Miten te kuvailisitte ahdistusta??

Ohis

Syvä vaikea masennus on sitä ettei nuku. Silti aamulla noustava ylös. Ei ole nälkä. Puret voikkaleivän ja hörpit kahvin. Mikään ei maistu. Et uskalla ulos. Et uskalla vastata puhelimeen. Pelkäät, et tiedä mitä. Mitään valoa et näe. Olet turha. Olet rasite. Mitään valoisampaa et näe. Et muista. Kumpa joku muuttuisi. Itse muuttuisit omaksi itseksesi. On vaikea selittää. Vain toinen saman kokenut voi tietää.

Ainut hyvä asia on, että vasta reilu viiskymppisena valuin masennukseen.

AHDISTUSHULLU TAAS VAUHDISSA

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten loppujen lopuksi ahdistus ja masennus eroaa toisistaan?

Ahdistus on huolta menneestä tai tulevasta. Masennus on jotain muuta.

Ajattelitko tosissasi, että masentunut ei murehdi menneitä? Masentunut jämähtää menneisiin tapahtumiin, sieltä masennus juontaa. Niistä asioista ei tahdo päästä eteenpäin. Pää on raskas, kroppa ei toimi. Kulkee kuulematta, näkemättä. On itkuinen ja apaattinen, ajatukset negatiivisia. Mitähän vielä lisäis?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten loppujen lopuksi ahdistus ja masennus eroaa toisistaan?

Ahdistus on huolta menneestä tai tulevasta. Masennus on jotain muuta.

Ajattelitko tosissasi, että masentunut ei murehdi menneitä? Masentunut jämähtää menneisiin tapahtumiin, sieltä masennus juontaa. Niistä asioista ei tahdo päästä eteenpäin. Pää on raskas, kroppa ei toimi. Kulkee kuulematta, näkemättä. On itkuinen ja apaattinen, ajatukset negatiivisia. Mitähän vielä lisäis?

Unettomuus tulikin tuossa aiemmin, aloitekyvytön.

Vierailija kirjoitti:

Kylmä, pimeä ja sateinen joulukuun aamu ruuhkabussissa.

Minusta tämä kuulostaa aika mukavalta ja tunnelmalliselta!

Mun ahdistus on sensuuntaista kuin mitä muutkin on kuvailleet. Oma sanani sille on pakokauhu. Tunne siitä, että on jotenkin väärässä elämässä eikä vaihtoehtoja ole, umpikuja.

Elämässä on paljon hyvää, mutta on lyös paljon vaikeita asioita, mm. yksinäisyys, turvattomuus, vanheneminen, ulkopuolisuus, (todellinen) huoli taloudellisesta pärjäämisestä ja vielä suuremmasta yksinäisyydestä.

En murehdi normaaleja asioita, ennemminkin olen turhankin huoleton ja uhkarohkea. En vain pysty miettimään "maallisia" ahdistukselta.

Usein käyn asioilla, se vaatii ponnistusta, mutta tuntuu myös hyvältä että saa jotain konkreettista aikaan ja melkein unohdan pahimman ahdistuksen. Usein kuitenkin kaipaan kotiin "turvaan". Kun olen kotiovella, ahdistus jotenkin iskee tai purkautuu, alan joskus itkeä hysteerisenä jo hetkeä ennen kuin olen kotona.

Muitten ihmisten seura yleensä helpottaa oloani. Kuuntelen mielelläni muitten asioita ja murheitakin, se vie omaa ahdistusta kauemmas ja pidän siitä, että ahdistukseni takia pystyn ymmärtämään muitten pahaa oloa. Liikunta auttaa myös, liikun paljon, mutta koko aikaa en jaksa enkä ehdi. Ahdistus iskee, kun pysähtyy. Erityisesti yksin ollessa varsinkin silloin, kun muut kokoontuvat juhlimaan perheittensä kanssa tai viettämään lomaa tms. Alkoholi helpottaa, vaikka laskee mielialaa.

Minullakin alkoholi helpottaa hetkeksi. Haenkin siitä aika usein apua, koska parempi edes se hetken helpotus kuin ei helpotusta ollenkaan. Jos saisin rauhoittavia, minun ei tarvitsisi lääkitä itseäni alkoholilla. 

Yksi sana: agitaatio. Semmoselta se itselläni tuntuu. Ja tuloksena on hillitön lenkkeily. Ahdistuneena en pysty syömään, joten laihdun k-leiri kuntoon.

Mulla on kiristävä tunne rinnassa, pala kurkussa ja itkettää. Keskittyminen mihinkään on vaikeaa.

huhuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkää aina pahinta, näkee kaikkialla mahdollisen katastrofin. Jatkuva huolestuneisuus tekee ärtyisäksi ja väsyneeksi, sydän hakkaa, ei pysty rauhoittumaan.

