Kun muut saa sanoa minulle kaikenlaista, mutta minä en saa sanoa takaisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee mieleen että oletkohan ap jotenkin sosiaalisesti kömpelö. Mainitsit myös tuon yhden viestin kommenttina jota et itse kirjoittaisi, mutta minä puolestani en koe sitä loukkaavana. Ehkä kyse ei 9le niinkään muiden suhtautumisesta vaan 9masta tavastasi hahmottaa ihmissuhteet ja kommunikaatio?

Ehkä olen sosiaalisesti kömpelö.

Tuli mieleen tilanne viime vuoden puolelta, jossa autoin ihmistä ratkaisemaan ongelman. Kiitoksen sijasta sain kommentin: miten sä voit osata näitä juttuja? Kommentoija vastasi itse itselleen että no tietysti siksi, että miehesi on opettanut.

Kyse oli ihan tavallisista tietokonejutuista.

Kommentti jäi mieleen.

Ap

Kommentit kertovat vain kommentoijan omista näkemyksistä. Toisinaan kysyn idioottimaisia kommentteja antavalta: Miksi olet tuota mieltä? Avaatko vähän näkemystäsi?

Yleensä en tosin viitsi edes vaivautua. Heillä aivotoiminnan käynnistyminen on hidasta.

On täysin oma valinta viettää vapaaehtoisesti aikaa itseään kunnioittamattomien ihmisten seurassa.

On täysin oma valinta olla asettamatta näille ihmisille rajoja ja alistua heidän kynnysmatoksi.

Yksi elämän varmimmista asioita on, että itseään kunnioittamattomat lapatossut tulee varmasti jyrätyksi tässä maailmassa.

Ei siis kannata olla itseään kunnioittamaton lapatossu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin ihmisillä on vahvempi tuo tapa arvottaa toisia hierarkian eri portaille. Osa näyttää olevan sokea sille omalle toiminnalleen, ja miten inhottavasti kohtelevat toisia. Jos olen alhaalla jonkun mielestä niin todellakin olet heille ilmaa. Olen nähnyt tuota toimintaa paljon. Se on inhottavaa ja noloa. Aikuista tervejärkistä ja fiksua ihmistä kohdellaan kuin tapettia, pikkulasta tai syvästi vammaista.

En tiedä miten noiden moukkien kanssa pitäisi toimia.

Olen kohdannut tätä ihan tavallisissakin piireissä, mutta eniten hengellisissä - joissa tätä ei myönnetä olevan lainkaan. Terveisiä ammalaisille. Olette kuvottava, hierarkinen paskayhteisö. Narsistinen ego nimettynä pyytedttömäksi rakkaudeksi. Hävetkää.

Henkilöpalvontakultti on henkilöpalvontakultti. Itsellä ei kokemusta, mutta tuttava kertoi myös karua tarinaa. Aika monessa hengellisessä yhteisössä on juurikin valtaan ja hierarkiaan liittyvää problematiikkaa. Samoin erilaisuudesta/poikkeavuudesta saatetaan kiustata ja leimata jopa pahemmin kuin muualla, niin sydämellistä kuin aluksi esitetäänkin. On myös kummallista oletusta siitä, että ihminen *tietää paikkansa* (ei ole mikään/mitään tms).

Googlaa jämäkkyys. Tee jämäkkyysharjoituksia.

Suoristu ryhtiin, mieti mitä itse teet. Älä ole riippuvainen muista.

Sellaista se on jos sattuu olemaan ns. kiltti ihminen, lopulta kaikki kokee että niskaan voi kaataa mitä sontaa vaan. Jos jämäkästi sanoo omat mielipiteensä ja jos joku tympii, niin ei kävellä yli niin helposti.

Vierailija kirjoitti:

On täysin oma valinta viettää vapaaehtoisesti aikaa itseään kunnioittamattomien ihmisten seurassa.

On täysin oma valinta olla asettamatta näille ihmisille rajoja ja alistua heidän kynnysmatoksi.

Yksi elämän varmimmista asioita on, että itseään kunnioittamattomat lapatossut tulee varmasti jyrätyksi tässä maailmassa.

