Mikä tuo sulle iloa ja toivoa elämään?
Voi olla isompikin tai pienempi asia. Mulle tuo tää kevät ja se, että pian lumet sulaa ja päästään mökkiä laittaa kuntoon.
Kommentit (368)
Vierailija kirjoitti:
Se, että se jonakin päivänä päättyy
Niin sama täällä. Kukaan ei jää tänne ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Kolmeviikkoinen lapsenlapsi
Onnellisimpaan maahan syntyi. Arviolta 10...20 v. päästä muksu kohtaa karun todellisuuden. Ellei eliittiluokkaan syntynyt. N. 12 vuotias alkaa ymmärtää luokkaerot. -Hän ei myöskään saane kavereita, kun silloiselle asuinseudulle ei ole muita saman ikäluokan muksuja. -Kun tuo 12 v. hänelle tulee täysi, on myös maamme väkimäärä vähentynyt kymmenillä tuhansilla. Työttömyysvallassa ja lamassa vaurioituneet lisäksi kuolevat nuorempina.
Lapsen ilo ja hyväntuulisuus. Kohta 2v lapseni on joka aamu hyvällä tuulella ja alkaa höpöttelemään omasta sängystään. Sitten haluaa pomppia ja tanssia.
Suunnittelen Sodiksen matkaa, pakkaan mielessäni tavaroita, vaatteita. Haaveilen tietyt elokuvat mm Hassisen kone 40v myöhemmin...
Vapaus, oma rauha, hiljaisuus.
Ei ikinä enää parisuhdetta.
Kesän odotus ja sen seikkailut, suunnitellut vaikka mitä mahtavia reissuja.
Köyhää jos vaan pi..u tuo jollekin miehelle iloa. Kyllä mä nautin luonnosta ja omista lemmikeistä. Myös hyvistä elokuvista ja kirjoista.
Aurinkoinen kevätaamu ja kuppi kahvia. :)
Vapaus ja rakkaus, molempia on, ei ole lapsia esteenä.
Toivo että meteroriitti iskeytyisi maapallolle ja posauttaisi sen ilmaan ja hävittäisi kaikki ihmisloiset.
Elämäni paras päätös oli muuttaa pois Helsingistä pois maalle 2 v sitten, ei ole ikävä
tuota kiirettä ja turvattomuuden tunnetta näin naisena. Lapsilla on turvallista olla pihalla ja päästää metsään leikkimään, pieni kyläkoulu jossa käyvät. Hyi että millaiseksi PK seutu on muuttunut, huumeita, roadmanit, elokapinan hulluudet ym.
No ei kyllä mikään, nyt kun mietin.
Aurinko paistaa ja kesä tulee, tällä jaksaa taas <3
Se että puolisolla menee niin hyvin työelämässä, että minä voin ehkä jäädä kotirouvaksi lähiaikoina. Voisin keikkailla sen verran mitä huvittaa.
Tämän niin allekirjoitan. Nyt 50 v, mutta vielä 3,5 vuotta sitten minulla oli rakas koira, lapsi siinä iässä, että äidinkin kanssa tehtiin asioita ja pitkä rakkautta täynnä oleva suhde. Ensin kuoli koira vanhuuteen (lähes 17v), lapsi kasvoi (nyt 17v) ja mies jätti 5 kk sitten yhteisen 28 vuoden jälkeen.
Nyt elämässäni ei ole kuin työt ja yksinäisyys seurana, työt etänä kotona, eli ihmiskontaktit todella vähissä. Ero oli shokki, mies ikäkriiseissään lähti, mutta esitti loppuun asti että kaikki hyvin. Olisi ollut kivempi erota huonosta suhteesta.
Kyllä välillä joutuu miettimään niitä hyviä syitä jaksaa päivästä toiseen.
Ihmisen kosketusta on ikävä.