Lue keskustelun säännöt.
HS: Jättitutkimus: Liikunta auttaa todella paljon masennukseen!
21.03.2023 |
https://www.hs.fi/tiede/art-2000009453319.html Olen aina sanonut tätä.... Liikunta ja oikea ruokavalio ylipäätään on kaikki kaikessa.
Kommentit (501)
Kylmässä liikkuminen tai sateessa voi aiheuttaa osalle ihmisistä todennäköisesti joskus masennuskohtauksen tai jos ei ole itselle mieluisa liikuntamuoto. Joillekin sopii kävely hyvällä säällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen työkaverini teki vaikean masennuksen syövereissä itsemurhan. Oli akateemisesti koulutettu ja hyvä työpaikka. Vammautui ja joutui pyörätuoliin. En usko, että liikunta olisi pelastanut häntä. Masennuksen taustalla oli terveyden menetys. Hän hukutti itsensä mereen pyörätuolissaan.
Miksi muuten moni huippu-urheilija masentuu lopetettuaan uransa?
Aivan kauhea tuo työkaverisi kohtalo. :(
Huippu-urheilija putoaa pahimmillaan aika tyhjän päälle kun urheilu-ura loppuu. Pitäisi luoda itsensä ja koko identiteettinsä aivan uusiksi, voi olla aika kova kriisi.
Lainaus Ylen linkistä:
"Maailmalla julkaistujen tieteellisten tutkimusten mukaan huippu-urheilijat kärsivät jopa muuta väestöä enemmän mielenterveyden häiriöistä".
Vierailija kirjoitti:
Voi auttaa mutta pitää olla jo todella terve että pystyy liikkumaan . Jos menee salillle niin siellä on ihmisiä . Jos menee kävelylle niin sielläkin ihmisiä . Kaikki ei vaan kestä sitä ahdistusta ja häpeää mitä ihmisten kohtaaminen aiheuttaa. Jos itsensä pakottaa liikkumaan ihmisten ilmoille on seurauksena viikkojen ryyppyputki koska se ottaa niin koville . Ja nimenomaan henkisesti ottaa koville eikä niinkään fyysisesti . Kotona voi toki yrittää liikkua .
ketään ei ulkona kiinnosta sun menemiset. Lenkkeilen koiran kanssa useita kertoja päivässä, harvemmin edes kunnolla katson vastaantulijoita. Tietty sen verran etten kävele päin, mut kukaan tervejärkinen ei käy lenkillä tuijottamassa muita. Mutta aina löytyy syy hitsautua sinne sohvaan ja kukaan ei ymmärrä juuri sua. Moni puskee itsensä eteenpäin väsymyksestä ja pelosta huolimatta. Jos kaikki saisivat tehdä vain kivoja juttuja, niin tästä maailmasta tulisi aika mielenkiintoinen paikka. Hammaslääkärit jäisivät varmaan ekana työttömäksi :D. Aikuisuuteen kuuluu tehdä jotakin juttuja vaikka ei huvittaisi, tietäen että se on kuitenkin sulle hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Mulle liikunta on henki ja elämä, mutta asiaan: Huvittaa kun aina näissä tämänkaltaisissa ketjuissa superyksilökeskeiset suomalaiset painottavat kaikkea YKSIN tehtävää. Jos oltaisiin esim. Espanjassa oltaisiin aivan kauhuissaan jos joku eristäytyy kämppäänsä edes kahdeksi päiväksi (ellei ole flunssa, noro tms.)
Suomalainen rakastaa antaa ruokavaliovinkkejä, liikuntavinkkejä (jumppaa YKSIN kämpässäsi), mindfullnessvinkkejä, unohdetaan ihan täysin se että moni on aivan kauheassa kunnossa henkisesti nimenomaan yksinäisyyden ja muiden ihmisten aiheuttamien traumojen vuoksi. Tää maa on niin helvetin kylmä ja kova. Ei mietitä voisinko jotenkin kannustaa tai auttaa jotakuta vaikka nyt sitten liikkumaan, ei, heitellään anonyymisti (yksin) netissä ohjeita hyvään elämään. Jotenkin ihan mielipuolista touhua.
