Lue keskustelun säännöt.
Onko elämässä mitään järkeä jos loppuelämän on yksin?
Kommentit (76)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinähän just on järkeä. Saa elää elämänsä aivan kuten itse haluaa, tehdä mitä huvittaa, olla täysin itsekäs. En vaihtaisi mihinkään.
Ihan samalla tavoin voi elää jos on hyvässä parisuhteessa. Ei hyvä kumppani kontrolloi minne menet tai mitä teet...
Ei voi. Ei sellaista pariskuntaa olekaan, jossa kumpikin haluaisi juuri täsmälleen samaan aikaan samoja asioita. Koskaan ei tarvitsisi tehdä kompromissejä pienistäkään asioista eikä neuvotella mistään. Se taas ei ole parisuhde, jos asutaan yhdessä, ja molemmat elää täysin itsenäistä elämää toisesta piittaamatta.
Siis miksi pitäisi haluta koko ajan samoja asioita? Esim. mieheni tykkää pelaa videopelejä, minä sillä aikaa teen taidetta. Kuitenkaan emme ole "piittaamatta" toisistamme, esim. saatamme kommunikoida siinä välissäkin. Yhdessä suunnittelemme sitten isot reissut, mutta tykkäämme viettää suurimman osan ajasta kotosalla.
Esimerkki: miehesi haluaa pelata videopeliä. Sinä haluat lähteä yhdessä lenkille. Jompikumpi tekee kompromissin. Tajusitko? Parisuhteessa joutuu tekemään koko ajan pieniä ja isoja kompomisseja.
No, ymmärrän jos toinen on harrastuksen parissa, niin tietysti annan aikaa. Sama juttu hänen puolelta. En ymmärrä mikä tuossakaan on ongelma. Yhteiset menot on helppo sopia niinkuin kummallekin sopii. Ei tuosta tarvia stressiä ottaa.
Ota koira! Koira todellakin on ihmisen paras ystävä. Rakastan koiraani enemmän kuin ketään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä nimenomaan kannattaa rakentaa niin että siinä on järkeä vaikka olisi loppuelämän yksin. Jos rakennat elämää ihmissuhteiden varaan, olet hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa taas lähtötilanteessa kun suhteesi on kariutunut. Vaikka suhteesi ei kariudukaan, joudut koko ajan joko pelkäämään sitä tai miettimään olisiko joku muu suhde parempi.
Hanki itsellesi merkityksellisyyttä tuottava elämäntehtävä ja toteuta sitä. Tee itsestäsi ystäväsi ja pidä huolta siitä että voit mahdollisimman hyvin. Jos jossain vaiheessa tapaat jonkun jonka kanssa halu muodostaa parisuhde on molemminpuolinen, se on elämässäsi silkkaa ihanaa ekstraa <3
Tiedoksesi on olemasa myös hyviä suhteita, joissa ei joudu pelkäämään että toinen jättää.. Tietty jos kuolema erottaa, niin sitten.. Mutta pelossa ei kannata elää.
Ennemmin sanoisin niin, että suhteessa ei tarvitse pelätä jätetyksi tulemista jos tietää pärjäävänsä ilman suhdettakin, eli jos suhde on vain sitä hyvää tekevää ekstraa elämässä. Jos ihminen rakentaa elämänsä suhteen varaan, hän tietää ettei pärjää ilman toista ja pelkää yksinoloa riippumatta siitä onko pelko aiheellinen tai onko suhde hyvä vain huono.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Extrovertit kiipeilee seinillä varmaan jo parin tunnin yksinäisyyden jälkeen, introvertti sen sijaan viihtyy hyvinkin omissa oloissaan vaikka elämänsä loppuun saakka.
Jotenkin en usko että kovinkaan moni on oikeasti onnellinen jos ei ole MITÄÄN ihmiskontakteja, edes introvertti
Harva on niin ääripäässä introverttiuden suhteen, ettei kaipaisi seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinähän just on järkeä. Saa elää elämänsä aivan kuten itse haluaa, tehdä mitä huvittaa, olla täysin itsekäs. En vaihtaisi mihinkään.
