"Kerrostaloyksiöt vaan pahentavat suomalaisten yksinäisyyttä" sanoo asumisasiantuntija

Aina on kaikenlaisia viisaita muka tutkinut asioita..

Asun pienssä vuokra asunossa yksin ihan vapasta omasta tahdostani. Jotta minulakin virikeitä tapaan ystävät,tutut ulkoilun merkeissä tai kahvilat kuin lonaala.Kotini osaan olla ihan yksinkin! Teen myös vapaaehtoistyötä jonka sääntö numero 1. Ulos kotoa Vanhus ,vanhukset vaikka siihen kerrostalo piha,jos jalt ei kanaa.Ei jäädä istumaan sisää.Koti sisällä se vanhus uutenkin aina on.Voi ulos viedä jokainen myös omaisensa sihen edes pihaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos asuu yksin, niin ei siellä asunnossa enempää porukkaa olisi vaikka olisi 6h ja keittiö. Enemmän riippuu taloyhtiöstä ja muista verkostoista onko yksinäinen.

Moni muuttaa työn perässä pk-seudulle ja jää todella yksin työpäivän ulkopuolella. Etenkin jos muilla on jo verkostonsa. Olen sitä mieltä että enemmän pitäisi tukea etätöitä ja sitä, että ihmiset jäävät asumaan kotiseuduilleen, jossa on verkostot ja tuntee kuuluvansa johonkin.

Jep, jos kokoajan pitää muuttaa työn perässä tai edes kerran eikä siinä onnistu saamaan itselleen verkostoa tai tunne kuuluvuutta uuteen paikkaan niin henkinen terveyshän siinä menee.

Tämä ihan totta. Kun vertaa tuollaista yksiöasumista kaupungissa perinteiseen maalaisasumiseen näkee ne vaarat. Maalaistaloissa asuttiin useampi sukupolvi yhdessä. Ei välttämättä riidatonta ja auvoista, mutta sukupolvet kokivat yhteenkuuluvuutta: tunnettiin sukulaiset joita autettiin talkoissa, hoidettiin lapsia ja vanhuksia. Vielä nykyäänkin mökkipaikkakunnalla naapurit tupsahtavat kylään, auraavat pikkutien ja ajavat kelkalla latuja meillekin. Seurataan toisiamme myös hyvässä, jos valoja ei näy, käydään varmistamassa, että kaikki OK. Tuon voi kokea ahdistavaksi, tai tuntea mielihyvää ja turvallisuutta: yhteisö välittää ja huolehtii. Kylän juhlat ovat kaikkien juhlia, talkoilla laitetaan ja yhdessä viihdytään.

Kysymys palstan introverteille: oletteko onnellisia elämäntyylillänne vai kaipaisitteko oikeasti lisää ihmiskontakteja, ihmisiä joiden kanssa jutella? Jos ihan oikeasti ette niitä kaipaa, miksi kirjoittelette täällä?

Vierailija kirjoitti:

Ei yhteistiloja. Suomalainen haluaa omat tilat useimmiten. Ja kauas naapurista. Joku hälytyskello on eri asia, jos tulee jotain.

Kyllä yhteistilat on ihan ok ja kiva juttu, jos ne eivät vie tiloja varsinaisesta kämpästä, tyyliin korvataan oma keittiö yhteiskeittiöllä. Mutta vähän aikaa sitten luin esimerkiksi ryhmärakennushankkeesta, jossa asukkaiden yhdessä rakennuttamaan kerrostaloon tehtiin laaja yhteiskeittiö oleskelutiloineen, jossa asukkaat pystyivät laittamaan yhdessä ruokaa ja varaamaan tilaa myös omia juhliaan varten. Samassa rakennuksessa taisi olla myös yhteinen vierashuone, jota pystyi varaamaan omille vieraille, ei tarvinnut rakennuttaa jokaiseen kämppään ylimääräistä huonetta. Tällaiset ovat minusta ihan järkeviä ja kivoja juttuja, ja voisin kuvitella itsekin osallistuvani moiseen hankkeeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos asuu yksin, niin ei siellä asunnossa enempää porukkaa olisi vaikka olisi 6h ja keittiö. Enemmän riippuu taloyhtiöstä ja muista verkostoista onko yksinäinen.

Moni muuttaa työn perässä pk-seudulle ja jää todella yksin työpäivän ulkopuolella. Etenkin jos muilla on jo verkostonsa. Olen sitä mieltä että enemmän pitäisi tukea etätöitä ja sitä, että ihmiset jäävät asumaan kotiseuduilleen, jossa on verkostot ja tuntee kuuluvansa johonkin.

Jep, jos kokoajan pitää muuttaa työn perässä tai edes kerran eikä siinä onnistu saamaan itselleen verkostoa tai tunne kuuluvuutta uuteen paikkaan niin henkinen terveyshän siinä menee.

Tämä ihan totta. Kun vertaa tuollaista yksiöasumista kaupungissa perinteiseen maalaisasumiseen näkee ne vaarat. Maalaistaloissa asuttiin useampi sukupolvi yhdessä. Ei välttämättä riidatonta ja auvoista, mutta sukupolvet kokivat yhteenkuuluvuutta: tunnettiin sukulaiset joita autettiin talkoissa, hoidettiin lapsia ja vanhuksia. Vielä nykyäänkin mökkipaikkakunnalla naapurit tupsahtavat kylään, auraavat pikkutien ja ajavat kelkalla latuja meillekin. Seurataan toisiamme myös hyvässä, jos valoja ei näy, käydään varmistamassa, että kaikki OK. Tuon voi kokea ahdistavaksi, tai tuntea mielihyvää ja turvallisuutta: yhteisö välittää ja huolehtii. Kylän juhlat ovat kaikkien juhlia, talkoilla laitetaan ja yhdessä viihdytään.

