Kuinka pian reagoitte vauvan itkuun?
Tuo kysymys saattaa kuulostaa hassulta, mutta yritän selventää sitä.
Usein kuulee erilaisia mielipiteitä siitä kuinka nopeasti vauvan luo pitäisi mennä kun se itkee tai mitä sen kanssa silloin pitäisi tehdä. Silloin kun kysymys ei ole selvästi nälkäitkusta tai muusta selkeästä hädästä niin olen kuullut joidenkin neuvovan, että ei se vauva siitä säry vaikka itkeekin eli tarkoittavat että vauvan luo ei pitäisi heti rynnätä. Erityisesti vanhemmilla ihmisillä tuntuu olevan ohjeena se, että itku kasvattaisi lasta itsenäiseksi. Ja esim. seurankaipuunitkuun vastamaamista kannattaisi vähän " viivytellä" .
Olen myös lukenut jostain sellaista, että vauvan ei pitäisi itkeä yksin yli 20 sekunttia. Harmi kun en muista että missä tälläinen juttu oli.. kuitenkin taisi olla joissain vauva/perhelehdessä.
Haluaisin kuulla mitä te ajattelette tästä itkuasiasta.
Oma periaatteeni tässä on, että pyrin vastaamaan vauvan itkuun mahd. pian ja olemaan vauvan luona silloin kun se itkee. Jos tiedän että se itkee nälkää tms. niin menen vauvan luo heti (no tietenkin jos olen vaikka wc:ssä, hoidan asiani loppuun). Oma reagointinopeuteni riippuu tietenkin myös itkun kovuudesta, onko kitinää vai mitä. En kuitenkaan itketä vauvaani kasvatusmielessä, että se jotenkin kasvattaisi häntä vaan uskon enemmän että läheisyys (syli) kasvattaa ja tuo turvaa. En myöskään kyllä aina ehdi paikalle 20 sekunnissa, enkä pidä sitä tavoitteenakaan =) Ja ymmärrän että jos vauvan itku vaan jatkuu ja jatkuu ja vanhempi väsyy niin on järkevää laittaa lapsi hetkeksi esim. sänkyynsä jotta vanhempi saa kerättyä taas voimansa kestää itkua.
Olisi tosiaan mukava kuulla mielipiteitä asiasta.
Kommentit (18)
..pienen vauvan itkuun täytyy vastata mahdollisimman nopeasti. ja aina. tuntuu jotenkin väärältä neuvolta se mitä jostain kuulee, että pitäisi antaa tovi itkeä jotta ei oppisi jotenkin reppanaksi tai jotain. luin jostain, että alle vuoden ikäinen ei osaa pompottaa/olla tahallaan hankala, ja vaikka oma vauva on nyt vasta 8-viikkoinen, se kuulostaa ihan loogiselta.
vauva ei taida käsittää aikaa kovin hyvin, joten minusta silloin on reiluinta ja varmimmin oikea/turvallinen tapa reagoida heti kun vauva itkee. itse huutelen vauvalle jos olen vaikka vessassa, että olen kuullut kyllä että hän on herännyt/närkästynyt, ja olen tulossa. en pystyisi odottamaan ja ' siedättämään' vauvaa itkettämällä hetkeäkään ylimääräistä. ei koko ajan voi pitää sylissä ja hyssytellä, mutta minusta on ihan hölmöä koettaa jotenkin opettaa itsenäisyyden ja reippauden alkeita ihmiselle, joka ei pysty edes kylkeä itse kääntämään.
olen siis kanssasi ihan samaa mieltä näistä jutuista. reagoida pitää heti, ja lohduttaa välittömästi kun ehtii vauvan luo. sitten isompana ehtii opetella sitä että pitää odottaa että saa mitä haluaa, ja vauvan itkussa ei ole haluamisesta kyse, vaan tarvitsemisesta.
Tässä meille sattui sellainen tilanne mikä pisti minun vereni kiehumaan.
