Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Suunnistus ja kamppailulajit ovat halpoja harrastuksia siksi, että tyypillisessä seurassa on 9 aikuisjäsentä yhtä junnua kohti, joten vapaaehtoisia on helppo löytää eikä taakka yhdelle aikuiselle nouse kohtuuttomaksi. Suosituissa juniorilajeissa suhde saattaa helposti olla päinvastainen ja junnuja on aivan järjetön määrä, joten heille on järkevintä palkata ammattivalmentajat pyörittämään toimintaa, koska vanhemmat ovat tänä päivänä liian kiireisiä/laiskoja hoitamaan valmennusta ja lisäksi vanhemmilla on kova vaatimustaso valmennuksen suhteen.
Myös tilakustannukset ovat aika eri tasoa suunnistuksessa ja kamppailulajeissa kuin vaikka futiksessa tai lätkässä.
Tuo vapaaehtoisvalmentaminen on kyllä äärimmäisen epäkiitollista hommaa. Erehdyin jotenkin siihen aikanaan poikani futisseurassa ja pää uhkasi räjähtää aika moneen kertaan, kun vanhemmat valittivat ties mistä. Parhaani siinä yritin ilman mitään koulutusta, lajiosaamista tms. asiaan ja en varmasti ollut täydellinen valmentaja, mutta eipä näistä valittajista kukaan ikinä tarjoutunut auttamaan. Henkkoht suosikkejani olivat ne vanhemmat, jotka valittivat, että miksi on niin isot ryhmät lapsia per valmentaja. Pitäisi olla pienemmät ryhmät. Niin, mikähän siihen auttaisi.
Jossain vaiheessa totesin sitten, että pojat alkoivat olemaan niin isoja, että en enää pystynyt opettamaan heille asioita, koska lajitaustaa ei tosiaan ollut, ja jättäydyin pois. Siitäkin tuli kitinää
On todella epäkiitollista tehdä tuota hommaa ilman minkäänlaista korvausta. Kuluja vain tulee, kun pitää ostaa nappiksia sun muuta. Joskus aikanaan oli sentään ollut systeemi, että valmentajien lapset saivat alennusta kausimaksuista, että siitä menetetystä vapaa-ajasta saisi edes jotain korvausta, mutta nykyään tuollaiset rahanarvoiset edut lasketaan palkaksi ja niistä pitäisi maksaa verot ja seuralle voi jopa syntyä työnantajavelvoitteita, joten niistä on luovuttu. Pikkuseuroissa noita voi varmasti kiertää, mutta ei tollaisessa useamman tuhannen jäsenen seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea siihen koululiikuntaan on keksiä mitään taikakeinoa. Jos ne liikkumattomat halutaan saada liikkumaan, kaikki joukkuepelit on käytännössä pois laskuista. Jo 10-vuotiailla tasoerot on niin suuret ettei esim. joku jalkapallo ole sitä harrastamattomalle mielekästä.
Minun 10-vuotiaani ei suostu vapaaehtoisesti pelaamaan mitään pallopelejä, koska on omasta mielestään niin paljon huonompi kuin muut. Ei ole huonokuntoinen ja jaksaa kyllä juosta mutta jos luokan muut pojat ovat pelanneet jalkapalloa joukkueessa 4 vuotta niin onhan se nyt selvää ettei lajia harrastamaton heille pärjää.
Liikuntatunneilla hän on pitänyt esim suunnistuksesta ja hiihtämisestä. Eli yksilölajeja joissa ei tarvitse kilpailla.
Ja mitä tulee näihin "kaikki harrastaa" -kerhoihin, ei liikuntaa inhoavia oikein niihin saa menemään. Ja jos tarkoituksena on tarjota lapselle mukava harrastus niin ei ole järkevää pakottaakaan. Meilläkin koululla on kyllä ilmainen jalkapallokerho mutta ei jalkapalloa inhoava lapsi sellaiseen mene. Ehkä johonkin parkouriin saattaisi mennäkin mutta kun tarjolla oli myös koodauskerho, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mikä kerho valitaan.Tuo on tosiaan äärimmäisen vaikea kysymys. Ongelmahan on siinä, että aivan ylivoimainen enemmistö lapsista tykkää pallopeleistä ja hiihtäminen ja lenkkeily on heidän mielestään aika hanurista. Jos mietin omia koululiikunta-aikojani, nuo hiihtämiset olivat ihan OK, koska olin hyvässä kunnossa, mutta en minä siitä erityisesti nauttinut. Se hiihtämisestä nauttiminen on tullut ainakin minulle vasta keski-ikäistymisen myötä.
Vain omiin muistikuviini perustuva mielikuvani on, että näistä hiihdoista ja lenkeistä tykkäsivät varsinaisesti lähinnä ne lapset, jotka eivät sitten liikkuneet näillä tunneilla mihinkään. Hiihdettiin ehkä ensimmäisen mutkan taakse piiloon ja jäätiin siihen juoruilemaan. He siis tykkäsivät näistä tunneista, koska niillä ei tarvinnut liikkua, joten näiden lajien lisääminen ei varsinaisesti auta liikkumattomuuteen.
Tietenkään kaikki lapset eivät ole tällaisia, mutta olen hyvin skeptinen sen suhteen, että liikkumattomat lapset liikkuisivat sellaisissa lajeissa, joissa ei olla opettajan valvovan silmän alla, kuten hiihto, lenkkeily ja suunnistus.
Selvyyden vuoksi sanottakoot, että ei minullakaan ole mitään kovin rakentavia ideoita asian parantamiseen. Varmaan ainut olisi, että vanhemmat ottaisivat positiivisemman asenteen koululiikuntaa kohtaan eivätkä purkaisi omia traumojaan ja ennakkoasenteitaan lapselleen ja opettaisivat, että tärkeintä on yrittäminen. Olen aivan varma, että tämän päivän liikunnanopettajat ovat pedagogisesti paljon pätevämpiä kuin ne 80-luvun eläkettä odottavat opettajat, jotka ovat saaneet koulutuksensa 40- ja 50-luvuilla.