Kysymys palstan introverteille: oletteko onnellisia elämäntyylillänne vai kaipaisitteko oikeasti lisää ihmiskontakteja, ihmisiä joiden kanssa jutella? Jos ihan oikeasti ette niitä kaipaa, miksi kirjoittelette täällä?

Olen introvertti ja nautin yksinolosta. Tapaan kyllä ihmisiä, mutta mitään väkisin keksittyä yhteisöllisyyttä en tarvitse enkä halua. Onko tämä palsta korvamerkitty vain ekstroverttien käyttöön? Kai täällä saa kuka tahansa kirjoitella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen samaa mieltä, että jotain yhteistiloja voisi olla. Ennen oli esimerkiksi pyykkitupa ja kylmäkellarit sellaisia missä naapureihin törmättiin. Mutta nykyään kaikki tehdään sisällä asunnoissa. Just joku yhteinen olkkari voisi olla, että aulassa olisi vaikka muutama nojatuoli ja telkkari, että jos ei halua yksin kotona telkkaria katsella niin voi mennä yhteistiloihin katsomaan sitä. Ja siellä voisi olla sitten jotain askarreltavaakin. Joku pieni paja.

Kyllä tuohon suuntaan rakentaminen menee. Varattava/vuokrattava työhuone etätyöläisille? Olohuone ja keittiö  jota voi varata/vuokrata sukulaisten juhliin ym. Vierashuone jossa vieraat voivat yöpyä? Ajatuksena myös kestävä asuminen: kaikkia neliöitä ei tarvitse pitää koko ajan itsellään, voi joustavasti vuokrata hetkeksi lisäneliöitä. Ja avonaiset yhteistilat voivat tuoda lisää viihtyvyyttä: yhteisessä olohuoneessa mahdollisuus kasvattaa suurempia viherkasveja, yhteiselle pihalle kasvatuslaatikoita hyötykasveille, grilli, puutarhatuoleja jne.

Tehokkuuden lisäksi tarvitaan elinympäristöjen viihtyisyyttä. Ja tuossa jonkinlainen  yhteisöllisyys on ainakin tutkimusten mukaan ihmisen hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeää. Palstalla paljon nuoria, jotka löytävät yhteisönsä netistä, mutta arvelen heidänkin tarvitsevan myös irl ystäviä, seuraa arjessa. Suurin pelko yhteisällisessä asumisessa tuntuu olevan oman kuplan ulkopuolisten ihmisten kohtaaminen: rääkyviä pikkulapsia, vanhuksia jne. Ehkä tuo olisi kuitenkin hyvästä, auttaisiko suvaitsemaan erilaisia tapoja elää, eri elämänvaiheita? Ja ehkä molemmin puolin sietämään niitä itseä rasittavia asioita: kun on pitänyt naapurin vauvaa sylissä ja nähnyt sen hymyn, voi suhtautua kärsivällisemmin sen öiseen koliikkiin, se menee ohi - tai hymyillä hieman omien yöunien keskeytymistä kun se naapurin nuori ies on viimeinkin onnistunut löytämään seuraa, vaikka nyt yhtenä iltana hieman möykkääkin... Ihminen biologisena olentona on sosiaalinen, tarvitsemme muiden silmiä nähdäksemme itsemme, siksi liian eristynyt eläminen ei varmaankaan ole hyvästä, ei myöskään liian itsekäs, muut huomioon ottamaton elämäntyyli?

Dream on. Kaikki vihaa sua ja sun vauvaa ja ällöjä lapsia eikä kukaan halua hengata paskahousujen kanssa oli ne sitten 1v tai 90+.

Minulla ei ole vauvaa, ja lapset ovat todennäköisesti sinun ikäisiä, nuoria aikuisia. Toinen asuu juuri yksiössä, mutta käy paljon täällä omakotitalossa, välillä nukkumassakin saunan jälkeen. He pelaavat porukalla lautapelejä, ja tuossa yhteistila voisi olla hyvä, nyt pelipaikaksi valikoituu se pelaaja, jolla erillinen työhuone ahtaiden yksiöiden sijaan. 

Vastauksesi huolestuttaa. Miksi koet kaikki ihmiset, erityisesti eri-ikäiset kuin sinä, lähtökohtaisesti niin vastemielisinä? Lapsissa ja vanhuksissa on minusta kivoja ja vähemmän kivoja, miksi ajattelet noin voimakkaan negatiivisesti? Ovatko ikäisesi ihmiset myös yhtä ällöttäviä? Mistä tuo negatiivisuutesi tulee, kehnoista kokemuksista?  

Tuohon..... mä olen siinä mielessä samaa mieltä, että jos koti on joku 18 m2 yksiö, niin sinne ei oikein voi kutsua kavereita kyläilemään. Kavereiden tapaamisen pitää siis tapahtua jossain muualla. Kahviloissa, ravintoloissa jne. Mulla oli kasarilla 55 m2 kaksiossa kunnollisen kokoiset huoneet. Olohuone niin iso, että sinne mahtui sohvakaluston ja kirjahyllyn lisäksi vielä 8 hengen ruokapöytäkin. Ei tarvinnut erillistä työhuonetta vaan kaveriporukan kanssa (pelattiin siihen aikaan usein korttia, mm marjapussia) mahdutiin olkkarin pöydän ääreen pelaamaan. Opiskelijabudjeilla ei kauheesi juhlittu, joten jokainen toi omat juomat ja mä sitten leivoin esim kinkkupiirakan tms. Tuli paljon halvemmaksi kuin lähteä viettämään aikaa baareihin. 