Onko sulla sellaista että saatat herätä yöllä ja ajatella " mulla on joku sairaus, joku vakava. "

Ei pelkästään yöllä vaan lähes aina kun olen yksin. Jos olen mukavien ihmisen seurassa, en huomaa "sairauteni oireita". Mutta jos joku seurassa vaikka mainitsee vaikka sanan syöpä, alan tuntea kipua, koska pelkään että minulla on syöpä (tutkimuksissa ei ole löytynyt). Tällaista on elää ahdistuksen kanssa. Yksin ollessa pelko on jatkuvaa.

Sama. Ja mä en ole ikinä mukavien enkä edes vähemmän mukavien ihmisten seurassa vaan aina yksin. Olen siis sekä yksinäinen että perheetön ikisinkku.

Ja ihan jokaisessa muussakin asiassa on ekana mielessä katastrofi-vaihtoehto eli ihan vaikka jos ei pääse kirjautumaan sähköpostiin niin samantien on varma, että jaahans, nyt sitten joku hakkeroi mun salasanat ja teki identiteettivarkauden ja imi tilin tyhjiin ja otti miljoona pikavippiä.. Sitten sitä pyörii kuin hyrrä ympäri kämppää ja miettii lisää kauhuskenaarioita kuinka tämän takia saa tietty vielä häädönkin ja pian asuu jossain sillan alla jossa tulee raiskatuksi ja tapetuksi.. Yllättäen tuossa vaiheessa alkaa olla jo pulssikin lähellä kahtasataa ja verenpaine ihan kohisee korvissa ja sitten alkaakin pelkäämään, että nonni nyt mä sitten saan sydärin ja kuolen eikä kukaan tule auttamaan ja joku sitten hajun perusteella löytää..

Lopulta uskaltaa kokeilla kirjautumista uudelleen ja kas, ihan normisti kaikki toimii.

Vierailija kirjoitti:

Mun ahdistus on sensuuntaista kuin mitä muutkin on kuvailleet. Oma sanani sille on pakokauhu. Tunne siitä, että on jotenkin väärässä elämässä eikä vaihtoehtoja ole, umpikuja.

Elämässä on paljon hyvää, mutta on lyös paljon vaikeita asioita, mm. yksinäisyys, turvattomuus, vanheneminen, ulkopuolisuus, (todellinen) huoli taloudellisesta pärjäämisestä ja vielä suuremmasta yksinäisyydestä.

En murehdi normaaleja asioita, ennemminkin olen turhankin huoleton ja uhkarohkea. En vain pysty miettimään "maallisia" ahdistukselta.

Usein käyn asioilla, se vaatii ponnistusta, mutta tuntuu myös hyvältä että saa jotain konkreettista aikaan ja melkein unohdan pahimman ahdistuksen. Usein kuitenkin kaipaan kotiin "turvaan". Kun olen kotiovella, ahdistus jotenkin iskee tai purkautuu, alan joskus itkeä hysteerisenä jo hetkeä ennen kuin olen kotona.

Muitten ihmisten seura yleensä helpottaa oloani. Kuuntelen mielelläni muitten asioita ja murheitakin, se vie omaa ahdistusta kauemmas ja pidän siitä, että ahdistukseni takia pystyn ymmärtämään muitten pahaa oloa. Liikunta auttaa myös, liikun paljon, mutta koko aikaa en jaksa enkä ehdi. Ahdistus iskee, kun pysähtyy. Erityisesti yksin ollessa varsinkin silloin, kun muut kokoontuvat juhlimaan perheittensä kanssa tai viettämään lomaa tms. Alkoholi helpottaa, vaikka laskee mielialaa.

Kiitos sinulle. Puit ihan täydellisesti sanoiksi omatkin tuntemukseni ja jotenkin tämän lukeminen tuli enemmän kuin tarpeeseen, vaikka tiedän kuinka hirveän asian kanssa sinäkin painit.

Sitä kun yksinäisenä ahdistuneena jotenkin käpertyy niin itseensä ja itsensä syyttelyyn, ettei enää edes ymmärrä, että nämä tuntemukset on ihan normaaleita seurauksia ja samassa tilanteessa varmasti jokainen kokisi ahdistusta vaikka kaikki ei tietenkään asioita samoilla sanoilla kuvailekaan.

Kiitos <3

Kurkkua kuristaa ja kuin iso kivi rinnan päällä. Ajatukset kuin pilkko pimeä tunneli jostain kauhuelokuvasta täynnä kauhua, pelkoa ja toivottomuutta. Kädet kylmässä hiessä ja sydän hakkaa.

Kyvyttömyys rauhoittua saati nukkua. Kun äärimmilleen stressattu eläin häkissään.

Synkkämielisyys mutta eri tavalla kuin masennuksessa vaikka yhteläisyyksiä on paljon. Masennuksessa aiakin itse koin toivottomuutta ja synkkyyttä mutta ahdistuksessa läsnä on myös todella voimakas pelko ja levottomuus.