Lue keskustelun säännöt.
Kaipaan kolmekymppisiltä sinkuilta vertaistukea
Deittimaailmasta on tullut karu, kun on 30+. Tuntuu, että paras jako noin omanikäisistä vakavasti otettavista kumppaneista on jo tehty ja kolmekymppisistä on pitkälle jäänyt jäljelle ikuista nuoruutta eläviä, sitoutumiskammoisia, teinityttöjen perään haikailevia miehiä tai jo eronneita pienten lasten isiä.
Välillä parisuhteissa olevat kaverit tsemppaavat puhuen omista sinkkuvuosistaan, mutta todellisuudessa heidän sinkkuvuotensa ovat olleet vähän päälle parikymppisenä eivätkä paineet ole samanlaisia kuin kolmekymppisellä. Minulle on alkanut esimerkiksi tulla salaa surullinen ole, kun kuulen ystävien raskausuutisia, sillä haluaisin itsekin jo lapsia, mutta parisuhteen muodostaminen on hankalaa.
Millaisia kokemuksia deittailusta muilla kolmekymppisillä on? Kiinnostaisi kuulla myös miesten näkökulmasta.
Kommentit (916)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin ei tarvitse ihmetellä miksei seuraa löydy. Katkeroituneita ja luovuttaneita perseentuijottelijoita, jotka luulee, että elämä on ohi kolmekymppisenä.
No mitä sinä antaisit neuvoksi luovuttaneille kolmekymppisille? Ihan rehellisesti, mitä sinä selvästi parempiosaisena osaat antaa neuvoksi näille miehille ja naisille?
No, ainakin ensin voisi katsoa peiliin ja miettiä haluaisiko itse kaltaisensa kumppanin? Mikään edellämainituista ominaisuuksista ei ole eduksi parisuhdemarkkinoilla. Ei parisuhde ole mikään ovi, josta pääsee pakoon omaa surkeaa elämäänsä ja itseään. Jos tärkein kriteeri parisuhteessa on puolison perseenympärys tai rasvaprosentti, niin pitää vaan hyväksyä se tosiasia, että kukaan ei todennäköisesti halua täyttää tätä lihakimpaleen avointa virkaa elämässäsi.
Ei kukaan onnellinen ja itsensä kanssa sinut oleva mukava ihminen halua perässä raahattavaa puolisoa. Kaltaisensa voi ehkä löytää. Monessa tapauksessa ihminen itse on se suurin este, joka torppaa ne parisuhdehaaveet. Erityisen haitallista on olettaa, että joku olisi sen parisuhteen sinulle velkaa, että jotenkin kaikki ansaitsevat parisuhteen. Se on kaikilla, rumilla ja kauniilla tuurista kiinni. Kuitenkin onni suosii rohkeaa. Ei kukaan tule kotoa hakemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin ei tarvitse ihmetellä miksei seuraa löydy. Katkeroituneita ja luovuttaneita perseentuijottelijoita, jotka luulee, että elämä on ohi kolmekymppisenä.
No mitä sinä antaisit neuvoksi luovuttaneille kolmekymppisille? Ihan rehellisesti, mitä sinä selvästi parempiosaisena osaat antaa neuvoksi näille miehille ja naisille?
No, ainakin ensin voisi katsoa peiliin ja miettiä haluaisiko itse kaltaisensa kumppanin? Mikään edellämainituista ominaisuuksista ei ole eduksi parisuhdemarkkinoilla. Ei parisuhde ole mikään ovi, josta pääsee pakoon omaa surkeaa elämäänsä ja itseään. Jos tärkein kriteeri parisuhteessa on puolison perseenympärys tai rasvaprosentti, niin pitää vaan hyväksyä se tosiasia, että kukaan ei todennäköisesti halua täyttää tätä lihakimpaleen avointa virkaa elämässäsi.
Ei kukaan onnellinen ja itsensä kanssa sinut oleva mukava ihminen halua perässä raahattavaa puolisoa. Kaltaisensa voi ehkä löytää. Monessa tapauksessa ihminen itse on se suurin este, joka torppaa ne parisuhdehaaveet. Erityisen haitallista on olettaa, että joku olisi sen parisuhteen sinulle velkaa, että jotenkin kaikki ansaitsevat parisuhteen. Se on kaikilla, rumilla ja kauniilla tuurista kiinni. Kuitenkin onni suosii rohkeaa. Ei kukaan tule kotoa hakemaan.
