Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meidän lasten koululla mitään höntsäliikuntaa ole. Kyseessä 700 oppilaan koulu. Koulun liikuntasali on ensin iltapäiväkerhon käytössä noin klo 14-15 ja sen jälkeen joka ilta urheiluseurojen käytössä, erityisesti salibandyseura sitä vuokraa.
Meillä ei 12-vuotias harrasta mitään liikuntaa. Kulkee pyörällä koulumatkat noin 2 km suuntaansa. On hän ajoittain jotain kursseja käynyt, esim. viime kesänä frisbeegolf-kurssin ja toissa talvena 5 päivän laskettelukurssin. Vaikea on saada innostumaan. Ystävissä on niitä, jotka ovat 7-vuotiaasta alkaen harrastaneet jossain urheiluseurassa. Alkavat olla ihan eri tasolla kuin vasta-alkajat. Se olisi ihan alkeista aloitettava jokin koripallo tai tennis. Parkouria yritti jossain vaiheessa, mutta ei innostunut. Siinäkin on taso niin kova, että ne on jo paljon temppuilleet, jotka aloittaa ja vähän vaikea sinne on mennä mukaan, jos ei niin kovin liikunnallinen ole.
Kyllä me perheenä ollaan yritetty käydä laskettelemassa tai uimassa, mutta ei ne mitään säännöllisiä liikuntaharrastuksia ole. Ei 12-vuotias enää oikein halua vanhempiensa ja pikkusiskon kanssa harrastaa.
No miksi havahduitte tähän vasta, kun lapsi on 12? Ei tullut sitten mieleen pohtia näitä asioita siinä vaiheessa, kun kaikki kaverit alkoivat harrastamaan?
Ja ettekö todella osaa katsoa niitä liikuntakerhoja mistään muualta kuin omalta koululta? Niihin maksullisiinkin juttuihin kuljetetaan lapsia ties minne, niin miksi ne ilmaisjutut pitäisi vielä olla juuri kulman takana?
Onhan se nyt nuorempana käynyt harrastuksissa. Uimaseurassakin veti jossain vaiheessa 2 treenit viikossa, mutta on siitä jo monta vuotta aikaa. Miten pakottaa 12-vuotiasta liikkumaan? Ei mitenkään.
Mistä ihmeen maksuttomista liikuntakerhoista mahdat höpistä? Me asutaan kaupungin laidalla, ei täällä mitään ilmaiskerhoja ole. Nuorisotiloissa on pelikerhoa ja saviaskarteluja ja vastaavia. Keskustassa löytyy ihan mitä vaan: on ainakin kolme eri tanssikoulua, enemmän kuin 5 kuntosalia, futista, jääkiekkoa, jääpalloa, koripalloa, taitoluistelua, voimistelua, tennistä, sulkapalloa, yleisurheilukoulua, juoksukoulua, hiihtokoulua, suunnistusseuran juttuja, uimaseuran treenejä, taistelulajeja, nyrkkeilyä. Vaikea keksiä, mitä ei olisi tarjolla. Hinnat on halvimmillaan semmoiset 250 euroa:lukukausi ja vähän kalliimmista lajeista saa jo 12-vuotias pulittaa 200 euroa kuukaudessa plus varusteet. Mitään ilmaista ei ole, jos ei yksin jonnekin mene vaikka skuuttaamaan tai yleisurheilemaan. Ei meillä ole ikinä sanottu, ettei saisi harrastaa. Kyllä saa, jos jonnekin suostuu lähtemään.
No kokeillaan, oletko sä ensimmäinen täällä, joka osaa nimetä suomalaisen kunnan, jossa ei ole tarjolla joko ilmaista tai nimellisen hintaista höntsäliikuntaa lapsille.
Oliko tuo kysymys minulle? En ole valittanut hinnoista, vaan kertonut oman 12-vuotiaan haluttomuudesta alkaa harrastaa säännöllisesti liikuntaa. Älkää sotkeko minua ilmaisliikuntaan. Ei laskettelukaan ilmaista ole, ja ollaan välillä ajettu perheen kesken jopa 200-300 km yhden päivän laskettelujen takia
Häh? Sinä kirjoitit:
"Mistä ihmeen maksuttomista liikuntakerhoista mahdat höpistä? Me asutaan kaupungin laidalla, ei täällä mitään ilmaiskerhoja ole. Nuorisotiloissa on pelikerhoa ja saviaskarteluja ja vastaavia. Keskustassa löytyy ihan mitä vaan: on ainakin kolme eri tanssikoulua, enemmän kuin 5 kuntosalia, futista, jääkiekkoa, jääpalloa, koripalloa, taitoluistelua, voimistelua, tennistä, sulkapalloa, yleisurheilukoulua, juoksukoulua, hiihtokoulua, suunnistusseuran juttuja, uimaseuran treenejä, taistelulajeja, nyrkkeilyä. Vaikea keksiä, mitä ei olisi tarjolla. Hinnat on halvimmillaan semmoiset 250 euroa:lukukausi ja vähän kalliimmista lajeista saa jo 12-vuotias pulittaa 200 euroa kuukaudessa plus varusteet. Mitään ilmaista ei ole, jos ei yksin jonnekin mene vaikka skuuttaamaan tai yleisurheilemaan. Ei meillä ole ikinä sanottu, ettei saisi harrastaa. Kyllä saa, jos jonnekin suostuu lähtemään."
Jos sinä et ole tuon viestin kirjoittaja, niin mistä päättelit, että kysymys olisi esitetty sinulle ja jos olet, niin kovasti sinä väität, että teillä ei ole mitään liikuntakerhoja.
