Tajusin just että inhoan lapsiperhe-elämää

Arki menee ihan kohtuullisesti, mutta kyllä nämä viikonloput tuntuvat pitkiltä. Tällä hetkellä pysyn kasassa työni vuoksi, se tuntuukin olevan ainoa mielenkiintoinen asia elämässäni ja siellä voin olla oma itseni ihan täysin. Kotona olen vain ÄITI eikä minulla ole muuta elämää. Kyllähän tämä kuulostaa surulliselta ja varmasti lapset ansaitsisivat paremman äidin. Mutta kun ne nyt jostain kumman syystä tuli hankittua niin täytyy yrittää elää asian kanssa.



Odotan, että kyllä tämä alkaa helpottaa sitten, kun lapset vähän kasvavat. Nämä 2- ja 4-vuotiaat ovat vielä niin kauhean vaativia.

Meillä lapset 2, 4 ja 6 ja jos ei tuota pienintä olis niin viikonloputkin vois olla ihan ok, eli kyllä tämä tästä koko ajan varmaan paremmaks muuttuu.

Vierailija:

Ei jakseta omia lapsia hoitaa, eikä edes iltasatuja lukea.

Voi mihin tämä maailma on mennyt!

Minä, minä, minä.. Nykyäidit ajattelevat vain itseään. Oma työpaikka on tärkeämpi kuin lapset. Sitten pitää olla vielä sitä " omaa laatuaikaa" ja tietysti ne omat harrastukset. Paljonko teille oikeesti jää sitä vihaamaanne aikaa lasten kanssa? Aika pieni osa elämästänne kuitenkin?

Kohta huomaatte että lapset onkin aikuisia ja lähtevät kotoa. Ja kas

Heitä eipä kiinnostakaan olla enää tekemisissä tuollaisen äidin kanssa.

hoitamaan lapsenlapsiaan, joita täällä av:lla kauhistellaan? Aivan järkkyä luettavaa tämmöiselle sukurakkaalle ihmiselle, jolle omat lapset ovat tärkeintä maailmassa ja muukin suku yhtä lailla. Oma elämä löytyy silti harrastuksien ja opiskelun muodossa, vaikka lasten kanssa olenkin niin paljon kuin mahdollista.

ei elämässä kaikki voi olla kivaa. Meidän arkea helpottaa mun 6 h työpäivä ja siivooja. Aamukiireitä ei ole, kun minä puen lapset ja mies vie hoitoon. Iltapäivällä lähden kolmen jälkeen töistä.



Minunkin ilopilkkuja on lasten vaatteiden hankkiminen :)

Vierailija:

klo 8 hoitaja tulee

klo 9-10 äiti töihin

klo 16-17 äiti kotiin, hoitaja lähtee kotiin

klo 18 mies (tai lastenvahti, jos mies myöhään töissä) kotiin, äiti jumpalle. lenkille tms. harrastukseen

klo 20 iltapalaa ja muuta touhuilua yhdessä.

Sitten kun lapsi vähän kasvaa, se menee tarhaan ja iltapäivähoitaja hakee sen joskus 2 aikaan iltapäivällä. Meillä käy lisäksi siivooja 2 kertaa viikossa.

Ihan oikeasti, miksi ihmeessä? Jos ette oikeasti ole niistä henkilöistä joita lapsenne ovat tuon enempää kiinnostuneita? Onko se joku statuskuttu? Kuvitteletteko itse saavanne lapsiltanne sitten joskus enemmän takaisin kuin nyt itse annatte?



Aika yksinäisiä vanhuksia taitaa monista teistä tulla...mutta niin sitä makaa kuin petaa.

Jo on luksus-elämää jos on lastenhoitaja ja siivooja ja omat työpäivät 5-6 tuntia...

Olen lapsesi ja tällä hetkellä sairaana. Tarvitsen sinun hoitoasi, sinun hellyyttäsi, läsnäoloasi ja hyväskyntääsi. Sinua inhottaa olla " sairaanhoitajana" .Minusta on ahdistavaa, että minun hoitamiseni - minun olemassaoloni - on sinulle ikävä asia. Minä tarvitsen sinua.

Kaikkia joskus väsyttää kodin pikkuaskareet, mutta nehän ovat sivuseikka. Sinulle, äitini, kokemus äitiydestä on kielteinen. Haluaisit minut asumaan muualle vieraan hoitajan kanssa.

Ehkä siirrät vain itse kokemaasi taas sukupolvella eteenpäin. Mutta

koska sinä et halunnut hakea apua, täytyy minun aikuisena hakea apua pahaan olooni.

KYLLÄ SITÄ AINA AAMUHERÄTYKSET JAKSAA...

