Lue keskustelun säännöt.
Miksi kaikki lapset ovat nykyään erityislapsia?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ylianalysoidaan kaikkea. Jos lapsi poikkeaa jostakin normaaliksi määritellystä, hän tarvitsee tukea, vaikka kysymys voi olla vain siitä, että lapset niin kuin me aikuisetkin olemme erilaisia. Toisaalta korostetaan, että erilaisuus pitäisi hyväksyä, mutta se ei tietysti kiireisessä päiväkotiarjessa pelaa, jos lapsi on hitaampi, ujompi tms kuin muut ja ei siitä syystä pysy joukon mukana. Mutta tämä on vain minun kokemukseni.
Erilaiset luonteenpiirteet eivät enää ole hyväksyttyjä vaan ne pitää kaikki nimetä ja diagnosoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuohan ovat synnynnäisiä, miten vanhemmat tähän liittyvät.
Höpöhöpö, just on tutkittu, että suurin osa diagnooseista on turhia.
Nykyvanhemmat eivät viitsi olla lastensa kanssa, kotielämä puuttuu, jatkuvasti mennään puhelin kourassa, lapset on sivuseikka. Odotetaan, että joku muu (pkoti, koulu jne.) kasvattaa lapset.
Eivät ole. Eivät ainakaan minun lapseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodissa ja koulussa ainakin diagnosoidaan "erityistä tukea vaativiksi" lapsia ihan sillä, että saavat niiden avulla lisää työntekijöitä jakamaan työkuormaa. Vaatii x määrän diagnooseja, jotta päiväkotiryhmään saadaan avustaja, jne...
Oletko tosissasi?
Sinulla ei kyllä ole harmainta haisua asioista, tiedoksesi, että lisählökunnan saaminen edellyttää valtavaa ja monitahoista taustaa ja työskentelyä, mustaa valkoisella faktaa ja lähes diagnooseja ja niitähän ei alle kouluikäisille hevillä otsaan lätkäistä. Epäilyn ja haasteiden tulee olla siinä päiväkotiarjessa todella isoja ja myös vanhempien 100%sti mukana tilanteessa, hyväksyä monet monituiset selvitykset, perustelut ja tutkimukset joissa sitten käyvät jne.
Vasta kaiken sen jälkeen yksikön johtaja voi viedä eteenpäin tarpeen lisäkasvattajalle esim.ryhmässä ja silloinkaan ei ole sanottua, että se saadaan, koska raharaha ja raha ja koska tarve ja selvitykset niin yleisiä nykyään eli päättäjät joutuvat karskisti priorisoimaan kys lapsia ja heidän tarpeitaan ja koska työntekijöitä ei oikein ole.T. Vakahoitaja *arkea nämä asiat*
Jep. Ei ole näkynyt lisäresursseja ja heikoimmat lapset vain roikkuvat mukana talon ollessa umpitäynnä. Kukaan ei ole kahden paikallakaan.
Vierailija kirjoitti:
et voi valita itse reikien paikkauksen ja pesun väliltä.
Miksi sanot, että hän ei voi valita? Eikö kannattaisi kehottaa valitsemaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne erityisaikuisetkin nyt paljastuvat. Sisareni on yksi heistä. Eilen hän oli lähettänyt puhelimeeni kuvan ilmeisesti kotitalonsa pihasta. Hän kirjoitti viestissä vain: "Onnea Topille." - "Topi" on aikuinen poikani, joka ei asu meillä enää. - Sitä on niin kuin huuli pyöreänä, että mitä tämän ihmisen kanssa voi tehdä, kun tietää, että mitään ei voi tehdä. - "Topi" ei tunne tätä naista. On niin hölmön tuntuista tuo siskon toiminta.
Aikuinen poikasi ei tunne siskoasi? On kyllä hyvin erikoista! Onko sulla kaikki hyvin?
Olen toiminut erkkaopena Helsingissä vuodesta 1998, en ole huomannut juurikaan mitään eroa oppilaissa. Sama meininki ollut koko ajan. Ainoa mikä muutti lasten oloja huonommaksi oli kun pienryhmät lakkautettiin. Nyt ne jotka tarvitsisivat apuani ovat yleisopetuksessa enkä pysty antamaan samanlaista apua kaiken hälinän keskellä kuin omassa luokassani.
Minusta on hyvä diagnosoida lapsia, jonka kautta on mahdollista saada terapiaa ym apua. Ennen vaan puhuttiin kurittomista lapsista, joka ei monenkaan kohdalla pidä paikkaansa.
