Onko elämässä mitään järkeä jos loppuelämän on yksin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen oma valinta. Itseään kehittämällä saa kyllä parisuhteen. 

Mitenkähän sitä kehittäisi?

Alle 167 cm tuplamaisterina ja noin  5000€ nettopalkalla olisi varmasti paljonkehitettävää mutta silti luulen, että haaste löytää ja kohdata elämänkumppani (naine) on jossain muussa kuin siinä, että en olisi kyennyt "kehittämään" itseäni. (- Toinen juttu on se, että työni vaatii ja odottaa minua jatkuvasti kehittämään osaamistani).

Sinulle itsensä kehittäminen liittyy yksinomaan koulutukseen ja palkkaan? 

Käsitän itsensä kehittämisen ennemmin henkisiin ominaisuuksiin liittyvänä. Asioina joita tehdään itsen takia, eikä siksi, että niiden kautta voisi saada jotain.

Hyviöä huomioita! Kiitos. Lähinnä takerruin tuohon, että en oikein hahmota, että miten minun tulisi "kehittää" itseäni ja sitä kautta saavuttaa jotain e. tässä kohtaa edesauttaa kumppanin löytämistä; millaiset "henkiset ominaisuudet" minulla tulisi olla, että voisin mahdollistaa/ helpottaa kumppanin löytämistä?

No millainen ihminen haluat olla? Kumppanin löytämistä helpottaa aika hitosti kun elät omannäköistä elämää, teet asioita joista pidät ja lakkaat miettimästä millainen sinun pitäisi olla, jotta voisit löytää kumppanin. Tunnistan tuon sun kirjoitustyylin ja vaikuttaa, että elämäsi pyörii aika pitkälti sen ympärillä, että et ole koskaan seurustellut ja mietit, miten voisit löytää kumppanin. Tuo ajattelu kannattaa ihan ensimmäiseksi lopettaa ja keskittyä muuhun. 

Saatat olla oikeassa. - Toisaalta kuinka kauan tulisi keskittyä johonkin muuhun. -Tiedän ei tähän kysymykseen ole yhtä oikeaa vastausta. Luojan kiitos olen jo päässyt siitä vaiheesta, että pyrkisin vimmatusti parisuhteeseen; epätoivoisuus kun ei uskoakseni ole kovin puoleensa vetävää.

Mutta kun on ollut vuosia (tai oikeammin vuosikymmeniä) jo sinkkuna ja keskittynyt enemmän ja vähemmän tarmokkaasti niihin asioihin, joille uskoo voivansa ja pystyvänsä tekemään jotain niin aina toisinaan herää ajatukseen, että elämä saattaisi olla mukavampaa, jos voisi jakaa sen jonkun toisen kanssa; vaikka sinänsä ei olisi mitään erityisesti pielessä sinkkuna eläessä.

Olen huomannut vuosien saatossa, että kumppanin kaipuuni kulkee aallottaisesti. Välillä syyhyää ja kutisee vimmatusti välillä taas ei lainkaan.

Päästä irti. Riippuvuus ja halu saavuttamattomaan on kuin tulinen hiili jota puristat, se sattuu. Kun lopetat puristamisen ja päästät irti, kipu tuntuu vielä hetken, mutta loppuu aikanaan.

Mistä voit tietää tuletko olemaan loppuelämäsi yksin? Ei kannata tuollaiseen ajatukseen keskittyä liikaa. Kivoja ihmisiä voi tapaa yllättäen, vaikka netissä. Ja siitä se sitten pikkuhiljaa lähtee.

Kaikella on tarkoitus jotenkin. Eivät kaikki voi sille mitään jos on yksin, jos ei vaan ole sopivaa kumppania (tai kontakteja). Ehkä voi löytyä seuraa somestakin jutteluun tai live, joku päivä, kunhan ei tapaa vaarallista tyyppiä tai fyysisesti hyväksikäyttävää. Itseä on hyvä suojella joskus väärältä seuralta, ettei joudu vaikeuksiin. Oma asunto voi olla parempi kuin se että liittää itsensä väärän kanssa, joka paljastuu myöhemmin. Yksin voi ahdistua helposti, jos on kipeä tai heikko rahatilanne, jos joku ei rahoittele. Terveenä kai helpompaa mennä vaikka kävelylle.

