Äitini sekä anoppini eivät ymmärrä, että vaikka teen etätöitä kotona niin se on silti oikeaa työtä.
Vuodatan tuntojani, koska viimeksi tänään äitini veti herneet nenäänsä kun en lähtenyt hänen kanssaan kaupunkiin katsomaan jotain sohvaryhmää heille. "Lähde nyt, sähän olet vaan kotona tuijottamassa tietokonetta, miksi et viitsi lähteä mukaan?" Niin, teen täyttä työpäivää tässä koneen äärellä, samoja hommia teen sekä toimistolla että kotona. En ole vapaa-ajalla, vaan töissä. En voi pitää omin päin taukoja, vaan mulle kuuluu ne aamu- ja iltapäivätauot sekä lounastauko, muista pitää sopia esimiehen kanssa.
Anoppikaan ei ymmärrä, että kotona tehtävä etätyö on normaalia palkkatyötä. "Siellä se Maija vaan päivät pitkät tuijottelee tietokonetta, ei se töissä käy, Matti (AP:n mies) käy töissä mutta Maija vaan istuu sohvalla."
Hitto vie. Etätyö ei ole mitenkään uusi juttu, silti ei mene näille kahdelle jakeluun. Vaikka miten selkokielisesti asiani esitän ja demonstroin mitä työtietokoneella teen, niin silti nämä kaksi tuijottavat suu auki että eikö se Maija käy töissä ollenkaan...
Juu. Vinkkejä tai tukea? Alkaa jo rehellisesti sanoen ketuttamaan, kun anoppi satuilee muille että minä vain istun kotona, kun mies käy töissä. Muut sukulaiset sitten soittelevat ja kertovat, että tuo lähikauppa hakee uutta työntekijää tms.
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Oikeat ryöt, joista on jotakin konkreettista hyötyä jollekin, kyllä vaatii muutakin kuin kotona istumista
Näin se on. Menis vaikka puiden oksia keräämään metsään niin ei tarvitsis olla jouten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä estää lähtemästä? Kyllä minä olen etätyöläisenä usein käynyt kaupassa kesken työpäivän. Kiva kun ei tarvi vapaa-aikaa uhrata kaupassakäyntiin.
No mun ainakin täytyy olla siinä tietokoneen äärellä, mulle kun soitellaan monesti päivässä. Esimies soittaa että voitko katsoa onko tällaista asiaa laskutettu, mikä tämän budjetti on ym. Ei siinä voi vastata että sori, olen kaupoilla, palaan asiaan kun pääsen kotiin. Meillä ei ole sellainen työaika, että voi itse päättää missä kohtaa vuorokautta työt tekee, vaan työt tehdään normaalina työaikana.
Töitä on erilaisia. Itse toimistollakin ollessa voin kirjata itseni ulos ja käyn työpaikan punttisalilla keskellä päivää.
Ihmettelen ihmisiä, jotka luulevat tietokoneella työskentelyn olevan paikkasidonnaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tehnyt etätöitä (tietokoneella) vuodesta 2001 lähtien. Arvatkaapa vaan miten vaikeaa oli saada muut ymmärtämään asia tuolloin yli 20 vuotta sitten.
Jopa päiväkodissa hoitajat tuli kertomaan miten kotiäidit voisi päivähoidon sijaan käyttää mieluummin kunnan kerhoja lastensa kanssa...Saanko kysyä että mitä töitä teit tuolloin? Veikkaan ohjelmointia? Vielä 2000-alussa tietokone oli suurelle osalle ihmisistä tuntematon mörkö, joten kiinnostaa millainen työpaikka oli noin moderni.
"2000-alussa tietokone oli suurelle osalle ihmisistä tuntematon mörkö" 😀 Oletko tosissasi?? Kotikoneet yleistyivät massoille 90-luvulla ja työpaikoilla niitä oli jo 80-luvulla. 2000-luvun alussa PC:t olivat jo aivan välttämättömiä toimistoissa. Meillä oli kotona kone jo 80-luvulla ja niin oli monessa muussakin perheessä. Itse olen tehnyt etätöitä vuoden 2005 (IT:ssä, mutta en devaajana).
(Boomerit? eivät seuraa aikaansa, eivät ymmärrä, mitä on etätyö ; eivät ylipäätään ymmärrä enää yhtään mitään.)
Näinkö nykyään nuoremmat ihmiset tosiaan ajattelevat?
Yhden asian nämä boomerit? kuitenkin ymmärtävät ja tietävät; se on : Mitä on tehdä töitä !?