Olimme vieneet lapset mummulle hoitoon (muutto oli menneillään) ja kun menin lapsia hakemaan niin kuopus (silloin 2kk) nyyhkytti unissaan.
Mummo vaan sanoi että itki 2h ja sit nukahti...kysyin et miksi ei tehnyt mitään niin kommentti oli että taisi itkeä vaan syliin ja en ottanut.
Tämä jäi niin lähtemättömästi mun mieleen, että kyllä toisen kerran mietin vienkö lapsia hänelle hoitoon.
Eihän vauvat siitä itkusta säry, se on tosi, mutta mielestäni ei ihan pienet osaa nälkäänsä, kipua, vaipan vaihtoa tms muutoin ilmoittaa kuin itkulla ja siihen on vastattava. Tai ainakin näin minä teen.
Tietty sit, kun vauvat kasvaa ja alkaa tulla näitä uhmaiän kiukun puuskia voi sitä itkua kuulostella et onko " oikeaa" itkua ja silloin olen ainakin itse hieman " viivytellyt" .
Tai siis niin pian kuin mahdollista. Vauvaa ei voi " hemmotella" pilalle.
Kun itkuun vastataan heti, lapselle kehittyy tuntemus siitä, että hänen tunteillaan on merkitystä. Itsetunto kehittyy ja perusturvallisuus myös.
Eli käytännössä menen hänen luokseen mahd. pian. Ja jos olen esim. vessassa ja " asia " kesken, niin ainakin huutelen rauhoittavia sanoja, kuten mami on tulossa jne. Se yleensä rauhoittaa jo osittain.
Suositus on, että vauvan itkuun pitää vastata mahd.pian, että hän kokee turvallisuutta, kun hänen hätäänsä heti vastataan.
Eli nuo vanhan kansan karaistushommat/ itkut luo vaan turvattomuutta, jolla voi vaikutusta pitkällekin elämään alitajuisesti.
on myös erilaisia elämäntilanteita, jotka vaikuttavat asiaan. Suoralta kädeltä ei voi tuomita niitä, joiden vauva/vauvat joutuvat itkemään. Mulla on 3,5 kk ikäiset kaksoset ja meillä kyllä pakostakin itketään joka päivä ja joudutaan odottamaan palvelua. Mulla ei ole kuin kaksi kättä, ja jos/kun molemmat vauvat haluavat jotain (jopa samaa asiaa) samaan aikaan, on vain tehtävä valinta ja hoidettava yksi kerrallaan. Jos huutavan hätään vastaa ja laskee sylissä palvelua saavan sivuun, alkaa tämä ensin tyytyväisenä ollut huutaa. Siispä jompikumpi huutaa väkisinkin, ei voi mitään. Onneksi joitain juttuja pystyy tekemään myös yhtä aikaa, mutta valitettavasti kaksi kättä ja yksi syli ovat melko rajalliset.
Toit hyvän pointin esiin.:)
EmpOmppu:
on myös erilaisia elämäntilanteita, jotka vaikuttavat asiaan. Suoralta kädeltä ei voi tuomita niitä, joiden vauva/vauvat joutuvat itkemään. Mulla on 3,5 kk ikäiset kaksoset ja meillä kyllä pakostakin itketään joka päivä ja joudutaan odottamaan palvelua. Mulla ei ole kuin kaksi kättä, ja jos/kun molemmat vauvat haluavat jotain (jopa samaa asiaa) samaan aikaan, on vain tehtävä valinta ja hoidettava yksi kerrallaan. Jos huutavan hätään vastaa ja laskee sylissä palvelua saavan sivuun, alkaa tämä ensin tyytyväisenä ollut huutaa. Siispä jompikumpi huutaa väkisinkin, ei voi mitään. Onneksi joitain juttuja pystyy tekemään myös yhtä aikaa, mutta valitettavasti kaksi kättä ja yksi syli ovat melko rajalliset.