Extrovertit kiipeilee seinillä varmaan jo parin tunnin yksinäisyyden jälkeen, introvertti sen sijaan viihtyy hyvinkin omissa oloissaan vaikka elämänsä loppuun saakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen oma valinta. Itseään kehittämällä saa kyllä parisuhteen. 

Mitenkähän sitä kehittäisi?

Alle 167 cm tuplamaisterina ja noin  5000€ nettopalkalla olisi varmasti paljonkehitettävää mutta silti luulen, että haaste löytää ja kohdata elämänkumppani (naine) on jossain muussa kuin siinä, että en olisi kyennyt "kehittämään" itseäni. (- Toinen juttu on se, että työni vaatii ja odottaa minua jatkuvasti kehittämään osaamistani).

Sinulle itsensä kehittäminen liittyy yksinomaan koulutukseen ja palkkaan? 

Käsitän itsensä kehittämisen ennemmin henkisiin ominaisuuksiin liittyvänä. Asioina joita tehdään itsen takia, eikä siksi, että niiden kautta voisi saada jotain.

Hyviöä huomioita! Kiitos. Lähinnä takerruin tuohon, että en oikein hahmota, että miten minun tulisi "kehittää" itseäni ja sitä kautta saavuttaa jotain e. tässä kohtaa edesauttaa kumppanin löytämistä; millaiset "henkiset ominaisuudet" minulla tulisi olla, että voisin mahdollistaa/ helpottaa kumppanin löytämistä?

No millainen ihminen haluat olla? Kumppanin löytämistä helpottaa aika hitosti kun elät omannäköistä elämää, teet asioita joista pidät ja lakkaat miettimästä millainen sinun pitäisi olla, jotta voisit löytää kumppanin. Tunnistan tuon sun kirjoitustyylin ja vaikuttaa, että elämäsi pyörii aika pitkälti sen ympärillä, että et ole koskaan seurustellut ja mietit, miten voisit löytää kumppanin. Tuo ajattelu kannattaa ihan ensimmäiseksi lopettaa ja keskittyä muuhun. 

Tähän lisäyksenä, että kukaan ei halua mitään persoonatonta miellyttäjätyyppiä, joka on valmis muokkaamaan itseään toisen tahdon mukaiseksi. Sinusta tulee tekstiesi perusteella ikävä kyllä sellainen vaikutelma.

Olet tässäkin ainakin osittain oikeassa. - Kun on "tämän mittainen", mies, mitä olen, niin kyllä sitä on saanut tai joutunut yhden jos toisenkin kerran sen eteen, että miten sitä tulisi olla, että saisi toisen hyväksynnän sellaisena kuin on. Enää en alistu kynnysmatoksi. Mutta kesti aikansa, että osasin syyttämsät vain itseäni siitä, että toinen toimi ja käyttytyi minua kohtaan niinkuin käyttäytyi. Nyt tuntuu hullulta ja täysin päättömältä, että käyttydyin ja toimin niin; siis ikäänkuin minussa olisi ollut _aina_ se syy miksi toimi esimerkiksi minua kohtaan loukkaavasti ja satuttavasti, eikä lainkaan hänessä. 

Vierailija kirjoitti:

Extrovertit kiipeilee seinillä varmaan jo parin tunnin yksinäisyyden jälkeen, introvertti sen sijaan viihtyy hyvinkin omissa oloissaan vaikka elämänsä loppuun saakka.

Jotenkin en usko että kovinkaan moni on oikeasti onnellinen jos ei ole MITÄÄN ihmiskontakteja, edes introvertti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen oma valinta. Itseään kehittämällä saa kyllä parisuhteen. 

Mitenkähän sitä kehittäisi?

Alle 167 cm tuplamaisterina ja noin  5000€ nettopalkalla olisi varmasti paljonkehitettävää mutta silti luulen, että haaste löytää ja kohdata elämänkumppani (naine) on jossain muussa kuin siinä, että en olisi kyennyt "kehittämään" itseäni. (- Toinen juttu on se, että työni vaatii ja odottaa minua jatkuvasti kehittämään osaamistani).

Sinulle itsensä kehittäminen liittyy yksinomaan koulutukseen ja palkkaan? 

Käsitän itsensä kehittämisen ennemmin henkisiin ominaisuuksiin liittyvänä. Asioina joita tehdään itsen takia, eikä siksi, että niiden kautta voisi saada jotain.