En ole kuullut koskaan ilmaiskerhoista. Miksi olisin edes etsinyt niitä, kun köyhyys ei ole meidän perheessä se syy. Ei varmasti mitään normaaleja harrastuksia ole ilmaiseksi tarjolla keskustoissa. Haluan tietää, missä kaupungissa niin on? Tanssikoulut maksaa, tennis maksaa, uinti on todella kallista kilpatasolla, taistelulajit ja nyrkkeily maksaa, salibandy maksaa, jääkiekko maksaa, tenniskoulu maksaa jne. Mitkä yritykset tai urheiluseurat ilmaista toimintaa pystyvät järjestämään? Keskustassa tilojen vuokrat on kalliita. Miksi minulle tyrkytetään ilmaisharrastuksia, kun en niistä ole kysynyt? Ihan varmasti kaukana lähiöissä ja pienissä kylissä voi sellaisia ollakin. Olihan jokin aika sitten jopa ratsastuskoulussa tarjolla 2 vapaapaikkaa 8-12 v. nuorelle harrastajalle. Joku rikas oli maksanut kahden oppilaan maksut vuodeksi ja niitä sai hakea varallisuuden mukaan. Satuin huomaamaan tallin seinällä ilmoituksen, kun kävin aikuisratsastustunnilla.
No ainakin Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa, Kirkkonummella, Sipoossa, Turussa, Tamperella, Jyväskylässä, Kouvolassa, Kajaanissa... Haluatko, että vielä jatkan?
Ja järjestäjinä on tietenkin kaupungit ja kunnat. Oletko trolli vai todella yksinkertainen?
Eikö nyt voi jo jankuttaminen lakata jostain ilmaiskerhoista. Meni mielenkiinto koko asiaan, vaikka alussa olin ihan että nyt päästiin aitojen asioiden äärelle ja siihen, mitä voidaan tehdä, että lapset ja nuoret liikkuisi enemmän. Ne 20 ilmaista höntsäsalibandypaikkaa ei tätä asiaa ratkaise. Siis ne samat ilmaisryhmät, jotka täyttyy syksyisin tunnissa ilmoittautumisen alusta alkaen. Keksikää nyt järkevämpiä keinoja!
Eli olet jotenkin omassa päässäsi keksinyt, että tarjolla on yksi säbäryhmä, johon ei edes pääse. Tiedoksesi, että esim. Helsingissä on tarjolla mm. sellaisia lajeja kuin kiipeily, capoeira, baletti, koripallo, break dance, kuntosali, potkunyrkkeily, se säbä ja varmaan parikymmentä muuta lajia. Kaikki ilmaista ja ilman ennakkoilmoittautumista. Kunhan kävelee paikalle silloin, kun itsellle sopii. Eli kyllä sitä tarjontaa on ja monissa muissa kaupungeissa on paljon laajempaakin tarjontaa.
Kaikki nuo ilmaiseksi? Ja tosiaan kaikille, ei vain kerhoina tietyn koulun oppilaille? Nyt jo linkkejä kehiin, niin pääkaupunkiseutulaiset voivat ottaa vinkit talteen!
Kyllä. Kuten sanoin, niin tarjontaa riittää, kunhan vain jaksaa vähän googlettaa. Esim. noista linkeistä voi vilkaista alkuun.
Helsinki: https://funactionnuorille.fi/
Espoo: https://www.harrastushaku.fi/site/search?uid=64628c79ae5f7
Nuo ovat maksullisia.
Eivät ole. Ne ovat kaikki maksuttomia. Se lukee siellä aivan selvästi.
Ainakin Espoon hauissa tuli maksuttomia hakiessa esiin sellaisia lajeja, joissa kerrottiin lisätiedoissa, että kysy hinnoista järjestäjältä.
Helsingin tapahtumiin täytyi hankkia 4 euron kortti. Se ei ole paljon mitään, mutta jos kirjaimellisia ollaan, se on maksu.
Itse en ole helsinkiläinen, joten en osaa ottaa kantaa, millaisia nuo palvelut käytännössä ovat laadultaan ja sijainniltaan. Monipuolisilta kyllä vaikuttavat.
No anteeksi. Olin väärässä. Helsingissä pitää maksaa 4 €, jolla lapsi pääsee osallistumaan rajattomasti harrastuksiin 5 vuoden ajan.
Jos menit tuosta minun pistämästä linkistä harrastushakuun, niin ne kaikki ovat ilmaisia ryhmiä. Toki tuolla sivustolla on myös maksullisia harrastuksia, joten tein sen haun puolestasi. Se haku maksuttomuuden perusteella ei toimi, koska monilla hinnasto on niin monimutkainen, että sitä ei voi syöttää tuohon palveluun. Hakusanalla "jumppi" löydät kaupungin ilmaiskerhot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meidän lasten koululla mitään höntsäliikuntaa ole. Kyseessä 700 oppilaan koulu. Koulun liikuntasali on ensin iltapäiväkerhon käytössä noin klo 14-15 ja sen jälkeen joka ilta urheiluseurojen käytössä, erityisesti salibandyseura sitä vuokraa.
Meillä ei 12-vuotias harrasta mitään liikuntaa. Kulkee pyörällä koulumatkat noin 2 km suuntaansa. On hän ajoittain jotain kursseja käynyt, esim. viime kesänä frisbeegolf-kurssin ja toissa talvena 5 päivän laskettelukurssin. Vaikea on saada innostumaan. Ystävissä on niitä, jotka ovat 7-vuotiaasta alkaen harrastaneet jossain urheiluseurassa. Alkavat olla ihan eri tasolla kuin vasta-alkajat. Se olisi ihan alkeista aloitettava jokin koripallo tai tennis. Parkouria yritti jossain vaiheessa, mutta ei innostunut. Siinäkin on taso niin kova, että ne on jo paljon temppuilleet, jotka aloittaa ja vähän vaikea sinne on mennä mukaan, jos ei niin kovin liikunnallinen ole.
Kyllä me perheenä ollaan yritetty käydä laskettelemassa tai uimassa, mutta ei ne mitään säännöllisiä liikuntaharrastuksia ole. Ei 12-vuotias enää oikein halua vanhempiensa ja pikkusiskon kanssa harrastaa.
No miksi havahduitte tähän vasta, kun lapsi on 12? Ei tullut sitten mieleen pohtia näitä asioita siinä vaiheessa, kun kaikki kaverit alkoivat harrastamaan?
Ja ettekö todella osaa katsoa niitä liikuntakerhoja mistään muualta kuin omalta koululta? Niihin maksullisiinkin juttuihin kuljetetaan lapsia ties minne, niin miksi ne ilmaisjutut pitäisi vielä olla juuri kulman takana?
