Lue keskustelun säännöt.
Mikä on voimakkain/oudoin fyysinen oire, jonka stressi, järkytys tms. on sinulle aiheuttanut?
Kommentit (129)
En osaa listata näitä paremmuusjärjestykseen, mutta paljon on tapahtunut:
Eron myötä menetin ruokahalun ja söin yhden kesän pelkkää roskaruokaa, enkä nähnyt siinä kesässä mitään hyvää. Laihduin ja olin täysi haamu.
Kävin niin pohjalla, että sitten kun samaisena syksynä löysin seuraa, saatoin maata hänen kanssaan 5 kertaa päivässä. Aivoni synnyttivät kemiallisen reaktion joka on varmasti samanlainen mitä laittomat aineet aiheuttavat. Olin ympärivuorokautisesti päihtynyt.
Myöhemmin sairastuin vakavaan sairauteen joka vei elämäniloni niin täysin, että vanhenin ulkoisesti vähintään 10 vuotta. Keksin lopulta keinon selättää tämän sairauden, löysin elämänilon ja olen tänä päivänä muutaman vuoden nuoremman näköinen mitä fyysinen ikäni on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lievempi stressi saa vatsan sekaisin. Kovemmassa stressissä voi tulla raivokohtauksia ja jos stressi yhä kasvaa, muutun vainoharhaiseksi. Alan uskoa, että joku tai jotkut puhuvat pahaa ja suunnittelevat jotain katalaa. Helposti voi siinä sitten tiuskaista tuttavallekin, että painu hittoon. Tai pysyttelen pois tuttujen näkyviltä.
Paineensietokyky saisi olla paljon parempi.
Minulla unettomuus oli oikeastaan se huipennus stressiin. En pystynyt enää rauhoittumaan ja olin ylivireä. Nukuin pienissä pätkissä pari tuntia. En kuitenkaan ollut oikeastaan väsynyt. Mieluummin sellainen rauhaton ja samalla heikko olo oli. Huimasi ja maailma keinui. En koskaan ole ollut humalassa, mutta varmasti sellainen olo monella luulisi silloin olevan. Samalla ahdisti paljon. Mietin, että menetän järkeni. Elohiirtä oli koko kasvoissa. Koko otsa, posket sekä suunpielet nykivät. Se oli kamalaa, mutta ehkä purki stressiä jotenkin ja sen "kohtauksen" jälkeen oli vähän parempi olo. Tämä minulla on vieläkin ja naama nykii. Itsellä puutui myös koko takaraivo. Se oli niskan yläpuolelta melko tunnoton ja en tuntenut kosketus kunnolla. Tämä puutuneisuus levisi poskiin myös. En oikein pysynyt liikkuttamaan niitä kunnolla. Syöminenkin oli hankalaa. Kielikin puutui. Oli kuin olisi ollut jokin maski kasvoilla kokoajan. Tätä kesti varmaan pari kuukautta. Laihduin ainakin 5 kiloa, kun syömisestä tuli myös huono olo.
Sitten kasvojen lihakset vähitellen "aukesivat" ja tuli tuo nykiminen tilalle joka jatkuu vieläkin ajoittain. Lihassärkyä on ollut myös paljon. Kramppeja jaloissa ja kaikenlaista kihelmöintiä sielläkin. Hengityksestä katosi rytmi ja en oikein "osannut" enää hengittää. Sellainen luonnollinen rytmi puuttui ja haukoin happea miten sattuu. En meinannut saada ilmaa. Ehkä jotain pitkäaikaista paniikkia yms ilman mitään virallista kohtausta kuitenkaan. Nukkumiseni ei ole palautunut vieläkään. Käyn helposti ylikierroksilla ja en koe kunnolla väsymystä. Jokin sellainen luonnollinen rauhoittumisen vaihe tms on kadonnut. Nukahdan jotenkin, kun makaan aloillani melko pitkään. Tuli nämä ainakin nyt mieleen.