Ei siis kannata olla itseään kunnioittamaton lapatossu.

Tavallaan, mutta joillakin on jo lapsuudessa epäonnistuttu.

Esim epävakaat vanhemmat, hyväksikäyttö ym alistaminen.

Jäätyminen tulee tiedostamatta, kun ei muuta ole oppinut. Ns "turvallisuustutka" on vaurioitunut.

Toisaalta, vaikka toinen olisi heikossa hapessa, se ei oikeuta kiusaamaan. Mikään ei oikeuta vahingoittamaan muita. Kiusaajat hävetkää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On täysin oma valinta viettää vapaaehtoisesti aikaa itseään kunnioittamattomien ihmisten seurassa.

On täysin oma valinta olla asettamatta näille ihmisille rajoja ja alistua heidän kynnysmatoksi.

Yksi elämän varmimmista asioita on, että itseään kunnioittamattomat lapatossut tulee varmasti jyrätyksi tässä maailmassa.

Ei siis kannata olla itseään kunnioittamaton lapatossu.

Tavallaan, mutta joillakin on jo lapsuudessa epäonnistuttu.

Esim epävakaat vanhemmat, hyväksikäyttö ym alistaminen.

Jäätyminen tulee tiedostamatta, kun ei muuta ole oppinut. Ns "turvallisuustutka" on vaurioitunut.

Toisaalta, vaikka toinen olisi heikossa hapessa, se ei oikeuta kiusaamaan. Mikään ei oikeuta vahingoittamaan muita. Kiusaajat hävetkää.

Tuollaisessa tilanteessa ei kuitenkaan kannata vapaamuotoisesti hakeutua itseään alistavien ihmisten seuraan.

Terapiassa kannattaa käydä ja itseään voi kehittää ihmissuhteissa, jotta ei tule niissä jyrätyksi jatkossa.

Elämässä voi tehdä myös järkeviä valintoja, vaikka olisi kärsinyt aiemmin.

Niin tuttua. Tosin ei minulle yleensä ilkeitä suoraan olla, mutta jätetään huomiotta. Olen alkuun vähän hiljainen, vaikka kyllä uudessakin porukassa uskallan jutella. Ja näennäisesti kuulun porukkaan, mutta jollain tavalla olen kuitenkin vähän ulkopuolinen. Jos pitää jakaantua pienempiin ryhmiin, olen se joka jää ulkopuolelle, jos ei mene tasan. Tai muut alkaa kaveerata koulun/työn ulkopuolella, minua ei kuitenkaan pyydetä mukaan. Paitsi jos sinne tulee ihan kaikki muutkin. Opiskelen siis tällä hetkellä. Ja en tiedä pidettiinkö minua alkuun jotenkin tyhmänä, kun sitten kun sainkin hyviä arvosanoja tms, niin jotenkin muiden reaktiot olleet erikoisia. Ei siis sellaista vilpitöntä onnittelua, niinkuin muilla keskenään. Ja juuri tuo, että muita kyllä kehutaan, paitsi minua.

Mitään ilkeilyä ei sentään ole ja sinänsä ollaan ihan ystävällisiä. Mutta usein juuri vaan ignoorataan. Tämän takia minulla ei sitten kavereita olekaan. Nykyinen miesystävä osaa kyllä kehua jne ja se onkin ihan outoa. Mutta hän tykkääkin juuri vähän ujoista ja kilteistä naisista. Mutta ei itse kuitenkaan ole pomotteleva. Ei vaan kumpikaan jakseta mitään draamaa tai sellaisia räväköitä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia. Olen tullut siihen tulokseen, että vaikutan muiden silmään jotenkin liian kiltiltä ja tietyn tyyppiset ihmiset sitten kävelevät heti ylitse, koska miksipä ei. Olen yrittänyt opetella olemaan jämäkämpi mutta silti ystävällinen olematta liian tyly. Vaikeaa toki, kun täytyy yrittää olla sellainen mikä ei tule ihan luonnostaan. Olen luullut että koska olen luonnostaan avulias ja kiva muille, saisin samanlaista kohtelua takaisin, mutta eihän se ihan niin mene. Ne kenellä on hyvä itseluottamus pystyvät esittämään melkein asian kuin asian niin että muutkin lähtevät heidän juttuihin mukaan. Ilmeisesti olen itse niin hiirulainen että harva on kiinnostunut minun sanomisistani. Viimeksi viime viikolla kävi töissä tilanne, että työkaveri ehdotti muutosta tiettyyn toimintatapaan ja koko tiimi nyökytteli että onpa hyvä idea, aletaan tekemään näin. Ehdotin itse samaa asiaa jo viime vuonna, mutta ketään ei kiinnostanut, oli kuulemma liian hankalaa ym. Story of my life.