Onhan se nyt nuorempana käynyt harrastuksissa. Uimaseurassakin veti jossain vaiheessa 2 treenit viikossa, mutta on siitä jo monta vuotta aikaa. Miten pakottaa 12-vuotiasta liikkumaan? Ei mitenkään.
Mistä ihmeen maksuttomista liikuntakerhoista mahdat höpistä? Me asutaan kaupungin laidalla, ei täällä mitään ilmaiskerhoja ole. Nuorisotiloissa on pelikerhoa ja saviaskarteluja ja vastaavia. Keskustassa löytyy ihan mitä vaan: on ainakin kolme eri tanssikoulua, enemmän kuin 5 kuntosalia, futista, jääkiekkoa, jääpalloa, koripalloa, taitoluistelua, voimistelua, tennistä, sulkapalloa, yleisurheilukoulua, juoksukoulua, hiihtokoulua, suunnistusseuran juttuja, uimaseuran treenejä, taistelulajeja, nyrkkeilyä. Vaikea keksiä, mitä ei olisi tarjolla. Hinnat on halvimmillaan semmoiset 250 euroa:lukukausi ja vähän kalliimmista lajeista saa jo 12-vuotias pulittaa 200 euroa kuukaudessa plus varusteet. Mitään ilmaista ei ole, jos ei yksin jonnekin mene vaikka skuuttaamaan tai yleisurheilemaan. Ei meillä ole ikinä sanottu, ettei saisi harrastaa. Kyllä saa, jos jonnekin suostuu lähtemään.
No, meillä lapsi on jo oppinut, että jos ei ole liikuntaharrastusta ei ole myöskään pleikkaria. Lajin saa valita ja kilpailla ei tarvi, mutta pari kertaa viikossa käydään jossain ohjatussa liikuntaharrastuksessa. Sen lisäksi perheen kanssa liikutaan. On nyt 11-vuotias ja kyllä tällä säännöllä mennään ihan täysi-ikäisyyteen saakka. Toki näkee myös vanhempiensa liikkuvan monta kertaa viikossa, joten voisi kuvitella, että ajattelee sen kuuluvan ihan normaaliin elämään.
Meillä ei ole pleikkaria ollenkaan. En ole ikinä ajatellut, että pitäisi hankkia pleikka saadakseen lapset liikkumaan.
Enemmän näkisin, että väliä on lapsen persoonalla. Toisia kiinnostaa liikunta luonnostaan enemmän kuin toisia, silloinkin kun kotona on kaksi liikkuvan vanhemman mallia.
Ei sitten tullut mieleen, että tuon pleikkarin tilalle voi laittaa jonkun muun lasta kiinnostavan asian? Kyllä lapselle oikeasti tulisi opettaa, että ihminen tarvitsee liikettä elääkseen terveellisen elämän ihan riippumatta siitä kiinnostaako liikunta vai ei. (Eikä meidän pleikkaria edes ole hankittu lapselle vaan minä olen sen aikanaan ostanut itselleni.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Onko sinulla jotain haasteita lukutaidon kanssa? Olen eri, mutta ei tuossa sanottu, ettei parkouria voisi aloittaa. Kyse oli niistä vanhoista viesteistä, joissa toivottiin parkouria helpoksi matalan kynnyksen liikunnaksi liikkumattomille nuorille ja sitä se nyt ei missään tapauksessa ole. Lisäksi arvosteltiin kuntia, että ne eivät järjestä parkourkerhoja, vaikka nuoret toivovat niitä. Se ei ole myöskään kuntien kannalta ihan matalan kynnyksen toimintaa, koska parkour vaatii sellaisten puitteiden rakentamista, joita ei yleensä kunnissa ole valmiina. Ei niitä liikkumattomia aloittelijoita voi pistää mihinkään kiviportaisiin tekemään ensimmäisiä hyppyjään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Oma lapseni treenaa jalkapalloa hyvätasoisessa joukkueessa monta kertaa viikossa (kuten tuossa luki). Parkourissa käydään satunnaisesti, koska se tukee lajia hyvin. Ei siis tarvitse olla huolissaan liikkumattimuusepidemiasta meidän perheen kohdalla. Kerroin vain mitä olen siellä nähnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Oma lapseni treenaa jalkapalloa hyvätasoisessa joukkueessa monta kertaa viikossa (kuten tuossa luki). Parkourissa käydään satunnaisesti, koska se tukee lajia hyvin. Ei siis tarvitse olla huolissaan liikkumattimuusepidemiasta meidän perheen kohdalla. Kerroin vain mitä olen siellä nähnyt.
Minunkin poikani harrastaa parkouria ja en kyllä missään nimessä suosittelisi sitä harrastukseksi erittäin huonokuntoiselle liikkumattomalle lapselle. Se on toki erittäin hyvä harrastus sellaiselle lapselle, joka on ikätasoisesti normaalissa kunnossa. Parkourissa pitää kuitenkin olla jonkinlaista pohjakuntoa, että on mitään mahdollisuutta tehdä niitä erilaisia hyppyjä, kiipeilyjä ja roikuntoja, joihin koko laji perustuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meidän lasten koululla mitään höntsäliikuntaa ole. Kyseessä 700 oppilaan koulu. Koulun liikuntasali on ensin iltapäiväkerhon käytössä noin klo 14-15 ja sen jälkeen joka ilta urheiluseurojen käytössä, erityisesti salibandyseura sitä vuokraa.
Meillä ei 12-vuotias harrasta mitään liikuntaa. Kulkee pyörällä koulumatkat noin 2 km suuntaansa. On hän ajoittain jotain kursseja käynyt, esim. viime kesänä frisbeegolf-kurssin ja toissa talvena 5 päivän laskettelukurssin. Vaikea on saada innostumaan. Ystävissä on niitä, jotka ovat 7-vuotiaasta alkaen harrastaneet jossain urheiluseurassa. Alkavat olla ihan eri tasolla kuin vasta-alkajat. Se olisi ihan alkeista aloitettava jokin koripallo tai tennis. Parkouria yritti jossain vaiheessa, mutta ei innostunut. Siinäkin on taso niin kova, että ne on jo paljon temppuilleet, jotka aloittaa ja vähän vaikea sinne on mennä mukaan, jos ei niin kovin liikunnallinen ole.
