Kun muut saa sanoa minulle kaikenlaista, mutta minä en saa sanoa takaisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteisö pyrkii osoittamaan sinulle paikkasi hierarkiassa, joka on siis siellä pohjalla.

Sitä ei ole silti pakko hyväksyä.

Samanlaista se oli lapsuudessa leikkikentillä ja niin se jatkuu aikuisena. Laumahierarkia, jossa vahvimmat johtaa ja heikoimmille näytetään heidän paikkansa.

Tämän laumahierarkian takia pääsääntöisesti inhoan kaikenlaista yhteisöllisyyttä vaikka sitä hehkutetaan. Näissä porukoissa on aina joitakin jotka luulevat olevansa jotain johtajia vaikka kyse ei ole työyhteisöstä. En suinkaan ole itse mikään alistuja vaan olen lapsesta lähtien sanonut vastaan jos koen jotain pottuilua. Välttelen näitä määräilijöitä ja ihmisten luokittelijoita ja olen mieluummin samanhenkisessä seurassa.

Mikä siinä onkaan? Olen mielestäni tosi pitkäpinnainen mutta sitten kun räjähdän niin kaikki on ihan pöyristneitä. Se että pidän puoleni, se ei sitten tunnu menevän jakeluun. Mutta en voi olla aina kuin lapanen. Pitäisikö olla?

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä onkaan? Olen mielestäni tosi pitkäpinnainen mutta sitten kun räjähdän niin kaikki on ihan pöyristneitä. Se että pidän puoleni, se ei sitten tunnu menevän jakeluun. Mutta en voi olla aina kuin lapanen. Pitäisikö olla?

Ei pidä.

Minusta se kertoo enemmän ihmisten tyhmyydestä ja kyvyttömyydestä ajatella oman kuplan ulkopuolelta, että he itse asettavat toiset muottiin, ja kun toinen ei sinne sovi, suuttuvat siitä.

Tässä on ehkä kyse ihmisen luokittelusta, jota jotkut harrastavat. Joku luokitellaan kiltiksi ja itseä jotenkin alempiarvoiseksi ilman mitään järkevää syytä. Sitten kun tuo alempiarvoiseksi katsottu ei pysykään roolissaan, hermostutaan. 

Olin etenkin nuorena aika hiljainen ja ujo, ja moni ns. räväkkä kohteli kynnysmattona. Vanhempana olen oppinut sanomaan takaisin ja pitämään puoleni. Ajan kuluessa moni asia ja noiden ihmistenkin arvojärjestelmä muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteisö pyrkii osoittamaan sinulle paikkasi hierarkiassa, joka on siis siellä pohjalla.

Sitä ei ole silti pakko hyväksyä.

Samanlaista se oli lapsuudessa leikkikentillä ja niin se jatkuu aikuisena. Laumahierarkia, jossa vahvimmat johtaa ja heikoimmille näytetään heidän paikkansa.

Tämän laumahierarkian takia pääsääntöisesti inhoan kaikenlaista yhteisöllisyyttä vaikka sitä hehkutetaan. Näissä porukoissa on aina joitakin jotka luulevat olevansa jotain johtajia vaikka kyse ei ole työyhteisöstä. En suinkaan ole itse mikään alistuja vaan olen lapsesta lähtien sanonut vastaan jos koen jotain pottuilua. Välttelen näitä määräilijöitä ja ihmisten luokittelijoita ja olen mieluummin samanhenkisessä seurassa.

Sama. Olen vasta aikuisena kunnolla ymmärtänyt, että miksi välttelin jopa "omaa" kaveriporukkaa jo 18-vuotiaasta alkaen. Minä en ala olemaan kenenkään pelle enkä vitsien ja vittuilun aihe/vastaanottaja. Tietynlaiset ihmiset vain stressaavat minua eikä heidän kanssaan olemisesta saa mitään. Lapsuuden kiusaamiskokemukset ja turvattomuuden tunne alkoholistiperheessä varmasti aiheuttavat minulle näitä tunteita, mutta näiden kanssa on vain elettävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä onkaan? Olen mielestäni tosi pitkäpinnainen mutta sitten kun räjähdän niin kaikki on ihan pöyristneitä. Se että pidän puoleni, se ei sitten tunnu menevän jakeluun. Mutta en voi olla aina kuin lapanen. Pitäisikö olla?

Ei pidä.