Ihan ympäripyöreää hölötystä ja puhetta tasoteoriasta hieman asiaa kiertäen. Niputit myös rumat ja kauniit samaan "tuuriporukkaan". Kauniit ja komeat ovat ihan eri asemassa pariutumismarkkinoilla, se on itsestäänselvää.
Vierailija kirjoitti:
Parhaat kolmekymppiset ja fiksuimmat tuskin on yliedustettuna siellä tinderissä. Niinkuin ei naisetkaan. Ne on töissä, harrastamassa, kavereiden kanssa. Yks tuli muuten mieleen! Lähtekää johonkin hiihtokeskukseen kuten Tahko/Himos niin sieltä kyllä löytyy komeita kolmekymppisiä. Sekä miehiä että naisia!
Kokisin vähän tökeröksi mennä johonkin hiihtokeskukseen kun en edes harrasta laskettelua. Olen myös ymmärtänyt että ihmiset menevät noihin yleensä kaveripirukoiden kanssa, eikä mulla ole sellaista jonka kanssa mennä. En sitäpaitsi halua miestä, joka viihtyy tuollaisissa mestoissa, tuskin olisi yhtään samanhenkinen.
Ei ole sitoutumiskammoisia miehiä...on vain chadejä, joihin naisten taso ei yleensä riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin ei tarvitse ihmetellä miksei seuraa löydy. Katkeroituneita ja luovuttaneita perseentuijottelijoita, jotka luulee, että elämä on ohi kolmekymppisenä.
No mitä sinä antaisit neuvoksi luovuttaneille kolmekymppisille? Ihan rehellisesti, mitä sinä selvästi parempiosaisena osaat antaa neuvoksi näille miehille ja naisille?
No, ainakin ensin voisi katsoa peiliin ja miettiä haluaisiko itse kaltaisensa kumppanin? Mikään edellämainituista ominaisuuksista ei ole eduksi parisuhdemarkkinoilla. Ei parisuhde ole mikään ovi, josta pääsee pakoon omaa surkeaa elämäänsä ja itseään. Jos tärkein kriteeri parisuhteessa on puolison perseenympärys tai rasvaprosentti, niin pitää vaan hyväksyä se tosiasia, että kukaan ei todennäköisesti halua täyttää tätä lihakimpaleen avointa virkaa elämässäsi.
Ei kukaan onnellinen ja itsensä kanssa sinut oleva mukava ihminen halua perässä raahattavaa puolisoa. Kaltaisensa voi ehkä löytää. Monessa tapauksessa ihminen itse on se suurin este, joka torppaa ne parisuhdehaaveet. Erityisen haitallista on olettaa, että joku olisi sen parisuhteen sinulle velkaa, että jotenkin kaikki ansaitsevat parisuhteen. Se on kaikilla, rumilla ja kauniilla tuurista kiinni. Kuitenkin onni suosii rohkeaa. Ei kukaan tule kotoa hakemaan.
Ihan ympäripyöreää hölötystä ja puhetta tasoteoriasta hieman asiaa kiertäen. Niputit myös rumat ja kauniit samaan "tuuriporukkaan". Kauniit ja komeat ovat ihan eri asemassa pariutumismarkkinoilla, se on itsestäänselvää.
No, ei itseasiassa ole, jos olet kerran tasoteoteetikko. Kauniit pariutuu keskenään ja vaikka kauniilla olisi enemmän valinnanvaraa koko väestöstä, niin omantasoisia on heidänkin vaikea löytää. Tavalliset tallaajat löytää tämän perusteella kumppanin kaikkein helpoiten. Jos olet ihminen, jolla on yhtään ystävää, niin olet varmaan ollut häissä, jossa avioon astuu ihan tavallinen pariskunta, josta sinulle kumpikaan ei puolisoksi kelpaisi, mutta ovat toisensa kuitenkin löytäneet. Eli rumatkin pariutuu. Ihanko tosiaan kuvittelet, että Sara Siepille joku 45-vuotias monisairas ja työtön Pena piPieksamäeltä on passeli kumppani?
