Abortti vai adoptio
Toivon, ettei tässä otettaisi kantaa abortin eettisyyteen, sille löytyy omat ketjunsa.
Olen tosi kauan, keskusteluja ja uutisia seuranneena, ihmetellyt että miksi abortteja tehdään Suomessa 8000, mutta adoptioon vapautuu joitain kymmeniä? Siis miksei ole enemmän naisia, jotka synnyttävät lapsensa ja antavat adoptioon mieluummin kun abortoivat lapsen?
Onko syynä jossain vanhoissa ketjuissa kuvattu paskamyrsky läheisiltä? Eikö asian voisi nykyaikana selittää ymmärrettävästi? Ja kunnioittaa tuota valintaa? Kritisoitiin myös adoptioprosessia, se on noista 2005 vuoden keskusteluista varmasti kehittynyt paljon.
Onko ajatuksia tai kokemuksia?
Kommentit (74)
Koska kenenkään ei tarvitse olla mikään vauvatehdas. Raskaus ja synnytys sekä lapsen antaminen adoptioon ei tosiaan ole mitään hyväntekeväisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Koska on aikamoinen psyykkinen ja fyysinen hirmumyrsky käydä läpi raskaus ja synnytys ja sitten antaa lapsi adoptoitavaksi.
Aika moni aborttiin päätyvä nainen pitäisi lapsen, jos elämäntilanne olisi sopiva. Jos tällainen nainen sittenkin ajattelisi antaa lapsen adoptioon niin voi hyvinkin käydä niin, että hän kiintyisi vauvaan ja se huono elämäntilanne ei enää tuntuisikaan niin epäsopivalta vaan lopulta pitäisi vauvan.
Tavallaan se on hyvä, että äiti haluaakin lapsensa pitää, mutta välillä on surullisiakin kohtaloita. Se ei ole aina lapsen etu elää äitinsä kanssa, mutta vaatii äidiltä paljon pystyä luopumaan omasta lapsestaan.
Tiia_1991 kirjoitti:
Pohdituttaa lähinnä se, että monet näyttää taistelevan abortin tekemisen kanssa. Tämä vahvasti eettisistä syistä. Mutta mietin, että ne ihmiset jotka on rajamailla pitää lapsi tai abortoida voisivat löytää ratkaisun tuosta adoptiosta. Ei tarvitse tuntea tappaneensa lasta, mutta ei myöskään tarvitse lasta ottaa elämäänsä.
Ja jos ajattelee että noista muutamasta kymmenestä ihan täysin oletuksella suurin osa ei ole tehnyt aborttia siksi kun eivät ole voineet vaikka olisivat halunneet niin kyse on vaan niin pienestä määrästä että mietin miksei niitä ole enempää.
Onko ne adoptiota hakevat niin pahoja ihmisiä, jotka tarvii sijaissynnyttäjää, eikö ne voi olla vaan ihmisiä jotka tarjoutuu tarjoamaan hyvän kodin lapselle?
ap
Miksi normaalin ihmisen pitäisi raskauden ja synnytyksen vaivat koettuaan kallistua adoption kannalle lapsen pitämisen sijaan? Mitä järkeä siinä olisi? Ei Suomessa köyhäkään synnyttäjä lapsen kanssa kadulle joudu.
Eiköhän suurin osa Suomessa adoptioon lapsensa antavista ole vakavasti päihdeongelmaisia tai muuten niin vakavasti ongelmaisia, etteivät vain ole ajoissa huomanneet olevansa raskaana voidakseen saada abortin.
Se raskaus täytyy silti omalla keholla kantaa ja vauva pitää synnyttää. Vaikka nainen pystyykin siihen, se ei ole helppoa, vaan ihan oikea rasite.
No en todellakaan usko, että ap on itse äiti.
Miksi "kunhan pohtisi" aloituksessa johtuuko se, että pyöreästi kukaan suomalaisnainen ei anna lastaan adoptioon sosiaalisesta paineesta?
Ulkomaillakin niitä lapsia edelleen varastetaan äideiltään adoptioon tai siellä voi asiat olla aidosti niin huonosti, että aborttia ei saa valita eikä lapsesta aidosti ole mahdollista huolehtia itse eikä edes siellä kotimaassa. Mutta siitä voikin päätellä, että asiat on oikeasti pskasti.