Minusta se kertoo enemmän ihmisten tyhmyydestä ja kyvyttömyydestä ajatella oman kuplan ulkopuolelta, että he itse asettavat toiset muottiin, ja kun toinen ei sinne sovi, suuttuvat siitä.

Kiitos kommentistasi. Kihosi kyyneleet silmiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä onkaan? Olen mielestäni tosi pitkäpinnainen mutta sitten kun räjähdän niin kaikki on ihan pöyristneitä. Se että pidän puoleni, se ei sitten tunnu menevän jakeluun. Mutta en voi olla aina kuin lapanen. Pitäisikö olla?

Ei pidä.

Minusta se kertoo enemmän ihmisten tyhmyydestä ja kyvyttömyydestä ajatella oman kuplan ulkopuolelta, että he itse asettavat toiset muottiin, ja kun toinen ei sinne sovi, suuttuvat siitä.

Kiitos kommentistasi. Kihosi kyyneleet silmiin.

Toivon, että hyvällä eikä pahalla

Vierailija kirjoitti:

Tässä on ehkä kyse ihmisen luokittelusta, jota jotkut harrastavat. Joku luokitellaan kiltiksi ja itseä jotenkin alempiarvoiseksi ilman mitään järkevää syytä. Sitten kun tuo alempiarvoiseksi katsottu ei pysykään roolissaan, hermostutaan. 

Olin etenkin nuorena aika hiljainen ja ujo, ja moni ns. räväkkä kohteli kynnysmattona. Vanhempana olen oppinut sanomaan takaisin ja pitämään puoleni. Ajan kuluessa moni asia ja noiden ihmistenkin arvojärjestelmä muuttuu.

Juuri näin! Itsekin olen työporukassa kokenut samaa, yksi työkaveri on aina kohdellut minua kuin olisin jotenkin älyllisesti hidas, alempiarvoinen ja osaamaton eikä mennyt kauaa kun aloin pitää itseäni sellaisena. Vaikka olen tätä työkaveria kokeneempi ja koulutetumpikin työssäni, silti hän antoi aina sellaisen kuvan sekä minulle että ulospäin, missä hän on se todellinen osaaja ja minä hölmönä vain jotenkin roikun mukana enkä todellisuudessa ymmärrä mitään. Esimiehen kanssa keskusteltuani silmät kuitenkin avautuivat, ja kun aloin ns. pitää pääni, tämä työkaveri alkoi yhä enemmän olla minua kohtaan veemäinen. Ei sietänyt, että poikkesin hänen antamastaan "tyhmän ja simppelin" roolista, hänen ikäänkuin täytyi saada olla aina jotenkin ylempänä. En ymmärrä sellaista ajattelua laisinkaan. Työkaveri ikäänkuin loukkaantui minulle, ihan kuin olisin jotenkin "puukottanut selkään" kun en ollutkaan hänen päättämänsä roolin mukainen!

Tuollaiset ihmeellistä laumahierarkiaa toteuttavat ihmiset jäävät nykyään minulle mappiin Ö, pyrin välttelemään eikä kiinnosta tuollainen nokittelu.

Mun mielestä tässä pätee kaksi asiaa:

1. sun kuvaamat henkilöt ovat sosiaalisesti kömpelöitä 

2. sulla ei ole itsevarmuutta tarpeeksi että nousisit sieltä tarkkailijan/alistujan roolista

Et voi muuttaa muita, vain itseäsi :)

Ihan tutun kuuloista. Vielä jos olet köyhä tahtomattasi, jäät kaiken ulkopuolelle, seuraasi ei halua kukaan. Sinua ei edes kysytä mihinkään, olet näkymätön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on ehkä kyse ihmisen luokittelusta, jota jotkut harrastavat. Joku luokitellaan kiltiksi ja itseä jotenkin alempiarvoiseksi ilman mitään järkevää syytä. Sitten kun tuo alempiarvoiseksi katsottu ei pysykään roolissaan, hermostutaan. 

Olin etenkin nuorena aika hiljainen ja ujo, ja moni ns. räväkkä kohteli kynnysmattona. Vanhempana olen oppinut sanomaan takaisin ja pitämään puoleni. Ajan kuluessa moni asia ja noiden ihmistenkin arvojärjestelmä muuttuu.