Itse en myöskään huudata turhaan, mutta etenkin kakkonen on joutunut pakostakin itkemään paljon. Vauvojen itkut ovat myös erilaisia. Esikoisen itku muuttui nopeasti hätäitkuksi ja hän oli heti vauvasta pitäen vaikeasti lohdutettava. Kuopus on sen sijaan rauhallisempi ja tasaista itkua saattaa olla pitkiäkin aikoja ja hän rauhoittuu joskus jopa itsekseen, mitä taas esikoinen ei koskaan tehnyt.
Meillä molemmat muksut ovat tarvinneet paljon syliä ja olen kyllä lukuisia kertoja saanut kuulla, miten olen opettanut heidät siihen. Toi onkin toinen pointti, mitä en koskaan ole ymmärtänyt.
seibe:
Itse en myöskään huudata turhaan, mutta etenkin kakkonen on joutunut pakostakin itkemään paljon. Vauvojen itkut ovat myös erilaisia. Esikoisen itku muuttui nopeasti hätäitkuksi ja hän oli heti vauvasta pitäen vaikeasti lohdutettava. Kuopus on sen sijaan rauhallisempi ja tasaista itkua saattaa olla pitkiäkin aikoja ja hän rauhoittuu joskus jopa itsekseen, mitä taas esikoinen ei koskaan tehnyt.Meillä molemmat muksut ovat tarvinneet paljon syliä ja olen kyllä lukuisia kertoja saanut kuulla, miten olen opettanut heidät siihen. Toi onkin toinen pointti, mitä en koskaan ole ymmärtänyt.
on joskus sanottu, että olemme " opettaneet " lapsemme sylivauvaksi. Mikä ei minua kyllä haittaa yhtään.:) Lasta ei voi helliä liikaa. :) Olen ajatellut niin, että mielelläni pidän nyt sylissä, koska joskus voi tulla aika, kun poika ei enää niin halua sylitellä ja halia...
Tosin eipä meidän vauva yleensä yksin itkekään. Joskus kun olen herännyt ennen häntä, hän saattaa herätä ja melkein heti alkaa kuulua nyyhkyttävää byääätä ja menen tietysti heti hänet syliin ja aamutoimille ottamaan. Yleensä hän kuitenkin herää ensin vähän äheltäen ja alkaen pälyillä ympärilleen. Syliä ja hellyyttä ei vauvalle voi antaa liikaa. Ehkäpä näittenkin asioitten osalta meillä onkin erittäin iloinen ja hyväntuulinen vauva. Alun mahavaiva itkuunkin tuli reagoitua heti ja aina vauva oli sylissä tai hierottavana tms, vaikkei itku olisikaan loppunut niin vauvaa tulee lohduttaa eikä jättää yksin itkemään. Eli kun ihan itkemisestä puhutaan, niin aina ja heti häntä lohdutamme. Ja nyt 3kk iässähän hän jo vähän " juttelee" ja toki vastaan hänen tarpeisiinsa jo siinä vaiheessa, kun äänensävy neitillä rupee menemään vähän surkeammaksi, enkä odota että hän alkaa itkeä.
Tuli kamala olo tuosta kirjoituksesta, jossa mummo oli antanut 2kk ikäisen itkeä 2h :( :( :(
Ihmisen tunne-elämä kun kehittyy jo vauvana ja vauva ei tosiaan kiusallaan itke. Uhmaikäkin taitaa liittyä sinne muualle kuin alle 1v. ikäisiin......
Itselleni on myös joskus kommentoitu kun olen kertonut esim. vauvan itkeneen paljon illalla ja syliin ottamisen rauhoittaneen häntä, että vauvani on tottunut olemaan sylissä ja siksi pitäisi antaa hänen itkeä välillä yksin. Itse kyllä pidän mielummin rauhallista vauvaa sylissä kuin kuuntelen itkevää vauvaa omassa sängyssään. Kummankin meidän on niin mukavampi. Toki on tilanteita (toiset lapset yms..), että vauva joutuu itkemään hetken yksinkin mutta ei sen takia, että ajattelisin " kouluttaa" vauvaa ja itse lukisin vaikka lehtiä sohvalla hyvällä omallatunnolla...
