Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla enemmän yksilöpainotteista liikkumista iänikuisten joukkuelajien sijasta? Etenkin lasten urheiluharrastuksissa joukkuelajit altistavat kiusaamiselle ja rankalle arvostelulle, sen vuoksi itsekin lapsena harrastin enemmän pyöräilyä ja uintia yksin. Vaikka hoetaan kansanterveydestä ja oman kunnon ylläpitämisestä, niin kyllä pääpaino on edelleen vahvasti siinä voittamisessa ja suorittamisessa muiden silmien alla. Se on omiaan lannistamaan kenet tahansa.
Lisäksi en tiedä kuinka luotettavia nuo Move-testit ovat. Kun katsoo ko. ohjelman mittausperusteita, on niissä selkeästi paino lihasvoimassa eikä esim. kestävyysliikunnassa joka on verenkierrolle ja hapenotolle terveellisempää. Harva hikiliikuntaa terveesti harrastava saa tehtyä muutamaa punnerrusta enempää.
Onpa outo ajatus, että terveellisesti liikkuvat eivät pystyisi punnertamaan. Oletko sinä sitä sukupolvea, jonka mielestä jokainen, joka on joskus tehnyt lihaskuntoliikkeen on steroideja kiskova roinaaja?
Mikä sukupolvi sinun kuvitelmissasi on tuollainen?
-eri.Minun vanhempieni sukupolvi, eli n. 50-luvulla syntyneet, jotka saivat käsityksensä salitreenauksesta lähinnä Stallonen ja Schwarzeneggerin leffoja katsomalla.
Jaa. Olen itse 1970-luvulla syntynyt, ja kyllähän 50-luvulla syntyneet ovat käyttäneet arjessaan paljon enemmän lihaksia kuin me.
Mutta eivät treenanneet niitä salilla ja useilla heillä (ei tietenkään kaikilla) on aika vahvat ennakkoluulot salitreenausta kohtaan.
Eihän salilla treenaaminen olekaan millään tavalla välttämätöntä arjen toimintakyvyn kannalta, eli sikäli se ei edes kuulu tähän keskusteluun.
Salilla treenaaminen ei ehkä ole, mutta riittävä lihaskunto ja -voima ovat kyllä. Niitä voi tietenkin treenata muillakin tavoilla, mutta hyvin harva tekee nykyään, niin fyysistä työtä, että se yksinään riittäisi.
Viime vuodet on kaikissa tuuteissa toitotettu, kuinka vanhenevien ihmisten suurin ongelma kunnon suhteen on riittämätön lihasvoima. Heillä verenkiertoelimistönsä saattaa hyvin olla siinä kunnossa, että sen puolesta pystyisivät kävelemään vaikka kuinka pitkään, mutta lihaksisto ei riitä tuolista nousemiseen tai tasapainon ylläpitoon kävellessä. Kaikkien lihaskunto rapistuu vanhetessa, mutta jokainen voi huolehtia, että kropassa on reserviä, josta on varaa rapistua ja toisaalta treenauksella sitä rapistumista voidaan hidastaa merkittävästi.
Jos terveenä nelikymppisenä voimataso ei riitä punnertamaan muutamaa kertaa, niin miten kuvittelet pääseväsi lattialta ylös 70-vuotiaana?
Jostain syystä yhä edelleen todella monilla on käsitys, että alhaisen pään aerobinen kunto olisi ainut, millä on merkitystä terveydelle ja käveleminen on jokin ihmelääke kaikkeen. Tässäkin keskustelussa monilla tuntuu olevan jotenkin todella negatiivinen lähestyminen voimatreenaamiseen ja tuntuu, että sitä pidetään lähinnä turhamaisten ihmisten itsensä esittelynä. Kuitenkin kaikki tahot UKK-instituutista lähtien rummuttavat lihaskuntotreenaamisen merkitystä aivan kaikille, mutta viesti ei tunnu menevän perille.
Kyllä lihaskunnon merkitys tiedetään. Etenkin reisien voima korreloi vanhuksilla vahvasti elinikäodotteen kanssa. Tosin vaikea sanoa, mikä on syy ja mikä seuraus. Huonokuntoisimmat eivät voi käydä kävelyllä.
Yleisellä tasolla toki tiedetään, mutta kaikki eivät tiedä/ymmärrä. Luepa vaikka nämä 64 sivua tätä keskustelua läpi ja katso kuinka moni puhuu niiden aikana kävelystä ainoana tarpeellisena liikunnan muotoja ja väheksyy kaiken muun liikunnan merkitystä.
Tämän ketjun aihe ei tainnut olla kaikkien tarpeellisten liikunnan muotojen luettelu.
Lue vaikka ihan ääneen ketjun otsikko ja aloitusviesti, erityisesti aloittajan boldaama kohta, ja mieti sitten, miksi niin moni on ehdottanut kävelyä.
Täällä hyvin monet ovat nimenomaan arvostelleet kaikkea rasittavaa liikuntaa sellaiseksi, joka "tappaa lasten luonnollisen liikkumisen ilon". Eivät tietenkään kaikki eikä edes suurin osa, mutta hyvin monet. Todennäköisesti heidän lapsensa ovat niitä, jotka hyytyvät viivajuoksussa minuutin jälkeen eivätkä saa yhtään punnerrusta.
Osittain se varmaan johtuu siitä, että iltapäivä- ja naistenlehdet ovat lähteneet TV-Shop tyyliseen kilpailuun siitä, kuka pystyy lupaamaan "kesäkunnon" tai ties minkä pienimmällä vaivalla. Vilkaisin tällä viikolla kassajonossa jommastakummasta lehdestä tällaisen kesäkuntoartikkelin ja siinä treeniohjelma alkoi kevyellä 20 minuutin kävelyllä kahdesti viikossa. Artikkelin alussa ei ainakaan mainittu, että ohjelma olisi suunniteltu koomapotilaiden kuntoutukseen.
Jos oikeasti maan suurimmat sanomalehdet toitottavat, että kuntoilu on tuollaista, niin voiko siinä edes syyttää sitä yksilöä, joka luulee, että 20 minuutin kevyt kävely kahdesti viikossa on riittävää liikuntaa.
Mikä olisi ainun ehdotuksesi todella huonossa kunnossa olevien lasten ja nuorten kunnon kohotukseen, jos pienillä askelilla ei saa aloittaa?
No jos puhutaan niin huonokuntoisista lapsista, että ei pystytä juoksemaan paria sataa metriä enempää tai joille 20 min kävely olisi oikeasti liikuntasuoritus, niin on vaikea kuvitella, ettei siihen liittyisi sairaalloista ylipainoa. Jos oletetaan, että lapsella ei ole mitään vammoja, niin aivan jokainen pystyy nuorena tuollaisiin asioihin, jos kannettavana ei ole todella paljon ylimääräistä massaa.
