Miksi yli 50 vuotiaista lapsettomat ovat kaikkein onnettomimpia?

Vierailija kirjoitti:

Yli 50v. alkaa olla jo vaivoja ja tarvita apua monissa asioissa. Sitten huomataan ettei ole ketään auttamassa vaan ollaankin ypöyksin.

Jaa. Minä olen 50 v eikä mun vanhemmatkaan apua tarvitse. Mummo kieltämättä on jo palveluasumisen piirissä. Me omaiset asutaan kaukana eikä olla juuri voitu olla apuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös tutkimuksen päälöydös ollut, että lapsettomat ovat lapsia hankkineita onnellisempia? Veikkaan, että ne viiskymppiset ovat niin onnellisia, kun ei enää tarvitse hoitaa lapsia, voi keskittyä vähän itseensäkin.

Mutta eikö silloin lapsellisten ja lapsettomien yli 50 vuotiaiden pitäisi olla yhtä onnellisia/ onnettomia? Miksi silloin yli 50 vuotiaista onnettomia oli juuri lapsettomat, mikä selittää tämän eron?

Tutkimuksessa sanotaan, että se pätee erityisesti maissa, jossa ei ole sosiaaliturvaa. Silloin varmaan niihin lapsiin joutuu turvautumaan enemmän. Ei siis koske kehittyneitä maita.

Vierailija kirjoitti:

Outoa. Tunnen useita yli 50v ihmisiä ja nehän just ovatkin elämänsä kukoistuksessa. Ei ole kukaan kertonut olevansa onneton tai vaikuta siltä, ja näillä henkilöillä joko ei ole lapsia ollenkaan tai sitten ovat jo aikuisia. Onnettomimpia tuntuvat olevan ne 5-kymppiset joilla vielä on pieniä lapsia.

Sitä on varmaan vaikea ulkopuolisen arvioida, kuka kokee elämänsä onnelliseksi ja kuka ei. Ihminen ei välttämättä puhu, jos tuntee itsensä onnettomaksi, koska meidän yhteiskunnassa ajatellaan, että jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan. Se voidaan kokea häpeänä ja ulkopuoliselle näyttäytyy vakuutteluna että kaikki on hyvin. Monet vanhemmat valittavat lapsiperhearjen rankkuutta, mutta kyllähän suurin osa vanhemmista kokee myös valtavaa onnen tunnetta lapsistaan. Se tuo merkityksellisyys en kokemuksia. Toisaalta voihan olla, että juuri sinun lähipiirissäni asiat ovatkin näin kun kuvasit. Itse olen lasten jälkeen ollut onnellisempia kuin ennen. En tiedä onko kaikilla näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös tutkimuksen päälöydös ollut, että lapsettomat ovat lapsia hankkineita onnellisempia? Veikkaan, että ne viiskymppiset ovat niin onnellisia, kun ei enää tarvitse hoitaa lapsia, voi keskittyä vähän itseensäkin.

Mutta eikö silloin lapsellisten ja lapsettomien yli 50 vuotiaiden pitäisi olla yhtä onnellisia/ onnettomia? Miksi silloin yli 50 vuotiaista onnettomia oli juuri lapsettomat, mikä selittää tämän eron?

Tutkimuksessa sanotaan, että se pätee erityisesti maissa, jossa ei ole sosiaaliturvaa. Silloin varmaan niihin lapsiin joutuu turvautumaan enemmän. Ei siis koske kehittyneitä maita.

Tutkimuksessa sanotaan: Miksi nuoret vanhemmat sitten ovat onnettomampia kuin lapsettomat, mutta keski-iässä yhteys kääntyy päinvastaiseksi ja eläkeikää lähestyttäessä lasten lukumäärän ja onnellisuuden yhteys muuttuu positiiviseksi? Tämä käänne on vahva ja havaitaan sekä miehillä että naisilla, rikkailla ja köyhillä, terveillä ja sairailla, naimisissa olevilla ja muilla, riippumatta yhteiskuntajärjestelmästä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli 50v. alkaa olla jo vaivoja ja tarvita apua monissa asioissa. Sitten huomataan ettei ole ketään auttamassa vaan ollaankin ypöyksin.

