Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Ekana vanhemmat lenkille -> mallioppiminen. Kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieman ohi aiheen, mutta onko tällaista move-testiä olemassa myös aikuisille? Osaako kukaan suositella vastaavanlaista testiä, jossa testataan motorisia ja fyysisiä ominaisuuksia?
Aihe jäi niin kiinnostamaan, että johan tässä on itsekin otettava selvää miten itse suoriutuisi vastaaavasta koetuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien esimerkki on olennainen. Jos vanhemmat on enimmäkseen somessa viihtyviä huonoryhtisiä pulleroita (karrikoiden), niin mistä ne lapset oppisivat sen liikunnan riemun enää teineinä ja jo rapakuntoisina. Asumme maalla, ja lapset joutuvat kulkemaan harrastuksiin ilman julkista liikennettä. Näin liikuntaakin tulee itsestään. Meillä lomalla ollut kaupunkilaislapsi valitti jalkojensa kipeytyneen kun kävelivät kauppaan ja takaisin, noin 3 kilsaa yhteensä. Huolestuttavaa, kun elämä vasta alkutaipaleella! Toki kaupungeissa on liikunnallisia vanhempia jotka ovat kiinnostuneita myös lastensa liikkumisista!
Teillä voi olla tuollaisia kokemuksia, mutta tilastollisesti kaupunkilaislapset ovat todella paljon paremmassa kunnossa kuin maalaisserkut.
Jahas, missäs tämä tilasto on arvioitavissa? Meidän pojat on ainakin kondiksessa.
Hyvä lähteä vaikka koko perhe harrastamaan liikuntaa
Muuten ei hirveästi kannata lasten syömisiä kyylätä. Erilaisia syömisongelmaisia ja sairaalloisen paljon liikkuvia on jo poliklinikat väärällään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien esimerkki on olennainen. Jos vanhemmat on enimmäkseen somessa viihtyviä huonoryhtisiä pulleroita (karrikoiden), niin mistä ne lapset oppisivat sen liikunnan riemun enää teineinä ja jo rapakuntoisina. Asumme maalla, ja lapset joutuvat kulkemaan harrastuksiin ilman julkista liikennettä. Näin liikuntaakin tulee itsestään. Meillä lomalla ollut kaupunkilaislapsi valitti jalkojensa kipeytyneen kun kävelivät kauppaan ja takaisin, noin 3 kilsaa yhteensä. Huolestuttavaa, kun elämä vasta alkutaipaleella! Toki kaupungeissa on liikunnallisia vanhempia jotka ovat kiinnostuneita myös lastensa liikkumisista!
Teillä voi olla tuollaisia kokemuksia, mutta tilastollisesti kaupunkilaislapset ovat todella paljon paremmassa kunnossa kuin maalaisserkut.
Jahas, missäs tämä tilasto on arvioitavissa? Meidän pojat on ainakin kondiksessa.
Juu, se että teidän pojat on kondiksessa tarkoittaa tietenkin, että kansallisten testien tulokset ovat väärässä.
Kyse on ihan niistä move-testien tuloksista ja löytyvät netistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hieman ohi aiheen, mutta onko tällaista move-testiä olemassa myös aikuisille? Osaako kukaan suositella vastaavanlaista testiä, jossa testataan motorisia ja fyysisiä ominaisuuksia?
Aihe jäi niin kiinnostamaan, että johan tässä on itsekin otettava selvää miten itse suoriutuisi vastaaavasta koetuksesta.
No move-testinhän voi suorittaa itse. Kaikki suoritusohjeet löytyvät move-testin sivuilta. Piip-testin äänet löytyvät ainakin youtubesta.
Tietääkseni aikuisille ei ole mitään taulukoita olemassa, mutta varmaan ainakin alle 40-vuotiaat voivat käyttää 8-luokkalaisten rajoja ihan riittävällä tarkkuudella. Jos ikä alkaa kolmosella, niin pitäisi pystyä suurinpiirtein samaan kuin teinit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei älypuhelimia tai muitakaan vastaavia lapsille, ulkoiltava pienestä pitäen vanhempien kanssa säännöllisesti. Ollaan lasten kanssa vuorovaikutuksessa eikä laiteta niitä katsomaan jotain suoratoistopalveluja että ne saadaan hiljaiseksi.
Sääli tämä nykytilanne, aivan toisin oli 80-90-luvuilla kun olin lapsi/nuori. Päivät meni aikalailla aamusta iltaan ulkona tehden kaikkia jänniä juttuja. Tosin nykyään kaikki paikat on lukittu, on kamerat, vartijat yms yms. eikä edes urheilukentälle välttämättä saa mennä illalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Osaisitko kertoa, miten niistä kömpelömmistä lapsista soisi ikinä kehittyä vähemmän kömpelöitä, jos he eivät ikinä joudu haastamaan esimerkiksi tasapainoaan tai liikkuvuuttaan. Nimenomaan nämä lapset tarvitsevat eniten sitä koululiikuntaa ja sen monipuolisuutta, koska he eivät liiku muuten tarpeeksi tai ainakaan riittävän monipuolisesti. Ei se telinevoimistelua kilpatasolla harrastava lapsi tarvitse niitä koulun voikkatunteja vaan nimenomaan se liikkumaton, kömpelö lapsi.
Ei missään muussakaan asiassa laiteta osaamatonta lasta heti suorittamaan taitotasonsa yläpuolelle. Matikka ei ala yhtälöistä, englanti ei ala englanninkielisten romaanien kuuntelusta jne.
On lapsia jotka ovat ihan syntyjään kömpelömpiä, matala lihasjäntevyys, kävely on hajareisin menevää jne. Joka luokalta löytyy tällaisia tottakai, me ollaan erilaisia. On vaan aika lannistavaa laittaa tällainen, jolle on isoja vaikeuksia ihan lihasvoiman ylläpidossa (koska matalampi jäntevyys), laittaa tällainen samoihin juttuihin kuin se, joka jo osaa tai kenties tavoitteellisesti harrastaa.
Eihän lapsen ilo liikuntaan tule siitä, että saa epäonnistua.
Moni koululiikunnan laji edellyttää osaamista, ketteryyttä, aiempaa harjoittelua, voimaa, hyvää motorikkaa. Ne kenellä näitä haasteita on, tietenkin huomaavat olevansa huonompia eivätkä taatusti edes odota liikuntatunteja.