Monia nykypäivän nuoria jo pelkkä ajatus työnteosta kauhistuttaa!
Mieheni on opettaja.
Jopa pikkuserkkuni ehdotti hänen lapsi tulee meille kesäkuuksi.
Vastasin kyllä meillä isä mielummin viettää aikaa omien lasten kanssa ja 5 v lähinnä hidastaa matkaa. Tarhassa on lapsella ikäistä seuraa.
Äitini serkku oli tätä ehdottanut. Me ei olla edes nähty tätä nuorinta
Joo tutulta kuulostaa. Olen hr-asiantuntija ja näinä aikoina työtä on kädet täynnä. Äitini mukaan räplään tietokonetta ja juoruan puhelimessa päivät. No mutsi on jo yli 80, mutta silti ärsyttää. En enää päästä häntä meille kylään päivisin, koska etätöiden alkaessa tein sen virheen.
Lisätään tähän soppaan vielä globaali työaika eli se, että joskus työpäviät alkavatkin vasta illalla, niin sitä ei enää nuoremmatkaan ymmärrä. "Ethän sä ole mikään duunari vuorotyössä"...no joo en varsinaisesti, mutta kun ei ne globaalit kollegat noudata suomalaista työaikaa vaan sitten sovitaan vähiten huono aika kaikille ja kaikki joustaa työajoistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tehnyt etätöitä (tietokoneella) vuodesta 2001 lähtien. Arvatkaapa vaan miten vaikeaa oli saada muut ymmärtämään asia tuolloin yli 20 vuotta sitten.
Jopa päiväkodissa hoitajat tuli kertomaan miten kotiäidit voisi päivähoidon sijaan käyttää mieluummin kunnan kerhoja lastensa kanssa...Saanko kysyä että mitä töitä teit tuolloin? Veikkaan ohjelmointia? Vielä 2000-alussa tietokone oli suurelle osalle ihmisistä tuntematon mörkö, joten kiinnostaa millainen työpaikka oli noin moderni.
"2000-alussa tietokone oli suurelle osalle ihmisistä tuntematon mörkö" 😀 Oletko tosissasi?? Kotikoneet yleistyivät massoille 90-luvulla ja työpaikoilla niitä oli jo 80-luvulla. 2000-luvun alussa PC:t olivat jo aivan välttämättömiä toimistoissa. Meillä oli kotona kone jo 80-luvulla ja niin oli monessa muussakin perheessä. Itse olen tehnyt etätöitä vuoden 2005 (IT:ssä, mutta en devaajana).
vuosituhannen taitteessa alkoi kannettavat tietokoneet jo yleistyä, jos siitä lähdetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tehnyt etätöitä (tietokoneella) vuodesta 2001 lähtien. Arvatkaapa vaan miten vaikeaa oli saada muut ymmärtämään asia tuolloin yli 20 vuotta sitten.
Jopa päiväkodissa hoitajat tuli kertomaan miten kotiäidit voisi päivähoidon sijaan käyttää mieluummin kunnan kerhoja lastensa kanssa...Saanko kysyä että mitä töitä teit tuolloin? Veikkaan ohjelmointia? Vielä 2000-alussa tietokone oli suurelle osalle ihmisistä tuntematon mörkö, joten kiinnostaa millainen työpaikka oli noin moderni.
Mitä ihmettä? Miten nuori olet?
Minä opiskelin koulussa atk:ta jo 1980-luvun alkupuolella. Valmistumisen jälkeen menin töihin 1985 ja työni tein silloinkin tietokoneella. Olin eri työpaikassa, mutta kotona tein töitäni tietokoneella vuodesta 1998. Oma mies ei töissään tietokonetta tarvitse, mutta hänelle opetin perusteet 1990-luvulla.
Taidatte aika railakkaasti nyt kyllä liioitella, ei Suomessa voi olla sentään Näin valtavasti typeriä ihmisiä. Itse ole juuri jäänhyt eläkkeelle enkä voi kuvitella, että sen paremmin vanhempani kuin ikäisensä sukulaiset olisivat käyttäytyneet noin. Ilmeisesti kun oikein vauhtiin päästään on kiva oikein porukalla haukkua kokonaista ikäryhmää, boomeri sitä boomeri tätä.
Ovat oikeassa, ei etätyö ole oikeaa työtä, ihan sama kuin sanoisi, että onlyfans on työtä, loiselämistä se on.
