Lue keskustelun säännöt.
Vapaaehtoinen lapsettomuus = lapsenlapsettomuus?
13.04.2023 |
Monesti kuulee sanottavan, että kun ei hanki lapsia, niin sitten ei saa lapsenlapsiakaan, jotka ovat ns. elämän suola ja sokeri ja jälkiruoka ja ties mitä. Esitän eriävän mielipiteen, koska a) en halua paitsi lapsia, niin lapsenlapsiakaan ja b) olen kuitenkin joutumassa lapsenlapsielämään, koska puolisollani on aikuiset lapset. (jonkin aikaa jouduin tämän seikan takia elää myös teinilapsien kanssa...)
Miksei ihmisten kaaliin mahdu, että jos ei halua lapsia, niin ei ehkä ole kiinnostunut lapsenlapsistakaan?
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva nuorempikaan ihminen tajuaa, että monelle velalle "en halua lapsia" tosiaan tarkoittaa, ettei halua elämäänsä lapsia ollenkaan tai korkeintaan pieninä satunnaisannoksina. Pyydetään kummiksi ym. vaikka tiedetään oikein hyvin, ettei henkilö halua olla lasten kanssa tekemisissä.
Itse en edes ryhtyisi suhteeseen henkilön kanssa, jolla on lapsia, vaikka olisivat jo aikuisia, koska aina on olemassa "riski", että tämä kumppani saa lastenlapsia ja jos aautaan yhdessä ym. ei näitä voi oikein välttyä saamasta osaksi omaakin elämäänsä Itsellä iso syy lapsettomuuteen on, etten yksinkertaisesti pidä lapsista, joten en halua heitä elämääni mitään kautta, jos sen vain voin välttää.
Eli ei, ei tosiaan harmita, etten tule saamaan lastenlapsia. Päinvastoin, olen oikein tyytyväinen, ettei tarvitse sietää tenavien mekastusta nyt, eikä varsinkaan vanhana, kun jo muutenkin on väsynyt ja on ties mitä kremppaa.
Se, että on lapsia/lastenlapsia ei mitenkään tarkoita, etteikö voisi jäädä vanhana yksin. Yksinäisyyteen vain ei osaa varautua samalla tavalla kuin ihminen, joka ei alun alkaenkaan ole laskenut pärjäämistään jälkikasvun varaan.
Heh, katsotaan sitten kun olet vanha, että miten paljon paremmin pärjäät sen yksinäisyyden kanssa, kun olet siihen niin hyvin varautunut. Veikkaan, että ei se kivalta tunnu kuitenkaan.
Meinaat että mun pitäisi avioitua yksinäisyyttä rakastavana ihmisenä tunteettomaan kulissiliittoon ja hoitaa lääkkeiden voimalla 20+ vuotta kestävä projekti etten vahingossakaan katuisi? Ukko mankuisi kavereilleen kylmästä liitosta. Ehkei sentään.
Ei, en meinaa mitään tuollaista. En oikein ymmärrä, miksi tuollaisia höpötät. Meinasin vaan, että tuskinpa se vanhuuden yksinäisyyteen varautuminen kamalasti mitään auttaa. Ja että tuskinpa me ei-vanhukset mitään siitä yksinäisyydestä tiedetään, joten vähän hölmöä päteä jollakin osaamisella varautua siihen.
Jokseenkin kummallinen ajatus, että jos on elänyt koko elämänsä vapaaehtoisesti yksin ja ollut aina tyytyväinen siihen, niin sitten vanhuksena yksinäisyys alkaisi yhtäkkiä ahdistaa.
Tämä on samankaltainen väite, jolla nuoria, asiastaan varmoja veloja usein valistetaan: "Kyllä se lapsikuume sieltä vielä aikanaan tulee, kunhan biologinen kello alkaa tikittää."
Onko väite onnettomasta vanhuudesta jonkinlainen 'kosto' heille, joiden biologinen kello ei alkanutkaan tikittää, joita tikanpoika ei ajanutkaan puuhun? Heille, joiden elämä ei mahdu omaan muottiin hyvästä ja tarkoituksenmukaisesta elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla viimenen 4 lapsesta täyttää 18v , kun olen 52v. Eli suhteellisen nuori. Sen jälkeen minä elän itselleni.
Käytän rahani matkustamiseen , harrastuksiin, itseni hemmotteluun.
En halua enää " toista " kierrosta lastenlasten muodossa. Ainakaan siinä määrin, että olisin niissä
kiinni jatkuvasti ja käyttäisin rahani niihin.
