Köyhistä oloista menestykseen ponnistaneet on aina sitä mieltä että menestys on asenteesta kiinni

Vierailija kirjoitti:

Sitähän on ihan tutkittu että rikkaat (omilla ansioillaan) jotka menettävät kaiken, keräävätkin pikkuhiljaa taas itselleen omaisuuden. Eiköhän siinä ole ihan muut luonteenpiirteet pelissä kun joku tuuri.

Mihin yleensä muita kuin rikkaita tarvitaan, koska he voivat tehdä kaiken kyvyillään? Onko sitä tutkittu?

Vierailija kirjoitti:

Itse sairastuin jo 13-vuotiaana kroonisesti (vakavat mt-ongelmat) joten aika paha tässä on ollut menestykseen ponnistaa...Mielelläni olisin ns tuottava yhteiskunnan jäsen, sen sijaan olen eläkkeellä alle 40v  ja loppuikäni köyhä. Ystäviä ei juuri ole eikä puhettakaan parisuhteesta.

Menestyminen vaatii ainakin kohtalaisen terveyden

Turha tuota on ikänsä terveenä olleille "menestyjille" selittää, eivät ne ymmärrä eivätkä haluakaan ymmärtää koska silloin heidän "kaikki on itsestä kiinni" maailmankatsomus menisi uusiksi

Vierailija kirjoitti:

Omin voimin voi pienentää tuurin vaikutusta, mutta ei sitä kokonaan pysty eliminoimaan.

Hyvän tuurin mahdollisuutta voi myös kasvattaa. Aina puhutaan että pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta harvoin se oikea paikka on se sohvannurkka jossa kyyhötät itkemässä huonoa tuuriasi. Mitä aktiivisemmin järjestät itseäsi potentiaalisesti hyviin paikkoihin, sitä todennäköisemmin osut sellaiseen myös silloin kun sattuu olemaan se oikea hetki.

Vierailija kirjoitti:

Köyhistä oloista ei ponnisteta menestykseen se on yksi niitä valheita mitä levitetään... pääosin menestys ja rahakas työpaikka perustuu esim. rikkaaseen perheeseen tai muuten eliittiin kuulumiseen valmiiksi; kaikki toimii suhdeverkostolla, sinne ei mennä köyhistä piireistä... sitten ns. näön vuoksi kerrotaan välillä valtamediassa miten köyhästä voi tulla menestynyt mutta se on käytännössä yhtä suurta huijausta, yksi kolmesta miljoonasta voi näin menestyä, maksimissaan...

Riippuu toki siitä, mitä lasketaan köyhiksi oloiksi ja mitä menestykseksi. Minä asuin suurimman osa lapsuudesta vuokrakolmiossa yhtenä kuusihenkisen perheen lapsista. Yleisin arkipäivän ruoka oli perunat ja ruskea kastike. Nälkä ei kuitenkaan ollut koskaan, sillä perunoita keitettiin aina niin monta, että jokainen sai varmasti vatsansa täyteen. En koskaan ymmärtänyt niitä, jotka valittivat kouluruokailun kanaviillokista ja tillilihasta. Minusta ne olivat luksusta kotiruokaan verrattuna.

Lukion vanhemmat kuitenkin kustansivat eli siinä mielessä en kuulunut kaikkein köyhimpiin. Kirjoitin ylioppilaaksi ja lähdin monen sadan kilometrin päähän TKK:lle opiskelemaan. Mukaani sain omat vaatteeni, pari pussilakanaa ja muutaman vanhan astian.

Nyt olen jo pitkään kuulunut Suomessa hyvätuloisimpaan kymmenykseen. En kuitenkaan sano, että menestykseni on ollut pelkästään omaa ansiotani. Kyllähän sitä on auttanut paljon se, että matematiikka on aina ollut minulle todella helppoa. Mutta vanhempieni tuloilla, varallisuudella tai suhteilla ei ole koskaan ollut menestykseni kanssa mitään tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tehnyt eläimellisesti töitä, uhrannut asioita ja katsonut vierestä lapsena miten toiset saa kaiken helpommalla, ei välttämättä kasva kovin paljon empatiaa. Ja kun menestystä tulee, ei jaksa mitään vinkumisia. 

Entäs kun käy se huono tuuri ja tulee sairaus tai konkurssi? Eikun eihän niitä tule jos on oikea asenne, hups.

Tämä. Kuvittelevatko nuo tosiaan että eivät itse voisi sairastua vakavasti? Vai onko heillä kaikilla niin hyvät vakuutukset että luottavat niihin kuin peruskallioon. Entä jos jäävät työttömiksi eikä heillä enää olekaan varaa maksaa vakuutusmaksujaan...

Ei ole kysymys pelkästä tuurista, vaan myös ajattelusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sairastuin jo 13-vuotiaana kroonisesti (vakavat mt-ongelmat) joten aika paha tässä on ollut menestykseen ponnistaa...Mielelläni olisin ns tuottava yhteiskunnan jäsen, sen sijaan olen eläkkeellä alle 40v  ja loppuikäni köyhä. Ystäviä ei juuri ole eikä puhettakaan parisuhteesta.