Eri asia ovat laiminlyödyt lapset, jotka reagoivat eri tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tällä oo mitään tekemistä todellisuuden kans, suurimmalla osalla ei ole mitään diagnooseja, niitä on vaikea saada.
Jos teidän homo-petteri saa huutia se ei oo diagnoosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajana olen miettinyt tätä paljon. On varmasti monenlaisia syitä diagnostiikan kehittymisestä lähtien, mutta omien havaintojeni perusteella nostaisin esille kaksi syytä. Ensimmäinen on älylaitteet. Niiden aiheuttamia keskittymishäiriöitä on vaikea erottaa synnynnäisestä poikkeavuudesta. ADHD:n diagnostisia kriteerejä ollaankin tiukentamassa tästä syystä. Kriteerit on luotu aikana ennen älylaitteita, joten niitä käytettäessä ei voida luotettavasti erottaa itse aiheutettua häiriötä synnynnäisestä. ADHD-diagnoosithan ovat lähes kymmenkertaistuneet vajaassa 15 vuodessa. Myös synnynnäistä lukivaikeutta on vaikea erottaa harjaantumattomuudesta. Ikätasoinen lukutaito lähtee ajatuksesta, että lapset ja nuoret lukevat muuallakin kuin koulussa, mutta näin on vain harvojen kohdalla nykyään. Testeissä tämä näkyy lukivaikeuden yhtäkkisenä voimakkaana lisääntymisenä.
Toisena mainitsisin kasvatusihanteissa tapahtuneet muutokset. Nykyään ihanteena on osallistuva vanhemmuus, joka valitettavan usein kääntyy lapsen elämän mikromanageroinniksi. Samoin "good vibes only" -tyyppisen palautteen suosiminen sekä kotona että koulussa johtaa helposti siihen, että lapsia ja nuoria yritetään suojella kaikilta pettymyksiltä. Resilienssi ei kehity, jos ei kohtaa pettymyksiä ja opi käsittelemään niitä. Vastaavasti toiminnanohjauksen taidot ja esimerkiksi itseluottamus eivät kehity, kun vanhemmat tai opettaja ovat koko ajan ohjaamassa ja tukemassa taustalla. On tietysti hienoa, että on kehitetty kolmiportaisen tuen malli ja että tukea on saatavilla, mutta pidän toisaalta monen nuoren itsetunnolle haitallisena sitäkin, että nuoren minäkäsitystä lähdetään rakentamaan "hauraan erityisihmisen" varaan. Tällaisia käsityksiä on jälkikäteen vaikea korjata.
Yritän saada oman nepsylapseni oppimaan kotitöitä ja asumistaitoja. Meillä käy usein kavereita yökylässä ja heiltä sitten kuulen kaikenlaista. 12v ei ole koskaan siivonnut kotinsa vessaa, ei keittänyt kahvia vanhemmilleen, ei tee itse edes välipalojaan. Meillä nämä pitää tehdä ja muutakin mitä tuonikäinen osaa. Eräs 12v saa rahaa kun pesee omat hampaansa. Mä totean vaan lakonisesti, et voi valita itse reikien paikkauksen ja pesun väliltä. Moni ei tiedä mitä on kotiaresti. Mun lapseni sitä saa, ellei osaa käyttäytyä kodin ulkopuolella, silloin ei sinne ole asiaa.
Näitä esimerkkejä riittäisi enemmänkin, kyllä koen olevani varsinainen ilonpilaaja . Onneksi sentään lapseni rakastaa minua ja myös pitää minusta.
On syytäkin rakastaa, olet hyvä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan ovat synnynnäisiä, miten vanhemmat tähän liittyvät.
Höpöhöpö, just on tutkittu, että suurin osa diagnooseista on turhia.
Nykyvanhemmat eivät viitsi olla lastensa kanssa, kotielämä puuttuu, jatkuvasti mennään puhelin kourassa, lapset on sivuseikka. Odotetaan, että joku muu (pkoti, koulu jne.) kasvattaa lapset.