Nuorena sain rytmihäiriökohtauksia. Sydän tutkittiin ja siinä ei ollut mitään vikaa. Stressin piikkiin meni ne rytmihäiriöt, ja oire helpotti aika nopeasti, kun sain kuulla syyn. Olin kehittänyt mieleeni sopivan kierteen, kun pelkäsin, että sydämessä on jotain vikaa.
Myöhemmin olen oireillut vatsallani, ripulipäiviä on stressiaikana paljon enemmän kuin muuten. Uniongelmia on ollut myös. Lähes täysin unettomat yöt ovat tuttuja. Toisaalta taas tosi pahan stressin aikana nukahtelin pitkin päivää, vaikka olisin nukkunut yön hyvin.
Jatkan vielä 64 viestiin. Itsellä oli vielä ainakin yksi stressioire. Unettomuuden keskellä alkoi korvani soimaan. Oli joulun aika ja näin radiota kuunneltiin. Sieltä jäi sitten jokin sellainen joululaulu soimaan missä voimakasääninen mies oikein veisasi jotain Joulua juhlayötä. Tämä korvien soiminen kesti muutamia päiviä. Sen jälkeen en voinut kuunnella mitään musiikkia moneen kuukauteen, kun se ahdisti ja korvani eivät "kestäneet" sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiuksistani lähti väri. Hiuksiini muodostui selvä raja, joka osoitti, missä vaiheessa uudet hiukset eivät enää kantaneet pigmenttiä mukanaan. Raja kulki hiljalleen eteenpäin, ja nyt kolmen vuoden jälkeen hiukseni ovat lähes valkoiset (niskasta tummemmat).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysy ollenkaan hereillä vaan nukahdan koko ajan syvään uneen, esim. Kun läheinen teki kuolemaa ja olin yksin hänen kanssaan. Ihan kuin olisi ottanut vahvaa unilääkettä. Siskollani ja äidilläni ainakin on sama ominaisuus.
Mulla toisin päin, en pysty tollasessa tilanteessa nukkumaan, uni ei vain tule. Sekin on hirveää, oot ihan sairaan väsynyt, muttei saa unta edes lääkkeillä. ( ehkä joo, jos ottais yliannostuksena, muttei normi unta helpottavat autakaan ). Sit ihmiset kertoo, että juu, hänkin nukkui huonosti viime yönä 🙈! Huonosti nukuttu yö kun ei ole sama asia kuin se, ettei pysty nukkumaan,,
No varmasti yleisempää totaali unettomuus kuin että nukkuu sikeesti. Ennemmin valitsisin ensimmäisen.
Oikeestiko valitsisit totaali unettomuuden? En tajua miksi? Itse menin psykoosiin kun valvoin 3 vuorokautta tapaturman vuoksi, en vain kyennyt nukkumaan. Pääsin sairaalasn, jossa selvisi, että kaikki kehossani oli ihan persiillään syömättömyyden ja nukkumattomuuden takia. Sain diapamia tiputuksena, ja vihdoin uni tuli.. En milloinkaan enää haluaisi kokea samaa. Miksi sikeästi nukkuminen ois huonoa? Mulle unelmaa 😬
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun elämä meni autopilotille useaksi vuodeksi. Toimin näennäisen rationaalisesti, mutta tarkemmin miettien olin henkisesti ihan pimennossa. Ainut mitä muistan tehneeni töissä käynnin ja muun välttämättömän lisäksi oli neulominen. Istuin vain hiljaa, neuloin. Rutiinit hoituivat ilman tunteita, ajatuksia, vaikutteita.
Laihduin avioeron takia 42 kiloiseksi, olin 170 cm pitkä. Ruokahalut eivät menneet, söin kuin hevonen, mutta stressi oli niin kova. Itse hain eroa.
Toinen tapaus oli pala kurkussa, joka aiheutti jopa syöpäepäilyn ja tarkkoja tutkimuksia. Mitään ei löytynyt. Syyksi arveltiin surua seuraavan suhteen päättymisestä.