Hyviöä huomioita! Kiitos. Lähinnä takerruin tuohon, että en oikein hahmota, että miten minun tulisi "kehittää" itseäni ja sitä kautta saavuttaa jotain e. tässä kohtaa edesauttaa kumppanin löytämistä; millaiset "henkiset ominaisuudet" minulla tulisi olla, että voisin mahdollistaa/ helpottaa kumppanin löytämistä?

No millainen ihminen haluat olla? Kumppanin löytämistä helpottaa aika hitosti kun elät omannäköistä elämää, teet asioita joista pidät ja lakkaat miettimästä millainen sinun pitäisi olla, jotta voisit löytää kumppanin. Tunnistan tuon sun kirjoitustyylin ja vaikuttaa, että elämäsi pyörii aika pitkälti sen ympärillä, että et ole koskaan seurustellut ja mietit, miten voisit löytää kumppanin. Tuo ajattelu kannattaa ihan ensimmäiseksi lopettaa ja keskittyä muuhun. 

Saatat olla oikeassa. - Toisaalta kuinka kauan tulisi keskittyä johonkin muuhun. -Tiedän ei tähän kysymykseen ole yhtä oikeaa vastausta. Luojan kiitos olen jo päässyt siitä vaiheesta, että pyrkisin vimmatusti parisuhteeseen; epätoivoisuus kun ei uskoakseni ole kovin puoleensa vetävää.

Mutta kun on ollut vuosia (tai oikeammin vuosikymmeniä) jo sinkkuna ja keskittynyt enemmän ja vähemmän tarmokkaasti niihin asioihin, joille uskoo voivansa ja pystyvänsä tekemään jotain niin aina toisinaan herää ajatukseen, että elämä saattaisi olla mukavampaa, jos voisi jakaa sen jonkun toisen kanssa; vaikka sinänsä ei olisi mitään erityisesti pielessä sinkkuna eläessä.

Olen huomannut vuosien saatossa, että kumppanin kaipuuni kulkee aallottaisesti. Välillä syyhyää ja kutisee vimmatusti välillä taas ei lainkaan.

Kun olet ollut noin pitkään sinkkuna, ymmärrät varmasti, ettei kumppanin löytäminen ole enää kovin todennäköistä. Ihan jo siksi kannattaa etsiä elämään muita juttuja, mieluiten sellaisia, joiden parissa viihdyt vaikka loppuelämäsi. Uskon että tämä voisi edesauttaa kumppanin löytämistä, mutta mikäli ei, olet silti elänyt elämää josta pidät. Ehkä yritän tässä sanoa että kannattaa muuttaa kokonaan ajatusta siitä, millaista elämää haluat. Kun et enää odota mitään tältä tietyltä elämän osa-alueelta, elämä saattaa ehkä yllättää positiivisesti. Väitän että sellainen kokoaikainen oman sinkkuutensa murehtiminen näkyy aina päällepäin epätoivoisuutena, ja se todellakin karkottaa ihmisiä.

Kannattaa ottaa kissa kissan hoitamisessa on aina järkeä.

Tietysti jos on koiraihminen niin koira on hyvä vaihtoehto. Eläimistä löytyy sellaisia rescueita, jotka vaatisivat hyvin omistautuvan omistajan - sellaisen, jonka kotona ei esim käy vieraita, sellaisen jolla ei ole lapsia, jolla on paljon aikaa eläimen uudelleen kouluttamiseen... Perheet joissa on paljon menoa, ei sovi kaikille kotia tarvitseville.

Vierailija kirjoitti:

Huvipuistohullu kirjoitti:

Onhan siinä. Saa olla ja mennä niinku haluaa 😎

en ymmärrä tätä sanontaa parisuhteena ollessani saan kyllä mennä ja tehdä mitä haluan?? Miksi ihmisillä on käsitys että parisuhteessa ei voisi?? jos tämä tarkoittaa paneskelua ympäriinsä niin se ei kyllä kiinnstava, seksi rakkaan ihmisen kanssa on paljon ihanempaa

En minäkään käsitä tätä parisuhde vs. sinkun vapaus vastakkainasettelua vaikka olen sinkku. Olisiko kyse siitä, että on yhdessä väärän kumppanin kanssa, jos kokee menettävänsä jotakin oleellista ja ns. vapautensa? Tai miksi on parisuhteessa, jos kokee menettävänsä enemmän, kuin saavansa?

