Eikö lasten liikuntaharrastuksia voi tehdä todellakaan mahdolliseksi myös pienituloisille?!

Tämä kitinä on kateellisten panettelua. Niiden, joiden mielestä heille kuuluu samat edut kuin muille, mutta täysin ilmaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vielä 1980-luvulla jalkapallon harrastaminen oli halpaa. Mentiin vaan kavereiden kanssa läheiselle kentälle missä oli maalit ja pelattiin. Ei se maksanut kuin sen pallon hinnan ja pallo kesti vuosia.

mikä sen nykyään estää?

mikä pakko köyhien on niihin kalliinpiin harrastuksiin tunkea? halvempiakin harrastuksia on olemassa ja ilmaiseksikin voi harrastaa.

Harmillisen kaoottista keskustelua, alkaen siitä, että ap. lainasi tekstinsä Hesarin artikkelista ja moni hyökkää häntä vastaan kuin hän kertoisi omasta perheestään.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kitinä on kateellisten panettelua. Niiden, joiden mielestä heille kuuluu samat edut kuin muille, mutta täysin ilmaiseksi.

yh mammojen pohjaton ahneus ja loputon ruikutus syynä. kotona sohvalla somettamalla pitäisi saada kakaroilleen muiden maksamana kalleimmat harrastusvälineet, paikat ja huippuvalmentajat.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa jutussa mainittiin monta kertaa, ettei pihalätkään tai koulun kerhoihin haluta osallistua, koska ne mielletään "köyhien jutuiksi". Tai avustuksia harrastusmaksuihin ei haluta hakea, koska avustusorganisaatio maksaa maksut suoraan seuran tilille ja silloin jotkut seurasta saavat tietää, että nyt on perheellä asiat vähän huonommin.

Olen samaa mieltä, että halvempaa harrastustoimintaa pitäisi olla enemmän, mutta kyllä osa ongelmasta on ihan perheiden omien päiden sisällä.

No tuo mielikuva on kyllä aivan käsittämätön. Ainakin meidän asuinalueella sen perusteella, mitä olen itse seurannut ja jutellut lasteni liikunnanopettajan kanssa, pihalätkää pelaa ja koulun kerhoissa käy tasan ne lapset, jotka myös harrastavat urheilua seuroissa. 

Kyseinen opettaja pitää esim. "liikuntakerhoa" huonolla säällä pitkillä välitunneilla ja päästää oppilaat liikuntasaliin pelaamaan jotain peliä. Siellä käy tasan ne urheilua muutenkin harrastavat lapset. Ne liikkumattomat menevät mieluummin vaikka vesisateeseen seisomaan, kunhan saavat tuijottaa ruutua sen välitunnin ajan.

Vierailija kirjoitti:

Harmillisen kaoottista keskustelua, alkaen siitä, että ap. lainasi tekstinsä Hesarin artikkelista ja moni hyökkää häntä vastaan kuin hän kertoisi omasta perheestään.

No päätellen ap:n valitsemasta otsikosta hän on tuota mieltä. 

Lahjakkuus kilpaurheilussa ei katso perheen varallisuutta, mutta raha siloittaa tietä huipulle.

Sehän olisi sietämätöntä, että varakkaiden perheiden vanhemmat joutuisivat tuntemaan kateutta siitä, että pienituloisen perheen lapsi on paljon taitavampi kuin heidän kullannuppunsa?

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkuus kilpaurheilussa ei katso perheen varallisuutta, mutta raha siloittaa tietä huipulle.

Sehän olisi sietämätöntä, että varakkaiden perheiden vanhemmat joutuisivat tuntemaan kateutta siitä, että pienituloisen perheen lapsi on paljon taitavampi kuin heidän kullannuppunsa?

Lahjakkuus on äärimmäisen väärin käytetty sana. 

Varsinaista geneettistä lahjakkuutta urheilussa on tutkittu erittäin paljon, koska ymmärrettävistä syistä huipputalentit haluttaisiin pystyä tunnistamaan mahdollisimman aikaisin, jotta heidät voitaisiin rekrytoida mahdollisimman aikaisin omiin seuroihin ja talleihin. 

Moderni geenitutkimus ei kuitenkaan ole pystynyt löytämään selittäviä tekijöitä edes olympiaurheilijoista, miksi juuri kyseiset henkilöt ovat päätyneet olympialaisiin. Onkin tultu siihen tulokseen, että genetiikan merkitys menestykseen on huomattavan pieni verrattuna treenaukseen ja varhaislapsuuden liikkumiseen. 

Itseasiassa "lahjakkuus" on usein kaikkea sitä, mitä lapsi on saanut vanhemmiltaan paljon laajemmassa merkityksessä kuin vain geenicocktailina. Tätä on muun muassa se, miten paljon lapsen on annettu liikkua itsenäisesti aivan pienenä, kun hän on kehittänyt loppuelämän kannalta kriittisiä taitoja. Onko lapsi saanut kävellä ja kaatuilla itse lumihangessa vai onko hänet aina kuskattu rattaissa, koska se on vanhemmille helpompaa. Onko aikaa vietetty enemmän leikkipuistoissa vai pikkukakkosen ääressä. 

Myöhemmällä iällä vanhemmilta saadut lahjat voivat olla esim. kannustusta liikunnalliseen elämäntapaan ja erilaisten harrastusten mahdollistamista. 

Sanonta "lahjakkuus on laiskojen ihmisten nimitys harjoittelulle" on hyvin paikkaansa pitävä.  

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkuus kilpaurheilussa ei katso perheen varallisuutta, mutta raha siloittaa tietä huipulle.