Kyllä me perheenä ollaan yritetty käydä laskettelemassa tai uimassa, mutta ei ne mitään säännöllisiä liikuntaharrastuksia ole. Ei 12-vuotias enää oikein halua vanhempiensa ja pikkusiskon kanssa harrastaa.
No miksi havahduitte tähän vasta, kun lapsi on 12? Ei tullut sitten mieleen pohtia näitä asioita siinä vaiheessa, kun kaikki kaverit alkoivat harrastamaan?
Ja ettekö todella osaa katsoa niitä liikuntakerhoja mistään muualta kuin omalta koululta? Niihin maksullisiinkin juttuihin kuljetetaan lapsia ties minne, niin miksi ne ilmaisjutut pitäisi vielä olla juuri kulman takana?
Onhan se nyt nuorempana käynyt harrastuksissa. Uimaseurassakin veti jossain vaiheessa 2 treenit viikossa, mutta on siitä jo monta vuotta aikaa. Miten pakottaa 12-vuotiasta liikkumaan? Ei mitenkään.
Mistä ihmeen maksuttomista liikuntakerhoista mahdat höpistä? Me asutaan kaupungin laidalla, ei täällä mitään ilmaiskerhoja ole. Nuorisotiloissa on pelikerhoa ja saviaskarteluja ja vastaavia. Keskustassa löytyy ihan mitä vaan: on ainakin kolme eri tanssikoulua, enemmän kuin 5 kuntosalia, futista, jääkiekkoa, jääpalloa, koripalloa, taitoluistelua, voimistelua, tennistä, sulkapalloa, yleisurheilukoulua, juoksukoulua, hiihtokoulua, suunnistusseuran juttuja, uimaseuran treenejä, taistelulajeja, nyrkkeilyä. Vaikea keksiä, mitä ei olisi tarjolla. Hinnat on halvimmillaan semmoiset 250 euroa:lukukausi ja vähän kalliimmista lajeista saa jo 12-vuotias pulittaa 200 euroa kuukaudessa plus varusteet. Mitään ilmaista ei ole, jos ei yksin jonnekin mene vaikka skuuttaamaan tai yleisurheilemaan. Ei meillä ole ikinä sanottu, ettei saisi harrastaa. Kyllä saa, jos jonnekin suostuu lähtemään.
No, meillä lapsi on jo oppinut, että jos ei ole liikuntaharrastusta ei ole myöskään pleikkaria. Lajin saa valita ja kilpailla ei tarvi, mutta pari kertaa viikossa käydään jossain ohjatussa liikuntaharrastuksessa. Sen lisäksi perheen kanssa liikutaan. On nyt 11-vuotias ja kyllä tällä säännöllä mennään ihan täysi-ikäisyyteen saakka. Toki näkee myös vanhempiensa liikkuvan monta kertaa viikossa, joten voisi kuvitella, että ajattelee sen kuuluvan ihan normaaliin elämään.
Murrosikä tulee. Älkää hyvät vanhemmat pakottako. Olen vuosia ollut koriksessa apuvalmentajana ja aiemmin jojona. Sen huomaa, kenet raahataan väkisin treeneihin siinä 13-16 vuoden iässä. Sinne tulevat murjottamaan. Kengät ei meinaa mennä jalkaan millään, viivytellään, aiaiai, jalkaan sattuu. Peleissä on uho päällä, 5 virhettä ja ulos. Jos vanhemmille ehdottaa, että pieni tauko paikallaan, suuttuvat. Kyllä se vaihe ohi menee. Siinä 18 ikävuoden jälkeen moni palaa miesten höntsäjoukkueisiin. On tietysti heitäkin, jotka jatkaa ja kehittyy ja ilolla mukana, mutta jos 8-9-vuotiaita harrastajia on 30, niin siinä P16-joukkueessa tyypillisesti kymmenkunta. Isoissa seuroissa luvut voi olla 60 ja 20.
Tällä hetkellä salitreenaus on se, mikä tuntuu vetävän 15-18 v. poikia. Juoksemista vaativat lajit epäsuosiossa. Seuroissa joudutaan jopa lopettamaan nuorten joukkueita, kun ei ole riittävästi joukkueeseen. Aktiiviharrastajat on asia erikseen, kyllä heitäkin on.
Oma poika vaihtoi koriksesta säbään, kun joukkue loppui. Hän ei ole kilpajoukkueessa, siis siinä seuran ykkösjoukkueessa, vaan alemmassa sarjassa. Onhan noissa treenimäärissä eroa. Kun koriksessa oli 3 treenit ja yksi peli viikossa, säbässä tuossa harrastejoukkueessa on 2 treenit viikossa. Koriksessa oli kesäkausi ja kesäkauden treenit. Säbässä ei mitään moneen kuukauteen. Ei se tietysti haittaa, kun hän maastopyöräilee kaverin kanssa läpi kesän ja purjehtii seurassa kerran viikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meidän lasten koululla mitään höntsäliikuntaa ole. Kyseessä 700 oppilaan koulu. Koulun liikuntasali on ensin iltapäiväkerhon käytössä noin klo 14-15 ja sen jälkeen joka ilta urheiluseurojen käytössä, erityisesti salibandyseura sitä vuokraa.
Meillä ei 12-vuotias harrasta mitään liikuntaa. Kulkee pyörällä koulumatkat noin 2 km suuntaansa. On hän ajoittain jotain kursseja käynyt, esim. viime kesänä frisbeegolf-kurssin ja toissa talvena 5 päivän laskettelukurssin. Vaikea on saada innostumaan. Ystävissä on niitä, jotka ovat 7-vuotiaasta alkaen harrastaneet jossain urheiluseurassa. Alkavat olla ihan eri tasolla kuin vasta-alkajat. Se olisi ihan alkeista aloitettava jokin koripallo tai tennis. Parkouria yritti jossain vaiheessa, mutta ei innostunut. Siinäkin on taso niin kova, että ne on jo paljon temppuilleet, jotka aloittaa ja vähän vaikea sinne on mennä mukaan, jos ei niin kovin liikunnallinen ole.