Itse kidun työpäivät enkä ikinä iltaisin haluaisi olla erossa lapsista ja viikonloput ollaan yhdessä myös. Sääliksi käy teidän lapsia, lapset tarvitsevat omia vanhempiaan!! Ei niitä hankita kuin jotain eläintä, jonka joku hoitaa jos ei itse jaksa..

vasta lapsen saannin myötä olen OPPINUT pitämään näistö kotitöistä. Siis ne eivät ole elämäni sisältö ja vielä vähemmän tarkoitus, mutta ennen jokainen viikkosiivous oli mulle iso juttu. Nyt teen joka päivä sen mitä ennen kerran viikossa työpäivän jälkeen ja imuroinnit ja pyykit ovat kaiken kiireen ja stressin keskellä mulle tosi pikkujuttuja.



Minulle on siis äitiyden myötä karttunut oikeasti sisua ja järjestelykykyä. Saan siis kiksejä siitä, että pärjään, en siitä, että pitäisin sinänsä imurin äänestä tai pyykkien lajittelusta.



Vaikka tämä onkin ketju, missä saa purnata, niin siltikin ihmettelen myös, miten lapsienne kanssa oleminen on niin tympäävää. Omani on maailman hauskin tyyppi! Hänellä on hyvä huumori, hän on ymmrtäväinen pieni otus, joka rakastaa erilaisia mielikuvitusleikkejä ja jonka kanssa tarhamatkatkin ovat suuri seikkailu. Oikein odotan, miten kivaa tästä tulee, kun 2-vuotiaan kanssa on jo näin mukavaa.

Pidän tätä kuitenkin työnäni, joten työpäivääni nämä ikävätkin asiat kuuluvat. Ei mulla palkkatyössäkään pelkästään kivaa ole. Mies on kyllä tarjoutunut palkkaamaan siivoojan ja hoitajankin, mutta en ole vielä kokenut tarvitsevani. Ehkä sitten kun syntyy se kolmas pienellä ikäerolla :)

Kyllä munkin käy mun omia lapsia joskus sääliksi. Ansaitsisivat parempaa. Mutta minkäs teet. Skarppaaminen ei auta, sitä on kokeiltu, tai kokeillaan itse asiassa joka aamu, mutta aina kosahtaa.



En vaan jaksa pikkulapsia, en edes omiani.



Onneksi kasvavat.

Kuvittelin että lapset nukkuu noin 6 kk iän jälkeen 12-14 tuntisia yöunia ja 2 h päiväunia, rauhassa. En ollut ikinä kuullutkaan termiä nukutus. Kuvittelin että he syövät lähes kaiken mitä eteen laitetaan. Leikkivät pihalla kavereidensa kanssa pari vuotiaasta lähtien (kuten itse tein) . Itkevät vain jos sattuu johonkin.



Näin siis luulin ennen kuin omani syntyivät. Totuus on ollut totta tosiaan hyvin toisenlainen.

siis jos lapsiperheen elämän ajattelee olevan jatkuvaa pyykkäämistä ja lattioiden kuuraamista niin onhan se oikeesti aika ärsyttävää. mutta tuota mä en ihan tajua ettei oikeesti haluta viettää aikaa omien lasten kanssa.. eikö ne teistä ole edes mielenkiintoista seurattavaa? tai oikeesti kivoja ja mielenkiintoisia ihmisiä? sumentaako se niiden " lapseus" jotenkin teidän näkökentän niin että ne on vaan jotain ärsyttäviä känisijöitä eikä teille rakkaita ihmisyksilöitä?



itse en vietä koko päivää lapseni kanssa koska mun on käytävä töissä, mutta sen ajan jonka vietän niin nautin kyllä täysin siemauksin. mua melkein ihan harmittaa teidän puolesta.. oletteko varma että ootte antanu niille lapsillenne mahdollisuuden näyttää millaisia ovat tyyppeinä? vai oliko ne niin kertakaikkisen tylsiä ettei jaksa pitemmän päälle kiinnostaa?

hankkineet lapsia/lapsen jotka ette niitä halua itse hoitaa ja kasvattaa? Siis te jotka työpäivän jälk. juoksette harrastuksissa yms.?

Vierailija:

itse en vietä koko päivää lapseni kanssa koska mun on käytävä töissä, mutta sen ajan jonka vietän niin nautin kyllä täysin siemauksin. mua melkein ihan harmittaa teidän puolesta.. oletteko varma että ootte antanu niille lapsillenne mahdollisuuden näyttää millaisia ovat tyyppeinä? vai oliko ne niin kertakaikkisen tylsiä ettei jaksa pitemmän päälle kiinnostaa?

Tiedän että ne on pohjimmiltaan ihania, mainioita, fiksuja tyyppejä, ja todella rakkaita, mutta jotenkin ne vaan tuntuu sotkevan ja itkevän, kätisevän ja inisevän, tappelevan ja vaativan jotain lähes koko ajan, enkä kestä sitä. Olisivatkin vaan koko ajan aurinkoisia ihania itsejään, mutta kun ei.

Onneksi ei ole lapsia, eikä tule. :D

Toistakymmentä vuotta samaa hullunmyllyä. Palkinto on se että kun lapset lähtee niin puolison kanssa on vieraannuttu toisista. Ei mitään yhteistä enää. Vuosikymmenet meni lasten ehdoilla. Paljon hyvää mutta vielä enemmän kestämistä ja suoranaista paskaa.