Eräs pikkukoulu tekee hienosti, suuri osa liikuntatunneista on liikuntaleikkejä, metsässä ym ympäristössä. Vain vähän niitä erityistaitoja vaativia joukkulajeja, vaan pääosin leikkejä. Ja hiki päässä ne menee ne kömpelömmätkin ja kaikilla on hauskaa.
Kyllä se ekan luokan liikunta lähtee aika alusta. Lisäksi uskallan väittää, että 99 % näissä tapauksissa kyse ei ole mistään rakenteellisesta vammasta vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa liikuttamisen varhaislapsuudessa. Lasta ei ole jaksettu viedä leikkipuistoihin tai uimahalleihin ja lapsen ei ole annettu itse kävellä paikasta toiseen, koska vanhemmat eivät ole jaksaneet sitä haahuilua ja kaikkialle on aina kuljettu autolla.
Sitten nämä vanhemmat vaativat myös koululta lapsen laiminlyönnin jatkamista, ettei lapselle vain selviäisi vanhempien laiminlyönnit ja tulisi paha mieli.
Lapsi ei ikinä pääse ikätasoiselle kyvykkyydelle liikunnassa, jos koululiikunnassa ei joudu tekemään ikätasoisia asioita. Se vaadittu oppimiskäyrä on valitettavasti jyrkempi näillä laiminlyödyillä lapsilla, mutta siitä voi syyttää vain vanhempia.
Se 1 %, joilla on joku oikea syy, että he eivät pysty liikkumaan saa varmasti nykypäivänä mukautetun ohjelman koululiikuntaan.
Uskalla vaan, mutta olet väärässä. En puhunut vammoista, jotka estävät liikkumisen, vaan motorisesta kömpelyydestä.
Sen pitäisi olla käsitteenä päivänselvä, jos tulet puhumaan lasten liikunnasta ja haasteista siinä.
Esim monille nepsyille se kömpelyys kuuluu osana oirekuvaan, on siis ihan lääketieteellisesti todettu juttu että esim kielellisen kehityshäiriön lapsilla on ikäisiään enemmän motorista kömpelyyttä. Yhtenä esimerkkinä. On muutakin, toki.
Nepsyjä on lapsista paljon enemmän kuin 1%. Eri arvioiden mukaan 10-15%. Siihen päälle vielä muut "vammat" ja kehityshäiriöt, niin aika monilla on synnynnäistä haastetta liikkumisessa, mutta mitenkään sitä ei koululiikunnassa kyllä huomioida.
Ne lapset lähtee sitten vain takamatkalta muihin nähden.
Meillä on kaksi nepsyä, sekä fysioterapia että toimintaterapia ovat tuttuja.
Ei ole olemassakaan sellaista kuin "mukautettu liikunta", ellei ole todettu liikuntavammaa. Nykypäivän liikunnanopetus on onneksi kyllä aivan eri tavalla kannustavaa kuin omassa lapsuudessa. Meidän molemmat lapset pitävät koululiikunnasta, on paljon juuri niitä liikuntaleikkejä ja hyvin harvoin mitään vertailuita / kilpailuita.
Miksi pitäisi olla jotain mukautettua liikuntaa, jos lapsella ei ole mitään liikuntavammaa? Minkä kuvittelet auttavan siihen kömpelyyteen, jos ei monipuolinen ja haastava liikunta?
Tykkäätkö useinkin keksiä väittelyitä tyhjästä? Missään kohtaa tuossa ei vaadittu jotain mukautettua liikuntaa. Siinä vain kerrottiin realiteetit, että sellaista ei ole tarjolla.
***
Niin, auttaako se liikunnan ilon löytämisessä, että luonnostaan kömpelö lapsi laitetaan samalle viivalle, arvioidaan samoin kriteerein, kuin ne muut?
Sehän on taattua, että toiset lapset eivät ymmärrä tai empatiaa ei heru, miksi toinen on niin taitamaton, joukkueen huonoin.
Puhutko sinä omasta lapsestasi tuolla tavalla? Että hän on niin huono, ettei kelpaa leikkimään ja pelaamaan toisten lasten kanssa?
Ihan vain sinulle tiedoksi, että jos lapsellasi ei ole mitään vammoja ja hän on syntynyt terveenä, hän on luokan huonoin vain siksi, että hänellä on luokan huonoimmat vanhemmat, jotka eivät ole viitsineet tehdä hänen kanssaan asioita kun hän on ollut pieni, koska kaikki muu on ollut kiinnostavampaa kuin oma lapsi.
Jos sinun lapsesi on kaikista huonokuntoisin tässä historian huonokuntoisimmassa ikäluokassa, katso ihan helvetin syvälle peiliin ja ole äärimmäisen kiitollinen liikunnanopettajille, jotka yrittävät pelastaa lastasi sinulta.
Tavoitteellisen urheilun parissa tuntuu olevan ihmisiä, jotka ovat aggressiivisia, huonosti käyttäytyviä ja, anteeksi vain, älyllisesti kömpelöitä. En tiedä, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Suosittelen harrastamaan liikuntaa, mutta ei urheilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Osaisitko kertoa, miten niistä kömpelömmistä lapsista soisi ikinä kehittyä vähemmän kömpelöitä, jos he eivät ikinä joudu haastamaan esimerkiksi tasapainoaan tai liikkuvuuttaan. Nimenomaan nämä lapset tarvitsevat eniten sitä koululiikuntaa ja sen monipuolisuutta, koska he eivät liiku muuten tarpeeksi tai ainakaan riittävän monipuolisesti. Ei se telinevoimistelua kilpatasolla harrastava lapsi tarvitse niitä koulun voikkatunteja vaan nimenomaan se liikkumaton, kömpelö lapsi.
Ei missään muussakaan asiassa laiteta osaamatonta lasta heti suorittamaan taitotasonsa yläpuolelle. Matikka ei ala yhtälöistä, englanti ei ala englanninkielisten romaanien kuuntelusta jne.