Missä ihmeessä on tutkimus et SUURIN OSA DIAGNOOSEISTA ON TURHIA, jos sullon tietoa joka mullistaa koko läntisen lääketieteen lasten osalta niin jaa se nyt ihmeessä muillekkinö
Lääketeollisuuden voittojen keräämiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitkälti siksi, koska vanhemmuus on niin monelta hukassa/hakusessa. "Ei" on kirosana, rutiineja ei siedetä (ja pieni lapsi varsinkin rakastaa, ja tarvitsee niitä), rajoittaminen ei luonnistu, pahaa mieltä ei haluta aiheuttaa, riittävän unen saannin tärkeyttä ei ymmärretä (eräs neurologi tuumasi luennolla, että osa adhd-diagnooseista ja epäilyistä selittyy ihan sillä, että lapsi ei nuku tarpeeksi) jne.
T. Vakahoitaja
Väänsin kättä "tappelupeleistä"! Lapsi sai pelata iskän kanssa, äidille sanoin että juuri se näkyy sitten painajaisina ja muuna levottomana käyttäytymisenä. Piti rautalangasta vääntää ikäraja asiatkin!
Vierailija kirjoitti:
Eihän tällä oo mitään tekemistä todellisuuden kans, suurimmalla osalla ei ole mitään diagnooseja, niitä on vaikea saada.
Jos teidän homo-petteri saa huutia se ei oo diagnoosi.
Varsinaisia diagnooseja ei kaikilla olekaan, mutta ei ole harvinaista että peruskoululuokasta yli puolella, jopa kahdella kolmasosalla on erityisen tai tehostetun tuen lausunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapseni olisi syntynyt siinä ympäristössä, jossa itse kasvoin: hänet olisi nujerrettu käyttämällä kuritusväkivaltaa ja koulussa nöyryyttämistä luokassa, jälki-istuntoa ja häiriköksi leimaamista. Vanhempien kasvatuskykyä kyseenalaistettu.
Nykyisin: toimintaterapeutin tutkimuksissa todettu aistiyliherkkyyksiä, si-häiriö ja hahmotushäiriö. Pitkäkestoinen toimintaterapia, joka parantanut tilannetta huomattavasti.
Eli ennen ei tunnettu tuen tarvetta, jos "vika" ei näkynyt päällepäin. Eihän mt-ongelmistakaan puhuttu.
Kummasti kuitenkin sekä lasten häiriökäytös että nuorten syrjäytyminen ovat lisääntyneet samaan aikaan, kun on panostettu näihin toimintaterapioihin ja muihin vastaaviin, ja samaan aikaan kielletty kaikki kurinpitokeinot jälki-istuntoja myöten.
Tämä on ainakin jossain määrin eri ryhmä. Tässä keskustelussa niin kuin nykykeskustelussa ongelmana on, että kaikki "erityislapset" niputetaan samaan kategoriaan. Ne, joilla ongelmia aiheuttaa laiminlyönti, kasvatuksen puute ym. Ja ne, joilla on oikeasti jotain synnynnäistä, jonka olemassaoloon vanhempi ei voi vaikuttaa.
Tästä myös puhutaan enemmän, mikä tuottaa vaikutelman, että "kaikki" lapset ovat erityislapsia entisaikaan verrattuna.
T: Tuo lainaamassa erityislapsen äiti
Vierailija kirjoitti:
Olen toiminut erkkaopena Helsingissä vuodesta 1998, en ole huomannut juurikaan mitään eroa oppilaissa. Sama meininki ollut koko ajan. Ainoa mikä muutti lasten oloja huonommaksi oli kun pienryhmät lakkautettiin. Nyt ne jotka tarvitsisivat apuani ovat yleisopetuksessa enkä pysty antamaan samanlaista apua kaiken hälinän keskellä kuin omassa luokassani.
Minusta on hyvä diagnosoida lapsia, jonka kautta on mahdollista saada terapiaa ym apua. Ennen vaan puhuttiin kurittomista lapsista, joka ei monenkaan kohdalla pidä paikkaansa.
Eri asia ovat laiminlyödyt lapset, jotka reagoivat eri tavoin.
Erittäin hyvin kiteytetty.
Nykyään tutkitaan ja tehdään diagnoosi, aiemmin"hoidettiin" piis kaamalla selkä verille mikä ei tietenkään parantanut autismia/adhd:ta vaan johti vakavampiin ongelmiin.
