Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Avioeron partaalla koiran takia

Kkllll
19.03.2023 |

Koiran ja miehen suhde on käsittämätön. Tuntuu välillä, että koira on perhettä tärkeämpi. Koira sanelee meillä kaiken vapaa-ajan. Koiralla on kutina ongelmia ja herkät tassut. Näitä on hoidettu usealla tavalla (ruokavalio, ell, rasvat, pesut yms), mutta epäilen sen olevan hormonaalista tai stressistä, koska ajoittuu mm. juoksuihin. Ongelma on siis se, että koiraa ei voi jättää hetkeksikään yksin, kun miehen pitää valvoa ettei nuole tassujaan. Eli emme käy missään muualla kuin mökillä, mihinkään ei voi mennä ilman koiraa. Mies työskentelee kotona, joten on 24/7 koiran kanssa. Koira on myös levoton ja on kuin varjona 1. Lapsellemme, eli seuraa lasta kokoajan. Koira on muuten peruskoulutettu. Luulen silti, että koiralla hermosto huono, koska käy toisinaan ylikierrroksilla. Olen sanonut miehelle, että kävisi koiran kanssa koulutuksessa ja opettaisi koiralle kotona rauhoittumista ja omassa paikassa rauhoittumista. Ja luulenkin, että ongelma on miehessä eikä koirassa. Mies tuntuu olevan riippuvainen koirasta, eikä ole kiinnostunut koiran jatkuvasta koulutuksesta. Kyseessä on 5 vuotias saksanpaimenkoira. Tänään sanoin miehelle, että nyt riittää ja me alamme elämään normaalia elämää, missä koira jätetään välillä 8 h kotiin. Mielestäni koira osaa olla yksin kotona, vain mies tekee siitä ongelman, kun luulee, että ei osaa. Tosin koira nuolee tassujaan välillä, jos ei olla kotona. Kauluria mies ei halua, että laitetaan. Koiralla on diagnosoitu furunkoloosi (hiiva) tassuissa.

Kommentit (137)

Vierailija
1/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksei koiraa ole leikattu? Minun koira rauhoittui kummasti kun leikkautin.

Vierailija
2/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kauluri päähän niin ei nuole. Jos mies ei halua laittaa kauluria, vaikka se selvästi hyödyttäisi koiran terveyttä kun estää nuolemisen, niin kyse on miehen keksimästä tekosyystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsia meillä on 3 ja vain yhtä lasta koira seuraa jatkuvasti. Koira on ollut meillä pennusta saakka ja tottunut lapsiin. Koira ollut aina aika villi, mutta nyt asia on alkanut minua häiritsemään. Mies ei näe koiran, eikä itsensä käytöksessä mitään ongelmaa. Vapaana koiraa ei voi mökilläkään pitää, koska mies luulee, että karkaa, vaikka olen varma ettei karkaa, koska seuraa tätä yhtä kastamme kuin varjo. Mielestäni koira ei saa tarpeeksi aktiviteetteja. Koira vetää hihnassa niin paljon, että mies on ainoa ketä sitä pystyy ulkoiluttamaan.

Vierailija
4/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pariterapia?

Vierailija
5/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tästä tulee pitkä ketju. Popparit.

Vierailija
6/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pariterapia?

Saako sinne ottaa koiran mukaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kauluri päähän niin ei nuole. Jos mies ei halua laittaa kauluria, vaikka se selvästi hyödyttäisi koiran terveyttä kun estää nuolemisen, niin kyse on miehen keksimästä tekosyystä.

Eläinsuojeluilmoitus miehestä!!

Vierailija
8/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauluri päähän niin ei nuole. Jos mies ei halua laittaa kauluria, vaikka se selvästi hyödyttäisi koiran terveyttä kun estää nuolemisen, niin kyse on miehen keksimästä tekosyystä.

Eläinsuojeluilmoitus miehestä!!

Kova keino, mutta ehkä ainut mahdollisuus. Mies uskoo vasta, kun ulkoinen auktoriteetti sanoo miten pitää tehdä. Vaimoa ei usko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksei koiraa ole leikattu? Minun koira rauhoittui kummasti kun leikkautin.