On lapsia jotka ovat ihan syntyjään kömpelömpiä, matala lihasjäntevyys, kävely on hajareisin menevää jne. Joka luokalta löytyy tällaisia tottakai, me ollaan erilaisia. On vaan aika lannistavaa laittaa tällainen, jolle on isoja vaikeuksia ihan lihasvoiman ylläpidossa (koska matalampi jäntevyys), laittaa tällainen samoihin juttuihin kuin se, joka jo osaa tai kenties tavoitteellisesti harrastaa.
Eihän lapsen ilo liikuntaan tule siitä, että saa epäonnistua.
Moni koululiikunnan laji edellyttää osaamista, ketteryyttä, aiempaa harjoittelua, voimaa, hyvää motorikkaa. Ne kenellä näitä haasteita on, tietenkin huomaavat olevansa huonompia eivätkä taatusti edes odota liikuntatunteja.
Eräs pikkukoulu tekee hienosti, suuri osa liikuntatunneista on liikuntaleikkejä, metsässä ym ympäristössä. Vain vähän niitä erityistaitoja vaativia joukkulajeja, vaan pääosin leikkejä. Ja hiki päässä ne menee ne kömpelömmätkin ja kaikilla on hauskaa.
Kyllä se ekan luokan liikunta lähtee aika alusta. Lisäksi uskallan väittää, että 99 % näissä tapauksissa kyse ei ole mistään rakenteellisesta vammasta vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa liikuttamisen varhaislapsuudessa. Lasta ei ole jaksettu viedä leikkipuistoihin tai uimahalleihin ja lapsen ei ole annettu itse kävellä paikasta toiseen, koska vanhemmat eivät ole jaksaneet sitä haahuilua ja kaikkialle on aina kuljettu autolla.
Sitten nämä vanhemmat vaativat myös koululta lapsen laiminlyönnin jatkamista, ettei lapselle vain selviäisi vanhempien laiminlyönnit ja tulisi paha mieli.
Lapsi ei ikinä pääse ikätasoiselle kyvykkyydelle liikunnassa, jos koululiikunnassa ei joudu tekemään ikätasoisia asioita. Se vaadittu oppimiskäyrä on valitettavasti jyrkempi näillä laiminlyödyillä lapsilla, mutta siitä voi syyttää vain vanhempia.
Se 1 %, joilla on joku oikea syy, että he eivät pysty liikkumaan saa varmasti nykypäivänä mukautetun ohjelman koululiikuntaan.
Uskalla vaan, mutta olet väärässä. En puhunut vammoista, jotka estävät liikkumisen, vaan motorisesta kömpelyydestä.
Sen pitäisi olla käsitteenä päivänselvä, jos tulet puhumaan lasten liikunnasta ja haasteista siinä.
Esim monille nepsyille se kömpelyys kuuluu osana oirekuvaan, on siis ihan lääketieteellisesti todettu juttu että esim kielellisen kehityshäiriön lapsilla on ikäisiään enemmän motorista kömpelyyttä. Yhtenä esimerkkinä. On muutakin, toki.
Nepsyjä on lapsista paljon enemmän kuin 1%. Eri arvioiden mukaan 10-15%. Siihen päälle vielä muut "vammat" ja kehityshäiriöt, niin aika monilla on synnynnäistä haastetta liikkumisessa, mutta mitenkään sitä ei koululiikunnassa kyllä huomioida.
Ne lapset lähtee sitten vain takamatkalta muihin nähden.
Meillä on kaksi nepsyä, sekä fysioterapia että toimintaterapia ovat tuttuja.
Ei ole olemassakaan sellaista kuin "mukautettu liikunta", ellei ole todettu liikuntavammaa. Nykypäivän liikunnanopetus on onneksi kyllä aivan eri tavalla kannustavaa kuin omassa lapsuudessa. Meidän molemmat lapset pitävät koululiikunnasta, on paljon juuri niitä liikuntaleikkejä ja hyvin harvoin mitään vertailuita / kilpailuita.
Miksi pitäisi olla jotain mukautettua liikuntaa, jos lapsella ei ole mitään liikuntavammaa? Minkä kuvittelet auttavan siihen kömpelyyteen, jos ei monipuolinen ja haastava liikunta?
Tykkäätkö useinkin keksiä väittelyitä tyhjästä? Missään kohtaa tuossa ei vaadittu jotain mukautettua liikuntaa. Siinä vain kerrottiin realiteetit, että sellaista ei ole tarjolla.
***
Niin, auttaako se liikunnan ilon löytämisessä, että luonnostaan kömpelö lapsi laitetaan samalle viivalle, arvioidaan samoin kriteerein, kuin ne muut?
Sehän on taattua, että toiset lapset eivät ymmärrä tai empatiaa ei heru, miksi toinen on niin taitamaton, joukkueen huonoin.
Puhutko sinä omasta lapsestasi tuolla tavalla? Että hän on niin huono, ettei kelpaa leikkimään ja pelaamaan toisten lasten kanssa?
Ihan vain sinulle tiedoksi, että jos lapsellasi ei ole mitään vammoja ja hän on syntynyt terveenä, hän on luokan huonoin vain siksi, että hänellä on luokan huonoimmat vanhemmat, jotka eivät ole viitsineet tehdä hänen kanssaan asioita kun hän on ollut pieni, koska kaikki muu on ollut kiinnostavampaa kuin oma lapsi.
Jos sinun lapsesi on kaikista huonokuntoisin tässä historian huonokuntoisimmassa ikäluokassa, katso ihan helvetin syvälle peiliin ja ole äärimmäisen kiitollinen liikunnanopettajille, jotka yrittävät pelastaa lastasi sinulta.
Tavoitteellisen urheilun parissa tuntuu olevan ihmisiä, jotka ovat aggressiivisia, huonosti käyttäytyviä ja, anteeksi vain, älyllisesti kömpelöitä. En tiedä, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Suosittelen harrastamaan liikuntaa, mutta ei urheilua.