Tuo on niin totta. Vihaan sanontaa: "Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan." Ei todellakaan pidä paikkaansa, on ihmisiä jotka tallovat jalkoihinsa ystävälliset ja kiltit ihmiset, ja sitten on vielä sellaisia ihmisiä, ketkä niille tallotuille sanovat, että jos sua aina kohdellaan joka paikassa huonosti, niin se on sun oma vika.

Ei ole oma vika. Ei kukaan voi muuttaa toisia ihmisiä. Ne rajat voi vetää ja häipyä moukkien seurasta, mutta ei ole mahdollista muuttua sellaiseksi, ettei kukaan kohtelisi huonosti. Ihmisiä on täällä maailmassa kohta 8 miljardia, niin et voi ikinä olla sellainen, että kaikki he kohtelisivat sinua hyvin ja asiallisesti.

Kyllä. Vaikka makaisit maassa että muut voi kävellä yli, silti on joku joka valittaa ettet makaa tarpeeksi littanana ja on vaikeaa päästä yli.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tässä pätee kaksi asiaa:

1. sun kuvaamat henkilöt ovat sosiaalisesti kömpelöitä 

2. sulla ei ole itsevarmuutta tarpeeksi että nousisit sieltä tarkkailijan/alistujan roolista

Et voi muuttaa muita, vain itseäsi :)

Ei kaikille mölisijöille voi olla ankara. Pitää vaan antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Ahahaha tämä - kylläpä vaan! Minä kuuntelin vuosikymmeniä pään aukomista ja naamannäyttöä syystä N, jota nämä toimijatkaan eivät kysyessään osanneet nimetä. Jokin minussa ilmeisesti laukaisi tällaisen ns luvan olla kokovartalokyrpä. Kunnes sekosin. Kyllä, flippasin traumasta ihan kunnolla. Olen muutaman kerran saanut aivan järjettömän neliraajaraivokohtauksen ei-niin-pahasta-kettuilusta, ja siinä ei ollut enää kenelläkään hauskaa. Väärä sana ja ilme sekä kehonkieli, ja multa paloi pinna ja petti täysin kontrolli. Siinä kun tällainen täti-ihminen karjuu kitarisat väpättäen, tasajalkaa hyppien vttusaatanamulleetalataikuoletvoiollaettäkuoletsilti(!), on hyvin hiljaista sen jälkeen hetki jos toinenkin. Ja joo, käyn terapiassa.

Miten niin ei saa sanoa takaisin, kuka kieltää?

Vierailija kirjoitti:

Niin tuttua. Tosin ei minulle yleensä ilkeitä suoraan olla, mutta jätetään huomiotta. Olen alkuun vähän hiljainen, vaikka kyllä uudessakin porukassa uskallan jutella. Ja näennäisesti kuulun porukkaan, mutta jollain tavalla olen kuitenkin vähän ulkopuolinen. Jos pitää jakaantua pienempiin ryhmiin, olen se joka jää ulkopuolelle, jos ei mene tasan. Tai muut alkaa kaveerata koulun/työn ulkopuolella, minua ei kuitenkaan pyydetä mukaan. Paitsi jos sinne tulee ihan kaikki muutkin. Opiskelen siis tällä hetkellä. Ja en tiedä pidettiinkö minua alkuun jotenkin tyhmänä, kun sitten kun sainkin hyviä arvosanoja tms, niin jotenkin muiden reaktiot olleet erikoisia. Ei siis sellaista vilpitöntä onnittelua, niinkuin muilla keskenään. Ja juuri tuo, että muita kyllä kehutaan, paitsi minua.