Eli , kaikki meistä lapsellsisista ei kaipaa lapsenlapsia hyysättäväksi. Tulee jos on tullakseen,
mutta ei haittaa vaikka ei tuliskaan. Lisää huolta ja murhetta vaan. Ihan on omienki kanssa ollut ja
ei tää maailma ainakaan paremmaks muutu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva nuorempikaan ihminen tajuaa, että monelle velalle "en halua lapsia" tosiaan tarkoittaa, ettei halua elämäänsä lapsia ollenkaan tai korkeintaan pieninä satunnaisannoksina. Pyydetään kummiksi ym. vaikka tiedetään oikein hyvin, ettei henkilö halua olla lasten kanssa tekemisissä.
Itse en edes ryhtyisi suhteeseen henkilön kanssa, jolla on lapsia, vaikka olisivat jo aikuisia, koska aina on olemassa "riski", että tämä kumppani saa lastenlapsia ja jos aautaan yhdessä ym. ei näitä voi oikein välttyä saamasta osaksi omaakin elämäänsä Itsellä iso syy lapsettomuuteen on, etten yksinkertaisesti pidä lapsista, joten en halua heitä elämääni mitään kautta, jos sen vain voin välttää.
Eli ei, ei tosiaan harmita, etten tule saamaan lastenlapsia. Päinvastoin, olen oikein tyytyväinen, ettei tarvitse sietää tenavien mekastusta nyt, eikä varsinkaan vanhana, kun jo muutenkin on väsynyt ja on ties mitä kremppaa.
Se, että on lapsia/lastenlapsia ei mitenkään tarkoita, etteikö voisi jäädä vanhana yksin. Yksinäisyyteen vain ei osaa varautua samalla tavalla kuin ihminen, joka ei alun alkaenkaan ole laskenut pärjäämistään jälkikasvun varaan.
Heh, katsotaan sitten kun olet vanha, että miten paljon paremmin pärjäät sen yksinäisyyden kanssa, kun olet siihen niin hyvin varautunut. Veikkaan, että ei se kivalta tunnu kuitenkaan.
Meinaat että mun pitäisi avioitua yksinäisyyttä rakastavana ihmisenä tunteettomaan kulissiliittoon ja hoitaa lääkkeiden voimalla 20+ vuotta kestävä projekti etten vahingossakaan katuisi? Ukko mankuisi kavereilleen kylmästä liitosta. Ehkei sentään.
Ei, en meinaa mitään tuollaista. En oikein ymmärrä, miksi tuollaisia höpötät. Meinasin vaan, että tuskinpa se vanhuuden yksinäisyyteen varautuminen kamalasti mitään auttaa. Ja että tuskinpa me ei-vanhukset mitään siitä yksinäisyydestä tiedetään, joten vähän hölmöä päteä jollakin osaamisella varautua siihen.
Jokseenkin kummallinen ajatus, että jos on elänyt koko elämänsä vapaaehtoisesti yksin ja ollut aina tyytyväinen siihen, niin sitten vanhuksena yksinäisyys alkaisi yhtäkkiä ahdistaa.
Tämä on samankaltainen väite, jolla nuoria, asiastaan varmoja veloja usein valistetaan: "Kyllä se lapsikuume sieltä vielä aikanaan tulee, kunhan biologinen kello alkaa tikittää."
Onko väite onnettomasta vanhuudesta jonkinlainen 'kosto' heille, joiden biologinen kello ei alkanutkaan tikittää, joita tikanpoika ei ajanutkaan puuhun? Heille, joiden elämä ei mahdu omaan muottiin hyvästä ja tarkoituksenmukaisesta elämästä.
Siis ei. Oikein paljon onnea sinulle, jos vanhana olet ihan tyytyväinen yksinäisenä. Tuossa puhuttiin varautumisesta yksinäisyyteen, eli yksinäisyyteen viitataan asiana, joka ei ole jo läsnä. Keskustelu ei siis liity vapaaehtoisesti yksinäisiin ihmisiin mitenkään.
Kaikkein paras satsaus vanhuuden sosiaaliseen elämään on pysyä lapsettomana ja pitää hyvät ystävyyssuhteet muihin lapsettomiin ystäviin. Mieluiten kun vielä vähän eri ikäisiä ihmisiä kerää ystäviinsä niin kyllä seuraa riittää vanhanakin.
Säälittää lapselliset, jotka hylkäävät ystävänsä perheen vuoksi, sitten tulee ero ja lapset lähtee maailmalle eikä niitä juuri enää sen jälkeen näy. Sitten vanhoina yritetään epätoivoisesti tavoitella jotain kaukaisia lukiotuttuja, joista ei ole vuosikymmeniin välitetty yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva nuorempikaan ihminen tajuaa, että monelle velalle "en halua lapsia" tosiaan tarkoittaa, ettei halua elämäänsä lapsia ollenkaan tai korkeintaan pieninä satunnaisannoksina. Pyydetään kummiksi ym. vaikka tiedetään oikein hyvin, ettei henkilö halua olla lasten kanssa tekemisissä.
