se on osa sitä meidän yhteistä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En suostuisi koskaan tällaiseen. Yksi perhe ja yhdet tulot.
Suostuisit jos itse olisit se reilusti enemmän hankkiva.
En ole tuo, jolle vastasit. Mutta mistä tiedät, että jokaisen paremmin tienaavan mielestä tuo on täysin toimiva vaihtoehto?
Itse yhdessä suhteessa aikanaan olin se paremmin tienaava eikä minulla ollut mitään ongelmia maksaa menoista enemmän kuin mies maksoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Illä tavoin ap pidät itseäsi älykkäänä? Miksi et hyödynnä älyäsi opiskelemalla itsellesi hyväpalkkaisen ammatin?
Koska en ole koskaan juossut rahan vaan kiinnostusten perässä.
Mutta sitten kun se tulokuilu on yhtäkkiä nenän edessä omassa kodissa niin ei sille ole immuuni.
Toinen ostaa törkyhintaisen puvun kun itse käytät ystäväsi vanhaa mekkoa. Toisella markkinoiden paras pyörä. Itsellä se sama kuin lukiossa.Vaikkei rahan perässä juokse, mutta kun asetelma hieroo naamaan eritasoisuutta sitä ei voi unohtaa/ohittaa. Itselläni se ei sovi perhekäsitykseen mitenkään.
Edelleen toivoisin kokemuksia saman kokeneilta.
ApMinulla on sama tilanne, mutta täysin erilainen kokemus, tosin olemme ydinperhe eikä uusperhe. Olen sovittanut oman elämäni tulojeni mukaiseksi enkä edes mieti, että toinen tienaa minua paljon enemmän ja voi viedä teini-ikäiset lapsemme tuosta vain Lontooseen ja minä jään Suomeen, koska töistä ei voi ottaa palkatonta vapaata hetken päähänpistosta. En ole ikinä osannut kadehtia puolison työmäärää ja tuloja, koska ne ovat jotain sellaista, mihin hän itse voi vaikuttaa, ei jotain sellaista, mikä on minun ansiotani. Autokaupassa puoliso ei kysele hintoja, minulla on jo ennen kauppaanmenoa selkeä hintakatto. Kun esikoinen lähti opiskelemaan, isä osti asunnon helpottaakseen opiskelijan elämää eikä kukaan sanonut, että hei, äitinä sinunkin pitää pystyä samaan, eriarvoistat perheenjäseniä, jos et ole mukana maksamassa.
En mitenkään keksi, miksi olisimme perheen sisällä eriarvoisessa asemassa siksi, että puoliso ei rahoita elämistäni. Olen työssäkäyvä keski-ikäinen nainen, joka on tehnyt elämässään tietyt valinnat ja kantaa niistä vastuun kuvittelematta, että avioliitto toisi mukanaan oikeuden ulosmitata puolison tekemien valintojen tuoton. Ei ole minulta pois, jos juhlamekkoni on ostettu viime keväänä ja miehellä on tuliterä mittatilauspuku. Mahdun juhlamekkooni eikä sen malli tai väri huuda, että hei, olen huhtikuun 2022 mallistoa. Valinta sekin.
Jos tuntisin tälllaisen avioparin, niin ihmettelisin todella. Kaksi henkeä vietää täysin erilaista elämää saman katon alla. Eivätkö perheenne lapset reagoi tuohon tilanteeseen? Onko perheen lapsille jo kehittynyt ajattelutapa, että "naisilla ei kuulu olla mitään". Millainen mies repostelee varalisuudellaan tuolla tavalla toisen edessä?
Miten niin erilaista elämää? Lapsille auto on auto, ei ne kysele moottorin tilavuutta, puku on puku, ei ne kysele, että mittatilauksena vai rekistä suoraa. Mies ostaa punalaputettuja tuotteita ja nauttii lomallaan siitä, että menee sähköttömälle rantamökille, kalastaa ja savustaa saaliinsa ja mikä parasta - ei vaadi minua mukaansa!
Raha ei ole meidän elämässämme se asia, joka pitää yhdessä, joten ei käy edes mielessä, että vietämme täysin erilaista elämää. Toki teinien ja miehen reissut Euroopan suurkaupunkeihin ilman minua voivat näyttää jonkun mielestä oudoilta, mutta londun sanana voin kertoa, että olen jo käynyt niissä kaikissa, uutudenviehätystä ei enää ole.
Lapsille on kehittynyt ajattelutapa, jonka mukaan jokainen kantaa itse vastuuta itsestään eikä jotain ole pakko tehdä siksi, että ulkopuolisten mielestä niin on oikein. Jos opiskelijalle on edullisinta asua isän omistamassa asunnossa, niin miksi isä ei sijoituskämppää hankkisi ja laittaisi verotukseen kaikkia siitä koituvia kuluja.