Mies haluaa koiran kanssa pentuja.

Vierailija
10/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä vika on teissä molemmissa aikuisissa. Sallitte koiralle ristiriitaisia asioita. Teidän pitää yhdessä olla johdonmukaisia. Ihmettelen miksi miehesi haluaa olla idiootti noinkin voimakkaan koiran kuin Saksanpaimenkoiran kanssa. Sen ei kuulu olla hermostunut, vaan hyvinkin kovahermoinen! Toki näillä voi olla heikkohermoisuutta perinnössä, mutta kyllä luulen, että kyse on teillä kasvatuksessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koira kuulostaa stressaantuneelta. Levoton seurailu ei ole kenellekään osapuolelle kivaa. Koira voi olla ahdistunut kutinaongelman takia tai sitten koulutuksessa ja johtajuudessa on jotain pielessä. Koiran hyvinvointia ajatellen asiaan pitää etsiä ratkaisuja!

Vierailija
12/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menette osaavalle eläinlääkärille, joka neuvoo hoitamaan hiivan oireettomaksi. Koiran elämä helpottuu, joka taas auttaa teitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kauluri päähän niin ei nuole. Jos mies ei halua laittaa kauluria, vaikka se selvästi hyödyttäisi koiran terveyttä kun estää nuolemisen, niin kyse on miehen keksimästä tekosyystä.

Tuohan on vähän niinkö laittais jonkun asian jeesusteipillä kuntoon. Toimii, mutta se ei poista ongelmaa ja näyttää rumalta

Vierailija
14/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko teillä kokeiltu Apoquel kutinaan (ell resepti)? Kutina on todella ikävä vaiva koiralla ja saa olon levottomaksi. Toki koira voi rapsuttaa itseään myös ns. sijaistoimintona eli silloin, kun on vaikka stressaantunut ja tylsistynyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos koira lipoo niitä tassujaan koko ajan kuin lapsi tikkaria, niin eikö sille voi laittaa jotain sisäkenkiä ettei pääse niihin varpaisiinsa?

Vierailija
16/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksei koiraa viedä lääkäriin ja hoideta kutinaa pois? Se voi olla esim allergia tai ulkoa tullut katusuola tms

Vierailija
17/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koiran kanssa on käyty jatkuvasti ell. Ruokavalio on raakaruokaa saa öljyt ja maitohappobakteerit. Siksi mietinkin, että tuleeko hormooneista, stressistä / hermoista, kun koiran ruokavalio on kunnossa ja laadukas ja tassuissa ell määrämät pesushampoot ja rasvat. Bakteeriviljelytkin tassuista otettu. Koira on ollut miehen hankinta ja hän vastaa sen hoidosta ja koulutuksesta. Koiran hoitoon on käytetty ( miehen) rahaa, koska mies haluaa että koira voi hyvin. Ongelma on siinä, että miehen mielestä meillä ei ole mitään ongelmaa vaan hän voi viettää koko koiran elinajan istumalla koiran vieressä vahtimassa, ettei se nuole tassujaan.

Vierailija
18/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehen mielestä hän tuntee koiransa paremmin kuin minä ja koira ei ole ahdistunut tai stressaantunut. Itsellä on laaja kokemus eläimistä ( ei koirista). Miehen mielestä en tunnista koiran stressiä, hermovikaa. Koiran kasvattajaa en kerro. On virallinen kasvattaja, mutta itse en ko. Kasvattajalta olisi koiraa ostanut. On kyseenalaista eläinten käsittelyä. Ilmeisesti alan itse käymään lasten kanssa paikoissa Muumimaailmat yms.. ja mies saa istua seuraavat vuodet koiran kanssa kotona.

Vierailija
19/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Selvä tapaus. Ap on kateellinen koiralle.

Vierailija
20/137 |
19.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eläkää te muut normaalia elämää ja tehkää kylpyläreissuja tai muuta ekstrahauskaa. Mies vahtii koiraansa, jos tahtoo.

Ja tee suunnitelmat myös eron varalle, jos mies ei tule kohtuullisessa ajassa järkiinsä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän yksi