Itse en edes ryhtyisi suhteeseen henkilön kanssa, jolla on lapsia, vaikka olisivat jo aikuisia, koska aina on olemassa "riski", että tämä kumppani saa lastenlapsia ja jos aautaan yhdessä ym. ei näitä voi oikein välttyä saamasta osaksi omaakin elämäänsä Itsellä iso syy lapsettomuuteen on, etten yksinkertaisesti pidä lapsista, joten en halua heitä elämääni mitään kautta, jos sen vain voin välttää.
Eli ei, ei tosiaan harmita, etten tule saamaan lastenlapsia. Päinvastoin, olen oikein tyytyväinen, ettei tarvitse sietää tenavien mekastusta nyt, eikä varsinkaan vanhana, kun jo muutenkin on väsynyt ja on ties mitä kremppaa.
Se, että on lapsia/lastenlapsia ei mitenkään tarkoita, etteikö voisi jäädä vanhana yksin. Yksinäisyyteen vain ei osaa varautua samalla tavalla kuin ihminen, joka ei alun alkaenkaan ole laskenut pärjäämistään jälkikasvun varaan.
Heh, katsotaan sitten kun olet vanha, että miten paljon paremmin pärjäät sen yksinäisyyden kanssa, kun olet siihen niin hyvin varautunut. Veikkaan, että ei se kivalta tunnu kuitenkaan.
Meinaat että mun pitäisi avioitua yksinäisyyttä rakastavana ihmisenä tunteettomaan kulissiliittoon ja hoitaa lääkkeiden voimalla 20+ vuotta kestävä projekti etten vahingossakaan katuisi? Ukko mankuisi kavereilleen kylmästä liitosta. Ehkei sentään.
Ei, en meinaa mitään tuollaista. En oikein ymmärrä, miksi tuollaisia höpötät. Meinasin vaan, että tuskinpa se vanhuuden yksinäisyyteen varautuminen kamalasti mitään auttaa. Ja että tuskinpa me ei-vanhukset mitään siitä yksinäisyydestä tiedetään, joten vähän hölmöä päteä jollakin osaamisella varautua siihen.
Jokseenkin kummallinen ajatus, että jos on elänyt koko elämänsä vapaaehtoisesti yksin ja ollut aina tyytyväinen siihen, niin sitten vanhuksena yksinäisyys alkaisi yhtäkkiä ahdistaa.
Tämä on samankaltainen väite, jolla nuoria, asiastaan varmoja veloja usein valistetaan: "Kyllä se lapsikuume sieltä vielä aikanaan tulee, kunhan biologinen kello alkaa tikittää."
Onko väite onnettomasta vanhuudesta jonkinlainen 'kosto' heille, joiden biologinen kello ei alkanutkaan tikittää, joita tikanpoika ei ajanutkaan puuhun? Heille, joiden elämä ei mahdu omaan muottiin hyvästä ja tarkoituksenmukaisesta elämästä.
Siis ei. Oikein paljon onnea sinulle, jos vanhana olet ihan tyytyväinen yksinäisenä. Tuossa puhuttiin varautumisesta yksinäisyyteen, eli yksinäisyyteen viitataan asiana, joka ei ole jo läsnä. Keskustelu ei siis liity vapaaehtoisesti yksinäisiin ihmisiin mitenkään.
Puhutko nyt kuoleman pelosta? Kuolema ei katso aikaa. Voit lähteä kesken illallisen (sairauskohtaus), murhatuksi, ajaa kolarin tai kuolla yhtä aikaa lapsesi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras satsaus vanhuuden sosiaaliseen elämään on pysyä lapsettomana ja pitää hyvät ystävyyssuhteet muihin lapsettomiin ystäviin. Mieluiten kun vielä vähän eri ikäisiä ihmisiä kerää ystäviinsä niin kyllä seuraa riittää vanhanakin.
Säälittää lapselliset, jotka hylkäävät ystävänsä perheen vuoksi, sitten tulee ero ja lapset lähtee maailmalle eikä niitä juuri enää sen jälkeen näy. Sitten vanhoina yritetään epätoivoisesti tavoitella jotain kaukaisia lukiotuttuja, joista ei ole vuosikymmeniin välitetty yhtään mitään.
Kun ihminen on oikein vanha, ne parhaatkin kaverit alkaa kuolla tai ovat dementoituneita tai liikkuminen vaikeaa.
