Aikuinen, kuinka usein puhut vanhempiesi kanssa puhelimessa tai tapaat heitä?

Olen 27 ja puhun äitini kanssa puhelimessa päivittäin. Meidän suhde on tosin enemmän kaverillinen, äitini ei oikein koskaan handlannut äidin roolia eikä tosiaan sanota mitään rakkauden toivotuksia tai muitakaan. Isäni kanssa puhun puhelimessa ehkä kerran kuussa kun on jotain oikeaa asiaa.

Välimatkaa 90 km ja käyn kotona noin kerran kuussa käymässä.

Minä olin äitini kanssa hyvin läheinen. Puhuttiin puhelimessa päivittäin, montakin kertaa, ja hänen sairastuttuaan vakavasti muutin toiseen kaupunkiin hänen hoitajakseen (olen sinkku ja sairaseläkkeellä); yhteiselo kesti 8 vuotta, hänen kuolemaansa saakka. Hän nukkui pois toissa kesänä, 93-vuotiaana.

En minä voi tai halua sanoa muiden elämistä tai valinnoista mitään. En itsekään suunnitellut etukäteen hoivaajan osaani; äidin äkillinen, vakava sairauskohtaus (aivoinfarkti) pakotti miettimään omia arvojani, ja tein itseni kannalta ainoan oikean ratkaisun.

joka viikko näen

Soitetaan kerran viikossa, nähdään neljä kertaa vuodessa. Vietetään joulut yhdessä.

Vanhempani asuvat meiltä puolen kilometrin päässä ja välillä näemme pari kertaa viikossa, kun he meidän ohi menevät, välillä taas harvoin. Käyn heillä ehkä kerran kuukaudessa ja vanhempani käväisevät meillä lähinnä pihalla joskus ohi mennessään jutustelemassa. Soittelemme 1-2 kertaa viikossa. Olen noin viisikymppinen ja vanhempani ovat hyväkuntoisia kahdeksankymppisiä.

Olen ihmetellyt ihan samaa. Olen keski-ikäinen nainen ja yhteen ikäiseeni ystävään välini viilenivät osin juuri tuosta syystä. Minua ärsytti, että hän kertoi ystäviensäkin asiat, eli luultavasti myös minun, äidilleen. Luottamus siis oli koetuksella. Tällaiset ihmiset ovat usein muutenkin jotenkin lapsellsia ja riippuvaisia toisista ihmisistä. Itsenäistyminen on jäänyt kesken.

Omista vanhoista ja sairaista vanhemmista huolehtiminen on ihan eri asia. Sellainen on kunnioitettavaa ja kypsää, toisin kuin ikuinen pikkulapsen roolissa vellominen.

Soittelen noin kerran viikossa äidin tai isän kanssa. Käydään siellä ehkä 2kk välein, matkaa on 200km.

Mieheni äiti asuu samalla paikkakunnalla kanssamme ja nykyään mies juttelee hänen kanssaan puhelimessa päivittäin, montakin kertaa päivässä, mutta se johtuu siitä, että anoppi on vanha ja hänellä on ihan koko ajan avun tarvetta.

Viikottain. Tosin ihmetyttää koska he ovat kuolleet yli 10 v sitten mutta aina joku jaksaa soitella.

Kerran viikossa puhutaan ja nähdään. Tosin toi näkeminen johtuu siitä, että mulla on pieni lapsi, josta mun äitini on innoissaan. Mulla on muutenkin kiva äiti ja käydään usein yhdessä shoppaamassa tai leffassa. Olen joskus miettinyt, että olenko omituinen, kun mun mielesestä on jotenkin omituista mennä kavereiden kanssa vaateostoksille, kun mä käyn joko yksin tai äidin kanssa. :D

Whatsappia laitetaan joka päivä. Välillä tärkeistä asioista, välillä ihan hölynpölystä. Puhutaan puhelimessa lähes päivittäin, äiti aina soittaa, jos useampi asia kerralla, niin ei tarvitse naputella niin paljoa. Minusta tämä on ihan normaalia yhteydenpitoa oman läheisen kanssa. 

Joskus äiti saattaa soittaa ihan vain siksi, että on itse tajunnut, ettei ole koko päivänä puhunut vielä ääneen. Asuu yksin, eikä sosiaalinen elämä tosiaankaan ole vilkasta. Kyllä minä voin silloin puhua vaikka säästä, jos se saa äitini tuntemaan itsensä vähemmän yksinäiseksi.

Ehkä ihan en ymmärrä tuollaista lapsenomaista lässyttelyä hyvänyön viesteissä, mutta kukin tyylillään. Minusta sen arvostelu ei myöskään kuulu minulle, joten tämän enempää en ota siihen kantaa. Pääasia on, että viestitteleville osapuolille se on ok.

Faijan kanssa juttelen jonkun verran välillä, mutsin kanssa en ollenkaan.

m36

Joka päivä, mutta nuo hyvänyöntoivotukset ja muutenkin lepertely ovat outoja. Äiti on enemmän manageri kuin äiti.

Te jotka olette päivittäin tekemisissä äitinne kanssa: miten teidän kumppanit suhtautuu? Olisiko teille ok, jos miehenne pitäisi yhtä tiiviisti yhteyttä omaan äitiinsä?

Näen kerran viikossa. Sitten on perheen yhteinen whats up-ryhmä, johon kaikki lähettelevät viestejä ja kuvia ihan arkisista asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette päivittäin tekemisissä äitinne kanssa: miten teidän kumppanit suhtautuu? Olisiko teille ok, jos miehenne pitäisi yhtä tiiviisti yhteyttä omaan äitiinsä?