Kaikilla ei ole ns. "pallosilmää". Jos ei ole tutustunut joukkuepeleihin ennen kuin koulun liikuntatunnilla, niin niiden opettelu voi olla aika työlästä ja ahdistavaakin. Monta mokaa tulee tehtyä pesiksessä ja koripallossa oman joukkueen piikkiin ennen kuin osaa pelata säännöillä. Jos oppii sittenkään.
"Pallosilmä on yhdistelmä käsi-silmä-koordinaatiota ja spatiaalista hahmotuskykyä, eli kykyä hahmottaa, miten asiat liikkuvat kolmiulotteisessa tilassa. Vaikka kyky ottaa koppi pallosta ei välttämättä olekaan mikään kovin kriittinen asia loppuelämän kannalta, jokainen varmaan pystyy ymmärtämään, että noista pohjalla olevista taidoista on hyötyä hyvin monissa ammateissa ja arkielämän tilanteissa.
On muuten tutkittu fakta, että naisilla on keskimäärin miehiä huonompi spatiaalinen hahmotuskyky. Olisi mielenkiintoista tietää, johtuuko se genetiikasta vai siitä, että naiset pelaavat keskimäärin lapsuudessaan ja nuoruudessaan miehiä vähemmän pallopelejä.
Vierailija kirjoitti:
Liikunnanopettajat ovat suojatyöpaikassa, eivätkä tee työtään. He eivät yritäkään opettaa. Numerot jaetaan sen perusteella, onko joku jo valmiiksi hyvä jossain lajissa. Lajia osaamatonta ei opeteta. Sama kuin matematiikassa ei opetettaisi ja valmiiksi laskut osaavalle annettaisiin hyvä numero ja muut jätettäisiin oman onnensa nojaan.
Oletko nyt jo aikuisena saanut tarpeeksi etäisyyttä koululiikuntaasi, että osaisit arvioida, kuinka paljon traumoistasi johtuu itse tuntien sisällöstä ja kuinka paljon siitä, että et oman liikkumattomuutesi vuoksi pärjännyt siellä?
Uskotko, että olisi ollut parempi, jos liikuntatuntien sisältö olisi jotenkin pystytty skaalaamaan kokonaisuudessaan sinun tasollesi? Olisiko lasten enemmistö viihtynyt paremmin tunneilla silloin?
Jos olet nyt vanhempi, oletko yrittänyt varmistaa jotenkin, että liikuntatunnit olisivat miellyttävämpi kokemus sinun lapsellesi vai oletko kasvattanut hänestä liikuntavastaista lasta?
polkupyörä. ei kyytejä, ei sähkölautasopimuksia. Läski polkee; ei sähkö- ei läskipyörää, vaan tavallinen 3-vaihteinen pyörä. Kumit pumpataan täyteen, opetetaan pyrörähuolto ja Ketjut öljyttävä. Hyvin moni huippupyörällä polkeva nitkuttaa menemään täysin huoltamattomalla pyörällä.
Vierailija kirjoitti:
polkupyörä. ei kyytejä, ei sähkölautasopimuksia. Läski polkee; ei sähkö- ei läskipyörää, vaan tavallinen 3-vaihteinen pyörä. Kumit pumpataan täyteen, opetetaan pyrörähuolto ja Ketjut öljyttävä. Hyvin moni huippupyörällä polkeva nitkuttaa menemään täysin huoltamattomalla pyörällä.
Riittävän liikunnan lisäksi kannattaa varmistaa, että lapsi käy myös äikän tunneilla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
polkupyörä. ei kyytejä, ei sähkölautasopimuksia. Läski polkee; ei sähkö- ei läskipyörää, vaan tavallinen 3-vaihteinen pyörä. Kumit pumpataan täyteen, opetetaan pyrörähuolto ja Ketjut öljyttävä. Hyvin moni huippupyörällä polkeva nitkuttaa menemään täysin huoltamattomalla pyörällä.
Riittävän liikunnan lisäksi kannattaa varmistaa, että lapsi käy myös äikän tunneilla...
Auts, taisi kolahtaa. Moni pullero, mt-tapaus, akateemikko on fiksu ja asiat ja ns. perhestatus on kunnossa, mutta täysin taitamaton käsittelemään traumojaan muutoin kuin lohtusyöden.
Kirjoituksissa toistuu koulu- koulu- koulu- sitä ja tätä, ohjaajat huonoja jne. Eihän sen koulun ole tarkoitus lasta liikuttaa, vaan opettaa monipuolisesti pe-rus-asiat. Huoltajat ovat vaatimassa kykenemättömille, täysin koulukunnottomille imbesilleilleen, erityislapsilleen jos vaikka mitä ja tavallinen koululainen jää vaille tukea ja perusasioiden opetusta.
Ikävä kyllä Suomen koululaitos on täysin pilattu kermaper.se mukaopettajien toimesta. Lampaat! "Koulussaonoltavahuvipuistokivaakahootjakaikkimukaan" -touhua ja hanketta. Nuoret opettajat (tämä esim. uusi au-pair wannabeho.mo-ope juntti hesasta) pilaavat ja aivopesevät sen vähänkin, mitä kunnollisesta peruskoulusta oli jäljellä. Tervemenoa viimeisetkin pisa-tulokset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Suunnistus ja kamppailulajit ovat halpoja harrastuksia siksi, että tyypillisessä seurassa on 9 aikuisjäsentä yhtä junnua kohti, joten vapaaehtoisia on helppo löytää eikä taakka yhdelle aikuiselle nouse kohtuuttomaksi. Suosituissa juniorilajeissa suhde saattaa helposti olla päinvastainen ja junnuja on aivan järjetön määrä, joten heille on järkevintä palkata ammattivalmentajat pyörittämään toimintaa, koska vanhemmat ovat tänä päivänä liian kiireisiä/laiskoja hoitamaan valmennusta ja lisäksi vanhemmilla on kova vaatimustaso valmennuksen suhteen.
Myös tilakustannukset ovat aika eri tasoa suunnistuksessa ja kamppailulajeissa kuin vaikka futiksessa tai lätkässä.