Lapselliset vanhukset ei ainakaan häviä ystävien määrässä, mutta kaikilla vanhuksilla kunnon huonontuessa ja ystävien vanhetessa sosiaaliset kuviot muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras satsaus vanhuuden sosiaaliseen elämään on pysyä lapsettomana ja pitää hyvät ystävyyssuhteet muihin lapsettomiin ystäviin. Mieluiten kun vielä vähän eri ikäisiä ihmisiä kerää ystäviinsä niin kyllä seuraa riittää vanhanakin.
Säälittää lapselliset, jotka hylkäävät ystävänsä perheen vuoksi, sitten tulee ero ja lapset lähtee maailmalle eikä niitä juuri enää sen jälkeen näy. Sitten vanhoina yritetään epätoivoisesti tavoitella jotain kaukaisia lukiotuttuja, joista ei ole vuosikymmeniin välitetty yhtään mitään.
Mä tunnen tällaisen kaveriporukan josta kellään ei ole lapsia. Ovat nyt 65-80 -vuotiaita ja elävät vilkasta sosiaalista elämää. Huomionarvoista tosiaan on se, että perheellistyneet ovat tippuneet tuosta porukasta pois. Toivottavasti lapsista ja mahdollisista lapsenlapsista on sitten heille tarpeeksi seuraa, mutta epäilen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla viimenen 4 lapsesta täyttää 18v , kun olen 52v. Eli suhteellisen nuori. Sen jälkeen minä elän itselleni.
Käytän rahani matkustamiseen , harrastuksiin, itseni hemmotteluun.
En halua enää " toista " kierrosta lastenlasten muodossa. Ainakaan siinä määrin, että olisin niissä
kiinni jatkuvasti ja käyttäisin rahani niihin.
Eli , kaikki meistä lapsellsisista ei kaipaa lapsenlapsia hyysättäväksi. Tulee jos on tullakseen,
mutta ei haittaa vaikka ei tuliskaan. Lisää huolta ja murhetta vaan. Ihan on omienki kanssa ollut ja
ei tää maailma ainakaan paremmaks muutu.
Ajatella, että ehdit tehdä 4 lasta ennen kuin tajusit, että heistä on pelkkää murhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras satsaus vanhuuden sosiaaliseen elämään on pysyä lapsettomana ja pitää hyvät ystävyyssuhteet muihin lapsettomiin ystäviin. Mieluiten kun vielä vähän eri ikäisiä ihmisiä kerää ystäviinsä niin kyllä seuraa riittää vanhanakin.
Säälittää lapselliset, jotka hylkäävät ystävänsä perheen vuoksi, sitten tulee ero ja lapset lähtee maailmalle eikä niitä juuri enää sen jälkeen näy. Sitten vanhoina yritetään epätoivoisesti tavoitella jotain kaukaisia lukiotuttuja, joista ei ole vuosikymmeniin välitetty yhtään mitään.
Kun ihminen on oikein vanha, ne parhaatkin kaverit alkaa kuolla tai ovat dementoituneita tai liikkuminen vaikeaa.
Lapselliset vanhukset ei ainakaan häviä ystävien määrässä, mutta kaikilla vanhuksilla kunnon huonontuessa ja ystävien vanhetessa sosiaaliset kuviot muuttuu.
Miksi kuvittelet että ihminen olisi ihan hirveän seurankipeä vielä tuossakin vaiheessa kun päivät menee lähinnä nukkuessa ja tajunnan rajamailla eikä ketään edes muistakaan. Eiköhän sitä silloin lähinnä halua kohdata kuoleman rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras satsaus vanhuuden sosiaaliseen elämään on pysyä lapsettomana ja pitää hyvät ystävyyssuhteet muihin lapsettomiin ystäviin. Mieluiten kun vielä vähän eri ikäisiä ihmisiä kerää ystäviinsä niin kyllä seuraa riittää vanhanakin.
Säälittää lapselliset, jotka hylkäävät ystävänsä perheen vuoksi, sitten tulee ero ja lapset lähtee maailmalle eikä niitä juuri enää sen jälkeen näy. Sitten vanhoina yritetään epätoivoisesti tavoitella jotain kaukaisia lukiotuttuja, joista ei ole vuosikymmeniin välitetty yhtään mitään.
Mä tunnen tällaisen kaveriporukan josta kellään ei ole lapsia. Ovat nyt 65-80 -vuotiaita ja elävät vilkasta sosiaalista elämää. Huomionarvoista tosiaan on se, että perheellistyneet ovat tippuneet tuosta porukasta pois. Toivottavasti lapsista ja mahdollisista lapsenlapsista on sitten heille tarpeeksi seuraa, mutta epäilen.