Ihmetyttää ap:n ajattelu, että suomalaisnaisten pitäisi pitää itseään niin huonoina ihmisinä, että tekisivät lapsen, mutta antaisivat sen pois paremmille ihmisille. Eivät abortin valitsijat, 10 000 suomalaista naista vuodessa, ole pahoja ihmisiä, huonompia perheitä syntymättömälöe lapselle kuin joku adoptioperhe.
Suurinosa abortin valitsevista naisista olisi lapsen syntyessä parempi kasvattaja lapselle kuin joku lasta kaipaava muu. Abortteja tehdään etenkin tuoreille äideille ja ne tehdään aikaisessa vaiheessa.
Aloittajan pohdinta on samaa tasoa kuin miksi lukuisat naiset käyttävät kuparikierukkaa eivätkä vaan anna hedelmöityksen jatkua ja vauvan tulla ja anna adoptioon.
Ja kun sitäkään ei voi tietää kelpaisiko syntymätön lapsi muille. Jos se ei olekaan terve.
Mä annoin lapsen adoptioon. Eipä siitä mitään hyvää ole seurannut.
Olisi huomattavasti helpompaa luopua lapsesta sen ollessa solumöykky, kuin elävästä ja hengittävästä lapsesta 9 kk kärsimyksen ja synnytyksen jälkeen sairaalassa. Abortti siis aivan ehdottomasti. Lisäksi adoptioon päätyminen ei ole lapselle mitenkään edullinen aloitus elämälle.
Ei tulisi mieleenikään kärsiä raskauden aikaisista vaivoista ja sitten synnytyskivuista. Lopuksi toteaisin että miesten arvostama tiukka p illuni on ihan riekaleina vain sen takia, että voisin antaa turhan lapsen pois.
Abortti siis heti kättelyssä.
Koska äiti haluaa tietää lapsensa kohtalon
Aportti ehdottomasti parempi. Teet samalla hyvän ilmastoteon.
Vierailija kirjoitti:
koska ei ole takuita että lapsi pääsee hyvään kotiin
Minä en päässyt. Voin kertoa, että ketään ei kiinnostanut. Meillä kävi joku seuranantaa tekevä kaksi kertaa adoption jälkeen. Sen jälkeen ei mitään, eikä ketään, kuka olisi puuttunut adoptiovanhempieni toimiin.
Ja jos aikuisena erehdyn koskaan kertomaan millainen elämäni on ollut, en saa empatiaa. Ihmiset eivät pidä siitä, että adoptoitu nostaa esille epäkohtia, sillä minun ja kaltaisteni pitäisi olla vain ikuisesti kiitollisia.
Adoptio vahingoittaa lapsen mielenterveyttä. Siitä on ihan riittävästi tutkimuksia. Abortti on inhimillinen tapa.
Oman terveyteni takia en antanut adoptioon. Lisäksi talouteni olisi ottanut pahaa osumaa.
Outoa ettei ap edes aloituksessa käsitellyt yhtään kumpaakaan aihetta. Etkö ole ollenkaan käyttänyt aikaa asian miettimiseen ennen aloituksen kirjoittamista?
Kun lapsi syntyy hän siinä tilanteessa aisteillaan leimautuu hänet synnyttäneeseen henkilöön. Jos tämä viedään lapselta se on väkivaltaa hänen koko hermostoaan kohtaan ja aiheuttaa pysyviä vaurioita. Biologiamme on tämän määrittänyt. Vauva tarvitsee äitinsä, ei isää, ei jotain vierasta vaan sen ihmisen kenestä hän on tullut. Abortoi, älä satuta lasta
Vahingossa tai esim raiskauksen seurauksena raskaana olevia aisia "huijataan" pysymään raskaana ja antamaan lapsi ilmaiseksi mahopariskunnalle.
Jos se lapsi on niin äärettömän tärkeä asia näille lapsettomille, niin miksi synnyttäjälle ei makseta korvausta kivusta, ajasta ja kärsimyksestä? Nainen voi jopa kuolla synnytyksen komplikaatioihin.
Siinä ne arvot lopulta tulevat esille. Itselle haetaan hyötyä mutta syyllistetään ahdingossa olevaa naista.
Miksi kukaan ei puhu siitä, että lapsettomuudesta kärsinyt pari ei välttämättä ole psyykkisesti terve huolehtimaan jonkun toisen lapsesta?
