Oletteko ikinä seurustelleet ihmisen kanssa jota ette rakastaneet

Joo. Toki suhteen alussa olin ihastunut, mutta jatkoin suhdetta noin vuoden verran vielä senkin jälkeen, kun jo tiesin ettei se tule kestämään. Olin silloin nuori, kyseessä oli ensimmäinen seurustelusuhteeni ja olen luonteeltani liian kiltti. Oli todella vaikeaa jättää toinen, kun tiesi että hän on rakastunut, niin pitkitin poikki laittamista sen takia liian pitkään,

Suhde on kestänyt yli 20 vuotta. Aviossa ja lapsia.

Olen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaillaan pohdiskelen avioeroa suhteen rakkaudettomuuden vuoksi. Muutakin ongelmaa on - miehen kognitiiviset taidot, kuulo ja näkö ovat heikenneet huomattavasti (ja kyse on siis 40-50 ikäisestä). Mietin, onko hänellä jokin sairaus. Parisuhde on käytännössä kuollut, täysi huoltosuhde meneillään. Sivusuhteen ottaisin ilomielin itselleni ja hänellekin  sellaista toivoisin. Mietin, että mikähän tässä on se parisuhteen liima? Se että pelkää kumppanin sairastuneen vakavasti? Hänellä on alle viikon vanha lääkärinlausunto "tarkkaillaan tilannetta" => onko mulla nyt "lupa" ottaa ero? 

On. Eroa ajoissa, eikä siihen lupaa tarvita.

Exäni vanhemmat kituuttavat vuosikymmenien huoltosuhteessa. Se on yksi pohjasyy, että exäni on ex.

Kiitos. Itse en kyllä usko, että lähden mihinkään, juurikin sen vuoksi että tuntuu pahalta jättää ihminen, jota epäilee vajaakuntoiseksi. Mutta toisin kuin tässä ilmeisesti suurinkin osa kuvitteli - suhde on muuttunut rakkaudettomaksi. Syitä lähteä on paljon. Syy jäädä on se, että mietin, kuka tuosta pitää huolen, jos minä lähden. 

Vajaakuntoisia on monenlaisia ja osa saa avustajan kotiinsa, joten homma ei kaadu sinun niskaasi kokonaan siis mikäli kyseessä on etenevä sairaus, joka vie sängyn pohjalle. Voihan sairauksista parantuakin. Pitäisiköhän sinun mennä mukaan lääkäriin ensi kerralla niin saat esittää sinua askarruttavia kysymyksiä.

Saat paljon paremman omatunnon, jos et nyt jätä häntä. Tiedätkin jo varmasti, ettei pitkäaikainen rakkaus ole yhtä ilotulitusta vain.

Eka poikkis. Ryhdyin hänen mielikseen seurustelemaan, mutta oli pakko pistää poikki kuukauden jälkeen. Eikä ollut seksiä vielä, jos se nyt ketään kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Joo, peruskoulun 8-luokalla oli pakko ottaa joku, kun eksäkin löysi uuden ja kaikki kaveritkin seukkas, olis ollut noloo olla yksin. Eihän se kestänyt, mutta ei kestäneet silloin nekään suhteet kun olin oikein rakastunut

Lapset seukkaa, harvoin nuo kestää <3 

Joskus puoli vuotta, ensimmäinen suhteeni lukioikäisenä. Olin kolmansilla "virallisilla" treffeillä pojan kanssa, ja joimme hieman kuohuviiniä ja siinä hiprakassa päätimme alkaa seurustella ja tehdä parisuhdepäivityksen facebookiin. Meni vain muutamia viikkoja huomata, että emme luonteiltamme ja mielenkiinnon kohteiltamme sovi yhteen oikeastaan lainkaan, mutta yritimme kumminkin. Ero tuli sitten lopulta, kun ymmärsimme, että olemme molemmat mieluummin kavereita. Missään vaiheessa alkuihastuksen hälvettyä en  tuntenut suhteessa varsinaista romanttista rakkautta.

juuri tälläkin hetkellä. ei kai kaikkien suhteiden tarvi olla elämää suurempaa rakkautta? 

Sopii nykyiseen tilanteeseen kevytsuhde, voi sit jatkaa matkaa kun siltä tuntuu.

En ollut lähtökohtaisesti ihastunut mieheen, vaan tunsin jopa jonkinlaista inhoa kun hän lähestyi minua. Halusin kuitenkin tutustua häneen. Eräänä päivänä hän sanoi ohimennen jotakin siitä, että me seurustelemme. Oikeasti emme olleet sopineet mitään sellaista, mutta olimme jo suudelleet. Aika pian minulla tuli tunteita häntä kohtaan ilmeisesti intohimoisen suutelemisen takia ja kuvittelin sitä rakastunumiseksi ja suureksi rakkaudeksi. Siitä tuli ihan hirveä suhde, josta oli vaikea päästä irti. Joo, kyllä kadun tuota suhdetta.

Ensimmäisen epäonnistuneen seurustelun jälkeen en alkanut seurustelemaan kenenkään sellaisen kanssa, johon en oikeasti ollut ihastunut. En tuntenut poikaa kohtaan aidosti vetoa ja suhde meni aivan pieleen. Jätin väliin yhden kunnon ikimuistoisen kolahduksenkin ja päädyin lopulta järkiratkaisuun ihmisen kanssa, johon olin ihastunut.