Sellaiseen neuvoon, että vauvan itkuun ei pitäsi vastata heti vaan odottaa, että se kovenee, jotta vauva oppii kärsivällisemmäksi, niin olen joskus neuvojalle vastannut, että olisiko sinusta kiva, jos AINA kun pyydät tai sanot jotain niin kukaan ei vastaa sinulle mitään ennen kuin olet useaan kertaan ja kovalla äänellä tuonut asiasi esille. Ja VAIN sen takia, että sinulle yritetään opettaa, että tässä maailmassa kaikkea saakaan niin helpolla. Itse ainakin tulisin vihaiseksi ja olisin kärttyinen jos minua kohdeltaisiin aina niin... huomaahan sen jo siitäkin jos tuntuu ettei aviomies kuuntele mitä sanon =)
Ihan samoin meille on ihmetelty, kuinka sylivauvan olemme kasvattaneet ja kuinka hanet on totutettu siihen, etta aina on joku pitamassa seuraa. Vieraiden (isovanhemmat, sisaruksemme) on ollut toisinaan vaikea ymmartaa, kun vauva on yksin liekkiin kyllastyneena alkanut kitista lattialla ja olen pyytanyt jotakuta ottamaan hanet syliin itse esim. kattaessani poytaa. Tosin ihmettely on ollut leikillista, joten en ole siita pahastunut (ja toki vieraat sylittelevat vauvaa ihan mielellaan).
Tama lienee yleista esikoisten kohdalla. Jos on itse kotona ja yksi vauva ja han itkee, niin aika harvoin minulla on mitaan " tarkeampaa" tekemista kuin ottaa vauva syliin (siis naita wc-kaynteja yms lukuunottamatta). Eli tuntuisi oudolta olla reagoimatta itkuun tai seuran puutteesta aiheutuvaan kitinaan. Useampien lasten kohdalla asia on sitten eri, koska muutkin lapset tarvitsevat huomiota.
Ajat ovat varmasti muuttuneet, aitini juuri ihmetteli, ettei han muista pitaneensa lapsilleen samalla tavalla seuraa, kuin nyt vauvallemme, mutta tekee sen nyt erittain mielellaan. Vauva rakastaakin isoaidin kanssa loruttelua, jutustelua tai vain makoilua paallekkain sohvalla.
Minustakin tuntui tosi pahalta kuulla 2 h yksin itkeneesta vauvasta. Voisi ystavallisesti kertoa isoaidille, etta meidan perheessa huutoon reagoidaan. Varmasti hankin kuvitteli toimivansa lapsen parhaaksi, muttei vain tieda, etta suositukset ovat muuttuneet.
Meillä vauva 2kk ja tuntui pahalta lukea mimmista, joka oli antanut samanikäisen itkeä yksin 2h :(
Itse olen pyrkinyt kaikkien kolmen kanssa, että vauvan itkuun vastaan heti. Aina ei tietenkään sillä sekunnilla voi ottaa toista syliin, mutta mahdollisimman pian kuitenkin ja sen hetken kun vauva joutuu odottamaan niin pyrin äänelläni lohduttamaan häntä. En ole alkanut karaista vauvaikäistöä antamalla itkeä yksikseen ja ainakin kaksi vanhempaa ovat hyvin positiivisia, itsenäisiä ja vahvan itsetunnon omaavia poikia, liekö juuri siksi että vauvasta asti ovat kokeneet olonsa turvalliseksi kun itkuun on hetimiten vastattu. Itku on vauvan tapa ilmaista asioita, nälän, väsymyksen, kylmän, pissavaipan jne lisäksi myös turhautuneisuutta (yksin kopassa) ja läheisyyden kaipuuta. Miksi siis kieltää vauvalta se läheisyys ja syli?
