Miksi vihreiden äänestys väheni
Mikä siihen on syynä, mitä pitäisi tehdä toisin?
Kommentit (677)
7% kannatus ei kyllä kannattele. Kutistuvat varmaan tuostakin vielä.
Pääministerivaalit oli vissiin se osuva termi tälle taistolle jossa hankittiin mandaattia ja vihreät teemat jäivät keskustelun alle toki jäivät myös konkreettiset taloutta koskavat negatiiviset teemat pimentoon valtakirjaa hankkiessa.
Vihreiden vaalitaktiikka oli vastenmielistä. Enemmän Oharikin puhui persuista kuin omasta itsestään ja puolueestaan. Tämä on kovin läpinäkyvää ja kertoo mm. kyvyttömyydestä ottaa hallitusvastuuta. Nytkin on muiden syy (demarien) kun ei tullut menestystä vaaleissa. Koskakohan nämä aikuistuvat?
Vihreät ovat olleet yhden asian puolue, joka oli ok 20 vuotta sitten kun muita ei ympäristöasiat juurikaan kiinnostaneet. Nykyään kaikilla puolueilla on ympäristö/ilmastotavoitteensa, joten Vihreitä ei tarvita. Ja näissä vaaleissa talousasiat olivat tärkeimmät, Vihreillä ei ole mitään järkevää sanottavaa taloudesta.
Yhdellä vihreiden facebookseinällä kävivät syitä läpi vaalitappiolle ja joku niiden entinen kansanedustaja kertoi, että hänkin tuntee erittääin usein nykyvihreissä, että ei ole tervetullut joukkoon.
Se porukka, jonka vihreät hyväksyvät on kyllä nykyään todella kapea. Voiko olla mahdollista, että nykyiset 7% äänestäjistäkin häipyisivät, jos edes vähän miettisivät mitä nykyvihreätä vaaditaan.
- Pitää tunnustaa sukupuolten moninaisuus.
- Pitää puhutella toista niillä pronomineilla, millä se haluaa ja vaikka näyttäisi kuinka vaikka mieheltä, niin pitää kohdella naisena, jos se niin haluaa.
- Kaikissa aisioissa on vain yksi oikea mielipide ja jos et sitä allekirjoita, niin olet itse pahuus, täysin samanlainen kuin ne rasistipersut.
- Josta päästäänkin siihen, että kaikilla ulkomaalaislilla on oikeus tulla Suomeen ja saada kansalaisuus. Ketään ei saa karkoittaa, ei edes terroristia.
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalle osalle suomalaisista on itsestään selvää, että metsiä hoidetaan ja niistä huolehditaan. Ei tarvita kiukkuisia vihreitä mukavälittämään luonnosta.
Me kyllä välitämme. Kun olen asunut maalla ja omistanut pientä metsää, tottakai sitä hoidan, karsin harkiten jne.
Turha puolue.
Sekoilu seksi asioissa on viimeinen niitti.
Metsänomistaja hoitaa metsässään euroja, ei metsän kasveja, sieniä ja eläimiä. Tästä asiasta ei saa keskustelua syntymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalle osalle suomalaisista on itsestään selvää, että metsiä hoidetaan ja niistä huolehditaan. Ei tarvita kiukkuisia vihreitä mukavälittämään luonnosta.
Me kyllä välitämme. Kun olen asunut maalla ja omistanut pientä metsää, tottakai sitä hoidan, karsin harkiten jne.
Turha puolue.
Sekoilu seksi asioissa on viimeinen niitti.Metsänomistaja hoitaa metsässään euroja, ei metsän kasveja, sieniä ja eläimiä. Tästä asiasta ei saa keskustelua syntymään.
Kuinka paljon metsää sinä omistat ja mikä on kokemuksesi metsänhoidosta yleensä?
Mulla on nykyisistä Vihreistä sellainen kuva, että he eivät ole paljon metsissä kulkeneet eivätkä tunnistaisi montakaan suomalaista kasvia, sientä tai eläintä.

Olen ammattibiologi, tunnistan metsän lajistoa ja metsätyypit riittävän hyvin ymmärtääkseni mistä Suomen metsissä on 2020-luvulla kysymys. Omaa metsää on kymmenen hehtaaria.
No miettikää miksi Purran puolue menestyi eikä vihreät. Löytysköhän siitä hyvinkin selkeä viesti!
Suurimpana syynä varmaan on taktikointi äänestämisessä. Ehkä monet Vihreiden kannattajat halusivat varmistua, että ilmastosuunnitelma toteutetaan, ja äänestivät Marinin hallitukselle jatkoa. Marinhan profiloitui voimakkaasti tämän 2035-ilmastosuunnitelman ajajaksi sekä meillä että maailmalla.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vihreät haluaa suomesta samanlaisen vapaamatkustajien kehdon ku Ruotsista. Tänne vaan kaikki meidän elätettäväksi.