En ole tämmöistä poikkeamaa valtaväestöön havainnut, vaikka olen valmentanut urheilijoita kohta 30 vuotta. Toki sinne ihan huipulle pääsemiseksi pitää olla määrätietoinen ja tavoitteellinen ja asettaa se urheilu ykkösprioriteetiksi kuten myös harjoittelua tukevat toimenpiteet. Kaikkihan sitä urheilun priorisointia ei ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Osaisitko kertoa, miten niistä kömpelömmistä lapsista soisi ikinä kehittyä vähemmän kömpelöitä, jos he eivät ikinä joudu haastamaan esimerkiksi tasapainoaan tai liikkuvuuttaan. Nimenomaan nämä lapset tarvitsevat eniten sitä koululiikuntaa ja sen monipuolisuutta, koska he eivät liiku muuten tarpeeksi tai ainakaan riittävän monipuolisesti. Ei se telinevoimistelua kilpatasolla harrastava lapsi tarvitse niitä koulun voikkatunteja vaan nimenomaan se liikkumaton, kömpelö lapsi.
Ei missään muussakaan asiassa laiteta osaamatonta lasta heti suorittamaan taitotasonsa yläpuolelle. Matikka ei ala yhtälöistä, englanti ei ala englanninkielisten romaanien kuuntelusta jne.
On lapsia jotka ovat ihan syntyjään kömpelömpiä, matala lihasjäntevyys, kävely on hajareisin menevää jne. Joka luokalta löytyy tällaisia tottakai, me ollaan erilaisia. On vaan aika lannistavaa laittaa tällainen, jolle on isoja vaikeuksia ihan lihasvoiman ylläpidossa (koska matalampi jäntevyys), laittaa tällainen samoihin juttuihin kuin se, joka jo osaa tai kenties tavoitteellisesti harrastaa.
Eihän lapsen ilo liikuntaan tule siitä, että saa epäonnistua.
Moni koululiikunnan laji edellyttää osaamista, ketteryyttä, aiempaa harjoittelua, voimaa, hyvää motorikkaa. Ne kenellä näitä haasteita on, tietenkin huomaavat olevansa huonompia eivätkä taatusti edes odota liikuntatunteja.
Eräs pikkukoulu tekee hienosti, suuri osa liikuntatunneista on liikuntaleikkejä, metsässä ym ympäristössä. Vain vähän niitä erityistaitoja vaativia joukkulajeja, vaan pääosin leikkejä. Ja hiki päässä ne menee ne kömpelömmätkin ja kaikilla on hauskaa.
Kyllä se ekan luokan liikunta lähtee aika alusta. Lisäksi uskallan väittää, että 99 % näissä tapauksissa kyse ei ole mistään rakenteellisesta vammasta vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa liikuttamisen varhaislapsuudessa. Lasta ei ole jaksettu viedä leikkipuistoihin tai uimahalleihin ja lapsen ei ole annettu itse kävellä paikasta toiseen, koska vanhemmat eivät ole jaksaneet sitä haahuilua ja kaikkialle on aina kuljettu autolla.
Sitten nämä vanhemmat vaativat myös koululta lapsen laiminlyönnin jatkamista, ettei lapselle vain selviäisi vanhempien laiminlyönnit ja tulisi paha mieli.
Lapsi ei ikinä pääse ikätasoiselle kyvykkyydelle liikunnassa, jos koululiikunnassa ei joudu tekemään ikätasoisia asioita. Se vaadittu oppimiskäyrä on valitettavasti jyrkempi näillä laiminlyödyillä lapsilla, mutta siitä voi syyttää vain vanhempia.
Se 1 %, joilla on joku oikea syy, että he eivät pysty liikkumaan saa varmasti nykypäivänä mukautetun ohjelman koululiikuntaan.
Uskalla vaan, mutta olet väärässä. En puhunut vammoista, jotka estävät liikkumisen, vaan motorisesta kömpelyydestä.
Sen pitäisi olla käsitteenä päivänselvä, jos tulet puhumaan lasten liikunnasta ja haasteista siinä.
Esim monille nepsyille se kömpelyys kuuluu osana oirekuvaan, on siis ihan lääketieteellisesti todettu juttu että esim kielellisen kehityshäiriön lapsilla on ikäisiään enemmän motorista kömpelyyttä. Yhtenä esimerkkinä. On muutakin, toki.
Nepsyjä on lapsista paljon enemmän kuin 1%. Eri arvioiden mukaan 10-15%. Siihen päälle vielä muut "vammat" ja kehityshäiriöt, niin aika monilla on synnynnäistä haastetta liikkumisessa, mutta mitenkään sitä ei koululiikunnassa kyllä huomioida.
Ne lapset lähtee sitten vain takamatkalta muihin nähden.
Meillä on kaksi nepsyä, sekä fysioterapia että toimintaterapia ovat tuttuja.
Ei ole olemassakaan sellaista kuin "mukautettu liikunta", ellei ole todettu liikuntavammaa. Nykypäivän liikunnanopetus on onneksi kyllä aivan eri tavalla kannustavaa kuin omassa lapsuudessa. Meidän molemmat lapset pitävät koululiikunnasta, on paljon juuri niitä liikuntaleikkejä ja hyvin harvoin mitään vertailuita / kilpailuita.
Miksi pitäisi olla jotain mukautettua liikuntaa, jos lapsella ei ole mitään liikuntavammaa? Minkä kuvittelet auttavan siihen kömpelyyteen, jos ei monipuolinen ja haastava liikunta?
Tykkäätkö useinkin keksiä väittelyitä tyhjästä? Missään kohtaa tuossa ei vaadittu jotain mukautettua liikuntaa. Siinä vain kerrottiin realiteetit, että sellaista ei ole tarjolla.
***
Niin, auttaako se liikunnan ilon löytämisessä, että luonnostaan kömpelö lapsi laitetaan samalle viivalle, arvioidaan samoin kriteerein, kuin ne muut?
Sehän on taattua, että toiset lapset eivät ymmärrä tai empatiaa ei heru, miksi toinen on niin taitamaton, joukkueen huonoin.
Puhutko sinä omasta lapsestasi tuolla tavalla? Että hän on niin huono, ettei kelpaa leikkimään ja pelaamaan toisten lasten kanssa?
Ihan vain sinulle tiedoksi, että jos lapsellasi ei ole mitään vammoja ja hän on syntynyt terveenä, hän on luokan huonoin vain siksi, että hänellä on luokan huonoimmat vanhemmat, jotka eivät ole viitsineet tehdä hänen kanssaan asioita kun hän on ollut pieni, koska kaikki muu on ollut kiinnostavampaa kuin oma lapsi.