Niin että on lasten velvollisuus olla apuna yhdessä jos toisessakin ongelmassa?

Ei velvollisuus, vaan oikeus. Ei kaikki vihaa vanhempiaan, vaikka tällä palstalla siltä tuntuukin. Suurin osa on ihan hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa ja ymmärtää, että kun nämä ovat 20 vuotta huolehtineet lapsenlapsista, niin ei ole mikään törkeä hyväksikäyttövaatimus käydä kerran vuodessa puhdistamassa omakotitalon rännit.

Jos ei itse enää kykene omakotitalon huoltohommiin, niin eivät ne hommat rännin putsauksiin jää. Lapsilla on omat talot, työt ja lapset huolehdittavana.

Aikuisista lapsista ja heidän lapsistaan on seuraa. Kyllähän se minua mummona piristää kun tulevat kylään. Yksinäisyys on tappavampaa kuin ylipaino niinhän sitä sanotaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös tutkimuksen päälöydös ollut, että lapsettomat ovat lapsia hankkineita onnellisempia? Veikkaan, että ne viiskymppiset ovat niin onnellisia, kun ei enää tarvitse hoitaa lapsia, voi keskittyä vähän itseensäkin.

Ei vaan päälöydös oli jos luit alkua pidemmälle, että alle 50 vuotiaista lapsettomuus tekee onnelliseksi ja yli 50 vuotiaista lapsettomuus tekee onnettomaksi. Että se muuttuu radikaalisti iän myötä. Ja sitä tässä ihmettelen

Ap

Ainakin ennen lapsettomuus on yleisimmin ollut tahatonta. Joko lasta ei ole tullut yrityksistä huolimatta, sopivaa kumppania ei ole löytynyt tai sopiva aika on mennyt muuten ohi. Ymmärrettävästi tämä voi aiheuttaa kriiseilyä myöhemmin elämässä. Asia nousee esimerkiksi uudelleen pintaan omien vanhempien vanhetessa tai kun omanikäiset saavat lapsenlapsia. Jos lapsettomuus aiheuttajana on sinkkuus, tästäkin voi tahattomana tilana olla omat ongelmansa kuten yksinäisyys. Heikko sosioekonominen asema ja mielenterveysongelmat tekevät elämästä onnettomampaa ja olisi osin ihan toivottavaakin, että kaikki näistä kärsivät eivät hankkisi lapsia enemmistön tahtiin.

Tutkimuksissa ei erotella syytä lapsettomuuteen. Nuoremmissa ikäpolvissa vapaaehtoinen lapsettomuus on ylipäänsä jokin tunnettu ilmiö, vaikka tietysti veloja on ollut marginaalisesti ennenkin. Kun tutkitaan nuorempia ikäluokkia, niissä on aina mukana myös ei vielä lapsellisia. Heillä voi olla vaikka tuore rakastuminen, uusi parisuhde ja myönteiset tulevaisuusodotukset mielessä. Yksilöinä heistä tulee joksikin aikaa onnettomia lapsen saannin todellisuuden iskiessä kasvoille, mutta onnellisuus palautuu. Lapsettomalla yksilölläkin lienee joku onnellisuuden perustaso, johon eri elämäntapahtumat vaikuttavat. Jos viisikymppisenä on lapseton lääketieteellisistä syistä, syrjäytymisen, yksinäisyyden ja osattomuuden takia, on varmaan onnettomampi kuin ns. valtaväestö.

mielikuva populismilla voi yrittää pelata, mutta ei se osaamista lisää. itkevä sydänsärkyinen 20 vee pakit saanut bimbo ei erotus harmaasta bimbomassasta ja yrittää yleistää kaikkiin sen pikkumnaisen entisen poikakaverinsa joka nussii nyt tämän bmbon parasta likkakaveria.

sitä saa mitä mittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli 50v. alkaa olla jo vaivoja ja tarvita apua monissa asioissa. Sitten huomataan ettei ole ketään auttamassa vaan ollaankin ypöyksin.

Toisaalta lapsettomalla on varaa palkata apua, kun ei ole käyttänyt rahoja lasten tarpeisiin.