Kyllä me perheenä ollaan yritetty käydä laskettelemassa tai uimassa, mutta ei ne mitään säännöllisiä liikuntaharrastuksia ole. Ei 12-vuotias enää oikein halua vanhempiensa ja pikkusiskon kanssa harrastaa.
No miksi havahduitte tähän vasta, kun lapsi on 12? Ei tullut sitten mieleen pohtia näitä asioita siinä vaiheessa, kun kaikki kaverit alkoivat harrastamaan?
Ja ettekö todella osaa katsoa niitä liikuntakerhoja mistään muualta kuin omalta koululta? Niihin maksullisiinkin juttuihin kuljetetaan lapsia ties minne, niin miksi ne ilmaisjutut pitäisi vielä olla juuri kulman takana?
Onhan se nyt nuorempana käynyt harrastuksissa. Uimaseurassakin veti jossain vaiheessa 2 treenit viikossa, mutta on siitä jo monta vuotta aikaa. Miten pakottaa 12-vuotiasta liikkumaan? Ei mitenkään.
Mistä ihmeen maksuttomista liikuntakerhoista mahdat höpistä? Me asutaan kaupungin laidalla, ei täällä mitään ilmaiskerhoja ole. Nuorisotiloissa on pelikerhoa ja saviaskarteluja ja vastaavia. Keskustassa löytyy ihan mitä vaan: on ainakin kolme eri tanssikoulua, enemmän kuin 5 kuntosalia, futista, jääkiekkoa, jääpalloa, koripalloa, taitoluistelua, voimistelua, tennistä, sulkapalloa, yleisurheilukoulua, juoksukoulua, hiihtokoulua, suunnistusseuran juttuja, uimaseuran treenejä, taistelulajeja, nyrkkeilyä. Vaikea keksiä, mitä ei olisi tarjolla. Hinnat on halvimmillaan semmoiset 250 euroa:lukukausi ja vähän kalliimmista lajeista saa jo 12-vuotias pulittaa 200 euroa kuukaudessa plus varusteet. Mitään ilmaista ei ole, jos ei yksin jonnekin mene vaikka skuuttaamaan tai yleisurheilemaan. Ei meillä ole ikinä sanottu, ettei saisi harrastaa. Kyllä saa, jos jonnekin suostuu lähtemään.
No, meillä lapsi on jo oppinut, että jos ei ole liikuntaharrastusta ei ole myöskään pleikkaria. Lajin saa valita ja kilpailla ei tarvi, mutta pari kertaa viikossa käydään jossain ohjatussa liikuntaharrastuksessa. Sen lisäksi perheen kanssa liikutaan. On nyt 11-vuotias ja kyllä tällä säännöllä mennään ihan täysi-ikäisyyteen saakka. Toki näkee myös vanhempiensa liikkuvan monta kertaa viikossa, joten voisi kuvitella, että ajattelee sen kuuluvan ihan normaaliin elämään.
Murrosikä tulee. Älkää hyvät vanhemmat pakottako. Olen vuosia ollut koriksessa apuvalmentajana ja aiemmin jojona. Sen huomaa, kenet raahataan väkisin treeneihin siinä 13-16 vuoden iässä. Sinne tulevat murjottamaan. Kengät ei meinaa mennä jalkaan millään, viivytellään, aiaiai, jalkaan sattuu. Peleissä on uho päällä, 5 virhettä ja ulos. Jos vanhemmille ehdottaa, että pieni tauko paikallaan, suuttuvat. Kyllä se vaihe ohi menee. Siinä 18 ikävuoden jälkeen moni palaa miesten höntsäjoukkueisiin. On tietysti heitäkin, jotka jatkaa ja kehittyy ja ilolla mukana, mutta jos 8-9-vuotiaita harrastajia on 30, niin siinä P16-joukkueessa tyypillisesti kymmenkunta. Isoissa seuroissa luvut voi olla 60 ja 20.
Tällä hetkellä salitreenaus on se, mikä tuntuu vetävän 15-18 v. poikia. Juoksemista vaativat lajit epäsuosiossa. Seuroissa joudutaan jopa lopettamaan nuorten joukkueita, kun ei ole riittävästi joukkueeseen. Aktiiviharrastajat on asia erikseen, kyllä heitäkin on.
Oma poika vaihtoi koriksesta säbään, kun joukkue loppui. Hän ei ole kilpajoukkueessa, siis siinä seuran ykkösjoukkueessa, vaan alemmassa sarjassa. Onhan noissa treenimäärissä eroa. Kun koriksessa oli 3 treenit ja yksi peli viikossa, säbässä tuossa harrastejoukkueessa on 2 treenit viikossa. Koriksessa oli kesäkausi ja kesäkauden treenit. Säbässä ei mitään moneen kuukauteen. Ei se tietysti haittaa, kun hän maastopyöräilee kaverin kanssa läpi kesän ja purjehtii seurassa kerran viikossa.
Ei tässä kukaan mitään pakota. Kuten sanottu lajin saa valita täysin vapaasti, eikä minkäänlaista kilpailua vaadita. Ei todellakaan ole liikaa vaadittu, jos teiniltä odotetaan pari liikuntakertaa viikkoon. Kyllä siinä silti jää aikaa kaverian kanssa notkumiseen.
Lapsi on ympäristönsä ja kasvatuksensa tulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin vaikutus on vanhemmilla. En tiedä miten paljon yhteiskunta voi tehdä, jos lapset ei saa vanhemmiltaan mallia ja tukea liikunnalliseen elämäntapaan. Eikä kyse ole pelkästään ohjatuista harrastuksista vaan siitä miten liikutaan paikasta toiseen ja mitä tehdään vapaa-ajalla. Jos joka paikkaan mennään autolla eikä koskaan perheenä tehdä koskaan mitään liikunnallista yhdessä, niin eihän lapset opi, että liikunta on luonnollinen mukava osa elämää.