Lähes aina sairaalloisen ylipainoisten lasten vanhemmat ovat itsekin lihavia, eli kunnon kohotuksen ohella perheen syömiseen pitäisi puuttua isolla kädellä. En ole kovin perehtynyt lasten laihduttamiseen, mutta sen verran tiedän, että se pitää tehdä varovasti ja mieluiten ammattilaisen ohjauksessa. Voisin kuvitella, että jos koko perheen ruokatottumukset ovat sellaiset, että kaikki ovat lihavia, korjausliikkeiden teko ilman asiantuntija-apua on aika vaikeaa.
En tiedä, kuinka helppoa on saada tällaisissa tilanteissa ravintoterapiaa yhteiskunnan maksamana, mutta äkkiseltään luulisin, että se olisi veronmaksajille ihan hyvä investointi.
Lasten sairaiksi lihottaminen on kyllä sellainen asia, mihin lastensuojelun pitäisi pystyä puuttumaan. Toki heille pitäisi sitten varata myös resursseja tarjota ravintoneuvontaa yms., mutta kyllä lapsen terveyden pilaaminen tahallaan tai typeryyttään on lapsen pahoinpitelemistä.
Varmaan paikkakuntakohtaistakin, mutta kyllä lihovien lasten perheille on ravitsemusneuvontaa tarjolla. Se ei kuitenkaan ole mikään helppo asia puuttua, vanhemmat vetää herneet nokkaan ja syvälle jos vaikka neuvolassa kehdataan edes vihjata että lapsen paino nousee vähän turhan nopeasti pituuteen verrattuna.
Joo, se ohjeistus on linkki johonkin nettisivuille, jossa pelotellaan kuinka rasva on pahasta ja leipää pitää syödä paljon, jotta saadaan kuitua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä tavoitteellisesti urheilevat lapset. Asettaako lapsi itse tavoitteet, vai äiti ja isä?
Useimmiten lapset itse, vanhemmat vaan sitten mahdollistaa. Mitä nyt olen sivusta seurannut niin näin se on aina mennyt. Varmaan joitain tapauksia on, joissa vanhemmat painostaa, mutta harvinaisempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla enemmän yksilöpainotteista liikkumista iänikuisten joukkuelajien sijasta? Etenkin lasten urheiluharrastuksissa joukkuelajit altistavat kiusaamiselle ja rankalle arvostelulle, sen vuoksi itsekin lapsena harrastin enemmän pyöräilyä ja uintia yksin. Vaikka hoetaan kansanterveydestä ja oman kunnon ylläpitämisestä, niin kyllä pääpaino on edelleen vahvasti siinä voittamisessa ja suorittamisessa muiden silmien alla. Se on omiaan lannistamaan kenet tahansa.
Lisäksi en tiedä kuinka luotettavia nuo Move-testit ovat. Kun katsoo ko. ohjelman mittausperusteita, on niissä selkeästi paino lihasvoimassa eikä esim. kestävyysliikunnassa joka on verenkierrolle ja hapenotolle terveellisempää. Harva hikiliikuntaa terveesti harrastava saa tehtyä muutamaa punnerrusta enempää.
Onpa outo ajatus, että terveellisesti liikkuvat eivät pystyisi punnertamaan. Oletko sinä sitä sukupolvea, jonka mielestä jokainen, joka on joskus tehnyt lihaskuntoliikkeen on steroideja kiskova roinaaja?
Mikä sukupolvi sinun kuvitelmissasi on tuollainen?
-eri.Minun vanhempieni sukupolvi, eli n. 50-luvulla syntyneet, jotka saivat käsityksensä salitreenauksesta lähinnä Stallonen ja Schwarzeneggerin leffoja katsomalla.
Jaa. Olen itse 1970-luvulla syntynyt, ja kyllähän 50-luvulla syntyneet ovat käyttäneet arjessaan paljon enemmän lihaksia kuin me.
Mutta eivät treenanneet niitä salilla ja useilla heillä (ei tietenkään kaikilla) on aika vahvat ennakkoluulot salitreenausta kohtaan.
Eihän salilla treenaaminen olekaan millään tavalla välttämätöntä arjen toimintakyvyn kannalta, eli sikäli se ei edes kuulu tähän keskusteluun.
Salilla treenaaminen ei ehkä ole, mutta riittävä lihaskunto ja -voima ovat kyllä. Niitä voi tietenkin treenata muillakin tavoilla, mutta hyvin harva tekee nykyään, niin fyysistä työtä, että se yksinään riittäisi.
Viime vuodet on kaikissa tuuteissa toitotettu, kuinka vanhenevien ihmisten suurin ongelma kunnon suhteen on riittämätön lihasvoima. Heillä verenkiertoelimistönsä saattaa hyvin olla siinä kunnossa, että sen puolesta pystyisivät kävelemään vaikka kuinka pitkään, mutta lihaksisto ei riitä tuolista nousemiseen tai tasapainon ylläpitoon kävellessä. Kaikkien lihaskunto rapistuu vanhetessa, mutta jokainen voi huolehtia, että kropassa on reserviä, josta on varaa rapistua ja toisaalta treenauksella sitä rapistumista voidaan hidastaa merkittävästi.
Jos terveenä nelikymppisenä voimataso ei riitä punnertamaan muutamaa kertaa, niin miten kuvittelet pääseväsi lattialta ylös 70-vuotiaana?
Jostain syystä yhä edelleen todella monilla on käsitys, että alhaisen pään aerobinen kunto olisi ainut, millä on merkitystä terveydelle ja käveleminen on jokin ihmelääke kaikkeen. Tässäkin keskustelussa monilla tuntuu olevan jotenkin todella negatiivinen lähestyminen voimatreenaamiseen ja tuntuu, että sitä pidetään lähinnä turhamaisten ihmisten itsensä esittelynä. Kuitenkin kaikki tahot UKK-instituutista lähtien rummuttavat lihaskuntotreenaamisen merkitystä aivan kaikille, mutta viesti ei tunnu menevän perille.
Kyllä lihaskunnon merkitys tiedetään. Etenkin reisien voima korreloi vanhuksilla vahvasti elinikäodotteen kanssa. Tosin vaikea sanoa, mikä on syy ja mikä seuraus. Huonokuntoisimmat eivät voi käydä kävelyllä.
Yleisellä tasolla toki tiedetään, mutta kaikki eivät tiedä/ymmärrä. Luepa vaikka nämä 64 sivua tätä keskustelua läpi ja katso kuinka moni puhuu niiden aikana kävelystä ainoana tarpeellisena liikunnan muotoja ja väheksyy kaiken muun liikunnan merkitystä.