Ajattelitko tosiaan, että lapsellisilla ei ole kaveriporukoita? Mitä omia vanhoja sukulaisia katsoo, eniten kavereita on niillä joilla on monta lasta. Mutta iloitsevat silti lastenlapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein paras satsaus vanhuuden sosiaaliseen elämään on pysyä lapsettomana ja pitää hyvät ystävyyssuhteet muihin lapsettomiin ystäviin. Mieluiten kun vielä vähän eri ikäisiä ihmisiä kerää ystäviinsä niin kyllä seuraa riittää vanhanakin.
Säälittää lapselliset, jotka hylkäävät ystävänsä perheen vuoksi, sitten tulee ero ja lapset lähtee maailmalle eikä niitä juuri enää sen jälkeen näy. Sitten vanhoina yritetään epätoivoisesti tavoitella jotain kaukaisia lukiotuttuja, joista ei ole vuosikymmeniin välitetty yhtään mitään.
Mä tunnen tällaisen kaveriporukan josta kellään ei ole lapsia. Ovat nyt 65-80 -vuotiaita ja elävät vilkasta sosiaalista elämää. Huomionarvoista tosiaan on se, että perheellistyneet ovat tippuneet tuosta porukasta pois. Toivottavasti lapsista ja mahdollisista lapsenlapsista on sitten heille tarpeeksi seuraa, mutta epäilen.
Ajattelitko tosiaan, että lapsellisilla ei ole kaveriporukoita? Mitä omia vanhoja sukulaisia katsoo, eniten kavereita on niillä joilla on monta lasta. Mutta iloitsevat silti lastenlapsista.
Tiedän tuosta porukasta paljon, koska äitini kuului siihen aikanaan ennen kuin perheellistyi. Samoin kuin osa muista hänen ystävistään. Tiedän myös etteivät perheellistyneiden ystävyyssuhteet ole säilyneet samalla tavalla kuin lapsettomalla osalla porukasta. Äidillänikään ei ystäviä ole, enkä usko että meidän lasten vierailut korvaa mitenkään omia ystäviä. Äitini kaltaisia ihmisiä on varmasti todella paljon, mutta toki on kiva että sinun sukulaisillasi on kaverit säilyneet lapsista huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et lapsia olet vanhempana ihan yksin, yhyyy...
Muistakin sitten olla itkemättä sitä yksinäisyyttäsi vanhana, vela.
Hyvin on menty jo lähes 20 vuotta. En näe ongelmaa olla samoin seuraavat 40 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Voi voi laittoiko sun miehes omat lapsensa sun edelle? Onko hänellä rahaa, hyvä muna, vai minkä takia olet sitten hänen takiaan, mitä hän antaa sulle? Ei seksiä ja huomiointia joka päivä kuitenkaan?
En ole ap, mutta jos olisin miehen kanssa jolla lapsia, todellakin haluaisin miehen laittavan lapset minun edelleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhainkodissa aion seurustella pappojen kanssa ja vientiä riittää.
Siinä olisi vaan lapset ja lapsenlapset tiellä.
Never stop the madness
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva nuorempikaan ihminen tajuaa, että monelle velalle "en halua lapsia" tosiaan tarkoittaa, ettei halua elämäänsä lapsia ollenkaan tai korkeintaan pieninä satunnaisannoksina. Pyydetään kummiksi ym. vaikka tiedetään oikein hyvin, ettei henkilö halua olla lasten kanssa tekemisissä.
Itse en edes ryhtyisi suhteeseen henkilön kanssa, jolla on lapsia, vaikka olisivat jo aikuisia, koska aina on olemassa "riski", että tämä kumppani saa lastenlapsia ja jos aautaan yhdessä ym. ei näitä voi oikein välttyä saamasta osaksi omaakin elämäänsä Itsellä iso syy lapsettomuuteen on, etten yksinkertaisesti pidä lapsista, joten en halua heitä elämääni mitään kautta, jos sen vain voin välttää.
Eli ei, ei tosiaan harmita, etten tule saamaan lastenlapsia. Päinvastoin, olen oikein tyytyväinen, ettei tarvitse sietää tenavien mekastusta nyt, eikä varsinkaan vanhana, kun jo muutenkin on väsynyt ja on ties mitä kremppaa.
Se, että on lapsia/lastenlapsia ei mitenkään tarkoita, etteikö voisi jäädä vanhana yksin. Yksinäisyyteen vain ei osaa varautua samalla tavalla kuin ihminen, joka ei alun alkaenkaan ole laskenut pärjäämistään jälkikasvun varaan.