Sehän olisi sietämätöntä, että varakkaiden perheiden vanhemmat joutuisivat tuntemaan kateutta siitä, että pienituloisen perheen lapsi on paljon taitavampi kuin heidän kullannuppunsa?

Oletko sinä yksi niitä vanhempia, joiden mielestä oma kullannuppu on niin lahjakas, että olisi varmasti maailmanmestari, jos vain olisi elämänsä aikana tehnyt jotain muuta kuin pelannut pleikkaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkuus kilpaurheilussa ei katso perheen varallisuutta, mutta raha siloittaa tietä huipulle.

Sehän olisi sietämätöntä, että varakkaiden perheiden vanhemmat joutuisivat tuntemaan kateutta siitä, että pienituloisen perheen lapsi on paljon taitavampi kuin heidän kullannuppunsa?

Oletko sinä yksi niitä vanhempia, joiden mielestä oma kullannuppu on niin lahjakas, että olisi varmasti maailmanmestari, jos vain olisi elämänsä aikana tehnyt jotain muuta kuin pelannut pleikkaa?

En. Suvussa on huippu-urheilija, joka oli taustaltaan köyhistä oloista. Siihen aikaan sitä ei ollut tehty mahdottomaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkuus kilpaurheilussa ei katso perheen varallisuutta, mutta raha siloittaa tietä huipulle.

Sehän olisi sietämätöntä, että varakkaiden perheiden vanhemmat joutuisivat tuntemaan kateutta siitä, että pienituloisen perheen lapsi on paljon taitavampi kuin heidän kullannuppunsa?

Lahjakkuus on äärimmäisen väärin käytetty sana. 

Varsinaista geneettistä lahjakkuutta urheilussa on tutkittu erittäin paljon, koska ymmärrettävistä syistä huipputalentit haluttaisiin pystyä tunnistamaan mahdollisimman aikaisin, jotta heidät voitaisiin rekrytoida mahdollisimman aikaisin omiin seuroihin ja talleihin. 

Moderni geenitutkimus ei kuitenkaan ole pystynyt löytämään selittäviä tekijöitä edes olympiaurheilijoista, miksi juuri kyseiset henkilöt ovat päätyneet olympialaisiin. Onkin tultu siihen tulokseen, että genetiikan merkitys menestykseen on huomattavan pieni verrattuna treenaukseen ja varhaislapsuuden liikkumiseen. 

Itseasiassa "lahjakkuus" on usein kaikkea sitä, mitä lapsi on saanut vanhemmiltaan paljon laajemmassa merkityksessä kuin vain geenicocktailina. Tätä on muun muassa se, miten paljon lapsen on annettu liikkua itsenäisesti aivan pienenä, kun hän on kehittänyt loppuelämän kannalta kriittisiä taitoja. Onko lapsi saanut kävellä ja kaatuilla itse lumihangessa vai onko hänet aina kuskattu rattaissa, koska se on vanhemmille helpompaa. Onko aikaa vietetty enemmän leikkipuistoissa vai pikkukakkosen ääressä. 

Myöhemmällä iällä vanhemmilta saadut lahjat voivat olla esim. kannustusta liikunnalliseen elämäntapaan ja erilaisten harrastusten mahdollistamista. 

Sanonta "lahjakkuus on laiskojen ihmisten nimitys harjoittelulle" on hyvin paikkaansa pitävä.  

Kyllä lahjakkuutta on. En koulun liikuntatunnilla pystynyt tai uskaltanut saati pystynyt tehdä edes pukkihyppyä. Toisilta se kävi ihan luonnostaan. Eli se missä ponnahduslaudan avulla hypätään haarat levällään pukin yli. Kuperkeikan sentää pystyin tekemään ongelmitta mutta siihen se jäi. Samoin kun joskus joku taido yms seura piti liikuntatunnilla tutustumistunnin lajiin. Huomasin heti ettei mulla ole mitään noiden kamppailulajien vaatimia ominaisuuksi.

Olen liian kankea ja huono koordinaatioltani. Ainut missä erotuin parempana muista kouluaikana oli uiminen kun olin oppinut ns tarttumaan veteen ja liun veden pinnalla. Silmän ja käden yhteistyö toimii hyvin minkä huomasin jo lapsena ilmakiväärillä ja myöhemmin armeijassa rynnäkkökivääri ammunnoissa. Joissa vaikka en ollut harjoitellut olin parhaiden joukossa.

Lahjakkuutta on olemassa eri lajeihin ja ihmisellä voi olla ominaisuuksien suhteen ristiriitakin. Kuten minulla josta ei ole mihinkään hyvää kehon koordinaatiota tai peli/kamppailusilmää vaativaan lajiin mutta toisaalta silmän ja käden toiminta on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkuus kilpaurheilussa ei katso perheen varallisuutta, mutta raha siloittaa tietä huipulle.

Sehän olisi sietämätöntä, että varakkaiden perheiden vanhemmat joutuisivat tuntemaan kateutta siitä, että pienituloisen perheen lapsi on paljon taitavampi kuin heidän kullannuppunsa?

Lahjakkuus on äärimmäisen väärin käytetty sana. 

Varsinaista geneettistä lahjakkuutta urheilussa on tutkittu erittäin paljon, koska ymmärrettävistä syistä huipputalentit haluttaisiin pystyä tunnistamaan mahdollisimman aikaisin, jotta heidät voitaisiin rekrytoida mahdollisimman aikaisin omiin seuroihin ja talleihin. 