Yhteistiloissa on sellainen huono puoli, että jos haluat kutsua kavereitasi esim pelaamaan, siitä yhteistilasta pitäisi voida varata vuoro. Ihan kuten taloyhtiöiden pesutuvissa, kuivaushuoneissa ja saunoissakin. Et välttämättä saa vuoroa just silloin, kun kavereillesi sopisi tulla. Lisäksi voi käydä myös niin, että joku tai jotkut asukkaista varaavat yhteisen tilan kymmeniä kertoja ja muut eivät saa varattua ollenkaan. Eli jotenkin pitäisi myös rajoittaa, kuinka monta kertaa kuukaudessa saat varata tilan itsellesi. Jos taas ajatuksena on, että yhteistilaa ei voisi varata lainkaan vaan sinne voisi kuka tahansa talon asukas tulla milloin tahansa, niin silloin olisi järkevämpää mennä kaveriporukan kanssa pelaamaan sen luokse, joka ei asu koirankopissa. 

Ymmärrän teoriassa tuollaisten tilojen merkityksen, mutta kun yksinäisiä kehotetaan hakeutumaan muiden  seuraan, niin se ei käy. Kun ei sille yksinäisellekään riitä, että "kunhan on joku" seurana. Yksinäisyyden takana hyvin usein on tunne siitä, että kukaan ei aidosti välitä eikä ole kenellekään tärkeä. Se, että sulla on joku huone, missä voit olla samassa tilassa naapureittesi kanssa, ei tee susta naapureillesi yhtään sen tärkeämpää kuin mitä olet työkavereillesi tai harrastuskavereillesikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Asun pienssä vuokra asunossa yksin ihan vapasta omasta tahdostani. Jotta minulakin virikeitä tapaan ystävät,tutut ulkoilun merkeissä tai kahvilat kuin lonaala.Kotini osaan olla ihan yksinkin! Teen myös vapaaehtoistyötä jonka sääntö numero 1. Ulos kotoa Vanhus ,vanhukset vaikka siihen kerrostalo piha,jos jalt ei kanaa.Ei jäädä istumaan sisää.Koti sisällä se vanhus uutenkin aina on.Voi ulos viedä jokainen myös omaisensa sihen edes pihaan!

En ymmärtänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen samaa mieltä, että jotain yhteistiloja voisi olla. Ennen oli esimerkiksi pyykkitupa ja kylmäkellarit sellaisia missä naapureihin törmättiin. Mutta nykyään kaikki tehdään sisällä asunnoissa. Just joku yhteinen olkkari voisi olla, että aulassa olisi vaikka muutama nojatuoli ja telkkari, että jos ei halua yksin kotona telkkaria katsella niin voi mennä yhteistiloihin katsomaan sitä. Ja siellä voisi olla sitten jotain askarreltavaakin. Joku pieni paja.

Kyllä tuohon suuntaan rakentaminen menee. Varattava/vuokrattava työhuone etätyöläisille? Olohuone ja keittiö  jota voi varata/vuokrata sukulaisten juhliin ym. Vierashuone jossa vieraat voivat yöpyä? Ajatuksena myös kestävä asuminen: kaikkia neliöitä ei tarvitse pitää koko ajan itsellään, voi joustavasti vuokrata hetkeksi lisäneliöitä. Ja avonaiset yhteistilat voivat tuoda lisää viihtyvyyttä: yhteisessä olohuoneessa mahdollisuus kasvattaa suurempia viherkasveja, yhteiselle pihalle kasvatuslaatikoita hyötykasveille, grilli, puutarhatuoleja jne.

Tehokkuuden lisäksi tarvitaan elinympäristöjen viihtyisyyttä. Ja tuossa jonkinlainen  yhteisöllisyys on ainakin tutkimusten mukaan ihmisen hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeää. Palstalla paljon nuoria, jotka löytävät yhteisönsä netistä, mutta arvelen heidänkin tarvitsevan myös irl ystäviä, seuraa arjessa. Suurin pelko yhteisällisessä asumisessa tuntuu olevan oman kuplan ulkopuolisten ihmisten kohtaaminen: rääkyviä pikkulapsia, vanhuksia jne. Ehkä tuo olisi kuitenkin hyvästä, auttaisiko suvaitsemaan erilaisia tapoja elää, eri elämänvaiheita? Ja ehkä molemmin puolin sietämään niitä itseä rasittavia asioita: kun on pitänyt naapurin vauvaa sylissä ja nähnyt sen hymyn, voi suhtautua kärsivällisemmin sen öiseen koliikkiin, se menee ohi - tai hymyillä hieman omien yöunien keskeytymistä kun se naapurin nuori ies on viimeinkin onnistunut löytämään seuraa, vaikka nyt yhtenä iltana hieman möykkääkin... Ihminen biologisena olentona on sosiaalinen, tarvitsemme muiden silmiä nähdäksemme itsemme, siksi liian eristynyt eläminen ei varmaankaan ole hyvästä, ei myöskään liian itsekäs, muut huomioon ottamaton elämäntyyli?

No todellakaan ei randomit naapurit ja niiden vauvat kiinnosta eikä muutkaan möykkääjät. Kun naapureita ollaan randomisti olosuhteiden pakosta niin niistä ei mitään yhteisöä muodostu kenelekkään. Oma yhteisö muodostuu omista ystävistä, kavereista ja sukulaisista. Silti en haluaisi sen oman yhteisön roikkuvan samassa talossa kun itse asun. Minä ainakin kaipaan omaa riippumattomuutta, vapautta ja anonymiteettiä toimia niinkuin haluan silloin kuin haluan.