Heh, katsotaan sitten kun olet vanha, että miten paljon paremmin pärjäät sen yksinäisyyden kanssa, kun olet siihen niin hyvin varautunut. Veikkaan, että ei se kivalta tunnu kuitenkaan.
Meinaat että mun pitäisi avioitua yksinäisyyttä rakastavana ihmisenä tunteettomaan kulissiliittoon ja hoitaa lääkkeiden voimalla 20+ vuotta kestävä projekti etten vahingossakaan katuisi? Ukko mankuisi kavereilleen kylmästä liitosta. Ehkei sentään.
Ei, en meinaa mitään tuollaista. En oikein ymmärrä, miksi tuollaisia höpötät. Meinasin vaan, että tuskinpa se vanhuuden yksinäisyyteen varautuminen kamalasti mitään auttaa. Ja että tuskinpa me ei-vanhukset mitään siitä yksinäisyydestä tiedetään, joten vähän hölmöä päteä jollakin osaamisella varautua siihen.
Jokseenkin kummallinen ajatus, että jos on elänyt koko elämänsä vapaaehtoisesti yksin ja ollut aina tyytyväinen siihen, niin sitten vanhuksena yksinäisyys alkaisi yhtäkkiä ahdistaa.
Tämä on samankaltainen väite, jolla nuoria, asiastaan varmoja veloja usein valistetaan: "Kyllä se lapsikuume sieltä vielä aikanaan tulee, kunhan biologinen kello alkaa tikittää."
Onko väite onnettomasta vanhuudesta jonkinlainen 'kosto' heille, joiden biologinen kello ei alkanutkaan tikittää, joita tikanpoika ei ajanutkaan puuhun? Heille, joiden elämä ei mahdu omaan muottiin hyvästä ja tarkoituksenmukaisesta elämästä.
Siis ei. Oikein paljon onnea sinulle, jos vanhana olet ihan tyytyväinen yksinäisenä. Tuossa puhuttiin varautumisesta yksinäisyyteen, eli yksinäisyyteen viitataan asiana, joka ei ole jo läsnä. Keskustelu ei siis liity vapaaehtoisesti yksinäisiin ihmisiin mitenkään.
Puhutko nyt kuoleman pelosta? Kuolema ei katso aikaa. Voit lähteä kesken illallisen (sairauskohtaus), murhatuksi, ajaa kolarin tai kuolla yhtä aikaa lapsesi kanssa.
Öööh, ei, en puhu kuolemanpelosta, vaan yksinäisyydestä. Etkö tiedä, miltä tuntuu olla yksinäinen, vai mistä on kyse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva nuorempikaan ihminen tajuaa, että monelle velalle "en halua lapsia" tosiaan tarkoittaa, ettei halua elämäänsä lapsia ollenkaan tai korkeintaan pieninä satunnaisannoksina. Pyydetään kummiksi ym. vaikka tiedetään oikein hyvin, ettei henkilö halua olla lasten kanssa tekemisissä.
Itse en edes ryhtyisi suhteeseen henkilön kanssa, jolla on lapsia, vaikka olisivat jo aikuisia, koska aina on olemassa "riski", että tämä kumppani saa lastenlapsia ja jos aautaan yhdessä ym. ei näitä voi oikein välttyä saamasta osaksi omaakin elämäänsä Itsellä iso syy lapsettomuuteen on, etten yksinkertaisesti pidä lapsista, joten en halua heitä elämääni mitään kautta, jos sen vain voin välttää.
Eli ei, ei tosiaan harmita, etten tule saamaan lastenlapsia. Päinvastoin, olen oikein tyytyväinen, ettei tarvitse sietää tenavien mekastusta nyt, eikä varsinkaan vanhana, kun jo muutenkin on väsynyt ja on ties mitä kremppaa.
Se, että on lapsia/lastenlapsia ei mitenkään tarkoita, etteikö voisi jäädä vanhana yksin. Yksinäisyyteen vain ei osaa varautua samalla tavalla kuin ihminen, joka ei alun alkaenkaan ole laskenut pärjäämistään jälkikasvun varaan.
Heh, katsotaan sitten kun olet vanha, että miten paljon paremmin pärjäät sen yksinäisyyden kanssa, kun olet siihen niin hyvin varautunut. Veikkaan, että ei se kivalta tunnu kuitenkaan.
Meinaat että mun pitäisi avioitua yksinäisyyttä rakastavana ihmisenä tunteettomaan kulissiliittoon ja hoitaa lääkkeiden voimalla 20+ vuotta kestävä projekti etten vahingossakaan katuisi? Ukko mankuisi kavereilleen kylmästä liitosta. Ehkei sentään.