Moderni geenitutkimus ei kuitenkaan ole pystynyt löytämään selittäviä tekijöitä edes olympiaurheilijoista, miksi juuri kyseiset henkilöt ovat päätyneet olympialaisiin. Onkin tultu siihen tulokseen, että genetiikan merkitys menestykseen on huomattavan pieni verrattuna treenaukseen ja varhaislapsuuden liikkumiseen. 

Itseasiassa "lahjakkuus" on usein kaikkea sitä, mitä lapsi on saanut vanhemmiltaan paljon laajemmassa merkityksessä kuin vain geenicocktailina. Tätä on muun muassa se, miten paljon lapsen on annettu liikkua itsenäisesti aivan pienenä, kun hän on kehittänyt loppuelämän kannalta kriittisiä taitoja. Onko lapsi saanut kävellä ja kaatuilla itse lumihangessa vai onko hänet aina kuskattu rattaissa, koska se on vanhemmille helpompaa. Onko aikaa vietetty enemmän leikkipuistoissa vai pikkukakkosen ääressä. 

Myöhemmällä iällä vanhemmilta saadut lahjat voivat olla esim. kannustusta liikunnalliseen elämäntapaan ja erilaisten harrastusten mahdollistamista. 

Sanonta "lahjakkuus on laiskojen ihmisten nimitys harjoittelulle" on hyvin paikkaansa pitävä.  

Kyllä lahjakkuutta on. En koulun liikuntatunnilla pystynyt tai uskaltanut saati pystynyt tehdä edes pukkihyppyä. Toisilta se kävi ihan luonnostaan. Eli se missä ponnahduslaudan avulla hypätään haarat levällään pukin yli. Kuperkeikan sentää pystyin tekemään ongelmitta mutta siihen se jäi. Samoin kun joskus joku taido yms seura piti liikuntatunnilla tutustumistunnin lajiin. Huomasin heti ettei mulla ole mitään noiden kamppailulajien vaatimia ominaisuuksi.

Olen liian kankea ja huono koordinaatioltani. Ainut missä erotuin parempana muista kouluaikana oli uiminen kun olin oppinut ns tarttumaan veteen ja liun veden pinnalla. Silmän ja käden yhteistyö toimii hyvin minkä huomasin jo lapsena ilmakiväärillä ja myöhemmin armeijassa rynnäkkökivääri ammunnoissa. Joissa vaikka en ollut harjoitellut olin parhaiden joukossa.

Lahjakkuutta on olemassa eri lajeihin ja ihmisellä voi olla ominaisuuksien suhteen ristiriitakin. Kuten minulla josta ei ole mihinkään hyvää kehon koordinaatiota tai peli/kamppailusilmää vaativaan lajiin mutta toisaalta silmän ja käden toiminta on hyvä.

Sori nyt vaan, mutta pukin yli hyppääminen ei vaadi mitään lahjakkuutta. Oletan nyt, että sinulla ei ole mitään erityistä vammaa, joka estää nuo liikkeet, koska et maininnut sellaisesta. Tuo on juuri sitä kirjoittamaani jälkimmäistä "lahjakkuutta/lahjattumuutta".  Sinä et vain pienenä ollut liikkunut ja peuhannut tarpeeksi leikkipuistoissa yms. ja motorinen kehityksesi jäi vajavaiseksi. Geeneillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.

Et sinä ole mitenkään geneettisesti kykenemätön pukkihyppyyn, et vain ole harjoitellut sen tekemistä tarpeeksi. Kehon koordinaatio ja pelisilmä kehittyvät niitä harjoittelemalla. Kehut käsi-silmä-koordinaatiotasi. Saanko esittää arvauksen, että olet viettänyt lapsuudestasi suuremman osan pelikonsolilla kuin liikkumassa ja siksi käsi-silmä-koordinaatiosi on kehittynyt hyväksi, mutta motoriikka jäänyt vajavaiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkuus kilpaurheilussa ei katso perheen varallisuutta, mutta raha siloittaa tietä huipulle.

Sehän olisi sietämätöntä, että varakkaiden perheiden vanhemmat joutuisivat tuntemaan kateutta siitä, että pienituloisen perheen lapsi on paljon taitavampi kuin heidän kullannuppunsa?

Oletko sinä yksi niitä vanhempia, joiden mielestä oma kullannuppu on niin lahjakas, että olisi varmasti maailmanmestari, jos vain olisi elämänsä aikana tehnyt jotain muuta kuin pelannut pleikkaa?

En. Suvussa on huippu-urheilija, joka oli taustaltaan köyhistä oloista. Siihen aikaan sitä ei ollut tehty mahdottomaksi.

Miten se on mielestäsi tänä päivänä tehty mahdottomaksi? Ja luuletko, että tuo sinun sukulaisesi tultiin jotenkin hakemaan kotoaan olympialaisiin vai joutuiko hän tekemään kuitenkin aika paljon töitä itse uransa eteen?

Toinen puoli sitten on, että vaikka 70 vuotta sitten juuri kukaan ei valmentautunut ammattimaisesti, joten ammattimainen valmentautuminen ei ollut edellytys. Lähinnä ne pärjäsivät, jotka onnistuivat harjoittelemaan eniten rikkomatta itseään. Tuon ajan huiput eivät pääsääntöisesti olleet lähelklekään nykyisten huippujen tasolla, koska vaatimustaso on noussut niin paljon.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkuus kilpaurheilussa ei katso perheen varallisuutta, mutta raha siloittaa tietä huipulle.