Olen yltiösosiaalinen ihminen mutta kotona todellakin haluan olla yksin rauhassa. Asun pienessä kaksiossa 36 neliötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yhteistiloja. Suomalainen haluaa omat tilat useimmiten. Ja kauas naapurista. Joku hälytyskello on eri asia, jos tulee jotain.

Ei mua haittais jos osa olisi yhteistiloja mutta pitäis voida valita kenen kans ne joutuu jakamaan.

Minä olen asunut aika paljon kommuuneissa ja kimppakämpissä, ja ne ovat olleet aikanan tosi hyviä ratkaisuja omalle kohdalleni, itse asiassa useimmat parhaista ystävistäni ovat tarttuneet noilta vuosilta matkaan. Ongelmaksi on usein muodostunut lähinnä kämppisten vaihtuvuus - jos vuokrakämpässä kaupungissa asuu esim. kuusi suhteellisen nuorta ihmistä, on aika todennäköistä, että vähintään kerran vuodessa joku muuttaa pois. Ihmisten elämäntilanteet, opinnot ja työt muuttuvat varsinkin tuossa n. 25-35v. välillä niin paljon. Itselleni oli raskasta tutustua jatkuvasti uusiin ihmisiin ja totutella erilaisiin toimintapoihin, vaikka suurin osa kämppiksistä olikin oikein mukavaa sakkia.

Haaveilen silti yhä yhteisöllisemmästä asuintyylistä jossain kohtaa, mutta tavalla, jossa ei ehkä oltaisi ihan niin tiiviisti samassa asunnossa, ja jossa yhteisön jäsenet sitoutuisivat vähän selkeämmin osaksi yhteisöä. Jonkinlainen pieni (naapuri)yhteisö maaseudulla olisi yksi ratkaisu - jos on yhteisiä omistuksia, on vaikeampaa lähteä hetken mielijohteesta Lappiin opiskelemaan eräoppaaksi, mutta toisaalta pitää myös olla varma siitä, kenen kanssa lähtee tällaiseen projektiin. Samanlaisia haaveita on monilla kavereillani, mutta en minä heistäkään jokaisen kanssa olisi valmis tällaiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos asuu yksin, niin ei siellä asunnossa enempää porukkaa olisi vaikka olisi 6h ja keittiö. Enemmän riippuu taloyhtiöstä ja muista verkostoista onko yksinäinen.

Moni muuttaa työn perässä pk-seudulle ja jää todella yksin työpäivän ulkopuolella. Etenkin jos muilla on jo verkostonsa. Olen sitä mieltä että enemmän pitäisi tukea etätöitä ja sitä, että ihmiset jäävät asumaan kotiseuduilleen, jossa on verkostot ja tuntee kuuluvansa johonkin.

Jep, jos kokoajan pitää muuttaa työn perässä tai edes kerran eikä siinä onnistu saamaan itselleen verkostoa tai tunne kuuluvuutta uuteen paikkaan niin henkinen terveyshän siinä menee.

Tämä ihan totta. Kun vertaa tuollaista yksiöasumista kaupungissa perinteiseen maalaisasumiseen näkee ne vaarat. Maalaistaloissa asuttiin useampi sukupolvi yhdessä. Ei välttämättä riidatonta ja auvoista, mutta sukupolvet kokivat yhteenkuuluvuutta: tunnettiin sukulaiset joita autettiin talkoissa, hoidettiin lapsia ja vanhuksia. Vielä nykyäänkin mökkipaikkakunnalla naapurit tupsahtavat kylään, auraavat pikkutien ja ajavat kelkalla latuja meillekin. Seurataan toisiamme myös hyvässä, jos valoja ei näy, käydään varmistamassa, että kaikki OK. Tuon voi kokea ahdistavaksi, tai tuntea mielihyvää ja turvallisuutta: yhteisö välittää ja huolehtii. Kylän juhlat ovat kaikkien juhlia, talkoilla laitetaan ja yhdessä viihdytään.

Kysymys palstan introverteille: oletteko onnellisia elämäntyylillänne vai kaipaisitteko oikeasti lisää ihmiskontakteja, ihmisiä joiden kanssa jutella? Jos ihan oikeasti ette niitä kaipaa, miksi kirjoittelette täällä?

Olen introvertti ja nautin yksinolosta. Tapaan kyllä ihmisiä, mutta mitään väkisin keksittyä yhteisöllisyyttä en tarvitse enkä halua. Onko tämä palsta korvamerkitty vain ekstroverttien käyttöön? Kai täällä saa kuka tahansa kirjoitella.

Missään nimessä palsta ei ole van ekstroverteille. Mutta halusi kirjoittaa täällä, vastailla minun kirjoituksiini osoittaa tarpeesi olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Täällä voi valita kenen viesteihin vastata - mutta niinhän voit tehdä myös asumisyhteisössäsi: jutella pitempään kiinnostavan kanssa, mennä ohi nyökäten niistä joiden kanssa et halua olla tekemisissä. Minä myöhäiskeski-ikäinen, perheellinen nainen - täällä keskustellaan, mutta menisitkö minua pakoon jos asuttaisiin samassa talossa? Kun täällä voi keskustella miksi ei pystyisi vaihtamaan jonkun sanan myös irl? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos asuu yksin, niin ei siellä asunnossa enempää porukkaa olisi vaikka olisi 6h ja keittiö. Enemmän riippuu taloyhtiöstä ja muista verkostoista onko yksinäinen.

Moni muuttaa työn perässä pk-seudulle ja jää todella yksin työpäivän ulkopuolella. Etenkin jos muilla on jo verkostonsa. Olen sitä mieltä että enemmän pitäisi tukea etätöitä ja sitä, että ihmiset jäävät asumaan kotiseuduilleen, jossa on verkostot ja tuntee kuuluvansa johonkin.

