Köyhistä oloista menestykseen ponnistaneet on aina sitä mieltä että menestys on asenteesta kiinni

Vierailija kirjoitti:

Jos on tehnyt eläimellisesti töitä, uhrannut asioita ja katsonut vierestä lapsena miten toiset saa kaiken helpommalla, ei välttämättä kasva kovin paljon empatiaa. Ja kun menestystä tulee, ei jaksa mitään vinkumisia. 

Entäs kun käy se huono tuuri ja tulee sairaus tai konkurssi? Eikun eihän niitä tule jos on oikea asenne, hups.

Jälkiviisaus on aina suurinta viisautta.

En ole.

Asenteeni on yhä surkea, suorastaan kammottava. En usko, että mikään tulee muuttamaan sitä.

Antaako asenteen vaikuttaa on sitten oma kysymyksensä.

Huonosta asenteestani huolimatta nousin ja nousen joka päivä sängystä ylös, koska mitään tekemättä mikään ei muutu. Ensimmäinen ja viimeinen ajatus joka aamu ja ilta on, että tässä ei ole mitään järkeä, mutta teen. Pahin päivä on se, kun mikään ei muutu, koska se ruokkii huonoa asennettani, jossa kaikki on turhaa, tyhmää ja samantekevää. Asioiden muuttuminen pahempaan on melkein parempi, koska se antaa selkeän tavoitteen.

Vierailija kirjoitti:

Jos on tehnyt eläimellisesti töitä, uhrannut asioita ja katsonut vierestä lapsena miten toiset saa kaiken helpommalla, ei välttämättä kasva kovin paljon empatiaa. Ja kun menestystä tulee, ei jaksa mitään vinkumisia. 

Ja jos menestystä ei uhrausten jälkeen tule, jaksaa varmaan vielä vähemmän vinkumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tehnyt eläimellisesti töitä, uhrannut asioita ja katsonut vierestä lapsena miten toiset saa kaiken helpommalla, ei välttämättä kasva kovin paljon empatiaa. Ja kun menestystä tulee, ei jaksa mitään vinkumisia. 

Entäs kun käy se huono tuuri ja tulee sairaus tai konkurssi? Eikun eihän niitä tule jos on oikea asenne, hups.

Niin tai entä jos jää auton alle. Ei siis kannata ikinä edes yrittää tehdä mitään koska huomenna voi olla kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki elämässä on loppupeleissä tuurista kiinni. Voit kouluttautua ja hankkia hyvän ammatin mutta sitten tuleekin tapaturma tai sairaus ja kaikki menee. Tai voit lyödä kaikki läskikisi ja voittaa lotossa.

Kaikki? Sen lottovoiton saa muutama suomalainen, loput joutuu hankkimaan menestyksensä työllä. Joskus toki tuurikin näyttelee jonkinlaista roolia, mutta harvemmin elämä kokonaan siitä on kiinni.

Valtaosa menestyneistä on rikkaiden lapsia.

Tämä ei pidä paikkaansa. Suomenkaltaisessa maassa, jossa on ilmainen yliopistokoulutus, nimenomaan ON erityisen paljon kiinni itsestä ja asenteesta. Rikkaiden perheiden lapsilla saattaa oma viitseliäisyys jäädä puuttumaan, kun on tottunut saamaan asiat helpolla, ja vaikkapa yliopiston ovet eivät aukeakaan ensiyrittämällä.

Ei yliopistokoulutus tänä päivänä kyllä takaa mitään ihmeempää "menestystä".

Kaikille ei sitä paitsi joku yliopistokoulutus edes sovi. Sekin vaatii ihmiseltä tietynlaisia ominaisuuksia.

Ei tietenkään takaa mitään. Mutta todennäköisyydet päätyä mielekkäisiin hommiin, joista vielä maksetaan hyvin on moninkertaiset, verrattuna jos jättää koulut kesken.

Yliopistokoulutus vaatii eniten perslihaksia ja sinnikkyyttä kahlata läpi materiaaleja, jotka ei hirveästi juuri sillä hetkellä kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani olivat ikänsä matalapalkkatöissä ja työttömänä, ilman kummempaa koulutusta.

Itsekin olin samalla suunnalla parikymppiseksi asti, kunnes päätin että nyt loppuu köyhäily.

