Yli puolet uusista kansanedustajista olisi valmis nipsaisemaan työttömyysturvasta
Hei työtön tai sairas, sinä olet heikoin lenkki!
Yhteensä 57 prosenttia kansanedustajista kannattaa ansiosidonnaisen lyhennystä ja 43 prosenttia on sitä vastaan. Puolueista ansioturvaan puuttuminen saa eniten kannatusta kokoomuksesta ja keskustasta. Tiukimmin vastustavat vasemmistoliitto ja sdp.
Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentäminen nopeuttaisi työllistymistä ja lyhentäisi työttömyysjaksoja. Liian moni jää roikkumaan ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle, koska ei ole rahallisesti kannattavaa ottaa työtä vastaan.
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Erittäin tervetullut uudistus. Ensimmäisenä pitää tällaiset älyttömät kustannukset poistaa. Maksetaan siitä, että ihminen on vain kotona ja lepäilee, työssäkävijät maksavat tämän toisten lomailun. Ei se ole tasa-arvoa, eikä yhteisten asioiden vastuullista hoitamista, että tällaiseen mikään osapuoli suostuisi.
No pakkohan sitä on olla kotona kun kukaan ei palkkaa.
No rehellisesti sanottuna.. Eikö sitä ansiosidonnaista saa 500 päivää eli yli vuoden reilusti? Onhan se aika pitkä aika ja itse voisin ajatella että se vuosi olis maksimi.
En minäkään menis töihin jollain hillorahoilla jos saisin ansiosidonnaista. Kysymys sitten kuuluukin, että miksi meillä on työpaikkoja joista maksetaan niin huonoa palkkaa?
Olen ennenkin tän kommentoinut, mutta minimipalkka Suomessa pitäis olla sen 2000 e alasta riippumatta. Jos ihminen raataa 8 h joka päivä elantonsa eteen, niin kyllä sillä rahalla kuuluu tulla toimeen. Tuostakin summasta menee kuitenkin verot ja muut maksut vielä, eli ei pääse rikastumaan.
Sellainen tyhmä kysymys, että miksi valtio ei perusta itse työpaikkoja? Esim. Avaisi jonkun tehtaan/tehtaita? Toki tämä maksaa, mutta oletuksena että saisivat myytyä niitä tuotteita sitten katteella ja mahdollisesti saisi myös tuloja valtiolle. Tehtaat työllistää ison määrän ihmisiä. Toki rahaa kuluu aluksi enemmän, mutta työllisyys pienenee, ihmisten hyvinvointi kasvaa, palveluita kulutetaan enemmän ja luodaan näin lisää työpaikkoja.
Eikös kansanedusttajakin saa jopa kaksi vuotta sopeutumisrahaa? Miksei sitten rehellinen ihminenkin saisi työttömäksi jouduttuaan?
Ansiosidonnainen on useimmiten joko 300 tai 400 päivää. 500 päivää se oli kaikille joskus vuosikymmeniä? sitten.
-sitä maksetaan arkipäiviltä
- veroa menee n. 20 %, riippuen tietysti tuen määrästä.
- suurimpia palkkoja (tulo, joka on ansiosidonnaisen perusta) leikkaa 40% leikkuri siinä kolmen ja puolen tuhannen tienoilla),
- täytyy olla työhistoriaa takana, että saa ansiosidonnaista päivärahaa
Moni täällä kirjoittelee anssista niin kuin se olisi harvojen etuoikeus - eikös jokainen voi liittyä liittoon/kassaan halutessaan?
Tuntuu myös siltä kuin luultaisiin sen olevan ikuinen ja veroton.
Kannattaisi myös katsoa vaikka jonkin liiton laskurista millaisia ne korvaussummat ovat. Harva oikeasti haluaa oleilla kotona puolikkaalla entisistä tuloistaan.
Pitäisi ymmärtää, että kaikissa ihmiseyhmissä on aina joitain välistävetäjiä, myös niissä työllisissä.
Jos kaikki täällä kerrotut mielikuvitukselliset näkemykset olisivat totta, niin eikös silloin ansiosidonnaisella olisi yli puolet väestöstä - kun se kerran on niin ihanaa.
Vierailija kirjoitti:
Erittäin tervetullut uudistus. Ensimmäisenä pitää tällaiset älyttömät kustannukset poistaa. Maksetaan siitä, että ihminen on vain kotona ja lepäilee, työssäkävijät maksavat tämän toisten lomailun. Ei se ole tasa-arvoa, eikä yhteisten asioiden vastuullista hoitamista, että tällaiseen mikään osapuoli suostuisi.
Sinulla on kummallinen käsitys työttömistä. Ilmeisesti kuvittelet, että työttömät nauttivat ja laiskottelevat ja haluavatkin olla työttömiä. Et voisi olla enempää väärässä. Lähes jokainen työtön lähtisi töihin, jos vaan olisi tarjolla työtä, jolla tulisi toimeen. Mistä noin älyttömän ajatuksen olet päähäsi saanut?
Suomessa on aivan liian helppoa elää muiden rahoilla. Tiedän parikin tyyppiä keitä ei työnteko voisi vähempää kiinnostaa. Ja se on mahdollista only in Finland.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on aivan liian helppoa elää muiden rahoilla. Tiedän parikin tyyppiä keitä ei työnteko voisi vähempää kiinnostaa. Ja se on mahdollista only in Finland.
Juuri tuollaista sakkiahan Kokoomus on tulvillaan! :)