Jep, jos kokoajan pitää muuttaa työn perässä tai edes kerran eikä siinä onnistu saamaan itselleen verkostoa tai tunne kuuluvuutta uuteen paikkaan niin henkinen terveyshän siinä menee.

Tämä ihan totta. Kun vertaa tuollaista yksiöasumista kaupungissa perinteiseen maalaisasumiseen näkee ne vaarat. Maalaistaloissa asuttiin useampi sukupolvi yhdessä. Ei välttämättä riidatonta ja auvoista, mutta sukupolvet kokivat yhteenkuuluvuutta: tunnettiin sukulaiset joita autettiin talkoissa, hoidettiin lapsia ja vanhuksia. Vielä nykyäänkin mökkipaikkakunnalla naapurit tupsahtavat kylään, auraavat pikkutien ja ajavat kelkalla latuja meillekin. Seurataan toisiamme myös hyvässä, jos valoja ei näy, käydään varmistamassa, että kaikki OK. Tuon voi kokea ahdistavaksi, tai tuntea mielihyvää ja turvallisuutta: yhteisö välittää ja huolehtii. Kylän juhlat ovat kaikkien juhlia, talkoilla laitetaan ja yhdessä viihdytään.

Kysymys palstan introverteille: oletteko onnellisia elämäntyylillänne vai kaipaisitteko oikeasti lisää ihmiskontakteja, ihmisiä joiden kanssa jutella? Jos ihan oikeasti ette niitä kaipaa, miksi kirjoittelette täällä?

Olen maalta kotoisin ja kuvailemassasi "auvossa" elettiin 70-80- luvulla. Luojan kiitos ei enää. Oman perheen kanssa olen asunut nyt reilun 30 vuotta toisella puolella maata maaseudulla. En tunne naapureita, osallistu paikallisiin köhinöihin tai mitään muutakaan. Oma suku 500 kilometrin päässä. Pidän asiasta näin ja tämä on oma valintani.

Vierailija kirjoitti:

Ei yhteistiloja a. Suomalainen haluaa omat tilat useimmiten. Ja kauas naapurista. Joku hälytyskello on eri asia, jos tulee jotain.

Samassa rapussa asujat ovat vihollisiasi. Varaudu, ties vaikka kohtaisi jonkun rapussasi. Muut yhtiössä asuvat ovat kuin ilmaa. Eivät ole huomaavinaan, vaikka pyörät on samassa telineessä. Ulkoa oven kolahtaessa voit olla varma, että kaikissa ovisilmissä on seuraaja. Toisinaan höpöttelen esim säästä niitä näitä, eivätkä pääse pakoon. Mutta vihollinen on aina lähellä krs talossa.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempi onkin asua kaksiossa jotta ei tule sitä yksinäisyyden propleemia kenellekään, kolmiossa asuessaan on jo yhteisöllinen. 

Mulla on 4 h + k enkä tosiaankaan ole yksinäinen. Siitäköhän se johtuukin? 

Yksiöitä rakennetaan, koska monella ei ole varaa kaksioon. En tiedä ketään, joka haluaisi kaksion sijasta yksiön, jos molemmissa vuokra tai hinta olisi sama. Mä asuin nuorena 55 m2 kaksiossa ja se oli ihan kiva. Nykyisin kuulemma rakennetaan jopa  55 m2 kolmioita. Voi vaan kuvitella, miten pieniä kopperoita ne huoneet on. Ja siinä kerrostalossa, jossa toi kaksio oli, oli yhteinen pyykkitupa ja kuivaushuone, taloyhtiön saunat, joku harrastustila ja pihalla vielä asukkaiden käyttöön tarkoitettu grilli. Monella oli pesutuvasta huolimatta asunnossaan oma pesukone. Ehkä jotain isompaa kuten räsymattoja saattoi pestä pesutuvassa ja omasta pesukoneesta lakanat vei kuivaushuoneeseen, mutta ei siellä kuivaushuoneessakaan ikinä mitään pikkupyykkiä ollut. Harrastustilassa oli muistaakseni biljardipöytä ja jotain muuta. Pari keski-ikäistä miestä käytti harrastustilaa, mutta eipä juuri muut. Asuin siinä asunnnossa 10 vuotta ja aika harvoin kukaan kävi edes pihan grillissä grillaamassa. 

Näinhän se tuppaa olemaan. Äidillä on kirkonkylällä vanhuuden asuntona kaksio kerrostalossa, mutta hän mieluummin asuu kotona korvessa yksin. Naapurustossa hänellä on pari kaveria- suurin osa sukulaisista on kuollut ja me lapset asutaan kaukana. Toki ollaan puhelimitse/whatsappilla yhteydessä viikoittain ja tarvittaessa. Ei se elämä siellä kerrostalossa kauan yhteisöllisyyttä sempää olisi, sillä edellisessä taloyhtiön remontissa täysin käyttämättömät kerhotilat muutettiin vuokrattavaksi kaksioksi niin, että yhtiö saa tuloja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yhteistiloja. Suomalainen haluaa omat tilat useimmiten. Ja kauas naapurista. Joku hälytyskello on eri asia, jos tulee jotain.

Kyllä yhteistilat on ihan ok ja kiva juttu, jos ne eivät vie tiloja varsinaisesta kämpästä, tyyliin korvataan oma keittiö yhteiskeittiöllä. Mutta vähän aikaa sitten luin esimerkiksi ryhmärakennushankkeesta, jossa asukkaiden yhdessä rakennuttamaan kerrostaloon tehtiin laaja yhteiskeittiö oleskelutiloineen, jossa asukkaat pystyivät laittamaan yhdessä ruokaa ja varaamaan tilaa myös omia juhliaan varten. Samassa rakennuksessa taisi olla myös yhteinen vierashuone, jota pystyi varaamaan omille vieraille, ei tarvinnut rakennuttaa jokaiseen kämppään ylimääräistä huonetta. Tällaiset ovat minusta ihan järkeviä ja kivoja juttuja, ja voisin kuvitella itsekin osallistuvani moiseen hankkeeseen.