Mitään ilkeilyä ei sentään ole ja sinänsä ollaan ihan ystävällisiä. Mutta usein juuri vaan ignoorataan. Tämän takia minulla ei sitten kavereita olekaan. Nykyinen miesystävä osaa kyllä kehua jne ja se onkin ihan outoa. Mutta hän tykkääkin juuri vähän ujoista ja kilteistä naisista. Mutta ei itse kuitenkaan ole pomotteleva. Ei vaan kumpikaan jakseta mitään draamaa tai sellaisia räväköitä ihmisiä.

Vaikutat kateelliselta ihmiseltä, joka vertailee jatkuvasti itseään toisiin. Kehujakaan et saa, tai et ainakaan tarpeeksi. Mitäpä jos olisit itse itsesi paras ystävä ja tsemppaaja ja lopettaisin sairaan riippuvuuden muiden ihmisten mielipiteistä?

Aloittajan ongelma on, että hän on nainen. Noin naisia usein kohdellaan. Myös muut naiset osdallistuvat tähän, jos on miehiä paikalla.

Minua kiusasi jopa terapeutti.

Kateus -kortti vielä nostamatta. Oletko kaunis, hoikka, hyvin kasvatettu eli kohtelias käytökseltäsi, etkö puhu toisten päälle onko sinulla hyvä yleissivistys tms. joka herättää muissa närää?

Tällöinhän ympäristön "vastaisku" saattaa olla juurikin ignooraaminen tai suoraan kettuilu, kun eivät muuhunkaan kykene.

Yritä löytää seurakseni ihminen/ ihmisiä, jotka käyttäytyvät hyvin. Siitä saa voimaa, kun seuraava urpo tulee vastaan.

Hyvä, kokeiltu, keino on myös kerran ärähtää kunnolla tuollaiselli tyypeille, saattavat jopa muuttaa käytöstään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin tuttua. Tosin ei minulle yleensä ilkeitä suoraan olla, mutta jätetään huomiotta. Olen alkuun vähän hiljainen, vaikka kyllä uudessakin porukassa uskallan jutella. Ja näennäisesti kuulun porukkaan, mutta jollain tavalla olen kuitenkin vähän ulkopuolinen. Jos pitää jakaantua pienempiin ryhmiin, olen se joka jää ulkopuolelle, jos ei mene tasan. Tai muut alkaa kaveerata koulun/työn ulkopuolella, minua ei kuitenkaan pyydetä mukaan. Paitsi jos sinne tulee ihan kaikki muutkin. Opiskelen siis tällä hetkellä. Ja en tiedä pidettiinkö minua alkuun jotenkin tyhmänä, kun sitten kun sainkin hyviä arvosanoja tms, niin jotenkin muiden reaktiot olleet erikoisia. Ei siis sellaista vilpitöntä onnittelua, niinkuin muilla keskenään. Ja juuri tuo, että muita kyllä kehutaan, paitsi minua.

Mitään ilkeilyä ei sentään ole ja sinänsä ollaan ihan ystävällisiä. Mutta usein juuri vaan ignoorataan. Tämän takia minulla ei sitten kavereita olekaan. Nykyinen miesystävä osaa kyllä kehua jne ja se onkin ihan outoa. Mutta hän tykkääkin juuri vähän ujoista ja kilteistä naisista. Mutta ei itse kuitenkaan ole pomotteleva. Ei vaan kumpikaan jakseta mitään draamaa tai sellaisia räväköitä ihmisiä.

Vaikutat kateelliselta ihmiseltä, joka vertailee jatkuvasti itseään toisiin. Kehujakaan et saa, tai et ainakaan tarpeeksi. Mitäpä jos olisit itse itsesi paras ystävä ja tsemppaaja ja lopettaisin sairaan riippuvuuden muiden ihmisten mielipiteistä?

Kiusaaja taisi ilmoittautua.