Tuo vapaaehtoisvalmentaminen on kyllä äärimmäisen epäkiitollista hommaa. Erehdyin jotenkin siihen aikanaan poikani futisseurassa ja pää uhkasi räjähtää aika moneen kertaan, kun vanhemmat valittivat ties mistä. Parhaani siinä yritin ilman mitään koulutusta, lajiosaamista tms. asiaan ja en varmasti ollut täydellinen valmentaja, mutta eipä näistä valittajista kukaan ikinä tarjoutunut auttamaan. Henkkoht suosikkejani olivat ne vanhemmat, jotka valittivat, että miksi on niin isot ryhmät lapsia per valmentaja. Pitäisi olla pienemmät ryhmät. Niin, mikähän siihen auttaisi.
Jossain vaiheessa totesin sitten, että pojat alkoivat olemaan niin isoja, että en enää pystynyt opettamaan heille asioita, koska lajitaustaa ei tosiaan ollut, ja jättäydyin pois. Siitäkin tuli kitinää
On todella epäkiitollista tehdä tuota hommaa ilman minkäänlaista korvausta. Kuluja vain tulee, kun pitää ostaa nappiksia sun muuta. Joskus aikanaan oli sentään ollut systeemi, että valmentajien lapset saivat alennusta kausimaksuista, että siitä menetetystä vapaa-ajasta saisi edes jotain korvausta, mutta nykyään tuollaiset rahanarvoiset edut lasketaan palkaksi ja niistä pitäisi maksaa verot ja seuralle voi jopa syntyä työnantajavelvoitteita, joten niistä on luovuttu. Pikkuseuroissa noita voi varmasti kiertää, mutta ei tollaisessa useamman tuhannen jäsenen seurassa.
Samaa on kyllä itsekin tullut pohdittua aika monta kertaa. Toki 95 % vanhemmista on todella mukavia ja arvostaa valmentajien työtä, mutta sitten mukaan mahtuu aina näin helikopterivanhempia, jotka tulevat maksavina asiakkaina vaatimaan palvelua juuri heidän kullannupulleen. Nämä eivät millään pysty tajuamaan, että minäkin olin ihan samanlainen maksava asiakas ja täsmälleen samojen kuukausimaksujen lisäksi uhrasin tuntikaupalla aikaa joka viikko siihen, että lapset pystyvät liikkumaan. Toki se oli minusta ihan kivaakin ainakin ajoittain, mutta olisi mulla muitakin tapoja viettää aikaani. Tietenkään näillä vanhemmilla ei ole ikinä aikaa auttaa yhtään missään, mutta silti he seisoskelivat joka ikisissä treeneissä kentän laidalla juoruilemassa muiden vanhempien kanssa.
Mulla lapsi vaihtoi lajia ja pääsin siinä vaiheessa kunnialla irti näistä hommista ja en ole kyllä kaivannut takaisin. Lähinnä vanhempien takia.
Itse kolmen teinin isä. Kaikki huipukunnossa. Järjestään luokkansa/koulun parhaat tulokset eri testeissä.
Ei kuskaamista päiväkotiin/kouluun. Kävellen tai pyörällä 1-5km.
Viikkoraha perustui liikuntasuorituksii. Kerran viikossa tarkistus. Punnerrus 10c, leuka 20c, tangossa roikkuminen 50c/min. Parhaimmillaan vetivät 100 punnerrusta, 20 leukaa ja roikkui tangossa > 3 min. Itse näytin esimerkkiä. Tehtiin siitä yhteinen hauska harrastus. Siinä oli opettajilla ihmettelemistä kun 9v keijumainen tyttö tekki 80 miesten punnerrusta siinä missä pojat tekivät ehkä 15...
Otin lapset mukaan lenkille. Hyvin juoksivat 5-10km. Pakotti itsenikin liikkumaan.
Kokeilivat naperofutista, tanssia, voimistelua, käsipalloa jne. Mikään ei oikein iskenyt.
Nyt molemmilla pojilla salikortit ja ovat varsinaisia adoniksia. Tyttö ilmoitti itse että haluaa aloittaa yleisurheilun. Kaikki edelleen luokkansa nopeimpia vaikka eivät ole ohjatussa urheilussa.
Lapsilla aina ollut myös huipputodistukset ja paljon kavereita.
Jos minä peruslaiska ylipainoinen mies pystyy siihen niin kyllä kuka tahansa. Itse introvertti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisää vaan tiktokkia, kyllä se siitä :D
Se elämäntavan oppiminen lähtee vanhemmista. Jos isä ja/tai äiti on karsea pullero, joka ei liiku ja mussuttaa vaan hampurilaisia, ranuja ja hörppii kokista tai bisseä niin mihin muuhun se lapsi voisi oppia? Ei tuollaiset vanhemmat edes osaa viedä lastaan liikuntaharrastuksiin saati sitten, että lapsi kulkisi sinne itsekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se elämäntavan oppiminen lähtee vanhemmista. Jos isä ja/tai äiti on karsea pullero, joka ei liiku ja mussuttaa vaan hampurilaisia, ranuja ja hörppii kokista tai bisseä niin mihin muuhun se lapsi voisi oppia? Ei tuollaiset vanhemmat edes osaa viedä lastaan liikuntaharrastuksiin saati sitten, että lapsi kulkisi sinne itsekään.
Näinhän se on. Viimeistään siinä vaiheessa, kun saa lapsen, olisi syytä jättää se opiskelijan ruokavalio taakseen ja alkaa opettelemaan elämistä niin kuin aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea siihen koululiikuntaan on keksiä mitään taikakeinoa. Jos ne liikkumattomat halutaan saada liikkumaan, kaikki joukkuepelit on käytännössä pois laskuista. Jo 10-vuotiailla tasoerot on niin suuret ettei esim. joku jalkapallo ole sitä harrastamattomalle mielekästä.
Minun 10-vuotiaani ei suostu vapaaehtoisesti pelaamaan mitään pallopelejä, koska on omasta mielestään niin paljon huonompi kuin muut. Ei ole huonokuntoinen ja jaksaa kyllä juosta mutta jos luokan muut pojat ovat pelanneet jalkapalloa joukkueessa 4 vuotta niin onhan se nyt selvää ettei lajia harrastamaton heille pärjää.
