Kihjalaisjuhlat
Olemme juuri kumppanini kanssa kihlautuneet ja ajattelimme juhlistaa tulevana kesänä. Pidän itse juhlista ja koska sukumme eivät tunne toisiaan, haluaisin tutustuttaa heidät ennen häitä. Haaveilen puutarhajuhlista, mutta laskin, että lähisuvusta (kummankin vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat, sedät, tädit, kummit) tulisi 47 vierasta. Onko tuo liian iso määrä puutarhajuhliin tai kihlajaisiin ylipäänsä? Puutarhan koko kyllä riittää, mutta haluaisin illasta rennon ja sellaisen, että ehtisimme antaa kaikille vieraille aikaa. Onko kellään kokemuksia vastaavien juhlien järjestämisestä?
Kommentit (125)
Olen yhden kerran ollut kihlajaisisss. Yleensähän se tehdään kai vähän kahden kesken.
Oli vierekkäisten isojen talojen lapset, kumpikin kaupungissa jo. Poika vastavalmistunut insinööri, tyttö työssäkäyvä (hieno) merkonomi. Juhlat oli siellä tytön vanhempien isossa talossa, vieraita hirveästi koska minäkin, en edes ystävätär, oli sinne kutsuttu. Lahjoja tuli röykkiöt.
Häitä ei koskaan sitten juhlittu, eivät siis asuneetkaan yhdessä. Poika löysi alle vuoden kihlajaisista toisen ja paukkasi aika pian naimisiin. Tytöstä tuli vanhapiika, pettynyt ja katkera mutta hienous ei hävinnyt.
Kyllä tuo onnistuu, mutta suosittelen varaamaan aikaa kunnolla, siis tylliin klo 13-23 ja sitten Suomen ihanan suven tuntien, iso juhlateltta ja terassilämmittimiä sekä vilttejä. Jos tarkoitus on esim syödä niin merkityt paikat jotenkin niin, että samassa pöydäsä on aina suht samanikäisiä vieraita kummaltakin puolelta. Tai sitten velvoitatte omat vanhempanne myös kuljeskelemään siellä juhlissa eri pöydissä tutustumassa.
Huomasin muuten just otsikossa virheen.
Kihlavaiheessa tokko syytä sukuja vielä tutustuttaa kun ei naimisissa olotkaan ihmisillä kestä.
Tietysti on kaunis tapa kihlautua mutta näyttäisi näin avoliittoaikana olevan yleistä jopa vain vihkisormus naisellakin sitten avioon päätyessä.
Onpa taas tullut ilkeämielisiä kommentteja ja asiaan liittymätön tarinakin varmaan jostain kymmenien vuosien takaa. Minusta juhlanne kuulostavat kivoilta eikä vieraita ole liikaa, mutta kehottaisin välttämään pakko-ohjelmia, jotka vaan turhaan vievät aikaa.
Kuulostaa kivalta. Mutta jospa jättäisitte sedät, tädit ja kummit kutsumatta tällä kertaa, tapaisitte vain perheiden kesken niin olisi aikaa tutustua paremmin.
Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon erotaan avioliitoista/avoliitoista? Parempi olla pessimistinen kuin uskoa ikuiseen onneen.
Tämä vauvankin kirjoittajat suurin osa moneen kertaan kierrätettyjä.

Kyllä kestää. 50% avioliitoista hyvinkin kestää, kunnes kuolema erottaa.
Sateen sattuessa tulee olla mahdollisuus siirtyä sisätiloihin. Jos tulee ahdasta, vierasmäärää voi vähentää.
Ehkä kihlajaiset viettäisin pienemmällä porukalla. Me vietettiin ihan perhepiirissä.
Minulla on kaksi sisarusta joilla kummallakin oli siinä vaiheessa jo oma perhe. Ihan siis minun perheestä tuli 10 henkeä, sulhaseni perheestä 8
Kihlajaiset oli meidän perheiden tilaisuus meidän perheiden tutustua.
Sitten erikseen pidettiin bileet, jonne kutsuttiin molempien kavereita
Vierailija kirjoitti:
Onpa taas tullut ilkeämielisiä kommentteja ja asiaan liittymätön tarinakin varmaan jostain kymmenien vuosien takaa. Minusta juhlanne kuulostavat kivoilta eikä vieraita ole liikaa, mutta kehottaisin välttämään pakko-ohjelmia, jotka vaan turhaan vievät aikaa.
Kiitos. Halutaankin nimenomaan rennot juhlat, jossa pääpaino olisi toisiin tutustumisessa ja puutarhan kiertämisessä eikä niinkään leikeissä, vaikka niidenkin kautta varmaan voi tutustua.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kivalta. Mutta jospa jättäisitte sedät, tädit ja kummit kutsumatta tällä kertaa, tapaisitte vain perheiden kesken niin olisi aikaa tutustua paremmin.
Tämä on yksi vaihtoehto, mutta kun läheisesti ollaan kumpikin tekemisissä ja muihin juhliin kuitenkin kutsuttu, niin en ole hennonnut kumppanille ehdottaa.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Onpa taas tullut ilkeämielisiä kommentteja ja asiaan liittymätön tarinakin varmaan jostain kymmenien vuosien takaa. Minusta juhlanne kuulostavat kivoilta eikä vieraita ole liikaa, mutta kehottaisin välttämään pakko-ohjelmia, jotka vaan turhaan vievät aikaa.
Eikö tuo kihlautuminen yleensäkin ole kymmenien vuosien takainen juttu?
Mietin tuntemiani avo/ aviopareja, en tiedä kenenkään olleen kihloissa. No, mun poika oli 16-vuotiaana kihloissa. Lasten touhuja.

Jokainen aviopari on ennen avioitumistaan ollut kihloissa.
Ei ketään kiinnosta mitkään kihlajaisjuhlat. Häissä kyllä ehtii tutustua, jos haluaa.
Kyllä kaikki parit meidän lähipiirissä on ensin kihlautuneet ja sitten menneet naimisiin.
Ihan outoa väittää että se olisi jotenkin vanhanaikaista
Ihanaa! Kesä alkaa kaksilla ylioppilasjuhlilla, kolmet häät, yksi konfirmaatio ja kuinka mahtavaa olisi saada vielä kesäviikonloppuun kihlajuhlatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa taas tullut ilkeämielisiä kommentteja ja asiaan liittymätön tarinakin varmaan jostain kymmenien vuosien takaa. Minusta juhlanne kuulostavat kivoilta eikä vieraita ole liikaa, mutta kehottaisin välttämään pakko-ohjelmia, jotka vaan turhaan vievät aikaa.
Kuinka paljon erotaan avioliitoista/avoliitoista? Parempi olla pessimistinen kuin uskoa ikuiseen onneen.
Tämä vauvankin kirjoittajat suurin osa moneen kertaan kierrätettyjä.
Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, on parempi olla hiljaa.
Kihlajaisjuhlat😂😂😂 Anna mun kaikki kestää. Oli nyt kyllä ihan pakko. Ei hemmetti.
Kaikkea sitä....
Haluaako esim sinun vanhempasi tavata SINUN tulevan suvun? Sinä olet menossa naimisiin, ei äitisi.
Minusta oikein ihana ajatus. Mutta jos sinun ja sulhasesi perhe ei ole vielä tutustunut, niin pitäisin kihlajaiset vielä pienemmällä porukalla. Molempien perhe (sisarukset mahdollisine kumppaneineen) ja isovanhemmat
Kunnon pänikkä sahtia pihaan, niin kyllä se siitä.