Kihjalaisjuhlat
Olemme juuri kumppanini kanssa kihlautuneet ja ajattelimme juhlistaa tulevana kesänä. Pidän itse juhlista ja koska sukumme eivät tunne toisiaan, haluaisin tutustuttaa heidät ennen häitä. Haaveilen puutarhajuhlista, mutta laskin, että lähisuvusta (kummankin vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat, sedät, tädit, kummit) tulisi 47 vierasta. Onko tuo liian iso määrä puutarhajuhliin tai kihlajaisiin ylipäänsä? Puutarhan koko kyllä riittää, mutta haluaisin illasta rennon ja sellaisen, että ehtisimme antaa kaikille vieraille aikaa. Onko kellään kokemuksia vastaavien juhlien järjestämisestä?
Kommentit (125)
Vierailija kirjoitti:
Me kutsuimme, koska nuoret asuvat pienessä kerrostaloyksiössä ja meillä iso piha jossa iso terassi. Hieman helpompi meidän järjestää 20 hengen juhlat kuin heidän
Eikö oo vähän myöhäistä järjestää kihlajaisia jos nuoret jo asuvat yhdessä? Kihlaushan oli tavallaan sitoutuneen seurustelun merkki ja kapioiden valmistelu saattoi alkaa.
Kaikki menee nykyisin väärin päin. Ihmiset asuu kahdessa, kolmessa avoliitossa ilman sormuksia ja varmoja puheita. Yks kaks sitten yhdessä suhteessa saadaan päähän että mennääs kihloihin, kun on tässä jo vuos asuttu yhdessä.
Nykyaika ja vanhat tavat suloisessa sotkussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta oikein ihana ajatus. Mutta jos sinun ja sulhasesi perhe ei ole vielä tutustunut, niin pitäisin kihlajaiset vielä pienemmällä porukalla. Molempien perhe (sisarukset mahdollisine kumppaneineen) ja isovanhemmat
Vanhemmat ovat tavanneet keskenään kerran mutta isovanhemmat ja sisarukset eivät. Lisäksi sediltä ja tädeiltä tullut jo uteluita kihlajaisjuhlista molemmin puolin, joten siitäkin syystä jonkinlainen paine kutsua heidätkin. Toki ollaan myös läheisesti tekemisissä ja yleisesti kovin sukulaisista kiinnostuneet suvut kummallakin.
-ap
Meillä oli aikoinaan isot kihlajaiset juuri tästä syystä. Mieheni sanoi, että jos ei tätejä kutsuta kihlajaisiin, niin sitten meillä ramppaa vieraita joka viikonloppu seuraavat 4kk :)
Ja kivat juhlathan ne oli
Kiitos kommentista. Suurin osa näistä uteluista on siis tullut jo ennen kihlausta eli suvut tuntuu nimenomaan haluavan yhteiset juhlat. Ei myöskään oltaisi ensimmäiset suvuissa, jotka kihlajaisia viettää, joten uskon että sukulaiset ovat mieluusti tulossa :)
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me kutsuimme, koska nuoret asuvat pienessä kerrostaloyksiössä ja meillä iso piha jossa iso terassi. Hieman helpompi meidän järjestää 20 hengen juhlat kuin heidän
Eikö oo vähän myöhäistä järjestää kihlajaisia jos nuoret jo asuvat yhdessä? Kihlaushan oli tavallaan sitoutuneen seurustelun merkki ja kapioiden valmistelu saattoi alkaa.
Kihlaus on henkilöiden välinen sopimus siitä, että aikovat avioliittoon.
Tässä tapauksessa ko. pari oli asunut jo yhdessä jonkun aikaa.
Ei se mitenkään muuta sitä tosiasiaa, että siinä vaiheessa sopivat solmivansa avioliiton eli menivät kihloihin.