Sehän olisi sietämätöntä, että varakkaiden perheiden vanhemmat joutuisivat tuntemaan kateutta siitä, että pienituloisen perheen lapsi on paljon taitavampi kuin heidän kullannuppunsa?

Lahjakkuus on äärimmäisen väärin käytetty sana. 

Varsinaista geneettistä lahjakkuutta urheilussa on tutkittu erittäin paljon, koska ymmärrettävistä syistä huipputalentit haluttaisiin pystyä tunnistamaan mahdollisimman aikaisin, jotta heidät voitaisiin rekrytoida mahdollisimman aikaisin omiin seuroihin ja talleihin. 

Moderni geenitutkimus ei kuitenkaan ole pystynyt löytämään selittäviä tekijöitä edes olympiaurheilijoista, miksi juuri kyseiset henkilöt ovat päätyneet olympialaisiin. Onkin tultu siihen tulokseen, että genetiikan merkitys menestykseen on huomattavan pieni verrattuna treenaukseen ja varhaislapsuuden liikkumiseen. 

Itseasiassa "lahjakkuus" on usein kaikkea sitä, mitä lapsi on saanut vanhemmiltaan paljon laajemmassa merkityksessä kuin vain geenicocktailina. Tätä on muun muassa se, miten paljon lapsen on annettu liikkua itsenäisesti aivan pienenä, kun hän on kehittänyt loppuelämän kannalta kriittisiä taitoja. Onko lapsi saanut kävellä ja kaatuilla itse lumihangessa vai onko hänet aina kuskattu rattaissa, koska se on vanhemmille helpompaa. Onko aikaa vietetty enemmän leikkipuistoissa vai pikkukakkosen ääressä. 

Myöhemmällä iällä vanhemmilta saadut lahjat voivat olla esim. kannustusta liikunnalliseen elämäntapaan ja erilaisten harrastusten mahdollistamista. 

Sanonta "lahjakkuus on laiskojen ihmisten nimitys harjoittelulle" on hyvin paikkaansa pitävä.  

Kyllä lahjakkuutta on. En koulun liikuntatunnilla pystynyt tai uskaltanut saati pystynyt tehdä edes pukkihyppyä. Toisilta se kävi ihan luonnostaan. Eli se missä ponnahduslaudan avulla hypätään haarat levällään pukin yli. Kuperkeikan sentää pystyin tekemään ongelmitta mutta siihen se jäi. Samoin kun joskus joku taido yms seura piti liikuntatunnilla tutustumistunnin lajiin. Huomasin heti ettei mulla ole mitään noiden kamppailulajien vaatimia ominaisuuksi.

Olen liian kankea ja huono koordinaatioltani. Ainut missä erotuin parempana muista kouluaikana oli uiminen kun olin oppinut ns tarttumaan veteen ja liun veden pinnalla. Silmän ja käden yhteistyö toimii hyvin minkä huomasin jo lapsena ilmakiväärillä ja myöhemmin armeijassa rynnäkkökivääri ammunnoissa. Joissa vaikka en ollut harjoitellut olin parhaiden joukossa.

Lahjakkuutta on olemassa eri lajeihin ja ihmisellä voi olla ominaisuuksien suhteen ristiriitakin. Kuten minulla josta ei ole mihinkään hyvää kehon koordinaatiota tai peli/kamppailusilmää vaativaan lajiin mutta toisaalta silmän ja käden toiminta on hyvä.

Sori nyt vaan, mutta pukin yli hyppääminen ei vaadi mitään lahjakkuutta. Oletan nyt, että sinulla ei ole mitään erityistä vammaa, joka estää nuo liikkeet, koska et maininnut sellaisesta. Tuo on juuri sitä kirjoittamaani jälkimmäistä "lahjakkuutta/lahjattumuutta".  Sinä et vain pienenä ollut liikkunut ja peuhannut tarpeeksi leikkipuistoissa yms. ja motorinen kehityksesi jäi vajavaiseksi. Geeneillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.

Et sinä ole mitenkään geneettisesti kykenemätön pukkihyppyyn, et vain ole harjoitellut sen tekemistä tarpeeksi. Kehon koordinaatio ja pelisilmä kehittyvät niitä harjoittelemalla. Kehut käsi-silmä-koordinaatiotasi. Saanko esittää arvauksen, että olet viettänyt lapsuudestasi suuremman osan pelikonsolilla kuin liikkumassa ja siksi käsi-silmä-koordinaatiosi on kehittynyt hyväksi, mutta motoriikka jäänyt vajavaiseksi. 

Itse asiassa sain amiga 500 jolla pelasin muistaakseni kun olin 4 luokalla alakoulussa. Ilmakiväärillä ampuminen oli yksi kesän huvitus kotipihassa. Liikuin lapsuudessani kavereiden kanssa lähimetsissä ja leikki puistoissa kesät talvet. Minua tympäiseen tämä väite ettei olisi olemassa geneettistä lahjakkuutta. Se on tosiasia. Mutta on eri asia jos tosiasiota ei haluta nähdä. Miksi sitten musikaalisuudessa on eroja? Musikaalisuutta et voi kehittää mitenkään. Sinulla on rytmitaju ja sävelkorva jo syntyessäsi tai sitten ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkuus kilpaurheilussa ei katso perheen varallisuutta, mutta raha siloittaa tietä huipulle.

Sehän olisi sietämätöntä, että varakkaiden perheiden vanhemmat joutuisivat tuntemaan kateutta siitä, että pienituloisen perheen lapsi on paljon taitavampi kuin heidän kullannuppunsa?

Lahjakkuus on äärimmäisen väärin käytetty sana. 