Päivät olin töissä, illat opiskelin, kesälomat yms vapaat sama homma.

En ole koskaan ollut koulussa tai missään erityisen hyvä, enempi sellainen tasainen puurtaja.

Olihan se rankkaa, viitisen vuotta siinä meni.

Valmistuin koulusta, etenin töissä ja nyt olen siinä tilanteessa että tulojen puolesta kuulun ylimpään palkkadesiiliin.

Ilman kultalusikkaa suussa, ilman lahjakkuutta, puhtaasti kovalla työllä ja asenteella.

M40

Mun mies taas kävi ammattikoulun. Tekee ammattiinsa liittyvää työtä ja tienaa 20 kertaa enemmän kuin minä. Mulla pitkät opinnot tehtynä ja paska palkka. Samat tunnit meillä on vuorokaudessa, mutta toisille maksetaan ja toisille ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuurin merkitystä ei pitäisi vähätellä.

Ei myöskään liioitella. On todella alentavaa niputtaa ihmisen kovan työn tulokset pelkän tuurin ansioksi.

Mielestäsi rikkaaseen sukuun syntyminen on jotain omaa ansiota?

(EKssa uskotaan näin ihan oikeasti)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tehnyt eläimellisesti töitä, uhrannut asioita ja katsonut vierestä lapsena miten toiset saa kaiken helpommalla, ei välttämättä kasva kovin paljon empatiaa. Ja kun menestystä tulee, ei jaksa mitään vinkumisia. 

Entäs kun käy se huono tuuri ja tulee sairaus tai konkurssi? Eikun eihän niitä tule jos on oikea asenne, hups.

Tiettyyn rajaan asti niihinkin voi vaikuttaa. Esimerkiksi monet elintasosairaudet voi suureksi osaksi välttää terveillä elämäntavoilla. Konkurssin todennäköisyys pienenee kun rakentaa vakavaraisen yrityksen eikä ota typeriä riskejä.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa ihan vaan järki, eikä kaikilla ole sitä.

Toinen on terveys.

Jos terveys ei riitä siihen että opiskelisi ja tekisi töitä niin silloin on vaikea ponnistaa menestykseen.

Kukaan ei voi valita, että synnyn älykkääseen ja terveeseen kehoon.

Kyllä se yhtä paljon tuurista kuin taidoista. Taitoja pitää hioa pilkkuun asti ja jostain tuurilla ja onnella päästä huipulle.

Hyvä näköisenä voit tehdä myös paljon enemmän kuin rumat ihmiset varsinkin jos on nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuurin merkitystä ei pitäisi vähätellä.

Ei myöskään liioitella. On todella alentavaa niputtaa ihmisen kovan työn tulokset pelkän tuurin ansioksi.

Mielestäsi rikkaaseen sukuun syntyminen on jotain omaa ansiota?

(EKssa uskotaan näin ihan oikeasti)

En laskisi rikkaaksi syntymistä ylipäätään menestykseksi. Toki rahoilla voit tehdä jotain sellaista mikä tuo menestystä, mutta ei sekään ole mikään automaatio joka vaan tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Juuri asenteesta se on kiinni.

Ulkopuolisen silmin se näyttää hyvältä tuurilta. He eivät tiedä mitään kovasta työstä ja valinnoista, joita menestyjä tekee.

Mutta kun se menestys ei tule kaikille kovan työn tekijöille. Jos tulisi, maailma olisi täynnä menestyjiä. En arvosta yhtäkään sikarikasta, koska se on varma merkki liiasta palkinnosta uhrauksiin nähden.

Avain menestykseen on siinä mitä ei kerrota. Se mitä puhutaan julki on ihan bullshittiä harhaanjohtamista.

Niin en osaa sanoa onko se tuurista kiinni mutta varmaan on jos löytyy opettaja ensin joka osaa opettaa että menee päähän ja se että hän kannustaa vaikka ei lapsi ole kirkkain kynttilä luokallaan.Se myös että saa innostumaan opiskelusta se on paljon jo se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tehnyt eläimellisesti töitä, uhrannut asioita ja katsonut vierestä lapsena miten toiset saa kaiken helpommalla, ei välttämättä kasva kovin paljon empatiaa. Ja kun menestystä tulee, ei jaksa mitään vinkumisia. 