Vihrrissä on niin sinisilmäisiä ja kokemattomia nuoria päättämässä, että ovat jopa surkuhupaisan naiiveja esim halutessaan lisätä työperäistä ym maahanmu...toa. Eivät vieläkään näe eivätkä usko että siitä koituu vain lisälaskua meidän maksettavaksi.
Eiköhän kansa nyt toistamiseen kertonut millaista politiikkaa tänne halutaan, ainakin em asioiden osalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vastaamiseen kummoista näkijää tarvita. Ympäristöasiat alkavat olla sekä kansallisesti että globaalisti niin heikolla tolalla, että tarvitaan radikaaleja toimenpiteitä, tinkimistä ja luopumista. Tässä tilanteessa ihmisten todellinen halu tehdä uhrauksia osoittautuu pelkäksi kuplaksi. On mukavaa ja trendikästä hyvesignaloida ja kuvitella olevansa ekologisesti elävä ja maanläheinen, mutta kriittistä tarkastelua useimpien "vihreys" ei kestä.
Niitä, jotka todella olisivat valmiita asettamaan luonnon ja koko maapallon hyvinvoinnin etusijalle päätöksenteossa, on vain kourallinen - ei likimainkaan edes sitä määrää, mikä nyt oli Vihreitten kannatus. Toisin sanoen puolueen poliittinen agenda on käytännössä psykologisesti yhtä toteuttamiskelvoton kuin on kommunismikin. Ja vaikka aatteesta riisuttaisiin monia ihmisiä ärsyttävät sateenkaarisävyt sekä yltiöhumanitäärisyys, jäljelle ei edelleenkään jäisi sellaista vihreää ydintä, joka nostaisi kannatuksen vaaleissa vaikkapa 20 prosenttiin.
Lyhyesti: syvänvihreä, mukavuuksista luopumiseen ajava ideologia on kyllä maailmantilanteessa oikea, mutta äänestäjistä (=meistä) aivan liian epämiellyttävä. Totuus usein on sellainen.
Ei pidä paikkaansa. Vaadittavat uhraukset ei oo mitään kohtuuttomia: huonelämpötilan laskeminen 18 asteeseen, mulla on nyt ja oikein hyvä on, lihansyönti harvemmin, auton käyttö vähän vähemmän ja turhan ostelun ja lentämisen välttäminen. Jokainen voi laskea itselleen hiilijalanjäljen netistä, mulla on tosi pieni ja ihan mukavaa elämää mielestäni vietän.
Miksi Vihreät poliitikot eivät sitten noin elä? Vaan Ohisalo asuu ylisuuressa ökytalossa öljykauppiasmiehen kanssa ja lentelee ympäri maailmaa perheineen lomille.
Minä kannattaisin sellaista Koijärven vihreää liikettä jossa oli Komsit ja muut tytöt ja pojat ihan konkreettissesti luontoa suojelemassa. Ihan metsässä osoittivat mieltään!
Nykyvihreäksi miellän hyvin toimeentulevan nuoren naisen, joka lipittelee punaviiniä Punavuoressa. Hän käy ehkä luonnossa, jos sinne pääsee raitiovaunulla!
Tämä nykysuunta ei oikein vetoa minuun. Voisin kannattaa oikeisto- tai keskustavihreitä, jos ne ihan oikeasti tekisivät jotain luonnon eteen. Luonnon säilyminen on elinehto!
Maalla ollaan vihaisia tuulivoimarakentamisesta ja se menee lähinnä vihreiden ja kepun piikkiin.
Ajatuksena on, että mistään tietämättömät vihreät muka parantavat maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalle osalle suomalaisista on itsestään selvää, että metsiä hoidetaan ja niistä huolehditaan. Ei tarvita kiukkuisia vihreitä mukavälittämään luonnosta.
Me kyllä välitämme. Kun olen asunut maalla ja omistanut pientä metsää, tottakai sitä hoidan, karsin harkiten jne.
Turha puolue.
Sekoilu seksi asioissa on viimeinen niitti.Metsänomistaja hoitaa metsässään euroja, ei metsän kasveja, sieniä ja eläimiä. Tästä asiasta ei saa keskustelua syntymään.
Kuinka paljon metsää sinä omistat ja mikä on kokemuksesi metsänhoidosta yleensä?
Mulla on nykyisistä Vihreistä sellainen kuva, että he eivät ole paljon metsissä kulkeneet eivätkä tunnistaisi montakaan suomalaista kasvia, sientä tai eläintä.
Olen ammattibiologi, tunnistan metsän lajistoa ja metsätyypit riittävän hyvin ymmärtääkseni mistä Suomen metsissä on 2020-luvulla kysymys. Omaa metsää on kymmenen hehtaaria.
