Mikä on voimakkain/oudoin fyysinen oire, jonka stressi, järkytys tms. on sinulle aiheuttanut?

Stressi sai minut aistimaan luonnonhenkiä ja muitakin olentoja. Näin esimerkiksi kuinka henki pakeni kaadetusta puusta kuin tummanvihreä, tontunmuotoinen höyry. Mietin, että ovatkohan ne kaikki muutkin ufojutut totta. Meininki kuitenkin rauhoittui, kun stressi hiipui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli yhdessä vaiheessa elämää kova stressi ja sitä seurannut paha unettomuus. Sen seurauksena meni muisti parin viikon ajalta.

Mä elin nuoruudessani todella huonosti itselleni sopivassa suhteessa (ei kantsi kysyä miksi, en tiedä itsekään) ja samalla koko elämä oli aivan vääränlaista ja epäsopivaa. Ilmeisesti tuo on aiheuttanut silloin pitkäaikaista stressiä tai jotain muuta, jolla todellisen tilanteen blokkasi ulos, koska näin jälkeenpäin mä en muista noista vuosista oikeastaan mitään.

En ihmeemmin muista omia ajatuksiani enkä fiiliksistäni muuta kuin tuon jatkuvan pahan/hankalan/epämukavan olon ja itsensä lohduttelun, että kyllä tämä tästä ja vielä se päivä joskus paistaa risukasaankin. Töissä kävin ihan normaalisti ja muutenkin kaikki pakolliset tuli hoidettua ihan särmästi, mutta muuten kaikki on aivan puuroa ja noista vuosista ainoat muistijälkiä jättäneet kiinnekohdat on estonian uppoaminen, dianan kuolema ja aasian tsunami. Muuten tuota aikaa katsoo kuin ulkopuolisena ja ilmeisesti sitä oli ulkoistanut itsensä jo silloin kun noita vuosia eli.

Lopulta sitten tuli masennus ja burnout, mutta vasta vuosia sen jälkeen kun tuo ihmissuhde sekä sitä seurannut toinen lyhyempi, mutta yhtä huonosti itselle sopinut parisuhde oli ohi. Viimeisimpänä alkoi sitten paniikkikohtaukset sekä fyysinenkin terveys alkoi temppuilla, koska elimistö oli ollut niin pitkään hälytystilassa.

Ja lisätään vielä, että vaikka nuo muistan ja osaan siis pistää aikajanalle niin en edes silloin aikanaan reagoinut noihin(kaan) oikein mitenkään enkä normaalisti kuten muut. En nyt tietenkään mitään kärrynpyöriä onnesta ole heitellyt, mutta jotenkin noista jokainen oli tasoa aha ja aivansama eikä noihinkaan liity muistikuvia miltä itsestä tuntui vaan ilmeisesti ei tuntunut sitten miltään. Tai en ainakaan antanut tuntua miltään.

Nämä viimeiset reilu 3 vuotta on ollut todella hankalaa aikaa niin pandemian kuin maailmantilanteenkin suhteen ja nyt sitten elääkin ihan överisti tunteella sellaisiakin asioita joita ei kannattaisi ihmeemmin murehtia, koska ei niille itse mitään voi.

Jotenkin koko tunne-elämä ja sisin on ihan nurinpäin ja solmussa enkä osaa reagoida normaalilla tavalla mihinkään. Ei kai sitten ole ihmekään, että kroppakin alkaa prakaamaan kun toisaalta on tukahduttanut tunteensa/tuntemuksensa vuosien ajan ohittaen oman hyvinvoinnin ja toisaalta sitten nyt tuntee ihan liikaakin ja edelleen hyvin väärissä asioissa. Edelleenkään kun sitä ei osaa kuunnella/noteerata niitä omia tuntemuksiaan vaan jotenkin suree/myötäelää vaan muiden kokemuksia. Toki myös iloitsee satunnaisesti toisten onnistumisia, mutta oma elämä on jotenkin täysin tunteetonta ja tasapaksua eikä mikään saa tuntua eikä tunnukaan miltään. Sitä vaan on.

Hirmu hankala tätä on edes selittää sanoin, mutta ehken joku samaa kokenut/kokeva saa silti kiinni.