Tutkmuksen alussahan sanotaan näin: "Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että lapsettomat ovat onnellisempia kuin ne, joilla on lapsia. Onnellisuus näyttäisi karkaavan yhä kauemmaksi lapsiluvun kasvaessa. Kahden lapsen vanhemmat ovat onnettomampia kuin yhden, ja kolmen lapsen vanhemmat onnettomampia kuin kahden. Tämä negatiivinen yhteys lasten määrän ja onnellisuuden välillä pätee maasta toiseen."

Aika harva vanhus kehtaa palkata ulkopuolista apua. Onko edes sellaisia palveluita jotka auttaisivat pienissä ja yllättävissä jutuissa? Meidän isovanhemmat ei osaa edes käyttää nettiä... Tai hoitaa noita netissä tapahtuvia asioita. Me hoidetaan ne heidän puolesta

Miksi ette neuvo isovanhempianne netin käytössä siinä samalla, kun hoidatte heidän asioitaan. Jokainen oppii kun ensi pelko vierasta asiaa kohtaan hälvenee. Isovanhemmillekin on pelkästään hyväksi, kun tajuavat, ettei asia ole mitenkään vaikea vaan ihan normaaleilla aivoilla pärjää kunhan pääsee alkuun.

Vierailija kirjoitti:

No kun silloin yli 50 vuotiaana kaikki on koettu. Ei ole enää samanlaista hinkua seikkailla. Tai mielenkiintoa. Omat vanhemmat alkavat olla siinä iässä, että heistä aika jättää ja samanikäiset ihmiset keskittyvät lapsiinsa/lapsenlapsiinsa. On siinä aika yksin ja alkaa odottaa kuolemaansa. En ainakaan itse ole niin itseriittoinen, että löytäisin onnen pelkästään itsestäni ja pystyisi yksin täyttämään oman elämäni. Kaipaan muitakin

En sanoisi ihan noin jyrkästi, että kaikki on koettu. Mutta mielenkiinnon kohteet kyllä muuttuvat iän myötä. Koska kokemusta kertyy, viisikymppisenä ei saa kiksejä enää samoista asioista kuin kolmekymppisenä. Esim. jos kolmekymppisenä tuntui tosi tärkeältä se, että voi matkustella paljon, se ei välttämättä myöhemmin enää tunnu niin mielekkäältä tai jännältä, että siitä olisi elämänsisällöksi.

Vierailija kirjoitti:

Yli 50v. alkaa olla jo vaivoja ja tarvita apua monissa asioissa. Sitten huomataan ettei ole ketään auttamassa vaan ollaankin ypöyksin.

Oletko parikymppinen kun luulet että yli viisikymppiset ovat jotain vaivaisia mummoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli 50v. alkaa olla jo vaivoja ja tarvita apua monissa asioissa. Sitten huomataan ettei ole ketään auttamassa vaan ollaankin ypöyksin.

Toisaalta lapsettomalla on varaa palkata apua, kun ei ole käyttänyt rahoja lasten tarpeisiin.

Tutkmuksen alussahan sanotaan näin: "Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että lapsettomat ovat onnellisempia kuin ne, joilla on lapsia. Onnellisuus näyttäisi karkaavan yhä kauemmaksi lapsiluvun kasvaessa. Kahden lapsen vanhemmat ovat onnettomampia kuin yhden, ja kolmen lapsen vanhemmat onnettomampia kuin kahden. Tämä negatiivinen yhteys lasten määrän ja onnellisuuden välillä pätee maasta toiseen."

Aika harva vanhus kehtaa palkata ulkopuolista apua. Onko edes sellaisia palveluita jotka auttaisivat pienissä ja yllättävissä jutuissa? Meidän isovanhemmat ei osaa edes käyttää nettiä... Tai hoitaa noita netissä tapahtuvia asioita. Me hoidetaan ne heidän puolesta

Miksi ette neuvo isovanhempianne netin käytössä siinä samalla, kun hoidatte heidän asioitaan. Jokainen oppii kun ensi pelko vierasta asiaa kohtaan hälvenee. Isovanhemmillekin on pelkästään hyväksi, kun tajuavat, ettei asia ole mitenkään vaikea vaan ihan normaaleilla aivoilla pärjää kunhan pääsee alkuun.