Juuri näin! Itsekin olen työporukassa kokenut samaa, yksi työkaveri on aina kohdellut minua kuin olisin jotenkin älyllisesti hidas, alempiarvoinen ja osaamaton eikä mennyt kauaa kun aloin pitää itseäni sellaisena. Vaikka olen tätä työkaveria kokeneempi ja koulutetumpikin työssäni, silti hän antoi aina sellaisen kuvan sekä minulle että ulospäin, missä hän on se todellinen osaaja ja minä hölmönä vain jotenkin roikun mukana enkä todellisuudessa ymmärrä mitään. Esimiehen kanssa keskusteltuani silmät kuitenkin avautuivat, ja kun aloin ns. pitää pääni, tämä työkaveri alkoi yhä enemmän olla minua kohtaan veemäinen. Ei sietänyt, että poikkesin hänen antamastaan "tyhmän ja simppelin" roolista, hänen ikäänkuin täytyi saada olla aina jotenkin ylempänä. En ymmärrä sellaista ajattelua laisinkaan. Työkaveri ikäänkuin loukkaantui minulle, ihan kuin olisin jotenkin "puukottanut selkään" kun en ollutkaan hänen päättämänsä roolin mukainen!

Tuollaiset ihmeellistä laumahierarkiaa toteuttavat ihmiset jäävät nykyään minulle mappiin Ö, pyrin välttelemään eikä kiinnosta tuollainen nokittelu.

Minulla oli samantyylinen tilanne töissä, meille tuli uusi työntekijä joka alkoi samantien pomottamaan muita, vaikka hänellä ei todellakaan ollut minkäänlaista esimiesasemaa eikä osannut meidän hommiakaan vielä. Omalta kohdaltani asetin heti rajat tuolle käytökselle, mutta hän oli jo ilmeisesti asettanut minut tiettyyn lokeroon, ja siitäpä alkoi sellainen helvetti että edelleen vuosien jälkeen stressinsietokykyni ja työssäjaksamiseni ei ole entisellään eikä varmasti enää koskaan palaudukaan täysin. Onneksi pääsin pian uuteen työpaikkaan, jossa on normaaleja ihmisiä eikä kukaan pelaile tuollaisia pelejä. Tämä toinen henkilö on edelleen samassa työpaikassa, tosin yksikkö on vaihtunut monta kertaa koska jatkaa kiusaamista joka paikassa. Esimiehet ovat ihan kädettömiä, koska työpaikka on julkisella ja hänellä on vakipaikka. Välillä mietin että olisinko päässyt helpommalla jos olisin vaan typerästi suostunut kaikkeen mitä tämä kiusaaja yritti, mutta kaiken jälkeen olen silti tyytyväinen että pidin puoleni. Ehkä eniten harmittaa muiden tiimiläisten käytös, jotka tämän kiusaajan selän takana olivat muka minun puolella, mutta oikeasti vain mielistelivät häntä etteivät joutuisi itse uhriksi. Ymmärrettävää mutta ehkä hänet olisi saatu aisoihin isommalla porukalla.

Vierailija kirjoitti:

Nokkimisjärjestykselle on tietyt syyt, esimerkiksi sitä minun mieheni ei lipsauteta vahingossa tai kun nostetaan esille omat lapset, anoppi, sukujuhlat, kontaktit, koska suhteet toisiin ovat juuri niitä kriteerejä joilla kunkin painoarvo punnitaan, vaikka ei juuri siinä samaisessa tilanteessa mutta ovat vaikuttamassa silloin kun osoitetaan jollekulle paikkaa. 

Ei jumalauta mikä lause 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on ehkä kyse ihmisen luokittelusta, jota jotkut harrastavat. Joku luokitellaan kiltiksi ja itseä jotenkin alempiarvoiseksi ilman mitään järkevää syytä. Sitten kun tuo alempiarvoiseksi katsottu ei pysykään roolissaan, hermostutaan. 

Olin etenkin nuorena aika hiljainen ja ujo, ja moni ns. räväkkä kohteli kynnysmattona. Vanhempana olen oppinut sanomaan takaisin ja pitämään puoleni. Ajan kuluessa moni asia ja noiden ihmistenkin arvojärjestelmä muuttuu.