Miten suhtautuu? No ensinnäkään ei se lue mun viestejä, joten ei se edes tiedä, milloin se viesti tulee äitiltä ja millon joltain kaverilta, jos en itse mainitse. Ja kyllä, mun miehelle on täysin ok, että olen yhteydessä äitiini. Minusta olisi hyvin omituista, jos ei olisi.

Olen yhteydessä anoppiinkin vähintään kerran viikossa. Mies on useammin. Miksi mua haittaisi, vaikka olisivat yhteydessä joka päivä? Appiukko elossa ollessaan soitti miehelle vähintään kerran päivässä. Joskus useammin, jos ei muistanut kaikkia asioitaan kerralla. Soitti myös minulle vähintään pari kertaa viikossa. 

Minun isä eläessään kävi meillä joka ikinen päivä. Olen todella iloinen, että kävi. Mun mieskin tunsi hänet ihan eri tavalla, kuin jos olisivat tavanneet kerran vuodessa joululounaalla. Mun isä oli hieno mies ja olen todella onnellinen, että saivat mun miehen kanssa tuntea toisensa. Iloitsen myös siitä, että mun isä ehti olla todella paljon tekemisissä mun lasten kanssa, vaikka menehtyikin aivan liian aikaisin, eikä ehtinyt nähdä, kuinka hienoja tyyppejä heistä kasvoi. 

Hassua, että mulle tämmöinen on täysin normaalia yhteydenpitoa perheenjäsenten kesken, mutta jonkun muun mielestä puolison tulisi loukkaantua tästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette päivittäin tekemisissä äitinne kanssa: miten teidän kumppanit suhtautuu? Olisiko teille ok, jos miehenne pitäisi yhtä tiiviisti yhteyttä omaan äitiinsä?

Miten suhtautuu? No ensinnäkään ei se lue mun viestejä, joten ei se edes tiedä, milloin se viesti tulee äitiltä ja millon joltain kaverilta, jos en itse mainitse. Ja kyllä, mun miehelle on täysin ok, että olen yhteydessä äitiini. Minusta olisi hyvin omituista, jos ei olisi.

Olen yhteydessä anoppiinkin vähintään kerran viikossa. Mies on useammin. Miksi mua haittaisi, vaikka olisivat yhteydessä joka päivä? Appiukko elossa ollessaan soitti miehelle vähintään kerran päivässä. Joskus useammin, jos ei muistanut kaikkia asioitaan kerralla. Soitti myös minulle vähintään pari kertaa viikossa. 

Minun isä eläessään kävi meillä joka ikinen päivä. Olen todella iloinen, että kävi. Mun mieskin tunsi hänet ihan eri tavalla, kuin jos olisivat tavanneet kerran vuodessa joululounaalla. Mun isä oli hieno mies ja olen todella onnellinen, että saivat mun miehen kanssa tuntea toisensa. Iloitsen myös siitä, että mun isä ehti olla todella paljon tekemisissä mun lasten kanssa, vaikka menehtyikin aivan liian aikaisin, eikä ehtinyt nähdä, kuinka hienoja tyyppejä heistä kasvoi. 

Hassua, että mulle tämmöinen on täysin normaalia yhteydenpitoa perheenjäsenten kesken, mutta jonkun muun mielestä puolison tulisi loukkaantua tästä. 

Siksi kysyin, koska itse en todellakaan haluaisi, että omat tai kumppanini vanhemmat soittelisivat saati kyläilisivät päivittäin ja olisivat tietoisia kaikista perheemme asioista.

olen 35 v.   Isäni ei soita minulle koskaan,  äiti sen sijaan soittelee vähintään kerran kuussa, yleensä jopa viikottain.

Eipä kauheasti. Tosin ei hirveästi kiinnostakaan (varmaan puolin ja toisin). Molemmat ovat alkoholisteja eikä heitä juurikaan ole kiinnostanut esimerkiksi lapsenlapset. Äidille parasta on ryypätä ja bilettää juoppokavereidensa kanssa kuin teini ja isä makaa yksin kotona ryyppäämässä.

Taidan olla jotenkin outo, mutta olen läheinen vanhempieni kanssa. Olen +30 v iässä ja asutaan kaukana vanhemmistani. Ihan itsenäinen olen, 19 v iässä muutin opiskelemaan toiselle puolelle Suomea ja työelämässä olen ollut jo vuosia. Soitellaan n. 15-20 minuutin whatsapp-puheluita päivittäin/lähes päivittäin, vanhemmat seuraavat puheluiden välityksellä 1 v lapsenlapsen touhuja ja vaihdetaan kuulumisia. Mieskin soittelee omille vanhemmilleen vastaavia puheluita pari kertaa viikossa. Miehen vanhempia nähdään pari kertaa kuussa, minun vanhempia välimatkan vuoksi parin kuukauden välein. Lapsikin nauttii ajasta isovanhempien kanssa.

Vanhemmat eivät siis ole ainoita ihmisiä elämässämme oman perheen lisäksi, kavereita ja työkavereita löytyy. Pidän vanhemmistamme ja minusta on vain kiva olla yhteyksissä. Ollessani nuori mulla oli vanhempieni välillä tosi nihkeää, mutta nyt aikuisena on mukavaa. Haluan nauttia yhteisestä ajasta vanhempien kanssa vielä, kun voidaan. Teen töitä kuoleman parissa ja se on opettanut arvostamaan hetkessä elämistä ja yhteistä aikaa. Ymmärrän toki, että kaikilla ei ole hyvät välit vanhempien kanssa ja silloin ei aktiivinen yhteydenpito tunnu välttämättä hyvältä.

Up