Saahan sitä kaikkia kivoja lahjoja kun on isot kihlajaiset ja vielä isommat häät. Pöytähopeita, häämatkarahoja, mitä nyt keksii lahjalistaansa laittaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki menee nykyisin väärin päin. Ihmiset asuu kahdessa, kolmessa avoliitossa ilman sormuksia ja varmoja puheita. Yks kaks sitten yhdessä suhteessa saadaan päähän että mennääs kihloihin, kun on tässä jo vuos asuttu yhdessä.
Nykyaika ja vanhat tavat suloisessa sotkussa.
Joo, näin se menee nykyaikana. Ensin seurustellaan, sitten asutaan avoliitossa ja tutustutaan kunnolla ja päätetään sitten vasta mennä naimisiin, eli ollaan kihloissa. Kovin on harvassa enää ne, jotka suoraan seurustelusuhteesta kihlautuvat ja vasta naimisiin mentyään muuttavat yhteen. Susipareja kun ei enää paheksuta, niin miksi pitäisi kiirehtiä tuntematta toista kunnolla
Tämä keskustelu on aika ristikkäinen vauvan normaalien keskustelujen kanssa. Normaalisti vihataan puolison sukua raivoon asti eikä haluta heitä nähdä.
Nyt pitäisi koko suvun sekkuja ja tätejä myöten olla yhtä rakkauden täyttämää sukua.
Appivanhemmat ja kummankin sisarukset tulevien lapsien takia tapailevat synttäreillä mutta noin tiivis sukurakkaus että tädit ja serkut yjtä läheisiä, minua oudoksuttaa.
Tässä voi olla aluekohtaisiakin eroja: Pohjanmaallahan on tapana pitää isot kihlajaiset ja vielä isommat häät
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on aika ristikkäinen vauvan normaalien keskustelujen kanssa. Normaalisti vihataan puolison sukua raivoon asti eikä haluta heitä nähdä.
Nyt pitäisi koko suvun sekkuja ja tätejä myöten olla yhtä rakkauden täyttämää sukua.
Appivanhemmat ja kummankin sisarukset tulevien lapsien takia tapailevat synttäreillä mutta noin tiivis sukurakkaus että tädit ja serkut yjtä läheisiä, minua oudoksuttaa.
Jotkut ovat hyvin sukurakkaita ja läheisiä suvun kanssa. Itselleni kuulostaa sukurakas suku omituiselle, koska en ole ollut koskaan suvun kanssa tekemisissä. Minulla ja sisaruksillani ei ole lapsia eikä ole tulossakaan. Jos minulla olisi kihlajuhlat, sinne tulisi minun puoleltani vain äiti, sisko ja eno vaimoineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta oikein ihana ajatus. Mutta jos sinun ja sulhasesi perhe ei ole vielä tutustunut, niin pitäisin kihlajaiset vielä pienemmällä porukalla. Molempien perhe (sisarukset mahdollisine kumppaneineen) ja isovanhemmat
Vanhemmat ovat tavanneet keskenään kerran mutta isovanhemmat ja sisarukset eivät. Lisäksi sediltä ja tädeiltä tullut jo uteluita kihlajaisjuhlista molemmin puolin, joten siitäkin syystä jonkinlainen paine kutsua heidätkin. Toki ollaan myös läheisesti tekemisissä ja yleisesti kovin sukulaisista kiinnostuneet suvut kummallakin.
-ap
Meillä oli aikoinaan isot kihlajaiset juuri tästä syystä. Mieheni sanoi, että jos ei tätejä kutsuta kihlajaisiin, niin sitten meillä ramppaa vieraita joka viikonloppu seuraavat 4kk :)
Ja kivat juhlathan ne oliKiitos kommentista. Suurin osa näistä uteluista on siis tullut jo ennen kihlausta eli suvut tuntuu nimenomaan haluavan yhteiset juhlat. Ei myöskään oltaisi ensimmäiset suvuissa, jotka kihlajaisia viettää, joten uskon että sukulaiset ovat mieluusti tulossa :)
-ap
Ap, miksi edes pohdit, jos tällaiset juhlat on teillä tapana. Kysy vinkkejä niiltä, jotka ovat jo vastaavat juhlat järjestäneet. Täällä saat järkeviä vastauksia vain kun toteat, että puutarhajuhlat on tulossa, onko tarjoilu/ohjelmavinkkejä n. 50 hlölle
Vierailija kirjoitti:
On kaunis ajatus että avioparin , molempien suvut, olisi yhtä suurta sukua ja ystäviä.keskenään. ehkä se ennen maaseudulla oli tapanakin.