Vierailija kirjoitti:

Kaikella on tarkoitus jotenkin. Eivät kaikki voi sille mitään jos on yksin, jos ei vaan ole sopivaa kumppania (tai kontakteja). Ehkä voi löytyä seuraa somestakin jutteluun tai live, joku päivä, kunhan ei tapaa vaarallista tyyppiä tai fyysisesti hyväksikäyttävää. Itseä on hyvä suojella joskus väärältä seuralta, ettei joudu vaikeuksiin. Oma asunto voi olla parempi kuin se että liittää itsensä väärän kanssa, joka paljastuu myöhemmin. Yksin voi ahdistua helposti, jos on kipeä tai heikko rahatilanne, jos joku ei rahoittele. Terveenä kai helpompaa mennä vaikka kävelylle.

Yritin sanoa "rauhoittele", ei rahoittele. Vaikka kai se voisi auttaakin taloutta jollain.

Tässä näkökulma: Joskus ihminen tekee käytännössä kaikki elämänvalinnat siten, että ne kaikkein todennäköisimmin johtavat tiettyyn lopputulokseen, vaikka siihen yksineloon. Silloin se lopputulos itseasiassa on ihmisen oikea toive ja ilman muuta mielekäs tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvipuistohullu kirjoitti:

Onhan siinä. Saa olla ja mennä niinku haluaa 😎

en ymmärrä tätä sanontaa parisuhteena ollessani saan kyllä mennä ja tehdä mitä haluan?? Miksi ihmisillä on käsitys että parisuhteessa ei voisi?? jos tämä tarkoittaa paneskelua ympäriinsä niin se ei kyllä kiinnstava, seksi rakkaan ihmisen kanssa on paljon ihanempaa

En minäkään käsitä tätä parisuhde vs. sinkun vapaus vastakkainasettelua vaikka olen sinkku. Olisiko kyse siitä, että on yhdessä väärän kumppanin kanssa, jos kokee menettävänsä jotakin oleellista ja ns. vapautensa? Tai miksi on parisuhteessa, jos kokee menettävänsä enemmän, kuin saavansa?

Ehkä sitä ei ymmärrä, jos ei oo ollu koko elämäänsä vapaana 😃

Vierailija kirjoitti:

Henkilökohtaisen kokemuksen perusteella, ei. Ihmissuhteet ja rakkaus tekevät elämästä elämisen arvoista. Muutoin tämä on päivästä toiseen raahautumista ja edes jonkinlaisen merkityksen löytämistä.  Täällä huomaa, että yksinoleminen käsitetään parisuhteen uupumisena. Minä tarkoitan absoluuttista yksinäisyyttä. Ei, silloin ei ole merkitystä tai tarkoitusta elämälle. 

Täällä ehdotetut harrastukset, ovat sanahelinää ja päälle liimattua tekemistä ajankuluksi. Mikä silloin on päämäärä tai tarkoitus?

Jeesuksen omana et ole koskaan yksinäinen. Vaikka et haluaisi usein hakeutua muiden seuraan voit lueskella Raamattua ja siihen liittyvää oheiskirjallisuutta sekä tietysti rukoilla aina, kun siltä tuntuu. Ainakin ev.lut. seurakunnassa tekemistä ja ihmisten kanssa olemista riittää. Mukavaa touhua, joka ei kuitenkaan ole pakollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän just on järkeä. Saa elää elämänsä aivan kuten itse haluaa, tehdä mitä huvittaa, olla täysin itsekäs. En vaihtaisi mihinkään.

Ihan samalla tavoin voi elää jos on hyvässä parisuhteessa. Ei hyvä kumppani kontrolloi minne menet tai mitä teet...

Ei voi. Ei sellaista pariskuntaa olekaan, jossa kumpikin haluaisi juuri täsmälleen samaan aikaan samoja asioita. Koskaan ei tarvitsisi tehdä kompromissejä pienistäkään asioista eikä neuvotella mistään. Se taas ei ole parisuhde, jos asutaan yhdessä, ja molemmat elää täysin itsenäistä elämää toisesta piittaamatta.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen oma valinta. Itseään kehittämällä saa kyllä parisuhteen. 

Mitenkähän sitä kehittäisi?

Alle 167 cm tuplamaisterina ja noin  5000€ nettopalkalla olisi varmasti paljonkehitettävää mutta silti luulen, että haaste löytää ja kohdata elämänkumppani (naine) on jossain muussa kuin siinä, että en olisi kyennyt "kehittämään" itseäni. (- Toinen juttu on se, että työni vaatii ja odottaa minua jatkuvasti kehittämään osaamistani).