Sukulaisnainen päätyi antamaan lapsensa adoptioon ja on kärsinyt siitä sen jälkeen (nyt pian 30v). Ensinnäkin hänelle raskausaika aiheutti pysyvän terveydellisen haitan, jolta hän olisi välttynyt, jos raskaus olisi keskeytetty alkuvaiheessa. Toisekseen hänen siskonsa käyttää tätä adoptiota lyömäaseena koko ajan, vetoaa siihen, että hän ei ole pystynyt olemaan vastuullinen jne. (sisko ei tiedä kaikkea, mikä johti adoptioon antamiseen; raskaus ei todellakaan alkanut minkään ihanan romanttisen rakkaustarinan aikana) ja uhkaa kertoa mm. tämän sukulaisnaisen nuorille lapsille, että heillä on sisarus, ja kiristää siskoaan sitten tällä.
Käsittääkseni adoptoidulla lapsella on ollut ihan ok elämä, mutta tällä äidillä elämä meni kyllä pitkäksi aikaa raiteltaan raskauden ja adoption vuoksi (ja nimenomaan hänelle EI ollut vaihtoehtoa pitää lasta, eikä kadu adoptioon antoa, vaan nimenomaan sitä, ettei tehnyt raskaudenkeskeytystä) ja terveys meni loppuiäksi.
(teiniraskaudet eivät ole kovin turvallisia sille teiniäidille)
Suomessa lapsen adoptioon antanut nainen ei saa mitään tukea eikä apua lapsesta luopumisen jälkeen.
En tiedä, saako missään muuallakaan.
Naisia syyllistetään aborteista, mutta miettiikö kukaan miten kohdellaan adoptioon lapsensa antanutta? He kantavat kivun, ikävän, häpeän, surun, kaiken sisällään. Uskon, että moni hautaa kaiken kokemansa niin syvälle, ettei enää ajattele asiaa. Mieli toimii niin, suojaa ihmistä.
Minä olen adoptoitu.
Joskus tuntuu, kuin tuntisin äitini ihollani. Että hänen surunsa ja ikävänsä saavuttaa minut. Joskus öisin saatan herätä painajaiseen, josta en muista mitään. Noina öinä lähetän äidilleni ajatuksen, että olen täällä ja tunnen hänet ja en ole vihainen hänelle mistään (adoptiovanhemmilleni kyllä. Heidän olisi jo pitänyt tajuta ja osata).
Vierailija kirjoitti:
Sukulaisnainen päätyi antamaan lapsensa adoptioon ja on kärsinyt siitä sen jälkeen (nyt pian 30v). Ensinnäkin hänelle raskausaika aiheutti pysyvän terveydellisen haitan, jolta hän olisi välttynyt, jos raskaus olisi keskeytetty alkuvaiheessa. Toisekseen hänen siskonsa käyttää tätä adoptiota lyömäaseena koko ajan, vetoaa siihen, että hän ei ole pystynyt olemaan vastuullinen jne. (sisko ei tiedä kaikkea, mikä johti adoptioon antamiseen; raskaus ei todellakaan alkanut minkään ihanan romanttisen rakkaustarinan aikana) ja uhkaa kertoa mm. tämän sukulaisnaisen nuorille lapsille, että heillä on sisarus, ja kiristää siskoaan sitten tällä.
Käsittääkseni adoptoidulla lapsella on ollut ihan ok elämä, mutta tällä äidillä elämä meni kyllä pitkäksi aikaa raiteltaan raskauden ja adoption vuoksi (ja nimenomaan hänelle EI ollut vaihtoehtoa pitää lasta, eikä kadu adoptioon antoa, vaan nimenomaan sitä, ettei tehnyt raskaudenkeskeytystä) ja terveys meni loppuiäksi.
(teiniraskaudet eivät ole kovin turvallisia sille teiniäidille)
Onkohan tämä pipipää empatiakyvytön sisko, joka tahtoo satuttaa siskonsa lapsiakin, itse kyvytön saamaan lapsia?
Asiasta toiseen, ei siskojen kanssa ole pakko olla tekemisissä. Mä en tietenkään ole antanut lasta adoptioon mutta katkaissut välit narkomaanisiskoon kun juurikin alkoi riehua lastenkin edessä ja "kertoa totuuksia" (100% hänen versioitaan itsensä armahtaakseen) koko suvusta. Estoon vaan ja selväksi sukulaisille, että ei tule samaan aikaan samaan paikkaan.
Adoptio.