Juuri näin.  Tavallisen aikuisen työssäkäyvän tai opiskelevan ihmisen on aika vaikea sumplia elämäänsä, jos pitää varata yhteisestä keittiöstä vuoro, jolloin voi mennä laittamaan ruokaa. Vaikka koko talo olisikin rakennettu täyteen pelkkiä yksiöitä eli siellä ei edes asuisi lapsiperheitä, joille aterioiden kellonajoilla on suurempi merkitys kuin sinkuilla, en itse ainakaan haluaisi olla se, joka pääsee laittamaan päivällistä vasta klo 23. 

Yhteiskeittiön ideana lienee se, että asukkaat laittavat yhdessä ruokaa ja kaikki syövät sitä samaa ruokaa. Mä voin kertoa, että kun lähisuvun 13:sta vain kolmella on täysin sama ruokavalio, niin jo tälle porukalle - kun kutsun syömään -  on aika haastavaa laittaa sapuskat niin, että kaikki saavat ateriansa samaan aikaan nokan eteen. Vaikka sitten asukkailla ei kellään mitään allergioita tai erikoisruokavalioita olisikaan, niin omat haasteensa on siinäkin. Nimittäin raha. Palstatermein mä näen jo mielessäni ne itkuntuhruiset silmät, kun yksi asukas yhteiskeittiössä laittaa omaan salaattiinsa savulohta ja toinen ei raaski ostaa kaupasta edes kurkkua. Eikä rahakaan sellaisenaan ole ainoa, mikä vaikuttaa. Osa ihmisistä käyttää rahansa mieluummin muuhun kuin ruokaan ja osa taas ei halua ruuastaan säästellä. Omat keittiöt pitäisi siis silti olla asunnoissa, vaikka olisi yhteiskeittiökin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen samaa mieltä, että jotain yhteistiloja voisi olla. Ennen oli esimerkiksi pyykkitupa ja kylmäkellarit sellaisia missä naapureihin törmättiin. Mutta nykyään kaikki tehdään sisällä asunnoissa. Just joku yhteinen olkkari voisi olla, että aulassa olisi vaikka muutama nojatuoli ja telkkari, että jos ei halua yksin kotona telkkaria katsella niin voi mennä yhteistiloihin katsomaan sitä. Ja siellä voisi olla sitten jotain askarreltavaakin. Joku pieni paja.

Kyllä tuohon suuntaan rakentaminen menee. Varattava/vuokrattava työhuone etätyöläisille? Olohuone ja keittiö  jota voi varata/vuokrata sukulaisten juhliin ym. Vierashuone jossa vieraat voivat yöpyä? Ajatuksena myös kestävä asuminen: kaikkia neliöitä ei tarvitse pitää koko ajan itsellään, voi joustavasti vuokrata hetkeksi lisäneliöitä. Ja avonaiset yhteistilat voivat tuoda lisää viihtyvyyttä: yhteisessä olohuoneessa mahdollisuus kasvattaa suurempia viherkasveja, yhteiselle pihalle kasvatuslaatikoita hyötykasveille, grilli, puutarhatuoleja jne.

Tehokkuuden lisäksi tarvitaan elinympäristöjen viihtyisyyttä. Ja tuossa jonkinlainen  yhteisöllisyys on ainakin tutkimusten mukaan ihmisen hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeää. Palstalla paljon nuoria, jotka löytävät yhteisönsä netistä, mutta arvelen heidänkin tarvitsevan myös irl ystäviä, seuraa arjessa. Suurin pelko yhteisällisessä asumisessa tuntuu olevan oman kuplan ulkopuolisten ihmisten kohtaaminen: rääkyviä pikkulapsia, vanhuksia jne. Ehkä tuo olisi kuitenkin hyvästä, auttaisiko suvaitsemaan erilaisia tapoja elää, eri elämänvaiheita? Ja ehkä molemmin puolin sietämään niitä itseä rasittavia asioita: kun on pitänyt naapurin vauvaa sylissä ja nähnyt sen hymyn, voi suhtautua kärsivällisemmin sen öiseen koliikkiin, se menee ohi - tai hymyillä hieman omien yöunien keskeytymistä kun se naapurin nuori ies on viimeinkin onnistunut löytämään seuraa, vaikka nyt yhtenä iltana hieman möykkääkin... Ihminen biologisena olentona on sosiaalinen, tarvitsemme muiden silmiä nähdäksemme itsemme, siksi liian eristynyt eläminen ei varmaankaan ole hyvästä, ei myöskään liian itsekäs, muut huomioon ottamaton elämäntyyli?

Dream on. Kaikki vihaa sua ja sun vauvaa ja ällöjä lapsia eikä kukaan halua hengata paskahousujen kanssa oli ne sitten 1v tai 90+.

Minulla ei ole vauvaa, ja lapset ovat todennäköisesti sinun ikäisiä, nuoria aikuisia. Toinen asuu juuri yksiössä, mutta käy paljon täällä omakotitalossa, välillä nukkumassakin saunan jälkeen. He pelaavat porukalla lautapelejä, ja tuossa yhteistila voisi olla hyvä, nyt pelipaikaksi valikoituu se pelaaja, jolla erillinen työhuone ahtaiden yksiöiden sijaan. 