Ja mitähän epämääräistä siinä on, että jos olen negatiivinen ja masentava tyyppi elämänasenteeltasi tai muut ihmiset ovat sinulle lähinnä kulutushyödykkeitä, niin kukaan ei oikein kanssasi halua pariutua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin ei tarvitse ihmetellä miksei seuraa löydy. Katkeroituneita ja luovuttaneita perseentuijottelijoita, jotka luulee, että elämä on ohi kolmekymppisenä.
No mitä sinä antaisit neuvoksi luovuttaneille kolmekymppisille? Ihan rehellisesti, mitä sinä selvästi parempiosaisena osaat antaa neuvoksi näille miehille ja naisille?
Eri, mutta perseentuijottelu ja iän murehtiminen kannattaisi lopettaa.
Muuten kysymys on oikeasti hankala. Katkeroituminen ja luovuttaminen johtunee huonoista kokemuksista, suhteet ovat menneet päin prinkkalaa. Näissä keskusteluissa karkeasti yleistäen on niin, että naiset ovat pettyneet suhteentynkiin ja miehet siihen etteivät saa sitä suhteentynkää. Ei jutut ulkonäön ylimaallisesta tärkeydestä ja tasoteorioiden pyörittely sekä kummankin sukupuolen haukkuminen oikein paranna kenenkään itsetuntoa tai haluja lähteä rohkeasti deittailemaan ja kuulemma haiden syötäväksi.
Ehkä se viisain neuvo olisi pysyä palstoilta ja näistä keskusteluista poissa ja elää ja deittailla kuin itse parhaaksi näkee, ilman liikoja ennakkoluuloja vastapuolesta. Idealistista ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin ei tarvitse ihmetellä miksei seuraa löydy. Katkeroituneita ja luovuttaneita perseentuijottelijoita, jotka luulee, että elämä on ohi kolmekymppisenä.
No mitä sinä antaisit neuvoksi luovuttaneille kolmekymppisille? Ihan rehellisesti, mitä sinä selvästi parempiosaisena osaat antaa neuvoksi näille miehille ja naisille?
Eri, mutta perseentuijottelu ja iän murehtiminen kannattaisi lopettaa.
Muuten kysymys on oikeasti hankala. Katkeroituminen ja luovuttaminen johtunee huonoista kokemuksista, suhteet ovat menneet päin prinkkalaa. Näissä keskusteluissa karkeasti yleistäen on niin, että naiset ovat pettyneet suhteentynkiin ja miehet siihen etteivät saa sitä suhteentynkää. Ei jutut ulkonäön ylimaallisesta tärkeydestä ja tasoteorioiden pyörittely sekä kummankin sukupuolen haukkuminen oikein paranna kenenkään itsetuntoa tai haluja lähteä rohkeasti deittailemaan ja kuulemma haiden syötäväksi.
Ehkä se viisain neuvo olisi pysyä palstoilta ja näistä keskusteluista poissa ja elää ja deittailla kuin itse parhaaksi näkee, ilman liikoja ennakkoluuloja vastapuolesta. Idealistista ehkä.
Jälleen: deittailla ei voi, jos deiteille ei toistuvasti pääse. Ja jos deiteille ei pääse, niin minkä neuvon antaisit näille (yleensä miehille)? Aivan, ajattelemme varmasti samaa asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin ei tarvitse ihmetellä miksei seuraa löydy. Katkeroituneita ja luovuttaneita perseentuijottelijoita, jotka luulee, että elämä on ohi kolmekymppisenä.
No mitä sinä antaisit neuvoksi luovuttaneille kolmekymppisille? Ihan rehellisesti, mitä sinä selvästi parempiosaisena osaat antaa neuvoksi näille miehille ja naisille?
No, ainakin ensin voisi katsoa peiliin ja miettiä haluaisiko itse kaltaisensa kumppanin? Mikään edellämainituista ominaisuuksista ei ole eduksi parisuhdemarkkinoilla. Ei parisuhde ole mikään ovi, josta pääsee pakoon omaa surkeaa elämäänsä ja itseään. Jos tärkein kriteeri parisuhteessa on puolison perseenympärys tai rasvaprosentti, niin pitää vaan hyväksyä se tosiasia, että kukaan ei todennäköisesti halua täyttää tätä lihakimpaleen avointa virkaa elämässäsi.