Jos sinun lapsesi on kaikista huonokuntoisin tässä historian huonokuntoisimmassa ikäluokassa, katso ihan helvetin syvälle peiliin ja ole äärimmäisen kiitollinen liikunnanopettajille, jotka yrittävät pelastaa lastasi sinulta.
Tavoitteellisen urheilun parissa tuntuu olevan ihmisiä, jotka ovat aggressiivisia, huonosti käyttäytyviä ja, anteeksi vain, älyllisesti kömpelöitä. En tiedä, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Suosittelen harrastamaan liikuntaa, mutta ei urheilua.
En ole tämmöistä poikkeamaa valtaväestöön havainnut, vaikka olen valmentanut urheilijoita kohta 30 vuotta. Toki sinne ihan huipulle pääsemiseksi pitää olla määrätietoinen ja tavoitteellinen ja asettaa se urheilu ykkösprioriteetiksi kuten myös harjoittelua tukevat toimenpiteet. Kaikkihan sitä urheilun priorisointia ei ymmärrä.
Se, että et ole huomannut, voi merkitä sitäkin, että sinä kuulut juuri edellämainittuihin ihmisiin. Toki en väitä, että näin olisi, mutta se on mahdollista. Kaikki eivät halua, eivätkä edes voi pyrkiä sinne huipulle, tai asettaa urheilua ykkösprioriteetiksi. Eikä suurimman osan kuulukaan tehdä niin. Jos siis tarkoituksena on löytää liikkumisen ilo, ja sitä kautta liikkumisesta läpi elämän pysyvä tapa, joka edistäisi sitä henkistä, sekä fyysistä terveyttä. Kireänä pingottavat ohjaajat, valmentajat jne. ovat juuri niitä, jotka tehokkaasti pilaavat sen niiltä, ketkä eivät ole sinne huipulle pyrkimässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koululiikunta pilasi ainakin monelta 70-luvulla syntyneeltä liikunnan ilon vuosikausiksi. Joiltakin loppuelämäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kävelee / polkee pyörällä kouluun ja viikonloppuna kävellään / retkeillään. Tiedän, että silti jää liikunta vähäiseksi ja hieman oli haastavaa lähteä isompia monipuolisesti liikuttamaan, kun perheessä on taapero.
Kovasti olen koostanut erilaista ohjattua liikuntaa lasten lukkariin tuon 2 - 3 krt / vko. Jonkin verran pyörii täällä päin ilmaisia harrastuksia, mutta koostaminen on melkoinen paletti. Jos ilmaiset harrastukset lähtee, rahaa myös menee liikuntaharrastuksiin melkoisesti. Ihmeissäni olen ollut myös siitä, että monessa lajissa pitäisi alkaa nopeasti erikoistumaan ja harrastaa juuri sitä lajia usea kerta viikossa, vaikkei kilpailisi. Ei mitään järkeä. Meidän perhe hyötyisi jonkinlaisesta monilajiseurasta, jossa saisi kohtuuhintaan valittua 2 - 3 erilaista liikuntakertaa viikkoon.
Syy siihen, miksi samaa lajia harrastetaan usein useamman kerran viikossa on, että halu kehittyä on aika sisäänrakennettuna ihmisissä.
Toinen syy on sitten hyvin käytännöllinen. Ihmiset eivät halua sitoutua satunnaiseen harrasteluun ja silloin ryhmien pyörittäminen on käytännössä hyvin vaikeaa ja niillä on taipumus kuolla kävijäkatoon. Ne ryhmät, mihin sitoudutaan, pysyvät myös pystyssä.
Tuo sisäänrakennettu halu kehittyä on yleensä rakennettu aikuisten sisään, ei lasten.
Lasten sisään on rakennettu halu kokeilla kaikkea kivaa, tehdä yhtenä hetkenä yhtä ja toisena toista, ja yleensä haluta juuri sitä samaa mitä näkee kaverin tai sisaruksen tekevän.
Varmastikin tietynlainen fokusoituminen on ajankohtaista opintojen suhteen teini-iässä, kun elämän suuntaa aletaan etsiä. Mutta kun puhutaan alle kouluikäisistä ja alakoululaisista ja nimenomaan heidän terveydestään ja liikuntasuhteestaan, olisi viisainta noudattaa heidän luontaista liikunnallisuuttaan ja kokeilunhaluaan.
Suomessa erikoistutaan yhteen lajiin keskimäärin yhdeksänvuotiaana, Norjassa 14-vuotiaana. On runsaasti tutkimustietoa varhaisen erikoistumisen fyysisistä ja psyykkisistä haitoista, mutta jostain syystä systeemiä ei saada muutettua.
-eri.
Kerropa tuo ensimmäisessä kappaleessa mainitsemasi lause tyttärelleni, joka 10-vuotiaana treenaa tosissaan kahta eri lajia ja haluaa olla molemmissa maailman paras.
Toisaalta on ihan hirveästi lapsesta/ihmisestä kiinni kuinka valmis on kehittämää itseään. Toisilla se on sisäsyntyistä ja jos vielä saa liikunnasta nautintoa, on se aika luontainen polku. Mutta kaikki eivät oikeasti nauti liikunnasta. Mieheni on koko elämänsä yrittänyt opetella nauttimaan hikiliikunnasta, mutta edelleen lähes nelikymppisenäkin valitsisi mielummin sohvan. Hänetkin on kuitenkin kotona lapsena opetettu liikkumaan säännöllisesti ja pitämään huolta terveydestään, joten liikkuu juosten ja kävellen koiran kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kävelee / polkee pyörällä kouluun ja viikonloppuna kävellään / retkeillään. Tiedän, että silti jää liikunta vähäiseksi ja hieman oli haastavaa lähteä isompia monipuolisesti liikuttamaan, kun perheessä on taapero.
Kovasti olen koostanut erilaista ohjattua liikuntaa lasten lukkariin tuon 2 - 3 krt / vko. Jonkin verran pyörii täällä päin ilmaisia harrastuksia, mutta koostaminen on melkoinen paletti. Jos ilmaiset harrastukset lähtee, rahaa myös menee liikuntaharrastuksiin melkoisesti. Ihmeissäni olen ollut myös siitä, että monessa lajissa pitäisi alkaa nopeasti erikoistumaan ja harrastaa juuri sitä lajia usea kerta viikossa, vaikkei kilpailisi. Ei mitään järkeä. Meidän perhe hyötyisi jonkinlaisesta monilajiseurasta, jossa saisi kohtuuhintaan valittua 2 - 3 erilaista liikuntakertaa viikkoon.