Ihan samalla tavoin voi elää jos on hyvässä parisuhteessa. Ei hyvä kumppani kontrolloi minne menet tai mitä teet...
Ei voi. Ei sellaista pariskuntaa olekaan, jossa kumpikin haluaisi juuri täsmälleen samaan aikaan samoja asioita. Koskaan ei tarvitsisi tehdä kompromissejä pienistäkään asioista eikä neuvotella mistään. Se taas ei ole parisuhde, jos asutaan yhdessä, ja molemmat elää täysin itsenäistä elämää toisesta piittaamatta.
Siis miksi pitäisi haluta koko ajan samoja asioita? Esim. mieheni tykkää pelaa videopelejä, minä sillä aikaa teen taidetta. Kuitenkaan emme ole "piittaamatta" toisistamme, esim. saatamme kommunikoida siinä välissäkin. Yhdessä suunnittelemme sitten isot reissut, mutta tykkäämme viettää suurimman osan ajasta kotosalla.
Esimerkki: miehesi haluaa pelata videopeliä. Sinä haluat lähteä yhdessä lenkille. Jompikumpi tekee kompromissin. Tajusitko? Parisuhteessa joutuu tekemään koko ajan pieniä ja isoja kompomisseja.
Niillä kompromisseilla saa huomattavasti enemmän, kuin itsekkäällä teen mitä haluan asenteella. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen oma valinta. Itseään kehittämällä saa kyllä parisuhteen.
Mitenkähän sitä kehittäisi?
Alle 167 cm tuplamaisterina ja noin 5000€ nettopalkalla olisi varmasti paljonkehitettävää mutta silti luulen, että haaste löytää ja kohdata elämänkumppani (naine) on jossain muussa kuin siinä, että en olisi kyennyt "kehittämään" itseäni. (- Toinen juttu on se, että työni vaatii ja odottaa minua jatkuvasti kehittämään osaamistani).
Vaikka nyt kuinka yrität takertua pituuseesi, mahdollinen parisuhteen puute johtuu kyllä jostain muusta. Joo, joillekin naisille pituus on tärkeää, aika monelle ei. Se voi olla ihan kiva bonus, mutta ei se parisuhde nyt siitä jää kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisen kokemuksen perusteella, ei. Ihmissuhteet ja rakkaus tekevät elämästä elämisen arvoista. Muutoin tämä on päivästä toiseen raahautumista ja edes jonkinlaisen merkityksen löytämistä. Täällä huomaa, että yksinoleminen käsitetään parisuhteen uupumisena. Minä tarkoitan absoluuttista yksinäisyyttä. Ei, silloin ei ole merkitystä tai tarkoitusta elämälle.
Täällä ehdotetut harrastukset, ovat sanahelinää ja päälle liimattua tekemistä ajankuluksi. Mikä silloin on päämäärä tai tarkoitus?
Tämä. Minä olen totaaliyksinäinen. En kai sitten ole tarpeeksi mainstream-nainen, enkä sellainen erikoinen lumihiutalekaan, jollaiset aina saavat kavereita.
Osaan kyllä elää ja olla yksin, onhan minulla ollut aikaa opetella. Mutta säännöllisesti havahduin juuri tuohon, että elämä on pelkkää asioiden suorittamista, raahautumista päivästä toiseen. Yksinolija ei saa edes ajatuksiaan katki, hän on aina siinä samassa kuplassa.
Turrutan itseäni "harrastuksilla", jotka eivät suuremmin edes kiinnosta minua.
Jotenkinhan nämä päivän tunnit on täytettävä.
On minulla hyviäkin, onnen hetkiä. Mutta isossa kuvassa tahattomasti yksinäisenä eläminen on puuduttavan ankeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisen kokemuksen perusteella, ei. Ihmissuhteet ja rakkaus tekevät elämästä elämisen arvoista. Muutoin tämä on päivästä toiseen raahautumista ja edes jonkinlaisen merkityksen löytämistä. Täällä huomaa, että yksinoleminen käsitetään parisuhteen uupumisena. Minä tarkoitan absoluuttista yksinäisyyttä. Ei, silloin ei ole merkitystä tai tarkoitusta elämälle.