Ei kukaan onnellinen ja itsensä kanssa sinut oleva mukava ihminen halua perässä raahattavaa puolisoa. Kaltaisensa voi ehkä löytää. Monessa tapauksessa ihminen itse on se suurin este, joka torppaa ne parisuhdehaaveet. Erityisen haitallista on olettaa, että joku olisi sen parisuhteen sinulle velkaa, että jotenkin kaikki ansaitsevat parisuhteen. Se on kaikilla, rumilla ja kauniilla tuurista kiinni. Kuitenkin onni suosii rohkeaa. Ei kukaan tule kotoa hakemaan.
Ihan ympäripyöreää hölötystä ja puhetta tasoteoriasta hieman asiaa kiertäen. Niputit myös rumat ja kauniit samaan "tuuriporukkaan". Kauniit ja komeat ovat ihan eri asemassa pariutumismarkkinoilla, se on itsestäänselvää.
No, ei itseasiassa ole, jos olet kerran tasoteoteetikko. Kauniit pariutuu keskenään ja vaikka kauniilla olisi enemmän valinnanvaraa koko väestöstä, niin omantasoisia on heidänkin vaikea löytää. Tavalliset tallaajat löytää tämän perusteella kumppanin kaikkein helpoiten. Jos olet ihminen, jolla on yhtään ystävää, niin olet varmaan ollut häissä, jossa avioon astuu ihan tavallinen pariskunta, josta sinulle kumpikaan ei puolisoksi kelpaisi, mutta ovat toisensa kuitenkin löytäneet. Eli rumatkin pariutuu. Ihanko tosiaan kuvittelet, että Sara Siepille joku 45-vuotias monisairas ja työtön Pena piPieksamäeltä on passeli kumppani?
Ja mitähän epämääräistä siinä on, että jos olen negatiivinen ja masentava tyyppi elämänasenteeltasi tai muut ihmiset ovat sinulle lähinnä kulutushyödykkeitä, niin kukaan ei oikein kanssasi halua pariutua?
Olen ollut useammankin kauniin naisen kanssa, ja en taatusti ole itse komea. Eli joku teoriassasi meni nyt pieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin ei tarvitse ihmetellä miksei seuraa löydy. Katkeroituneita ja luovuttaneita perseentuijottelijoita, jotka luulee, että elämä on ohi kolmekymppisenä.
No mitä sinä antaisit neuvoksi luovuttaneille kolmekymppisille? Ihan rehellisesti, mitä sinä selvästi parempiosaisena osaat antaa neuvoksi näille miehille ja naisille?
No, ainakin ensin voisi katsoa peiliin ja miettiä haluaisiko itse kaltaisensa kumppanin? Mikään edellämainituista ominaisuuksista ei ole eduksi parisuhdemarkkinoilla. Ei parisuhde ole mikään ovi, josta pääsee pakoon omaa surkeaa elämäänsä ja itseään. Jos tärkein kriteeri parisuhteessa on puolison perseenympärys tai rasvaprosentti, niin pitää vaan hyväksyä se tosiasia, että kukaan ei todennäköisesti halua täyttää tätä lihakimpaleen avointa virkaa elämässäsi.
Ei kukaan onnellinen ja itsensä kanssa sinut oleva mukava ihminen halua perässä raahattavaa puolisoa. Kaltaisensa voi ehkä löytää. Monessa tapauksessa ihminen itse on se suurin este, joka torppaa ne parisuhdehaaveet. Erityisen haitallista on olettaa, että joku olisi sen parisuhteen sinulle velkaa, että jotenkin kaikki ansaitsevat parisuhteen. Se on kaikilla, rumilla ja kauniilla tuurista kiinni. Kuitenkin onni suosii rohkeaa. Ei kukaan tule kotoa hakemaan.
Ihan ympäripyöreää hölötystä ja puhetta tasoteoriasta hieman asiaa kiertäen. Niputit myös rumat ja kauniit samaan "tuuriporukkaan". Kauniit ja komeat ovat ihan eri asemassa pariutumismarkkinoilla, se on itsestäänselvää.
No, ei itseasiassa ole, jos olet kerran tasoteoteetikko. Kauniit pariutuu keskenään ja vaikka kauniilla olisi enemmän valinnanvaraa koko väestöstä, niin omantasoisia on heidänkin vaikea löytää. Tavalliset tallaajat löytää tämän perusteella kumppanin kaikkein helpoiten. Jos olet ihminen, jolla on yhtään ystävää, niin olet varmaan ollut häissä, jossa avioon astuu ihan tavallinen pariskunta, josta sinulle kumpikaan ei puolisoksi kelpaisi, mutta ovat toisensa kuitenkin löytäneet. Eli rumatkin pariutuu. Ihanko tosiaan kuvittelet, että Sara Siepille joku 45-vuotias monisairas ja työtön Pena piPieksamäeltä on passeli kumppani?