Itselläkin kyllä esim kiusaamisen ja yksinäisyyden vuodet (yläkoulu ja lukio) purkautuivat sitten lopullisesti vasta myöhemmin. Toki niiden vuosien aikana oli jo vaikeita hetkiä, mutta lopullisesti sen kaiken ehkä ymmärsi vasta jälkeenpäin. Olen melko hyvä kestämään sitä kaikkea silloin. Sitten, kun se loppuu niin sitten alan miettiä niitä juttuja. Se iski tajuntaan, että olin kiusattu ja yksin niin pitkään ilman yhtään ystävää. Olen yksinäinen edelleen ja stressiä vaikeaa kestää. En siedä oikein enää epävarmuutta ja painetta. Kaipaan rauhaa ja säännöllisyyttä. Ehkä joku ei ymmärrä mitä se vaatii mennä esim kouluun jossa kiusataan joka ikinen päivä. Itsekin tavallaan vain kävin siellä ja yritin olla miettimättä liikoja. Ei kenenkään pitäisi enää esim lukiossa kaiken sen muun stressin lisäksi enää joutua kestämään kiusaamista. Toki sama esim työpaikkoihin liittyen.

Vierailija kirjoitti:

Stressi sai minut aistimaan luonnonhenkiä ja muitakin olentoja. Näin esimerkiksi kuinka henki pakeni kaadetusta puusta kuin tummanvihreä, tontunmuotoinen höyry. Mietin, että ovatkohan ne kaikki muutkin ufojutut totta. Meininki kuitenkin rauhoittui, kun stressi hiipui.

Mulla on tuota samaa, vaikka eihän siitä voi omalla nimellä oikein puhua. Valvoessani koliikkivauvan kanssa aistin yhtäkkiä kauan sitten eläneen esiäidin, en tiedä kumman puolen suvusta. Hän tuli pahimpina öinä valvomaan rinnallani, tunnistin hänen saapumisensa vanhan, kukkaisen imelän hajuveden tuoksusta. Tuntemattomaksi jäänyt äitihahmo vieraili luonamme viimeisen kerran kun lapsi oli ehtinyt jo taaperoksi. Samassa huoneessa oli silloin myös mieheni, eikä hän tuntenut ilmassa mitään tuoksua, vaikka se oli itselleni aivan selvä.

Stressaantuneena kuljen usein metsässä. Viime syksynä nojasin mäntyyn ja itkin, kun vieressä kasvanut kuusi laski oksansa harteilleni, eikä se ollut mikään harha. Sen jälkeen en ole pystynyt tekemään edes koivusta vihtoja. Olen myös pyytänyt suoraan maaemolta ja luontoäidiltä voimaa, ja saanut sitä joka kerta. Se on pelastanut jopa itsetuhoisilta teoilta. Kiitän joka kerta metsää poistuessani sieltä, etenkin jos se on suonut antejaan kuten mustikoita ja sieniä, vaikka muut pitävätkin mua kahjona.

Erittäin pitkäaikainen stressi laukaisi Menierin taudin. Kiitos rakkaat velipuolet !

Aika perus varmaan: verenpaineen heittely.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli yhdessä vaiheessa elämää kova stressi ja sitä seurannut paha unettomuus. Sen seurauksena meni muisti parin viikon ajalta.

Mä elin nuoruudessani todella huonosti itselleni sopivassa suhteessa (ei kantsi kysyä miksi, en tiedä itsekään) ja samalla koko elämä oli aivan vääränlaista ja epäsopivaa. Ilmeisesti tuo on aiheuttanut silloin pitkäaikaista stressiä tai jotain muuta, jolla todellisen tilanteen blokkasi ulos, koska näin jälkeenpäin mä en muista noista vuosista oikeastaan mitään.

En ihmeemmin muista omia ajatuksiani enkä fiiliksistäni muuta kuin tuon jatkuvan pahan/hankalan/epämukavan olon ja itsensä lohduttelun, että kyllä tämä tästä ja vielä se päivä joskus paistaa risukasaankin. Töissä kävin ihan normaalisti ja muutenkin kaikki pakolliset tuli hoidettua ihan särmästi, mutta muuten kaikki on aivan puuroa ja noista vuosista ainoat muistijälkiä jättäneet kiinnekohdat on estonian uppoaminen, dianan kuolema ja aasian tsunami. Muuten tuota aikaa katsoo kuin ulkopuolisena ja ilmeisesti sitä oli ulkoistanut itsensä jo silloin kun noita vuosia eli.

Lopulta sitten tuli masennus ja burnout, mutta vasta vuosia sen jälkeen kun tuo ihmissuhde sekä sitä seurannut toinen lyhyempi, mutta yhtä huonosti itselle sopinut parisuhde oli ohi. Viimeisimpänä alkoi sitten paniikkikohtaukset sekä fyysinenkin terveys alkoi temppuilla, koska elimistö oli ollut niin pitkään hälytystilassa.