Mutta todella moni kulkee nykyisin joka paikkaan autolla. Asumme kaupungissa, joka on todella pieni eikä täällä varsinkaan kesällä tee autolla mitään, kun pyörällä ja kävellen pääsee helposti joka paikkaan. Silti ihmiset kuskaa lapsiaan 1-2km päähän. Hauskin esimerkki on, että 1,5km päässä oli tivoli ja lupasin viedä 10v lapsen kaverinsa kanssa sinne. Kerroin kaverin vanhemmille, että lähdemme kävelemään tiettyyn aikaan. Kaverin vanhemmat kauhistuivat, että ei se ole tottunut kävelemään tuollaisia matkoja ja sanoivat tuovansa lapsen autolla. No, kaveri tuotiin ja haettiin autolla, vaikka matkan puolesta tuon ikäisen olisi kyllä pitänyt jaksaa kävellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meidän lasten koululla mitään höntsäliikuntaa ole. Kyseessä 700 oppilaan koulu. Koulun liikuntasali on ensin iltapäiväkerhon käytössä noin klo 14-15 ja sen jälkeen joka ilta urheiluseurojen käytössä, erityisesti salibandyseura sitä vuokraa.
Meillä ei 12-vuotias harrasta mitään liikuntaa. Kulkee pyörällä koulumatkat noin 2 km suuntaansa. On hän ajoittain jotain kursseja käynyt, esim. viime kesänä frisbeegolf-kurssin ja toissa talvena 5 päivän laskettelukurssin. Vaikea on saada innostumaan. Ystävissä on niitä, jotka ovat 7-vuotiaasta alkaen harrastaneet jossain urheiluseurassa. Alkavat olla ihan eri tasolla kuin vasta-alkajat. Se olisi ihan alkeista aloitettava jokin koripallo tai tennis. Parkouria yritti jossain vaiheessa, mutta ei innostunut. Siinäkin on taso niin kova, että ne on jo paljon temppuilleet, jotka aloittaa ja vähän vaikea sinne on mennä mukaan, jos ei niin kovin liikunnallinen ole.
Kyllä me perheenä ollaan yritetty käydä laskettelemassa tai uimassa, mutta ei ne mitään säännöllisiä liikuntaharrastuksia ole. Ei 12-vuotias enää oikein halua vanhempiensa ja pikkusiskon kanssa harrastaa.
No miksi havahduitte tähän vasta, kun lapsi on 12? Ei tullut sitten mieleen pohtia näitä asioita siinä vaiheessa, kun kaikki kaverit alkoivat harrastamaan?
Ja ettekö todella osaa katsoa niitä liikuntakerhoja mistään muualta kuin omalta koululta? Niihin maksullisiinkin juttuihin kuljetetaan lapsia ties minne, niin miksi ne ilmaisjutut pitäisi vielä olla juuri kulman takana?
Onhan se nyt nuorempana käynyt harrastuksissa. Uimaseurassakin veti jossain vaiheessa 2 treenit viikossa, mutta on siitä jo monta vuotta aikaa. Miten pakottaa 12-vuotiasta liikkumaan? Ei mitenkään.
Mistä ihmeen maksuttomista liikuntakerhoista mahdat höpistä? Me asutaan kaupungin laidalla, ei täällä mitään ilmaiskerhoja ole. Nuorisotiloissa on pelikerhoa ja saviaskarteluja ja vastaavia. Keskustassa löytyy ihan mitä vaan: on ainakin kolme eri tanssikoulua, enemmän kuin 5 kuntosalia, futista, jääkiekkoa, jääpalloa, koripalloa, taitoluistelua, voimistelua, tennistä, sulkapalloa, yleisurheilukoulua, juoksukoulua, hiihtokoulua, suunnistusseuran juttuja, uimaseuran treenejä, taistelulajeja, nyrkkeilyä. Vaikea keksiä, mitä ei olisi tarjolla. Hinnat on halvimmillaan semmoiset 250 euroa:lukukausi ja vähän kalliimmista lajeista saa jo 12-vuotias pulittaa 200 euroa kuukaudessa plus varusteet. Mitään ilmaista ei ole, jos ei yksin jonnekin mene vaikka skuuttaamaan tai yleisurheilemaan. Ei meillä ole ikinä sanottu, ettei saisi harrastaa. Kyllä saa, jos jonnekin suostuu lähtemään.
No, meillä lapsi on jo oppinut, että jos ei ole liikuntaharrastusta ei ole myöskään pleikkaria. Lajin saa valita ja kilpailla ei tarvi, mutta pari kertaa viikossa käydään jossain ohjatussa liikuntaharrastuksessa. Sen lisäksi perheen kanssa liikutaan. On nyt 11-vuotias ja kyllä tällä säännöllä mennään ihan täysi-ikäisyyteen saakka. Toki näkee myös vanhempiensa liikkuvan monta kertaa viikossa, joten voisi kuvitella, että ajattelee sen kuuluvan ihan normaaliin elämään.
Murrosikä tulee. Älkää hyvät vanhemmat pakottako. Olen vuosia ollut koriksessa apuvalmentajana ja aiemmin jojona. Sen huomaa, kenet raahataan väkisin treeneihin siinä 13-16 vuoden iässä. Sinne tulevat murjottamaan. Kengät ei meinaa mennä jalkaan millään, viivytellään, aiaiai, jalkaan sattuu. Peleissä on uho päällä, 5 virhettä ja ulos. Jos vanhemmille ehdottaa, että pieni tauko paikallaan, suuttuvat. Kyllä se vaihe ohi menee. Siinä 18 ikävuoden jälkeen moni palaa miesten höntsäjoukkueisiin. On tietysti heitäkin, jotka jatkaa ja kehittyy ja ilolla mukana, mutta jos 8-9-vuotiaita harrastajia on 30, niin siinä P16-joukkueessa tyypillisesti kymmenkunta. Isoissa seuroissa luvut voi olla 60 ja 20.
Tällä hetkellä salitreenaus on se, mikä tuntuu vetävän 15-18 v. poikia. Juoksemista vaativat lajit epäsuosiossa. Seuroissa joudutaan jopa lopettamaan nuorten joukkueita, kun ei ole riittävästi joukkueeseen. Aktiiviharrastajat on asia erikseen, kyllä heitäkin on.