Ja mitähän epämääräistä siinä on, että jos olen negatiivinen ja masentava tyyppi elämänasenteeltasi tai muut ihmiset ovat sinulle lähinnä kulutushyödykkeitä, niin kukaan ei oikein kanssasi halua pariutua?
Olen ollut useammankin kauniin naisen kanssa, ja en taatusti ole itse komea. Eli joku teoriassasi meni nyt pieleen.
Ei se ole minun teoriani, vaan tasoteoriaa yleisesti. Sanoin alkuperäisessä kommentissani, että pariutuminen on ihan yhtä vaikeaa olit sitten kaunis tai ruma. Se on tuurista kiinni löytääkö sopivan puolison, tätä sitten väitettiin tasoteoriaksi. Ettekö osaa lukea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin ei tarvitse ihmetellä miksei seuraa löydy. Katkeroituneita ja luovuttaneita perseentuijottelijoita, jotka luulee, että elämä on ohi kolmekymppisenä.
No mitä sinä antaisit neuvoksi luovuttaneille kolmekymppisille? Ihan rehellisesti, mitä sinä selvästi parempiosaisena osaat antaa neuvoksi näille miehille ja naisille?
Eri, mutta perseentuijottelu ja iän murehtiminen kannattaisi lopettaa.
Muuten kysymys on oikeasti hankala. Katkeroituminen ja luovuttaminen johtunee huonoista kokemuksista, suhteet ovat menneet päin prinkkalaa. Näissä keskusteluissa karkeasti yleistäen on niin, että naiset ovat pettyneet suhteentynkiin ja miehet siihen etteivät saa sitä suhteentynkää. Ei jutut ulkonäön ylimaallisesta tärkeydestä ja tasoteorioiden pyörittely sekä kummankin sukupuolen haukkuminen oikein paranna kenenkään itsetuntoa tai haluja lähteä rohkeasti deittailemaan ja kuulemma haiden syötäväksi.
Ehkä se viisain neuvo olisi pysyä palstoilta ja näistä keskusteluista poissa ja elää ja deittailla kuin itse parhaaksi näkee, ilman liikoja ennakkoluuloja vastapuolesta. Idealistista ehkä.Jälleen: deittailla ei voi, jos deiteille ei toistuvasti pääse. Ja jos deiteille ei pääse, niin minkä neuvon antaisit näille (yleensä miehille)? Aivan, ajattelemme varmasti samaa asiaa.
Miksi deiteille pitäisi toistuvasti päästä? Itselläni on elämässäni ollut ehkä viidet deitit, joista olen puolisoni löytänyt. Jos et löydä sovelluksista tai deittisivuilta seuraa, niin käy sinkkujen live-tapahtumissa tai baareissa. Unohda kirjastot tai kaupat. Käy viikonloppuna laivalla tai viikolla jos tykkäät mummoista ja vaareista. Osallistu kursseille, jossa on luultavasti paljon vastakkaisen sukupuolen edustajia. Mene esiintymis- tai puhevalmennukseen, stylistille tai pukeutumisneuvojalle. Voi olla, että löydät jonkun, voi olla, että et. Ainakin olet yrittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin ei tarvitse ihmetellä miksei seuraa löydy. Katkeroituneita ja luovuttaneita perseentuijottelijoita, jotka luulee, että elämä on ohi kolmekymppisenä.
No mitä sinä antaisit neuvoksi luovuttaneille kolmekymppisille? Ihan rehellisesti, mitä sinä selvästi parempiosaisena osaat antaa neuvoksi näille miehille ja naisille?
Eri, mutta perseentuijottelu ja iän murehtiminen kannattaisi lopettaa.
