Oletteko ikinä seurustelleet ihmisen kanssa jota ette rakastaneet

Vierailija kirjoitti:

Uudessa työpaikassa eräs IT-tukihenkilö vaikutti olevan kiinnostunut minusta. Jäädyin tosin itse täysin kun hän vihjaili pääsevänsä näkemään salasanani ja kirjoittamiani viestejä. Lisäksi hän uteli missä asun ja nojasi ruokajonossa rintakehällään selkääni vasten mukamas vahingossa. Ajattelin silloin, että hän halusi jotenkin pelotella minua, mutta ehkä hän oli tosiaan kiinnostunut. Olisin voinut itsekin kiinnostua hänestä, mutta koin nuo lähestymiset loukkaavina ja uhkaavina eleinä.

No väärin näytti kiinnostuksensa. En olisi myöskään tykännyt jos joku olisi sanonut että pääsee näkemään salasanani ja viestini. Siinä tulee mieleen Stalker joka yrittää päässä niskan päälle. Kyllä varmaan hän oli kiinnostunut mutta tavalla joka olisi alistanut sinut hänen valtaansa tavalla tai toisella, näin ainakin näen asian kun luin. 

Olen. Lasteni isällä pitää olla ihan erilaisia ominaisuuksia kuin miehellä, jota voisin naisena rakastaa. Kunhan lapset ovat aikuisia, voin taas alkaa etsiä rakkautta.

Kerran olin vähällä alkaa seurustella yhden miehen kanssa kun mies ehdotti seurustelua, mutta kieltäydyin sittenkin. Meillä ei ollut kummallakaan sanottavampia tunteita toisiamme kohtaan, vaikka olimmekin ystävystyneet.

Nuorena yksi poika olisi oikeasti halunnut seurustella erään ystäväni kanssa, mutta alkoi seurustella minun kanssani. Hän kertoi tästä minulle vasta myöhemmin. Tosi typerää, mutta itse ajauduin seurustelemaan hänen kanssaan, vaikka olin rakastunut erääseen toiseen. Olin jättänyt sen miehen, jonka kanssa olimme rakastuneet toisiimme. Pelkäsin menettäväni hänet ja siksi jätin hänet, ja hän oli pettynyt kun en halunnut jatkaa. Kamalaa sotkua. Välissä oli vielä pari miestä, jotka olivat kiinnostuneita minusta, mutta minä en ollut heistä enkä siksi seurustellut kummankaan kanssa. Lopulta päädyin mieheen, jonka kanssa kolahti kaikilla tasoilla ja jota en pelännyt menettäväni.

Ihan ensimmäisen poikaystävän kanssa hengailin noin kuukauden verran. Sen jälkeen olen ollut aina tosissani. Seuraavaan mieheen en tosin ollut heti ihastunut ja se olisi pitänyt ehdottomasti osata ottaa varoitusmerkkinä ja jättää se suhde kokonaan väliin. Muutamasta seurusteluehdotuksesta olen kieltäytynyt, koska minulla ei ole ollut romanttisia tunteita.

Melkein aina. Olen nätti nainen, mutta itsetuntoni oli onnettoman huono nuorena. Ajattelin vaan, että olen avoin ja kokeilen olla niiden kanssa, jotka sitä ehdottavat. Eipä tullut rakkautta vastaan.

En tiedä olenko myös maaninen ajoittain, koska välillä olen ajatunut sellaiseen seuraan, etten ollenkaan ymmärrä. Seurustelin esim. kehitysva,mmaisen kanssa :o

Sitä se näymmä teettää kun mies sinnikkäästi piirittää ja nainen sitten vain antautuu ilman mitään tunteita miehen pumpattavaksi.