Varsinaista geneettistä lahjakkuutta urheilussa on tutkittu erittäin paljon, koska ymmärrettävistä syistä huipputalentit haluttaisiin pystyä tunnistamaan mahdollisimman aikaisin, jotta heidät voitaisiin rekrytoida mahdollisimman aikaisin omiin seuroihin ja talleihin. 

Moderni geenitutkimus ei kuitenkaan ole pystynyt löytämään selittäviä tekijöitä edes olympiaurheilijoista, miksi juuri kyseiset henkilöt ovat päätyneet olympialaisiin. Onkin tultu siihen tulokseen, että genetiikan merkitys menestykseen on huomattavan pieni verrattuna treenaukseen ja varhaislapsuuden liikkumiseen. 

Itseasiassa "lahjakkuus" on usein kaikkea sitä, mitä lapsi on saanut vanhemmiltaan paljon laajemmassa merkityksessä kuin vain geenicocktailina. Tätä on muun muassa se, miten paljon lapsen on annettu liikkua itsenäisesti aivan pienenä, kun hän on kehittänyt loppuelämän kannalta kriittisiä taitoja. Onko lapsi saanut kävellä ja kaatuilla itse lumihangessa vai onko hänet aina kuskattu rattaissa, koska se on vanhemmille helpompaa. Onko aikaa vietetty enemmän leikkipuistoissa vai pikkukakkosen ääressä. 

Myöhemmällä iällä vanhemmilta saadut lahjat voivat olla esim. kannustusta liikunnalliseen elämäntapaan ja erilaisten harrastusten mahdollistamista. 

Sanonta "lahjakkuus on laiskojen ihmisten nimitys harjoittelulle" on hyvin paikkaansa pitävä.  

Ihan mielenkiintoista luettavaa, mutta ei selitä mielestäni kaikkea, mitä voidaan nimittää lahjakkuudeksi. 

Kovalla, määrätietoisella harjoittelulla ne lopulliset tulokset saavutetaan, tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkuus kilpaurheilussa ei katso perheen varallisuutta, mutta raha siloittaa tietä huipulle.

Sehän olisi sietämätöntä, että varakkaiden perheiden vanhemmat joutuisivat tuntemaan kateutta siitä, että pienituloisen perheen lapsi on paljon taitavampi kuin heidän kullannuppunsa?

Lahjakkuus on äärimmäisen väärin käytetty sana. 

Varsinaista geneettistä lahjakkuutta urheilussa on tutkittu erittäin paljon, koska ymmärrettävistä syistä huipputalentit haluttaisiin pystyä tunnistamaan mahdollisimman aikaisin, jotta heidät voitaisiin rekrytoida mahdollisimman aikaisin omiin seuroihin ja talleihin. 

Moderni geenitutkimus ei kuitenkaan ole pystynyt löytämään selittäviä tekijöitä edes olympiaurheilijoista, miksi juuri kyseiset henkilöt ovat päätyneet olympialaisiin. Onkin tultu siihen tulokseen, että genetiikan merkitys menestykseen on huomattavan pieni verrattuna treenaukseen ja varhaislapsuuden liikkumiseen. 

Itseasiassa "lahjakkuus" on usein kaikkea sitä, mitä lapsi on saanut vanhemmiltaan paljon laajemmassa merkityksessä kuin vain geenicocktailina. Tätä on muun muassa se, miten paljon lapsen on annettu liikkua itsenäisesti aivan pienenä, kun hän on kehittänyt loppuelämän kannalta kriittisiä taitoja. Onko lapsi saanut kävellä ja kaatuilla itse lumihangessa vai onko hänet aina kuskattu rattaissa, koska se on vanhemmille helpompaa. Onko aikaa vietetty enemmän leikkipuistoissa vai pikkukakkosen ääressä. 

Myöhemmällä iällä vanhemmilta saadut lahjat voivat olla esim. kannustusta liikunnalliseen elämäntapaan ja erilaisten harrastusten mahdollistamista. 

Sanonta "lahjakkuus on laiskojen ihmisten nimitys harjoittelulle" on hyvin paikkaansa pitävä.  

Kyllä lahjakkuutta on. En koulun liikuntatunnilla pystynyt tai uskaltanut saati pystynyt tehdä edes pukkihyppyä. Toisilta se kävi ihan luonnostaan. Eli se missä ponnahduslaudan avulla hypätään haarat levällään pukin yli. Kuperkeikan sentää pystyin tekemään ongelmitta mutta siihen se jäi. Samoin kun joskus joku taido yms seura piti liikuntatunnilla tutustumistunnin lajiin. Huomasin heti ettei mulla ole mitään noiden kamppailulajien vaatimia ominaisuuksi.

Olen liian kankea ja huono koordinaatioltani. Ainut missä erotuin parempana muista kouluaikana oli uiminen kun olin oppinut ns tarttumaan veteen ja liun veden pinnalla. Silmän ja käden yhteistyö toimii hyvin minkä huomasin jo lapsena ilmakiväärillä ja myöhemmin armeijassa rynnäkkökivääri ammunnoissa. Joissa vaikka en ollut harjoitellut olin parhaiden joukossa.

Lahjakkuutta on olemassa eri lajeihin ja ihmisellä voi olla ominaisuuksien suhteen ristiriitakin. Kuten minulla josta ei ole mihinkään hyvää kehon koordinaatiota tai peli/kamppailusilmää vaativaan lajiin mutta toisaalta silmän ja käden toiminta on hyvä.