Meidän vanhempamme tapasivat ehkä vihkiäisissä ja ristiäisissä, samoin sisarukset . Ei mitään "yhtä suurta perhettä".
Lasten puolisoista yhden vanhempia tunnen paremmin, muiden olen lyhyesti ja muodollisesti tavannut tilaisuuksissa.Lapsemme ovat naimisissa, emme me vanhemmat keskenämme nelin naimisissa.
Minun sukulaiseni erosi puolisostaan, mutta edelleen, vuosien jälkeenkin, ollaan molemmat suvut tekemisissä keskenämme. Varsinkin vanhempi polvi pitää yhteyttä toistensa kanssa, ja myös nuorempi polvi heihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tyttären meni kihloihin, niin TIETYSTI me kutsuimne sulhasen perheen meille juhlistamaan kihlaparia. Mutta paikalla vain lähimmät n 20 henkeä kokonaisuudessaan.
Mutta ihan outona pitäisin jos tukevan hääparin perheet ei yhtään tutustuisi ennen häitä
Me kutsuimme? Meidän lapset kutsui meidät vanhemmat heille ihan vaan kakkukahveille. Kihlat on vain kihlat ja nuorten välinen juttu, ei koko suvun.
Kyllähän perinteinen malli on ollut se, että kihlajaisjuhlan järjestivät tulevan morsiamen vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta oikein ihana ajatus. Mutta jos sinun ja sulhasesi perhe ei ole vielä tutustunut, niin pitäisin kihlajaiset vielä pienemmällä porukalla. Molempien perhe (sisarukset mahdollisine kumppaneineen) ja isovanhemmat
Vanhemmat ovat tavanneet keskenään kerran mutta isovanhemmat ja sisarukset eivät. Lisäksi sediltä ja tädeiltä tullut jo uteluita kihlajaisjuhlista molemmin puolin, joten siitäkin syystä jonkinlainen paine kutsua heidätkin. Toki ollaan myös läheisesti tekemisissä ja yleisesti kovin sukulaisista kiinnostuneet suvut kummallakin.
-ap
Meillä oli aikoinaan isot kihlajaiset juuri tästä syystä. Mieheni sanoi, että jos ei tätejä kutsuta kihlajaisiin, niin sitten meillä ramppaa vieraita joka viikonloppu seuraavat 4kk :)
Ja kivat juhlathan ne oliKiitos kommentista. Suurin osa näistä uteluista on siis tullut jo ennen kihlausta eli suvut tuntuu nimenomaan haluavan yhteiset juhlat. Ei myöskään oltaisi ensimmäiset suvuissa, jotka kihlajaisia viettää, joten uskon että sukulaiset ovat mieluusti tulossa :)
-ap
Ap, miksi edes pohdit, jos tällaiset juhlat on teillä tapana. Kysy vinkkejä niiltä, jotka ovat jo vastaavat juhlat järjestäneet. Täällä saat järkeviä vastauksia vain kun toteat, että puutarhajuhlat on tulossa, onko tarjoilu/ohjelmavinkkejä n. 50 hlölle
En tajunnut, että tuo sana "kihlajaiset" saisi näin voimakkaan reaktion aikaan. Odottelen jonkin aikaan ja julkaisen uuden ketjun pelkistä puutarhajuhlista.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tyttären meni kihloihin, niin TIETYSTI me kutsuimne sulhasen perheen meille juhlistamaan kihlaparia. Mutta paikalla vain lähimmät n 20 henkeä kokonaisuudessaan.