Ei, en meinaa mitään tuollaista. En oikein ymmärrä, miksi tuollaisia höpötät. Meinasin vaan, että tuskinpa se vanhuuden yksinäisyyteen varautuminen kamalasti mitään auttaa. Ja että tuskinpa me ei-vanhukset mitään siitä yksinäisyydestä tiedetään, joten vähän hölmöä päteä jollakin osaamisella varautua siihen.
Jokseenkin kummallinen ajatus, että jos on elänyt koko elämänsä vapaaehtoisesti yksin ja ollut aina tyytyväinen siihen, niin sitten vanhuksena yksinäisyys alkaisi yhtäkkiä ahdistaa.
Tämä on samankaltainen väite, jolla nuoria, asiastaan varmoja veloja usein valistetaan: "Kyllä se lapsikuume sieltä vielä aikanaan tulee, kunhan biologinen kello alkaa tikittää."
Onko väite onnettomasta vanhuudesta jonkinlainen 'kosto' heille, joiden biologinen kello ei alkanutkaan tikittää, joita tikanpoika ei ajanutkaan puuhun? Heille, joiden elämä ei mahdu omaan muottiin hyvästä ja tarkoituksenmukaisesta elämästä.
Siis ei. Oikein paljon onnea sinulle, jos vanhana olet ihan tyytyväinen yksinäisenä. Tuossa puhuttiin varautumisesta yksinäisyyteen, eli yksinäisyyteen viitataan asiana, joka ei ole jo läsnä. Keskustelu ei siis liity vapaaehtoisesti yksinäisiin ihmisiin mitenkään.
Puhutko nyt kuoleman pelosta? Kuolema ei katso aikaa. Voit lähteä kesken illallisen (sairauskohtaus), murhatuksi, ajaa kolarin tai kuolla yhtä aikaa lapsesi kanssa.
Öööh, ei, en puhu kuolemanpelosta, vaan yksinäisyydestä. Etkö tiedä, miltä tuntuu olla yksinäinen, vai mistä on kyse?
Sun kyllä kannattaisi opetella olemaan itsesi kanssa. Aloita vaikka kokeilemalla olla ystävällisempi muille, saatat itsekin alkaa pitää itsestäsi enemmän. Ei ole normaalia pelätä yksinäisyyttä noin paljon, että tekee lapsia yksinäisyyden pelosta ja hyökkäilee niitä vastaan joille se ei ole rationaalinen tapa toimia.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani tahattomasti lapsettomien puolesta sekä heidän puolestaan, jotka olisivat halunneet enemmän kuin yhden lapsen, mutta eivät saaneet. Se nimittäin todella näyttäytyy täällä vanhustenhuollossa. Lapsettomalla kasi-ysikymppisellä ei ole ketään, kuka käy tai kuka soittaisi, puhumattakaan, että joku veisi vaateostoksille, haudoilla käymään, ravintolaan syömään ym. ym. ym.
Ja kenellä on se yksi... voi luoja mitä riitoja, kun vanhuksen tarpeet ja mieliteot ylittävät ainoan lähiomaisen kuormituskestävyyden. Aikuiset lapset lähtevät usein itkussasilmin vanhuksen luota kotiinsa, eikä ketään ole jakamassa sitä vastuuta ja taakkaa, mikä kenties vanhuksen asioiden hoitamisesta tulee.
Onnellisia he, joilla on monta lasta ja lastenlasta ja heihin normaalit välit.
Huomaatte tämän kyllä kaikki aikananne, joten ei hätää. Silmät aukeavat untuvikoiltakin luonnon järjestyksen mukaan.
Jaa, oli mun vanhemmilla muitakin lapsia, mutta yksin hoidin asiat, ei ollut muista vastuun eikä taakanjakajiksi. On yleistä, että vain yksi lapsi kantaa vastuuta. Ja aina ei edes yksi, vaikka olisi monta lasta...
Vierailija kirjoitti:
Fossiili polvelle on hirmu vaikeaa tajuta ettei uusi polvi koe tarvetta elvistellä omaisuudella ja perheellä.
Omaisuudella elvistely voi kyllä hyvin edelleen, nuorellakin polvella. Itse asiassa nythän on kunnon juppiajat taas menossa, omaisuudella elvistely on todella in ja some paisuttaa ilmiötä entisestään.
Ja perheen sijasta elvistellään laajalla kaveripiirillä, korkealla elintasolla, elämyksillä jne.
Ei elvistely ole mihinkään kadonnut, vähintään yhtä kovia elvistelemään on nuoretkin polvet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva nuorempikaan ihminen tajuaa, että monelle velalle "en halua lapsia" tosiaan tarkoittaa, ettei halua elämäänsä lapsia ollenkaan tai korkeintaan pieninä satunnaisannoksina. Pyydetään kummiksi ym. vaikka tiedetään oikein hyvin, ettei henkilö halua olla lasten kanssa tekemisissä.