Sinulle itsensä kehittäminen liittyy yksinomaan koulutukseen ja palkkaan? 

Käsitän itsensä kehittämisen ennemmin henkisiin ominaisuuksiin liittyvänä. Asioina joita tehdään itsen takia, eikä siksi, että niiden kautta voisi saada jotain.

Hyviöä huomioita! Kiitos. Lähinnä takerruin tuohon, että en oikein hahmota, että miten minun tulisi "kehittää" itseäni ja sitä kautta saavuttaa jotain e. tässä kohtaa edesauttaa kumppanin löytämistä; millaiset "henkiset ominaisuudet" minulla tulisi olla, että voisin mahdollistaa/ helpottaa kumppanin löytämistä?

No millainen ihminen haluat olla? Kumppanin löytämistä helpottaa aika hitosti kun elät omannäköistä elämää, teet asioita joista pidät ja lakkaat miettimästä millainen sinun pitäisi olla, jotta voisit löytää kumppanin. Tunnistan tuon sun kirjoitustyylin ja vaikuttaa, että elämäsi pyörii aika pitkälti sen ympärillä, että et ole koskaan seurustellut ja mietit, miten voisit löytää kumppanin. Tuo ajattelu kannattaa ihan ensimmäiseksi lopettaa ja keskittyä muuhun. 

Saatat olla oikeassa. - Toisaalta kuinka kauan tulisi keskittyä johonkin muuhun. -Tiedän ei tähän kysymykseen ole yhtä oikeaa vastausta. Luojan kiitos olen jo päässyt siitä vaiheesta, että pyrkisin vimmatusti parisuhteeseen; epätoivoisuus kun ei uskoakseni ole kovin puoleensa vetävää.

Mutta kun on ollut vuosia (tai oikeammin vuosikymmeniä) jo sinkkuna ja keskittynyt enemmän ja vähemmän tarmokkaasti niihin asioihin, joille uskoo voivansa ja pystyvänsä tekemään jotain niin aina toisinaan herää ajatukseen, että elämä saattaisi olla mukavampaa, jos voisi jakaa sen jonkun toisen kanssa; vaikka sinänsä ei olisi mitään erityisesti pielessä sinkkuna eläessä.

Olen huomannut vuosien saatossa, että kumppanin kaipuuni kulkee aallottaisesti. Välillä syyhyää ja kutisee vimmatusti välillä taas ei lainkaan.

Kun olet ollut noin pitkään sinkkuna, ymmärrät varmasti, ettei kumppanin löytäminen ole enää kovin todennäköistä. Ihan jo siksi kannattaa etsiä elämään muita juttuja, mieluiten sellaisia, joiden parissa viihdyt vaikka loppuelämäsi. Uskon että tämä voisi edesauttaa kumppanin löytämistä, mutta mikäli ei, olet silti elänyt elämää josta pidät. Ehkä yritän tässä sanoa että kannattaa muuttaa kokonaan ajatusta siitä, millaista elämää haluat. Kun et enää odota mitään tältä tietyltä elämän osa-alueelta, elämä saattaa ehkä yllättää positiivisesti. Väitän että sellainen kokoaikainen oman sinkkuutensa murehtiminen näkyy aina päällepäin epätoivoisuutena, ja se todellakin karkottaa ihmisiä.

Kiitos yrität ilm. olla kannustava, - Kyllä minä tavallaan kai olen "jo" sopeutunut siihen, että saatan elää lopunikäänikin sinkkuna. Toisaalta minusta halu rakastaa tosita Yhtä Eritysitä ja tai tulla rakastetuksi ja kohdatuksi  (jne) ovat perin yleisinhimillisä toiveita ja haluja, joita en haluaisi tukahduttaa itsestäni pois. Epätoivoinen en koe olevani. Ja sen verran omaan itsetuntoa, että ihan kenen hyvänsä kanssa en olisi valmis saati halukas olemaan parisuhteessa.

- Mutta kuten edellä kerroin niin oma haaveeni kumppanin löytämisestä kulkee aallottaisena. Välillä on voimakkaampia tunteita siitä, että kuinka ehdottoman merkittävää hänen löytämisensa saattais olla. Toisinaan taas on pitkiä ajanjaksoja, jolloin eloni ja ajatukseni täyttää aivan muut asiat ja ilmiöt. 