Olen myös saanut äkillisen, voimakkaan nenäverenvuotokohtauksen saamani mieltä kiihdyttäneen puhelun jälkeen. Koko puhelun ajan tunsin kuinka veri kohisi päässäni ja tuntui että korvatkin pullistuvat kohta ulos.
Työstressin takia olen nukkunut parin, kolmen tunnin yöunia ja nähnyt sinä aikana painajaisia töistä. Olen herännyt tällöin keskelle töitä, eli aivan kuin olisin töissä jatkuvasti.
Stressaavassa tilanteessa saatan myös saada paniikkihäiriökohtauksen ja pyörtyä. Reagoin välillä myös vatsataudilla. Esim. olin monta viikkoa äärettömän huonovointinen, kun tiesin, että jouduin irtisanoutumaan töistä heti kun palasin äitiyslomalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laihduin avioeron takia 42 kiloiseksi, olin 170 cm pitkä. Ruokahalut eivät menneet, söin kuin hevonen, mutta stressi oli niin kova. Itse hain eroa.
Toinen tapaus oli pala kurkussa, joka aiheutti jopa syöpäepäilyn ja tarkkoja tutkimuksia. Mitään ei löytynyt. Syyksi arveltiin surua seuraavan suhteen päättymisestä.
Olen myös saanut äkillisen, voimakkaan nenäverenvuotokohtauksen saamani mieltä kiihdyttäneen puhelun jälkeen. Koko puhelun ajan tunsin kuinka veri kohisi päässäni ja tuntui että korvatkin pullistuvat kohta ulos.
Työstressin takia olen nukkunut parin, kolmen tunnin yöunia ja nähnyt sinä aikana painajaisia töistä. Olen herännyt tällöin keskelle töitä, eli aivan kuin olisin töissä jatkuvasti.
Stressaavassa tilanteessa saatan myös saada paniikkihäiriökohtauksen ja pyörtyä. Reagoin välillä myös vatsataudilla. Esim. olin monta viikkoa äärettömän huonovointinen, kun tiesin, että jouduin irtisanoutumaan töistä heti kun palasin äitiyslomalta.
Tuota laihtumista lukuunottamatta aivan samanlainen setti itsellä. Nykyään stressaannun hoidettavista asioistakin niin, etten voi jättää mitään tekemättä heti vaikka oikeasti sen ehtisi hoitaa myöhemminkin vaan laskutkin pitää maksaa ihan samantien pois vaikka eräpäivään olisi kaksi viikkoa. Jotenkin ne muuten jyskyttää takaraivossa 24/7 ja joku "to do"-lista on ajatuksenakin kammottava vaan asiat pitää hoitaa heti pois eikä säästää niitä köntäksi asti vaikka huomiselle.
Kaikista pahinta on se, että on jokin virallinen meno/pakollinen asian hoitaminen tiettynä päivänä ja sitä sitten joutuu stressaamaan viikkoja kun haluaisi hoitaa sen vaan alta pois samantien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysy ollenkaan hereillä vaan nukahdan koko ajan syvään uneen, esim. Kun läheinen teki kuolemaa ja olin yksin hänen kanssaan. Ihan kuin olisi ottanut vahvaa unilääkettä. Siskollani ja äidilläni ainakin on sama ominaisuus.
Mulla toisin päin, en pysty tollasessa tilanteessa nukkumaan, uni ei vain tule. Sekin on hirveää, oot ihan sairaan väsynyt, muttei saa unta edes lääkkeillä. ( ehkä joo, jos ottais yliannostuksena, muttei normi unta helpottavat autakaan ). Sit ihmiset kertoo, että juu, hänkin nukkui huonosti viime yönä 🙈! Huonosti nukuttu yö kun ei ole sama asia kuin se, ettei pysty nukkumaan,,
No varmasti yleisempää totaali unettomuus kuin että nukkuu sikeesti. Ennemmin valitsisin ensimmäisen.