Tämän ketjun aihe ei tainnut olla kaikkien tarpeellisten liikunnan muotojen luettelu.
Lue vaikka ihan ääneen ketjun otsikko ja aloitusviesti, erityisesti aloittajan boldaama kohta, ja mieti sitten, miksi niin moni on ehdottanut kävelyä.
Täällä hyvin monet ovat nimenomaan arvostelleet kaikkea rasittavaa liikuntaa sellaiseksi, joka "tappaa lasten luonnollisen liikkumisen ilon". Eivät tietenkään kaikki eikä edes suurin osa, mutta hyvin monet. Todennäköisesti heidän lapsensa ovat niitä, jotka hyytyvät viivajuoksussa minuutin jälkeen eivätkä saa yhtään punnerrusta.
Osittain se varmaan johtuu siitä, että iltapäivä- ja naistenlehdet ovat lähteneet TV-Shop tyyliseen kilpailuun siitä, kuka pystyy lupaamaan "kesäkunnon" tai ties minkä pienimmällä vaivalla. Vilkaisin tällä viikolla kassajonossa jommastakummasta lehdestä tällaisen kesäkuntoartikkelin ja siinä treeniohjelma alkoi kevyellä 20 minuutin kävelyllä kahdesti viikossa. Artikkelin alussa ei ainakaan mainittu, että ohjelma olisi suunniteltu koomapotilaiden kuntoutukseen.
Jos oikeasti maan suurimmat sanomalehdet toitottavat, että kuntoilu on tuollaista, niin voiko siinä edes syyttää sitä yksilöä, joka luulee, että 20 minuutin kevyt kävely kahdesti viikossa on riittävää liikuntaa.
Mikä olisi ainun ehdotuksesi todella huonossa kunnossa olevien lasten ja nuorten kunnon kohotukseen, jos pienillä askelilla ei saa aloittaa?
No jos puhutaan niin huonokuntoisista lapsista, että ei pystytä juoksemaan paria sataa metriä enempää tai joille 20 min kävely olisi oikeasti liikuntasuoritus, niin on vaikea kuvitella, ettei siihen liittyisi sairaalloista ylipainoa. Jos oletetaan, että lapsella ei ole mitään vammoja, niin aivan jokainen pystyy nuorena tuollaisiin asioihin, jos kannettavana ei ole todella paljon ylimääräistä massaa.
Lähes aina sairaalloisen ylipainoisten lasten vanhemmat ovat itsekin lihavia, eli kunnon kohotuksen ohella perheen syömiseen pitäisi puuttua isolla kädellä. En ole kovin perehtynyt lasten laihduttamiseen, mutta sen verran tiedän, että se pitää tehdä varovasti ja mieluiten ammattilaisen ohjauksessa. Voisin kuvitella, että jos koko perheen ruokatottumukset ovat sellaiset, että kaikki ovat lihavia, korjausliikkeiden teko ilman asiantuntija-apua on aika vaikeaa.
En tiedä, kuinka helppoa on saada tällaisissa tilanteissa ravintoterapiaa yhteiskunnan maksamana, mutta äkkiseltään luulisin, että se olisi veronmaksajille ihan hyvä investointi.
Lasten sairaiksi lihottaminen on kyllä sellainen asia, mihin lastensuojelun pitäisi pystyä puuttumaan. Toki heille pitäisi sitten varata myös resursseja tarjota ravintoneuvontaa yms., mutta kyllä lapsen terveyden pilaaminen tahallaan tai typeryyttään on lapsen pahoinpitelemistä.
Varmaan paikkakuntakohtaistakin, mutta kyllä lihovien lasten perheille on ravitsemusneuvontaa tarjolla. Se ei kuitenkaan ole mikään helppo asia puuttua, vanhemmat vetää herneet nokkaan ja syvälle jos vaikka neuvolassa kehdataan edes vihjata että lapsen paino nousee vähän turhan nopeasti pituuteen verrattuna.
Joo, se ohjeistus on linkki johonkin nettisivuille, jossa pelotellaan kuinka rasva on pahasta ja leipää pitää syödä paljon, jotta saadaan kuitua.
Kuten sanottua, kuntakohtaista. Varmaan riippuu paikasta miten paha pula ravitsemusterapeuteista on.
Vierailija kirjoitti:
Nämä tavoitteellisesti urheilevat lapset. Asettaako lapsi itse tavoitteet, vai äiti ja isä?
No ainakin, jos haluaa oikeasti pärjätä kilpailullisessa lajissa, niin sen tavoitteellisuuden on pakko lähteä lapsesta. Ne ohjatut treenit eivät riitä alkuunkaan, jos haluaa päästä huipputasolle, vaan yksilötaidot ja fysiikka luodaan itsenäisellä harjoittelulla. Toki lajeissa on eroja. Esimerkiksi pallopeleissä kyllä ne ammatikseen pelaavat ovat niitä, joilla on ollut koko lapsuuden ja nuoruuden pallo kädessä ja sitä on pompoteltu kaikki koulumatkat, välitunnit ja muu vapaa-aika. Sellainen sitoutuminen on mahdollista vain, jos lapsella on ihan oikea intohimo lajiin.
Toki pikkulapsilla vanhemmat päättävät, mihin treeneihin lasta viedään, mutta kyllä vanhempien kannattaa aika herkällä korvalla kuunnella sitä lasta, mitä hän haluaa harrastaa ja miten tai homma lopahtaa alkuunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä tavoitteellisesti urheilevat lapset. Asettaako lapsi itse tavoitteet, vai äiti ja isä?
Useimmiten lapset itse, vanhemmat vaan sitten mahdollistaa. Mitä nyt olen sivusta seurannut niin näin se on aina mennyt. Varmaan joitain tapauksia on, joissa vanhemmat painostaa, mutta harvinaisempaa.
Entäs ne pää punaisena huutavat vanhemmat jotka "kannustavat" kentän laidalla? Ja kun teini-ikä tulee ja tulee muitakin kiinnostuksen kohteita kuin äidin tai isän määräämä laji? Aika monella lopahtaa treenaaminen siihen. Ei koske vain urheilua, ilmiö on myös esim musiikkiharrastuksessa, kun ei enää halua käydä pianotunneilla äidin mieliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein tulee mieleen, että mukava kun ei ole omia lapsia. Tämä keskustelu vain lisää tunnetta.