En minä kaipaa jatkuvia kehuja, mitä niillä teen. Ja tiedän että etenkin suomalaiset on huonoja kehumaan ketään. Nyt vaan olen koulussa huomannut, että kyllä moni kehuukin toisia, siis ihan vaan että kiva tukka tai paita tms. Ja kai sen nyt huomaa, jos ei itse koskaan kuule samaa. Oon vaan ollut niin tottunut siihen, että harvoin kuulee mitään positiivista. Nyt sitten tosiaan on vähän outoa kun miesystävä onkin niin positiivinen. Mutta ei olekaan suomalainen, vaan saksalainen.

Ap aloituksessa kuvailemat asiat kuulostavat kokemuksina tutulta. Muistan koulu ajoilta ja joskus muuallakin työelämässä tapahtuvan samankaltaisia tilanteita. Jää tavallaan ulkopuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin tuttua. Tosin ei minulle yleensä ilkeitä suoraan olla, mutta jätetään huomiotta. Olen alkuun vähän hiljainen, vaikka kyllä uudessakin porukassa uskallan jutella. Ja näennäisesti kuulun porukkaan, mutta jollain tavalla olen kuitenkin vähän ulkopuolinen. Jos pitää jakaantua pienempiin ryhmiin, olen se joka jää ulkopuolelle, jos ei mene tasan. Tai muut alkaa kaveerata koulun/työn ulkopuolella, minua ei kuitenkaan pyydetä mukaan. Paitsi jos sinne tulee ihan kaikki muutkin. Opiskelen siis tällä hetkellä. Ja en tiedä pidettiinkö minua alkuun jotenkin tyhmänä, kun sitten kun sainkin hyviä arvosanoja tms, niin jotenkin muiden reaktiot olleet erikoisia. Ei siis sellaista vilpitöntä onnittelua, niinkuin muilla keskenään. Ja juuri tuo, että muita kyllä kehutaan, paitsi minua.

Mitään ilkeilyä ei sentään ole ja sinänsä ollaan ihan ystävällisiä. Mutta usein juuri vaan ignoorataan. Tämän takia minulla ei sitten kavereita olekaan. Nykyinen miesystävä osaa kyllä kehua jne ja se onkin ihan outoa. Mutta hän tykkääkin juuri vähän ujoista ja kilteistä naisista. Mutta ei itse kuitenkaan ole pomotteleva. Ei vaan kumpikaan jakseta mitään draamaa tai sellaisia räväköitä ihmisiä.

Vaikutat kateelliselta ihmiseltä, joka vertailee jatkuvasti itseään toisiin. Kehujakaan et saa, tai et ainakaan tarpeeksi. Mitäpä jos olisit itse itsesi paras ystävä ja tsemppaaja ja lopettaisin sairaan riippuvuuden muiden ihmisten mielipiteistä?

Ihminen on sosiaalinen laumaeläin. Ihmisillä on tarpeensa, ja tarvitsee ympärilleen toisia ihmisiä tarpeiden täyttymiseen. Myös sinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteisö pyrkii osoittamaan sinulle paikkasi hierarkiassa, joka on siis siellä pohjalla.

Sitä ei ole silti pakko hyväksyä.

Samanlaista se oli lapsuudessa leikkikentillä ja niin se jatkuu aikuisena. Laumahierarkia, jossa vahvimmat johtaa ja heikoimmille näytetään heidän paikkansa.

Tämän laumahierarkian takia pääsääntöisesti inhoan kaikenlaista yhteisöllisyyttä vaikka sitä hehkutetaan. Näissä porukoissa on aina joitakin jotka luulevat olevansa jotain johtajia vaikka kyse ei ole työyhteisöstä. En suinkaan ole itse mikään alistuja vaan olen lapsesta lähtien sanonut vastaan jos koen jotain pottuilua. Välttelen näitä määräilijöitä ja ihmisten luokittelijoita ja olen mieluummin samanhenkisessä seurassa.

Inhoan ihmisiä, jotka kaikissa harrastusryhmissä

ja muissa ryhmissä alkavat heti pomotella, asettuvat yläpuolelle, leikkivät johtajaa. Tällaisten tollojen takia en viihdy ryhmissä.