Näin itsekin ajattelen. Olen hyvin yksinäinen. Kiusaamista yms taustalla. Toisaalta olen tottunut aina liikumaan yksin. En mielelläni osallistui mihinkään ns ryhmämuotoiseen juttuun. Silti mietin monesti kuinka läheisillä on monesti suuri merkitys masentuneen vointiin ja siihen jaksaako hän yrittää. Luin juuri eräästä naisesta joka pahasti masentunut. Silti ainoa asia mikä "piti hänet elossa" olivat mies sekä muut läheiset. Ei ollut edes kertonut kuinka huonosti voi, ettei kuormittaisi heitä. Näin itsekin mietin, mutta ei ole ystäviä. Toki vanhemnat ja hyvä niin. Muuten ei ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen työkaverini teki vaikean masennuksen syövereissä itsemurhan. Oli akateemisesti koulutettu ja hyvä työpaikka. Vammautui ja joutui pyörätuoliin. En usko, että liikunta olisi pelastanut häntä. Masennuksen taustalla oli terveyden menetys. Hän hukutti itsensä mereen pyörätuolissaan.
Miksi muuten moni huippu-urheilija masentuu lopetettuaan uransa?
Aivan kauhea tuo työkaverisi kohtalo. :(
Huippu-urheilija putoaa pahimmillaan aika tyhjän päälle kun urheilu-ura loppuu. Pitäisi luoda itsensä ja koko identiteettinsä aivan uusiksi, voi olla aika kova kriisi.
Lainaus Ylen linkistä:
"Maailmalla julkaistujen tieteellisten tutkimusten mukaan huippu-urheilijat kärsivät jopa muuta väestöä enemmän mielenterveyden häiriöistä".
nyt annoit masentuneille sohvaperunoille lisää syitä pysyä sohvalla :D Harvempi taitaa arkena ihan huippu-urheilijan elämää viettää. Päivittäinen 30min lenkki tuskin ketään psykoosiin saattaa. Mikään ei liiallisena ole hyvä ja huippu-urheilijoilla on kovat henkiset paineet suoritusten puolesta + jatkuva ylikunnon vaara, sillä treenimäärät ovat huimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen työkaverini teki vaikean masennuksen syövereissä itsemurhan. Oli akateemisesti koulutettu ja hyvä työpaikka. Vammautui ja joutui pyörätuoliin. En usko, että liikunta olisi pelastanut häntä. Masennuksen taustalla oli terveyden menetys. Hän hukutti itsensä mereen pyörätuolissaan.
Miksi muuten moni huippu-urheilija masentuu lopetettuaan uransa?
Aivan kauhea tuo työkaverisi kohtalo. :(
Huippu-urheilija putoaa pahimmillaan aika tyhjän päälle kun urheilu-ura loppuu. Pitäisi luoda itsensä ja koko identiteettinsä aivan uusiksi, voi olla aika kova kriisi.
Lainaus Ylen linkistä:
"Maailmalla julkaistujen tieteellisten tutkimusten mukaan huippu-urheilijat kärsivät jopa muuta väestöä enemmän mielenterveyden häiriöistä".
Josta päästään myös siihen että huippu-urheilu voi olla psykologisesti ja fyysisesti kuluttavaa. Yksi tuntemani huippu-urheilija joutui pitkään kuntouttamaan itseänsä koska urheilu tuolla tasolla tuossa lajissa aiheutti vammoja. Hänellä on kovat odotukset olleet niskassa kokoajan, tuolla lailla urheilu vaatii kovaa paineensietokykyä. Monissa kovemmissa lajeissa myös tapahtuu esim. aivotärähdyksiä jotka voi todenteolla huonontaa myös henkistä vointia. Sitten on myös se kun ollaan kovaa treenattu ja sitten ura kuitenkin huipputasolla myös loppuu aika nuorena. Siinä voi tulla helposti henkinen tyhjiö päälle.