Itsekkäitä paskiaisia nykypäivänä, joilla ei ole mitään muuta kuin MINÄ. Kehityspsykolgian (ja ihan keittiöpsykologiankin) mukaanhan tuon pitäisi hävitä n. 2-vuotiaana, ei taida nykyään edes 40-vuotiaana hävitä.
Liikkumattomuusepidemiasta lihavuusepidemiaan. Monet palkitsevat lapsiaan ihan pienestä pitäen ruoalla ja vanhemmat oikein opettamalla opetettavat lapset tunnesyöjiksi. Jos on ollut rankka päivä, niin ostetaan "herkkuja". Lapsia maanitellaan lupaamalla palkkioksi jotain "hyvää". Ruokia yleensäkin jaotellaan terveellisiin ja ei-terveellisiin ja niiden ei-terveellisten ostaminen ja syöminen pitää jollain tavalla ansaita. Esim. vanhempien omat liikunnat ja urheilut ovat suorituksia, jotka on jotenkin sidottu herkutteluun (eli kävin lenkillä, voin huoletta syödä munkin tai olen ansainnut munkin. Tai söin munkin, pitääkin tehdä pitempi lenkki.) En syytä tässä mitenkään lapsia, vaan kyllä moni vanhempi voisi tarkkailla enemmän omia puheitaan ja asenteitaan ja millaisia liikunta- ja syömistapoja usein huomaamattaan siirtää sukupolvelta toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Usein tulee mieleen, että mukava kun ei ole omia lapsia. Tämä keskustelu vain lisää tunnetta.
Itsekkäitä paskiaisia nykypäivänä, joilla ei ole mitään muuta kuin MINÄ. Kehityspsykolgian (ja ihan keittiöpsykologiankin) mukaanhan tuon pitäisi hävitä n. 2-vuotiaana, ei taida nykyään edes 40-vuotiaana hävitä.
Ei näytä sinulta ainakaan hävinneen tuohon ikään mennessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
No on totta, että maailmassa on paljon muitakin lajeja kuin futis, mutta se on aivan huikaisevalla marginaalilla Suomen suosituin laji, joten on aika luonnollista, että sitä tarjotaan. Varsinkin, kun se vaatii niin vähän varusteilta, että sitä on helppo toteuttaa monissa paikoissa.
Juurihan tuossa yllä eräs keskustelija luokitteli futiksen tilakustannuksien puolesta sinne kalliiden lajien puolelle.
Jalkapallo on kallis laji tilakustannuksiltaan silloin, kun halutaan huippuominaisuudet talviharjoitteluun, eli tarvitaan lämmitetyt hallit tekonurmella. Jotkut ilmaiset futiskerhot voivat varmaan toimia edullisemmissakin tiloissa ja vaikka pelata futsalia koulun salissa talvikaudella, jos tavoitteena on vain liikkua ja pitää hauskaa pallon kanssa.
Kuvitteletko tosiaan, että sinne koulun saliin vain mennään talvella pelaamaan sitä futsalia? Ainakin omassa kaupungissani koulujen salit on varattu aivan täyteen erilaisille jumpille jne. Kaupungissa on yksi lämmitetty futiskenttä ja kaikki seurat treenaa siellä talvella, joten ahdasta on sielläkin. Jalkapalloa ei voi pelata talvella vain auratulla kentällä. Siitä tulee jääkenttä ja laji muuttuu jääpalloksi. Ei se kenttien lämmittäminen mitään luksusta siis ole.
Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut, että tuossa puhuttiin kuntien järjestämistä futiskerhoista. Kunnat kyllä järjestävät omissa tiloissaan juuri sitä toimintaa, mitä haluavat, milloin haluavat ja seurat sun muut sitten täyttävät muut ajat. Lisäksi tuollaiset kunnan kerhot ovat yleensä suoraan koulun jälkeen, jolloin seurat eivät vielä treenaa, koska vapaaehtoiset ovat päivätöissä.
Siinä myös annettiin ymmärtää, että seurat vaatisivat jotain luksusta, kun eivät pelaa koulujen saleissa ja kentätkin on lämmitetty.
En minä mistään luksuksesta puhunut, vaan siitä, että tavoitteellinen treenaaminen vaatii kunnon tilat, eli sinne tekonurmelle pitää päästä kesät, talvet. Se on ihan itsestään selvää. Kuitenkaan erilaiset höntsäkerhot, joilla tavoitteena on vain lasten liikuttaminen ja hauskanpito, eivät tarvitse tällaisia tiloja, vaan niitä voidaan järjestää edullisemmissa paikoissa.
Luepa nyt tuo ketju vielä kerran läpi ihan ajatuksella.
Olen eri, mutta minulla alkaa tulla korvista tuo sana tavoitteellinen. Sitä käytetään pyhittämään milloin minäkin hölmöily tai rahan meno, mutta harvoin edes pysähdytään pohtimaan, mikä se tavoite on.
Aika usein tavoite on päästä larppaamaan huippu-urheilijan elämää, vaikka tosiasiassa huippu-urheilu on useimpien tavoittamattomissa. Silloin pitää olla pelit ja vehkeet, verkkarit ja kuplahallit ja kisamatkat ja hotellit.
Eli toivoisin avointa keskustelua siitä, mikä on tavoitteellisen harrastamisen tavoite.
-eri.
Mitä pahaa siinä on, että lapset pääsevät larppaamaan huippu-urheilijan elämää? Se on lapsille ja nuorille leikkiä ja vieläpä hyvin monella tapaa kehittävää leikkiä, joka antaa erittäin paljon monenlaisia valmiuksia elämään. Jos et pysty tätä käsittämään, olen surullinen puolestasi.
Yleensä tavoitteellisen harrastamisen tavoite lasten kannalta on tulla niin hyväksi kuin mahdollista ja pärjätä peleissä/kisoissa/ties missä. Joku saattaa haaveilla vaikka futarin urasta ja ei se nyt mun mielestä ole merkittävästi huonompi lapsuuden urahaave kuin prinsessa tai astronautti.
Vanhempien tavoite sitten yleensä on (meillä ainakin), että se tavoitteellisuus kantaisi yli teini-iän pahimpien hormonimyrskyjen ja ne pahimmat urpoilut jäisivät väliin. Lisäbonarina tulee toivottavasti fiksu kaveripiiri, innostus liikuntaan ja hyvä peruskunto, joka tukee tervettä aikuisuutta. Tavoitteettomat harrastukset on hyvin helppo lopettaa, koska niihin ei ole panostettu mitään ja ne lopettamalla ei menetä sen aikaisemmin tehdyn työn hedelmiä.