Liikuntatunneilla hän on pitänyt esim suunnistuksesta ja hiihtämisestä. Eli yksilölajeja joissa ei tarvitse kilpailla.
Ja mitä tulee näihin "kaikki harrastaa" -kerhoihin, ei liikuntaa inhoavia oikein niihin saa menemään. Ja jos tarkoituksena on tarjota lapselle mukava harrastus niin ei ole järkevää pakottaakaan. Meilläkin koululla on kyllä ilmainen jalkapallokerho mutta ei jalkapalloa inhoava lapsi sellaiseen mene. Ehkä johonkin parkouriin saattaisi mennäkin mutta kun tarjolla oli myös koodauskerho, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mikä kerho valitaan.Tuo on tosiaan äärimmäisen vaikea kysymys. Ongelmahan on siinä, että aivan ylivoimainen enemmistö lapsista tykkää pallopeleistä ja hiihtäminen ja lenkkeily on heidän mielestään aika hanurista. Jos mietin omia koululiikunta-aikojani, nuo hiihtämiset olivat ihan OK, koska olin hyvässä kunnossa, mutta en minä siitä erityisesti nauttinut. Se hiihtämisestä nauttiminen on tullut ainakin minulle vasta keski-ikäistymisen myötä.
Vain omiin muistikuviini perustuva mielikuvani on, että näistä hiihdoista ja lenkeistä tykkäsivät varsinaisesti lähinnä ne lapset, jotka eivät sitten liikkuneet näillä tunneilla mihinkään. Hiihdettiin ehkä ensimmäisen mutkan taakse piiloon ja jäätiin siihen juoruilemaan. He siis tykkäsivät näistä tunneista, koska niillä ei tarvinnut liikkua, joten näiden lajien lisääminen ei varsinaisesti auta liikkumattomuuteen.
Tietenkään kaikki lapset eivät ole tällaisia, mutta olen hyvin skeptinen sen suhteen, että liikkumattomat lapset liikkuisivat sellaisissa lajeissa, joissa ei olla opettajan valvovan silmän alla, kuten hiihto, lenkkeily ja suunnistus.
Selvyyden vuoksi sanottakoot, että ei minullakaan ole mitään kovin rakentavia ideoita asian parantamiseen. Varmaan ainut olisi, että vanhemmat ottaisivat positiivisemman asenteen koululiikuntaa kohtaan eivätkä purkaisi omia traumojaan ja ennakkoasenteitaan lapselleen ja opettaisivat, että tärkeintä on yrittäminen. Olen aivan varma, että tämän päivän liikunnanopettajat ovat pedagogisesti paljon pätevämpiä kuin ne 80-luvun eläkettä odottavat opettajat, jotka ovat saaneet koulutuksensa 40- ja 50-luvuilla.
Kaikilla ei ole ns. "pallosilmää". Jos ei ole tutustunut joukkuepeleihin ennen kuin koulun liikuntatunnilla, niin niiden opettelu voi olla aika työlästä ja ahdistavaakin. Monta mokaa tulee tehtyä pesiksessä ja koripallossa oman joukkueen piikkiin ennen kuin osaa pelata säännöillä. Jos oppii sittenkään.
"Pallosilmä on yhdistelmä käsi-silmä-koordinaatiota ja spatiaalista hahmotuskykyä, eli kykyä hahmottaa, miten asiat liikkuvat kolmiulotteisessa tilassa. Vaikka kyky ottaa koppi pallosta ei välttämättä olekaan mikään kovin kriittinen asia loppuelämän kannalta, jokainen varmaan pystyy ymmärtämään, että noista pohjalla olevista taidoista on hyötyä hyvin monissa ammateissa ja arkielämän tilanteissa.
On muuten tutkittu fakta, että naisilla on keskimäärin miehiä huonompi spatiaalinen hahmotuskyky. Olisi mielenkiintoista tietää, johtuuko se genetiikasta vai siitä, että naiset pelaavat keskimäärin lapsuudessaan ja nuoruudessaan miehiä vähemmän pallopelejä.
Mielenkiintoista. Olen 70-l. syntynyt nainen ja olisiko meillä ollut YHDEN KERRAN jalkapalloa koululiikunnassa, tämä joskus yläasteella ehkä. Pesäpalloa kyllä pelattiin. Minulla on kaksi poikaa, nyt jo teini ja nuori aikuinen ja jalkapallo höntsämielessä on tullut todella tutuksi. Kumpikaan ei ole ikinä kuulunut seuraan, mutta kaikki välitunnit pelasivat ja vapaa-ajalla pihassa (myös talvella). Kyllä se pallonkäsittely ym. oli tietysti ihan eri luokkaa kuin itselläni, kun joskus palloa potkin heidän kanssaan. Itselläni on aivan onneton avaruudellinen hahmotuskyky, minkä takia minulla minulla ei ole ajokorttia, enkä käsitä lainkaan minkä kokoiseen muovirasiaan joku yli jäänyt ruoka pannussa mahtuu, en vain hoksaa sitä, vaikka vuosikymmeniä on yritetty ja erehdytty... Olisikin mielenkiintoista tietää millä tasolla olisin, jos tytöt olisivat lapsuudessani säännöllisesti pelanneet jotain. No, ehkä niistä varsahypyistäkin tamburiinin tahdissa jotain oppi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea siihen koululiikuntaan on keksiä mitään taikakeinoa. Jos ne liikkumattomat halutaan saada liikkumaan, kaikki joukkuepelit on käytännössä pois laskuista. Jo 10-vuotiailla tasoerot on niin suuret ettei esim. joku jalkapallo ole sitä harrastamattomalle mielekästä.
Minun 10-vuotiaani ei suostu vapaaehtoisesti pelaamaan mitään pallopelejä, koska on omasta mielestään niin paljon huonompi kuin muut. Ei ole huonokuntoinen ja jaksaa kyllä juosta mutta jos luokan muut pojat ovat pelanneet jalkapalloa joukkueessa 4 vuotta niin onhan se nyt selvää ettei lajia harrastamaton heille pärjää.
Liikuntatunneilla hän on pitänyt esim suunnistuksesta ja hiihtämisestä. Eli yksilölajeja joissa ei tarvitse kilpailla.
