Miksi yli 50 vuotiaista lapsettomat ovat kaikkein onnettomimpia?

Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että lapsettomat ovat onnellisempia kuin ne, joilla on lapsia. Onnellisuus näyttäisi karkaavan yhä kauemmaksi lapsiluvun kasvaessa. Kahden lapsen vanhemmat ovat onnettomampia kuin yhden, ja kolmen lapsen vanhemmat onnettomampia kuin kahden. Tämä negatiivinen yhteys lasten määrän ja onnellisuuden välillä pätee maasta toiseen.

Miksi ihmiset sitten jääräpäisesti hankkivat lapsia, vaikka niistä kokonaisuudessaan näyttäisi koituvan enemmän mielipahaa kuin -hyvää?

Epäilen syyksi useamman lapsen vanhempien onnellisuuteen keski-ikäisenä sen,että lapset on lähteneet kotoa. Tätä iloa ei ole lapsettomille suotu, joten he ei tiedä miltä tuntuu kun vapautuu vuosikymmenien vankilasta. Tuoreille uusille lapsivapaille elämä on jälleen kerran auki kuten nuorena, mutta nyt heillä on vihdoin rahaa. Lapsettomille tämä on arkea ja on arkistunut tilanne jossa ei ole uutuuden viehätystä.

Vierailija kirjoitti:

Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että lapsettomat ovat onnellisempia kuin ne, joilla on lapsia. Onnellisuus näyttäisi karkaavan yhä kauemmaksi lapsiluvun kasvaessa. Kahden lapsen vanhemmat ovat onnettomampia kuin yhden, ja kolmen lapsen vanhemmat onnettomampia kuin kahden. Tämä negatiivinen yhteys lasten määrän ja onnellisuuden välillä pätee maasta toiseen.

Miksi ihmiset sitten jääräpäisesti hankkivat lapsia, vaikka niistä kokonaisuudessaan näyttäisi koituvan enemmän mielipahaa kuin -hyvää?

Epäilen syyksi useamman lapsen vanhempien onnellisuuteen keski-ikäisenä sen,että lapset on lähteneet kotoa. Tätä iloa ei ole lapsettomille suotu, joten he ei tiedä miltä tuntuu kun vapautuu vuosikymmenien vankilasta. Tuoreille uusille lapsivapaille elämä on jälleen kerran auki kuten nuorena, mutta nyt heillä on vihdoin rahaa. Lapsettomille tämä on arkea ja on arkistunut tilanne jossa ei ole uutuuden viehätystä.

Olet varmasti oikeassa. Nollatasohan tuossa on se lapsettomat ja he eivät aiempaa onnettomampia vaan juuri lapselliset ovat aiempaa onnellisempia. He kokevat luultavasti juuri kuvailemasi vapauden ja helpotuksen.

En tiedä, mutta itse haaveilen lapsenlapsista. Olisi ihana viettää heidän kanssaan samanlaista yhteistä aikaa, kun aikanaan vietin omien isovanhempieni kanssa. Yhteisiä luonto ja pyöräretkiä, vanhojen satujen lukemista, puutarhan hoitoa, lehtien haravointia, lettujen paistoa, kalastusta, käsitöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli 50v. alkaa olla jo vaivoja ja tarvita apua monissa asioissa. Sitten huomataan ettei ole ketään auttamassa vaan ollaankin ypöyksin.

Niin että on lasten velvollisuus olla apuna yhdessä jos toisessakin ongelmassa?

Ei velvollisuus, vaan oikeus. Ei kaikki vihaa vanhempiaan, vaikka tällä palstalla siltä tuntuukin. Suurin osa on ihan hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa ja ymmärtää, että kun nämä ovat 20 vuotta huolehtineet lapsenlapsista, niin ei ole mikään törkeä hyväksikäyttövaatimus käydä kerran vuodessa puhdistamassa omakotitalon rännit.

Nimenomaan ja näin ainakin meillä toimiikin. Ei monta kertaa vuodessa nähdä muutenkaan välimatkojen takia.

Toiset muuttavat vieläkin töiden perässä eivätkä jää huutomatkan päähän vaikka täältä saa käsityksen että ei voi kahta kortteliväliä kauemmaksi muuttaa kun vanhemmat ja kaverit jäisi.