Ja lisätään vielä, että vaikka nuo muistan ja osaan siis pistää aikajanalle niin en edes silloin aikanaan reagoinut noihin(kaan) oikein mitenkään enkä normaalisti kuten muut. En nyt tietenkään mitään kärrynpyöriä onnesta ole heitellyt, mutta jotenkin noista jokainen oli tasoa aha ja aivansama eikä noihinkaan liity muistikuvia miltä itsestä tuntui vaan ilmeisesti ei tuntunut sitten miltään. Tai en ainakaan antanut tuntua miltään.

Nämä viimeiset reilu 3 vuotta on ollut todella hankalaa aikaa niin pandemian kuin maailmantilanteenkin suhteen ja nyt sitten elääkin ihan överisti tunteella sellaisiakin asioita joita ei kannattaisi ihmeemmin murehtia, koska ei niille itse mitään voi.

Jotenkin koko tunne-elämä ja sisin on ihan nurinpäin ja solmussa enkä osaa reagoida normaalilla tavalla mihinkään. Ei kai sitten ole ihmekään, että kroppakin alkaa prakaamaan kun toisaalta on tukahduttanut tunteensa/tuntemuksensa vuosien ajan ohittaen oman hyvinvoinnin ja toisaalta sitten nyt tuntee ihan liikaakin ja edelleen hyvin väärissä asioissa. Edelleenkään kun sitä ei osaa kuunnella/noteerata niitä omia tuntemuksiaan vaan jotenkin suree/myötäelää vaan muiden kokemuksia. Toki myös iloitsee satunnaisesti toisten onnistumisia, mutta oma elämä on jotenkin täysin tunteetonta ja tasapaksua eikä mikään saa tuntua eikä tunnukaan miltään. Sitä vaan on.

Hirmu hankala tätä on edes selittää sanoin, mutta ehken joku samaa kokenut/kokeva saa silti kiinni.

Ymmärrän hyvin, vaikka tällä hetkellä parempi tilanne, uskaltaa iloita hyvin olevista asioista ja toivoa tulevaisuudelta hyvää mutta aivan hirveästi työtä se on vaatinut. Kun aloin pikkuhiljaa saada murrettua sitä omaa synkkyyden panssaria, mm. kävelytyylikin muuttui. On avannut kyllä silmiä sille millainen kokonaisuus ihminen on.

Isäni kuoleman ja hautajaisten jälkeen stressin lauettua iski paha asentohuimaus viikoksi.

Jalat meni alta.

Jatkuva pää- ja niskasärky.

Aloin oksentamaan.

Kahdesti on järkytyksestä kuume noussut. Stressin aiheuttama unettomuus on tuonut psykoottisia oireita, harhaluuloisuutta ja ääniä. Ihottuma on yleinen stressivaiva.

Olen huomannut, että olen lamaantuja. Valtava järkytys saa aikaan sen, että en kykene tekemään mitään. Jään vain paikalleni.

Toisaalta on hyvä tietää, että olen tällainen.

Tästä ei ole aikaa kuin pari viikkoa, kun eräs samassa yhdistyksessä oleva henkilö laittoi minulle epäasiallisia viestejä. Sain yhtäkkisen horkkamaisen tärinän ja palelun sekä kovan pääkivun. En keksi muuta syytä noille kehoni reaktioille kuin että kyseessä oli jonkinlainen stressireaktio johtuen ahdistuksesta ja pelostakin.

Ei saa unta ja herää todella aikaisin. Toisinaan lyhyitä paniikkihäiriökohtauksia.

Viimeksi kuitenkin sydän hakkasi viikon töissä ja kotona. Ei hengenhaukomista kuitenkaan. Onneksi stressaava tilanne laukesi.

Jotenkin se pahenee joka kerta. Onneksi harvoin stressaavassa tilanteessa.

Normaalisti säännölliset kuukautiset tulivat 2 viikkoa myöhässä. Aiheutti vielä lisää stressiä, kun pelkäsin olevani raskaana.

Epilepsiakohtaus.

Infarkti, suoraan pallolaajennukseen. Ja eläkkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Närästys. Kuulostaa pieneltä vauvalta, mutta ei sitä ole, kun kestää ja kestää kuukausikaupalla.

Kieltämättä tuli välittömästi mieleen pieni vauva XDDDDD. Ihan siltä kuulosti.

Vierailija kirjoitti:

Ei saa unta ja herää todella aikaisin. Toisinaan lyhyitä paniikkihäiriökohtauksia.

Viimeksi kuitenkin sydän hakkasi viikon töissä ja kotona. Ei hengenhaukomista kuitenkaan. Onneksi stressaava tilanne laukesi.

Jotenkin se pahenee joka kerta. Onneksi harvoin stressaavassa tilanteessa.

Sairaus on paniikkihäiriö ja se aiheuttaa paniikkikohtauksia XDDDDDDD -_-