Voi myös miettiä onko tuollainen urheilu edes terveellistä loppupeleissä keholle? Mitäpä jos terveellisempää onkin sellainen Japanilaistyylinen tehdään tai ji:ta puistossa vielä vanhoilla päivilläkin ja liikutaan vähän kevyemmin :-D
Kohtuus kaikessa, kultainen keskitie - sanonnat tuskin on keksitty turhaan.
Ei voi mitenkään pitää paikkaansa tuollainen!!
Kyllä se enemmän mieltä virkistää, kun tempaisee kilon sokeria karkeista ja mättö aterioista 5000 kcal päivittäin!
Iloa ja valoa alkaa näkyä 🙂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mie alotan pyöräilyn taas kun lumet sulaa kunnolla, se toimii omalla kohdalla. Käyn pitkiä matkoja ja välillä ongellakin matkan varrella
En halua vähätellä sosiaalista ahdistusta, kun olen sitä itsekin kokenut, mutta oikeasti kyllä niiden pelkojen yli kannattaa yrittää päästä eikä alistua niiden valtaan. Jos mikään ei onnistu, niin yrittää sitten hakea sitä apua siihen. Esim. kävelyllä käydessä ihmisillä harvoin kiinnostaa toiset ihmiset. Ihmiset ovat yllättävän vähän kiinnostuneita toisista ihmisistä niin että vaivautuisivat heitä erityisesti kyyläilemään. Ihmiset on monesti ajatuksissaan oman pään sisällä. Ja ainahan voi hakeutua niille syrjäisemmille lenkeille, tai vaikka myöhempään siirtää lenkkinsä.
Salilla käynti voi toki kokemuksena olla ahdistavampi kun siellä ehkä enemmän on sellaista että saatetaan vahdata mutta harvoin kukaan oikeasti esim pahantahtoisesti vahtaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei voi mitenkään pitää paikkaansa tuollainen!!
Kyllä se enemmän mieltä virkistää, kun tempaisee kilon sokeria karkeista ja mättö aterioista 5000 kcal päivittäin!
Iloa ja valoa alkaa näkyä 🙂
Joo ja istuu pimeässä huoneessa tietokoneella saamatta laisinkaan auringonvaloa. Nukkuukin varmasti oikein hyvin.
Joo siis tää on outo kun ihmiset sanoo ettei halua mennä liikkumaan kun muut kattoo? kuka siellä kattoo? ei tuolla lenkkipolulla kukaan toisia katsele.. Suomalaisen pitäisi itsekkin se tiedostaa että jokainen vastaantuleva katsoo maahan eikä eteenpäin, varsinkaan toista ihmistä silmiin.
liikkumaan vaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitseeko tällainenkin asia tutkimuksen 😂
Zeesus...
Luulisi olevan itsestään selvää!
Hienoa nähdä paljon järkeviä tässä ketjussa, mie arvostan liikkujaa paljon, ihan sama mitä liikuntaa se on koska mie tiiän et se kyseinen ihminen haluaa parempaa itselleen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin on kiva liikkua mun mielestä, mä teen sitä paljo....
Tykkään toki joukkuelajeistakin mutta ei liikkuminen aina tarvitse sitä.. Se on hyvä nollaamistapakin omaan arkeen että käy vähän hölkällä, se auttaa tosi paljo kaikkee, uniki tulee paremmi!! :p
Minulla on ollut masennusjaksoja läpi elämän. Omalla kohdallani liikunta joskus toimii ja joskus vain pahentaa. Keskivaikeaa masennusta sairastaessani lähdin usein lähimetsään, olen aika kurinalainen toimissani. Väsähdin sinne ja oli itkun ja tuskan takana päästä pois. Voimavarat kuluivat loppuun ja muuhun ei energia riittänytkään. Eihän siinä mitään järkeä ollut, se vain teki olon entistä surkeammaksi.