Täällä ehdotetut harrastukset, ovat sanahelinää ja päälle liimattua tekemistä ajankuluksi. Mikä silloin on päämäärä tai tarkoitus?
Tämä. Minä olen totaaliyksinäinen. En kai sitten ole tarpeeksi mainstream-nainen, enkä sellainen erikoinen lumihiutalekaan, jollaiset aina saavat kavereita.
Osaan kyllä elää ja olla yksin, onhan minulla ollut aikaa opetella. Mutta säännöllisesti havahduin juuri tuohon, että elämä on pelkkää asioiden suorittamista, raahautumista päivästä toiseen. Yksinolija ei saa edes ajatuksiaan katki, hän on aina siinä samassa kuplassa.
Turrutan itseäni "harrastuksilla", jotka eivät suuremmin edes kiinnosta minua.
Jotenkinhan nämä päivän tunnit on täytettävä.
On minulla hyviäkin, onnen hetkiä. Mutta isossa kuvassa tahattomasti yksinäisenä eläminen on puuduttavan ankeaa.
Ymmärrän. Kritisointi siitä, että kaipaa tekemistä eikä viihdy kotona vaikka harva todellisuudesta nauttii totaalisesta yksinolosta tai toimettomuudesta, on kohdallani ollut musertavaa. Olen huomannut sen, että yksinäisen identiteettiä yritetään vahvistaa yksin olemisen suuntaan. Kohtaan jatkuvasti mm. treffeillä olet yksin-mantraa. Samoin kohtaan jatkuvaa olet vanha nainen vakuuttelua vaikka olen nelikymppinen. En siis vanha vaikken enää koe olevani ns. nuorisoon kuuluva. Tämä lisää huomattavasti erillisyyden kokemusta. Ei kukaan tahdo tulla kohdelluksi identiteettinsä vastaisesti tai tulla lykätyksi kymmeniä vuosia iäkkäämpien seuraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Extrovertit kiipeilee seinillä varmaan jo parin tunnin yksinäisyyden jälkeen, introvertti sen sijaan viihtyy hyvinkin omissa oloissaan vaikka elämänsä loppuun saakka.
Jotenkin en usko että kovinkaan moni on oikeasti onnellinen jos ei ole MITÄÄN ihmiskontakteja, edes introvertti
Harva on niin ääripäässä introverttiuden suhteen, ettei kaipaisi seuraa.
Ekstrovertit ei vaan tajua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Extrovertit kiipeilee seinillä varmaan jo parin tunnin yksinäisyyden jälkeen, introvertti sen sijaan viihtyy hyvinkin omissa oloissaan vaikka elämänsä loppuun saakka.
Jotenkin en usko että kovinkaan moni on oikeasti onnellinen jos ei ole MITÄÄN ihmiskontakteja, edes introvertti
Harva on niin ääripäässä introverttiuden suhteen, ettei kaipaisi seuraa.
Ekstrovertit ei vaan tajua.
Eihän introvertteys tarkoita etteikö haluaisi rakkautta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ei elämässä ole järkeä ikinä.
Just näin, ei yksin ollessa eikä muiden tuominen kuvioihin lisää järkeä yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen oma valinta. Itseään kehittämällä saa kyllä parisuhteen.
Mitenkähän sitä kehittäisi?
Alle 167 cm tuplamaisterina ja noin 5000€ nettopalkalla olisi varmasti paljonkehitettävää mutta silti luulen, että haaste löytää ja kohdata elämänkumppani (naine) on jossain muussa kuin siinä, että en olisi kyennyt "kehittämään" itseäni. (- Toinen juttu on se, että työni vaatii ja odottaa minua jatkuvasti kehittämään osaamistani).
Vaikka nyt kuinka yrität takertua pituuseesi, mahdollinen parisuhteen puute johtuu kyllä jostain muusta. Joo, joillekin naisille pituus on tärkeää, aika monelle ei. Se voi olla ihan kiva bonus, mutta ei se parisuhde nyt siitä jää kiinni.