Muuten kysymys on oikeasti hankala. Katkeroituminen ja luovuttaminen johtunee huonoista kokemuksista, suhteet ovat menneet päin prinkkalaa. Näissä keskusteluissa karkeasti yleistäen on niin, että naiset ovat pettyneet suhteentynkiin ja miehet siihen etteivät saa sitä suhteentynkää. Ei jutut ulkonäön ylimaallisesta tärkeydestä ja tasoteorioiden pyörittely sekä kummankin sukupuolen haukkuminen oikein paranna kenenkään itsetuntoa tai haluja lähteä rohkeasti deittailemaan ja kuulemma haiden syötäväksi.
Ehkä se viisain neuvo olisi pysyä palstoilta ja näistä keskusteluista poissa ja elää ja deittailla kuin itse parhaaksi näkee, ilman liikoja ennakkoluuloja vastapuolesta. Idealistista ehkä.Jälleen: deittailla ei voi, jos deiteille ei toistuvasti pääse. Ja jos deiteille ei pääse, niin minkä neuvon antaisit näille (yleensä miehille)? Aivan, ajattelemme varmasti samaa asiaa.
Tuskin ajattelemme samaa asiaa. Maagisesta kasipallostani ja tähtien asennosta ennustan, että tähän halutaan vastaus leuka- rasvaprosentti- hiusraja- kirurgipankkiirilentäjästä.
Live-elämässä antaisin miehille sellaisen neuvon, että tutustukaa niihin kaveripiirin tai muun sosiaalisen ympyrän kautta tuttuihin sinkkunaisiin. Siis oikeasti tutustukaa. Jutelkaa, kertokaa itsestänne (ei ylimielisellä tavalla tai itsekehulla, se on luotaantyöntävää) ystävystykää ensin, vastavuoroista keskustelua, ehkä yhteistä löytyy ja voi sopia tapaamisia kahden kesken jonkin kivan aktiviteetin parissa. Jos homma natsaa niin se on match.
Baariin ei ole muita neuvoja, kuin se, ettei kannata olla limainen jallittaja ja kourija. Kohteliaisuudella voi vieras nainen tykätäkin jutella ja tutustua ja sopia tapaamisen.
Tinderiin vinkkinä kirjoittakaa siihen bioon itsestänne jotain, ei kysymällä selviää. Kuvat varmaankin on jo käsitelty moneen kertaan, että mitkä eivät ole kiinnostusta herättäviä. Ja älkää aloittako keskustelua siellä jollakin seksiviittauksella tai naisen ulkönäön kommentoinnilla, sillä ei pääse sinne treffeille, jos nainen hakee muuta kuin satunnaista seksiä. Eikä se ole asiallista muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin ei tarvitse ihmetellä miksei seuraa löydy. Katkeroituneita ja luovuttaneita perseentuijottelijoita, jotka luulee, että elämä on ohi kolmekymppisenä.
No mitä sinä antaisit neuvoksi luovuttaneille kolmekymppisille? Ihan rehellisesti, mitä sinä selvästi parempiosaisena osaat antaa neuvoksi näille miehille ja naisille?
Eri, mutta perseentuijottelu ja iän murehtiminen kannattaisi lopettaa.
Muuten kysymys on oikeasti hankala. Katkeroituminen ja luovuttaminen johtunee huonoista kokemuksista, suhteet ovat menneet päin prinkkalaa. Näissä keskusteluissa karkeasti yleistäen on niin, että naiset ovat pettyneet suhteentynkiin ja miehet siihen etteivät saa sitä suhteentynkää. Ei jutut ulkonäön ylimaallisesta tärkeydestä ja tasoteorioiden pyörittely sekä kummankin sukupuolen haukkuminen oikein paranna kenenkään itsetuntoa tai haluja lähteä rohkeasti deittailemaan ja kuulemma haiden syötäväksi.
Ehkä se viisain neuvo olisi pysyä palstoilta ja näistä keskusteluista poissa ja elää ja deittailla kuin itse parhaaksi näkee, ilman liikoja ennakkoluuloja vastapuolesta. Idealistista ehkä.Jälleen: deittailla ei voi, jos deiteille ei toistuvasti pääse. Ja jos deiteille ei pääse, niin minkä neuvon antaisit näille (yleensä miehille)? Aivan, ajattelemme varmasti samaa asiaa.