En asu samalla paikkakunnalla vanhempieni kanssa, mutta olen visusti jo ainakin 10 vuoden ajan heille opettanut, miten tilataan ruokaa kaupasta, uusitaan reseptit kanta.fi:ssä. Pankit, omavero ja muut kirjanmerkkeinä selaimessa ja päivitän koneen aina siellä käydessä. He pärjäävät omillaan ihan hyvin, mutta lasken omaksi ansiokseni, että ainakin isäni mieluiten ja sujuvasti varailee labra-ajat netissä ja käyttää jopa verkkoapteekkia. Jos ei nyt aivan dementoidu niin tämä on sekä aivojumppaa että itsenäisyyttä kun saa asioitaan hoidettua.

Eiköhän ole aivan loogista, että lapset tuovat mukanaan vastuuta ja vastuu stressaa joten lapsiperheet ovat varmarsti jonkin onnellisuusmittarin mukaan vähemmän onnellisia kuin lapsettomat. Minulla on kaksi lasta, jotka ovat aina olleet varsin harmittomia mutta kyllä suurin stressin aihe on rahanpuute. Muut matkustavat ja ostavat luksustuotteita, minä lasken senttejä ja vingutan visaa ruokaostoksiin. En silti vaihtaisi lapsiani pois ja olen ehdottomasti heistä onnellinen. Mutta onnettomampi rahan suhteen kuin esimerkiksi lapseton siskoni. Sisko toisaalta stressaa jo nyt yksinäistä vanhuutta ja miettii, tuleeko kukaan koskaan katsomaan. Itse en osaa niin pitkälle miettiä, kun lapset ovat vasta teinejä.

Muutaman vuoden päästä lapset muuttavat omilleen ja rahaa alkaa jäädä yli. Veikkaan, että onnellisuuteni kasvaa juuri siksi, että ei tarvitse enää stressata rahoista. Tällä hetkellä lasten harrastukset vievät paljon rahaa, myöhemmin vaikka tukisimme lapsia taloudellisesti, jää rahaa varmasti enemmän, kun harrastaminen jää vähemmälle ja ruokaostokset pienenevät.

Uskon, että lapsiperheen elämää seuratessa lapseton on varmasti onnellinen, ettei ole siinä pyörityksessä mukana. Mutta vanhemmiten on varmasti vaikeaa seurata, mitä iloa lasten ja lastenlasten vierailut kerran kuussa tuovat lapselliselle. Ostettu apu ei voi korvata läheisten tuomaa iloa. Tosin fiksu lapseton on kerännyt ympärilleen ystäväpiirin, jonka apuun voi turvautua milloin vain. Näin ollen aivan varmasti osa lapsettomista on vähintäänkin yhtä onnellisia viisikymppisinä kuin lapsellisetkin. Onnettomia ovat ne, jotka ovat korvanneet ihmissuhteet uralla ja huomaavat sitten vanhemmiten, että se elämä jäi elämättä ja käteen jäi vain konkreettisesti käteistä.

Olen yli 60 vuotias lapseton. Olen erittäin tyytyväinen elämäntilanteeseeni. Osaan käyttää nettiä ja suoriudun arjen askareista. Tietysti tarvitsen joskus muiden apua, mutta eikö jokainen meistä tarvitse?

Vierailija kirjoitti:

Eikös tutkimuksen päälöydös ollut, että lapsettomat ovat lapsia hankkineita onnellisempia? Veikkaan, että ne viiskymppiset ovat niin onnellisia, kun ei enää tarvitse hoitaa lapsia, voi keskittyä vähän itseensäkin.

Päinvastoin kuin sinä ja palstan hullut velat luulette, moni yli viisikymppinen ei elä täysin vain itselleen, vaan hoitaa omia vanhempiaan. Me muut ymmärrämme, että te ette vihaa vain lapsia, vaan myös omia vanhempianne, ettekä suurin surminkaan tekisi miään heidän hyväkseen. Korkeintaan odotatte perintöä silmät kiiluen. 