Oikeestiko valitsisit totaali unettomuuden? En tajua miksi? Itse menin psykoosiin kun valvoin 3 vuorokautta tapaturman vuoksi, en vain kyennyt nukkumaan. Pääsin sairaalasn, jossa selvisi, että kaikki kehossani oli ihan persiillään syömättömyyden ja nukkumattomuuden takia. Sain diapamia tiputuksena, ja vihdoin uni tuli.. En milloinkaan enää haluaisi kokea samaa. Miksi sikeästi nukkuminen ois huonoa? Mulle unelmaa 😬
Sivusta kirjoitan tähän omia ajatuksia. Itse olin ennen unettomuutta todella väsynyt. Nukuin todella pitkään ja silti olin aina aamuisin väsynyt. Joskus olin reissussa jossain niin väsyin niin paljon, että menin todella aikaisin nukkumaan. Päiväunet vielä päälle. Sen jälkeen kaikki sitten muuttuikin ja tuli rauhattomuus ja unettomuus tilalla. Jos silti mietin itseäni niin kyllä kestän sen väsymyksenkin paremmin. Nyt kirjoitinkin jo yhteen viestiin kuinka en oikein osaa edes rauhoittua enää ja se luonnollinen väsymys ei oikein tule. Pitää "tehdä töitä" että nukahtaa. Se unettomuus oli itsellä melko pahaa ja muutama talvi meni kuin ohitse. Se avuttomuus sen kanssa, kun mikään ei auttanut oli kamalaa. Näin olisin kyllä itse mieluummin, vaikka väsynyt koko ajan kuin uneton. Nyt onneksi nukun jotenkin. Pahimmillaan valvoin öitä itsekin ja nukuin välissä pari tuntia. Oma pääni kesti sen ja ei tullut mitään pahempaa. Ei sitä toinen oikein ymmärrä, kun itsekin yritin selittää, että sekoan kohta, kun pelotti niin paljon. Muisti on huonontunut ja levoton olen. Muuta psyykkistä haittaa ei ole oikeastaan jäänyt.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli yhdessä vaiheessa elämää kova stressi ja sitä seurannut paha unettomuus. Sen seurauksena meni muisti parin viikon ajalta.
Mä elin nuoruudessani todella huonosti itselleni sopivassa suhteessa (ei kantsi kysyä miksi, en tiedä itsekään) ja samalla koko elämä oli aivan vääränlaista ja epäsopivaa. Ilmeisesti tuo on aiheuttanut silloin pitkäaikaista stressiä tai jotain muuta, jolla todellisen tilanteen blokkasi ulos, koska näin jälkeenpäin mä en muista noista vuosista oikeastaan mitään.
En ihmeemmin muista omia ajatuksiani enkä fiiliksistäni muuta kuin tuon jatkuvan pahan/hankalan/epämukavan olon ja itsensä lohduttelun, että kyllä tämä tästä ja vielä se päivä joskus paistaa risukasaankin. Töissä kävin ihan normaalisti ja muutenkin kaikki pakolliset tuli hoidettua ihan särmästi, mutta muuten kaikki on aivan puuroa ja noista vuosista ainoat muistijälkiä jättäneet kiinnekohdat on estonian uppoaminen, dianan kuolema ja aasian tsunami. Muuten tuota aikaa katsoo kuin ulkopuolisena ja ilmeisesti sitä oli ulkoistanut itsensä jo silloin kun noita vuosia eli.