Ei 99,9 % urheilevien lasten vanhemmista kuvittele rahoittavansa eläkepäiviään lapsensa lätkätuloilla. Tämä on vain stereotypia, jollaista juuri kukaan ei ole nähnyt todellisessa elämässä. Esimerkiksi minun poikani on innostunut koripallosta ja pelaakin sitä kilpatasolla, mutta olen myös nähnyt hänen pituuskasvuennusteensa ja voin sanoa, että NBA ei ole meidän vanhempien näkökulmasta se todennäköisin uravaihtoehto hänelle. En silti ymmärrä, miksi meidän pitäisi murskata hänen unelmiaan jo alakoululaisena.
Joo, onhan se kiva niille, jotka tykkäävät larpata huippu-urheilijaa. Varmasti se on heille mukava harrastus.
Mutta pitääkö se huippu-urheilun larppaaminen nostaa ainoaksi vaihtoehdoksi. Nykyään niille, jotka eivät halua kilpailla on hyvin vähän vaihtoehtoja. Oma lapsi on tästä syystä joutunut lopettamaan koripallon ja uinnin. Ja ei, hän ei pidä jalkapallosta eikä sählystä, ne eivät ole "hyvä vaihtoehto kivempien lajien tilalle".
Uimassa voi tietenkin käydä vapaa-aikanakin, mutta silloin jää ilman ohjausta ja harjoituskavereita.Kuka sen on nostanut ainoaksi vaihtoehdoksi? Sinä kuvitelmissasi?
Yllä nimenomaan tuo korislapsen vanhempi myönsi, että tavoitteellisen urheilun tavoitteena on larpata huippu-urheilijan elämää, ja hänen mielestään oli surullista, etteivät kaikki tätä lasten tarvetta ymmärrä. Kun tosiaan joku haluaa yhtä lailla prinsessaksi tai astronautiksi, ja heitäkin ymmärretään.
Voin sanoa, että en minä tylsimys ymmärrä niitäkään, joiden lapsi larppaa astronautin elämää, jos perheen viikonloput ja rahankäyttö määräytyvät lapsen larpin perusteella. Ovatko tällaiset elämäntyylit tosiaan aidosti niitä, jotka tekevät perheet onnellisiksi? Ja ovatko ne välttämättömiä lapsen hyvän fyysisen kunnon kehittymiseksi?
Eikö lapsen voisi viedä urheilularpin sijasta vaikka risusavottaan? Saataisiin polttopuita koko perheelle, tulisi liikuntaa ja mökkimaisemakin siistiytyisi? Tuollainen koko perheen paineistettu pomppaaminen junioriurheilun tahdissa on jotenkin kovin siiloutunutta elämää, ja vaikea kuvitella kuinka lapsi aidosti oppisi siinä elämään yhteisön jäsenenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat voisivat laittaa puhelimensa pois ja lähteä lasten kanssa ulos! Ei sn kummallisempaa 🙂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Netti ja "äly"puhelimet on melkein se suurin murhe. Loputon viihde -ja tietotarjonta jatkuvasti taskussa, loputon dopamiininarkkaaminen. Samaan aikaan yhteiskunnasta tullut niin kova ja sairas paikka että pakenemisen tarve on ihmisillä ihan valtava. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Ja muitakin syitä on tottakai mutta tämä yksi pahimmista ellei pahin.
Ankeaa ja ikävää todellisuutta on hyvä välillä paeta sinne mistä saa mielihyvää. Ei kukaan kestä jatkuvaa ankeutta ja ankeutusta.
Liikunta voisi olla hyvä keino paeta arkea, jos jotenkin pystysi välttämään kohtaamisia tosiurheilijoiden kanssa. "Havuja perkele" En tiedä mistä se johtuu, mutta tosiurheilijat tuppaavat olemaan kireitä ja kiukkuisia, jotkut jopa aggressiivisia. "Vttu heitä sitä palloa" Heitä ärsyttää suunnattomasti nähdä tällaisia sunnuntailiikkujia "väistä saa..tana ... Vttu lapset pois ladulta". Ehkä tosiurheilijatkin kaipaisivat dopamiinia. "Toi on mun paikka, siirry ida ri." Liikunnasta he eivät näytä sitä saavan.
En tiedä auttaiko se että kömpelöille ja hitaille olisi omat liikuntavuorot, niin ei tarvitsisi mennä tosiurheilijoiden pilkan ja aggression kohteeksi... tai vaan jäädä katsomaan Netflixiä.
Olisi mielenkiintoista nähdä, miten sinä käyttäydyt liikuntapaikoilla, jos saat jatkuvasti tuollaisia kommentteja. Ikinä en ole nähnyt tai kuullut mitään tuollaista sanottavan itselleni tai kenellekään muullekaan vaikka olen elämässäni viettänyt aika paljon aikaa liikuntapaikoilla.
Olen eri, mutta esimerkiksi omassa kotikaupungissani koulun hiihtoryhmät ovat saaneet osakseen laturaivoa.
Jos koululaiset eivät saa ryhmänä opettajansa johdolla hiihtää arkisin 8-14, ilman että joku himourheilija tylyttää heitä, missä on se turvallinen paikka liikuntataitojen harjoitteluun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverin lapsi (8 v) harrastaa tavoitteellisesti. Kaveri valitti pääsiäisen aikaan, että seuraava vapaa viikonloppu on heinäkuussa, kun on jatkuvasti pelireissuja, harkkoja jne. Jos ei ole lapsella peliä, niin sitten pitää olla talkoilemassa edustusjoukkueen peleissä, makkaranpaistoa, tarjottavien leipomista jne.
Vaatii kyllä vanhemmiltakin sitoutumista ja oman ajan uhrausta. Ihmekään, että ihmiset ovat hermorauniona, kun koskaan ei saa levätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä tavoitteellisesti urheilevat lapset. Asettaako lapsi itse tavoitteet, vai äiti ja isä?
Useimmiten lapset itse, vanhemmat vaan sitten mahdollistaa. Mitä nyt olen sivusta seurannut niin näin se on aina mennyt. Varmaan joitain tapauksia on, joissa vanhemmat painostaa, mutta harvinaisempaa.
Entäs ne pää punaisena huutavat vanhemmat jotka "kannustavat" kentän laidalla? Ja kun teini-ikä tulee ja tulee muitakin kiinnostuksen kohteita kuin äidin tai isän määräämä laji? Aika monella lopahtaa treenaaminen siihen. Ei koske vain urheilua, ilmiö on myös esim musiikkiharrastuksessa, kun ei enää halua käydä pianotunneilla äidin mieliksi.