Syy siihen, miksi samaa lajia harrastetaan usein useamman kerran viikossa on, että halu kehittyä on aika sisäänrakennettuna ihmisissä.
Toinen syy on sitten hyvin käytännöllinen. Ihmiset eivät halua sitoutua satunnaiseen harrasteluun ja silloin ryhmien pyörittäminen on käytännössä hyvin vaikeaa ja niillä on taipumus kuolla kävijäkatoon. Ne ryhmät, mihin sitoudutaan, pysyvät myös pystyssä.
Tuo sisäänrakennettu halu kehittyä on yleensä rakennettu aikuisten sisään, ei lasten.
Lasten sisään on rakennettu halu kokeilla kaikkea kivaa, tehdä yhtenä hetkenä yhtä ja toisena toista, ja yleensä haluta juuri sitä samaa mitä näkee kaverin tai sisaruksen tekevän.
Varmastikin tietynlainen fokusoituminen on ajankohtaista opintojen suhteen teini-iässä, kun elämän suuntaa aletaan etsiä. Mutta kun puhutaan alle kouluikäisistä ja alakoululaisista ja nimenomaan heidän terveydestään ja liikuntasuhteestaan, olisi viisainta noudattaa heidän luontaista liikunnallisuuttaan ja kokeilunhaluaan.
Suomessa erikoistutaan yhteen lajiin keskimäärin yhdeksänvuotiaana, Norjassa 14-vuotiaana. On runsaasti tutkimustietoa varhaisen erikoistumisen fyysisistä ja psyykkisistä haitoista, mutta jostain syystä systeemiä ei saada muutettua.
-eri.
Kerropa tuo ensimmäisessä kappaleessa mainitsemasi lause tyttärelleni, joka 10-vuotiaana treenaa tosissaan kahta eri lajia ja haluaa olla molemmissa maailman paras.
Toisaalta on ihan hirveästi lapsesta/ihmisestä kiinni kuinka valmis on kehittämää itseään. Toisilla se on sisäsyntyistä ja jos vielä saa liikunnasta nautintoa, on se aika luontainen polku. Mutta kaikki eivät oikeasti nauti liikunnasta. Mieheni on koko elämänsä yrittänyt opetella nauttimaan hikiliikunnasta, mutta edelleen lähes nelikymppisenäkin valitsisi mielummin sohvan. Hänetkin on kuitenkin kotona lapsena opetettu liikkumaan säännöllisesti ja pitämään huolta terveydestään, joten liikkuu juosten ja kävellen koiran kanssa.
Eri, mutta pakko kysyä, että mistä tiedät, että tyttärelläsi on kyse sisäsyntyisestä tarpeesta, eikä esimerkiksi sinun hänelle opettamasta tarpeesta? Puuttumatta nyt siihen, että voiko tarve kehittyä olla sisäsäänrakennettu vaiko ei.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi saada perheet viettämään aikaa ulkoillen. Siinä samalla ne kaikkialla autolla kulkevat sohvis-vanhemmatkin saisi raitista ilmaa ja arkiaskelia.
Samoin pitäisi saada ne parin-kolmen pysäkinvälin kulkemiset pois "rataskansalta" koska tuollainen on oikeasti vain silkkaa laiskuutta.
Ylipäätään pitäisi saada ihmiset aktivoitua itsensä liikuttamiseen sen sijaan että kehitellään keinoja joilla ruuankin saa tilatuksi kotiovelle ettei vaan tarvitsisi ottaa yhtään askelta tai tehdä edes tavallisia askareita itse.
Itse en ainakaan ikinä yksin kulje muutamaa pysäkin väliä tai alle 30min (kävely)matkaa julkisilla, mutta lasten kanssa välillä kyllä. Se kävely on välillä hitaampaa ja jos 1v on siinä moodissa, että ei halua rattaissa istua, on paras valita nopein kulkutapa. Tai jos 5v on nälkäinen/väsynyt tms, on turha menettää kenenkään hermoja kävelyttämällä sitä väkisin. Mieluisin vaihtoehto se kävely tollasilla matkoilla lähtökohtaisesti silti olisi. Viikon ruokaostosten tilaus kotiovelle säästää illasta aikaa esimerkiksi leikkipuistoon menolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Osaisitko kertoa, miten niistä kömpelömmistä lapsista soisi ikinä kehittyä vähemmän kömpelöitä, jos he eivät ikinä joudu haastamaan esimerkiksi tasapainoaan tai liikkuvuuttaan. Nimenomaan nämä lapset tarvitsevat eniten sitä koululiikuntaa ja sen monipuolisuutta, koska he eivät liiku muuten tarpeeksi tai ainakaan riittävän monipuolisesti. Ei se telinevoimistelua kilpatasolla harrastava lapsi tarvitse niitä koulun voikkatunteja vaan nimenomaan se liikkumaton, kömpelö lapsi.
Ei missään muussakaan asiassa laiteta osaamatonta lasta heti suorittamaan taitotasonsa yläpuolelle. Matikka ei ala yhtälöistä, englanti ei ala englanninkielisten romaanien kuuntelusta jne.
On lapsia jotka ovat ihan syntyjään kömpelömpiä, matala lihasjäntevyys, kävely on hajareisin menevää jne. Joka luokalta löytyy tällaisia tottakai, me ollaan erilaisia. On vaan aika lannistavaa laittaa tällainen, jolle on isoja vaikeuksia ihan lihasvoiman ylläpidossa (koska matalampi jäntevyys), laittaa tällainen samoihin juttuihin kuin se, joka jo osaa tai kenties tavoitteellisesti harrastaa.
Eihän lapsen ilo liikuntaan tule siitä, että saa epäonnistua.
Moni koululiikunnan laji edellyttää osaamista, ketteryyttä, aiempaa harjoittelua, voimaa, hyvää motorikkaa. Ne kenellä näitä haasteita on, tietenkin huomaavat olevansa huonompia eivätkä taatusti edes odota liikuntatunteja.