Entäs kun käy se huono tuuri ja tulee sairaus tai konkurssi? Eikun eihän niitä tule jos on oikea asenne, hups.

Niin tai entä jos jää auton alle. Ei siis kannata ikinä edes yrittää tehdä mitään koska huomenna voi olla kuollut.

Kannattaahan sitä tehdä juu, mutta joku miljoonaperintö tai varma pääjohtajan paikka suvun suuryrityksessä ei todellakaan ole mitään omaa ansiota, vaan 100% hyvää tuuria.

Huonoa tuuria on se kun omin pikku kätösin (ei ukin) perustettu firma on juuri iskenyt kultasuoneen ja fyrkkaa alkaa tulla ovista ja ikkunoista, kunnes sitten seuraavalla viikolla putoaa tiiliskivi päähän ja TJ joutuu viettämään loppuelämänsä kuolaavana "vajokkina" ja kuuntelemaan miljoonaperijöiden viisastelua että kannattaisi korjata vähän asennetta niin voisi menestyä.

Tai miksipä ei muisteltaisi 80-luvun yrittäjiä jotka ottivat valuuttalainaa, joka koitui lopuksi monen kohtaloksi. Ihan fyysisestikin. Jälkikäteen toki "kaikki" näkivät laman ja valuuttalainojen vaarat jo vuosia ennen, mutta fakta on että kukaan ei sitä tiennyt etukäteen. Tuuria on monenlaista.

Eli toiset sai kaiken ilman omaa ansiotaan ja toiset menetti kaiken ilman omaa syytään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tehnyt eläimellisesti töitä, uhrannut asioita ja katsonut vierestä lapsena miten toiset saa kaiken helpommalla, ei välttämättä kasva kovin paljon empatiaa. Ja kun menestystä tulee, ei jaksa mitään vinkumisia. 

Entäs kun käy se huono tuuri ja tulee sairaus tai konkurssi? Eikun eihän niitä tule jos on oikea asenne, hups.

Tiettyyn rajaan asti niihinkin voi vaikuttaa. Esimerkiksi monet elintasosairaudet voi suureksi osaksi välttää terveillä elämäntavoilla. Konkurssin todennäköisyys pienenee kun rakentaa vakavaraisen yrityksen eikä ota typeriä riskejä.

Se raja on aika ohut, eikä siihen voi vaikuttaa. Millään määrällä oikeita valintoja ei voi estää esim. MS-taudin tai ALS:n (tai jonkun muun vaikean sairauden) puhkeamista. Oirekuvaa voi ehkä jossain määrin helpottaa jos tauti etenee rauhallisesti tai on lieväoireinen. Mutta eteneminen ja oirekuva ovat kyllä tuurista kiinni.

Sekään ei varmasti ole mikään mahtava kokemus jos sattuu syntymään savant-autistiksi. Älykkyyttä saattaa olla vaikka kuinka, mutta kommunikoiminen kehon ulkopuolelle ei onnistu. 

Omalle kohdalle sattui MS.

V.tutti kyllä aika raskaasti kun olin ensin ponnistanut heikoista lähtökohdista ja sitten meni terveys ennenkuin ehdin edes valmistua opinnoistani. Vähän aikaa ehdin uraa luomaan, mutta aika nopeasti kaikki pysähtyi. Tuli mahalasku ja elämä romahti. Empatiakykyä se kyllä opetti.

Asenteesta, ahkeruudesta ja hyvästä sattumasta.

Omin voimin voi pienentää tuurin vaikutusta, mutta ei sitä kokonaan pysty eliminoimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri asenteesta se on kiinni.

Ulkopuolisen silmin se näyttää hyvältä tuurilta. He eivät tiedä mitään kovasta työstä ja valinnoista, joita menestyjä tekee.

Mutta kun se menestys ei tule kaikille kovan työn tekijöille. Jos tulisi, maailma olisi täynnä menestyjiä. En arvosta yhtäkään sikarikasta, koska se on varma merkki liiasta palkinnosta uhrauksiin nähden.

Luuletko että heitä sinun arvostuksesi kiinnostaa yhtään?

Väitinkö niin?