Itse olen ollut se huomattavasti enemmän ansaitseva. Se oli se mun ydinperhe, tein lapset sen miehen kanssa. Ei se silloin ollut mulle mikään ongelma, että mä kustansin valtaosan meidän elämästä. Maksoin miehelle palkkaakin kun oli kotona lasten kanssa, kompensoimaan hoitovapaan vaikutuksia tulevaan.
Mutta jos nyt perustaisin vielä jonkun yhteisen talouden jonkun kanssa (en kyllä aio), yhteiset kulut menisi kyllä tasan puoliksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Illä tavoin ap pidät itseäsi älykkäänä? Miksi et hyödynnä älyäsi opiskelemalla itsellesi hyväpalkkaisen ammatin?
Koska en ole koskaan juossut rahan vaan kiinnostusten perässä.
Mutta sitten kun se tulokuilu on yhtäkkiä nenän edessä omassa kodissa niin ei sille ole immuuni.
Toinen ostaa törkyhintaisen puvun kun itse käytät ystäväsi vanhaa mekkoa. Toisella markkinoiden paras pyörä. Itsellä se sama kuin lukiossa.Vaikkei rahan perässä juokse, mutta kun asetelma hieroo naamaan eritasoisuutta sitä ei voi unohtaa/ohittaa. Itselläni se ei sovi perhekäsitykseen mitenkään.
Edelleen toivoisin kokemuksia saman kokeneilta.
ApMinulla on sama tilanne, mutta täysin erilainen kokemus, tosin olemme ydinperhe eikä uusperhe. Olen sovittanut oman elämäni tulojeni mukaiseksi enkä edes mieti, että toinen tienaa minua paljon enemmän ja voi viedä teini-ikäiset lapsemme tuosta vain Lontooseen ja minä jään Suomeen, koska töistä ei voi ottaa palkatonta vapaata hetken päähänpistosta. En ole ikinä osannut kadehtia puolison työmäärää ja tuloja, koska ne ovat jotain sellaista, mihin hän itse voi vaikuttaa, ei jotain sellaista, mikä on minun ansiotani. Autokaupassa puoliso ei kysele hintoja, minulla on jo ennen kauppaanmenoa selkeä hintakatto. Kun esikoinen lähti opiskelemaan, isä osti asunnon helpottaakseen opiskelijan elämää eikä kukaan sanonut, että hei, äitinä sinunkin pitää pystyä samaan, eriarvoistat perheenjäseniä, jos et ole mukana maksamassa.
En mitenkään keksi, miksi olisimme perheen sisällä eriarvoisessa asemassa siksi, että puoliso ei rahoita elämistäni. Olen työssäkäyvä keski-ikäinen nainen, joka on tehnyt elämässään tietyt valinnat ja kantaa niistä vastuun kuvittelematta, että avioliitto toisi mukanaan oikeuden ulosmitata puolison tekemien valintojen tuoton. Ei ole minulta pois, jos juhlamekkoni on ostettu viime keväänä ja miehellä on tuliterä mittatilauspuku. Mahdun juhlamekkooni eikä sen malli tai väri huuda, että hei, olen huhtikuun 2022 mallistoa. Valinta sekin.
Jos tuntisin tälllaisen avioparin, niin ihmettelisin todella. Kaksi henkeä vietää täysin erilaista elämää saman katon alla. Eivätkö perheenne lapset reagoi tuohon tilanteeseen? Onko perheen lapsille jo kehittynyt ajattelutapa, että "naisilla ei kuulu olla mitään". Millainen mies repostelee varalisuudellaan tuolla tavalla toisen edessä?
Niinpä. Itsekin olen mies, muttei tulisi mieleenkään tuommoinen elostelu jos toinen köyhempi puoliso siinä vierellä. Siinä sen vain näkee, ettei raha tee ihmisestä parempaa ihmistä vaan liian usein päinvastoin.
Missä tuossa oli elostelua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sua ap. Mun mies tienaa 5 x sen mitä minä eli kuuluu maan 1% kovimmin tienaaviin.
Meillä on yhteisiä lapsia ja molemmilla omiakin. Minunkaan mies ei osta minulle samalla tavalla kalliita juttuja kuin itselleen, esim hän harrastaa satojen tuhansien edestä.
Ratkaisin asian niin, että en maksa mitään asumis- tai ruokakuluja, mutta teen kotityöt yksin. Itse maksan vaatteeni ja harrastukseni. Lasten hoitoon hän hieman osallistuu. Oman palkkani pidän itselläni ja saan säästöön noin 20 000 e vuodessa.