Kiitos oikeassa varmasti olet tässä(kin). On rajusti kärjistäen kahdenlaisa ihmisiä heitä, joista syy on jossain muussa kuin itsessä ja sitten heitä, joiden mielestä syy(t) on jossain muissa. Itse kuulun heihin, joka kokee, että "syy" on enempi minussa,
Tätä varten olen yrittänyt parantaa ja kehittää itseäni. Yrittänyt vimmatusti. Itsetuntoni on noussut mutta edelleen silloin kun siipi on maassa, sitä kiinnittää huomiosa hyvinkin epärelevantteihin asioihin kuvitellen niiden olevan ratkaisevia, vaikka todellisuudessa olisikaan.
Tuntuu tylsältä kun huomaa, että oikeasti kumppanin löytäminen on myös hyvin paljon tuurissa kiinni. Toki itselläni on varmasti enemmän ja vähemmän asioita, joita edelleen voisin tai minun pitäisi tehdä toisin edesauttaakseni "tuuriani" löytää kumppani.
Vaikka samanaikaisesti huomaan ihmettelväni, että miten moni muu tuntuu löytävän ja saavan mahdollisuuden yrittää etenemistä parisuhteessa niin paljon helpommin.
Siksi sitä yrittää epätoivoisesti selittää itselleen miksi on sinkku ymmärtämättä että siihen ei ehkä olekaan yhtä oikeaa tai väärää syytä. - Koska en halua ajatella, että kyse olisi vain siitä, että on huonompi tuuri. Sen sijaan, että olisin yrittänyt parantaa puutteitani ja yrittänyt hyväksyä ja elää niiden vikojeni ja puutetiden kanssa, joille nyt en oiekastaan voi mitään. Aina toki en ole erottanut näiden asioiden eroa, jolloin olen saattanut vaikuttaa (lähes) epätoivoiselta. Jälkiviisaus on imelintä viisautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen oma valinta. Itseään kehittämällä saa kyllä parisuhteen.
Mitenkähän sitä kehittäisi?
Alle 167 cm tuplamaisterina ja noin 5000€ nettopalkalla olisi varmasti paljonkehitettävää mutta silti luulen, että haaste löytää ja kohdata elämänkumppani (naine) on jossain muussa kuin siinä, että en olisi kyennyt "kehittämään" itseäni. (- Toinen juttu on se, että työni vaatii ja odottaa minua jatkuvasti kehittämään osaamistani).
Vaikka nyt kuinka yrität takertua pituuseesi, mahdollinen parisuhteen puute johtuu kyllä jostain muusta. Joo, joillekin naisille pituus on tärkeää, aika monelle ei. Se voi olla ihan kiva bonus, mutta ei se parisuhde nyt siitä jää kiinni.
Kiitos oikeassa varmasti olet tässä(kin). On rajusti kärjistäen kahdenlaisa ihmisiä heitä, joista syy on jossain muussa kuin itsessä ja sitten heitä, joiden mielestä syy(t) on jossain muissa. Itse kuulun heihin, joka kokee, että "syy" on enempi minussa,
Tätä varten olen yrittänyt parantaa ja kehittää itseäni. Yrittänyt vimmatusti. Itsetuntoni on noussut mutta edelleen silloin kun siipi on maassa, sitä kiinnittää huomiosa hyvinkin epärelevantteihin asioihin kuvitellen niiden olevan ratkaisevia, vaikka todellisuudessa olisikaan.
Tuntuu tylsältä kun huomaa, että oikeasti kumppanin löytäminen on myös hyvin paljon tuurissa kiinni. Toki itselläni on varmasti enemmän ja vähemmän asioita, joita edelleen voisin tai minun pitäisi tehdä toisin edesauttaakseni "tuuriani" löytää kumppani.
Vaikka samanaikaisesti huomaan ihmettelväni, että miten moni muu tuntuu löytävän ja saavan mahdollisuuden yrittää etenemistä parisuhteessa niin paljon helpommin.
Siksi sitä yrittää epätoivoisesti selittää itselleen miksi on sinkku ymmärtämättä että siihen ei ehkä olekaan yhtä oikeaa tai väärää syytä. - Koska en halua ajatella, että kyse olisi vain siitä, että on huonompi tuuri. Sen sijaan, että olisin yrittänyt parantaa puutteitani ja yrittänyt hyväksyä ja elää niiden vikojeni ja puutetiden kanssa, joille nyt en oiekastaan voi mitään. Aina toki en ole erottanut näiden asioiden eroa, jolloin olen saattanut vaikuttaa (lähes) epätoivoiselta. Jälkiviisaus on imelintä viisautta.