Lopulta sitten tuli masennus ja burnout, mutta vasta vuosia sen jälkeen kun tuo ihmissuhde sekä sitä seurannut toinen lyhyempi, mutta yhtä huonosti itselle sopinut parisuhde oli ohi. Viimeisimpänä alkoi sitten paniikkikohtaukset sekä fyysinenkin terveys alkoi temppuilla, koska elimistö oli ollut niin pitkään hälytystilassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon tuttua. On tullut
-aurallinen migreenikohtaus
- vesirakkulaihottumaa käsissä
-psoriasis jalassa
- näkökenttäpuutos toisessa silmässä
- pistävä kipu vasemman lapaluun takana
- alaselän kipeytyminen niin etten pystynyt edes nukkumaan
- paniikkikohtauksia
- lonkkakipua
- pohkeen kramppaaminen toistuvasti
- selkänikaman sijoiltaanmeno
- veren ulostaminen
- öiset pistemäiset kivut kehossa
- astmaoireet
- palan tunne kurkussa
Näitä on epäilemättä enemmänkin. Mutta joo, traumoja on ja keho sitten ottaa ja ilmoittaa ne tunteet, joita tietoinen mieli ei suostu päästämään pintaan.
Onko teillä tullut pahoja oireita stressaavan vaiheen jälkeen, esim. kun rankka parisuhde on päättynyt? Mulla on.
Mulla stressi aiheuttaa mm. ruokahaluttomuutta, levottomuutta, kuukausia jatkuvaa ripulia, kuukausia jatkuvaa selkäkipua, pakonomaista analysointia, masennusta, ahdistuneisuutta, lyhyttä pinnaa, hengen haukkomista, kipuja. Stressiä on lähes koko ajan taustani, luonteeni ja maailmantilanteen takia.
Ripuli, huimaus, oksentaminen, paniikkikohtaukset, unettomuus, levottomuus, raivarit ja hajuhikisyys kuulostavat ainakin tutuilta. Lisäksi tulee palan tunne kurkkuun, vaikeus nielaista, maha ei "vedä" eikä ruuansulatus tunnu toimivan. Ruokaa nousee takaisin suuhun vielä kuudenkin tunnin päästä ruokailusta, eikä oikein voi syödä mitään. Kovat turvotukset ja vatsakivut, raajojen tunnottomuus, painajaiset, vainoharhat, näköharhat...
Pahin oli, kun olin perheen kanssa uimassa. Mies vei lapset toiseen altaaseen ja heillä kesti siellä hiukan aikaa, minä jäin lillumaan lämpöaltaaseen. Heitä ei kuulunut takaisin, enkä osannut enää tulkita seinällä olevaa kelloa nähdäkseni kuinka kauan he olivat olleet pois. Aloin päätyä siihen lopputulokseen, että olen kuvitellut itselleni perheen ja olen oikeasti yksin hallissa. Ajattelin jo lähteä pois, ettei kukaan ala ihmetellä miksi olen vain siinä paikallani. En tosin tiennyt mihin olisin lähtenyt, koska en ymmärtänyt mistä olen tullut. Tajusin vain olevani hyvin sairas, kun olin elänyt perheharhassa 10 vuotta. Onneksi todellisuudentaju palasi, kun mies ja lapset tulivat takaisin. Tätä tapausta edelsi monta unetonta yötä ja erittäin traumaattinen työkeikka, johon ei ollut kriisiapua saatavilla kesälomien takia.
Kerran tuli akuutti stressireaktio läheisen kuolemasta. Lähdin aamulla ajamaan hänen luokseen toiselle paikkakunnalle vaikka oli työpäivä edessä. Puolilta päivin tajusin soittaa töihin pomolle tilanteesta ja pyysin perumaan loppupäivän asiakkaat jos vielä saa heidät kiinni. Outo tapahtuma ettei lainkaan todellisuudentajuun mahtunut että töissä olisi kuulunut olla. Tai että olisi soittanut sinne välittömästi.
Vatsa sekaisin ja psykoottinen vainoharhaisuus on mun yleisimmät stressireaktiot. Ryöpsähtelevä nenäverenvuoto on ollut pahin. Ilman mitään ennakkovaroitusta nenästä turskahtaa paidan kasteleva määrä verta ja sen jälkeen jatkuu normaalimpaan tahtiin puolisen tuntia. Toistuu parin päivän välein muutaman viikon ajan. Kolme sellasta jaksoa on ollut elämän aikana.