Ja mitä tulee näihin "kaikki harrastaa" -kerhoihin, ei liikuntaa inhoavia oikein niihin saa menemään. Ja jos tarkoituksena on tarjota lapselle mukava harrastus niin ei ole järkevää pakottaakaan. Meilläkin koululla on kyllä ilmainen jalkapallokerho mutta ei jalkapalloa inhoava lapsi sellaiseen mene. Ehkä johonkin parkouriin saattaisi mennäkin mutta kun tarjolla oli myös koodauskerho, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mikä kerho valitaan.Tuo on tosiaan äärimmäisen vaikea kysymys. Ongelmahan on siinä, että aivan ylivoimainen enemmistö lapsista tykkää pallopeleistä ja hiihtäminen ja lenkkeily on heidän mielestään aika hanurista. Jos mietin omia koululiikunta-aikojani, nuo hiihtämiset olivat ihan OK, koska olin hyvässä kunnossa, mutta en minä siitä erityisesti nauttinut. Se hiihtämisestä nauttiminen on tullut ainakin minulle vasta keski-ikäistymisen myötä.
Vain omiin muistikuviini perustuva mielikuvani on, että näistä hiihdoista ja lenkeistä tykkäsivät varsinaisesti lähinnä ne lapset, jotka eivät sitten liikkuneet näillä tunneilla mihinkään. Hiihdettiin ehkä ensimmäisen mutkan taakse piiloon ja jäätiin siihen juoruilemaan. He siis tykkäsivät näistä tunneista, koska niillä ei tarvinnut liikkua, joten näiden lajien lisääminen ei varsinaisesti auta liikkumattomuuteen.
Tietenkään kaikki lapset eivät ole tällaisia, mutta olen hyvin skeptinen sen suhteen, että liikkumattomat lapset liikkuisivat sellaisissa lajeissa, joissa ei olla opettajan valvovan silmän alla, kuten hiihto, lenkkeily ja suunnistus.
Selvyyden vuoksi sanottakoot, että ei minullakaan ole mitään kovin rakentavia ideoita asian parantamiseen. Varmaan ainut olisi, että vanhemmat ottaisivat positiivisemman asenteen koululiikuntaa kohtaan eivätkä purkaisi omia traumojaan ja ennakkoasenteitaan lapselleen ja opettaisivat, että tärkeintä on yrittäminen. Olen aivan varma, että tämän päivän liikunnanopettajat ovat pedagogisesti paljon pätevämpiä kuin ne 80-luvun eläkettä odottavat opettajat, jotka ovat saaneet koulutuksensa 40- ja 50-luvuilla.
Kaikilla ei ole ns. "pallosilmää". Jos ei ole tutustunut joukkuepeleihin ennen kuin koulun liikuntatunnilla, niin niiden opettelu voi olla aika työlästä ja ahdistavaakin. Monta mokaa tulee tehtyä pesiksessä ja koripallossa oman joukkueen piikkiin ennen kuin osaa pelata säännöillä. Jos oppii sittenkään.
"Pallosilmä on yhdistelmä käsi-silmä-koordinaatiota ja spatiaalista hahmotuskykyä, eli kykyä hahmottaa, miten asiat liikkuvat kolmiulotteisessa tilassa. Vaikka kyky ottaa koppi pallosta ei välttämättä olekaan mikään kovin kriittinen asia loppuelämän kannalta, jokainen varmaan pystyy ymmärtämään, että noista pohjalla olevista taidoista on hyötyä hyvin monissa ammateissa ja arkielämän tilanteissa.
On muuten tutkittu fakta, että naisilla on keskimäärin miehiä huonompi spatiaalinen hahmotuskyky. Olisi mielenkiintoista tietää, johtuuko se genetiikasta vai siitä, että naiset pelaavat keskimäärin lapsuudessaan ja nuoruudessaan miehiä vähemmän pallopelejä.
Mielenkiintoista. Olen 70-l. syntynyt nainen ja olisiko meillä ollut YHDEN KERRAN jalkapalloa koululiikunnassa, tämä joskus yläasteella ehkä. Pesäpalloa kyllä pelattiin. Minulla on kaksi poikaa, nyt jo teini ja nuori aikuinen ja jalkapallo höntsämielessä on tullut todella tutuksi. Kumpikaan ei ole ikinä kuulunut seuraan, mutta kaikki välitunnit pelasivat ja vapaa-ajalla pihassa (myös talvella). Kyllä se pallonkäsittely ym. oli tietysti ihan eri luokkaa kuin itselläni, kun joskus palloa potkin heidän kanssaan. Itselläni on aivan onneton avaruudellinen hahmotuskyky, minkä takia minulla minulla ei ole ajokorttia, enkä käsitä lainkaan minkä kokoiseen muovirasiaan joku yli jäänyt ruoka pannussa mahtuu, en vain hoksaa sitä, vaikka vuosikymmeniä on yritetty ja erehdytty... Olisikin mielenkiintoista tietää millä tasolla olisin, jos tytöt olisivat lapsuudessani säännöllisesti pelanneet jotain. No, ehkä niistä varsahypyistäkin tamburiinin tahdissa jotain oppi...
Niinpä. Tässäkin keskustelussa huomaa säännöllisesti, että ihmiset eivät ymmärrä, miten eri liikuntamuodoissa ja peleissä opitut taidot siirtyvät ihan jokapäiväiseen elämään. Kyse ei ole aerobisesta pelkästä kunnossa, niin kuin keskustelun kävelyn ylistäjät tuntuvat kuvittelevan, vaan myös koordinaatiosta, havainnoinnista tasapainosta, kehonhallinnasta, voimasta ja nopeudesta muutamia mainitakseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Suunnistus ja kamppailulajit ovat halpoja harrastuksia siksi, että tyypillisessä seurassa on 9 aikuisjäsentä yhtä junnua kohti, joten vapaaehtoisia on helppo löytää eikä taakka yhdelle aikuiselle nouse kohtuuttomaksi. Suosituissa juniorilajeissa suhde saattaa helposti olla päinvastainen ja junnuja on aivan järjetön määrä, joten heille on järkevintä palkata ammattivalmentajat pyörittämään toimintaa, koska vanhemmat ovat tänä päivänä liian kiireisiä/laiskoja hoitamaan valmennusta ja lisäksi vanhemmilla on kova vaatimustaso valmennuksen suhteen.