Vanhusten parissa työskentelevän voin sanoa, että lapsettomat vanhat ihmiset todella ovat keskimäärin yksinäisempiä. En usko, että siinä on muusta kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vanhusten parissa työskentelevän voin sanoa, että lapsettomat vanhat ihmiset todella ovat keskimäärin yksinäisempiä. En usko, että siinä on muusta kyse.

Siis tuossa tutkimussa paljastui että lapsellisten onnellisuus lisääntyy yli 50 vuotiaina verrattuna lapsettomiin. Ei siis tarkoita että yli 50v lapsettomat olisivat onnettomia. Eli joidenkin ryhmien elämänlaatu parani äkillisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli 50v. alkaa olla jo vaivoja ja tarvita apua monissa asioissa. Sitten huomataan ettei ole ketään auttamassa vaan ollaankin ypöyksin.

Niin että on lasten velvollisuus olla apuna yhdessä jos toisessakin ongelmassa?

Perhe pitää yhtä ja tarvittaessa on apuna suuntaan ja toiseen mahdollisuuksien mukaan. Sehän on vain luonnollista.

Eniten minua hämmentää tämä kohta: yli 50-vuotiaiden joukossa lapsettomat ovat onnettomimpia, ja 24 lapsen vanhemmat onnellisimpia. Tässä ikäryhmässä kahden tai useamman lapsen vanhempien ja lapsettomien onnellisuusero on samaa suuruusluokkaa kuin koko väestössä keskimmäisen ja alimman tulokolmanneksen onnellisuusero.

Eli ei ole mikään pieni onnellisuusero tuossa

Vierailija kirjoitti:

Eniten minua hämmentää tämä kohta: yli 50-vuotiaiden joukossa lapsettomat ovat onnettomimpia, ja 24 lapsen vanhemmat onnellisimpia. Tässä ikäryhmässä kahden tai useamman lapsen vanhempien ja lapsettomien onnellisuusero on samaa suuruusluokkaa kuin koko väestössä keskimmäisen ja alimman tulokolmanneksen onnellisuusero.

Eli ei ole mikään pieni onnellisuusero tuossa

2-4* jätti tuon välimerkit :D

Vierailija kirjoitti:

Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että lapsettomat ovat onnellisempia kuin ne, joilla on lapsia. Onnellisuus näyttäisi karkaavan yhä kauemmaksi lapsiluvun kasvaessa. Kahden lapsen vanhemmat ovat onnettomampia kuin yhden, ja kolmen lapsen vanhemmat onnettomampia kuin kahden. Tämä negatiivinen yhteys lasten määrän ja onnellisuuden välillä pätee maasta toiseen.

Miksi ihmiset sitten jääräpäisesti hankkivat lapsia, vaikka niistä kokonaisuudessaan näyttäisi koituvan enemmän mielipahaa kuin -hyvää?

Epäilen syyksi useamman lapsen vanhempien onnellisuuteen keski-ikäisenä sen,että lapset on lähteneet kotoa. Tätä iloa ei ole lapsettomille suotu, joten he ei tiedä miltä tuntuu kun vapautuu vuosikymmenien vankilasta. Tuoreille uusille lapsivapaille elämä on jälleen kerran auki kuten nuorena, mutta nyt heillä on vihdoin rahaa. Lapsettomille tämä on arkea ja on arkistunut tilanne jossa ei ole uutuuden viehätystä.

Täälläkin on argumentoitu sen puolesta, että vasta asian koettuaan osaa oikeasti arvostaa spontaania vapaa-ajan viettoa, yöunia ja rahatilanteen kohenemista. En minä laita kättäkään kuumalle hellalle, jotta palovamman parannuttua osaisin arvostaa kivutonta elämää. Joillekin on itseisarvo, että elämä on jotenkin hankalaa, ostaa sitten omatunnon nauttia sitten joskus. Lastenlasten saaminen ei luonnollisestikaan ole palkinto ihmiselle, joka ei ole omia lapsiakaan halunnut hankkia.

Vierailija kirjoitti:

Eniten minua hämmentää tämä kohta: yli 50-vuotiaiden joukossa lapsettomat ovat onnettomimpia, ja 24 lapsen vanhemmat onnellisimpia. Tässä ikäryhmässä kahden tai useamman lapsen vanhempien ja lapsettomien onnellisuusero on samaa suuruusluokkaa kuin koko väestössä keskimmäisen ja alimman tulokolmanneksen onnellisuusero.