Joillain toki menee tunteisiin se lapsen pärjääminen vaikka se halu olisikin lapsesta itsestä lähtöisin. Ja teini-iässä kiinnostuksen kohteet muuttuu, se on ihan tavallista, ihan riippumatta siitä miksi se laji on alunperin aloitettu. Teininä lapsi myös tajuaa ne realiteetit, ettei hänestä koskaan tule huippua, ja siksikin alkaa mielenkiinto lopahtaa. Tunnen siis ihan useampia kilpaa urheilevia/urheilleita, ja kyllä se kaikilla on lapsesta ollut lähtöisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaverin lapsi (8 v) harrastaa tavoitteellisesti. Kaveri valitti pääsiäisen aikaan, että seuraava vapaa viikonloppu on heinäkuussa, kun on jatkuvasti pelireissuja, harkkoja jne. Jos ei ole lapsella peliä, niin sitten pitää olla talkoilemassa edustusjoukkueen peleissä, makkaranpaistoa, tarjottavien leipomista jne.
Vaatii kyllä vanhemmiltakin sitoutumista ja oman ajan uhrausta. Ihmekään, että ihmiset ovat hermorauniona, kun koskaan ei saa levätä.
Harvassa on ne vanhemmat jotka tuohon rumbaan oikein erikseen haluaa. Kyllä se on just niin että siihen taivutaan, kun se on lapselle tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Netti ja "äly"puhelimet on melkein se suurin murhe. Loputon viihde -ja tietotarjonta jatkuvasti taskussa, loputon dopamiininarkkaaminen. Samaan aikaan yhteiskunnasta tullut niin kova ja sairas paikka että pakenemisen tarve on ihmisillä ihan valtava. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Ja muitakin syitä on tottakai mutta tämä yksi pahimmista ellei pahin.
Ankeaa ja ikävää todellisuutta on hyvä välillä paeta sinne mistä saa mielihyvää. Ei kukaan kestä jatkuvaa ankeutta ja ankeutusta.
Liikunta voisi olla hyvä keino paeta arkea, jos jotenkin pystysi välttämään kohtaamisia tosiurheilijoiden kanssa. "Havuja perkele" En tiedä mistä se johtuu, mutta tosiurheilijat tuppaavat olemaan kireitä ja kiukkuisia, jotkut jopa aggressiivisia. "Vttu heitä sitä palloa" Heitä ärsyttää suunnattomasti nähdä tällaisia sunnuntailiikkujia "väistä saa..tana ... Vttu lapset pois ladulta". Ehkä tosiurheilijatkin kaipaisivat dopamiinia. "Toi on mun paikka, siirry ida ri." Liikunnasta he eivät näytä sitä saavan.
En tiedä auttaiko se että kömpelöille ja hitaille olisi omat liikuntavuorot, niin ei tarvitsisi mennä tosiurheilijoiden pilkan ja aggression kohteeksi... tai vaan jäädä katsomaan Netflixiä.
Olisi mielenkiintoista nähdä, miten sinä käyttäydyt liikuntapaikoilla, jos saat jatkuvasti tuollaisia kommentteja. Ikinä en ole nähnyt tai kuullut mitään tuollaista sanottavan itselleni tai kenellekään muullekaan vaikka olen elämässäni viettänyt aika paljon aikaa liikuntapaikoilla.
Olen eri, mutta esimerkiksi omassa kotikaupungissani koulun hiihtoryhmät ovat saaneet osakseen laturaivoa.
Jos koululaiset eivät saa ryhmänä opettajansa johdolla hiihtää arkisin 8-14, ilman että joku himourheilija tylyttää heitä, missä on se turvallinen paikka liikuntataitojen harjoitteluun?
Mun kotikaupungissa on oikein erikseen hiihtosäännöissä mainittu, että lapset on tervetulleita jopa ensilumenladulle eikä laturaivo ole sallittua. Varmaan niitä raivoajia silti on, mutta kyllä kohteena useimmiten on ne jotka kävelyttää koiriaan ladulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Netti ja "äly"puhelimet on melkein se suurin murhe. Loputon viihde -ja tietotarjonta jatkuvasti taskussa, loputon dopamiininarkkaaminen. Samaan aikaan yhteiskunnasta tullut niin kova ja sairas paikka että pakenemisen tarve on ihmisillä ihan valtava. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Ja muitakin syitä on tottakai mutta tämä yksi pahimmista ellei pahin.
Ankeaa ja ikävää todellisuutta on hyvä välillä paeta sinne mistä saa mielihyvää. Ei kukaan kestä jatkuvaa ankeutta ja ankeutusta.
Liikunta voisi olla hyvä keino paeta arkea, jos jotenkin pystysi välttämään kohtaamisia tosiurheilijoiden kanssa. "Havuja perkele" En tiedä mistä se johtuu, mutta tosiurheilijat tuppaavat olemaan kireitä ja kiukkuisia, jotkut jopa aggressiivisia. "Vttu heitä sitä palloa" Heitä ärsyttää suunnattomasti nähdä tällaisia sunnuntailiikkujia "väistä saa..tana ... Vttu lapset pois ladulta". Ehkä tosiurheilijatkin kaipaisivat dopamiinia. "Toi on mun paikka, siirry ida ri." Liikunnasta he eivät näytä sitä saavan.
En tiedä auttaiko se että kömpelöille ja hitaille olisi omat liikuntavuorot, niin ei tarvitsisi mennä tosiurheilijoiden pilkan ja aggression kohteeksi... tai vaan jäädä katsomaan Netflixiä.
Voiko tällainen viha liikkuvia ihmisiä kohtaan kummuta mistään muusta kuin kateudesta? Keksitään täysin absurdeja juttuja ja levitellään niitä faktoina ja luullaan, että muut uskovat niihin.
Joo se on jännä, että aktiivisesti liikkuvana en ole törmännyt mihinkään tuommoiseen kireyteen. En edes vaikka talvisin hiihdän paljon lasten kanssa ja ollaan takuulla ladun tukkona välillä. Ja kesällä kuljetaan pyörillä, ja kaikenlaisia spandextyyppejä ja maastopyöräilijöitä menee ohi. Yksittäisiä töykeitä tyyppejä tulee vastaan, mutta suurin osa on kannustavia ja ystävällisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä tavoitteellisesti urheilevat lapset. Asettaako lapsi itse tavoitteet, vai äiti ja isä?
Useimmiten lapset itse, vanhemmat vaan sitten mahdollistaa. Mitä nyt olen sivusta seurannut niin näin se on aina mennyt. Varmaan joitain tapauksia on, joissa vanhemmat painostaa, mutta harvinaisempaa.
Entäs ne pää punaisena huutavat vanhemmat jotka "kannustavat" kentän laidalla? Ja kun teini-ikä tulee ja tulee muitakin kiinnostuksen kohteita kuin äidin tai isän määräämä laji? Aika monella lopahtaa treenaaminen siihen. Ei koske vain urheilua, ilmiö on myös esim musiikkiharrastuksessa, kun ei enää halua käydä pianotunneilla äidin mieliksi.