Mutta ihan outona pitäisin jos tukevan hääparin perheet ei yhtään tutustuisi ennen häitä
Me kutsuimme? Meidän lapset kutsui meidät vanhemmat heille ihan vaan kakkukahveille. Kihlat on vain kihlat ja nuorten välinen juttu, ei koko suvun.
Kyllähän perinteinen malli on ollut se, että kihlajaisjuhlan järjestivät tulevan morsiamen vanhemmat.
Morsian on morsian heti kun kihlat on sovittu, ei silloin enää mikään tuleva morsian.
"Kihloissa olevaa miestä sanotaan sulhaseksi ja naista morsiameksi, ja kahden kihloissa olevan henkilön sanotaan olevan kihlapari."
Tiedä sitten muun sukupuoliset, millä heitä kutsutaan. Tosin ehkä on aika heittää nämäkin nimitykset romukoppaan, sukupuolittavat ihan vääränlaisesti. Unohtamatta avoimia liittoja, lieneekö kihlaparikaan enää sopiva sana, jos sopimuksessa onkin vaikka kolme tai neljä
Minusta kihlajaisissa juhlitaan nimenomaan teidän rakkautta, joten vietätte juuri sellaiset kihlajaiset jotka tuntuu omilta. Jos molemmille suku on läheinen, niin silloin on varmasti aivan luontevaa juhlia kihlajaisia suvun kesken.
Meillä oli kahdet eri kihlajaiset. Ensin ihan sellainen rauhallinen kahvi- ja kuohuviinihetki molempien perheiden kanssa. Ja sitten illalla lähimpien ystävien kanssa vähän riehakkaammissa merkeissä
Muutama vuosi sitten saimme kutsun kihlajaisiin, joissa oli n 140 vierasta ja hienommat puitteet kuin monissa häissä.
Häitä vietetään sitten tulevana kesänä ja jos olen oikein ymmärtänyt, niin kutsulistalla on n 300 henkeä
Joten kyllä jotkut viettävät kihlajaisia tosi isosti.
Ja onnea teille ja rakkauden täyttämää juhlaa
Tässä on mielestäni kaksi eri asiaa, joita kannattaa miettiä.
Huolettaako juhlien koko sinua koska
- et ehkä haluaisi noin isoja juhlia itse?
- Koet, että joku muu ihmettelisi isoja kihlajaisia?
Jos kerran puutarhaan mahtuu ja haluatte järjestää isot pippalot, niin antaa palaa! Jos taas tuntuu, että vieraita olisi liikaa, niin silloin voitte hyvin karsia vieraita sen mukaan miten itse haluatte.
Me menimme kihloihin viime kesänä. Laskeskelin, että jos kummankin lähimmät sukulaiset ja ystävät olisimme kutsuneet, niin siitä olisi kertynyt jo lähemmäs 100 henkeä. Ja siis oikeesti vain lähimmät mukana tuossa luvussa.
Me sitten päädyimme ihan pieniin kihlajaisiin ja päätettiin laittaa sekin raha tuleviin häihin. Aika paljon kyselyjä olemme kyllä saaneet pettyneiltä sukulaisilta, jotka odotti kutsua kihlajaisiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tyttären meni kihloihin, niin TIETYSTI me kutsuimne sulhasen perheen meille juhlistamaan kihlaparia. Mutta paikalla vain lähimmät n 20 henkeä kokonaisuudessaan.
Mutta ihan outona pitäisin jos tukevan hääparin perheet ei yhtään tutustuisi ennen häitä
Me kutsuimme? Meidän lapset kutsui meidät vanhemmat heille ihan vaan kakkukahveille. Kihlat on vain kihlat ja nuorten välinen juttu, ei koko suvun.
Kyllähän perinteinen malli on ollut se, että kihlajaisjuhlan järjestivät tulevan morsiamen vanhemmat.
Ei perinteitä ole pakko noudattaa. Perinteisesti myös morsiamen vanhemmat maksavat häät ja jopa maksoivat myötäjäisiä! Nykyään onneksi ihmiset ovat järkevämpiä.