Lievemmässä masennuksessa saan paljon iloa erilaisesta liikunnasta, myös kävelylenkki metsässä saa ajatuksia usein jäsentymään. Toki kärsin myös paniikkihäiriöstä ja usein kohtaus tulee metsässä. Tällöin on paras liikkua ihmisten ilmoilla, koen sen turvallisemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Jos mietin itseäni niin kyllähän liikunta auttaa. Itse vaan kävelen, mutta yleensä vähintään 7 km päivässä eli noin sen 10 000 askeleen verran. Monet päivät tosin kerryttävät enemmänkin liikuntaan. Voin kävellä helposti yli 10 km päivässä. Monet kerrat tulee käveltyä 3 tuntia. Se alkaa itselle olla maksimi. Muuten pyrin myös istumaan ulkona jos vaan sää antaa myöden. Näin tulee vielä yksi tunti ulkona oloa enemmän.
Silti jos mietin tätä kaikkea niin ei minun tulisi oltua näin paljon ulkona jos olisin töissä tai jossain koulussa. Vain kotona "joutilaana" ollessa tulee oltua näin paljon. Siinä mielessä nämä vinkit eivät auta sellaista joka ei ehdi ulkoilemaan tai viimeiset voimat menevät töissä käyntiin. Sellainen ei jaksa enää liikkua ja ymmärrän sen. Tarkoitan siis masentuneita. Tuskin moni tervekään töissä käyvä jaksaa töiden jälkeen ulkoilla paljon. Tai sitten pitää hoitaa lapsia tai on vielä jotain muuta tehtävää. Itsekin, kun koulussa kävin ja oli pidempiä päiviä niin en ollut läheskään niin paljon ulkona. Koiraani lenkitin silloinkin, mutta se puolitoista tuntia oli jo haaste. Koirani tosin oli päivät hoidossa tuttavalla silloin ja sai kyllä ulkoilua paljon. Se helpotti sitä, kun oma aika ei riittänyt.
Jos vielä palaan masennukseen ja mietin niitä hetkiä, kun itse voin huonoiten niin kyllä oli vaikeaa jaksaa mennä ulos. Itselläni oli unettomuutta ja sekin sai aikaan heikon olon. En vaan jaksanut paljon liikkua ja koin ulos menon turhana asiana. Jos kerran halusin kuolla pois niin miksi liikkuisin. Näin itse ajattelin. Ruoka ei maittanut ja laihduin paljon. Näin olin fyysisestikin heikossa kunnossa. Näin täytyy muistaa se kuinka masennus on melko kokonaisvaltainen sairaus. Joku laihtuu ja heikkenee. Toinen taas lihoaa ja heikkenee fyysisesti myös. Siihen sitten vielä ajatus mitä järkeä liikunnassa on. Ei tämän vuoksi ole ihme jos ihminen ei saa itseään ulos. Joillakin vielä paniikkihäiriö tai muita pelkoja lisäksi. Ei minunkaan tulisi välttämättä kaupungissa oltua näin paljon ulkona. Tykkään kävellä niin ettei juuri ketään tule vastaan ja hiljaisissa paikoissa omalla tahdilla. Maalla on ihme jos joku vastaan tulee. Kaikilla ei välttämättä ole edes mitään kivoja reittejä lähistöllä. Sekin vaikuttaa tai onko esim auto käytössä, että pääsisi retkelle muuallekin. Itse teen aina välillä niin.
Jos nyt vielä mietin aihetta niin ehkä se elämäntyylikin auttaa. Itse olen tottunut kävelemään aina paljon. Nuoresta lähtien ensin koirani kanssa ja nyt ilman sitä. Viihdyn hyvin ulkona muutenkin. Näin minun on ollut myös huonoina hetkinä helpompi pitää tavoistani kiinni. Jonkun toisin pitäisi vähän kuin totuttaa itsensä ulkoiluun jos se uusi juttu ja se ei ole helppoa varsinkaan jos voi huonosti. Oikein pahoina hetkinä ihminen ei mieti muuta kuin miten jaksaisi sen päivän eteenpäin. Tiedän sen kyllä itsekin. Ahdistus on sitten itselle se toinen juttu ja liikunta menee liiallisiin mittoihin silloin, kun en pysty paikallani olemaan. Sekin huono juttu. Ihminen ei saisi huonossa kunnossa ollessaan rasittaa itseään liikaakaan. Sekin pahentaa stressiä ja voi johtaa ylikuormitukseen.