Menestyminen vaatii ainakin kohtalaisen terveyden

Turha tuota on ikänsä terveenä olleille "menestyjille" selittää, eivät ne ymmärrä eivätkä haluakaan ymmärtää koska silloin heidän "kaikki on itsestä kiinni" maailmankatsomus menisi uusiksi

Miten niin ikänsä terveenä olleille? Sairastuin alle kolmekymppisenä rintasyöpään, mutta siitä huolimatta itselleni oli kunnia-asia käydä koulu ajallaan loppuun. Toki olisin voinut jäädä loppuiäkseni surkuttelemaan kohtaloani, mutta valitsin toisin.

Asennetta tarvitaan, mutta se ei yksin riitä.

Tarvitaan myös sopivia olosuhteita, jos joku onkin huonosti, niin jonkun toisen asian pitää olla kannustamassa eteenpäin, ja onnekkaita sattumuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhistä oloista ei ponnisteta menestykseen se on yksi niitä valheita mitä levitetään... pääosin menestys ja rahakas työpaikka perustuu esim. rikkaaseen perheeseen tai muuten eliittiin kuulumiseen valmiiksi; kaikki toimii suhdeverkostolla, sinne ei mennä köyhistä piireistä... sitten ns. näön vuoksi kerrotaan välillä valtamediassa miten köyhästä voi tulla menestynyt mutta se on käytännössä yhtä suurta huijausta, yksi kolmesta miljoonasta voi näin menestyä, maksimissaan...

Riippuu toki siitä, mitä lasketaan köyhiksi oloiksi ja mitä menestykseksi. Minä asuin suurimman osa lapsuudesta vuokrakolmiossa yhtenä kuusihenkisen perheen lapsista. Yleisin arkipäivän ruoka oli perunat ja ruskea kastike. Nälkä ei kuitenkaan ollut koskaan, sillä perunoita keitettiin aina niin monta, että jokainen sai varmasti vatsansa täyteen. En koskaan ymmärtänyt niitä, jotka valittivat kouluruokailun kanaviillokista ja tillilihasta. Minusta ne olivat luksusta kotiruokaan verrattuna.

Lukion vanhemmat kuitenkin kustansivat eli siinä mielessä en kuulunut kaikkein köyhimpiin. Kirjoitin ylioppilaaksi ja lähdin monen sadan kilometrin päähän TKK:lle opiskelemaan. Mukaani sain omat vaatteeni, pari pussilakanaa ja muutaman vanhan astian.

Nyt olen jo pitkään kuulunut Suomessa hyvätuloisimpaan kymmenykseen. En kuitenkaan sano, että menestykseni on ollut pelkästään omaa ansiotani. Kyllähän sitä on auttanut paljon se, että matematiikka on aina ollut minulle todella helppoa. Mutta vanhempieni tuloilla, varallisuudella tai suhteilla ei ole koskaan ollut menestykseni kanssa mitään tekemistä.

Mistä sen voi niin varmasti tietää, ettei niillä ole sen kanssa mitään tekemistä? Kun elämässä kuitenkin tuppaa kaikki vaikuttamaan kaikkeen.

Vierailija kirjoitti:

Sitähän on ihan tutkittu että rikkaat (omilla ansioillaan) jotka menettävät kaiken, keräävätkin pikkuhiljaa taas itselleen omaisuuden. Eiköhän siinä ole ihan muut luonteenpiirteet pelissä kun joku tuuri.

Viis luonteenpiirteistä. Kun on kerran rikastunut, on mieleen jäänyt paljon oppia siitä, mitä kannattaa ja ei kannata tehdä. On myös olemassa verkostoja ja kaikenlaisia käyttökelpoisia ihmis- ja bisnessuhteita. Ei siinä nollasta lähdetä, vaan rakenteet ovat jo olemassa.

Näissä on aina sama ajatus, kun halutaan "todistaa" jotain vääräksi, eli se, että jos se ole pomminvarma ja jokaisessa tapauksessa toimiva oikotie onneen, niin sen täytyy olla valetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omin voimin voi pienentää tuurin vaikutusta, mutta ei sitä kokonaan pysty eliminoimaan.

Hyvän tuurin mahdollisuutta voi myös kasvattaa. Aina puhutaan että pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta harvoin se oikea paikka on se sohvannurkka jossa kyyhötät itkemässä huonoa tuuriasi. Mitä aktiivisemmin järjestät itseäsi potentiaalisesti hyviin paikkoihin, sitä todennäköisemmin osut sellaiseen myös silloin kun sattuu olemaan se oikea hetki.

Miksi oletat että kaikki, jotka eivät menestyneet, ovat "kyyhöttäneet itkemässä sohvan nurkassa"? Et voi tietää kuinka paljon kukin on tahollaan yrittänyt. Aina ei vain olosuhteille mahda mitään, esim krooninen sairaus tai vammautuminen jonka takia jää pysyvästi työkyvyttömäksi ja tästä sitten seuraa köyhyyden ja yksinäisyyden kierre

Tämä on tutkittukin, että ihmisten mieli yleensä toimii sillä tavalla.