Miksi deiteille pitäisi toistuvasti päästä? Itselläni on elämässäni ollut ehkä viidet deitit, joista olen puolisoni löytänyt. Jos et löydä sovelluksista tai deittisivuilta seuraa, niin käy sinkkujen live-tapahtumissa tai baareissa. Unohda kirjastot tai kaupat. Käy viikonloppuna laivalla tai viikolla jos tykkäät mummoista ja vaareista. Osallistu kursseille, jossa on luultavasti paljon vastakkaisen sukupuolen edustajia. Mene esiintymis- tai puhevalmennukseen, stylistille tai pukeutumisneuvojalle. Voi olla, että löydät jonkun, voi olla, että et. Ainakin olet yrittänyt.
No juuri tuo, että toistuvasti pitäisi päästä. Siihen riittää yksi deitti, kun kolahtaa ja kivan kumppanin löytää, sellaisen jonka kanssa haluaa olla. Ei se määrä, vaan laatu.
Vierailija kirjoitti:
Mene viihteelle, bongaa itsekseen oleva nainen ja kysy onko hän yksin.
Niin mua on pokailtu ja joskus jopa onnistuttu.
T. Nainen.
Ei viihteellä ole itsekseen olevia naisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hmmm kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se deittailu totta kai vaikeutuu kun ikä alkaa kolmosella kakkosen sijaan. Mutta kannattaa muistaa että parinhaku edellyttää myös omaa aktiivisuutta:
olen tavannut useita sinkkuja jotka valittavat kuinka ei millään löydy kumppania. Sitten kun kysyy mitä ovat itse tehneet asian eteen, niin kuuluu pelkästään heinäsirkkojen ääntä.
Jos olet viimeisen neljän viikon aikana lähestynyt 0 kertaa vastakkaista sukupuolta, niin käytännössä sinkkuus on silloin ihan oma valintasi.
Mihin perustuu tämä että deittailu vaikeutuu kun ikä alkaa 3?
Ehkä siinä viitataan siihen, että moni tapaa opiskellessaan enemmän uusia ihmisiä luonnollisesti niissä piireissä ja mahdollisesti sen kumppaninkin ja on kolmekymppisenä varattu.
Tottakai kolmekymppisillä voi olla vilkas seuraelämä ja harrastuksia, joissa tapaa muita. Ehkä baareissa luuhaaminen ja sitä kautta tutustuminen vähenee. Deittailu menee enemmän appien varaan, jos liikkuu vain töissä ja omassa kaveriporukassa, ja deittailusta tulee tarkoitushakuisempaa. Nuorena tuntui, että niitä mielenkiintoisia ihmisiä vain tupsahteli jostain itse niin paljoa etsimättä.
Aika surkea stereotypia voi olla kolmekymppisen naisen oletettu vauvakuumeilu, jonka takia jotkut miehet haluavat kiertää kaukaa, mutta se ehkä tosiaan on urbaani legenda. EriKyllä ne sinkkumiehetkin monet haluaa lapsia! Outo ajatus, että vain naisilla on se iänikuinen vauvakuume.
Haluaa niin kauan kun ei tarvi juurikaan panostaa. Vaimo halutaan minimi summalla synnyttämään ja hoitamaan kotia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene viihteelle, bongaa itsekseen oleva nainen ja kysy onko hän yksin.
Niin mua on pokailtu ja joskus jopa onnistuttu.
T. Nainen.Ei viihteellä ole itsekseen olevia naisia.
Itse ainakin käyn yksin konserteissa ja keikoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin ei tarvitse ihmetellä miksei seuraa löydy. Katkeroituneita ja luovuttaneita perseentuijottelijoita, jotka luulee, että elämä on ohi kolmekymppisenä.
No mitä sinä antaisit neuvoksi luovuttaneille kolmekymppisille? Ihan rehellisesti, mitä sinä selvästi parempiosaisena osaat antaa neuvoksi näille miehille ja naisille?
Eri, mutta perseentuijottelu ja iän murehtiminen kannattaisi lopettaa.
Muuten kysymys on oikeasti hankala. Katkeroituminen ja luovuttaminen johtunee huonoista kokemuksista, suhteet ovat menneet päin prinkkalaa. Näissä keskusteluissa karkeasti yleistäen on niin, että naiset ovat pettyneet suhteentynkiin ja miehet siihen etteivät saa sitä suhteentynkää. Ei jutut ulkonäön ylimaallisesta tärkeydestä ja tasoteorioiden pyörittely sekä kummankin sukupuolen haukkuminen oikein paranna kenenkään itsetuntoa tai haluja lähteä rohkeasti deittailemaan ja kuulemma haiden syötäväksi.