Oma poika vaihtoi koriksesta säbään, kun joukkue loppui. Hän ei ole kilpajoukkueessa, siis siinä seuran ykkösjoukkueessa, vaan alemmassa sarjassa. Onhan noissa treenimäärissä eroa. Kun koriksessa oli 3 treenit ja yksi peli viikossa, säbässä tuossa harrastejoukkueessa on 2 treenit viikossa. Koriksessa oli kesäkausi ja kesäkauden treenit. Säbässä ei mitään moneen kuukauteen. Ei se tietysti haittaa, kun hän maastopyöräilee kaverin kanssa läpi kesän ja purjehtii seurassa kerran viikossa.
Siis, mitä helvetti mä juuri luin? Kun lapset tulee teini-iän pahimpiin myllerryksiin, todella monilla se säännöllinen liikuntaharrastus on nimenomaan se asia, joka pitää jonkun järjen touhussa. Tästä on myös tehty tutkimuksia, että tavoitteellinen harrastus on yksi tehokkaimmista tavoista ehkäistä pahimpia hölmöilyjä teini-iässä.
Sitten tulee yksi tomera apuvalmentaja, joka alkaa savustamaan lapsia ulos joukkueesta ja vihjailemaan vanhemmille, että heidän lapsensa ei nyt kyllä oikein sovi pelaamaan tähän porukkaan, kun sen oman mussukan ympärille piti yrittää rakentaa parasta mahdollista joukkuetta. Tuo sinun luoma myrkyllinen ilmapiiri ei varmasti ollut pieni tekijä siinä, että porukka häipyi ja koko joukkue hajosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma lapsi toivoi, että koulussa olisi liikuntaa joka päivä. Siitä voisi aloittaa yhteiskunnan puolelta.
Vierailija kirjoitti:
Suurin vaikutus on vanhemmilla. En tiedä miten paljon yhteiskunta voi tehdä, jos lapset ei saa vanhemmiltaan mallia ja tukea liikunnalliseen elämäntapaan. Eikä kyse ole pelkästään ohjatuista harrastuksista vaan siitä miten liikutaan paikasta toiseen ja mitä tehdään vapaa-ajalla. Jos joka paikkaan mennään autolla eikä koskaan perheenä tehdä koskaan mitään liikunnallista yhdessä, niin eihän lapset opi, että liikunta on luonnollinen mukava osa elämää.
Mutta todella moni kulkee nykyisin joka paikkaan autolla. Asumme kaupungissa, joka on todella pieni eikä täällä varsinkaan kesällä tee autolla mitään, kun pyörällä ja kävellen pääsee helposti joka paikkaan. Silti ihmiset kuskaa lapsiaan 1-2km päähän. Hauskin esimerkki on, että 1,5km päässä oli tivoli ja lupasin viedä 10v lapsen kaverinsa kanssa sinne. Kerroin kaverin vanhemmille, että lähdemme kävelemään tiettyyn aikaan. Kaverin vanhemmat kauhistuivat, että ei se ole tottunut kävelemään tuollaisia matkoja ja sanoivat tuovansa lapsen autolla. No, kaveri tuotiin ja haettiin autolla, vaikka matkan puolesta tuon ikäisen olisi kyllä pitänyt jaksaa kävellä.
Juuri tuon takia tutkimuksissa näkyy aivan selvästi, että kaupunkilaislapset ovat paremmassa kunnossa kuin maalaiset. Jos silloin kun vielä asuin Helsingin ydinkeskustassa, satuin saamaan autoni hyvään parkkiin kodin lähelle, niin se ei siitä siirtynyt mihinkään ihan pienestä syystä. Lisäksi tuollaiset parin kilometrin matkat on vaan paljon nopeampia mennä millä muulla keinolla tahansa kuin autolla, jos parkkipaikkaa joutuu yhtään hakemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Oma lapseni treenaa jalkapalloa hyvätasoisessa joukkueessa monta kertaa viikossa (kuten tuossa luki). Parkourissa käydään satunnaisesti, koska se tukee lajia hyvin. Ei siis tarvitse olla huolissaan liikkumattimuusepidemiasta meidän perheen kohdalla. Kerroin vain mitä olen siellä nähnyt.
Tosi hyvätasoinen joukkue varmasti, jos parkourkin on lapsen ja vanhempansa mielestä tosi rankkaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Onko sinulla jotain haasteita lukutaidon kanssa? Olen eri, mutta ei tuossa sanottu, ettei parkouria voisi aloittaa. Kyse oli niistä vanhoista viesteistä, joissa toivottiin parkouria helpoksi matalan kynnyksen liikunnaksi liikkumattomille nuorille ja sitä se nyt ei missään tapauksessa ole. Lisäksi arvosteltiin kuntia, että ne eivät järjestä parkourkerhoja, vaikka nuoret toivovat niitä. Se ei ole myöskään kuntien kannalta ihan matalan kynnyksen toimintaa, koska parkour vaatii sellaisten puitteiden rakentamista, joita ei yleensä kunnissa ole valmiina. Ei niitä liikkumattomia aloittelijoita voi pistää mihinkään kiviportaisiin tekemään ensimmäisiä hyppyjään.
Tuossa yllä kirjoitetaan, että yksikään sohvaperunalapsi ei ala harrastaa parkouria koulun kerhossa, koska tajuaa ettei pysty samaan kuin muut. Se on yksinkertaisesti hölmösti ajateltu.
Ymmärrä nyt hyvä ihminen, että se parkour on ei-kilpailullinen laji. Siellä jokainen kilpailee vain itseään vastaan. Ja kun on riittävästi pomppinut, kiviportaat ovat todellakin kivoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Oma lapseni treenaa jalkapalloa hyvätasoisessa joukkueessa monta kertaa viikossa (kuten tuossa luki). Parkourissa käydään satunnaisesti, koska se tukee lajia hyvin. Ei siis tarvitse olla huolissaan liikkumattimuusepidemiasta meidän perheen kohdalla. Kerroin vain mitä olen siellä nähnyt.
Tosi hyvätasoinen joukkue varmasti, jos parkourkin on lapsen ja vanhempansa mielestä tosi rankkaa!