Ihan ensimmäiseen poikaystävääni en ehtinyt rakastua, koska olin liian nuori, kypsymätön ja varautunut seurustelemaan. Olin kuitenkin ihastunut häneen. Viatonta seurustelua kesti noin kuukauden verran, minkä jälkeen kumpikaan ei ottanut enää yhteyttä. Hän oli fiksu, mukava ja vastuuntuntoinen poika, johon olisin voinut rakastua vaikka 5-10 vuotta myöhemmin.

Riippuu mitä seurustelemisella tarkoitetaan. Nuorena tuli hengailtua monenkin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. 

Nuorena olin pitkään ystävä erään pojan kanssa. Aloin luottaa häneen ja rakastuin häneen vähitellen. Haaveilin yhteisestä tulevaisuudestamme. Poika ei tehnyt koskaan aloitetta seurusteluun. Aloin seurustella toisen pojan kanssa, jota en kunnolla tuntenut ja johon en aluksi ollut edes ihastunut. Siihen loppui ystävyyteni sen toisen pojan kanssa. Pian päättyi myös se toinen onneton suhdeviritelmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaillaan pohdiskelen avioeroa suhteen rakkaudettomuuden vuoksi. Muutakin ongelmaa on - miehen kognitiiviset taidot, kuulo ja näkö ovat heikenneet huomattavasti (ja kyse on siis 40-50 ikäisestä). Mietin, onko hänellä jokin sairaus. Parisuhde on käytännössä kuollut, täysi huoltosuhde meneillään. Sivusuhteen ottaisin ilomielin itselleni ja hänellekin  sellaista toivoisin. Mietin, että mikähän tässä on se parisuhteen liima? Se että pelkää kumppanin sairastuneen vakavasti? Hänellä on alle viikon vanha lääkärinlausunto "tarkkaillaan tilannetta" => onko mulla nyt "lupa" ottaa ero? 

Miksi alun alkujaankaan vannoit vihkivalan?

Alanuolittajille tiedoksi, että tää on keskustelupalsta ja koska anonyyminä toimitaan, täällä voi keskustella myös kipeistä asioista. Ei kaikista tarvitse hernettä nokkaan vetää.

Et kestä, että kommenttiasi joku alapeukuttaa? Silloin nimenomaan kannattaa pysyä poissa palstalta. Minkäköhänlaiseen raivoon kiihdyt, jos joku lainaa viestiäsi ja esittää täysin vastakkaisen mielipiteen?

Tämä on keskustelupalsta. Mielenosoitus alanuolittamalla jonkun aiheellista kysymystä ei ole keskustelua vaan asennevika. Sama kun toivottaisi hyvää päivään jatkoa ja sitä alanuolitettaisiin.

Ja jos tässä joku on raivostunut se olet kyllä sinä. Mulla sentään on mielipide kun sinulla on vain hyökkäys ympäristöäsi ja kanssaihmistä vastaan.

En halunnut alkaa seurustella sellaisen miehen kanssa, jota kohtaan en tuntenut vetoa. Nuorena oli pari tällaista miestä, jotka olisivat olleet minusta kiinnostuneita, mutta joita kohtaan en itse tuntenut vetoa. He olivat kyllä muuten fiksuja ja mukavia tyyppejä.

En voisi rakastua enkä siksi seurustella sellaisen miehen kanssa, jota kohtaan en tunne eroottista vetoa. Tietysti meillä täytyisi myös mätsätä myös henkisellä tasolla ja olla tietyt elämän realiteetit kunnossa.

Olen. Hän oli vaan niin hyvännäköinen ja tosi ihastunut minuun.

Uudessa työpaikassa eräs IT-tukihenkilö vaikutti olevan kiinnostunut minusta. Jäädyin tosin itse täysin kun hän vihjaili pääsevänsä näkemään salasanani ja kirjoittamiani viestejä. Lisäksi hän uteli missä asun ja nojasi ruokajonossa rintakehällään selkääni vasten mukamas vahingossa. Ajattelin silloin, että hän halusi jotenkin pelotella minua, mutta ehkä hän oli tosiaan kiinnostunut. Olisin voinut itsekin kiinnostua hänestä, mutta koin nuo lähestymiset loukkaavina ja uhkaavina eleinä.

Vierailija kirjoitti:

En ollut lähtökohtaisesti ihastunut mieheen, vaan tunsin jopa jonkinlaista inhoa kun hän lähestyi minua. Halusin kuitenkin tutustua häneen. Eräänä päivänä hän sanoi ohimennen jotakin siitä, että me seurustelemme. Oikeasti emme olleet sopineet mitään sellaista, mutta olimme jo suudelleet. Aika pian minulla tuli tunteita häntä kohtaan ilmeisesti intohimoisen suutelemisen takia ja kuvittelin sitä rakastunumiseksi ja suureksi rakkaudeksi. Siitä tuli ihan hirveä suhde, josta oli vaikea päästä irti. Joo, kyllä kadun tuota suhdetta.

Tämän takia en enää lähesty naisia. Ei koskaan tiedä mikä on oikea tilanne. Ovat sen verran kieroja hyväksikäyttäjiä. Nyt pitää naisen olla kiinnostunut ja se ilmenee naisen aloitteena.

Olen. Syitä on ollut yksinäisyys ja seurankaipuu. Edellisen kumppanin kanssa oli kivaa vaikka kummankaan puolelta ei ollut rakkautta ja uskon että molemmat tiesi että ei tämä ole loppuelämän suhde ja hyväksyi asian vaikka emme siitä puhuneet. Nyt onnellisessa parisuhteessa.