Vastauksesi huolestuttaa. Miksi koet kaikki ihmiset, erityisesti eri-ikäiset kuin sinä, lähtökohtaisesti niin vastemielisinä? Lapsissa ja vanhuksissa on minusta kivoja ja vähemmän kivoja, miksi ajattelet noin voimakkaan negatiivisesti? Ovatko ikäisesi ihmiset myös yhtä ällöttäviä? Mistä tuo negatiivisuutesi tulee, kehnoista kokemuksista?  

Joka tapauksessa suurin osa ihmisistä on sellaisia, joiden kanssa ei halua olla missään tekemisissä, joten on varsin hyvä ettei ole mitään pakko yhteisöllisyyttä, jossa niitä joutuisi sietämään. En ole ihmisvihaajat, mutta ei vaan kiinnosta paskan vertaa yhteisöllisyys pelkän asumispaikan vuoksi . -eri

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yhteistiloja. Suomalainen haluaa omat tilat useimmiten. Ja kauas naapurista. Joku hälytyskello on eri asia, jos tulee jotain.

Kyllä yhteistilat on ihan ok ja kiva juttu, jos ne eivät vie tiloja varsinaisesta kämpästä, tyyliin korvataan oma keittiö yhteiskeittiöllä. Mutta vähän aikaa sitten luin esimerkiksi ryhmärakennushankkeesta, jossa asukkaiden yhdessä rakennuttamaan kerrostaloon tehtiin laaja yhteiskeittiö oleskelutiloineen, jossa asukkaat pystyivät laittamaan yhdessä ruokaa ja varaamaan tilaa myös omia juhliaan varten. Samassa rakennuksessa taisi olla myös yhteinen vierashuone, jota pystyi varaamaan omille vieraille, ei tarvinnut rakennuttaa jokaiseen kämppään ylimääräistä huonetta. Tällaiset ovat minusta ihan järkeviä ja kivoja juttuja, ja voisin kuvitella itsekin osallistuvani moiseen hankkeeseen.

Juuri näin.  Tavallisen aikuisen työssäkäyvän tai opiskelevan ihmisen on aika vaikea sumplia elämäänsä, jos pitää varata yhteisestä keittiöstä vuoro, jolloin voi mennä laittamaan ruokaa. Vaikka koko talo olisikin rakennettu täyteen pelkkiä yksiöitä eli siellä ei edes asuisi lapsiperheitä, joille aterioiden kellonajoilla on suurempi merkitys kuin sinkuilla, en itse ainakaan haluaisi olla se, joka pääsee laittamaan päivällistä vasta klo 23. 

Yhteiskeittiön ideana lienee se, että asukkaat laittavat yhdessä ruokaa ja kaikki syövät sitä samaa ruokaa. Mä voin kertoa, että kun lähisuvun 13:sta vain kolmella on täysin sama ruokavalio, niin jo tälle porukalle - kun kutsun syömään -  on aika haastavaa laittaa sapuskat niin, että kaikki saavat ateriansa samaan aikaan nokan eteen. Vaikka sitten asukkailla ei kellään mitään allergioita tai erikoisruokavalioita olisikaan, niin omat haasteensa on siinäkin. Nimittäin raha. Palstatermein mä näen jo mielessäni ne itkuntuhruiset silmät, kun yksi asukas yhteiskeittiössä laittaa omaan salaattiinsa savulohta ja toinen ei raaski ostaa kaupasta edes kurkkua. Eikä rahakaan sellaisenaan ole ainoa, mikä vaikuttaa. Osa ihmisistä käyttää rahansa mieluummin muuhun kuin ruokaan ja osa taas ei halua ruuastaan säästellä. Omat keittiöt pitäisi siis silti olla asunnoissa, vaikka olisi yhteiskeittiökin. 

Joo, ja tuossa ryhmärakennushankkeessa olikin tosiaan keittiöt myös omissa asunnoissa, ja yhteiskeittiö oli vain extrajuttu, jossa pystyttiin yhdessä viettämään aikaa ruoan äärellä. Itsekin kyllä mietin noita erityisruokavaliojärjestelyitä, sillä kuvittelisi, että tuohonkin porukkaan osuisi jonkin verran niitäkin. Mutta ehkä he sitten oikeasti saivat laitettua ruoat jotenkin yhdessä tai muuten toimivalla tavalla, en tiedä.

Heillä varmaan tulotasot olivat yleisesti suhteellisen samankaltaisia, sillä kaikilla on ollut varaa osallistua rakennushankkeeseen Helsingissä. Muistaakseni tuossa projektissa myös monet tunsivat osan asukkaista entuudestaan, tyyliin jonkun äiti tai kaveri osallistui projektiin. Tämä tietysti lisää ryhmän koheesiota entuudestaan, voisi olla aika eri kokemus jos muuttaisi tuonkaltaiseen vuokrataloon, jossa asukkaat vaihtuvat usein ja samanlaista yhteisöllisyyden kokemusta ei välttämättä oikein edes synny. Ei ehkä yhteisillalliset kauhean helposti houkuttelisi. Yhteisöllisyys vaatii kuitenkin sen, että asukkaat ovat siitä aidosti kiinnostuneita ja jollain tapaa sitoutuvat siihen, ja siksi tuollainen ei todennäköisesti toimisi niin hyvin vuokratalossa. Idyllit ja todellisuus eivät useinkaan kohtaa niin hyvin kuin toivoisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yhteistiloja. Suomalainen haluaa omat tilat useimmiten. Ja kauas naapurista. Joku hälytyskello on eri asia, jos tulee jotain.