Täytyy sanoa, että ensi alkuun oli aika ikävää, kun miehen lapsi saapui viikonlopuksi kalline tavaroineen ja jatkuvasti puhui mersustaan, vuittoneistaan ja muista ökyjutuistaan. Tuntui että lapsi sai oikein tyydytystä siitä, että leveili niillä minun edessäni. Jos mies olisi ollut fiksu, olisi hän sanonut lapselleen, että näistä jutuista ei puhuta
Enää asiat ei haittaa, lapsikin ymmärtää jo olla leveilemättä. Samaa ruokaa syödään ja samassa talossa asutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ilmeisesti yrityksesi kiipustaa ylempään elintasoluokkaan sängyn kautta ei nyt onnistunut. Hyväksy tilanne ja eroa, voit kattella jonkun vanhemman ukon joka jaksais ruveta sua elättämään (ja muksujaai ilmeisesti, kun uusperheestä puhuit). Tää nykyinen versio ei siihen haksahda.
En nyt tosissaan enää tiedä, onko tämä rölläilyä vai ajatteleeko joku tosissaan näin.
Itse seurustelen miehen kanssa, joka sitten osoittautui itseäni huomattavan suurempituloiseksi. Ja juu, olen miettinyt mitä se yhteiselämä tulisi olemaan, kun oma tulotasoni on alempi kuin ikäisilläni keskiverrosti.
Itse en hyväksyisi yhdessäasumista niin, että toinen elää leveästi ja toinen köyhyysrajalla, silloin voisi elää yhtä hyvin kämppäkaverin kanssa. Ex-puolison kanssa tuimme vuorotellen toisiamme taloudellisesti haastavammissa tilanteissa niin, että enemmän tienaava maksoi enemmän. Työssäollessa tienestit oli suht samat, jolloin kaikki meni sitten puoliksi.
Mutten ikinä olisi vaatinut exää maksamaan täsmälleen 50-50 pienistä osa-aikatyötuloista, joilla hetken oli etsiessään kokoaikatyötä.En ole se jolle vastaat, mutta on eri asia avustaa puolisoa väliaikaisessa taloudellisessa ahdingossa, kuin kustantaa hänen itse itselleen asettamansa elintasovaatimukset koska toinen ei viitsi mennä töihin joista saa haluamansa summan rahaa.
Näetkö tuollaisella elintasoero-liitolla pitkää tulevaisuutta? Itseäni juuri tuollaiseen tilanteeseen päätyminen mietityttää jo sen verran, että tosiaan mietin onko suhteella mitään tulevaisuutta. Jos siis tilanne olisi aina se, että esim. toinen varailee itselleen lomalle lomamatkan aurinkorannoille, ja itse vietän loman laskeskelen olisiko varaa käydä vaikka kampaajalla itseäni hemmottelemassa.
Ei, ei ole mikään pakko kustantaa kenellekään yhtään mitään. Mutta voi miettiä, kuinka pitkään tuollainen liitto pysyisi hyvänä.
No omalla kohdallan on toiminut vuosia. Itse olen pienipalkkainen, mies tienaa melkein kolme tonnia enemmän joka kuukausi. Olen hänen kanssaan rakkaudesta, en rahasta.
Tosin matkustamme yhdessä, mutta muuten molemmilla on pelit ja vehkeet sen mukaan mihin on varaa. Kokisin epäonnistuneeni elämässä jos loisisin toisen rahoilla.
Jaa-a. Kai se pitää sitten jättää parempituloinen miesystävä. Koska itse en halua yhteiselämää, jossa toinen elää ökyelämää samalla kun toinen kärvistelee köyhyysrajalla.
Ei sinun tarvitse miestäsi jättää. Teette yhdessä päätöksen onko taloudellinen hyväksikäyttö suhteessanne ok. Meidän suhteessamme ei ole, te laaditte omat sääntönne.
Ihan suoraan sanoen. Olen tätä tuloeroasiaa aiemminkin jo miettinyt, että tuleeko hankaluuksia.
Ja kun näköjään asenne on, että tällaisessa tilanteessa on täysin ok ja hyväksyttyä, että samassa taloudessa toinen syö sisäfilettä ja toinen näkkileipää (ha jos ei, niin on taloudellista hyväksikäyttöä), niin kyllä pistää mietityttämään entistä enemmän.
Mitenkähän sitä muotoilisi, että joudun eroamaan sinusta, koska olet liian varakas.
Tuntuisi tosi oudolta olla ruoasta kateellinen omalle puolisolleen. Jos toisella ei oikeasti ole varaa syödä kuin näkkäriä, kannattaisiko ehkä yrittää tehdä elämälleen jotain? Kouluttautua, vaihtaa työpaikkaa?
Minä olen tyytyväinen kun mieheni nauttii työnsä hedelmistä. Tuntuisi jotenkin luonnottomalta kyräillä vieressä ja ajatella että minä ansaitsen tuon saman tekemättä asian eteen mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua ap. Mun mies tienaa 5 x sen mitä minä eli kuuluu maan 1% kovimmin tienaaviin.