Myös tilakustannukset ovat aika eri tasoa suunnistuksessa ja kamppailulajeissa kuin vaikka futiksessa tai lätkässä.
Jokainen vanhempi voisi ymmärtää sen, että seurat toimivat vapaaehtoistyöllä ja niihin kustannuksiin pystyy vaikuttamaan lahjoittamalla omaa aikaansa.
Kokelo kirjoitti:
Itse kolmen teinin isä. Kaikki huipukunnossa. Järjestään luokkansa/koulun parhaat tulokset eri testeissä.
Ei kuskaamista päiväkotiin/kouluun. Kävellen tai pyörällä 1-5km.
Viikkoraha perustui liikuntasuorituksii. Kerran viikossa tarkistus. Punnerrus 10c, leuka 20c, tangossa roikkuminen 50c/min. Parhaimmillaan vetivät 100 punnerrusta, 20 leukaa ja roikkui tangossa > 3 min. Itse näytin esimerkkiä. Tehtiin siitä yhteinen hauska harrastus. Siinä oli opettajilla ihmettelemistä kun 9v keijumainen tyttö tekki 80 miesten punnerrusta siinä missä pojat tekivät ehkä 15...
Otin lapset mukaan lenkille. Hyvin juoksivat 5-10km. Pakotti itsenikin liikkumaan.
Kokeilivat naperofutista, tanssia, voimistelua, käsipalloa jne. Mikään ei oikein iskenyt.
Nyt molemmilla pojilla salikortit ja ovat varsinaisia adoniksia. Tyttö ilmoitti itse että haluaa aloittaa yleisurheilun. Kaikki edelleen luokkansa nopeimpia vaikka eivät ole ohjatussa urheilussa.
Lapsilla aina ollut myös huipputodistukset ja paljon kavereita.
Jos minä peruslaiska ylipainoinen mies pystyy siihen niin kyllä kuka tahansa. Itse introvertti
No kyllä meilläkin lapsia palkitaan ajoittain liikuntasuorituksista, niin kuin uusista kiipeilyennätyksistä saa jonkin pikku herkun ja hyvin tsempatun matsin jälkeen voi saada mokkapalan, mutta en todellakaan lähtisi maksamaan lapsille liikkumisesta tuolla tavalla, koska se vääristää lasten ajatukset liikunnasta ja kertoo, että se ei ole hauskaa itsessään vaan jotain, mitä tehdään saadakseen rahaa.
Toki vaikutti kyllä vähän Porvoon murteella kirjoitetulta tekstiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi suuri ongelma on suuri viha vähemmän liikkuvia kohtaan. Kun tässäkin ketjussa yritetään antaa rakentavia ehdotuksia, alkaa kauhea huuto miten niitä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on jo aivan tarpeeksi ja liikaakin, eikä niissä käy kukaan. Jos näin on, kannattaisiko miettiä, onko kynnyksessä edelleen jotain pielessä.
Tai sitten toinen huuto, miten verovaroilla ei voida tarjota ihan kaikkea. Herää kysymys, että jotenkin rahanjakoa pitäisi kohdentaa uusiksi, nuorten itsensä kysynnän mukaan, jos ne tällä hetkellä tarjolla olevat vaihtoehdot eivät houkuttele lapsia ja nuoria.
Itse olen vienyt lapsiani monenlaisten urheiluseurojen pariin, ja hämmentynyt siitä, miten vähällä rahalla joissakin lajeissa, kuten vaikkapa suunnistuksessa, pesäpallossa ja kamppailulajeissa, on saanut niin paljon ja hyvää. Sitten toisena ääripäänä on jalkapallo, missä raha tuntuu virtaavan junioreilta organisaatiolle.
Ei ole rakentava ehdotus perustaa lisää matalan kynnyksen futiskerhoja veronmaksajien rahoilla, jos vanhoihinkaan ei ole tulijoita tai ne tulijat ovat lähinnä niitä, jotka urheilevat muutenkin, mutta kilpaseurat ovat ongelmissa, koska niihin on enemmän tulijoita kuin pystyisivät ottamaan vastaan.
Joukkuepeleissä sitä kynnystä on vaikea madaltaa tiettyä pistettä alemmas. Ne ovat aina kilpailullisia. Vaikka ei osallistuttaisi kisoihin tai edes laskettaisi pisteitä harkoissa, niin aina niissä on tavoitteena saada peliväline maaliin/koriin/jonnekin. Silloin porukka yleensä yrittää saada sen pelivälineen haluttuun paikkaan ja ne, jotka pystyvät yleensä jopa ottavat juoksuaskeleita saavuttaakseen tavoitteensa. Jos tuollainen kynnys on liian korkea, niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muita lajeja kuin joukkuepelejä. Niitäkin on vaikka kuinka paljon tarjolla hyvin matalalla kynnyksellä kunhan vain jaksaa etsiä.
Yleensä näitä matalan kynnyksen juttuja pyöritetään aika pienellä budjetilla, joten niillä ei ole valtavia mainosbudjetteja, vaan sen vanhemman pitää ihan itse ottaa google kauniiseen käteen ja selvittää.
Ei kiitos enää yhtään futiskerhoa! Futista on jo riittävästi. Suomen mallin yhteydessä on käynyt ilmi, että lapsia ja nuoria kiinnostaa esimerkiksi parkour tai free gym.
No on totta, että maailmassa on paljon muitakin lajeja kuin futis, mutta se on aivan huikaisevalla marginaalilla Suomen suosituin laji, joten on aika luonnollista, että sitä tarjotaan. Varsinkin, kun se vaatii niin vähän varusteilta, että sitä on helppo toteuttaa monissa paikoissa.
Juurihan tuossa yllä eräs keskustelija luokitteli futiksen tilakustannuksien puolesta sinne kalliiden lajien puolelle.