Sori nyt vaan, mutta pukin yli hyppääminen ei vaadi mitään lahjakkuutta. Oletan nyt, että sinulla ei ole mitään erityistä vammaa, joka estää nuo liikkeet, koska et maininnut sellaisesta. Tuo on juuri sitä kirjoittamaani jälkimmäistä "lahjakkuutta/lahjattumuutta".  Sinä et vain pienenä ollut liikkunut ja peuhannut tarpeeksi leikkipuistoissa yms. ja motorinen kehityksesi jäi vajavaiseksi. Geeneillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.

Et sinä ole mitenkään geneettisesti kykenemätön pukkihyppyyn, et vain ole harjoitellut sen tekemistä tarpeeksi. Kehon koordinaatio ja pelisilmä kehittyvät niitä harjoittelemalla. Kehut käsi-silmä-koordinaatiotasi. Saanko esittää arvauksen, että olet viettänyt lapsuudestasi suuremman osan pelikonsolilla kuin liikkumassa ja siksi käsi-silmä-koordinaatiosi on kehittynyt hyväksi, mutta motoriikka jäänyt vajavaiseksi. 

Itse asiassa sain amiga 500 jolla pelasin muistaakseni kun olin 4 luokalla alakoulussa. Ilmakiväärillä ampuminen oli yksi kesän huvitus kotipihassa. Liikuin lapsuudessani kavereiden kanssa lähimetsissä ja leikki puistoissa kesät talvet. Minua tympäiseen tämä väite ettei olisi olemassa geneettistä lahjakkuutta. Se on tosiasia. Mutta on eri asia jos tosiasiota ei haluta nähdä. Miksi sitten musikaalisuudessa on eroja? Musikaalisuutta et voi kehittää mitenkään. Sinulla on rytmitaju ja sävelkorva jo syntyessäsi tai sitten ei ole.

Siis oletko ihan vakavissasi sitä mieltä, että olet geneettisesti kykenemätön hyppäämään pukin yli, vaikka kuinka harjoittelisit, vaikka sinulla ei ole mitään sen estävää vammaa? Olet juuri tyyppiesimerkki ihmisestä, joka yrittää kerran jotain, epäonnistuu ja ei yritä enää ikinä uudelleen "koska ei ole lahjakas". Toivottavasti et ole opettanut mahdollisille lapsillesi tätä asennetta, että mitään ei ikinä voi oppia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkuus kilpaurheilussa ei katso perheen varallisuutta, mutta raha siloittaa tietä huipulle.

Sehän olisi sietämätöntä, että varakkaiden perheiden vanhemmat joutuisivat tuntemaan kateutta siitä, että pienituloisen perheen lapsi on paljon taitavampi kuin heidän kullannuppunsa?

Lahjakkuus on äärimmäisen väärin käytetty sana. 

Varsinaista geneettistä lahjakkuutta urheilussa on tutkittu erittäin paljon, koska ymmärrettävistä syistä huipputalentit haluttaisiin pystyä tunnistamaan mahdollisimman aikaisin, jotta heidät voitaisiin rekrytoida mahdollisimman aikaisin omiin seuroihin ja talleihin. 

Moderni geenitutkimus ei kuitenkaan ole pystynyt löytämään selittäviä tekijöitä edes olympiaurheilijoista, miksi juuri kyseiset henkilöt ovat päätyneet olympialaisiin. Onkin tultu siihen tulokseen, että genetiikan merkitys menestykseen on huomattavan pieni verrattuna treenaukseen ja varhaislapsuuden liikkumiseen. 

Itseasiassa "lahjakkuus" on usein kaikkea sitä, mitä lapsi on saanut vanhemmiltaan paljon laajemmassa merkityksessä kuin vain geenicocktailina. Tätä on muun muassa se, miten paljon lapsen on annettu liikkua itsenäisesti aivan pienenä, kun hän on kehittänyt loppuelämän kannalta kriittisiä taitoja. Onko lapsi saanut kävellä ja kaatuilla itse lumihangessa vai onko hänet aina kuskattu rattaissa, koska se on vanhemmille helpompaa. Onko aikaa vietetty enemmän leikkipuistoissa vai pikkukakkosen ääressä. 

Myöhemmällä iällä vanhemmilta saadut lahjat voivat olla esim. kannustusta liikunnalliseen elämäntapaan ja erilaisten harrastusten mahdollistamista. 

Sanonta "lahjakkuus on laiskojen ihmisten nimitys harjoittelulle" on hyvin paikkaansa pitävä.  

Kyllä lahjakkuutta on. En koulun liikuntatunnilla pystynyt tai uskaltanut saati pystynyt tehdä edes pukkihyppyä. Toisilta se kävi ihan luonnostaan. Eli se missä ponnahduslaudan avulla hypätään haarat levällään pukin yli. Kuperkeikan sentää pystyin tekemään ongelmitta mutta siihen se jäi. Samoin kun joskus joku taido yms seura piti liikuntatunnilla tutustumistunnin lajiin. Huomasin heti ettei mulla ole mitään noiden kamppailulajien vaatimia ominaisuuksi.

Olen liian kankea ja huono koordinaatioltani. Ainut missä erotuin parempana muista kouluaikana oli uiminen kun olin oppinut ns tarttumaan veteen ja liun veden pinnalla. Silmän ja käden yhteistyö toimii hyvin minkä huomasin jo lapsena ilmakiväärillä ja myöhemmin armeijassa rynnäkkökivääri ammunnoissa. Joissa vaikka en ollut harjoitellut olin parhaiden joukossa.