Meillä on yhteisiä lapsia ja molemmilla omiakin. Minunkaan mies ei osta minulle samalla tavalla kalliita juttuja kuin itselleen, esim hän harrastaa satojen tuhansien edestä.
Ratkaisin asian niin, että en maksa mitään asumis- tai ruokakuluja, mutta teen kotityöt yksin. Itse maksan vaatteeni ja harrastukseni. Lasten hoitoon hän hieman osallistuu. Oman palkkani pidän itselläni ja saan säästöön noin 20 000 e vuodessa.
Täytyy sanoa, että ensi alkuun oli aika ikävää, kun miehen lapsi saapui viikonlopuksi kalline tavaroineen ja jatkuvasti puhui mersustaan, vuittoneistaan ja muista ökyjutuistaan. Tuntui että lapsi sai oikein tyydytystä siitä, että leveili niillä minun edessäni. Jos mies olisi ollut fiksu, olisi hän sanonut lapselleen, että näistä jutuista ei puhuta
Enää asiat ei haittaa, lapsikin ymmärtää jo olla leveilemättä. Samaa ruokaa syödään ja samassa talossa asutaan.
Miten jaksat tuollaista tai mikä tuossa on sinulla motiivina? Itse en ikinä suostuisi olemaan suhteessa se, joka tekee yksin kaikki kotityöt. Ja mitään merkkivaatteilla leveilevää juppia en jaksaisi kuunnella varttia kauempaa. Itse olisin varmasti kyllästynyt jo ajat sitten. Kuulostaa kohtalaisen rasittavalta porukalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua ap. Mun mies tienaa 5 x sen mitä minä eli kuuluu maan 1% kovimmin tienaaviin.
Meillä on yhteisiä lapsia ja molemmilla omiakin. Minunkaan mies ei osta minulle samalla tavalla kalliita juttuja kuin itselleen, esim hän harrastaa satojen tuhansien edestä.
Ratkaisin asian niin, että en maksa mitään asumis- tai ruokakuluja, mutta teen kotityöt yksin. Itse maksan vaatteeni ja harrastukseni. Lasten hoitoon hän hieman osallistuu. Oman palkkani pidän itselläni ja saan säästöön noin 20 000 e vuodessa.
Täytyy sanoa, että ensi alkuun oli aika ikävää, kun miehen lapsi saapui viikonlopuksi kalline tavaroineen ja jatkuvasti puhui mersustaan, vuittoneistaan ja muista ökyjutuistaan. Tuntui että lapsi sai oikein tyydytystä siitä, että leveili niillä minun edessäni. Jos mies olisi ollut fiksu, olisi hän sanonut lapselleen, että näistä jutuista ei puhuta
Enää asiat ei haittaa, lapsikin ymmärtää jo olla leveilemättä. Samaa ruokaa syödään ja samassa talossa asutaan.
Miten jaksat tuollaista tai mikä tuossa on sinulla motiivina? Itse en ikinä suostuisi olemaan suhteessa se, joka tekee yksin kaikki kotityöt. Ja mitään merkkivaatteilla leveilevää juppia en jaksaisi kuunnella varttia kauempaa. Itse olisin varmasti kyllästynyt jo ajat sitten. Kuulostaa kohtalaisen rasittavalta porukalta.
Moni nainen tekee yksin perheensä kotityöt ja maksaa lisäksi ison osan kuluista. Eipä sekään kummoinen ratkaisu ole. Itse kyllä katselen mielelläni hyvin pukeutuvaa miestä. Ei hänen vaatteissaan logot loista kilometrin päähän.
Tämähän on siis vaan sitä, miten meillä on asiat sovittu. Tämä ratkaisu on tyydyttänyt molempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moi.
Meillä tilanne on toisin päin kuin sinulla, mieheni on "köyhä" ja minulla on tilillä aina aika paljon ylimääräistä. Ollaan uusperhe ja minun lapsi asuu kanssamme.
En ostele rahoillani itselleni mitään ökyä, vaan olen säästeliäs ja katselen tällä hetkellä yhteistä uutta kotia meille.
Olen myös siirtänyt miehelle käyttörahaa, ja kaikki mitä ostan, on yhteiseksi hyväksi.
En ikipäivänä kehtaisi ostella kalliita juttuja itselleni ja katsoa vierestä kun mies esim ajaa ikivanhalla pyörällä. Meillä on yhteinen elintaso, vaikka rahat minun tililläni onkin.
Rakastan miestäni ja tuo tuntuisi todella törkeältä ja epäreilulta.