Eli ei ole mikään pieni onnellisuusero tuossa

Koska nelikymppisissäkin saati nuoremmissa ikäluokissa on esimerkiksi onnellisia ja huolettomia DINK-pareja tai vauhdikasta sinkkuelämää viettäviä. Miehet ainakin kenties vielä hankkivat lapsia. Siitä joukosta, joka ihan lopullisesti jääkin lapsettomaksi on suurin osa lapsettomia haluamattaan, onko yllätys, että he ovat onnettomia? Tai niitä, joilla juna meni jo ja nyt harmittaa. Väestötasolla vapaaehtoinen lapsettomuus on aika harvinaista. Työttömien enemmistökin kärsii työnpuutteesta, harvempi siitä nauttii.

Looginen vertailu olisi tutkia, miten onnellisuus vertautuu omasta tahdostaan, ei olosuhteiden pakosta lapsettomiksi jääneitä lapsellisiin viisikymppisiin, joiden lapset ovat itsenäistymässä ja elämäntyyli oikeastaan lähenemässä lapsettomia. Onko iso ero onnellisuudessa vielä olemassa? Onko onnellisuudessa alkuhuumaa ja mitä lisäarvoa aikuiset lapset tuovat elämään? Lapsenlapsia ilman odotuksia kohtuuttomasta auttamisesta, seuraa, konkreettista apua? Tässäkään lapselliset yksilöt eivät ole samassa veneessä ja menee viimeisiin vuosiin yleensä, että avun suunta kääntyy lapselta vanhemmalle. Ainakaan omat vanhempani eivät tarvitse muuta kuin ajoittaista it-tukea viisikymppiselrä tyttäreltään.

Lapsettomat ovat yleisesti onnellisempia kuin lapsia hankkineet. Omassa tuttavapiirissä kaikki lapsettomat ovat hyvinkin tyytyväisiä elämäänsä. Matkustelevat, nauttivat rahoillaan hyvistä palveluista ja ravintoloista, käyvät kulttuuririennoissa ja monilla on useampi harrastus. Niin on itselläkin vaikka olenkin vielä alta nelkyt. Ei mitään syytä olla onneton. Aikaa ja rahaa voi käyttää just siihen mihin huvittaa.

Tuohan ei ole tutkimus Suomesta, vaan maailmanlaajuisesti. Tässä varmaan oleellinen kohta: "Yli 40-vuotiailla lasten ja onnellisuuden välinen yhteys on vahvin maissa, joissa terveydenhuolto ja eläkkeet riippuvat enemmän itsestä ja perheestä kuin julkisista järjestelmistä. Lapsettomana ikääntyminen on mahdollisesti miellyttävämpää maissa, joissa vanhuusiän turvan takaa valtio eikä perhe."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli 50v. alkaa olla jo vaivoja ja tarvita apua monissa asioissa. Sitten huomataan ettei ole ketään auttamassa vaan ollaankin ypöyksin.

Toisaalta lapsettomalla on varaa palkata apua, kun ei ole käyttänyt rahoja lasten tarpeisiin.

Tutkmuksen alussahan sanotaan näin: "Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että lapsettomat ovat onnellisempia kuin ne, joilla on lapsia. Onnellisuus näyttäisi karkaavan yhä kauemmaksi lapsiluvun kasvaessa. Kahden lapsen vanhemmat ovat onnettomampia kuin yhden, ja kolmen lapsen vanhemmat onnettomampia kuin kahden. Tämä negatiivinen yhteys lasten määrän ja onnellisuuden välillä pätee maasta toiseen."

Aika harva vanhus kehtaa palkata ulkopuolista apua. Onko edes sellaisia palveluita jotka auttaisivat pienissä ja yllättävissä jutuissa? Meidän isovanhemmat ei osaa edes käyttää nettiä... Tai hoitaa noita netissä tapahtuvia asioita. Me hoidetaan ne heidän puolesta

Onko viiskymppinen sinusta vanhus? Itse 55, ja palkkasin siivoojan ihan siksi, että se ei oikein ole ydinosaamistani. 

Itse käytin autoni korjaamolla vaikka taitoja ja työkalutkin käytössä omassa tallissa. Yleensä teen kyllä itse.

Käytin senkin ajan pilkkireissuun.