Ihan vaan esimerkkinä: jalkapallossa ei juurikaan tarvita käsivoimia, mutta parkourissa roikutaan milloin mistäkin eli ylävartalon lihakset saa ihan toisenlaista treeniä kuin jalkapallossa. Samoin keskivartalon hallintaa tarvitaan paljon enemmän. Jalkojen väsymistä ei ole valittanut, mutta se ei ole kovinkaan yllättävää sen jalkapallotaustan takia.
Tässä on enemmän kerrottu isommista lapsista, mutta miten on 4-6 vuotiaiden liikkuminen. Touhuavatko tarpeeksi ja oikealla tavalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
Mutta kiinnostaako ihan oikeasti?
Varmaan monista olisi kivaa osata juosta ympäriinsä hyppien voltteja talojen katoilta, mutta kuinka moni näistä liikkumattomista lapsista olisi oikeasti valmis näkemään sen valtavan treenaamisen vaivan, jonka se vaatii, että tuo onnistuu. Ja kokemaan kaiken sen kivun, mitä epäonnistuneiden temppujen jälkeen asfaltille/sementille mätkähtely tuottaa.
Oma lapsi harrastaa parkouria varta vasten rakennetussa salissa ja kyllä sielläkin jääpussit ovat aika ahkerassa käytössä vaikka on patjat sun muut. Jokainen voi kuvitella, miltä homma näyttää, jos ei ole kunnon puitteita, vaan hommaa lähdetään vetämään jossain koulun pihassa oikeiden betoniesteiden kanssa.
Kyllä ne oikeatkin parkouraajat siirtyvät ulos viimeistään edistyttyään vähän pidemmälle. Moni myös parkouraa itsenäisesti - parkourin filosofiassahan korostetaan, että parkour on tavallaan paluu lapsen leikkiin.
Omat lapseni eivät ole koskaan leikkiä unohtaneetkaan. Jokainen metsäretki on yhtä temppuilua, joka puuhun pitää yrittää kiivetä. Parkour-salissa ei ole jääpussia muistaakseni koskaan tarvittu, sehän on melko turvallinen ympäristö ehkä toisten lasten määrää lukuun ottamatta.
Parkour on todella haastava laji, joka vaatii erittäin hyvää kehonhallintaa ja koordiaatiokykyä. Oma lapseni (treenaa monta kertaa viikossa muuta lajia) on käynyt aina välillä parkourtunneilla ja valittaa aina niiden jälkeen miten koko kroppa on kipeä (lihakset siis ja siksi siellä juuri käydään, koska ei alakouluikäinen viitsi lihastreeniä tehdä, tuossa se tulee vahingossa). Yksikään sohvaperunalapsi ei oikeasti ala harrastaa parkouria koulunkerhossa. Siinä tajuaa hyvin nopeasti, ettei pysty läheskään samaan kuin muut ja luovuttaa.
Tähän tämä liikkumattomuusepidemia on vienyt, vanhempi selittää tohkeissaan miten parkour on niin erittäin haastavaa ettei sitä voi edes aloittaa!
Onko sinulla jotain haasteita lukutaidon kanssa? Olen eri, mutta ei tuossa sanottu, ettei parkouria voisi aloittaa. Kyse oli niistä vanhoista viesteistä, joissa toivottiin parkouria helpoksi matalan kynnyksen liikunnaksi liikkumattomille nuorille ja sitä se nyt ei missään tapauksessa ole. Lisäksi arvosteltiin kuntia, että ne eivät järjestä parkourkerhoja, vaikka nuoret toivovat niitä. Se ei ole myöskään kuntien kannalta ihan matalan kynnyksen toimintaa, koska parkour vaatii sellaisten puitteiden rakentamista, joita ei yleensä kunnissa ole valmiina. Ei niitä liikkumattomia aloittelijoita voi pistää mihinkään kiviportaisiin tekemään ensimmäisiä hyppyjään.
Tuossa yllä kirjoitetaan, että yksikään sohvaperunalapsi ei ala harrastaa parkouria koulun kerhossa, koska tajuaa ettei pysty samaan kuin muut. Se on yksinkertaisesti hölmösti ajateltu.
Ymmärrä nyt hyvä ihminen, että se parkour on ei-kilpailullinen laji. Siellä jokainen kilpailee vain itseään vastaan. Ja kun on riittävästi pomppinut, kiviportaat ovat todellakin kivoja.
Ei lapset tyhmiä ole, kyllä he tajuavat, että ovat paljon huonompia vaikkei kilpailua olisikaan. Esim. jos kaveri siirtyy roikkumalla helposti telineen päästä päähän ja itse putoaa sekunnissa alas. Ongelmasta tulee sitä isompi mitä isompia lapset ovat. Juuri siitä syystä lasten liikuntaharrastuksiin täytyy panostaa (vanhempien) pienestä pitäen. Kouluikäisenä aletaan sitten olla jo myöhässä. (Ehkä jollain 1-2 luokkalaisilla vielä onnistuu liikunnan aloittaminen nollasta, mutta sen jälkeen alkaa olla oikeasti vaikeaa).
Vierailija kirjoitti:
Tässä on enemmän kerrottu isommista lapsista, mutta miten on 4-6 vuotiaiden liikkuminen. Touhuavatko tarpeeksi ja oikealla tavalla?
Ne (ja myös ikävuodet 0-3) ovat todella tärkeitä vuosia lapselle, koska silloin luodaan pohja sille, että lapsella on mahdollisuus pärjätä koululiikunnassa ja harrastuksissa. Silloin ei ole vielä pakko olla mukana missään ohjatuissa harrastuksissa, mutta ei siitä haittaakaan ole. Joka tapauksessa lapsen pitäisi liikkua tarpeeksi ja sillä tavalla, että se haastaa lasta monipuolisesti. Lapsen pitäisi juosta (myös kovaa), kiipeillä, hyppiä, pelata pallolla (kehittää koordinaatiota ja avaruudellista hahmottamista) jne jne, jotta lapsen kestävyys, kehonhallinta, voima ja liikkuvuus kehittyy ikätasoisesti.
Nuo kokeilut ovat aivan eri asia kuin kaupungin järjestämät ilmaiset harrastukset, joissa on mm. tuota capoeiraa tarjolla ihan joka viikko ilmaiseksi.