Minkäslaisella kokemuksella puhut aiheesta? Oletko ollut katsomassa montaakin junnufutismatsia, vai onko tämä mielikuva ihan itse keksitty. Et varsinaisesti vaikuta tyypiltä, joka olisi vienyt lastansa harrastamaan mitään liikunnallista. Toki noitakin tyyppejä näkee. Itse olen nähnyt yhden käden sormilla laskettavan määrän tällaisia vuosien varrella, vaikka olen roudannut lapsia treeneihin ja peleihin nyt 7 vuotta ja valmentanutkin aika monta vuotta. Puhut aivan äärimmäisen pienestä vähemmistöstä, jolla taitaa olla isompiakin ongelmia päänsä sisällä kuin lastensa harrastaminen.
Ja mitä sitten, jos 15 vuotiaana loppuu mielenkiinto harrastukseen? Tarkoittaako se mielestäsi sitä, että ei olisi kannattanut harrastaa ollenkaan. Voin kertoa sinulle, että se kymmenen vuotta aktiivista liikuntaa antaa heille aika paljon paremmat lähtökohdat terveeseen aikuisuuteen kuin sinun lapsillasi todennäköisesti on.
Kerro minulle, mikä on traumatisoinut sinut noin pahasti? Miksi vihaat noin kovasti liikuntaa ja liikkuvia ihmisiä? Kannattaisiko siitä käydä juttelemassa jonkun kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Netti ja "äly"puhelimet on melkein se suurin murhe. Loputon viihde -ja tietotarjonta jatkuvasti taskussa, loputon dopamiininarkkaaminen. Samaan aikaan yhteiskunnasta tullut niin kova ja sairas paikka että pakenemisen tarve on ihmisillä ihan valtava. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Ja muitakin syitä on tottakai mutta tämä yksi pahimmista ellei pahin.
Ankeaa ja ikävää todellisuutta on hyvä välillä paeta sinne mistä saa mielihyvää. Ei kukaan kestä jatkuvaa ankeutta ja ankeutusta.
Liikunta voisi olla hyvä keino paeta arkea, jos jotenkin pystysi välttämään kohtaamisia tosiurheilijoiden kanssa. "Havuja perkele" En tiedä mistä se johtuu, mutta tosiurheilijat tuppaavat olemaan kireitä ja kiukkuisia, jotkut jopa aggressiivisia. "Vttu heitä sitä palloa" Heitä ärsyttää suunnattomasti nähdä tällaisia sunnuntailiikkujia "väistä saa..tana ... Vttu lapset pois ladulta". Ehkä tosiurheilijatkin kaipaisivat dopamiinia. "Toi on mun paikka, siirry ida ri." Liikunnasta he eivät näytä sitä saavan.
En tiedä auttaiko se että kömpelöille ja hitaille olisi omat liikuntavuorot, niin ei tarvitsisi mennä tosiurheilijoiden pilkan ja aggression kohteeksi... tai vaan jäädä katsomaan Netflixiä.
Olisi mielenkiintoista nähdä, miten sinä käyttäydyt liikuntapaikoilla, jos saat jatkuvasti tuollaisia kommentteja. Ikinä en ole nähnyt tai kuullut mitään tuollaista sanottavan itselleni tai kenellekään muullekaan vaikka olen elämässäni viettänyt aika paljon aikaa liikuntapaikoilla.
Olen eri, mutta esimerkiksi omassa kotikaupungissani koulun hiihtoryhmät ovat saaneet osakseen laturaivoa.
Jos koululaiset eivät saa ryhmänä opettajansa johdolla hiihtää arkisin 8-14, ilman että joku himourheilija tylyttää heitä, missä on se turvallinen paikka liikuntataitojen harjoitteluun?
Pitäneekö nekään tarinat aina ihan täysin paikkaansa. Tänäkin vuonna kaikkien lehtien otsikoihin noussut Leppävaaran laturaivotapaus oli aivan pelkkää huijausta. Satuin lukemaan sen alkuperäisen keskustelun, missä kyseinen opettaja kertoi ensimmäistä kertaa, mitä oli tapahtunut ja kun hänelle riittävän moni ihminen kertoi, miten tolkuttomalla idiotismillä hän oli vaarantanut oppilaidensa terveyden, hän poisti sen keskustelun ja spämmäsi oman versionsa kaikkiin lehtiin. Hän oli siis pistänyt kehitysvammaisia lapsia toikkaroimaan yhden pk-seudun nopeimmista laskuista alle ja siitä oli aiheutunut vaaratilanteita ja opettaja oli päättänyt alkaa syyttelemään siitä muita.
Iltapulut tykkäävät tehdä joka vuosi laturaivosta muutaman jutun, koska niillä saadaan kansa närkästymään ja myytyä taas vähän mainostilaa. Faktoilla ei ole mitään merkitystä sen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
No on totta, että maailmassa on paljon muitakin lajeja kuin futis, mutta se on aivan huikaisevalla marginaalilla Suomen suosituin laji, joten on aika luonnollista, että sitä tarjotaan. Varsinkin, kun se vaatii niin vähän varusteilta, että sitä on helppo toteuttaa monissa paikoissa.
Juurihan tuossa yllä eräs keskustelija luokitteli futiksen tilakustannuksien puolesta sinne kalliiden lajien puolelle.
Jalkapallo on kallis laji tilakustannuksiltaan silloin, kun halutaan huippuominaisuudet talviharjoitteluun, eli tarvitaan lämmitetyt hallit tekonurmella. Jotkut ilmaiset futiskerhot voivat varmaan toimia edullisemmissakin tiloissa ja vaikka pelata futsalia koulun salissa talvikaudella, jos tavoitteena on vain liikkua ja pitää hauskaa pallon kanssa.
Kuvitteletko tosiaan, että sinne koulun saliin vain mennään talvella pelaamaan sitä futsalia? Ainakin omassa kaupungissani koulujen salit on varattu aivan täyteen erilaisille jumpille jne. Kaupungissa on yksi lämmitetty futiskenttä ja kaikki seurat treenaa siellä talvella, joten ahdasta on sielläkin. Jalkapalloa ei voi pelata talvella vain auratulla kentällä. Siitä tulee jääkenttä ja laji muuttuu jääpalloksi. Ei se kenttien lämmittäminen mitään luksusta siis ole.
Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut, että tuossa puhuttiin kuntien järjestämistä futiskerhoista. Kunnat kyllä järjestävät omissa tiloissaan juuri sitä toimintaa, mitä haluavat, milloin haluavat ja seurat sun muut sitten täyttävät muut ajat. Lisäksi tuollaiset kunnan kerhot ovat yleensä suoraan koulun jälkeen, jolloin seurat eivät vielä treenaa, koska vapaaehtoiset ovat päivätöissä.
Siinä myös annettiin ymmärtää, että seurat vaatisivat jotain luksusta, kun eivät pelaa koulujen saleissa ja kentätkin on lämmitetty.
En minä mistään luksuksesta puhunut, vaan siitä, että tavoitteellinen treenaaminen vaatii kunnon tilat, eli sinne tekonurmelle pitää päästä kesät, talvet. Se on ihan itsestään selvää. Kuitenkaan erilaiset höntsäkerhot, joilla tavoitteena on vain lasten liikuttaminen ja hauskanpito, eivät tarvitse tällaisia tiloja, vaan niitä voidaan järjestää edullisemmissa paikoissa.
Luepa nyt tuo ketju vielä kerran läpi ihan ajatuksella.
Olen eri, mutta minulla alkaa tulla korvista tuo sana tavoitteellinen. Sitä käytetään pyhittämään milloin minäkin hölmöily tai rahan meno, mutta harvoin edes pysähdytään pohtimaan, mikä se tavoite on.
Aika usein tavoite on päästä larppaamaan huippu-urheilijan elämää, vaikka tosiasiassa huippu-urheilu on useimpien tavoittamattomissa. Silloin pitää olla pelit ja vehkeet, verkkarit ja kuplahallit ja kisamatkat ja hotellit.
Eli toivoisin avointa keskustelua siitä, mikä on tavoitteellisen harrastamisen tavoite.
-eri.
Mitä pahaa siinä on, että lapset pääsevät larppaamaan huippu-urheilijan elämää? Se on lapsille ja nuorille leikkiä ja vieläpä hyvin monella tapaa kehittävää leikkiä, joka antaa erittäin paljon monenlaisia valmiuksia elämään. Jos et pysty tätä käsittämään, olen surullinen puolestasi.
Yleensä tavoitteellisen harrastamisen tavoite lasten kannalta on tulla niin hyväksi kuin mahdollista ja pärjätä peleissä/kisoissa/ties missä. Joku saattaa haaveilla vaikka futarin urasta ja ei se nyt mun mielestä ole merkittävästi huonompi lapsuuden urahaave kuin prinsessa tai astronautti.
Vanhempien tavoite sitten yleensä on (meillä ainakin), että se tavoitteellisuus kantaisi yli teini-iän pahimpien hormonimyrskyjen ja ne pahimmat urpoilut jäisivät väliin. Lisäbonarina tulee toivottavasti fiksu kaveripiiri, innostus liikuntaan ja hyvä peruskunto, joka tukee tervettä aikuisuutta. Tavoitteettomat harrastukset on hyvin helppo lopettaa, koska niihin ei ole panostettu mitään ja ne lopettamalla ei menetä sen aikaisemmin tehdyn työn hedelmiä.
Ei 99,9 % urheilevien lasten vanhemmista kuvittele rahoittavansa eläkepäiviään lapsensa lätkätuloilla. Tämä on vain stereotypia, jollaista juuri kukaan ei ole nähnyt todellisessa elämässä. Esimerkiksi minun poikani on innostunut koripallosta ja pelaakin sitä kilpatasolla, mutta olen myös nähnyt hänen pituuskasvuennusteensa ja voin sanoa, että NBA ei ole meidän vanhempien näkökulmasta se todennäköisin uravaihtoehto hänelle. En silti ymmärrä, miksi meidän pitäisi murskata hänen unelmiaan jo alakoululaisena.
Joo, onhan se kiva niille, jotka tykkäävät larpata huippu-urheilijaa. Varmasti se on heille mukava harrastus.
Mutta pitääkö se huippu-urheilun larppaaminen nostaa ainoaksi vaihtoehdoksi. Nykyään niille, jotka eivät halua kilpailla on hyvin vähän vaihtoehtoja. Oma lapsi on tästä syystä joutunut lopettamaan koripallon ja uinnin. Ja ei, hän ei pidä jalkapallosta eikä sählystä, ne eivät ole "hyvä vaihtoehto kivempien lajien tilalle".
Uimassa voi tietenkin käydä vapaa-aikanakin, mutta silloin jää ilman ohjausta ja harjoituskavereita.Kuka sen on nostanut ainoaksi vaihtoehdoksi? Sinä kuvitelmissasi?
Yllä nimenomaan tuo korislapsen vanhempi myönsi, että tavoitteellisen urheilun tavoitteena on larpata huippu-urheilijan elämää, ja hänen mielestään oli surullista, etteivät kaikki tätä lasten tarvetta ymmärrä. Kun tosiaan joku haluaa yhtä lailla prinsessaksi tai astronautiksi, ja heitäkin ymmärretään.
Voin sanoa, että en minä tylsimys ymmärrä niitäkään, joiden lapsi larppaa astronautin elämää, jos perheen viikonloput ja rahankäyttö määräytyvät lapsen larpin perusteella. Ovatko tällaiset elämäntyylit tosiaan aidosti niitä, jotka tekevät perheet onnellisiksi? Ja ovatko ne välttämättömiä lapsen hyvän fyysisen kunnon kehittymiseksi?
Eikö lapsen voisi viedä urheilularpin sijasta vaikka risusavottaan? Saataisiin polttopuita koko perheelle, tulisi liikuntaa ja mökkimaisemakin siistiytyisi? Tuollainen koko perheen paineistettu pomppaaminen junioriurheilun tahdissa on jotenkin kovin siiloutunutta elämää, ja vaikea kuvitella kuinka lapsi aidosti oppisi siinä elämään yhteisön jäsenenä.
Minä en sanonut, että tavoitteellisen urheilun tavoitteena on, että lapsi larppaa huippu-urheilijan elämää. Onko sinulla haasteita luetunymmärtämisen kanssa vai valehtelutko tarkoitushakuisesti?
Sinä voit viedä ihan vapaasti kuvitteelliset lapsesi risusavottaan. Anna meidän muiden elää elämäämme niin kuin me haluamme. Meidän lapsista kasvaa liikkuvia ja terveitä nuoria aikuisia. Veikkaisin , että sinun lasten tilanne on erilainen, jos satut sellaisia joskus saamaan.
Ei osaa viedä liikuntaharrastuksiin ja muutenkin pitää niitä niin vastenmielisinä ettei edes halua lastaan sinne. Ja koululiikuntakammonkin voi hyvin tartuttaa lapseensa jo ennen kuin tämä menee edes kouluun.