Juuri näin! Itsekin olen työporukassa kokenut samaa, yksi työkaveri on aina kohdellut minua kuin olisin jotenkin älyllisesti hidas, alempiarvoinen ja osaamaton eikä mennyt kauaa kun aloin pitää itseäni sellaisena. Vaikka olen tätä työkaveria kokeneempi ja koulutetumpikin työssäni, silti hän antoi aina sellaisen kuvan sekä minulle että ulospäin, missä hän on se todellinen osaaja ja minä hölmönä vain jotenkin roikun mukana enkä todellisuudessa ymmärrä mitään. Esimiehen kanssa keskusteltuani silmät kuitenkin avautuivat, ja kun aloin ns. pitää pääni, tämä työkaveri alkoi yhä enemmän olla minua kohtaan veemäinen. Ei sietänyt, että poikkesin hänen antamastaan "tyhmän ja simppelin" roolista, hänen ikäänkuin täytyi saada olla aina jotenkin ylempänä. En ymmärrä sellaista ajattelua laisinkaan. Työkaveri ikäänkuin loukkaantui minulle, ihan kuin olisin jotenkin "puukottanut selkään" kun en ollutkaan hänen päättämänsä roolin mukainen!

Tuollaiset ihmeellistä laumahierarkiaa toteuttavat ihmiset jäävät nykyään minulle mappiin Ö, pyrin välttelemään eikä kiinnosta tuollainen nokittelu.

Minulla oli samantyylinen tilanne töissä, meille tuli uusi työntekijä joka alkoi samantien pomottamaan muita, vaikka hänellä ei todellakaan ollut minkäänlaista esimiesasemaa eikä osannut meidän hommiakaan vielä. Omalta kohdaltani asetin heti rajat tuolle käytökselle, mutta hän oli jo ilmeisesti asettanut minut tiettyyn lokeroon, ja siitäpä alkoi sellainen helvetti että edelleen vuosien jälkeen stressinsietokykyni ja työssäjaksamiseni ei ole entisellään eikä varmasti enää koskaan palaudukaan täysin. Onneksi pääsin pian uuteen työpaikkaan, jossa on normaaleja ihmisiä eikä kukaan pelaile tuollaisia pelejä. Tämä toinen henkilö on edelleen samassa työpaikassa, tosin yksikkö on vaihtunut monta kertaa koska jatkaa kiusaamista joka paikassa. Esimiehet ovat ihan kädettömiä, koska työpaikka on julkisella ja hänellä on vakipaikka. Välillä mietin että olisinko päässyt helpommalla jos olisin vaan typerästi suostunut kaikkeen mitä tämä kiusaaja yritti, mutta kaiken jälkeen olen silti tyytyväinen että pidin puoleni. Ehkä eniten harmittaa muiden tiimiläisten käytös, jotka tämän kiusaajan selän takana olivat muka minun puolella, mutta oikeasti vain mielistelivät häntä etteivät joutuisi itse uhriksi. Ymmärrettävää mutta ehkä hänet olisi saatu aisoihin isommalla porukalla.

Meillä tuollainen öykkäri muutti saman kadun varrelle. Varasi vaimonsa kanssa toiseksi viimeisen tontin ja alkoi sille suunnitella taloa.

Ja samalla sekunnilla kun heillä oli rakennuslupa, alkoi muiden komentelu ja määräily ja asioista huomauttaminen. Onneksi naapurustossa on paljon helpompaa ohittaa tuollainen ihminen pelkällä olan kohautuksella. Hänen kanssaan ei kukaan juttele, eikä kyse ole siitä että muut olisivat ylimielisiä, vaan siitä että kukaan ei halua kuunnella hänen määräilyjään.

Kaikki olisi pitänyt tehdä herran mielen mukaan, alkaen postilaatikoista asfaltointiin ja piharakennusten muotoihin.

En halua ajatella sitä ihmistä, joka erehtyy tuon viimeisen vapaan tontin itselleen varaamaan ja joutuu hänen rajanaapurikseen. Toivottavasti ovat hyväitsetuntoisia tyyppejä.

Vierailija kirjoitti:

Joillakin ihmisillä on vahvempi tuo tapa arvottaa toisia hierarkian eri portaille. Osa näyttää olevan sokea sille omalle toiminnalleen, ja miten inhottavasti kohtelevat toisia. Jos olen alhaalla jonkun mielestä niin todellakin olet heille ilmaa. Olen nähnyt tuota toimintaa paljon. Se on inhottavaa ja noloa. Aikuista tervejärkistä ja fiksua ihmistä kohdellaan kuin tapettia, pikkulasta tai syvästi vammaista.

En tiedä miten noiden moukkien kanssa pitäisi toimia.

Olen kohdannut tätä ihan tavallisissakin piireissä, mutta eniten hengellisissä - joissa tätä ei myönnetä olevan lainkaan. Terveisiä ammalaisille. Olette kuvottava, hierarkinen paskayhteisö. Narsistinen ego nimettynä pyytedttömäksi rakkaudeksi. Hävetkää.