Kaikki ihmisten onnellisuus tai onnettomuus ei riipu siitä, onko ihmisellä lapsia, vaan monesta muustakin syystä. Eihän sille toisaalta voi mitään, että sinulle on lusikalla annettu ja olet fiksoittunut vain lapsivihaasi. 

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän ole aivan loogista, että lapset tuovat mukanaan vastuuta ja vastuu stressaa joten lapsiperheet ovat varmarsti jonkin onnellisuusmittarin mukaan vähemmän onnellisia kuin lapsettomat. Minulla on kaksi lasta, jotka ovat aina olleet varsin harmittomia mutta kyllä suurin stressin aihe on rahanpuute. Muut matkustavat ja ostavat luksustuotteita, minä lasken senttejä ja vingutan visaa ruokaostoksiin. En silti vaihtaisi lapsiani pois ja olen ehdottomasti heistä onnellinen. Mutta onnettomampi rahan suhteen kuin esimerkiksi lapseton siskoni. Sisko toisaalta stressaa jo nyt yksinäistä vanhuutta ja miettii, tuleeko kukaan koskaan katsomaan. Itse en osaa niin pitkälle miettiä, kun lapset ovat vasta teinejä.

Miksei siskosi opiskellut parempaa ammattia, ja sitä myöten saisi enemmän palkkaa, vai tarkoitatko, että hän stressaa rahoanpuutetta, vaikka kuuluu rikkaimpaan kymmenykseen?

Vierailija kirjoitti:

Olin onnellinen kun lapset oli vielä selvästi lapsia. Nyt ne on aikuisia ja en koe enää sellaista onnellisuutta.

Liittyy varmasti tarpeellisuuden tunteeseen.

Minä olen aina ajatellut ettei lapset vaikuta onnellisuuteen. Mutta kun loogisesti ajattelee niin luultavasti heillä on sekä onnellisuutta vähentävä että lisäävä vaikutus. Jos lapsi on normaali empatialla varustettu ja vanhempi myös ihmissuhde lapseen lisää onnellisuutta. Jos lapsi on psykopaatti niin silloin se ihmissuhde ei lisää onnellisuutta. Riippuu siis lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli 50v. alkaa olla jo vaivoja ja tarvita apua monissa asioissa. Sitten huomataan ettei ole ketään auttamassa vaan ollaankin ypöyksin.

Toisaalta lapsettomalla on varaa palkata apua, kun ei ole käyttänyt rahoja lasten tarpeisiin.

Tutkmuksen alussahan sanotaan näin: "Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että lapsettomat ovat onnellisempia kuin ne, joilla on lapsia. Onnellisuus näyttäisi karkaavan yhä kauemmaksi lapsiluvun kasvaessa. Kahden lapsen vanhemmat ovat onnettomampia kuin yhden, ja kolmen lapsen vanhemmat onnettomampia kuin kahden. Tämä negatiivinen yhteys lasten määrän ja onnellisuuden välillä pätee maasta toiseen."

Aika harva vanhus kehtaa palkata ulkopuolista apua. Onko edes sellaisia palveluita jotka auttaisivat pienissä ja yllättävissä jutuissa? Meidän isovanhemmat ei osaa edes käyttää nettiä... Tai hoitaa noita netissä tapahtuvia asioita. Me hoidetaan ne heidän puolesta

Vanhus? Nettiä? Nyt puhutaan yli viisikymppisistä, ei yli seitsemänkymppisistä.

Ja mitä avun tarpeeseen tulee, niin en ainakaan itse koskaan ole ajatellut, että lapseni tehtävä on auttaa minua vanhuudessa. Hänen tehtävänsä on elää omaa elämäänsä. Jo välimatkakin takaa sen, ettei hän voi tulla avukseni.

Vierailija kirjoitti:

Yli 50v. alkaa olla jo vaivoja ja tarvita apua monissa asioissa. Sitten huomataan ettei ole ketään auttamassa vaan ollaankin ypöyksin.

Haha, ketä sinäkään mukamas autat? Eiköhän sun 50-vuotiaat vanhemmat jeesaile sinua kaiken aikaa.

Jos he ovat raihnaita vanhuksia tuossa iässä, he lienevät juoppoja tai narkkeja.