Joo, olen . Pahin tällainen kesti kolme vuotta. En rakastanut koskaan, mut tyyppi oli mua vanhempi ja jotenkin manipuloi mua siihen;  alussa halusin olla pitkässä suhteessa ja kuvittelin että siinä pitää jotenkin sietää asioita, joita en nykyään katsois pätkääkään - se oli käsittämätön suhde, kun nyt sitä mietin.  Suhde oli ensin laastari, sit jotenkin pidin hänestä mut lopulta monista syistä johtuen vilpittömästi inhosin ja halveksin häntä. Että sellainen suhde se. Säälittää silloinen itseni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaillaan pohdiskelen avioeroa suhteen rakkaudettomuuden vuoksi. Muutakin ongelmaa on - miehen kognitiiviset taidot, kuulo ja näkö ovat heikenneet huomattavasti (ja kyse on siis 40-50 ikäisestä). Mietin, onko hänellä jokin sairaus. Parisuhde on käytännössä kuollut, täysi huoltosuhde meneillään. Sivusuhteen ottaisin ilomielin itselleni ja hänellekin  sellaista toivoisin. Mietin, että mikähän tässä on se parisuhteen liima? Se että pelkää kumppanin sairastuneen vakavasti? Hänellä on alle viikon vanha lääkärinlausunto "tarkkaillaan tilannetta" => onko mulla nyt "lupa" ottaa ero? 

On. Eroa ajoissa, eikä siihen lupaa tarvita.

Exäni vanhemmat kituuttavat vuosikymmenien huoltosuhteessa. Se on yksi pohjasyy, että exäni on ex.

Kiitos. Itse en kyllä usko, että lähden mihinkään, juurikin sen vuoksi että tuntuu pahalta jättää ihminen, jota epäilee vajaakuntoiseksi. Mutta toisin kuin tässä ilmeisesti suurinkin osa kuvitteli - suhde on muuttunut rakkaudettomaksi. Syitä lähteä on paljon. Syy jäädä on se, että mietin, kuka tuosta pitää huolen, jos minä lähden. 

Mies itse, sosiaalitoimi. Hän on aikuinen ja itsestään vastuussa. Vähintään niin että hakee apua, jota on neuvottu ja kehotettu hakemaan. Muuten ottakoon tai jättäköön. Joka tapauksessa hänen kuntonsa huononee, eikä hän voi loputtomasti teeskennellä tervettä ja omatoimista.

Voit silloin tällöin ottaa osaa tai käydä katsomassa, jos se sopii miehelle eikä siitä nouse ylimääräistä kalabaliikkia tms. Ainakin voit varmistua, että kaikki on ok ja sinun työsi on hoidettu.

Vierailija kirjoitti:

Sitä se näymmä teettää kun mies sinnikkäästi piirittää ja nainen sitten vain antautuu ilman mitään tunteita miehen pumpattavaksi.

No kuule naisetkin saattaa tykätä niistä pumppaushommista.

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen . Pahin tällainen kesti kolme vuotta. En rakastanut koskaan, mut tyyppi oli mua vanhempi ja jotenkin manipuloi mua siihen;  alussa halusin olla pitkässä suhteessa ja kuvittelin että siinä pitää jotenkin sietää asioita, joita en nykyään katsois pätkääkään - se oli käsittämätön suhde, kun nyt sitä mietin.  Suhde oli ensin laastari, sit jotenkin pidin hänestä mut lopulta monista syistä johtuen vilpittömästi inhosin ja halveksin häntä. Että sellainen suhde se. Säälittää silloinen itseni. 

Sama minulla nuorena, ensimmäinen seurustelusuhde. Moni asia oli pielessä, kun häneen tutustuin.

Kesti vielä vähän kauemmin kuin 3 vuotta. Onneksi muistoksi jäi hyviäkin asioita, kuten yhteinen lapsi ja myöhemmin ok välit.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, olin rakastunut samanaikaisesti saavuttamattomaan toiseen.

Tuttu juttu. Ja täyttä kidutusta.

Kaikki mun suhteet. Rakkaushan tulee vasta tutustumisen ja yhdessäolon myötä.

Jos puolessa vuodessa ei tule syvempää kiintymystä ja rakastumisen ensioireita, niin se on sitten soronoo.

Kerran olen rakastunut.

Nuorena seurustelin yhden pojan kanssa. Se oli aivan ristiriitaisen kreisiä kun toisaalta olimme hirveän tosissamme siinä suhteessa ja toisaalta molemmat kaipasivat suuria saavuttamattomia ensirakkauksiaan. Kaikkia muitakin ongelmia oli niin paljon, että ei siitä suhteesta mitään tullut muuta kuin kaksi särkynyttä sydäntä.

Hyvä että näistä asioista voi nykyään keskustella fiksusti ja monipuolisesti.