Kun ihminen onnistuu jossain, hän helposti ajattelee sen johtuneen hänen omista ominaisuuksistaan. Jos hän ei onnistu, hän on taipuvainen syyttämään siitä huonoja olosuhteita.

Todellisuudessa tarvitaan molempia: onnea mutta myös tiettyjä tekoja ja omia ominaisuuksia.

Miksi jollakin olisi sellainen asenne, että haluaa asioiden menevän huonosti? Eiköhän se ole niin, että kaikki haluaisivat mieluummin menestyä kuin olla menestymättä.

Hyvistä, sopivista oloista saatu elämänkokemus on melkoinen etu. Asenteella sitä ei aina voi korvaa . Get over it.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sairastuin jo 13-vuotiaana kroonisesti (vakavat mt-ongelmat) joten aika paha tässä on ollut menestykseen ponnistaa...Mielelläni olisin ns tuottava yhteiskunnan jäsen, sen sijaan olen eläkkeellä alle 40v  ja loppuikäni köyhä. Ystäviä ei juuri ole eikä puhettakaan parisuhteesta.

Menestyminen vaatii ainakin kohtalaisen terveyden

Turha tuota on ikänsä terveenä olleille "menestyjille" selittää, eivät ne ymmärrä eivätkä haluakaan ymmärtää koska silloin heidän "kaikki on itsestä kiinni" maailmankatsomus menisi uusiksi

Miten niin ikänsä terveenä olleille? Sairastuin alle kolmekymppisenä rintasyöpään, mutta siitä huolimatta itselleni oli kunnia-asia käydä koulu ajallaan loppuun. Toki olisin voinut jäädä loppuiäkseni surkuttelemaan kohtaloani, mutta valitsin toisin.

Niin. Sinä paranit ja voit jatkaa työntekoa. Minä tarkoitin sairauksia, jotka ovat alkaneet nuorena ja joista ei parannuta, esim myalginen enkefalomyeliitti. Siis ihmisestä tulee työkyvytön jo nuorena

Ei pidä paikkaansa. Toki tunnustan kovan työn mrkityksen, mutta se kaikki voi nollautua hetkessä esim. sairastumiseen, työpaikkakiusatuksi joutumiseen, perheongelmien aiheuttamaan stressiin jne. Ihminen joka ei myönnä tuurin merkitystä on yksinkertainen.

Vierailija kirjoitti:

Se on vaan sellainen tapa esittää nöyrää, mutta samalla korostaa itseään. Halutaan tavallaan tehdä pesäeroa vielä rikkaampiin, jotka eivät ole ansainneet rahojaan protestanttisella työnteolla.

Mitä varten ei saisi yhtään korostaa vaivannäköään.  Joku on onnellinen vaikka siitä kun sai työtä, sekin tulkitaan päähän nousemiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Köyhistä oloista ei ponnisteta menestykseen se on yksi niitä valheita mitä levitetään... pääosin menestys ja rahakas työpaikka perustuu esim. rikkaaseen perheeseen tai muuten eliittiin kuulumiseen valmiiksi; kaikki toimii suhdeverkostolla, sinne ei mennä köyhistä piireistä... sitten ns. näön vuoksi kerrotaan välillä valtamediassa miten köyhästä voi tulla menestynyt mutta se on käytännössä yhtä suurta huijausta, yksi kolmesta miljoonasta voi näin menestyä, maksimissaan...

Vaarin suku on ollut rutiköyhiä torppareita, nyt on menestyvä perheyritys jossa 3 sukupolvea töissä. Niin että vaarin lisäksikö Suomessa olisi korkeintaan yksi ihminen jolla on voinut käydä tällainen flaksi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani olivat ikänsä matalapalkkatöissä ja työttömänä, ilman kummempaa koulutusta.

Itsekin olin samalla suunnalla parikymppiseksi asti, kunnes päätin että nyt loppuu köyhäily.

Päivät olin töissä, illat opiskelin, kesälomat yms vapaat sama homma.

En ole koskaan ollut koulussa tai missään erityisen hyvä, enempi sellainen tasainen puurtaja.

Olihan se rankkaa, viitisen vuotta siinä meni.

Valmistuin koulusta, etenin töissä ja nyt olen siinä tilanteessa että tulojen puolesta kuulun ylimpään palkkadesiiliin.

Ilman kultalusikkaa suussa, ilman lahjakkuutta, puhtaasti kovalla työllä ja asenteella.

M40

Mun mies taas kävi ammattikoulun. Tekee ammattiinsa liittyvää työtä ja tienaa 20 kertaa enemmän kuin minä. Mulla pitkät opinnot tehtynä ja paska palkka. Samat tunnit meillä on vuorokaudessa, mutta toisille maksetaan ja toisille ei. 

Mun vaimo on käynyt vaan kosmetologilinjan. Päivääkään ei ole niitä hommia tehnyt.

Tienaa tunnissa 250€ netto, duunia on melkein niin paljon kuin haluaa vaan tehdä.

Hänellä on pimppaloora, minulla ei.

M31