Vierailija kirjoitti:

On, tää on hyvin tyypillistä. Toisten ihmisten sanomiset pitäisi ohittaa olankohautuksella, mutta jos sanot itse jotain niin se on maailmaa kaatavaa. Esimerkki tulee ihan omasta parisuhteesta: puoliso (nainen) vähättelee jatkuvasti minun kiinnostuksen kohteita, kuten urheilua ja liikuntaa, jne. Mulla ne menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun olen niin tottunut siihen. Mutta auta armias jos minä sanon jotain poikkipuolista hänen kiinnostuksen kohteistaan, niin maailmahan siinä kaatuu ja riita on heti valmis. 

Juuri tämä. Päsmärit eivät siedä itse mitään heihin itseensä kohdistettua puhetta tai kommenttia. Kritiikistä puhumattakaan.

Vierailija kirjoitti:

Nämäkin kommentit ovat täynnä kaasuvalotusta, joissa muiden ihmisten tökeryydestä yritetään tehdä ap:n sisäinen ongelma.

Olen itse maksanut vuosia terapiaa muiden käytöksen takia ja vaikka itse muutuin, muut pysyvät yhtä tökeröinä.

Mulla on sama homma. Vuosikymmenet olen kärsinyt vaikasta masennuksesta ja pahoista romahduksista, käynyt pitkät terapiat ja hautonut im:haa.

Olen nyt oppinut arvostamaan ja rakastamaan itseäni. Olen huomannut miten toisten ihmisten ruma ja julma käytös on ensin lytistänyt minut pikkulapsena, sen jälkeen koulussa, parisuhteissa ja työelämässä. Olen kasvanut kieroon ja uskomukseen, että on normaalia ja oikein hyppiä päälläni ja kusta naamalleni.

Vaikka olen saanut itseni jotenkin kasaan ja jonkun näköisen itsetunnon itselleni, niin ei mikään lääke jonka itse syön, tai mikään määrä terapiassa istumista, muuta niitä moukkia ja ilkeitä ihmisiä miksikään.

Siksi olen erakko. Asun ja elän yksin. En voi mennä niiden raakalaisten sekaan rääkättäväksi enää, koska he eivät muutu vaikka seisoisin päälläni, tai tekisin mitä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia. Olen tullut siihen tulokseen, että vaikutan muiden silmään jotenkin liian kiltiltä ja tietyn tyyppiset ihmiset sitten kävelevät heti ylitse, koska miksipä ei. Olen yrittänyt opetella olemaan jämäkämpi mutta silti ystävällinen olematta liian tyly. Vaikeaa toki, kun täytyy yrittää olla sellainen mikä ei tule ihan luonnostaan. Olen luullut että koska olen luonnostaan avulias ja kiva muille, saisin samanlaista kohtelua takaisin, mutta eihän se ihan niin mene. Ne kenellä on hyvä itseluottamus pystyvät esittämään melkein asian kuin asian niin että muutkin lähtevät heidän juttuihin mukaan. Ilmeisesti olen itse niin hiirulainen että harva on kiinnostunut minun sanomisistani. Viimeksi viime viikolla kävi töissä tilanne, että työkaveri ehdotti muutosta tiettyyn toimintatapaan ja koko tiimi nyökytteli että onpa hyvä idea, aletaan tekemään näin. Ehdotin itse samaa asiaa jo viime vuonna, mutta ketään ei kiinnostanut, oli kuulemma liian hankalaa ym. Story of my life.

Tuo on niin totta. Vihaan sanontaa: "Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan." Ei todellakaan pidä paikkaansa, on ihmisiä jotka tallovat jalkoihinsa ystävälliset ja kiltit ihmiset, ja sitten on vielä sellaisia ihmisiä, ketkä niille tallotuille sanovat, että jos sua aina kohdellaan joka paikassa huonosti, niin se on sun oma vika.