Vauvan itkuakin on erilaista, jos vauva vähän vikisee sitterissä kun olen vessassa tms niin saatan kyllä huudella sieltä hänelle lohdutusta, mutta hoidan asiani loppuun :) Sen sijaan olen juossut suihkusta shampoot päässä vauvan luo kun hän alkoi yhtäkkisen kipu/säikähdysitkun. Onneksi ei kyse vakavammasta, oli vain raapaissut itseään kynnellä silmäkulmaan ;)
Meillä isommat saavat hieman joustaa eli vauvan itkuun vastaan ensin ellei nyt ole jokin tosi kova hätä isoveljellä kun vauvaa alkaa itkeä. Tosin harvoin tämä Onni-vauvamme enää edes itkee kun yleensä osaan ennakoida mm hänen nälkänsä jo alkavasta tuhinasta eli ehdin syöttää hänet ennenkuin vauvalla on tarvetta itkeä. Samoin syliin otan kun jokelteltu alkaa kuulostaa alavireiseltä.
Mayella ja Onni 8,5vkoa
Itse olen ainakin tosi herkkä vastaamaan oman vauvan itkuun. Toisten vauvojen itkut eivät niinkään hetkauta,sitä vaan " kuuntelee" (tarkoitan nyt esim.ihan pikkuvauvaa mahaitkuineen, jota oma äiti kantelee tms.) Itse kannan isoa 6kk vauvaamme (10kg) vielä rintarepussa esim. kauppareissulla jos ei viihdy rattaissa..
En minäkään usko että kiusallaan vauva itkisi, kyllä sillä aina on joku tarve. Ja tosiaan ensimmäisen vuoden aikana rakennetaan se perusluottamus joka kantaa läpi elämän... miksi siis vauvaa täytyisi huudattaa?? Vauva-aika on niin lyhyt, minä ainakin hellin pikkuista niin paljon kuin kerkeän, koska ennen kuin sitä huomaakaan ei syli enää niinkään kiinnosta vaan kaikki muu sen ympärillä ja ulkopuolella..
Kyllä minäkin olen pitänyt tavoitteena että vastasyntyneen- n3kk itkuun vastataan heti. Sitä nopeammin mitä pienempi vauva on kyseessä.
Sitten kun lapsen katse jo näkee äitinsä, olen saattanut jutellakin vauvalle ja katsoa että rauhoittaako se. Mutta tarkoituksella en ole sittenkään itkettänyt. Kyllä vauvan tarpeet ovat menneet edelle isompien sisarusten.
Syliin on pikkuinen aina päässyt.
On meillä ollut sellainenkin vauva, joka ei mitenkään ilmaissut nälkäänsä, vaan kun oli nälkä, niin alkoi heti parkumaan kun olisi pitänyt olla heti tarjottavat valmiina.
Kuopus oli sellainen tyytyväinen vauva että hän aloitti jo hyvissä ajoin ääntelynsä, että tiesi, että siinä 20 min päästä hänellä on nälkä. ;)
Vauvatkin ovat niin erilaisia. :)
Minäkin pyrin aina vastaamaan vauvan itkuun heti. Ainoa tilannne jossa näin en voi tehdä (vessakäyntejä lukuunottamatta) onkin autolla ajaessa. Vauva takapenkillä yksin turvakaukalossaan, itse ratissa, ja vauva alkaa huutaa syliin.... Kyllä siinä yritän vauvalle jutella, ja välillä toisellä kädellä päätä silittää, mutta jos hän haluaa syliin ei siinä paljon pään silitys auta. Tuskaisia minuutteja äidillä ja vauvalle välillä automatkat....
Meidän poika oli ekat 3-4kk tosi kova huutamaan, reagoin AINA heti ja kannoinkin häntä melkein koko päivän kantoliinassa tai imetin. En olisi ikinä jättänyt itkemään hetkeksikään, aina reagoin HETI
-jäi vessareissut ja muut tekemättä sillä itkunmäärällä. POika kyllä jatkoi itkuaan eikä mikään auttanut, nukahti sitten siihen kantoliinaan kyllä, tai tissille.