Nuorena olisin todella hyötynyt, jos on-line -palstat ja yleensä tunteiden sanoittaminen olisi lanseerattu.

Olen. Tein sen vain koska sain hyvää seksiä. Oli kyllä vähän tympeä olo aina tapaamisen jälkeen.

Olisi kamalaa seurustella sellaisen ihmisen kanssa, joka vain tyytyisi minuun ja/tai kaipaisi suurta rakkauttaan. Minulla on kokemusta näistä. Onneksi pääsin irti niistä suhteista.

Itse olen pyrkinyt aina (nuoruuden virheiden jälkeen) sanomaan suoraan ja kieltäytymään suhteesta, jos minulla ei ole romanttisia tunteita. Olen tosiaan itsekin tehnyt nuorena näissä asioissa virheitä kun en uskaltanut seurustella muutaman miehen kanssa, joihin olin oikeasti rakastunut. Valitsin lennosta toisen miehen katkaistakseni epäselvän tilanteen. Muitakin alhaisia motiiveja kävi mielessäni, kuten näpäyttäminen ja näyttäminen sille miehelle, joka ei vielä tehnyt aloitetta, mutta johon olin tutustunut rauhassa pitkään. Nuo paskat motiivini ja siirtoni olen kyllä saanut kärsiä sittemmin monin verroin omissa nahoissani. Lopulta päädyin pitkään vakaaseen suhteeseen, jota olin kokoajan etsinytkin.

Joo. Opiskeluaikoina kaikki tsemppasivat, että "se on susta kiinnostunut, ota se, kun se on niin fiksu ja lahjakaskin, oikea saalis!" Olin vaan, että niin joo, onhan se fiksu, voisihan sille antaa mahdollisuuden. Kaikki tolkutti, että eihän mun kaltainen nainen voi pysyä sinkkunakaan. Ja sovittiinhan me monella tavalla yhteen. Ajattelin, että kyllä se kipinäkin siitä joskus roihahtaa. Vaikka miehessä oli hyvien puoliensa lisäksi aika paljon ärsyttäviä piirteitä. Ajattelin, että yhteenmuutto kyllä liimaa meidät yhteen, myöhemmin, että yhteiset matkat, projektit kuten remontti, häät, ja jopa lapsi. Kyllä minä pian osaan rakastaa häntä, ja näen millainen kultakimpale hän on, kyllähän minä jo arvostankin ja näen kaikki hienot puolet. Ja kaikki ne ärsyttävät puolet haihtuvat mielestä, kunhan vaan lakkaan olemasta niin pikkumainen. Myös kaikki ne ikävät, inhottavat ja rumat sanat mitä hän on minulle satoja kertoja sanonut, kaikkoaa ja kaikki tulee olemaan hyvin, kunhan jaksan ymmärtää ja arvostaa häntä. Kun vain yritän kaikkeni. Yritän olla paras mahdollinen puoliso, kohtelen hyvin, olen hellä ja huomaavainen, niin alan rakastaakin. Eikö vaan. Olenhan niin onnekas.

Yksi mies, johon olin tutustunut opiskelun merkeissä, halusi seurustella kanssani. Hänelle kuulemma riitti, että olen hänen mielestään ihan hyvännäköinen ja että hän halusi seksiä. Hänellä oli myös vastikään päättynyt epämääräinen suhde, joka oli satuttanut häntä. Mies myönsi, että hän haluaisi näyttää exälleen, että hänellä on nyt uusi nainen. Lisäksi hän halusi seksiä ja seurustelua useiden naisten kanssa ennen vakiintumistaan. Kiva, että hän oli rehellinen, mutta kieltäydyin seurustelusta ja seksistä.

Nuorena oli ainakin kolme tai neljä miestä ellei enemmänkin, jotka olisivat halunneet seurustella kanssani ilmeisestikin vain siksi, että kunhan olisi joku tyttöystävä. En halunnut seurustella kenenkään sellaisen kanssa, jolle olisi kelvannut lähes kuka tahansa nainen. Ainakin kerran erehdyin pahasti.

Niin turhia ja satuttavia kokemuksia kaikki huonot suhteet, jotka vain rikkovat ihmisiä :( Parempi ettei sellaisia kokisi ollenkaan, vaan löytäisi nuorena ihmisen, jonka kanssa ystävystyisi ja vakiintuisi.