Onpa järkyttävää luettavaa tämä ketju. Jos tämä edustaa ihmisten yleistä asennetta, että jokainen pitäköön huolen omista asioistaan, eikä edes omia perheenjäseniä pidä tukea taloudellisesti, vaikka pystyisi, oman elintason kärsimättä lainkaan, niin enpä ihmettele enää kokoomuksen suosiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa järkyttävää luettavaa tämä ketju. Jos tämä edustaa ihmisten yleistä asennetta, että jokainen pitäköön huolen omista asioistaan, eikä edes omia perheenjäseniä pidä tukea taloudellisesti, vaikka pystyisi, oman elintason kärsimättä lainkaan, niin enpä ihmettele enää kokoomuksen suosiota.
Niinpä. Itse aine ihmettelen tämän aihepiirin keskusteluissa kuinka juuri raha nostetaan sellaiseen asemaan, että kukin ansaitkoon omansa ja vartioikoon sitä eikä millään tasolla saa odottaa, että se olisi osa yhteistä hyvää parisuhteessa.
Kun minä olin parisuhteessa itseäni heikompituloisen kanssa oli mielestäni aivan itsestään selvää, että teimme yhteisiä suunnitelmia sen käytön suhteen ja mielelläni vein kumppanini välillä jonnekin kivaan vaatekauppaan ja annoin käyttörahaa jne kun hänellä oli todella tiukkaa. Ei meillä näkynyt tuloero millään tavalla missään. Ja ihan keskituloisen opettajan palkalla tämä, en ollut rikas yhtään.
Nykyisessä suhteessa minä olen se todella pienituloinen ja mies taas hyvinkin vakavarainen. Hänelle on itsestään selvyys jakaa omastaan. Niin minäkin jaan. Mutta en siis rahan suhteen, vaan esim tietojen ja elämysten suhteen. Mies on osittain ihan hulluna minuun sen takia, että avaan hänelle mahdollisuuksia uusiin kokemuksiin: tiedän paljon luonnosta ja ohjaan hänen huomiotaan pieniin ilmiöihin, joihin hän ei ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Tykkää nykyään retkeillä kanssani mitä ei ole aikaisemmin tehnytkään. Samoin hän kutsuu itseään kulttuuribarbaariksi ja nauttii suunnattomasti kun vien häntä erilaisiin näyttelyihin ja näytöksiin, hänen muusiikkimakunsa on laajentunut ja osaa nykyään inspiroitua ihan uudella tavalla taiteesta. Olen häntä tietoisempi maailman vääryyksistä ja pyrin omalla kohdallani muutenkin elämään mahdollisimman tietoisesti ja eettisesti omien kykyjeni ja mahdollisuuksieni mukaan. Tämäkin on ollut hänelle hyvin merkityksellistä ja sanookin, että olikin kaivannut jo pidempään ennen minua erilaista tapaa elää ja kokea ja, että minä olin vastaus siihen tarpeeseen.
Tällä halusin vain selventää, että eikö oikea, hyvä parisuhde ole antamista ja vastaanottamista, vuorovaikutusta monipuolisesti niin monella osa-alueella. Mikä pyhä lehmä raha oikein on, että se olisi jotenkin täysin erillinen osio tästä yhteiselämästä?
Otantani on tietenkin kovin suppea, mutta olen asunut sekä Suomessa, että Alankomaissa, ja minulla on sellainen tuntuma, että tällainen keskustelu tällä sävyllä (rahat on omia myös avo/avioliitossa ja jokainen huolehtikoot omasta tulotasosta etc) on tyypillisempää Suomessa kuin Hollannissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa järkyttävää luettavaa tämä ketju. Jos tämä edustaa ihmisten yleistä asennetta, että jokainen pitäköön huolen omista asioistaan, eikä edes omia perheenjäseniä pidä tukea taloudellisesti, vaikka pystyisi, oman elintason kärsimättä lainkaan, niin enpä ihmettele enää kokoomuksen suosiota.
Niinpä. Itse aine ihmettelen tämän aihepiirin keskusteluissa kuinka juuri raha nostetaan sellaiseen asemaan, että kukin ansaitkoon omansa ja vartioikoon sitä eikä millään tasolla saa odottaa, että se olisi osa yhteistä hyvää parisuhteessa.
Kun minä olin parisuhteessa itseäni heikompituloisen kanssa oli mielestäni aivan itsestään selvää, että teimme yhteisiä suunnitelmia sen käytön suhteen ja mielelläni vein kumppanini välillä jonnekin kivaan vaatekauppaan ja annoin käyttörahaa jne kun hänellä oli todella tiukkaa. Ei meillä näkynyt tuloero millään tavalla missään. Ja ihan keskituloisen opettajan palkalla tämä, en ollut rikas yhtään.