Jalkapallo on kallis laji tilakustannuksiltaan silloin, kun halutaan huippuominaisuudet talviharjoitteluun, eli tarvitaan lämmitetyt hallit tekonurmella. Jotkut ilmaiset futiskerhot voivat varmaan toimia edullisemmissakin tiloissa ja vaikka pelata futsalia koulun salissa talvikaudella, jos tavoitteena on vain liikkua ja pitää hauskaa pallon kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstalaisilla lihakset kasvaa kun käy koiran kans talon nurkalla.
..mulla on paljon lihaksiakin..
Nuo liiallista lihaskasvua pelkäävät naiset ovat kyllä oma lukunsa.
Yhtä hupaisia kuin ylipainoiset miehet, jotka hermoilee siitä saavatko riittävästi protskua. Aivan veikeitä tapauksia.
No itseasiassa ei. Ihan kaikkien (miesten ja naisten) terveydestään huolehtivien pitäisi katsoa ruokavaliostaan muutama asia. Tärkeysjärjestyksessä ne ovat:
1) Kalorisaanti. Jos syö kokonaisuudessaan liikaa tai liian vähän, niin kaiken muun viilaaminen on aika turhaa.2) Makroravinteet. Varmista, että saat riittävästi proteiinia ja rasvaa. Siihen sitten päälle hiilaria tai lisää rasvaa (tai lisää proteiinia) uskontokuntasi evankeliumin mukaan niin, että kohta 1 toteutuu.
3) Mikroravinteet. Varmista, että syöt riittävästi ja riittävän monipuolisesti kasviksia ja huolehdi, että saat muutkin tarvittavat ravinteet. Jos syöt monipuolisesti kaikkea, tämä todennäköisesti toteutuu ja jos sinulla on jotain rajoittavia ruokavalioita, perehdy, miten vitamiinien ja hivenaineiden saanti varmistetaan tilanteessasi.
Taidat kuulua samaan hupaisaan porukkaan. Ei terveellä aikuisella ole tarvetta varmistaa että saa riittävästi proteiinia. Päinvastoin suurin osa suomalaista saa sitä liikaa ja lihoo.
Mutta ei mennä nyt siihen. Kunhan huomautin miten hupaisia ovat nämä sali- ja proteiiniuskovaiset, jotka usein ovat vielä ylipainoisia ja rapakuntoisia.
Onpa outo ajatus, että terveellä ihmisellä ei ole tarvetta miettiä makroravinteiden saantia ravinnostaan. Olisi ihan hauska tietää, miten sitä syöt ja miten se tukee sinun treenitavoiteitasi.
Ei kukaan miettinyt makroravinteita suhteessa treenitavoitteisiin siihen aikaan, kun suomalaiset lapset ja nuoret olivat oikeasti hyvässä kunnossa. Pottua ja kastiketta syötiin.
No keskiarvoja tuijottaessa kannattaa kuitenkin muistaa, mitä ne luvut ovat syöneet sisäänsä. Keskiarvot ovat laskeneet, koska heikkokuntoisimpien kunto on romahtanut. Ennen täydellinen liikkumattomuus ei vain ollut mahdollista, koska pakollista hyötyliikuntaa oli enemmän.
Samanaikaisesti kuitenkin tällä hetkellä urheilevat nuoret ovat paremmassa kunnossa kuin "pottu ja kastike"- sukupolvien edustajat. Tämä johtuu laadukkaammasta treenaamisesta ja paremmasta ravinnosta. Takavuosien olympiasankarimme eivät pärjäisi voittotuloksillaan edes piirinmestaruuskisoissa.
Vaikka tietyissä asioissa lasten liikkumisessa onkin menty huonompaan suuntaan, ei kannata myöskään kuvitella, että ennen asiat olivat täydellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla enemmän yksilöpainotteista liikkumista iänikuisten joukkuelajien sijasta? Etenkin lasten urheiluharrastuksissa joukkuelajit altistavat kiusaamiselle ja rankalle arvostelulle, sen vuoksi itsekin lapsena harrastin enemmän pyöräilyä ja uintia yksin. Vaikka hoetaan kansanterveydestä ja oman kunnon ylläpitämisestä, niin kyllä pääpaino on edelleen vahvasti siinä voittamisessa ja suorittamisessa muiden silmien alla. Se on omiaan lannistamaan kenet tahansa.
Lisäksi en tiedä kuinka luotettavia nuo Move-testit ovat. Kun katsoo ko. ohjelman mittausperusteita, on niissä selkeästi paino lihasvoimassa eikä esim. kestävyysliikunnassa joka on verenkierrolle ja hapenotolle terveellisempää. Harva hikiliikuntaa terveesti harrastava saa tehtyä muutamaa punnerrusta enempää.
Onpa outo ajatus, että terveellisesti liikkuvat eivät pystyisi punnertamaan. Oletko sinä sitä sukupolvea, jonka mielestä jokainen, joka on joskus tehnyt lihaskuntoliikkeen on steroideja kiskova roinaaja?
Mikä sukupolvi sinun kuvitelmissasi on tuollainen?
-eri.Minun vanhempieni sukupolvi, eli n. 50-luvulla syntyneet, jotka saivat käsityksensä salitreenauksesta lähinnä Stallonen ja Schwarzeneggerin leffoja katsomalla.
Jaa. Olen itse 1970-luvulla syntynyt, ja kyllähän 50-luvulla syntyneet ovat käyttäneet arjessaan paljon enemmän lihaksia kuin me.
Mutta eivät treenanneet niitä salilla ja useilla heillä (ei tietenkään kaikilla) on aika vahvat ennakkoluulot salitreenausta kohtaan.
Eihän salilla treenaaminen olekaan millään tavalla välttämätöntä arjen toimintakyvyn kannalta, eli sikäli se ei edes kuulu tähän keskusteluun.
Salilla treenaaminen ei ehkä ole, mutta riittävä lihaskunto ja -voima ovat kyllä. Niitä voi tietenkin treenata muillakin tavoilla, mutta hyvin harva tekee nykyään, niin fyysistä työtä, että se yksinään riittäisi.