Tiedän jo kokemuksesta, että kevät ja alku kesän päivät onmonesti olleet jotenkin rankempia. Kun kaikki on täynnä odotusta ja toivetta siitä, että kuinka kohta olisi taas kesä. Näin kuuluu ollakin, vaikka se / kaikki tämä saa itseni välillä vähän alakuloiseksi.

Elämä nimenomaan kannattaa rakentaa niin että siinä on järkeä vaikka olisi loppuelämän yksin. Jos rakennat elämää ihmissuhteiden varaan, olet hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa taas lähtötilanteessa kun suhteesi on kariutunut. Vaikka suhteesi ei kariudukaan, joudut koko ajan joko pelkäämään sitä tai miettimään olisiko joku muu suhde parempi.

Hanki itsellesi merkityksellisyyttä tuottava elämäntehtävä ja toteuta sitä. Tee itsestäsi ystäväsi ja pidä huolta siitä että voit mahdollisimman hyvin. Jos jossain vaiheessa tapaat jonkun jonka kanssa halu muodostaa parisuhde on molemminpuolinen, se on elämässäsi silkkaa ihanaa ekstraa <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän just on järkeä. Saa elää elämänsä aivan kuten itse haluaa, tehdä mitä huvittaa, olla täysin itsekäs. En vaihtaisi mihinkään.

Ihan samalla tavoin voi elää jos on hyvässä parisuhteessa. Ei hyvä kumppani kontrolloi minne menet tai mitä teet...

Ei voi. Ei sellaista pariskuntaa olekaan, jossa kumpikin haluaisi juuri täsmälleen samaan aikaan samoja asioita. Koskaan ei tarvitsisi tehdä kompromissejä pienistäkään asioista eikä neuvotella mistään. Se taas ei ole parisuhde, jos asutaan yhdessä, ja molemmat elää täysin itsenäistä elämää toisesta piittaamatta.

 

Siis miksi pitäisi haluta koko ajan samoja asioita? Esim. mieheni tykkää pelaa videopelejä, minä sillä aikaa teen taidetta. Kuitenkaan emme ole "piittaamatta" toisistamme, esim. saatamme kommunikoida siinä välissäkin. Yhdessä suunnittelemme sitten isot reissut, mutta tykkäämme viettää suurimman osan ajasta kotosalla. 

Vierailija kirjoitti:

Elämä nimenomaan kannattaa rakentaa niin että siinä on järkeä vaikka olisi loppuelämän yksin. Jos rakennat elämää ihmissuhteiden varaan, olet hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa taas lähtötilanteessa kun suhteesi on kariutunut. Vaikka suhteesi ei kariudukaan, joudut koko ajan joko pelkäämään sitä tai miettimään olisiko joku muu suhde parempi.

Hanki itsellesi merkityksellisyyttä tuottava elämäntehtävä ja toteuta sitä. Tee itsestäsi ystäväsi ja pidä huolta siitä että voit mahdollisimman hyvin. Jos jossain vaiheessa tapaat jonkun jonka kanssa halu muodostaa parisuhde on molemminpuolinen, se on elämässäsi silkkaa ihanaa ekstraa <3

Ei siinä ole järkeä olla yksin. Jos tulisi ero, etsisin uuden kumppanin.

Vierailija kirjoitti:

Elämä nimenomaan kannattaa rakentaa niin että siinä on järkeä vaikka olisi loppuelämän yksin. Jos rakennat elämää ihmissuhteiden varaan, olet hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa taas lähtötilanteessa kun suhteesi on kariutunut. Vaikka suhteesi ei kariudukaan, joudut koko ajan joko pelkäämään sitä tai miettimään olisiko joku muu suhde parempi.

Hanki itsellesi merkityksellisyyttä tuottava elämäntehtävä ja toteuta sitä. Tee itsestäsi ystäväsi ja pidä huolta siitä että voit mahdollisimman hyvin. Jos jossain vaiheessa tapaat jonkun jonka kanssa halu muodostaa parisuhde on molemminpuolinen, se on elämässäsi silkkaa ihanaa ekstraa <3

Tiedoksesi on olemasa myös hyviä suhteita, joissa ei joudu pelkäämään että toinen jättää.. Tietty jos kuolema erottaa, niin sitten.. Mutta pelossa ei kannata elää.