Nykyisessä suhteessa minä olen se todella pienituloinen ja mies taas hyvinkin vakavarainen. Hänelle on itsestään selvyys jakaa omastaan. Niin minäkin jaan. Mutta en siis rahan suhteen, vaan esim tietojen ja elämysten suhteen. Mies on osittain ihan hulluna minuun sen takia, että avaan hänelle mahdollisuuksia uusiin kokemuksiin: tiedän paljon luonnosta ja ohjaan hänen huomiotaan pieniin ilmiöihin, joihin hän ei ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Tykkää nykyään retkeillä kanssani mitä ei ole aikaisemmin tehnytkään. Samoin hän kutsuu itseään kulttuuribarbaariksi ja nauttii suunnattomasti kun vien häntä erilaisiin näyttelyihin ja näytöksiin, hänen muusiikkimakunsa on laajentunut ja osaa nykyään inspiroitua ihan uudella tavalla taiteesta. Olen häntä tietoisempi maailman vääryyksistä ja pyrin omalla kohdallani muutenkin elämään mahdollisimman tietoisesti ja eettisesti omien kykyjeni ja mahdollisuuksieni mukaan. Tämäkin on ollut hänelle hyvin merkityksellistä ja sanookin, että olikin kaivannut jo pidempään ennen minua erilaista tapaa elää ja kokea ja, että minä olin vastaus siihen tarpeeseen.
Tällä halusin vain selventää, että eikö oikea, hyvä parisuhde ole antamista ja vastaanottamista, vuorovaikutusta monipuolisesti niin monella osa-alueella. Mikä pyhä lehmä raha oikein on, että se olisi jotenkin täysin erillinen osio tästä yhteiselämästä?
Samaa mieltä. Miten voi olla elämän kumppani ja talousesta juontuvat asiat molemmilla pysyvästi eri tasolla vaikka rakkaus, sänky ja suku jaetaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Illä tavoin ap pidät itseäsi älykkäänä? Miksi et hyödynnä älyäsi opiskelemalla itsellesi hyväpalkkaisen ammatin?
Koska en ole koskaan juossut rahan vaan kiinnostusten perässä.
Mutta sitten kun se tulokuilu on yhtäkkiä nenän edessä omassa kodissa niin ei sille ole immuuni.
Toinen ostaa törkyhintaisen puvun kun itse käytät ystäväsi vanhaa mekkoa. Toisella markkinoiden paras pyörä. Itsellä se sama kuin lukiossa.Vaikkei rahan perässä juokse, mutta kun asetelma hieroo naamaan eritasoisuutta sitä ei voi unohtaa/ohittaa. Itselläni se ei sovi perhekäsitykseen mitenkään.
Edelleen toivoisin kokemuksia saman kokeneilta.
ApMinulla on sama tilanne, mutta täysin erilainen kokemus, tosin olemme ydinperhe eikä uusperhe. Olen sovittanut oman elämäni tulojeni mukaiseksi enkä edes mieti, että toinen tienaa minua paljon enemmän ja voi viedä teini-ikäiset lapsemme tuosta vain Lontooseen ja minä jään Suomeen, koska töistä ei voi ottaa palkatonta vapaata hetken päähänpistosta. En ole ikinä osannut kadehtia puolison työmäärää ja tuloja, koska ne ovat jotain sellaista, mihin hän itse voi vaikuttaa, ei jotain sellaista, mikä on minun ansiotani. Autokaupassa puoliso ei kysele hintoja, minulla on jo ennen kauppaanmenoa selkeä hintakatto. Kun esikoinen lähti opiskelemaan, isä osti asunnon helpottaakseen opiskelijan elämää eikä kukaan sanonut, että hei, äitinä sinunkin pitää pystyä samaan, eriarvoistat perheenjäseniä, jos et ole mukana maksamassa.
En mitenkään keksi, miksi olisimme perheen sisällä eriarvoisessa asemassa siksi, että puoliso ei rahoita elämistäni. Olen työssäkäyvä keski-ikäinen nainen, joka on tehnyt elämässään tietyt valinnat ja kantaa niistä vastuun kuvittelematta, että avioliitto toisi mukanaan oikeuden ulosmitata puolison tekemien valintojen tuoton. Ei ole minulta pois, jos juhlamekkoni on ostettu viime keväänä ja miehellä on tuliterä mittatilauspuku. Mahdun juhlamekkooni eikä sen malli tai väri huuda, että hei, olen huhtikuun 2022 mallistoa. Valinta sekin.
No on tuo kyllä minusta todella erikoista, että perheen äiti jätetään kotiin kun muut lähtevät matkalle ja että lapselle vieläpä ostetaan kokonainen asunto, vaikka äidille ei voida yhtä mekkoa samoilla rahoilla ostaa. Ihan kuin olisit perheessä ja miehelle jotenkin vähempiarvoisempi kuin teidän yhteiset lapset. En ikinä suostuisi, eikä näytä todella lapsillekaan hyvää esimerkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ilmeisesti yrityksesi kiipustaa ylempään elintasoluokkaan sängyn kautta ei nyt onnistunut. Hyväksy tilanne ja eroa, voit kattella jonkun vanhemman ukon joka jaksais ruveta sua elättämään (ja muksujaai ilmeisesti, kun uusperheestä puhuit). Tää nykyinen versio ei siihen haksahda.