Ettekö te ihmiset osaa pitää puolianne? Olen rauhallinen ihminen jonka vain harva on kuullut korottavan ääntään, mutta jos joku ei kykenisi ymmärtämään että teen todellakin töitä myös ollessani etätöissä ja yrittäisi kävellä yli, niin olisin kyllä valmis sanomaan niin tiukasti että menee perille.
Tytär tekee etätöitä 3-4 päivää viikossa eikä tulisi edes mieleen soittaa ja häiritä kesken päivän. Se on sama istuuko hän toimistolla vai kotona sen tietokoneen kanssa, töitä on tehtävä samaa vauhtia ja valmista pitää tulla. Ihan ihmeellistä että jotkut luulevat että etätöissä olevat tekevät töitä vain silloin tällöin kun huvittaa ja että voivat vapaasti ottaa aikaa puhelinkeskusteluihin ja muuhu kanssakäymiseen ihan tuosta vain.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi itse voin valita työaikani. Käyn päivisin mm. uimassa.
Mukavaa. Minä teen töitä ja käytän vapaa-aikani mm. ulkoiluun.
Vierailija kirjoitti:
Oikeat ryöt, joista on jotakin konkreettista hyötyä jollekin, kyllä vaatii muutakin kuin kotona istumista
Voin kulta pieni, ei se sun toimeentulotukesi itsestään sun tilillesi ilmesty, vaan joku "vain kotona istuva" sen käsittelee ja sinulle maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te ihmiset osaa pitää puolianne? Olen rauhallinen ihminen jonka vain harva on kuullut korottavan ääntään, mutta jos joku ei kykenisi ymmärtämään että teen todellakin töitä myös ollessani etätöissä ja yrittäisi kävellä yli, niin olisin kyllä valmis sanomaan niin tiukasti että menee perille.
Joillekin ihmisille ei vain mene jakeluun vaikka miten selittää, lieko syynä matala äly tai yleinen "kaikki mitä minä en itse tee tai mistä minä en tykkää on turhaa ja jopa pelottavaa". Jos heidän tietokoneen käyttötaitonsa rajoittuu Iltasanomien lukemiseen, nettipankkiin ja sääennusteen katsomiseen, niin heidän aivonsa eivät kykene käsittämään muita mahdollisuuksia. Ne laiskat etätyöläiset vaan selaavat päivät pitkät uutisia, se om jämpti näin,,!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tehnyt etätöitä (tietokoneella) vuodesta 2001 lähtien. Arvatkaapa vaan miten vaikeaa oli saada muut ymmärtämään asia tuolloin yli 20 vuotta sitten.
Jopa päiväkodissa hoitajat tuli kertomaan miten kotiäidit voisi päivähoidon sijaan käyttää mieluummin kunnan kerhoja lastensa kanssa...Saanko kysyä että mitä töitä teit tuolloin? Veikkaan ohjelmointia? Vielä 2000-alussa tietokone oli suurelle osalle ihmisistä tuntematon mörkö, joten kiinnostaa millainen työpaikka oli noin moderni.
"2000-alussa tietokone oli suurelle osalle ihmisistä tuntematon mörkö" 😀 Oletko tosissasi?? Kotikoneet yleistyivät massoille 90-luvulla ja työpaikoilla niitä oli jo 80-luvulla. 2000-luvun alussa PC:t olivat jo aivan välttämättömiä toimistoissa. Meillä oli kotona kone jo 80-luvulla ja niin oli monessa muussakin perheessä. Itse olen tehnyt etätöitä vuoden 2005 (IT:ssä, mutta en devaajana).
Minä valmistuin yliopistosta vuonna 2002, ja pääsin heti työelämään. Työpaikalla se tietokone todellakin oli joillekin mörkö! Tietenkin nuorempi sukupolvi oli tietotekniikan kanssa kuin kala vedessä, mutta työpaikalla oli paljon niitä änkyröitä ikäluokassa 55 v->, jotka eivät tietokonetta halunneet/osanneet/uskaltaneet käyttää. Etätyön ehdottaminen siinä työpaikassa olisi ollut joillekin sydänkohtauksen paikka... Lähes kaikki asiat hoituivat paperitse tai faksilla. Siinähän oli mulla turhaa hanttihommaa, kun pomot sanelivat sanasta sanaan millaisen sähköpostin kirjoitan jollekin ulkopuoliselle kumppanille näiden pomojen sähköpostiosoitteita käyttäen... "Hei nyt se vastasi siihen sähköpostiin! Tule avaamaan tämä viesti, en itse osaa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te ihmiset osaa pitää puolianne? Olen rauhallinen ihminen jonka vain harva on kuullut korottavan ääntään, mutta jos joku ei kykenisi ymmärtämään että teen todellakin töitä myös ollessani etätöissä ja yrittäisi kävellä yli, niin olisin kyllä valmis sanomaan niin tiukasti että menee perille.