Itse etsin aika epötoivoisesti kunnes vihdoin löysin... kannattaa yrittää : D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei elämässä ole järkeä ikinä.
Just näin, ei yksin ollessa eikä muiden tuominen kuvioihin lisää järkeä yhtään.
Järki ei ole elämän ainoa peruste. Tunteet ovat se mikä tekee elämästä elämisen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Extrovertit kiipeilee seinillä varmaan jo parin tunnin yksinäisyyden jälkeen, introvertti sen sijaan viihtyy hyvinkin omissa oloissaan vaikka elämänsä loppuun saakka.
Jotenkin en usko että kovinkaan moni on oikeasti onnellinen jos ei ole MITÄÄN ihmiskontakteja, edes introvertti
Harva on niin ääripäässä introverttiuden suhteen, ettei kaipaisi seuraa.
Ekstrovertit ei vaan tajua.
Onko sinulle sitten merkitystä sillä tajuaako ekstrovertti vai ei, jos joka tapuksessa et tarvitse seuraa ja viihdyt omissa oloissasi?
Mitä järkeä olisi katsella koko loppuelämän ajan päihde- tai mielenterveysongelmaista?
Tuttavanainen on laskenut tasoaan vuosi vuodelta ja seurustelee nykyään asunnottomien narkkareiden kanssa, joita ottaa luokseen asumaan ja viskoo välillä takaisin kadulle ihan vain huvin vuoksi. Siinäpä vasta on sisältöä elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisen kokemuksen perusteella, ei. Ihmissuhteet ja rakkaus tekevät elämästä elämisen arvoista. Muutoin tämä on päivästä toiseen raahautumista ja edes jonkinlaisen merkityksen löytämistä. Täällä huomaa, että yksinoleminen käsitetään parisuhteen uupumisena. Minä tarkoitan absoluuttista yksinäisyyttä. Ei, silloin ei ole merkitystä tai tarkoitusta elämälle.
Täällä ehdotetut harrastukset, ovat sanahelinää ja päälle liimattua tekemistä ajankuluksi. Mikä silloin on päämäärä tai tarkoitus?
Olen täysin samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä nimenomaan kannattaa rakentaa niin että siinä on järkeä vaikka olisi loppuelämän yksin. Jos rakennat elämää ihmissuhteiden varaan, olet hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa taas lähtötilanteessa kun suhteesi on kariutunut. Vaikka suhteesi ei kariudukaan, joudut koko ajan joko pelkäämään sitä tai miettimään olisiko joku muu suhde parempi.
Hanki itsellesi merkityksellisyyttä tuottava elämäntehtävä ja toteuta sitä. Tee itsestäsi ystäväsi ja pidä huolta siitä että voit mahdollisimman hyvin. Jos jossain vaiheessa tapaat jonkun jonka kanssa halu muodostaa parisuhde on molemminpuolinen, se on elämässäsi silkkaa ihanaa ekstraa <3
Tiedoksesi on olemasa myös hyviä suhteita, joissa ei joudu pelkäämään että toinen jättää.. Tietty jos kuolema erottaa, niin sitten.. Mutta pelossa ei kannata elää.
Lue tota yhtä ketjua missä nainen valittaa kaakaosta. Naisenkin oletetaan menevän rouvas kouluun saadakseen miestä. Kyllä duunari mieskin osaa tänä päivänä vaatia! Jos nainen päätyy menemään hintaville kursseille soisi miehen olevan kurssien arvoinen. Muussa tapauksessa laske Herran huomaan Sen Oikean löytäminen.
Esimerkki: miehesi haluaa pelata videopeliä. Sinä haluat lähteä yhdessä lenkille. Jompikumpi tekee kompromissin. Tajusitko? Parisuhteessa joutuu tekemään koko ajan pieniä ja isoja kompomisseja.