En nyt tosissaan enää tiedä, onko tämä rölläilyä vai ajatteleeko joku tosissaan näin.
Itse seurustelen miehen kanssa, joka sitten osoittautui itseäni huomattavan suurempituloiseksi. Ja juu, olen miettinyt mitä se yhteiselämä tulisi olemaan, kun oma tulotasoni on alempi kuin ikäisilläni keskiverrosti.
Itse en hyväksyisi yhdessäasumista niin, että toinen elää leveästi ja toinen köyhyysrajalla, silloin voisi elää yhtä hyvin kämppäkaverin kanssa. Ex-puolison kanssa tuimme vuorotellen toisiamme taloudellisesti haastavammissa tilanteissa niin, että enemmän tienaava maksoi enemmän. Työssäollessa tienestit oli suht samat, jolloin kaikki meni sitten puoliksi.
Mutten ikinä olisi vaatinut exää maksamaan täsmälleen 50-50 pienistä osa-aikatyötuloista, joilla hetken oli etsiessään kokoaikatyötä.En ole se jolle vastaat, mutta on eri asia avustaa puolisoa väliaikaisessa taloudellisessa ahdingossa, kuin kustantaa hänen itse itselleen asettamansa elintasovaatimukset koska toinen ei viitsi mennä töihin joista saa haluamansa summan rahaa.
Näetkö tuollaisella elintasoero-liitolla pitkää tulevaisuutta? Itseäni juuri tuollaiseen tilanteeseen päätyminen mietityttää jo sen verran, että tosiaan mietin onko suhteella mitään tulevaisuutta. Jos siis tilanne olisi aina se, että esim. toinen varailee itselleen lomalle lomamatkan aurinkorannoille, ja itse vietän loman laskeskelen olisiko varaa käydä vaikka kampaajalla itseäni hemmottelemassa.
Ei, ei ole mikään pakko kustantaa kenellekään yhtään mitään. Mutta voi miettiä, kuinka pitkään tuollainen liitto pysyisi hyvänä.
No omalla kohdallan on toiminut vuosia. Itse olen pienipalkkainen, mies tienaa melkein kolme tonnia enemmän joka kuukausi. Olen hänen kanssaan rakkaudesta, en rahasta.
Tosin matkustamme yhdessä, mutta muuten molemmilla on pelit ja vehkeet sen mukaan mihin on varaa. Kokisin epäonnistuneeni elämässä jos loisisin toisen rahoilla.
Jaa-a. Kai se pitää sitten jättää parempituloinen miesystävä. Koska itse en halua yhteiselämää, jossa toinen elää ökyelämää samalla kun toinen kärvistelee köyhyysrajalla.
Ei sinun tarvitse miestäsi jättää. Teette yhdessä päätöksen onko taloudellinen hyväksikäyttö suhteessanne ok. Meidän suhteessamme ei ole, te laaditte omat sääntönne.
Ihan suoraan sanoen. Olen tätä tuloeroasiaa aiemminkin jo miettinyt, että tuleeko hankaluuksia.
Ja kun näköjään asenne on, että tällaisessa tilanteessa on täysin ok ja hyväksyttyä, että samassa taloudessa toinen syö sisäfilettä ja toinen näkkileipää (ha jos ei, niin on taloudellista hyväksikäyttöä), niin kyllä pistää mietityttämään entistä enemmän.
Mitenkähän sitä muotoilisi, että joudun eroamaan sinusta, koska olet liian varakas.Tuntuisi tosi oudolta olla ruoasta kateellinen omalle puolisolleen. Jos toisella ei oikeasti ole varaa syödä kuin näkkäriä, kannattaisiko ehkä yrittää tehdä elämälleen jotain? Kouluttautua, vaihtaa työpaikkaa?
Minä olen tyytyväinen kun mieheni nauttii työnsä hedelmistä. Tuntuisi jotenkin luonnottomalta kyräillä vieressä ja ajatella että minä ansaitsen tuon saman tekemättä asian eteen mitään.
Eli ihan oikeasti syödään eri ruokia? Kunnon tuhkimomeininkiä. Noloa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua ap. Mun mies tienaa 5 x sen mitä minä eli kuuluu maan 1% kovimmin tienaaviin.
Meillä on yhteisiä lapsia ja molemmilla omiakin. Minunkaan mies ei osta minulle samalla tavalla kalliita juttuja kuin itselleen, esim hän harrastaa satojen tuhansien edestä.