Itse en edes ryhtyisi suhteeseen henkilön kanssa, jolla on lapsia, vaikka olisivat jo aikuisia, koska aina on olemassa "riski", että tämä kumppani saa lastenlapsia ja jos aautaan yhdessä ym. ei näitä voi oikein välttyä saamasta osaksi omaakin elämäänsä Itsellä iso syy lapsettomuuteen on, etten yksinkertaisesti pidä lapsista, joten en halua heitä elämääni mitään kautta, jos sen vain voin välttää.
Eli ei, ei tosiaan harmita, etten tule saamaan lastenlapsia. Päinvastoin, olen oikein tyytyväinen, ettei tarvitse sietää tenavien mekastusta nyt, eikä varsinkaan vanhana, kun jo muutenkin on väsynyt ja on ties mitä kremppaa.
Se, että on lapsia/lastenlapsia ei mitenkään tarkoita, etteikö voisi jäädä vanhana yksin. Yksinäisyyteen vain ei osaa varautua samalla tavalla kuin ihminen, joka ei alun alkaenkaan ole laskenut pärjäämistään jälkikasvun varaan.
Heh, katsotaan sitten kun olet vanha, että miten paljon paremmin pärjäät sen yksinäisyyden kanssa, kun olet siihen niin hyvin varautunut. Veikkaan, että ei se kivalta tunnu kuitenkaan.
Meinaat että mun pitäisi avioitua yksinäisyyttä rakastavana ihmisenä tunteettomaan kulissiliittoon ja hoitaa lääkkeiden voimalla 20+ vuotta kestävä projekti etten vahingossakaan katuisi? Ukko mankuisi kavereilleen kylmästä liitosta. Ehkei sentään.
Ei, en meinaa mitään tuollaista. En oikein ymmärrä, miksi tuollaisia höpötät. Meinasin vaan, että tuskinpa se vanhuuden yksinäisyyteen varautuminen kamalasti mitään auttaa. Ja että tuskinpa me ei-vanhukset mitään siitä yksinäisyydestä tiedetään, joten vähän hölmöä päteä jollakin osaamisella varautua siihen.
Jokseenkin kummallinen ajatus, että jos on elänyt koko elämänsä vapaaehtoisesti yksin ja ollut aina tyytyväinen siihen, niin sitten vanhuksena yksinäisyys alkaisi yhtäkkiä ahdistaa.
Tämä on samankaltainen väite, jolla nuoria, asiastaan varmoja veloja usein valistetaan: "Kyllä se lapsikuume sieltä vielä aikanaan tulee, kunhan biologinen kello alkaa tikittää."
Onko väite onnettomasta vanhuudesta jonkinlainen 'kosto' heille, joiden biologinen kello ei alkanutkaan tikittää, joita tikanpoika ei ajanutkaan puuhun? Heille, joiden elämä ei mahdu omaan muottiin hyvästä ja tarkoituksenmukaisesta elämästä.
Siis ei. Oikein paljon onnea sinulle, jos vanhana olet ihan tyytyväinen yksinäisenä. Tuossa puhuttiin varautumisesta yksinäisyyteen, eli yksinäisyyteen viitataan asiana, joka ei ole jo läsnä. Keskustelu ei siis liity vapaaehtoisesti yksinäisiin ihmisiin mitenkään.
Puhutko nyt kuoleman pelosta? Kuolema ei katso aikaa. Voit lähteä kesken illallisen (sairauskohtaus), murhatuksi, ajaa kolarin tai kuolla yhtä aikaa lapsesi kanssa.
Öööh, ei, en puhu kuolemanpelosta, vaan yksinäisyydestä. Etkö tiedä, miltä tuntuu olla yksinäinen, vai mistä on kyse?
Sun kyllä kannattaisi opetella olemaan itsesi kanssa. Aloita vaikka kokeilemalla olla ystävällisempi muille, saatat itsekin alkaa pitää itsestäsi enemmän. Ei ole normaalia pelätä yksinäisyyttä noin paljon, että tekee lapsia yksinäisyyden pelosta ja hyökkäilee niitä vastaan joille se ei ole rationaalinen tapa toimia.
En mä pelkää vanhuuden yksinäisyyttä enkä ole hankkinut lapsia sen pelossa. On tää kyllä hölmö keskustelu, kun koko ajan saa olla sanomassa, että ei, en tarkoita sitä sun tätä tai ole asiaa x.
Hyvin moni ei vieraile, olen sitä itsekin todistanut.