Ei ole oma vika. Ei kukaan voi muuttaa toisia ihmisiä. Ne rajat voi vetää ja häipyä moukkien seurasta, mutta ei ole mahdollista muuttua sellaiseksi, ettei kukaan kohtelisi huonosti. Ihmisiä on täällä maailmassa kohta 8 miljardia, niin et voi ikinä olla sellainen, että kaikki he kohtelisivat sinua hyvin ja asiallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia. Olen tullut siihen tulokseen, että vaikutan muiden silmään jotenkin liian kiltiltä ja tietyn tyyppiset ihmiset sitten kävelevät heti ylitse, koska miksipä ei. Olen yrittänyt opetella olemaan jämäkämpi mutta silti ystävällinen olematta liian tyly. Vaikeaa toki, kun täytyy yrittää olla sellainen mikä ei tule ihan luonnostaan. Olen luullut että koska olen luonnostaan avulias ja kiva muille, saisin samanlaista kohtelua takaisin, mutta eihän se ihan niin mene. Ne kenellä on hyvä itseluottamus pystyvät esittämään melkein asian kuin asian niin että muutkin lähtevät heidän juttuihin mukaan. Ilmeisesti olen itse niin hiirulainen että harva on kiinnostunut minun sanomisistani. Viimeksi viime viikolla kävi töissä tilanne, että työkaveri ehdotti muutosta tiettyyn toimintatapaan ja koko tiimi nyökytteli että onpa hyvä idea, aletaan tekemään näin. Ehdotin itse samaa asiaa jo viime vuonna, mutta ketään ei kiinnostanut, oli kuulemma liian hankalaa ym. Story of my life.

Tuo on niin totta. Vihaan sanontaa: "Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan." Ei todellakaan pidä paikkaansa, on ihmisiä jotka tallovat jalkoihinsa ystävälliset ja kiltit ihmiset, ja sitten on vielä sellaisia ihmisiä, ketkä niille tallotuille sanovat, että jos sua aina kohdellaan joka paikassa huonosti, niin se on sun oma vika.

Ei ole oma vika. Ei kukaan voi muuttaa toisia ihmisiä. Ne rajat voi vetää ja häipyä moukkien seurasta, mutta ei ole mahdollista muuttua sellaiseksi, ettei kukaan kohtelisi huonosti. Ihmisiä on täällä maailmassa kohta 8 miljardia, niin et voi ikinä olla sellainen, että kaikki he kohtelisivat sinua hyvin ja asiallisesti.

Oikeasti pitäisi sanoakin, että jos sinua ei kukaan koskaan missään kohtele huonosti, niin sinussa on silloin jotain pahasti vialla, ja olet todennäköisesti öykkäri ja joku superrikas hallitsija itse, jolla on paljon valtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämäkin kommentit ovat täynnä kaasuvalotusta, joissa muiden ihmisten tökeryydestä yritetään tehdä ap:n sisäinen ongelma.

Olen itse maksanut vuosia terapiaa muiden käytöksen takia ja vaikka itse muutuin, muut pysyvät yhtä tökeröinä.

Mulla on sama homma. Vuosikymmenet olen kärsinyt vaikasta masennuksesta ja pahoista romahduksista, käynyt pitkät terapiat ja hautonut im:haa.

Olen nyt oppinut arvostamaan ja rakastamaan itseäni. Olen huomannut miten toisten ihmisten ruma ja julma käytös on ensin lytistänyt minut pikkulapsena, sen jälkeen koulussa, parisuhteissa ja työelämässä. Olen kasvanut kieroon ja uskomukseen, että on normaalia ja oikein hyppiä päälläni ja kusta naamalleni.

Vaikka olen saanut itseni jotenkin kasaan ja jonkun näköisen itsetunnon itselleni, niin ei mikään lääke jonka itse syön, tai mikään määrä terapiassa istumista, muuta niitä moukkia ja ilkeitä ihmisiä miksikään.

Siksi olen erakko. Asun ja elän yksin. En voi mennä niiden raakalaisten sekaan rääkättäväksi enää, koska he eivät muutu vaikka seisoisin päälläni, tai tekisin mitä.

Kuulostaa tutulta. Täytyy vain oppia nauttimaan erakkouden hyvistä puolista.

Mulla kävi näin että veli pyysi kyytiä, kysyin jotta minne ja hän vastas että serkun synttäreille...

Minuu ei kutsuta kun en ole alkoholia dokaava bilettäjä, olen ollu taksihommissa aina kuskin roolissa.

Olen silti sukulainen, voisin tulla vaikka vaan käymään, ja kun nyt tuolla reissulla kävin poikkeamassa niin eihän siellä muusta puhuttukkaa kun että koska lähetään kylille ?

Eikö voi ees mitää lautapeliä pelata alkuillasta tai korttia lätkiä hetken aikaa ?

Kyllä noita on erinäisiä sotapelejäkin aikuiseen makuun.

Muutaman kerran omilla synttäreilläni olen saanu heitä käymään keilaamassa esimerkiksi.