Ratkaisin asian niin, että en maksa mitään asumis- tai ruokakuluja, mutta teen kotityöt yksin. Itse maksan vaatteeni ja harrastukseni. Lasten hoitoon hän hieman osallistuu. Oman palkkani pidän itselläni ja saan säästöön noin 20 000 e vuodessa.
Täytyy sanoa, että ensi alkuun oli aika ikävää, kun miehen lapsi saapui viikonlopuksi kalline tavaroineen ja jatkuvasti puhui mersustaan, vuittoneistaan ja muista ökyjutuistaan. Tuntui että lapsi sai oikein tyydytystä siitä, että leveili niillä minun edessäni. Jos mies olisi ollut fiksu, olisi hän sanonut lapselleen, että näistä jutuista ei puhuta
Enää asiat ei haittaa, lapsikin ymmärtää jo olla leveilemättä. Samaa ruokaa syödään ja samassa talossa asutaan.
Lapsikin ymmärtää, että piikaa kohdellaan nätisti.
Vierailija kirjoitti:
Otantani on tietenkin kovin suppea, mutta olen asunut sekä Suomessa, että Alankomaissa, ja minulla on sellainen tuntuma, että tällainen keskustelu tällä sävyllä (rahat on omia myös avo/avioliitossa ja jokainen huolehtikoot omasta tulotasosta etc) on tyypillisempää Suomessa kuin Hollannissa
Ei tällaista ole muualla kuin palstalla. Kyllä normi on, että perheessä eletään yhteisessä taloudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa järkyttävää luettavaa tämä ketju. Jos tämä edustaa ihmisten yleistä asennetta, että jokainen pitäköön huolen omista asioistaan, eikä edes omia perheenjäseniä pidä tukea taloudellisesti, vaikka pystyisi, oman elintason kärsimättä lainkaan, niin enpä ihmettele enää kokoomuksen suosiota.
Niinpä. Itse aine ihmettelen tämän aihepiirin keskusteluissa kuinka juuri raha nostetaan sellaiseen asemaan, että kukin ansaitkoon omansa ja vartioikoon sitä eikä millään tasolla saa odottaa, että se olisi osa yhteistä hyvää parisuhteessa.
Kun minä olin parisuhteessa itseäni heikompituloisen kanssa oli mielestäni aivan itsestään selvää, että teimme yhteisiä suunnitelmia sen käytön suhteen ja mielelläni vein kumppanini välillä jonnekin kivaan vaatekauppaan ja annoin käyttörahaa jne kun hänellä oli todella tiukkaa. Ei meillä näkynyt tuloero millään tavalla missään. Ja ihan keskituloisen opettajan palkalla tämä, en ollut rikas yhtään.
Nykyisessä suhteessa minä olen se todella pienituloinen ja mies taas hyvinkin vakavarainen. Hänelle on itsestään selvyys jakaa omastaan. Niin minäkin jaan. Mutta en siis rahan suhteen, vaan esim tietojen ja elämysten suhteen. Mies on osittain ihan hulluna minuun sen takia, että avaan hänelle mahdollisuuksia uusiin kokemuksiin: tiedän paljon luonnosta ja ohjaan hänen huomiotaan pieniin ilmiöihin, joihin hän ei ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Tykkää nykyään retkeillä kanssani mitä ei ole aikaisemmin tehnytkään. Samoin hän kutsuu itseään kulttuuribarbaariksi ja nauttii suunnattomasti kun vien häntä erilaisiin näyttelyihin ja näytöksiin, hänen muusiikkimakunsa on laajentunut ja osaa nykyään inspiroitua ihan uudella tavalla taiteesta. Olen häntä tietoisempi maailman vääryyksistä ja pyrin omalla kohdallani muutenkin elämään mahdollisimman tietoisesti ja eettisesti omien kykyjeni ja mahdollisuuksieni mukaan. Tämäkin on ollut hänelle hyvin merkityksellistä ja sanookin, että olikin kaivannut jo pidempään ennen minua erilaista tapaa elää ja kokea ja, että minä olin vastaus siihen tarpeeseen.
Tällä halusin vain selventää, että eikö oikea, hyvä parisuhde ole antamista ja vastaanottamista, vuorovaikutusta monipuolisesti niin monella osa-alueella. Mikä pyhä lehmä raha oikein on, että se olisi jotenkin täysin erillinen osio tästä yhteiselämästä?
Hieno kommentti!
Ap nyt kuitenkin on ihan vaan itse kateellinen miehelleen (kun miehellä on hieno auto ja ap:lla vaan bussilippu). Että turha tässä tapauksessa mistään lasten kohtelusta puhua. Ap:lla ei kai ole lapsia (paitsi raskaana tuolle miehelle).