Viime vuodet on kaikissa tuuteissa toitotettu, kuinka vanhenevien ihmisten suurin ongelma kunnon suhteen on riittämätön lihasvoima. Heillä verenkiertoelimistönsä saattaa hyvin olla siinä kunnossa, että sen puolesta pystyisivät kävelemään vaikka kuinka pitkään, mutta lihaksisto ei riitä tuolista nousemiseen tai tasapainon ylläpitoon kävellessä. Kaikkien lihaskunto rapistuu vanhetessa, mutta jokainen voi huolehtia, että kropassa on reserviä, josta on varaa rapistua ja toisaalta treenauksella sitä rapistumista voidaan hidastaa merkittävästi.
Jos terveenä nelikymppisenä voimataso ei riitä punnertamaan muutamaa kertaa, niin miten kuvittelet pääseväsi lattialta ylös 70-vuotiaana?
Jostain syystä yhä edelleen todella monilla on käsitys, että alhaisen pään aerobinen kunto olisi ainut, millä on merkitystä terveydelle ja käveleminen on jokin ihmelääke kaikkeen. Tässäkin keskustelussa monilla tuntuu olevan jotenkin todella negatiivinen lähestyminen voimatreenaamiseen ja tuntuu, että sitä pidetään lähinnä turhamaisten ihmisten itsensä esittelynä. Kuitenkin kaikki tahot UKK-instituutista lähtien rummuttavat lihaskuntotreenaamisen merkitystä aivan kaikille, mutta viesti ei tunnu menevän perille.
Kyllä lihaskunnon merkitys tiedetään. Etenkin reisien voima korreloi vanhuksilla vahvasti elinikäodotteen kanssa. Tosin vaikea sanoa, mikä on syy ja mikä seuraus. Huonokuntoisimmat eivät voi käydä kävelyllä.
Yleisellä tasolla toki tiedetään, mutta kaikki eivät tiedä/ymmärrä. Luepa vaikka nämä 64 sivua tätä keskustelua läpi ja katso kuinka moni puhuu niiden aikana kävelystä ainoana tarpeellisena liikunnan muotoja ja väheksyy kaiken muun liikunnan merkitystä.
Tämän ketjun aihe ei tainnut olla kaikkien tarpeellisten liikunnan muotojen luettelu.
Lue vaikka ihan ääneen ketjun otsikko ja aloitusviesti, erityisesti aloittajan boldaama kohta, ja mieti sitten, miksi niin moni on ehdottanut kävelyä.
Täällä hyvin monet ovat nimenomaan arvostelleet kaikkea rasittavaa liikuntaa sellaiseksi, joka "tappaa lasten luonnollisen liikkumisen ilon". Eivät tietenkään kaikki eikä edes suurin osa, mutta hyvin monet. Todennäköisesti heidän lapsensa ovat niitä, jotka hyytyvät viivajuoksussa minuutin jälkeen eivätkä saa yhtään punnerrusta.
Osittain se varmaan johtuu siitä, että iltapäivä- ja naistenlehdet ovat lähteneet TV-Shop tyyliseen kilpailuun siitä, kuka pystyy lupaamaan "kesäkunnon" tai ties minkä pienimmällä vaivalla. Vilkaisin tällä viikolla kassajonossa jommastakummasta lehdestä tällaisen kesäkuntoartikkelin ja siinä treeniohjelma alkoi kevyellä 20 minuutin kävelyllä kahdesti viikossa. Artikkelin alussa ei ainakaan mainittu, että ohjelma olisi suunniteltu koomapotilaiden kuntoutukseen.
Jos oikeasti maan suurimmat sanomalehdet toitottavat, että kuntoilu on tuollaista, niin voiko siinä edes syyttää sitä yksilöä, joka luulee, että 20 minuutin kevyt kävely kahdesti viikossa on riittävää liikuntaa.
Mikä olisi ainun ehdotuksesi todella huonossa kunnossa olevien lasten ja nuorten kunnon kohotukseen, jos pienillä askelilla ei saa aloittaa?
No jos puhutaan niin huonokuntoisista lapsista, että ei pystytä juoksemaan paria sataa metriä enempää tai joille 20 min kävely olisi oikeasti liikuntasuoritus, niin on vaikea kuvitella, ettei siihen liittyisi sairaalloista ylipainoa. Jos oletetaan, että lapsella ei ole mitään vammoja, niin aivan jokainen pystyy nuorena tuollaisiin asioihin, jos kannettavana ei ole todella paljon ylimääräistä massaa.
Lähes aina sairaalloisen ylipainoisten lasten vanhemmat ovat itsekin lihavia, eli kunnon kohotuksen ohella perheen syömiseen pitäisi puuttua isolla kädellä. En ole kovin perehtynyt lasten laihduttamiseen, mutta sen verran tiedän, että se pitää tehdä varovasti ja mieluiten ammattilaisen ohjauksessa. Voisin kuvitella, että jos koko perheen ruokatottumukset ovat sellaiset, että kaikki ovat lihavia, korjausliikkeiden teko ilman asiantuntija-apua on aika vaikeaa.
En tiedä, kuinka helppoa on saada tällaisissa tilanteissa ravintoterapiaa yhteiskunnan maksamana, mutta äkkiseltään luulisin, että se olisi veronmaksajille ihan hyvä investointi.
Sain minäkin junnuna lainata liikkasalin avaimia ja kävimmme pelaamassa siellä tennistä yms. Itseasiassa minulla oli ison osan yläaste- ja lukioaikaa omatkin avaimet sinne, koska hoidin äänentoistoa salissa pidettävissä tilaisuuksissa. En kuitenkaan usko, että ihan kaikki saivat niitä avaimia lainailla mielensä mukaan, vaan kyllä siinä piti olla osoittanut luotettavuutensa opettajille.
Tänä tasa-arvon aikakautena voi olla vaikeaa antaa avaimia "pärstäkertoimen" perusteella, joten veikkaan, että monet ovat todenneet helpoimmaksi linjaksi, ettei saliin päästetä oppilaita valvomatta.
Nuo seurojen varaamat vuorot taitavat olla pääasiassa seuran vapaaharjoitteluvuoroja omille jäsenille, mutta voi tietenkin jossain olla poikkeuksiakin.