Satutko tuntemaan konsulttifirmojen biologeja, jotka tekevät luontoselvityksiä tulevista tuulivoima-alueista? Nimittäin luin erään tällaisen selvityksen. En tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, niin omituinen selvitys oli. Asiantuntemus loisti poissaolollaan. Selvästi selvityksellä vain haettiin oikeutusta voida rakentaa tuulivoimalat ko. alueelle. Joko ko. biologi oli ammattitaidoton tai sitten hän tosiaan teki työn niin, että tuulivoimaloiden tulolle ei ollut luonnon puolesta esteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vihreillä ja eritoten niiden äännekkäimmillä äänestäjillä oli tosi likainen retoriikka käytössä. Se näkyi esim. instassa, missä jaettiin paljon muita puolueita haukkuvaa aineistoa. Samalla kuitenkin kannustettiin kaikkia, että äänestäkää, äänestäkää.
Nyt ne samat somekanavat itkee sitä, että ihmiset äänesti väärin ja, että kuinka heitä pelottaa tämä tuleva arki. Kaikkea paskaa kuten "Miten voi olla ihmisiä, joita ei kiinnosta heitä heikempien asema." Siis tajuamatta ollenkaan, että kyllä varmasti Kokoomusta ja Persujakin sellainen kiinnostaa, mutta ne ei vaan ole ne samat ihmiset kuin Vihreillä.
ARgh. Äänestin vihreitä tällä kertaa, mutta en kyllä enää koskaan.
Somessa blokataan kaikki kriittiset äänet ja käsketään kavereitakin blokkaamaan. Samalla sokeudutaan omille toimintatavoille ja oman viestin marginaalisuudelle.
Politiikassa ulos päin painottunut identiteettikriisissä olevien ikinuorten angstailua, liian vähän ympäristökysymyksiin otettu kantaa. Esim. kaivoslaki vs translaki, kumpi vihreille keskeinen.
Vierailija kirjoitti:
Minä kannattaisin sellaista Koijärven vihreää liikettä jossa oli Komsit ja muut tytöt ja pojat ihan konkreettissesti luontoa suojelemassa. Ihan metsässä osoittivat mieltään!
Nykyvihreäksi miellän hyvin toimeentulevan nuoren naisen, joka lipittelee punaviiniä Punavuoressa. Hän käy ehkä luonnossa, jos sinne pääsee raitiovaunulla!
Tämä nykysuunta ei oikein vetoa minuun. Voisin kannattaa oikeisto- tai keskustavihreitä, jos ne ihan oikeasti tekisivät jotain luonnon eteen. Luonnon säilyminen on elinehto!
Ei kun hän käy ehkä luonnossa jos kaveri lainaa autoaan tai hän vuokraa itse auton. Autollahan sinne "luontoon" on päästävä. Tosin tämä nuorehko (tosin ei enää edes nuori) nainen tai mies siellä Punavuoressa vihaa ja kammoaa luontoa, joten ei siellä käy. Elämä pyörii sen ympärillä, että Woltin lähetti kuskaa valmisruokaa (muoviin pakattuna ja orjatyövoimalla tuotettuna) kotiin ja viikonloppulomille lennetään Eurooppaan ja pidemmille lomille Aasiaan. Sitten fiilistellään Aasiassa jotain joogaa. Arjessa se paremmuuden fiilistely keskittyy siihen, että juodaan kertakäyttömuovimukeista avokadosmoothieta.
Tämä 30+ Vihreä nais/miesoletettu on tosin itse maaseudulta kotoisin, muuttanut Helsinkiin vasta opiskellakseen kehitysmaatutkimusta. Joten on ihan pesunkestävä juntti, mutta häpeää sitä niin valtavasti että tekee kaikkensa teeskennelläkseen muuta. Vihreiden kannattamisen ytimessä hänellä on se, että voi haukkua niitä kotiseudulleen jääneitä. Paljasjalkaiset helsinkiläiset halveksuvat tätä junttia, joka haluaa tuhota Helsingin betonilla, mikä aiheuttaa tälle Viherjuntille vielä moninkertaiset vihantäyteiset defensit. Hänen elämänsä täyttääkin muiden vihaaminen.
ohisalosta jäi kuva että haluaa kauhiat miljoonat veronmaksajilta vain itselleen.
laittais jonkun rehellisen tehdastyöläisen sen tilalle niin saisi puolue hyvää mainetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heidän olisi pitänyt keskittyä enemmän tavallisten ihmisten asioihin kuin ilmastoon. Jos ihmisellä on jatkuva huoli ja stressi jokapäiväisestä elämästä selviämisestä, ei paljon ilmastoasiat nappaa.
No Kokoomushan se onkin kiinnostunut arjessa pärjäämisestä...
Ja persut toinen hyvä.