Lahjakkuutta on olemassa eri lajeihin ja ihmisellä voi olla ominaisuuksien suhteen ristiriitakin. Kuten minulla josta ei ole mihinkään hyvää kehon koordinaatiota tai peli/kamppailusilmää vaativaan lajiin mutta toisaalta silmän ja käden toiminta on hyvä.

Sori nyt vaan, mutta pukin yli hyppääminen ei vaadi mitään lahjakkuutta. Oletan nyt, että sinulla ei ole mitään erityistä vammaa, joka estää nuo liikkeet, koska et maininnut sellaisesta. Tuo on juuri sitä kirjoittamaani jälkimmäistä "lahjakkuutta/lahjattumuutta".  Sinä et vain pienenä ollut liikkunut ja peuhannut tarpeeksi leikkipuistoissa yms. ja motorinen kehityksesi jäi vajavaiseksi. Geeneillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.

Et sinä ole mitenkään geneettisesti kykenemätön pukkihyppyyn, et vain ole harjoitellut sen tekemistä tarpeeksi. Kehon koordinaatio ja pelisilmä kehittyvät niitä harjoittelemalla. Kehut käsi-silmä-koordinaatiotasi. Saanko esittää arvauksen, että olet viettänyt lapsuudestasi suuremman osan pelikonsolilla kuin liikkumassa ja siksi käsi-silmä-koordinaatiosi on kehittynyt hyväksi, mutta motoriikka jäänyt vajavaiseksi. 

Itse asiassa sain amiga 500 jolla pelasin muistaakseni kun olin 4 luokalla alakoulussa. Ilmakiväärillä ampuminen oli yksi kesän huvitus kotipihassa. Liikuin lapsuudessani kavereiden kanssa lähimetsissä ja leikki puistoissa kesät talvet. Minua tympäiseen tämä väite ettei olisi olemassa geneettistä lahjakkuutta. Se on tosiasia. Mutta on eri asia jos tosiasiota ei haluta nähdä. Miksi sitten musikaalisuudessa on eroja? Musikaalisuutta et voi kehittää mitenkään. Sinulla on rytmitaju ja sävelkorva jo syntyessäsi tai sitten ei ole.

Mistä tiedät, että rytmitaju ja sävelkorva on lapsilla jo geneettisesti syntyessään ja siihen ei voi vaikuttaa? Onko sinulla esittää asiasta jokin tutkimus? 

Vai voisiko olla, että musikaalisilla vanhemmilla on taipumus soitella ja laulella lapselle (suurinpiirtein nuotilleen) vauvasta saakka ja antaa leikkiä soittimilla ja sitten joskus 5-vuotiaana, kun hänet pistetään musiikkikouluun huomataan, että hän on "lahjakas". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkuus kilpaurheilussa ei katso perheen varallisuutta, mutta raha siloittaa tietä huipulle.

Sehän olisi sietämätöntä, että varakkaiden perheiden vanhemmat joutuisivat tuntemaan kateutta siitä, että pienituloisen perheen lapsi on paljon taitavampi kuin heidän kullannuppunsa?

Lahjakkuus on äärimmäisen väärin käytetty sana. 

Varsinaista geneettistä lahjakkuutta urheilussa on tutkittu erittäin paljon, koska ymmärrettävistä syistä huipputalentit haluttaisiin pystyä tunnistamaan mahdollisimman aikaisin, jotta heidät voitaisiin rekrytoida mahdollisimman aikaisin omiin seuroihin ja talleihin. 

Moderni geenitutkimus ei kuitenkaan ole pystynyt löytämään selittäviä tekijöitä edes olympiaurheilijoista, miksi juuri kyseiset henkilöt ovat päätyneet olympialaisiin. Onkin tultu siihen tulokseen, että genetiikan merkitys menestykseen on huomattavan pieni verrattuna treenaukseen ja varhaislapsuuden liikkumiseen. 

Itseasiassa "lahjakkuus" on usein kaikkea sitä, mitä lapsi on saanut vanhemmiltaan paljon laajemmassa merkityksessä kuin vain geenicocktailina. Tätä on muun muassa se, miten paljon lapsen on annettu liikkua itsenäisesti aivan pienenä, kun hän on kehittänyt loppuelämän kannalta kriittisiä taitoja. Onko lapsi saanut kävellä ja kaatuilla itse lumihangessa vai onko hänet aina kuskattu rattaissa, koska se on vanhemmille helpompaa. Onko aikaa vietetty enemmän leikkipuistoissa vai pikkukakkosen ääressä. 

Myöhemmällä iällä vanhemmilta saadut lahjat voivat olla esim. kannustusta liikunnalliseen elämäntapaan ja erilaisten harrastusten mahdollistamista. 

Sanonta "lahjakkuus on laiskojen ihmisten nimitys harjoittelulle" on hyvin paikkaansa pitävä.  

Kyllä lahjakkuutta on. En koulun liikuntatunnilla pystynyt tai uskaltanut saati pystynyt tehdä edes pukkihyppyä. Toisilta se kävi ihan luonnostaan. Eli se missä ponnahduslaudan avulla hypätään haarat levällään pukin yli. Kuperkeikan sentää pystyin tekemään ongelmitta mutta siihen se jäi. Samoin kun joskus joku taido yms seura piti liikuntatunnilla tutustumistunnin lajiin. Huomasin heti ettei mulla ole mitään noiden kamppailulajien vaatimia ominaisuuksi.