Mulla tuppaa menemään nykyään niin, että jos yritän liian raskaasti aloittaa liikunnan tauon jälkeen yleensä saan joko liikuntavamman tai flunssan. :-D Kun olen kevyemmin liikkunut, usein tauditkaan ei iske samalla tavalla ja eipä noita liikuntavammojakaan juuri tule kun ei ryskää kovasti.
Tuo koira on kyllä ihan mahtava liikuttaja ja ilman omaa koiraani en olisi näin säännöllinen kävelijä. Sen takia on pakko mennä ja se pakko on oikeastaan mahtava asia. Toki välillä ei aina huvittaisi, mutta monesti on silleen, no olipa kiva kun tuli lähdettyä kumminkin.
Vierailija kirjoitti:
Tarvitseeko tällainenkin asia tutkimuksen 😂
Zeesus...
Luulisi olevan itsestään selvää!
Osa tutkimuksista tuntuu todistelevan lähinnä itsestäänselvyyksiä tyyliin joku "luonto hoitaa mielenterveyttä". No shit sherlock :-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle liikunta on henki ja elämä, mutta asiaan: Huvittaa kun aina näissä tämänkaltaisissa ketjuissa superyksilökeskeiset suomalaiset painottavat kaikkea YKSIN tehtävää. Jos oltaisiin esim. Espanjassa oltaisiin aivan kauhuissaan jos joku eristäytyy kämppäänsä edes kahdeksi päiväksi (ellei ole flunssa, noro tms.)
Suomalainen rakastaa antaa ruokavaliovinkkejä, liikuntavinkkejä (jumppaa YKSIN kämpässäsi), mindfullnessvinkkejä, unohdetaan ihan täysin se että moni on aivan kauheassa kunnossa henkisesti nimenomaan yksinäisyyden ja muiden ihmisten aiheuttamien traumojen vuoksi. Tää maa on niin helvetin kylmä ja kova. Ei mietitä voisinko jotenkin kannustaa tai auttaa jotakuta vaikka nyt sitten liikkumaan, ei, heitellään anonyymisti (yksin) netissä ohjeita hyvään elämään. Jotenkin ihan mielipuolista touhua.Näin itsekin ajattelen. Olen hyvin yksinäinen. Kiusaamista yms taustalla. Toisaalta olen tottunut aina liikumaan yksin. En mielelläni osallistui mihinkään ns ryhmämuotoiseen juttuun. Silti mietin monesti kuinka läheisillä on monesti suuri merkitys masentuneen vointiin ja siihen jaksaako hän yrittää. Luin juuri eräästä naisesta joka pahasti masentunut. Silti ainoa asia mikä "piti hänet elossa" olivat mies sekä muut läheiset. Ei ollut edes kertonut kuinka huonosti voi, ettei kuormittaisi heitä. Näin itsekin mietin, mutta ei ole ystäviä. Toki vanhemnat ja hyvä niin. Muuten ei ketään.
Voimia sulle niin paljon. Tiedän tasan tarkkaan itsekin mitä tuo on. Toivoisin että voisin jotenkin auttaa. Enkä tiedä yhtään mitä sanoa, kun ei tuohon jonkun randomin sanahelinät kai paljoa auta. Uskon että olet kiva ja fiksu ihminen ja toivon sydämestäni että jonain päivänä et enää koe yksinäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Mie alotan pyöräilyn taas kun lumet sulaa kunnolla, se toimii omalla kohdalla. Käyn pitkiä matkoja ja välillä ongellakin matkan varrella
Kunpa olisi varaa ostaa kunnon pyörä. Nykyinen on niin räppänä, ettei sillä huvita ajaa.
Onhan elämä jo lähtökohtaisesti niin karua, että paljon pitää opetella kestämään kärsimystä ja rakentamaan resilienssiä. Läheisten kuolemat, oman terveyden menetys jne. Vanhaksi kun tulee saattaa olla kaikki ystävät jo lähteneet ja viimeisenä kituuttelee rapistuvan terveyden kanssa. Onko se ihme että masentaakin saattaa totutella kaikenlaisiin menetyksiin?