Ehkä se viisain neuvo olisi pysyä palstoilta ja näistä keskusteluista poissa ja elää ja deittailla kuin itse parhaaksi näkee, ilman liikoja ennakkoluuloja vastapuolesta. Idealistista ehkä.Jälleen: deittailla ei voi, jos deiteille ei toistuvasti pääse. Ja jos deiteille ei pääse, niin minkä neuvon antaisit näille (yleensä miehille)? Aivan, ajattelemme varmasti samaa asiaa.
Tuskin ajattelemme samaa asiaa. Maagisesta kasipallostani ja tähtien asennosta ennustan, että tähän halutaan vastaus leuka- rasvaprosentti- hiusraja- kirurgipankkiirilentäjästä.
Live-elämässä antaisin miehille sellaisen neuvon, että tutustukaa niihin kaveripiirin tai muun sosiaalisen ympyrän kautta tuttuihin sinkkunaisiin. Siis oikeasti tutustukaa. Jutelkaa, kertokaa itsestänne (ei ylimielisellä tavalla tai itsekehulla, se on luotaantyöntävää) ystävystykää ensin, vastavuoroista keskustelua, ehkä yhteistä löytyy ja voi sopia tapaamisia kahden kesken jonkin kivan aktiviteetin parissa. Jos homma natsaa niin se on match.
Baariin ei ole muita neuvoja, kuin se, ettei kannata olla limainen jallittaja ja kourija. Kohteliaisuudella voi vieras nainen tykätäkin jutella ja tutustua ja sopia tapaamisen.
Tinderiin vinkkinä kirjoittakaa siihen bioon itsestänne jotain, ei kysymällä selviää. Kuvat varmaankin on jo käsitelty moneen kertaan, että mitkä eivät ole kiinnostusta herättäviä. Ja älkää aloittako keskustelua siellä jollakin seksiviittauksella tai naisen ulkönäön kommentoinnilla, sillä ei pääse sinne treffeille, jos nainen hakee muuta kuin satunnaista seksiä. Eikä se ole asiallista muutenkaan.
En pysty, koska niitä ei ole. Kaverien tuttavat on kaikki varattu, ja lapsiaan he eivät parita, vaikka ne ikänsä puolesta kävisivät.
En ole ollut tekemisissä, en ole koskaan deittaillut tai edes yrittänyt.
M36
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No samaa se on näin 26 vuotiaana. Ei miehiä kiinnostaa enää munikäiset. Sinkkuna tässä mennään. Taitaa kaikkia kiinnostaa max 24 vuotiaat.
N26
Olin 23-24-vuotiaana tinderissä ja ainut mitä sieltä jäi käteen on murskattu itsetunto, kun kelpasin vain panoksi.
Ja ei, en ollut (enkä ole) ylipainoinen enkä ruma.
Ei Tinderiin mennä parisuhdetta etsimään. Se on aikuisten karkkikauppa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No samaa se on näin 26 vuotiaana. Ei miehiä kiinnostaa enää munikäiset. Sinkkuna tässä mennään. Taitaa kaikkia kiinnostaa max 24 vuotiaat.
N26
Olin 23-24-vuotiaana tinderissä ja ainut mitä sieltä jäi käteen on murskattu itsetunto, kun kelpasin vain panoksi.
Ja ei, en ollut (enkä ole) ylipainoinen enkä ruma.Ei Tinderiin mennä parisuhdetta etsimään. Se on aikuisten karkkikauppa.
Ja silti tuntuu että se on suunnilleen ainoa deittisovellus tai sivu jota kaikki käyttää ja sitten ihmetellään, kun sieltä ei löydy vakavaa parisuhdetta.
Hetkinen, eikös tässä ketjussa sivuja sitten jotkut valittaneet, kuinka niitä perhekuumeisia naisia ei missään nimessä haluta, kun ne haluavat tasaisen ja luotettavan miehen siihen perheen perustamiseen ja se on niin totaalisen suuri vääryys ja loukkaus, että joku pitää miestä parisuhteeseen ja isäksi sopivana, kun ne tasaiset miehet eivät ole nuoruudessaan saaneet irtoseksiä naisilta, vaan kuulemma ihan muut ovat pukille päässeet. Nyt joku roti näihin vinkumisiin.