Joillekin ihmisille ei vain mene jakeluun vaikka miten selittää, lieko syynä matala äly tai yleinen "kaikki mitä minä en itse tee tai mistä minä en tykkää on turhaa ja jopa pelottavaa". Jos heidän tietokoneen käyttötaitonsa rajoittuu Iltasanomien lukemiseen, nettipankkiin ja sääennusteen katsomiseen, niin heidän aivonsa eivät kykene käsittämään muita mahdollisuuksia. Ne laiskat etätyöläiset vaan selaavat päivät pitkät uutisia, se om jämpti näin,,!
Näinhän se on. Minulle on kuitenkin sikäli sama uskovatko vai ei, olen aika varma että saisin kuitenkin tehtyä selväksi, että muille ihmisille ei selitetä että olen työtön kun teen palkkatöitä eikä minulle voi soitella tai järjestää nakkihommia kun teen töitä. Ellei nyt sitten ole ihan kunnon dementikko vastapuolena. Itse asiassa voisi olla toimiva taktiikka sanoa vaikka niille työpaikoista soitteleville sukulaisille, että "Voi voi pitäisiköhän Sinikan mennä dementiatutkimuksiin kun olen kyllä monesti kertonut että minulla on vakityö ja teen töitä kotitoimistolla. Olen huolissani kun hän ei tunnu muistavan sitä." 😁
Kun olin toimistolla ja äiti tai anoppi soitti, saatoin alussa vastata puhelimeen kun ajattelin, että on joku hätä. Ja jos olikin jotain jaarittelua, niin sanoin vaan, että olen töissä ettei nyt ehdi soitellaan myöhemmin. Asia keskusteltiin ja sovittiin että ainaostaan jos on hätä, voi työaikana soittaa. Sovittiin myös, että soitan takaisin kun ehdin/pystyn ja myös se, että koska minun on kuitenkin helpompi vastata puhelimeen kuin mieheni (joka tekee ruumiillista asennustyötä milloin missäkin katonrajassa) niin minä olen se jolle soitetaan tärkeää asiaa työaikana jos apua tarvitaan.
Sama toiminto on jatkunut nyt etätöissä, työaika on työaikaa. Toisaalta, eivät he voi tietää olenko etänä vai toimistolla kun se riippuu senhetkisestä tilanteesta. Ei oma äitinikään tiedä/ymmärrä mitä teen - räplään jotain tietokoneella josta hän ei ymmärrä mitään - on työni kuvaus jonka olen kuullut. Mitä väliä vaikka hän ei tiedäkään ja kuvaus on vähintäänkin ontuva.
Sairauskäynnit tms. sovitaan erikseen ja silloin varmistan, että voin pitää liukumaa jo etukäteen. Ja hätätilanteita varten esihenkilöni tietää että on jo vanhemmat huollettavat joten saattaa tulla äkkilähtö joskus ja niin on tullutkin. Onneksi työpaikallani voidaan näin joustaa eikä se kuitenkaan kaadu kenenkään muun niskaan kuin omaani.
Kun korona-aikana etätyö tuli uudeksi megatrendiksi, niin iltalehtien artikkelit etätyöläisten laiskottelusta oikein lisäsivät pökköä pesään näiden etätyön epäilijöiden kohdalla. Sukulaiset ja ystävät ovat lukeneet nämä artikkelit, ja luulevat että kaikilla etätyöläisillä on mahdollisuus pitää pitkiä taukoja päivän aikana, koska artikkelien mukaan etätyö koostuu muutenkin pelkästä laiskottelusta ja välillä hiiren liikuttamisesta, että Teamsin tilastatus pysyy aktiivisena. Mulla ainakin työtehtävät pysyivät täysin samana, eli se perse hiessä puurtaminen siirtyi toimistolta kotiin. Sitten kuitenkin tullaan ilmoittamatta kylään tai sovitaan minua koskevia asioita keskelle päivää, ja hämmästellään ja verisesti loukkaannutaan kun minä en voikaan lähteä kesken päivän viemään mummoa kangaskauppaan tai esittelemään serkulle kaupunkia.