Olen liian kankea ja huono koordinaatioltani. Ainut missä erotuin parempana muista kouluaikana oli uiminen kun olin oppinut ns tarttumaan veteen ja liun veden pinnalla. Silmän ja käden yhteistyö toimii hyvin minkä huomasin jo lapsena ilmakiväärillä ja myöhemmin armeijassa rynnäkkökivääri ammunnoissa. Joissa vaikka en ollut harjoitellut olin parhaiden joukossa.

Lahjakkuutta on olemassa eri lajeihin ja ihmisellä voi olla ominaisuuksien suhteen ristiriitakin. Kuten minulla josta ei ole mihinkään hyvää kehon koordinaatiota tai peli/kamppailusilmää vaativaan lajiin mutta toisaalta silmän ja käden toiminta on hyvä.

Sori nyt vaan, mutta pukin yli hyppääminen ei vaadi mitään lahjakkuutta. Oletan nyt, että sinulla ei ole mitään erityistä vammaa, joka estää nuo liikkeet, koska et maininnut sellaisesta. Tuo on juuri sitä kirjoittamaani jälkimmäistä "lahjakkuutta/lahjattumuutta".  Sinä et vain pienenä ollut liikkunut ja peuhannut tarpeeksi leikkipuistoissa yms. ja motorinen kehityksesi jäi vajavaiseksi. Geeneillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.

Et sinä ole mitenkään geneettisesti kykenemätön pukkihyppyyn, et vain ole harjoitellut sen tekemistä tarpeeksi. Kehon koordinaatio ja pelisilmä kehittyvät niitä harjoittelemalla. Kehut käsi-silmä-koordinaatiotasi. Saanko esittää arvauksen, että olet viettänyt lapsuudestasi suuremman osan pelikonsolilla kuin liikkumassa ja siksi käsi-silmä-koordinaatiosi on kehittynyt hyväksi, mutta motoriikka jäänyt vajavaiseksi. 

Itse asiassa sain amiga 500 jolla pelasin muistaakseni kun olin 4 luokalla alakoulussa. Ilmakiväärillä ampuminen oli yksi kesän huvitus kotipihassa. Liikuin lapsuudessani kavereiden kanssa lähimetsissä ja leikki puistoissa kesät talvet. Minua tympäiseen tämä väite ettei olisi olemassa geneettistä lahjakkuutta. Se on tosiasia. Mutta on eri asia jos tosiasiota ei haluta nähdä. Miksi sitten musikaalisuudessa on eroja? Musikaalisuutta et voi kehittää mitenkään. Sinulla on rytmitaju ja sävelkorva jo syntyessäsi tai sitten ei ole.

Mistä tiedät, että rytmitaju ja sävelkorva on lapsilla jo geneettisesti syntyessään ja siihen ei voi vaikuttaa? Onko sinulla esittää asiasta jokin tutkimus? 

Vai voisiko olla, että musikaalisilla vanhemmilla on taipumus soitella ja laulella lapselle (suurinpiirtein nuotilleen) vauvasta saakka ja antaa leikkiä soittimilla ja sitten joskus 5-vuotiaana, kun hänet pistetään musiikkikouluun huomataan, että hän on "lahjakas". 

Älä viitsi jauhaa paskaa. Musikaaliset lahjakkuudet tulevat esiin koulun musiikkitunneilla. Aivan ala-asteen opettajat osasivat poimia nämä. On huvittavaa kun varakkaat kaiken saamaan tottuneet vanhemmat kuvittelevat siitä kömpleköstä jaripetteristä tai pirjoliisasta tulevan urheilija kun valmennukseen laitetaan vain tarpeeksi rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi Espoossa lapset ja nuoret voivat harrastaa vaikka monta kertaa päivässä liikuntaa täysin ilmaiseksi. Jopa varusteet tarjotaan. Silti ryhmiin näihin ei ole tunkua, mutta kisajoukkueet ovat ylitäynnä ja seuroissa pohditaan, kohtaako uusista pelaajista kieltäytyä. Tämä on aika ristiriitaista suhteessa siihen jatkuvaan vinkunaan, että harrastaminen on liian kallista tai että miksi höntsäporukoita ei enää ole.

Voidaanko tästä tehdä päätelmä, että ne vinkujat eivät ole edes jaksaneet Googlata kotikuntansa tarjontaa, vaan haluavat vain uhriutua. 

Oikea johtopäätös on, että uhriutujat haluavat leikkiä statukseltaan varakkaampaa kuin ovat ja siksi ilmaisryhmä ei kelpaa, vaan pitää olla se trendikkäin täpötäysi ryhmä, kun naapurin Veeti ja Mirokin on siellä. Ja varsinkin siksi, että Veetin ja Miron vanhemmille pitää näyttää, että kyllä meidän Nici on vähintään yhtä hyvä kuin teidänkin pojat. 

Ai jaa meilläpäin ainakin ilmaisista harrastuksista huonosti infottu tai sitten osa täynnä heti kun yrittää ilmoittautua. Oikeastaan mitään niistä ei tarjolla alle 3. luokkalaisille. Mitäh, eikö jo päiväkoti ikäinen tarvitse harrastusta, miksei tarjota 1-2 luokkalaiselle. Kerran sain infon nettiin vasta päiviä kun ilmoittautuminen alkanut. Huonosti järjestettyä siis.

Huonosti infottu eli olet liian kädetön etsiäksesi tietoa. Todellakin on tarjolla myös 1-2 luokkalaisille, kun vain osaa etsiä tietoa. Kaikkea ei tule valmiina tarjottimella. 

Koita ymmärtää, että kaikissa kunnissa ja puhumattakaan kaikissa kunnissa näin ei ole.

En ole tuo, jolle vastasit noin ilkeästi.