Eräs pikkukoulu tekee hienosti, suuri osa liikuntatunneista on liikuntaleikkejä, metsässä ym ympäristössä. Vain vähän niitä erityistaitoja vaativia joukkulajeja, vaan pääosin leikkejä. Ja hiki päässä ne menee ne kömpelömmätkin ja kaikilla on hauskaa.
Kyllä se ekan luokan liikunta lähtee aika alusta. Lisäksi uskallan väittää, että 99 % näissä tapauksissa kyse ei ole mistään rakenteellisesta vammasta vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa liikuttamisen varhaislapsuudessa. Lasta ei ole jaksettu viedä leikkipuistoihin tai uimahalleihin ja lapsen ei ole annettu itse kävellä paikasta toiseen, koska vanhemmat eivät ole jaksaneet sitä haahuilua ja kaikkialle on aina kuljettu autolla.
Sitten nämä vanhemmat vaativat myös koululta lapsen laiminlyönnin jatkamista, ettei lapselle vain selviäisi vanhempien laiminlyönnit ja tulisi paha mieli.
Lapsi ei ikinä pääse ikätasoiselle kyvykkyydelle liikunnassa, jos koululiikunnassa ei joudu tekemään ikätasoisia asioita. Se vaadittu oppimiskäyrä on valitettavasti jyrkempi näillä laiminlyödyillä lapsilla, mutta siitä voi syyttää vain vanhempia.
Se 1 %, joilla on joku oikea syy, että he eivät pysty liikkumaan saa varmasti nykypäivänä mukautetun ohjelman koululiikuntaan.
Uskalla vaan, mutta olet väärässä. En puhunut vammoista, jotka estävät liikkumisen, vaan motorisesta kömpelyydestä.
Sen pitäisi olla käsitteenä päivänselvä, jos tulet puhumaan lasten liikunnasta ja haasteista siinä.
Esim monille nepsyille se kömpelyys kuuluu osana oirekuvaan, on siis ihan lääketieteellisesti todettu juttu että esim kielellisen kehityshäiriön lapsilla on ikäisiään enemmän motorista kömpelyyttä. Yhtenä esimerkkinä. On muutakin, toki.
Nepsyjä on lapsista paljon enemmän kuin 1%. Eri arvioiden mukaan 10-15%. Siihen päälle vielä muut "vammat" ja kehityshäiriöt, niin aika monilla on synnynnäistä haastetta liikkumisessa, mutta mitenkään sitä ei koululiikunnassa kyllä huomioida.
Ne lapset lähtee sitten vain takamatkalta muihin nähden.
Meillä on kaksi nepsyä, sekä fysioterapia että toimintaterapia ovat tuttuja.
Ei ole olemassakaan sellaista kuin "mukautettu liikunta", ellei ole todettu liikuntavammaa. Nykypäivän liikunnanopetus on onneksi kyllä aivan eri tavalla kannustavaa kuin omassa lapsuudessa. Meidän molemmat lapset pitävät koululiikunnasta, on paljon juuri niitä liikuntaleikkejä ja hyvin harvoin mitään vertailuita / kilpailuita.
Miksi pitäisi olla jotain mukautettua liikuntaa, jos lapsella ei ole mitään liikuntavammaa? Minkä kuvittelet auttavan siihen kömpelyyteen, jos ei monipuolinen ja haastava liikunta?
Tykkäätkö useinkin keksiä väittelyitä tyhjästä? Missään kohtaa tuossa ei vaadittu jotain mukautettua liikuntaa. Siinä vain kerrottiin realiteetit, että sellaista ei ole tarjolla.
***
Niin, auttaako se liikunnan ilon löytämisessä, että luonnostaan kömpelö lapsi laitetaan samalle viivalle, arvioidaan samoin kriteerein, kuin ne muut?
Sehän on taattua, että toiset lapset eivät ymmärrä tai empatiaa ei heru, miksi toinen on niin taitamaton, joukkueen huonoin.
Puhutko sinä omasta lapsestasi tuolla tavalla? Että hän on niin huono, ettei kelpaa leikkimään ja pelaamaan toisten lasten kanssa?
Ihan vain sinulle tiedoksi, että jos lapsellasi ei ole mitään vammoja ja hän on syntynyt terveenä, hän on luokan huonoin vain siksi, että hänellä on luokan huonoimmat vanhemmat, jotka eivät ole viitsineet tehdä hänen kanssaan asioita kun hän on ollut pieni, koska kaikki muu on ollut kiinnostavampaa kuin oma lapsi.
Jos sinun lapsesi on kaikista huonokuntoisin tässä historian huonokuntoisimmassa ikäluokassa, katso ihan helvetin syvälle peiliin ja ole äärimmäisen kiitollinen liikunnanopettajille, jotka yrittävät pelastaa lastasi sinulta.
Tavoitteellisen urheilun parissa tuntuu olevan ihmisiä, jotka ovat aggressiivisia, huonosti käyttäytyviä ja, anteeksi vain, älyllisesti kömpelöitä. En tiedä, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Suosittelen harrastamaan liikuntaa, mutta ei urheilua.
En ole tämmöistä poikkeamaa valtaväestöön havainnut, vaikka olen valmentanut urheilijoita kohta 30 vuotta. Toki sinne ihan huipulle pääsemiseksi pitää olla määrätietoinen ja tavoitteellinen ja asettaa se urheilu ykkösprioriteetiksi kuten myös harjoittelua tukevat toimenpiteet. Kaikkihan sitä urheilun priorisointia ei ymmärrä.
Entä huomaatko tässä keskustelussa kuvatun kaltaista poikkeamaa? Minä olen huomaavinani.
-eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kävelee / polkee pyörällä kouluun ja viikonloppuna kävellään / retkeillään. Tiedän, että silti jää liikunta vähäiseksi ja hieman oli haastavaa lähteä isompia monipuolisesti liikuttamaan, kun perheessä on taapero.