Kyllä yhteistilat on ihan ok ja kiva juttu, jos ne eivät vie tiloja varsinaisesta kämpästä, tyyliin korvataan oma keittiö yhteiskeittiöllä. Mutta vähän aikaa sitten luin esimerkiksi ryhmärakennushankkeesta, jossa asukkaiden yhdessä rakennuttamaan kerrostaloon tehtiin laaja yhteiskeittiö oleskelutiloineen, jossa asukkaat pystyivät laittamaan yhdessä ruokaa ja varaamaan tilaa myös omia juhliaan varten. Samassa rakennuksessa taisi olla myös yhteinen vierashuone, jota pystyi varaamaan omille vieraille, ei tarvinnut rakennuttaa jokaiseen kämppään ylimääräistä huonetta. Tällaiset ovat minusta ihan järkeviä ja kivoja juttuja, ja voisin kuvitella itsekin osallistuvani moiseen hankkeeseen.

Varmaan tuo köyhille eläkeläisille sopii. Muistelen jonkun haastattelun, jossa joku mummeli oli tyytyväinen siihen, että sai kolhoosista oman huoneen, koska toinen vaihtoehto olisi ollut vuokrayksiö. En kyllä itse lähtisi tuollaiseen vaikka siellä asumisesta maksettaisiin. Arvostan omaa rauhaa ja vapautta liiaksi. Ei enää ikinä yhteiskeittiötä kenenkään kanssa- opiskeluaikana sai siitä riemusta nauttia aivan tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos asuu yksin, niin ei siellä asunnossa enempää porukkaa olisi vaikka olisi 6h ja keittiö. Enemmän riippuu taloyhtiöstä ja muista verkostoista onko yksinäinen.

Moni muuttaa työn perässä pk-seudulle ja jää todella yksin työpäivän ulkopuolella. Etenkin jos muilla on jo verkostonsa. Olen sitä mieltä että enemmän pitäisi tukea etätöitä ja sitä, että ihmiset jäävät asumaan kotiseuduilleen, jossa on verkostot ja tuntee kuuluvansa johonkin.

Jep, jos kokoajan pitää muuttaa työn perässä tai edes kerran eikä siinä onnistu saamaan itselleen verkostoa tai tunne kuuluvuutta uuteen paikkaan niin henkinen terveyshän siinä menee.

Tämä ihan totta. Kun vertaa tuollaista yksiöasumista kaupungissa perinteiseen maalaisasumiseen näkee ne vaarat. Maalaistaloissa asuttiin useampi sukupolvi yhdessä. Ei välttämättä riidatonta ja auvoista, mutta sukupolvet kokivat yhteenkuuluvuutta: tunnettiin sukulaiset joita autettiin talkoissa, hoidettiin lapsia ja vanhuksia. Vielä nykyäänkin mökkipaikkakunnalla naapurit tupsahtavat kylään, auraavat pikkutien ja ajavat kelkalla latuja meillekin. Seurataan toisiamme myös hyvässä, jos valoja ei näy, käydään varmistamassa, että kaikki OK. Tuon voi kokea ahdistavaksi, tai tuntea mielihyvää ja turvallisuutta: yhteisö välittää ja huolehtii. Kylän juhlat ovat kaikkien juhlia, talkoilla laitetaan ja yhdessä viihdytään.

Kysymys palstan introverteille: oletteko onnellisia elämäntyylillänne vai kaipaisitteko oikeasti lisää ihmiskontakteja, ihmisiä joiden kanssa jutella? Jos ihan oikeasti ette niitä kaipaa, miksi kirjoittelette täällä?

Intoverttiys ei ole synonyymi epäsosiaalisuudelle eikä myöskään yksinäisyydelle. Mä olen introvertti ja olen onnellinen elämäntyylilläni. Mulla  on ollut etätyö jo yli 10 vuotta. Tämä sopii mulle oikein hyvin. Ei mulle tuota mitään ongelmaa olla asiakkaiden tai työkavereiden kanssa Teams -palavereissa. Mä vaan en tarvitse sitä, että voisin kosketella asiakkaitani tai työkavereitani. En mä heitä kosketellut ennen etätyötäkään, joten en tarvitse heitä kosketusetäisyydelle. 

En kaipaa lisää ihmiskontakteja. Itseasiassa mä olen tietoisesti vuosien varrella vähentänyt ihmiskontakteja. Lähisuku, pari hyvää ystävää sekä jokunen kaveri riittää mulle ihan hyvin. Päivittäin tulee vaihdettua muutama sana jonkun kanssa. Yleensä joko naapurin (varsinkin näin keväällä, kun taloyhtiön asukkaat alkavat laittaa pihojaan kesäkuntoon ja ovat siis enemmän ulkona) tai toisen koiranomistajan kanssa. Ja kun käyn lähikaupassa, niin mikäli siellä on kassalla yksi tuttu myyjä, hänen kanssaan. 

Kirjoittelen palstalle sen vuoksi, että musta on ihan kiva lukea muiden ajatuksia ja kommentoida itsekin. Tässä on se ero verrattuna ihmisten livetapaamisiin, että voin vastata esitettyyn kysymykseen tai jättää vastaamatta. Voin myös kesken keskustelun lähteä vaikka viemään koiran ulos, mennä katsomaan jonkun leffan tai käydä lähiravintolasta hakemassa noutoruokaa. Tai jotain muuta. Livetapaamisessa olisi epäkohteliasta häipyä kesken kaiken tekemään jotain muuta. Tai olla edes vastaamatta esitettyyn kysymykseen. Palstaillessa siis päätän itse, minkä verran itsestäni milloinkin annan muille. Kukaan ei edes huomaa, milloin mä teen jotain muuta kuin seuraan palstaa. 

Ei tää kaksio tai entinen kolmiokaan ole auttanut yksinäisyyteen.