Mun sisko. 41vuotias enkä tiedä tarkalleen mikä hänellä on mutta ei kyllä osaa millään mittapuulla toimia normaalisti tai ymmärrä, mikä on sopivaa. Esim. kun ostimme talon otti siitä kuvan, laittoi Facebookiin ja kirjoitti " Maijan ja Matin ihana talo Kumpukuja 66", jumalauta miten räjähdin että et sä voi mun osoitetta kertoa kaikille etkä näyttää kuviakaan! Ei tosin ollut eka kerta kun osoitetietoja pistää julkiseksi, aikoinaan kun halusi poikakaverin niin laittoi Teksti Tv:hen ilmoituksen tyyliin "miehet tulkaa kahville T. Mari Kipinäkatu 8 050777899996644444". Tällä hetkellä seurustelee kuntouttavasta työtoiminnasta löytämänsä kuuskymppisen deekun kanssa, ei hyvä mutta mites puutut kun aikuisia ihmisiä molemmat.
Asuu itsenäisesti omassa asunnossa, mutta raha-asiat hoitaa edunvalvoja ja minä tai äitini siivoamme siellä aina välillä kun homma uhkaa mennä siihen pisteeseen että naapurit kohta valittaa hajusta. Ruuanlaitto taito rajoittuu kalapuikkojen paistamiseen, mieluiten söisi vaan sipsejä. Otti kissanpennun jonka myöhemmin minä pelastin itselleni kun hiekkalaatikko oli siivoamatta, matolääkkeet antamatta ym. Tällä hetkellä haluaisi vauvan mutta onneksi ehkäisykapseli kädessä varmistaa ettei vauvaa todellakaan tule!
Koulunkäynti oli aikoinaan todella vaikeaa, jäi pari kertaa luokalle ja oli hetken tarkkiksella (tarkkailuluokka siis).
Siskoa ei ole ikinä mitenkään tutkittu, mitään diagnoosia ei ole. Äiti syyttää yliajalle mennyttä raskautta siskoni vaikeuksista
Joskus jopa huvittavampia sammakoita suustaan päästelee kirjanoppineet jotka yliopiston penkeiltä suoraan virkaan astelleet.
Ei omata lainkaan arjen käytännön kokemusta ja ollaan niin asiantuntijaa.
Se vaan nyt on niin et arki ja kokemus se näyttää tämän elämänkirjon ja omassa elämässä tapahtuvat kokemukset.
Ja lääkkeet, miettikee tarkkaan tarvihteeko kasvava lapsi kemiallista "hoitoa"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkälti siksi, koska vanhemmuus on niin monelta hukassa/hakusessa. "Ei" on kirosana, rutiineja ei siedetä (ja pieni lapsi varsinkin rakastaa, ja tarvitsee niitä), rajoittaminen ei luonnistu, pahaa mieltä ei haluta aiheuttaa, riittävän unen saannin tärkeyttä ei ymmärretä (eräs neurologi tuumasi luennolla, että osa adhd-diagnooseista ja epäilyistä selittyy ihan sillä, että lapsi ei nuku tarpeeksi) jne.
T. Vakahoitaja
Jaa. Minä muistan, kuinka lapseni 7-8-vuotiaana luki arki-iltana Potteria ja menin sanomaan ei ja käskin nukkumaan. Otin lopulta kirjan pois ja lapsi suuttui ja sanoi, ettei nuku koko iltana. Oli lopulta nukahtanut istualteen puolen yön maissa.
Hoitaja voisi kertoa, miten minä olisin voinut saada lapseni nukkumaan.
On vaikea sanoa, koska kokonaistilanne-ja kuva puuttuu, mutta asiassa olisi ehkä auttanut tietynlainen ennakoiminen, lapsesi oli ilmeisen "kovapäinen" persoonaltaan ja sinä vain menit yht'äkkiä paikalle tuumaten eisi ja siinä se.
Ennakoiminen eli " VilleKaisa, kello on sen ja sen verran eli 30min lukuaikaa jäljellä ennen iltapalaa ja hampaiden pesua ja nukkumaan menoa" ja samat rutiinit auttaa kummasti.T. Vakahoitaja
Ennakoin kaiken aina. Tuntia ennen sanoin, että tunnin päästä mennään nukkumaan. Seuraava muistutus puolen tunnin kohdalla. Kolmas kymmenen minuuttia ennen.
Tein samaa kaikissa asioissa. Lähtemisissä ja nukkumaanmenossa.
Koska äidille olisi tullut stressiä niin ei voi olla polttamatta tai juomatta. Sitten olisi tullut pahamieli joten lapsi piti pistää hoitoon jotta pääsee bilelle. Tarviiko hirveästi ihmetellä miksi lapsi on vähän vinossa?