Kovasti olen koostanut erilaista ohjattua liikuntaa lasten lukkariin tuon 2 - 3 krt / vko. Jonkin verran pyörii täällä päin ilmaisia harrastuksia, mutta koostaminen on melkoinen paletti. Jos ilmaiset harrastukset lähtee, rahaa myös menee liikuntaharrastuksiin melkoisesti. Ihmeissäni olen ollut myös siitä, että monessa lajissa pitäisi alkaa nopeasti erikoistumaan ja harrastaa juuri sitä lajia usea kerta viikossa, vaikkei kilpailisi. Ei mitään järkeä. Meidän perhe hyötyisi jonkinlaisesta monilajiseurasta, jossa saisi kohtuuhintaan valittua 2 - 3 erilaista liikuntakertaa viikkoon.
Syy siihen, miksi samaa lajia harrastetaan usein useamman kerran viikossa on, että halu kehittyä on aika sisäänrakennettuna ihmisissä.
Toinen syy on sitten hyvin käytännöllinen. Ihmiset eivät halua sitoutua satunnaiseen harrasteluun ja silloin ryhmien pyörittäminen on käytännössä hyvin vaikeaa ja niillä on taipumus kuolla kävijäkatoon. Ne ryhmät, mihin sitoudutaan, pysyvät myös pystyssä.
Tuo sisäänrakennettu halu kehittyä on yleensä rakennettu aikuisten sisään, ei lasten.
Lasten sisään on rakennettu halu kokeilla kaikkea kivaa, tehdä yhtenä hetkenä yhtä ja toisena toista, ja yleensä haluta juuri sitä samaa mitä näkee kaverin tai sisaruksen tekevän.
Varmastikin tietynlainen fokusoituminen on ajankohtaista opintojen suhteen teini-iässä, kun elämän suuntaa aletaan etsiä. Mutta kun puhutaan alle kouluikäisistä ja alakoululaisista ja nimenomaan heidän terveydestään ja liikuntasuhteestaan, olisi viisainta noudattaa heidän luontaista liikunnallisuuttaan ja kokeilunhaluaan.
Suomessa erikoistutaan yhteen lajiin keskimäärin yhdeksänvuotiaana, Norjassa 14-vuotiaana. On runsaasti tutkimustietoa varhaisen erikoistumisen fyysisistä ja psyykkisistä haitoista, mutta jostain syystä systeemiä ei saada muutettua.
-eri.
Kerropa tuo ensimmäisessä kappaleessa mainitsemasi lause tyttärelleni, joka 10-vuotiaana treenaa tosissaan kahta eri lajia ja haluaa olla molemmissa maailman paras.
Toisaalta on ihan hirveästi lapsesta/ihmisestä kiinni kuinka valmis on kehittämää itseään. Toisilla se on sisäsyntyistä ja jos vielä saa liikunnasta nautintoa, on se aika luontainen polku. Mutta kaikki eivät oikeasti nauti liikunnasta. Mieheni on koko elämänsä yrittänyt opetella nauttimaan hikiliikunnasta, mutta edelleen lähes nelikymppisenäkin valitsisi mielummin sohvan. Hänetkin on kuitenkin kotona lapsena opetettu liikkumaan säännöllisesti ja pitämään huolta terveydestään, joten liikkuu juosten ja kävellen koiran kanssa.
Minä voin oikeastaan luvata sinulle, että tyttäresi ei tule olemaan kummassakaan lajissaan maailman paras.
Ja tässä tuleekin olemaan se lähivuosien iso haaste. Kuinka löytyy sellainen motivaatio, joka ei ole sidoksissa epärealistisiin tulevaisuudennäkymiin?
Hesarissa oli juuri jonkin aikaa sitten hyvä artikkeli siitä, kuinka olemme itse asiassa tehneet nuorille karhunpalveluksen uskottelemalla heille, että kenestä tahansa voi tulla ihan mitä vain.
Parempi olisi opettaa heille, että tavallinenkin elämä on yhtä arvokasta. Kaikki liikunta tekee hyvää, jokainen ammatti on tärkeä. Omista saavutuksista, pienistäkin, saa olla iloinen. Ei tarvitse kurkottaa kuuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en hirveesti syyttäis pelkkiä vanhempia. Ajat vaan on muuttuneet.
Ennen lapset kulki n. 2 km kyläkoulumatkat itse. Nyt tarvii kyydin 5 km päähän isoon koulukeskukseen, mis hienot auditoriot mut betonipiha ei innosta liikkumaan.
Ennen lapset lähetettiin ulos kotoo koko päiväksi keskenään leikkimään. Pelkkää liikuntaa se leikkiminen oli koko päivän. Nyt tulis lasu, kun ei valvomatta voi minnekään päästää. Ei voi kuin varata kalenteriin aika lähipuistoretkelle tai kerta viikon urheiluharrastus. Kaveria näkee kun menee vanhempien mukana tuttavaperheen luo, muttei oman naapuruston vekaroita tunneta, ku kaikki on enimmäkseen neljän seinän sisällä kunnes vanhemmat jaksaa pari kertaa viikossa max tunniksi viedä leikkipuistoon. Hyvällä tuurilla siellä välillä näkee saman naaman kuin kenen kanssa ennenkin on päässyt leikkimään, ni aika ei tuhlaannu pelkkään ujosteluun.
Muutos ei tapahtunut viime vuonna. Vanhemmilla on ollut aikaa sopeutua. Tietoa ja valistusta tulee joka
tuutista.Kyllä se on puhtaasti vanhempien vika. Lihavia lapsia syötetään mäkkäreissä hyvällä omalla tunnolla, vanhemmat yhtä lihavia. Lastensuojelun pitäisi puuttua asiaan.
Ei mäkkärissä mitään vikaa ole eikä vanhempien lihavuus kuulu lastensuojelulle. Ei ihme ettei ihmiset enää lisäänny, kun tuollaisia älyttömyyksiä vaaditaan jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Koululiikunta pilasi ainakin monelta 70-luvulla syntyneeltä liikunnan ilon vuosikausiksi. Joiltakin loppuelämäksi.
Joo ei kouluaikana ja pitkään sen jälkeenkään paljon liikunta kiinnostanut, kun joutui pelaamaan niitä typeriä pallo, ym- joukkuepelejä ja jotain boomereiden yleisurheilua. Onneksi myöhemmin löytyi puntti ja kamppailulajit.
Alue: Aihe vapaa
Teillä voi olla tuollaisia kokemuksia, mutta tilastollisesti kaupunkilaislapset ovat todella paljon paremmassa kunnossa kuin maalaisserkut.