Muutama viikko sitten poika (7.5kk muuten) nukkui vielä meidän välissä ja heräsi tunnin välein syömään, useamminkin. Aluksi kokeiltiin lempeää unikoulua, jossa vauvan ei anneta yhtään itkeä (siihen asti en ollut pojan antanut ikinä itkeä reagoimatta itse heti) poika huusi tuntikaupalla kun lempeästi yritti nukuttaa ja huuto vaan kiihtyi, jos otti syliin. Lempeä unikoulu lopetettiin, meille siinä ei ollu mitään lempeää!
Sitten luin toisenlaisesta unikoulusta jossa syliin ei enää otettu, oltii vaan luona (poika omasa sängyssä), 3min poissa, 3min luona ja pikkuhiljaa ollankin 6min poissa jne.(tätä kutsutaan tiimalasiunikouluksi) Ekat kaksi iltaa poika itki 30min (paljon parempi kun lempeä unikoulu jossa itkua kesti ja kesti!), sitten 20min ja sitten 12
-poika ei rauhottelussa todellakaan halunnut että häntä kosketellaan taikka nostetaan syliin, se tuntui vaan ärsyttävän
Pari päivää kesti ja nyt ei ole moneen päivään inahtanutkaan iltasin.kun rutiinien jälkeen lasken pojan omaan sänkyyn niin tyytyväisesti nukahtaa itsekseen ja nukkuu heräten yöllä 1-2 kertaa.
PÄivälläkin on paremman tuulinen ja oleilee itsekseenkin hetkiä. Mä nyt olen tämän pinon paha ihminen, joka on antanut pojan huutaa, vaikka ennen olin tosi kova vastustaja, ihan epäinhimillisä oli noi tommoset unikoulut mun mielestä. Nyt vaan voin sanoa, että onneksi uskalsin!
Ja vaikka tosi pahalta tuntui se itketys (itsekin itkua tuhersin ekat illat odotellessa että pääsen lohduttamaan) niin en mitään tekisi toisin.
Itse en menisi heti sanomaan, mikä on oikeeta ja mikä väärää toimintaa.
Meidän pojan väsyitkuun ei reagoiminen auttanut, häiritsi vaan pikemminkin sitä nukahtamista - nykyään kun itkettäminen on niin pahaa ja epäinhimillistä niin ei tule mieleenkään, että vauva voisi tarvita myös omaa rauhaa saadakseen unen päästä kiinni!
Nälkäitkuun ja muuhun reagoin toki yhä edelleen heti!
Niin me ollaan kaikki ihmiset erilaisia ja omataan erilaisia toimintatapoja, miksei siis meistä kaikista pienimmätkin!
Niin, minusta nuo vanhan kansan " vauvankaraistus" -ohjeet voi heittää nurkkaan ihan kokonaan. Nykykäsitys lienee täysin päinvastainen, eli kun vauvan tarpeisiin reagoidaan nopeasti, hän oppii siihen että hän ja tarpeensa ovat muille tärkeitä, ja kehittää näin terveen itsetunnon itselleen (aiheesta on varnasti lukemattomasti kirjoituksia, itse olen lukenut mm. Jari Sinkkosen kirjoja). Ja muutenkaan pienet vauvat eivät itke kiusallaan, eli jos vauva itkee niin kyllä sillä silloin joku hätä on, vaikka ei nälkä olisikaan. Pienelle yksinäisyys ja seuran tarvekin voi olla iso hätä.
Ja sitten käytäntöön: etenkin näin toisen lapsen kanssa sitä on oppinut (tässäkin asiassa) sen kultaisen keskitien. Esim. jos olen suihkussa, en ryntään shampoot tukassa vauvan luo sen itkiessä. Tai jos nälkäistä & väsynyttä esikoista on ruokittava, niin hän menee siinä tilanteessa vauvan edelle. Etenkin jos vauva ei itke hengen hädässä. Mutta siis näissä tilanteissa ei ole kyseessä tarkoitukseni karaista vauvaa. Esikoisen kanssa sitä ehti paremmin reagoida itkuihin.
Mielestäni siis pientä vauvaa ei voi sylitellä, hellitellä ja lohdutella liikaa!
- Pyjamabansku